Isännän ihmemaa

Sulon kesäloma alkaa lähestyä loppuaan. Me olemme saaneet aivan huikean määrän kotitöitä tehtyä näiden parin viikon aikana. Paitsi että saimme Villa Harakanpesän lähes valmiiksi ja melkein kaikki tilapäiset klapikatokset purettua, olemme myös saaneet nähdä, kuinka pihan yleisilme siistiytyy kovaa vauhtia, kun töitä tehdään aamusta iltaan. Reipas touhuaminen ja työmme tulosten näkeminen on taannut meille iltaisin hyvän mielen ja nautinnollisen väsymyksen.

Minä olen ollut erityisen onnellinen siitä, että Sulo valitsi viettää lomansa kotona, eikä halunnutkaan lähteä reissuun. On ollut ihanaa saada tehdä töitä yhdessä ja nauttia kesäisen kauniista ilmoista.

Mutta ilmat ovat nyt alkaneet viiletä, ja eiköhän kesäkuusta tule taas kylmä ja sateinen, kuten yhdeksänä edellisenäkin vuonna. Ensi viikolla Sulo vetää taas punaiset päälleen ja keskittyy muiden ihmisten hengissä pitämiseen.

Nämä viimeiset vilpoiset päivät olemme laittaneet Sulon omaa huonetta järjestykseen. Talon päädyssä sijaitseva kylmä makasiinihuone eli tavarasuoja on vihdoin vuorossa.

Täällä Sulo määrää sisustuksesta. Minä saan kuitenkin olla apuna järjestelemässä, sillä sihteeriluonteeni takaa sen, että jaksan lajitella ruuveja koon mukaan ja asetella sahat seinälle silmää miellyttävään asetelmaan.

Huoneessa on paljon kivan karua rekvisiittaakin, vaikka pääosassa ovatkin työkalut ja niiden käyttämisen helppous.

Tämä on oikeastaan se huone, josta koko show olisi pitänyt aloittaa silloin, kun me muutimme tänne toissa syksynä. Miten paljon hermoja olisikaan säästetty, jos kaikilla työvälineillä olisi heti alusta saakka ollut oma paikkansa ja kaikki olisi ollut helposti löydettävissä.

Vaan eiköhän meillä hommia riitä tulevaisuudessakin, joten pääsemme vielä sadat kerrat nauttimaan siitä, että kun tarvitsemme porakonetta, tiedämme heti, mistä sen voimme käydä käteemme nappaamassa.

Istutustauko

Pihan istutusten miettiminen on ollut mukavaa ja minun haluni saada lisää kasveja on kasvanut sitä mukaa, mitä enemmän olen multaa tonkinut. Mutta kuten jo aikaisemmin olen maininnut, kukkien ja hyötykasvien kastelu on jokseenkin ikävä juttu, sillä olemme joutuneet käyttämään vesijohtovettä.

Toukokuussa on tähän mennessä satanut vettä tasan kahtena yönä, joten sadevettä ei ole kertynyt mitenkään huomattavasti varastoon.

Meillä on tontilla vanha kaivo, mutta veden saaminen sieltä ylös vaatii ponnisteluja ja keskittymistä, ja siksi asia on jäänyt hoitamatta. Kaivo on 25 metriä syvä ja sen päälle on laitettu tuskaisen painava betonilaatta. Olemme miettineet eri vaihtoehtoja. Tavallinen, halpa pumppu ei kaivon syvyyden vuoksi riitä. Pitäisi olla uppopumppu. Mutta sellainen on liian kallis. Pumpun hinnallahan me lorottaisimme vesijohtovettäkin satoja kuutioita. Sitäpaitsi sähköllä toimiva pumppu vaatisi paitsi 60 metriä letkua, myös 60 metriä sähköjohtoa.

Sähköpumpulle mainio vaihtoehto olisi sellainen ihana, käsivoimalla toimiva pumpattava pumppu (klik), mutta kun rahaa on mennyt meillä viime aikoina pihaan ihan hirveästi, niin sellaistakaan emme meinaisi nyt raaskiakaan harkita.

Voisihan kaivosta nostaa vettä ämpärilläkin, mutta siihen tarvittaisiin vinssi. Sellaisen rakentamista Sulo on jo pitkään pohdiskellut, mutta toistaiseksi asia on pysynyt vain ajatusten tasolla.

Mutta meillä taisi eilisellä kaatopaikkareissulla olla joku remonttienkeli matkassa, sillä Sulo aivan kirjaimellisesti kompastui siellä vanhaan vinssiin! Eipä sen kotiin tuomisesta ainakaan haittaa voisi olla, me päättelimme ja nostimme vinssin lavalle rottinkisohvan kaveriksi.

Kaivohommat siis etenivät ajatuksissa jo askeleen verran eteenpäin!

Mutta niin kauan, kuin kaivon vesi on mysteeri, pidän minä puutarhan laajentamisen poissa mielestäni. Nyt saa toistaiseksi riittää. Viimeisimmät saapujat ovat olleet anopin tuomat tomaatit ja Sojan antamat tarha-alpit.

Tämän piirroksen avulla voin yrittää selventää pihamme nykytilaa. Talon vasemmalla puolella on kesäkeittiö ja grilli. Sen alueen minä rajasin tarha-alpeilla ja lisäksi sinne tulee syksymmällä kärhöjä, jotka saan äitini pihasta. Kärhöille laitan kevyen risuaidan tueksi. Jos ne kasvavat hyvin, kesäkeittiön alueesta tulee mukavasti oma pikkupiha. Aita sulkee silmistämme pois ainaisen polttopuusavotan.

Talon ulko-oven vieressä kasvavat perennat ja pensashanhikit omassa penkissään. Orvokkeja istutin kuistin toiselle puolelle peittämään viemärikaivon kantta. Talon seinustalla oleva kukkapenkki on edellisen asukkaan laittama, enkä minä tiedä siinä kasvavien kukkien nimiä. Mutta kyllä siinä ainakin viime kesänä kukki monta kaunista kukkasta.

Talon edustan oikeanpuoleinen osa tullaan omistamaan hedelmäpuille. Ne antavat meille suojaa ohikulkijoiden katseilta, sillä kuvan oikealla puolla menee tie ja paikallisten suosima lenkkipolku. Nyt siinä on jo kaksi omppupuun poikasta sekä yksi kirsikkapuun alku. Äidiltä haen sitten syksyllä vielä toisen kirsikan sekä yhden luumun. Vasta syksyllä sen takia, että nyt tuossa tököttävät mansikkalaatikot, jotka haluan kokonaan pois talon läheltä. Syksyllä marja-ajan jälkeen minä siirrän mansikat kuvan ulkopuolelle jäävälle alueelle, lähelle sitä kaivoa.

Valmista!!!

Ahkeran pihansiivouksemme yksi tärkeä vaihe oli kaatopaikalla käynti. Kaiken maailman puutavaraa on kertynyt nurkkiin ihan älyttömiä määriä ja ne me veimme haketettaviksi. Mutta melkeinpä se vaan on niin, että joka kerta, kun meiltä menee puujätettä poispäin, tulee jotain muuta tilalle.

Tiedämme kyllä, että jätteiden ottaminen on varastamista. Mutta jos joku nyt jaksaa paheksua sitä, että me hyödynnämme kelvollista tavaraa, jonka joku toinen on kulutushysteriassaan heittänyt pois, niin paheksukoon ihan kaikessa rauhassa.

Tällä reissulla mukaamme tarttui nimittäin kahdenistuttava rottinkisohva. Se on erittäin tukeva ja aivan ehjä. Tuntui ihan sietämättömältä jättää sohva tuhottavaksi, ja niinpä me nakkasimme sen Perunan lavalle ja hurautimme tiehemme.

Sohva pääsi Villa Harakanpesään, ja onhan se sinne toki paljon parempi vaihtoehto kuin kolho baden-baden-tuoli. Maalaisinko minä sohvan valkoiseksi, vaaleanpunaiseksi vai jättäisinkö maalaamatta? Enpä tiedä vielä.

Kesäkeittiö on nyt valmis, sillä tänään me laitoimme kattohuovat paikoilleen. Mökin perustukset on tehty hyvin, ja katto on ihan todella pro, mutta kaikki siitä katteen ja perustusten väliltä saattavat olla heikkoa tekoa. Toivottavasti mökki pysyy kuitenkin kasassa meidän elinikämme ajan.

Eilen kävimme vanhempieni luona ja saimme sieltä melkein kaikki tarvittavat kattomateriaalit. Isälläni oli varastossa niin alushuopaa kuin päällishuopaa (vai mitä palahuopaa se on?) ja vieläpä naulatkin. Saimme tarkat ohjeet huopien asentamista varten ja kaikki sujuikin ihan kuin Strömsössä!

Rautakaupasta meidän piti hakea räystäspeltejä (vai mitä ne nyt sitten ovatkaan?) ja kyllä tuli katteesta nyt kaikkien virallisten sääntöjen mukaan tehty.

Pellinsuikuroihin upposi 130 euroa. Minua se kammotti niin, että muutuin rautakaupan noutopihalla varsin epäystävälliseksi ja äksyksi. Onneksi en osannut alunperin laskea, miten paljon rakennusmateriaalia tähän mökkiin pitää hankkia vielä sen varsinaisen mökkipaketin lisäksi. Hinta ei nimittäin ole pysynyt ollenkaan hanskassa. Jos olisin tiennyt mökin lopullisen hinnan, en olisi sitä edes tilannut.

Ja me sentään saimme kattohuovat ihan ilmaiseksi. Pelottaa ajatuskin siitä, että olisimme joutuneet nekin ostamaan rautakaupasta. Kiitos, isi!

Kesäkeittiö on nyt siis lopultakin ihan valmis. Mutta vielä pitäisi rakentaa toinen puoli eli katos mönkijälle.

Koeajolla

Villa Harakanpesä on nyt testattu siinä hommassa, jota varten se rakennettiin, eli tiskaamisessa. On se tiskaaminen vaan niin hirmuisen paljon mukavampaa hommaa, kun sen voi tehdä pihalla.

Mutta hmmm, olin yliarvioinut oman pituuteni. Tiskauspöytä on harmillisen korkea. Nyt minulla on kolme vaihtoehtoa: tiskata kymmenen sentin koroissa, rakentaa tiskauskoroke tai tiskata olkapäät korvissa.

No, ne korkkarit eivät enää mahtuneetkaan jalkaani... joten vaihtoehtoja onkin vain kaksi.

Pääsimme paistamaan myös ensimmäiset makkarat upouudessa grillissä! Sulo on tehnyt tänäänkin ihan tajuttomasti hommia, ja sai kuin saikin grillin valmiiksi. Design on Sulon omaa. Hän halusi tehdä grillin, joka olisi meidän näköinen. Siitä tuli todella komea. Ja iso! Ja se toimii hienosti!

Nyt voimme vetää yli yhden kohdan kesäloman To do -listalta.

Pitäisikö minun vähän rajoittaa postaustahtia? Onko tällainen postaus per päivä -tahti liian kiivas? Ehdittekö lukea edellisiä tekstejä lainkaan?

Pöytä kymmenelle, kiitos

Sulo kävi eilen Tampereella. Minä tilasin häneltä käynnin Ikeassa ja sieltä yhden Vika Artur -pukkijalan. Pukkijalan minä toki sainkin, mutta koska Sulo on nimensä mukaisesti suloinen, hän toi minulle myös kesäkeittiöön täydellisesti sopivia lautasliinoja sekä suurinta herkkuani: punssirullia.

Söin neljä heti aamusta. Kesäkeittiön portaalla. Hörppäsin teen naurettavan pienestä, mutta ah, niin kauniista posliinikupista. Täydellistä.

Vähän minulle kyllä tuli sellainen olo, kuin olisimme rakentaneet leikkimökin. Leikkimökeissä aina on söpöt, liian pienet kupit. Nallejen, nukkejen ja mielikuvituskavereiden päiväkahveja varten.

Niin, se pukkijalka tarvittiin puutarhapöytää varten ja oli ainoa osa, joka piti ostaa. Muuten kaikki tarvittava kymmenen hengen pöytää varten löytyi kotinurkista.

Tosin suunnittelemani penkki ei sitten pelittänytkään, joten meillä on nyt istuinvajausta. Olin ajatellut laittaa vanhan aseman pihapenkin pöydän ääreen, mutta se olikin liian hutera. Vuosikymmenten elämä ulkosalla oli tehnyt tehtävänsä.

Valkoiset klaffituolit ovat vanhoja hankintoja, pari ensimmäistä jo 15 vuoden takaa. Pitkän pöydän päissä olevat käsinojalliset, ruskeat tuolit Sulo dyykkasi kaatopaikalta viime kesänä. Toinen on täysin ehjä, mutta toista minun piti hiukan korjailla. Toivottavasti jostain roskalavalta löytyy pian 4 valkoista klaffituolia, jotta symmetria säilyisi.

Kun minä nikkaroin pöytää, teki Sulo ihan mielettömän suuren urakan siinä vieressä. Hän kun halusi grillin juuri siihen kohtaan, missä oli mahdottoman suuri koivun kanto, päätti hän kaivaa kannon pois. Sulo kaivoi, lapioi, käytti rautakankea, moottorisahaa ja kirvestä. Viiden tunnin raskaan ahkeroinnin jälkeen kannosta oli enää nysä jäljellä. Niin matala nysä, että sen saa nyt maan alle piiloon.

Ja minä, minä en koskaan enää tee mitään numeroa siitä, jos joudun lapioimaan jonkun mökin alta vähän maata pois tai kaivamaan kuopan mansikkamaalle. Sain vähän perspektiiviä kaivuuhommiin katsellessani Sulon rehkimistä.

Ja kauniiksi lopuksi yksi haave:

(kuva Pienenpieni Puoti)

Mökille!

Voi että olen onnellinen Villa Harakanpesästä. Ihan kuin menisi mökille, kun sinne menee sisään. Ja nyt sisällä on kaikki ihan valmista.

Koppero on pinta-alaltaan suurempi, mutta korkeudeltaan matalampi kuin olimme mielissämme kuvitelleet. Oikein hyvän kokoinen se on tarkoitukseensa.

Aurinkotuolillekin Harakanpesässä oli hyvin tilaa. Olin ajatellut ommella tuoliin kauniin kangaspäällisen, mutta ompelukoneestani hajosi sopivasti yksi elintärkeä osa, joten ompeluhommat piti unohtaa.

Niinpä peitin tuolin ruman pehmusteen tilkkupeitolla, jonka olen 15 vuotta sitten ommellut ensimmäiseen omaan kotiini. En tykkää sen vihreistä sävyistä enää lainkaan, mutta on se toistaiseksi parempi kuin rosvon oksennusta muistuttava Jyskin pehmuste.

Pöydän verhot olen ostanut joitain vuosia sitten kirpparilta, mutta onneksi en ole niitä raaskinut käyttää mihinkään käsityöhöni. Nytkään en tohtinut pätkäistä verhoja sopivan mittaisiksi, vaan käänsin helman kaksinkerroin ja ompelin sen käsin varovaisesti helmapistoilla. En vaan voi leikata suloista kangasta poikki. (Joskus tulee vastaan sellaisia kankaita, jotka ovat liian kauniita käytettäviksi.)

Samaa kangasta oleva tyynliina oli myös vanha kirpparilöytö, mutta se oli sen verran kuluneempi, että minun ei tehnyt pahaa leikellä sitä istuintyynynpäällisiksi.

Penkin kansi on saranoiden varassa ja istuimen alle mahtuvat mukavasti puutarhakeinun patjat. Viime kesänä ne otettiin aina yöksi ja sateella eteiseen, ja ne olivat kaiken aikaa niin pahasti tiellä, että hermohan siinä meinasi mennä.

Tänään saumasin pöydän kaakelit ja viimeistelin pöydän reunan erilaisilla listoilla. Listat ovat tällaisen sunnuntaipuusepän parhaita kavereita. Niiden avulla saa kaikki epätarkkuudet ja rumailut oikein sievästi piiloon. Nyt kukaan ei voi aavistakaan, miten pahasti vesivanerin reuna lingertää reunalistan takana.

Verhon taakse laitoin hyllyt. Sinne mahtuvat kertakäyttöastiat, grillausvälineet ja muut tarpeelliset, mutta epäesteettiset tavarat.

Nyt puuttuvat enää ovenkahva, huopakate ja se koko katos, joka mökin vasemmalla puolella kuuluisi olla.

Piha pikkuhiljaa nätimmäksi

Emme ole Villa Harakanpesää kerinneet jatkamaan, sillä vuorossa on vaihteeksi ollut polttopuiden siirtämistä paikasta a paikkaan b. Ulkoseinät minä olen saanut maalattua, ja laitettua vanhan ikkunanpokan seinän somisteeksi.

Koska kukkien ostamiseen tuli stoppi, päätin laittaa tekokukkia Harakanpesän oven molemmin puolin. Pinkin köynnöksen on anoppi ostanut 15 vuotta sitten ulkovessaansa, ja nyt se teeskentelee kukkaa meidän pihallamme. Maalasin spraymaalilla pari peltistä ämpäriä. Niin on nyt makeaa kuin karkkimaassa.

Olemme purkaneet viime kesänä kyhäämiämme hätäratkaisuja, eli väliaikaiskatoksia, joiden alla polttopuut ovat saaneet kuivahtaa talven yli. Sulo aikoo tänä kesänä keritä rakentamaan ihan oikean, pysyvän katoksen. Kamalia röttelöitä on ollut tontti täynnä, sinne tänne ripoteltuja luhistumispisteessä olevia ryönäkatoksia. Onneksi niistä nyt päästään.

Saimme rautakaupan puutarhaosastolta tosi käteviä kuormalavoja, joissa on kehikko. Niissä on tullut muun muassa kartiotuijia puutarhoilta kauppaan. Näihin kehikoihin on oikein kätevää nakella sellaiset lyhyet klapinpätkät, joiden pinoaminen siististi on mahdotonta.

Kaikki lukijat eivät ehkä elä puulämmitteisessä talossa, joten minä voin hiukan valaista sitä polttopuushowta, jonka kanssa me elämme jatkuvasti.

Keväällä vuonna 1 kaadetaan puita. Puut pilkotaan ja halotaan klapeiksi. Ne pinotaan ilmavaan paikkaan katoksen alle. Siinä ne saavat kuivua talven yli. On tärkeää, että klapit ovat sateelta suojassa, mutta kuitenkin niin, että ilma pääsee kiertämään kaikkialla. Vuonna 2 juhannukseen mennessä pihakatoksissa olevat klapit kärrätään puuliiteriin (tai "kuuriin", kuten sitä Imatralla pitäisi nimittää). Vuoden 2 keväällä kaadetaan lisää puita ja niistä syntyneet klapit pinotaan pihakatosten alle. Syksyllä vuonna 2 voidaan vuoden 1 klapeja alkaa käyttää uunien lämmitykseen.

Tätä kiertoa jatkuu siis hamaan hautaan saakka. Joka ikinen kevät ja kesä me kärräämme klapeja eestaas. Koska klapipinot tulevat aina olemaan osa meidän pihaamme, olisi oikein kiva, jos niille varattu katos olisi silmää miellyttävä.

Sulolla on nyt kesäloma. Meillä on kauhean pituinen lista kaikesta siitä, mitä aiomme tämän loman aikana saada tehtyä. Vaatimuslammas on jälleen tomerana täynnä töitä. Mukavia töitä ne ovat kaikki, ja pääasiassa ruumiillisia ulkohommia. Se on tervetullutta vaihtelua Sulolle.

Minä olen sitkeästi touhunnut ulkona aamusta iltaan saakka joka päivä, vaikka koivuallergiani on ollut tänä keväänä suoraan sanottuna helvetillinen. Ikinä ennen ei tällaisia siitepölymääriä ole ollut ja ikinä ennen en ole ollut näin suurissa tuskissa.

Mutta pari pientä apukeinoa olen löytänyt, sillä lääkkeistä ei ole ollut mitään apua. Ensimmäinen, hyvin toimiva apu on käyttää hengityssuojainta. Ihan koko ajan. Minä olen aina inhonnut noiden hiostavien suojainten käyttöä, koska minusta tuntuu, etten saa tarpeeksi ilmaa ja tukehdun. Mutta nyt, kun hengittäminen on muutenkin mahdotonta ja koko naama on tulessa, on suojain tuonut ihanaa helpotusta. Nokka aukeaa heti, kun suojaimen saa kasvoilleen. Yöllä en sitä uskalla pitää ja yöt ovatkin ihan kauheita. En ole nukkunut kunnolla moneen viikkoon.

Toinen hyvä apu on ollut uimahallissa käyminen. Siellä kosteassa, puhtaassa ilmassa hengitystiet aukeavat heti ja olo on autuaallinen. Unelmoin pääseväni yöksi nukkumaan sinne altaan reunalle.

Kohujulkkikset Heta ja Pekka

Tänä keväänä minä olen viimein alkanut innostua puutarhan laittamisesta. Viime keväänä mikään pihan kasvillisuuteen liittyvä ei vain mahtunut tajuntaani. Oli niin paljon tekemistä ja kaikki muu oli tärkeämpää. Kun anoppi kiikutti minulle mansikantaimia tai jonkun puskan alun, minut valtasi vain epätoivoinen tunne siitä, etten minä pysty tähän kaikkeen. Siskoni lupasi meille tupaantuliaislahjaksi omenapuun, mutta minulle oli liikaa sekin, että olisin pystynyt miettimään paikkaa yhdellekään puulle.

Mutta onneksi "lahjakortti" oli yhä voimassa, vaikka muutimme tänne jo melkein kaksi vuotta sitten. Eilen kävimme ostamassa kaksi omenapuuta. Toinen on Heta ja toinen Pekka. Oli kamalan vaikeaa ostaa omenapuuta. Minulle olisi ollut tuttuja nimiä vain valkea kuulas ja punakaneli, mutta koska paikallisessa Agrimarketissa oli kaupan pelkkiä hetoja ja pekkoja, ostimme sellaiset ja panimme maahan.

Emme tiedä puiden istuttamisesta yhtään mitään. Nyt luen netistä, että "Heta on suomalainen uutuuslajike, joka pohjautuu MTT:n risteytysaineistoon Lobo x Huvitus 1960-luvun alussa" ja että "Pekka on kohuttu suomalainen uutuus, joka laskettiin kauppoihin syksyllä 1999". Jahah. Tuore kohujulkkis Pekka asuu nyt siis meidän pihallamme.

En ole koskaan ajatellut, mitä kasvien ostaminen kustantaa, mutta silti olen nyt ollut mahdottoman yllättynyt siitä, miten kallista puutarhan luominen onkaan. Pelkkää multaakin kuluu pussikaupalla.

Halusin pensaita talon eteen ja koska anopin pihassa pensashanhikit kukkivat esimerkillisen kivasti koko kesän, lähdin anopin mukana hanhikkiostoksille. Olin ajatellut ostaa ainakin viisi puskaa, mutta en raaskinutkaan. Ostin kolme. Ehkä vuoden kuluttua sitten ostan ne kaksi muuta.

Vadelmapensaitakin minä halusin ja mansikkamaan. Mutta auts, kun kaikki maksaa ihan mansikoita! Vatut jäivät ostamatta. Ehkä ensi kesänä?

Anoppi pelasti mansikkahaaveeni ja kaivoi omasta maastaan minulle paljon taimia. Laitoin mansikat istutuslaatikoihin, jotka nikkaroin paneleista. Ne ovat nyt ihan hölmösti keskellä pihaa, mutta ehkä joskus saamme aikaiseksi ihan oikean mansikkamaan järkevämpään paikkaan lähelle kaivoa. Ehkä joskus saamme ratkaistua senkin, miten 25 metriä syvästä kaivosta nostetaan kätevimmin vettä, eikä meidän tarvitsisi kastella pihaamme vesijohtovedellä.

Olin kuvitellut ostavani myös kaikenmaailman ihania kukkia, mutta enpä taida nyt tohtia niihin sijoittaa enempää rahaa.

Paitsi hinta, myös huonot käyttöohjeet ovat olleet minulle puutarhamaailman suuri yllätys. Minusta jokaisessa myytävässä kasvissa pitäisi olla tiedot siitä, miten se istutetaan, millaiseen paikkaan ja miten sitä hoidetaan. Täysin olemattomat tuoteselosteet eivät kannusta ummikkoa puutarhahommiin.

Olen toki alkanut tajuta, miksi puutarhat rakentuvat useiden vuosien aikana, hiljalleen. Ja minä kun luulin ihan nopsasti vaan loihtivani meille hienon pihan. Luonteeni on aivan liian äkkinäinen ja kärsimätön näin hitaasti etenevälle harrastukselle. No, onneksi kesäkeittiön kanssa riittää vielä puuhaa.

Pitkiä päiviä

Kun päivät kuluvat aamusta iltaan tauottomasti pihatöissä, voi joskus olla paikallaan irtautua ja rentoutua poissa kotoa. Sulo halusi laavulle makkaraa paistamaan ja minä halusin mönkijäajelulle. Teimme molemmat. Menimme mönkijällä laavulle. Oli mukava ilta.

Mutta siirrytäänpä takaisin Harakanpesän kuulumisiin. Eilen aamulla laitoimme katon paikoilleen. Mökki pimeni huomattavasti ja minä aloin ymmärtää kammottavien valokatteiden viehätystä. Toisaalta oikea katto on ihanasti vilpoisampi kuin mikään valokate, joten en vaihtaisi kuitenkaan.

Tiedättehän, miten sisustuslehdissä aina luodaan ihania kesäkeitaita vanhojen kasvihuoneiden sisään? Sinne tuodaan romanttiset rautahuonekalut ja kauneimmat tilkkupeitot. Luodaan mielikuvaa rentouttavista kahvihetkistä hyvän kirjan parissa ja virkistävistä päivätorkuista.

Mutta ihan oikeasti, jos koskaan on käynyt kasvihuoneessa tomaatteja kastelemassa, tietää hyvin, mikä pätsi lasitalossa on kesällä. Kuka siellä rentoutuu?

Minä aloin jo haaveksia kuulaista syysilloista Harakanpesässä. Sinne voisi tuoda pienen klaffipöydän, kattaa ihanan iltapalan kahdelle ja sytyttää kynttilät lyhtyihin. Osaisimmekohan me olla niin romanttisia?

Mutta yritetäänpä nyt saada kesäkeittiö käyttöön kuitenkin ennen tummenevia syysiltoja. Tiskauspöytä tarvitsee vielä kaakeleiden saumauksen ja etuseinän viimeistelyn sekä vaaleanpunaiset verhot.

Sitten olisi jäljellä vielä ulkomaalausta, kattohuovan asentamista, katoksen rakentamista, grillin kasaamista ja ruokapöydän kehittelemistä. Jossain vaiheessa minun olisi ehdittävä myös Sulon avuksi polttopuusavottaan. Tylsää meillä ei ainakaan pääse olemaan.

Tähän väliin mainospala:

Nämä hienot tuolit etsivät uutta kotia. Lisää asiaa niistä löytyy siskoni Sarin blogista.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

Ja aivan lopuksi vielä päivän kiertopalkinto:

Kiitos, Soja, tästä ja kauniista sanoistasi!

Kiertopalkintoon kuuluu kiittää antajaa ja laittaa linkki hänen blogiinsa ja laittaa rämä palkinto näkyviin omaan blogiin. Sitten pitää valita 5 lemppariblogia, jolla on alle 200 lukijaa ja pyytää jakamaan palkintoa eteenpäin.

Tuossa Sojan blogissa tulikin esiin se, että mistä niitä lukijoiden määriä tietää. Lukijapaneeli taitaa olla vain Bloggerin blogeissa, mutta lukijoiden määrästähän se ei anna todellista kuvaa.

Minä laitan Liebster Blog -palkinnon eteenpäin seuraaville kivoille blogeille:

Kesakko, Ai karkkii!, Apinafarmi, Punainen koulu ja Pellavasydän.