Onko teillä muilla tänä syksynä hiiriä normaalia enemmän? Meillä niitä on ollut niin paljon, että ei jaksa enää kauheasti naurattaa. Tavallisesti pari-kolme hiirtä on syksyisin poikennut talomme sisätiloihin, mutta nyt niitä saa olla loukuttamassa aivan jatkuvasti. Ne tulevat keittiöön, mutta onneksi tuntuvat viihtyvän vain siellä, eivätkä lähde seikkailemaan muihin huoneisiin.
Keittiö on joka nurkastaan miinoitettu, mutta eräät hiiriyksilöt ovat olleet todella rohkeita ja ovelia. Kutsumme niitä Mikeiksi.
Yksi Mikki varsinkin pani hanttiin ihan tosissaan. Se onnistui napsimaan herkut loukuista ja vähät välitti siitä, olimmeko me keittiössä vai emme. Kun Sulo valaisi kaapin alle taskulampulla, istui Mikki siellä lauenneen hiirenloukun päällä hyvin itseensätyytyväisen näköisenä. Koska se voitti loukut, yritimme ohjastaa sen pihalle hellemmillä keinoilla, mutta tottakai se palasi aina takaisin sisälle. Se jopa käveli muina hiirinä Sulon jalan päälle! Mikä rohkeus! Mikä röyhkeys!
Sekin Mikki kohtasi lopulta loppunsa, mutta lisää yrittäjiä on tullut sen jälkeen. Ei onneksi yhtä ovelia. Kesäkeittiön takana olevan kuusen alle on kasvanut jo Mikkien joukkohauta.
Tämä on hiukan vaikeaa, kun oma Kerttu-lapsemme on aivan samannäköinen kuin nämä Mikki-poloiset, joita joudumme teurastamaan. Samat suuret nappisilmät, sama kysyvä katse, samat nallenkorvat, samanvärinen turkki päällä. Hiirillä vaan on pidempi häntä ja isommat käpälät. Tuntuu kovin epäreilulta kohdella niitä näin pahasti, mutta mitäpä tässä muutakaan voi?
Hiiret eivät ole ainoita, jotka tuntuvat olevan tänä syksynä voimissaan. Myyrät ovat nimittäin jo aloittaneet pihanurmikkomme kyntämisen. Jos piha viime keväänä oli hurjassa kunnossa, niin mahtaapa se tällä menolla vasta komea olla ensi keväänä.
Meillä muuten on jo hiukan lunta, vaikka tuossa kuvassa sitä ei vielä juuri olekaan. Olen iloinen lumikuorrutuksesta, sillä se toi mukanaan auringon ja valon. Olenkin ollut tänään pirteämpi kuin kertaakaan viimeisen kuukauden aikana. Myös Kerttu on taas ollut toimelias. Se selvästi inhoaa matalapainetta aivan yhtä paljon kuin minä.
Annoimme Kertun katsoa lumista maisemaa ikkunan läpi. Emme tiedä, kuinka paljon se loppujen lopuksi edes näkee, joten sen ensilumikokemus oli ehkä meille itsellemme tärkeämpi kuin Kertulle.
Jotenkin tämä kuva pihalle tähyilevästä lapsesta on kovin jouluinen, eikö vaan? Kuin joulupukkia odottava pienokainen? Sulo jo säikähti, että rupean teettämään Kertusta joulukortteja. No en rupea.
Päätän tämän jyrsijäpainotteisen postauksen tähän kuvaan Kertusta, joka on pukeutunut slovenialaiseen mummomekkoon.
57 kommenttia:
Ihana Kerttuli! Oletteko allergisia kissalle? :)
Meille ei ole tullut koskaan hiiriä tai myyriä sisälle asti, mutta kylmässä eteisessä (joka nykyisin on purettu pois) niitä asusti. Hankin silloin Luontokaupasta elävänä pyytävän hiirenloukun, koska minulle kärpästen tappaminenkin meinaa tuottaa tunnontuskia. Tämä: http://www.taystuho.fi/tuotteet.html?id=5/8 taitaa olla vähän erilainen, mutta toimintaperiaate on varmaan aika sama. Loukkua ei tullut lopulta kokeiltua kotona ollenkaan, mutta nappasin sillä onnistuneesti yhden hiiren kouluni tiloista.
Nyt syksyllä välikattoomme on muuttanut joku suurempi otus, luultavasti orava tai rotta. Pitäisi kai yrittää pyydystää se minkkiloukulla ennen kuin se päättää pistää vastavedetyt uudet sähköjohdot silpuksi. Kovasti se kuuluu nakertelevan jotain.
Sulo on fyysisesti ja minä henkisesti.
Meilläkin on ollut tosiaan normaalia enemmän hiiriä... osa raukoista ollut vielä pieniä :(
Lempeä loukku olisi kyllä mukava. Kuinkakohan pitkälle hiiret pitäisi kantaa, etteivät ne enää palaisi takaisin tänne?
Mistä teidät, että välikattolaisenne on hiirtä suurempi? Hiirethän onnistuvat pitämään tosi huimaa ääntä juuri välikatolla kiitäessään. Minäkin olin joskus satavarma, että siellä asuu vähintään puolimetrinen rotta, mutta kyse oli kuitenkin vain ihan tavallisesta hiirestä. :)
Mitä pienempi uhri, sitä suurempi suru tappajalla. :(
Voi voi :( Eihän noiden hiirulaisten(kaan) tappaminen kivaa ole, mutta eipä siinä oikein muutakaan voi. Minäkin bongasin meitin yläkerrasta muchos papanas... Onneksi täällä alhaalla asuintiloissa ketään/mitään ylimääräistä ei VIELÄ ole näkynyt ;)
Meinasin myös ehdottaa kissaa, sillä sen vertasita hiiren- ja myyränhäätäjää ei olekaan, mutta löysin vastauksen sen puuttumiseen. Kertun kanssa sen elo voisi olla muutenkin haastavaa. Nuo uudet loukut kuulemma ovat kyllä hyviä, joten tsemppiä. Olen muuten huomannut, että mitä enempi metsän keskellä ollaan, sen kesympiä ja röyhkeämpiä hiiret ovat, eivät kai tajua ihmisen olevan niin paha. Monesti olen ottanut katsekontaktia läheltäkin.
On täälläkin huomattu oikea hiirivaellus... ja myyjämieheltä kuulin eilen, että kaupoista ja jopa tukuista on hiirien ja rottien myrkyt tyystin loppuneet! Minä en suosi myrkkyjä, mutta tuo loppuunmyynti todistanee, että runsaasti pikkujyrsijöitä on...yäk!
Juu, tuokin yksi kaveri syöksähti kamerani linssiä kohti sellaisella vauhdilla, että jouduin pakenemaan! hassua, miten niitä kuitenkin tulee säikyttyä, vaikka tietää, ettei ole syytä. Ja jopa Sulolta pääsi kiljaisu, kun tajusin hiiren istuvan jalkkansa päällä! :D
Nuo giljotiinimalliset ovat olleet tosi hyviä, mutta ne käyvät vähemmän herkiksi vuosien mittaan. Pitäisi ostaa uusia.
Se oikeasti sopisi minulle ihan hyvin, jos ne kaverit pysyivät vintissä. Kahden kerroksen väkeä: ihmset ja kertut alakerrassa, hiiret yläkerrassa.
Mutta mistä teille niitä hiiriä tulee?
Itse asutan nyt opiskelutauollani vanhempieni sata vuotta vanhaa hirsitaloa ja hiiringelma olisi massiivinen ellen konttailisi alakertaa läpeensä koloja etsimässä. Koloja on löytynyt esim. uunin takaa, tiskipöydän takaa rakenteista, keittiön lavuaarin putken juurelta, kattilakaapista ja jääkaapin takaa.
Jokainen kolo on pitänyt erikseen tukkia ja pari kertaa olen istunut hiljaa keittiössä yöllä pimeydessä kuuntelemassa mistä se mikki tulee jos olen huomannut hiiren vierailun mutta koloa ei löydy. Eli tukkimista vaan ahkerasti niin lopulta huomaa että hiiriongelmasta on päästy! Tänäkin syksynä löytyi pari koloa mutta tukin ne laudalla ja parilla kivenmurikalla eikä enää hiiri ole käynyt napostelemassa hedelmäkulhossa tai sämpyläpussissa!
No anoppi myös sanoi, että todella paljon on tänä vuonna Minimanista loukkuja ostettu.
Minäkään en suostu myrkkyjä laittamaan. Olen ymmärtänyt, että ne kuivattavat hiiret kuoliaiksi, ja se kuulostaa tosi julmalta.
Keittiöstä tulevat ilmeisesti jostain hellan takaa. Sinne kun ei ihmisen silmä saati sormet pääse mitenkään, niin tukkiminen on ihan mahdotonta.
Edellisessä kodissa ne tulivat allaskaapin viemäriputken vierestä ja siinä olikin kanssa huvittavia episodeja, kun yritin tukkia niitä koloja.
Voi kyllä on ollut hiiriä normaalia enemmän. Isäntä väittää, että ihan on yhtä paljon kuin viime vuonnakin. En usko, että hän olisi onnistunut piilottelemaan niitä minulta. Meillä myös loukkuja vähän joka huoneen nurkassa. Juhlasalin läpi iltaisin on vilahtanut yksi jos toinenkin siimahäntä ja ruokasalin ansaan ne sitten useimmiten jäävät kiikkiin. Eikä tallin rehuvarastokaan ole(yllätys yllätys) säästynyt näiltä. Sepä onkin oiva ruokakauppa hiirulaisille monenlaisine herkkuineen. Kissatkaan eivät ole onnistuneet näitä "kavereita" häätämään pois. Nyt tuntuu kuitenkin jo helpottavan huomattavasti. En ole enää nähnyt tai kuullut hiiristä moneen päivään.
Tätini erakkotorppaa tuolla kaupunkimaisella maaseudulla asuttaa kuulemma oikein hiirikommuuni, siitä huolimatta että kyseessä on melko uusi talo (10 vuotta?).
Ja viime kesänä myrsky oli avannut vintin huoltoluukun ja täti sitten sulkemaan. Alkoi hellekelit ja haju. Sinne oli mennyt supikoiraparka säätä pakoon tai jostain rotanmyrkkyä syötyään (silloin eläimet usein mönkivät piiloon kuolemaan). Se oli jäänyt loukkuun vintille ja mädäntynyt.
Arvaapa kuka kutsuttiin hätiin kiipeämään ylisille ja kantamaan löysä raato ulos vintiltä roskasäkissä? Rakas mieheni tietenkin. Hän sanookin, että välillä nämä kaikki uudet sukulaiset ovat hieman rasittavia, sillä hän on introverttien sukua. Eno tahtoo ladata netistä Elvistä, isotäti kaipaa apua kameransa kanssa ja tädin ullakolta pitää kantaa kuolleet pois. :D
Tuli vielä mieleen, että jos ihmiset voisi jakaa kahtia, olisiko teillä muuten kaksi isoa I:tä vai E+I-kombinaatio kuten meillä?
http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/11/15/elamaa-introvertin-kanssa/
Juuri tänään mietin, että alkaakohan torppaan lappaa lisää henkiä tämän vuoden aikana? Viime vuoden hiljaisuudessa niistä ei ollut havaintoja, mutta ehkä nyt?
Kerttu sensijaan on aina mukavaa katseltavaa ja sopii oikein hyvin mekon helmalle :)
Vaahteramäen emäntä Nurkalla vaahtera -blogista
Jos mää ny tämän sanon ääneen, ni ens viikolla meillä juoksee hiiriä joka nurkasta, mutta meillä on ollut ihan normaali hiirisyksy. Ne pari kappaletta hiiriä etsiytyy ruokakomeroon, nakertaa siellä aikansa, kunnes muistan laittaa loukun johon ne poloiset sitten napsahtaa. Ehkä kissat pitää huolen ulkona ympäristössä ettei hiiriä sitten niin paljon tänne sisään asti pääse. Tosin tänä vuonna hiiret olikin ihan tajuttoman isoja metsähiiriä, korvatki kuin lautaset! Ne kun vilisti tuolla välikatossa ni kuulosta oikeesti siltä että siellä ois ollu rotta.
Tuo tilkitseminen on kans vähän niin ja näin, kun hiiri voi tunkea itsensä alle 7mm aukosta. Sillä on kuulemma sellainen joustava luusto. Vaikka kyllä ne tietysti suurimmat aukot kannattaa paikata. Mä paikkasin viime syksynä yhen kolon jota hiiret käytti ja eipähän ainakaa sitä kautta oo kulkenu toisten hiirulaisten tie. Onnea metsästykseen, on teillä rohkeita Mikkejä.
Mietin ihan samaa. Laskin koululta pyytämäni hiiren vapaaksi yhden autiotalon lähelle, kun ajattelin että sisäelämään tottunut hiiri voi muuttaa sinne :) Autiotalo on lähellä kotiamme ja koulu monen kilometrin päässä, joten hiiri ei varmasti löytänyt takaisin. Voisithan tehdä aiheesta tutkimusta tökkäämällä värimerkin jokaisen kiinnisaadun hiiren turkkiin ja päästämällä sitten hiiret takaisin eri etäisyyksille talosta ;)
Niin, minäkin epäilin välikattoasukkia ensin hiireksi, mutta se pitää kyllä todella kovaa ääntä esimerkiksi kaivaessaan. Jonkin verranhan ääni varmasti kaikuu katossa, kun siellä on tyhjä tila paneelien päällä, mutta meteli kuulostaa samanlaiselta kuin vanhempieni katossa asuvan oravan touhuilu. Vanhempieni alivuokralainen on siis aivan todistetusti orava.
Rehuvarastossa taitavat pitää kunnon kekkerit! :)
Toivottavasti lumet tulisivat pian, silloinhan ne hiiretkin yleensä lakkaavat tunkemasta sisälle.
Voi ei, supipoloinen. Tuo on yksi hyvä syy siihen, miksi en suostu myrkkyjä tänne ottamaan. Kurja loppu ja voi joutua myös vääriin suihin.
Ja miespoloinen! Joskus sitä joutuu ikäviin tilanteisiin toisen vuoksi. Toivottavasti miehesi joko sopeutuu uuteen sukuun tai oppii sanomaan tyylikkäästi "ei" kaikille avunpyynnöille. :)
Meillä taitaa olla niin, että minä olisin se I ja Sulo E, mutta silti minulle siunaantuu jotenkin enemmän ihmiskontakteja kuin Sulolle, vaikka sen pitäisi olla juuri toisinpäin. Sulo kaipaisi kavereita, sosiaalisia tilanteita, harrastusporukoita ja sen sellaista, mitä taas minä kaihdan.
Koskaan ei tiedä, milloin kutsumattomat vieraat saattavat yllättää. :)
Meilläkin on ollut mielestäni muutamia tavallista isompia yksilöitä. Nuo giljotiiniloukutkin on mitoitettu pienikokoisemmille ja nämä isommat kaverit eivät ole kuolleet heti, vaan ovat sätkineet hetken. Se on karmeaa. Oletko koskaan joutunut kuulemaan hiiren tuskanhuudon? Ihan hirveää.
Olen tutkaillut keittiön tarkasti ja se puuhellan taus on ainoa mahdollinen paikka, missä noilla kulkureitti voi olla. Paitsi makuuhuoneessa tietenkin, jossa on rakoja lattian ja seinän välissä, ja sieltäkin niitä välillä tulee sisään.
Toivottavasti teilläkin on sitten orava, eikä rotta.
Pitäisi alkaa pannoittaa noita hiiriä. Löytyiskö rahoittajaa tälle tärkeälle tutkimukselle, kuinka pitkän matkan päästä hiiri löytää kotiinsa? :D
Eipä ainakaan ihan heti tuu mieleen ett oisin kuullu hiiren tuskanvikinää. Meillä se toinen jättihiiri oli onnistunut pakenemaan hiirenloukusta joka oli kulkeutunut neljä hyllyä alemmas ruokakomerossa. Sen täpärän pelastumisen jälkeen ruokakomerossa on ollut hiljaista, se hiiri ei enää palannur. Mutta ei se mitään oppinu, samaiseen loukkuun jäi kiinni ku siirrettiin loukku riskiskaappiin. Ei ollu muisti pitkä sillä hiirellä ja onkin entinen hiiri tätä nykyä.
Meillä ei hiiriä ole nyt näkynyt, mutta juokseva armeija lähti liikkeelle huoneiden kaksoisseinissä ja lasketuilla katoilla, kun aloitettiin vanhan keittiön purkaminen. Häirittiin rauhanomaista rinnakkaiseloa.
No ihan joulukorttikamaa tuo Kerttu-kuva :D
Meilläkin se liian fiksu Mikki selvitti nuo giljotiinit, mutta jäi sitten jumiin ihan perusperinteiseen loukkuun. Osittain. Huusi. Sulolta vaadittiin vähän liikaa, kun joutui sen lopettamaan. Toivon, ettei kumpikaan meistä enää koskaan joudu siihen tilanteeseen.
:D
Olen aina vastustanut lapsijoulukortteja, mutta pakko myöntää, että melkein tekisi mieli sortua. ;)
Hassua mutta myökin nimetty ne MIKEIKSI ja niitä on kellarin rapussa. Mie en kuulovammaisena kuule niitten rapinaa mutta mieheni kyllä . Yksi reikä on ompeluhuoneen nurkassa johon nakersivat sen putken viereen. tuo loukku ei ole hyvä..meillä sellsinen vanhanaikainen ja anteeksi vaan mutta tappaa heti. Eivät kuulu sisätiloihin. toivottavasti nyt talven tullen rauhoittuu tilanne! Iiris.
Aika vähän meillä loppujen lopuksi on hiiriä, joku vipeltää seinän välissä mutta taitaa olla tällä hetkellä ainoa ulkoseinillä rapistavan oravan lisäksi. Edellinen asukki tosin sanoikin, että hiiriä oli paljon mutta hän on loitsinut ne pois ;)
olitkin jo kertonut että teillä jäi huutamaan tuohon vanhanaikaiseen "nakkiin...meillä kyllä kuolleet heti...outoa? tyhnmiä hiiriä täällä maalla.
Toivottavasti rauhoittuu niin teillä kuin meilläkin ja kaikilla muillakin. Kyllä maailmaan Mikkejä mahtuu, mutta saisivat pysyä poissa meidän reviireiltämme.
Loitsinut! Voisi piipahtaa täälläkin loitsuineen. :)
Eivät kaikki jää huutamaan. Se yksi jäi.
Minä lakkasin käyttämästä noita vanhanaikaisia, kun entisessä kodissa yksi jäi käpälästään kiinni alkuyöstä. Se ei huutanut, mutta se tempoili siellä tiskiallaskaapin sokkelin sisällä ihan koko yön. Olin niin nynny, etten pystynyt kohtaamaan sitä, vaan kuuntelin sitä kolinaa itku silmässä aamuun asti ja lähdin sitten hakemaan naapurin isäntää tappajaksi. Kaikkien vuosien jälkeenkin minulla on yhä tosi paha olo siitä kokemuksesta.
Noiden giljotiinien etu on se, että hiiri menee väkisinkin pää edellä, eikä voi jäädä osittain kiinni.
Mulla on kanssa hiiriä vieraillut täällä verhoomolla öisin - kun kissa on poissa niin hiiret tanssii pöydällä... Neljä on tarttunut muutaman viikon sisällä pyydykseen, hommasin tuollaisia SuperCat-loukkuja ja ne on kanssa hyviä, kun ei tartte sitä loukkua käsin avata niinkuin perinteisissä loukuissa joutui ennen tekemään (musta ei siihen ollut ja nakkasin aina hiiren loukkuineen isoon jäteastiaan, jos ei mies ehtinyt töiden jälkeen käymään). :(
Aina on itselläkin yhtä surkia olo, kun joutuu sen hiirenraadon kuskaamaan ulos metikköön.
Verstaskissa oliskin hyvä, harmi että olen allerginen minäkin.
Loppukesästä katselin, kuinka meidän nuorempi kissa härnäsi hiirtä. Leikitteli sillä, mutta ei tappanut. Hiiri hermostui lopulta, ja tinttasi kissaa käpälällä nokkaan. Kissa ällistyi niin että hiiri pääsi karkuun.Että on ne Mikkejä joskus.
No kyllä vanhassa 1800 l rakennetussa talossa asuu muitakin, kuin me. Sisällä eivät kauan juhli ( 2 kissaamme) mutta rapinaa kuuluu seinien välistä ja siellä onkin tilaa temmeltää, varsinkin yläkaton ja vintin lattian välissä. Jollei pidä kissaa syystä tai toisesta, kuten jo eka kommentissa mainitsit. Niin ei varmaan ole muuta konstia, kuin pitää loukut. Koiratkin pyytävät hiiriä... vaan ei sitäkään pelkästään hiiren pyyntiin kannata ottaa :D
Ei hullumpi idea: http://world-bird-sanctuary.blogspot.fi/2010/07/beach-mice.html :)
En muuten tiedä, onko hiiret oikeasti vain armeliaampaa tappaa kuin kuskata ne elävinä niille tuntemattomaan paikkaan. Etenkin jos on jo lunta maassa, hiiret eivät ehdi enää kerätä uusia talvivarastoja ja saattavat nääntyä nälkään, ellei lähellä satu olemaan esimerkiksi lintujen ruokintapaikkaa.
Ne ihan perinteiset loukut kyllä vaativat aikamoista luonnetta ihmiseltäkin, kun hiiri pitää niistä kammeta irti. Ja hanskojen kanssa se on minusta melkein mahdotontakin, pakko tehdä paljain käsin.
Meillä on niitä SuperCattejä myös testattu.
Hih, hyvä Mikki!
Tuo on yksi syy siihen, miksi minä olen henkisesti allerginen kissoille. :)
Viimeksi kun Sulo alkoi puhua, että kunpa hän ei olisi allerginen, että voisimme ottaa kissan, niin minä totesin, että sitten otettaisiin kyllä mielummin koira. Koirakin tosiaan tappaa hiiret, mutta se tekee sen kerralla, eikä kiduttaen.
Mutta yksilöitähän ne koirat ja kissatkin ovat. Siskollani oli kissaherra, joka vaan tyynesti katseli, miten hiiri vipelsi sen nenän edestä.
Tuo on niin totta! Mikä stressi pienelle eläimelle. Sitäpaitsi metsähiiret ovat tarkkoja reviireistään. Olisi aika kamalaa käydä pudottamassa hiiriherra jonkin toisen hiiren reviirille. Tappelu tulee. Julmaa sekin.
Olen ihmetellyt, ettei meillä ole koskaan hiiriä. Asutaan kyllä maalla, rintamamiestalossa, ja etäisemmissä naapureissa hiiriongelmia on. Johtuisiko sitten ihan suoraan siitä, että meillä pidetään vajan vintillä myrkkyä . se siis vähentää koko piha-alueen myyrä- ja hiirikantaa.
Myrkkyyn kuoleminen on varmaan kamalaa, mutta minäkin olen nähnyt, kuinka loukkuun jäänyt myyrä rimpuilee loukussa metritolkulla sivuun ja järsii jalkaansa vapaaksi. Kamalia tapoja kumpikin.
Meillä maalla on kyllä reilusti hiiriä tänä syksynä. Eivät välitä vaikka ollaan puukiipijän kanssa tuvassa. Ne vaan touhuavat omiaan. Pari viikkoa sitten sunnuntaina kun alettiin tehdä lähtöä kaupunkiin, olin ottamassa puhtaita mattoja kasan tuolilta tuodakseni kaupunkiin. Niin isohko,hyvin kiiltäväturkkinen hiiri vipelsi käsivarrelleni mattojen välistä. Mie säikähin ja kiljaisin. Mikki juoksi lipaston päälle ja siitä piiloon radion taakse. Mutta palasi takaisin kurkistamaan. Kun ostettiin 12 vuotta sitten Haaoja maalta, se oli ollut vuoden tyhjillään. Elukat olivat saaneet rauhassa vallata sen. Ensimmäisenä talvena puukiipijäni heräsi yhtenä kuutamo yönä siihen et joku tuijottaa. Mikki istui rintakehällä ja katteli ja suki viiksiään. Mut paras juttu tapahtu seuraavana talvena. Parina yönä herättiin siihen tuvan sängyssä kun jotkut tappeli lattialla. Kolmantena yönä puukiipijä varasi taskulampun tyynyn viereen. Herättiin yöllä siihen kun sängyn vieressä tappelu alkoi. Puukiipijä laittoi äkkiä taskulampuun valon. Ja rotta ja lumikko tappelivat siinä. En muuten nukkunut enää sinä yönä. Ja aamulla tukittiin kulkureittejä talosta. Lumikko pesii rantasaunan alla ja kävi useasti viel yrittämässä kellarin ikkunan viereisestä raosta sisälle. Loukkuja leviteltiin lisää tupaan ja kammareihin mikeille. t.eläinhattu Anne
Kuulostaa ihan hirveältä. Se poloinen myyrä olisi pitänyt lopettaa ajoissa. :(
Vanhempieni 50-luvulla rakennetussa omatkotitalossa ei ole myöskään hiiriä. Ei ole ollut koskaan. Se on outoa, sillä siellä ei ole myrkkyjäkään.
Eieieiei! En tiedä, itkettäisikö vai naurattaisi. Ihan kauhea ajatus joutua tuollaista tappelua todistamaan.
Enkä kyllä haluaisi herätä Mikit sängyssänikään, saati sitten rinnan päällä! Yyyh!
Enpä olisi tätä päivää uskonut näkeväni kun ehdotan, että voisiko sinne taakse yrittää pursottaa uretaania, katsoisi valon ja pelin avulla koloja? Normaalisti uretaani + hirsitalo on siis ehdoton ei, mutta hätä ei lue lakia :)
Onneksi meidän on mahdollista pitää kissoja, itse en tuollaista teidän tilannetta pystyisi selvittämään mitenkään, ootte kyllä reippaita! Minusta ei olisi loukuttajaksi ja kirkuisin kurkkuni käheäksi :)
Korjaan: valon ja PEILIN
Hih, minusta taas tämä hätä ei ole lähimainkaan niin suuri, että se vaatisi uretaania. ❤
Hip! Oletko kokeillut elektronista karkoitinta jo? Meillä toimii (2 vuotta ollut kaytössä) loistavasti. Sijoitus siihen huoneeseen mistä arvelet pahispallokorvien saapuvan sisätiloihin :) marinja
Ainakin minun synnyinseuduilla maalla tuntuu olevan ennätyspaljon hiiriä tänä vuonna. Ja sisälle tulevat. Kaksi äitini tuttavaa (eri taloista siis) kertoivat, että hiiri oli ollut aamulla sängyssä. Aika karmea herätys...
Meillähän on Kerttu-niminen hamsteri. Sellainen peli voisi olla aika julma sen kannalta. :)
No todellakin! Viime yönä säikähdin ihan hirveästi, kun joku hipaisi jalkaani ja kiljaisin kauhuissani, sillä oletin sen olevan hiiri, koska Sulo oli töissä. No, Sulo ei ollutkaan töissä, vaan se hiiri oli Sulon jalka ja hyvä, ettei Sulo saanut sydänkohtausta. :D
Meillä taas ei ole tänä vuonna kovinkaan monta kertaa jouduttu tyhjentämään hiirenloukkua, toisaalta niiden kulkemisesta on kyllä merkkinä puruja portaissa. Pihalla taas vilisee rottia niin, että kaupasta on kannettu rotanmyrkkyä selkä vääränä. Vaikuttaa olevan vain pieni välipala niille, vaikka kai niistä joku joskus siihen kuoleekin.
Voi kääk. Toivottavasti rotat pysyvät pihalla. En tiedä, miten selviäisin, jos meillä olisi rottia. Jostain syystä kammoksun niitä ihan tolkuttomasti. Vielä enemmän kuin sammakoita...
Lähetä kommentti