Katse valoon päin

Koska viimeiset postaukseni ovat olleet jokseenkin negatiivissävyisiä ja turhautuneita, haluan tuoda esiin yrittämisestä myös sen toisen puolen. Tiesinhän minä mihin ryhdyin, kun päätin toiminimen perustaa ja yrittää elää käsityön ja graafisen suunnittelun yhdistelmällä. Eivät nämä vaikeudet yllätyksinä ole tulleet. Nyt vain pessimisti minussa on onnistunut nostamaan hetkeksi äänensä kuuluville. Vaiennetaan se nyt.

Minun tarkoituksenani tai haaveenani ei koskaan ole ollut rikastua tällä työllä. Tarkoitukseni oli tienata juuri sen verran, mitä tarvitaan (niukkaan) elämiseen. Tarkoituksenani oli myös riipaista itseni irti sosiaalitukien loukusta, josta oikeasti on hyvin vaikeaa päästä ulos. Ja haaveenani oli saavuttaa se minimitoimeentulo mahdollisimman vähillä työtunneilla, koska vapaa-ajan merkitys on minulle valtava.

En koskaan ole ollut niin työorientoitunut ihminen, että haluaisin omistaa elämästäni suurimman osan työnteolle. Päinvastoin olen hyvin mukavuudenhaluinen, itsekäs ja tietyssä mielessä myös laiska. Haluan päästä helpolla ja tehdä asioita, joista tykkään. Mutta minä halusin saada oman rautatieaseman, ja sen unelman eteen on täytynyt tehdä tiettyjä ratkaisuja. Yksi niistä ratkaisuista oli miettiä uudelleen omaa asennettani työntekoa kohtaan.

Yrittäjyys tuntui sopivimmalta vaihtoehdolta minulle, ja kyllä se tuntuu siltä yhä vieläkin. Olen itsepäinen ihminen, ja haluan hallita omaa elämääni. Haluan olla se, joka yksin päättää, milloin teen ja mitä teen. Ja jos en ole tyytyväinen elämääni, haluan voida syyttää siitä vain itseäni. Ja jos joudunkin tekemään kompromisseja, haluan itse päättää, kenen vuoksi niitä teen.

Niinkin yksinkertainen asia, kuin se, että saan aamuisin herätä auringon säteisiin, enkä herätyskellon pärinään, on minulle tärkeä, onnellisuutta tuottava asia. Minusta on upeaa, etten joudu sovittamaan päiviäni kenenkään muun määräysten mukaisesti, vaan voin itse suunnitella tekemiseni sen mukaan, miltä minusta tuntuu. Minusta on ihanaa, ettei koko viikkoa tarvitse odottaa perjantain tuomaa lepoa tai inhota maanantaiaamuja. Normaalin päivätyön mukainen elämä tuntuisi minusta vieraalta ja keinotekoiselta, väärältä jopa. Ehkä tähän on osaltaan vaikuttanut se, että elin lapsuuteni perheessä, jossa äiti oli kotiäiti ja isä yrittäjä. Meidän perheessä ei kuultu sellaisia sanoja kuin pomo, palkkapäivä, pekkaset tai vuosiloma.

Yrittäjyyden tuoma vapaus ja oma määräysvalta ovat asioita, joiden vuoksi minun kannattaa välillä jaksaa iskeä päätääni seinään hankalien hinnoittelujen tai pieleen menneiden tuoteideoiden kanssa. Ja elää epävarmana siitä, tuleeko ensi kuussa yhtään rahaa vai ei. On vain muistettava mennä ilon kautta eteenpäin ja huomattava myös ne positiivisetkin puolet!

Hinnoittelun sietämätön mahdottomuus

Iloinen tekemisen riemu katoaa aina tässä vaiheessa, kun tuotteelle pitäisi laskea hinta. Muistelen yrittäjäkurssilla oppineeni, että hinta lasketaan näin: materiaalikustannukset + maksut alihankkijoille + työntekijöiden palkat + palkka omasta työstä + kate vähintään 70 % + arvonlisävero = OVH.

Hah. Pienen kolikkokukkaron hinnaksi tulisi näin 29 euroa. Aika hulppeaa. Vaikka nyhtäisin katteen nollaan prosenttiin, olisi hinta silti vielä 17 euroa. Aika hulppealta tuntuu sekin. Mutta katetta on oltava, jotta yritys pysyisi hengissä. Muuten ei ostella tulostuspapereita, muistitikkuja tai ompelulankoja, tai maksella laajakaistaliittymiä ja verkkokaupan kuukausimaksuja. Saati sitten markkinoida, makseta messupaikkoja tai palkata kirjanpitäjää.

Sopii taas kerran kysyä itseltään, että mitä järkeä tässä on. Miten muut käsityöläiset sen tekevät?

Sitä sun tätä ja pikkaisen tuotakin

Nyt minulla on menossa omituinen innostus työntekoa kohtaan. Ei edes siivouskomeron panelointi houkuta minua niin paljon, että irrottautuisin työhuoneelta. Olen tyytyväinen tähän olotilaan. Välillä nimittäin pelkään tosissani, ettei minusta olekaan yrittäjäksi. Tai ylipäänsä tekemään minkäänlaista työtä. Koti kun on niin täynnä houkutuksia, joita teen paljon mielummin kuin istuin ompelemassa sarjoja.

Tänään on työn alla pellavainen pino Kuninkaallisia kurnuttajia, joista tulee tyynynpäällisiä. Kevät on tuonut kauppoihin taas limenvihreät tuotteet, joten uskaltauduin minäkin painamaan vihreitä tyynyjä. Kankaat olen hankkinut jo viime kesänä.

Toinen sammakkokuosinen tuotos sen sijaan meni aivan pilalle. Ostaisitko sinä kangaskassin, jota ei voi pestä? En minäkään. Olipas ikävää huomata, että puuvillainen hihna kutistuu pesussa aivan ryökälemäisesti. Eihän sitä olekaan minulla varastossa kuin 320 metriä!

Kiitos blogin lukijalle, joka oli bongannut tiskirättini Kotivinkissä! Lehdessä oli aukeaman kokoinen juttu erilaisten tiskirättien ominaisuuksista. Testissä olivat mukana bambuiset liinat, sieniliinat ja mikrokuituliinat sekä viskoosiliinat.

Bamburievut saivat kiitosta antibakteerisuutensa, imukykynsä, pestävyytensä ja yksilöllisen kauneutensa ansiosta. Miinuksena oli mainittu hidas kuivuminen. Olen tottakai jäävi arvioimaan omia tuotteitani, sillä puolueettomuudestani voidaan olla monta mieltä, mutta silti vähän ihmettelen tuota, että rätin pitäisi salmannopeasti kuivua. Bamburiepu on märkänäkin miellyttävä. Vaikka sen jättäisi lojumaan läpimärkänä myttynä tiskialtaan pohjalle, se ei ala haista. Eräs asiakkaani kertoi jättäneensä rievun tarkoituksella lojumaan huuhtelematta, jotta saisi sen haisemaan. Hän oli epäonnistunut yrityksessään, ja tuli iloisena ostamaan lisää riepuja annettavaksi lahjoina tutuilleen.

Sulo huomautti, että on aika hienoa, miten Susannan Työhuoneen rätit ovat mukana testissä kaikkien "oikeiden" tuotteiden (Sini, Vileda, Wettex, Kierti...) rinnalla. Minulta pääsee aina unohtumaan se, että en enää vain leiki yrittäjää, vaan ihan oikeasti olen sitä.

Askel eteenpäin

Ihan selvästi taas kevääntulo saa minut innokkaammin tarttumaan asioihin. Yksi tällainen asia on kukkaroiden tekeminen. Olen yrittänyt saada metallikehyksisiä kukkaroita onnistumaan jo ainakin vuoden ajan. Silloin tällöin yritän uudestaan ja joka kerta lopputulos on yhtä karmea. Saan metallikehyksen painettua kiinni joko tiukasti tai sitten siististi, mutta en kummallakin tavalla kerrallaan.

Olen tänään tehnyt kolme kukkaroa. Ensimmäinen oli järkyttävä. Toinen kamala. Kolmas lähes siedettävä. Nyt minulta loppuivat kehykset, joten tuotekehitys tyssää taas hetkeksi. Mutta kaavan sain sentään toimivaksi. Olen optimistisella mielellä ja uskon, että kukkaroita nähdään Työhuoneen verkkopuodissa vielä jonakin päivänä.

Jos tekisinkin töitä samalla tehokkuudella kuin remonttia...

Hävettää oikein, miten laiska minä olen töitä tekemään. Nyt kuitenkin on jotain uutta kivaa tarjolla Verkkopuodissani. Tästä lähtien jokaiseen tilaukseen laitetaan mukaan kaupanpäälliseksi Maatuska-kirjanmerkki! Merkki on neliväripainettu, ja siinä on ihana mattalaminoitu pinta. Kirjanmerkin toiselle puolelle voi kirjoittaa vaikka oman nimensä.

Mutta huomiohuomio! Kaupanpäällisen saa vain, jos muistaa tilausta tehdessään merkitä alennuskuponki-kohtaan sanan blogi.

Vapautin myös kanalauman liikenteeseen. "Mummon kanaset" on uusi kuosini, ja sitä löytyy tietysti bambutiskiräteistä.

Tykkäystä

Kovasti ovat hirsiseinät alkaneet minua viehättää. Ne tuovat lämpöistä tunnelmaa. Niihin sopivat räsymatot, tilkkupeitot ja mummomaiset virkatut pitsit. Niihin sopivat rönsyilevät huonekasvit. Ja keinutuolit.

Vastapäiset kaksi valkoista, 80-luvun krumppupintatapetin peittämää seinää ovat karmea vastakohta hirsien tunnelmalle. Uskon, että jos niihin pannaan punaiset tapetit, kokonaisuudesta tulee tasalämpöinen.

Seuraava etappini on kuitenkin siivouskomeron seinien panelointi. Sitten joskus, kun kroppani on toipunut tästä kahden päivän raivopäisestä purkutyöstä.

Lahjoitetaan vankka peti

Saimme anopilta kivan keinutuolin, ja sen tieltä piti miettiä joku huonekalu pois. Niinpä päätimme luopua massiivipuisesta sohvasängystä, joka on palvellut hyvin sekä sohvana että vierassänkynä. Tarjosin sänkyä kierrätyskeskukselle, josta tulikin pari kaveria sitä katsomaan. Vaan eipä kelvannut peti heille! Olin niin loukkaantunut, että meinasin alkaa itkeä. Kun mietitään, mitä paskaa (anteeksi) tämänkin paikkakunnan kierrätyskeskus on täynnänsä, niin olisi luullut meidän petimme kelpaavan ilomielin. "Me otamme vain runkopatjasänkyjä".

Jos joku haluaa antaa kodin tälle mahdollisesti käsintehdylle, todella tukevalle pedille, sen saa tulla täältä hakemaan. Ilmaiseksi. Vaahtomuovipatjankin saa, jos huolii.

(Olohuoneessa näyttää jo kivalta, kun laitoin kalusteita paikoilleen. Alan jo tykätä hirsiseinistä. Punaiset tapetit sopisivat varmaan hyvin hirsiseinien kaveriksi... ja keinutuoliin voisi ommella tilkkupeiton pehmukkeeksi...)

EDIT. Sänky löysi kodin!

Näen pelkkää ruskeaa

Olohuone on aivan liian ruskea. Ruskeat seinät ja ruskeat kalusteet. Tulisipa Sulo pian kotiin, jotta voisimme yhdessä miettiä, miten selvitä tästä katastrofista.

Huonetta pitäisi ehkä kutsua saliksi, sillä kaikissa lattialistoissa oli kauniilla käsialalla merkitty esim. "Sali toimiston puoli". Nyt "salissa" on sitten kaksi hirsiseinää. Vaaleat kohdat häiritsevät minua. Niistä on raastettu hirttä pois, kun seinää on suoristettu pinkopahvitusta varten. Myös karmiton oviaukko häiritsee. Jos siinä olisi listat, seinä ei näyttäisi aivan niin keskeneräiseltä. Mutta tarpeeksi leveää listaa ei noin vain käydäkään kaupasta hakemassa.

Edellisen postauksen kommenteissa minua kiellettiin irrottamasta tiivisteitä hirsien välistä. Enhän minä sentään ole ulkoilmaa vasten olevaa seinää riipinyt! Jopa minä ymmärrän, että pellavaeristeellä on tärkeä tehtävä kylmän pitämisessä loitolla. Kaksi sisäpuolen seinää sen sijaan olen käynyt läpi, ja irrotin pellavista sen, mikä irti lähti ja loput jäivät kurkistelemaan hirsien raoista.

Se ulkoseinä on onneksi aikoinaan jätetty lasivilloittamatta kokonaan. Siinä on hirren päällä vain huokoinen kuitulevy, ja siinä tapetti. Emme me siihen seinään tule puuttumaan, paitsi tapetti poistetaan joskus. Ja tuo syvästi vihaamani verholauta.

Aika omituista on, että kahden huoneen välinen seinä on joskus haluttu koolata ja lisäeristää mineraalivilloin. Omituista on sekin, että puhelinpistorasiasta lähtee johdot hirren läpi suihkun puolelle.

Olisin halunnut kiinnittää sähköjohdot takaisin seinään alkuperäisillä kauniilla kiinnikkeillä, mutta en ymmärrä, miten ne saisi naputeltua paikalleen. Kaipaisin jotakin koveraa lyömäasetta, sillä vasara vain litistää ne lyttyyn.

Hengähdystauko

Olen tänään aloittanut seitsemältä kattolistojen laittamisen takaisin paikoilleen. Sitten naputtelin sähköjohdot edes jotenkin kohdilleen. Ja nyt raastan irti kamalia pellavia hirsien välistä. Sormet ovat niin hellinä, että pystyn kirjoittamaan tätä vain keskisormellani. En voi silti lopettaa työtä, sillä talo on saatava pölyttömäksi ennenkuin rakas Suloni tulee kotiin.

Minulla ei ole täältä enempää raportoitavaa, mutta katselkaas Senaattikiinteistöjen sivuja, jonne on juuri päivitetty nyt myynnissä olevat rautatierakennukset. Kuvassa oleva punainen asema on selvästi meidän asemamme sukulainen.

Tai käykää osallistumassa PaaPiin arvontaan. Vaikka minä kyllä nyt haluan voittaa. Nuo bambit ovat lemppareitani.

Aina ei mene ihan niinkuin pitäisi

Joskus taannoin täällä blogissa puhuttiin, miten hyvä tuuri minulla näissä remonttihommissa on ollut, vaikka useimmiten menenkin peppu edellä puuhun. "Suuri Remonttikäsi" on aina johdattanut minut kauniisti läpi mahdottomankin. Mutta nyt minusta tuntuu, että se johdatus on tänään ollut tauolla.

Ajattelin nimittäin, että tänään olisi hyvä hetki laittaa paneelit siivouskomeron seiniin, ja sitä varten päätin napata olohuoneen ja toimiston välisestä seinästä tarpeettomat mineraalivillat siivouskomeron äänenvaimentimiksi ja lämmöneristeeksi. Ihan vain nopsasti ajattelin napata... ja mennä sitten siivouskomeroon.

Helppo juttu: lastulevyt veks ja villat talteen. Samalla saadaan olohuoneen ruma seinä pois ja kaunis vanha vihreä tapetti esille. Tapettitalon sivuilta olen lukenut, että tämä ihanainen tapetti on 50-lukulainen 70-lukuisesta värityksestään huolimatta. Meidän mielestämme komea tapetti ansaitsee tulla näkyväksi. Ja minusta jo se, että joku on 50-luvun harmaiden tapettien aikana valinnut seinäänsä näin reippaan vihreän, on kunnioitettava suoritus, jota kannattaa vaalia!

Kun sain seinää enemmän auki, vihreä tapetti alkoi näyttää jopa minun silmissäni ehkä hiukan liiankin reippaalta. Tuli mieleen vanhat kalsarit. Ruudut hyppelivät silmissä.

Mutta kun pääsin ensimmäiseen nurkkaan saakka sorkkarautoineni, jouduin pettymään pahasti. Pinkopahvista oli riivitty iso pala pois. Sama vika löytyi toisestakin nurkasta.

Hurjalle vihreälle piti sitten kuitenkin jättää jäähyväiset. Leikkasin pinkopahvin irti ja vein sen mahdollisimman isoina paloina talteen. Ehkä se saa uuden elämän jossain muussa projektissamme joskus.

Jo ennen muuttoa olimme miettineet, että yhdessä huoneessa voisi olla hirsiseinät. Minä en niin hirmuisesti paljaista hirsistä välitä, mutta Suloa ne miellyttävät. Meinasimme alunperin tehdä makuuhuoneesta hirsiseinäisen, mutta talossa riesana ollut kipsipöly esti ne suunnitelmat.

Nyt meillä olisi mahdollisuus tehdä olohuoneesta hirsihuone. Ja koska minä jo leikkelin pinkopahvit pois, joudumme ainakin toistaiseksi elämään hirsien kanssa. Saa sitten nähdä, tykkäämmekö niistä vai emme.

Miksen minä vieläkään ole oppinut, etteivät remonttihommat koskaan käy "nopsasti"? Nopsasti kului kyllä aika, sillä kahdeksan tunnin urakoinnin jälkeen olin lopulta saanut kaksi seinää hirsipinnalle. Olin myös saanut hirvittävän kipeät ranteet, mustelmaiset sääret, muutaman haavan ja ruumiillisen työn aiheuttaman vapisevan olon sekä sähköjohtoihin liittyvän ylitsepääsemättömän ongelman ratkaistavaksi.

Sinne siivouskomeroon asti en ehtinyt lainkaan.

Ei meinaa jaksaa odottaa

... että lumet sulaisivat. Kun katselen näitä nietoksia, pelkään, että ne eivät ehkä sula koskaan. Mutta sulivathan ne viime keväänäkin. On ihana ajatus päästä elämään kevättä ja kesää täällä omalla asemalla. Kun viime keväänä ostimme talon, näimme mielissämme itsemme täällä remontoimassa ja nikkaroimassa, kuopimassa ja raivaamassa auringon paahtaessa ja maailman vihertäessä. Kuvittelimme, miten huristamme mopolla jätskille ja uimaan. Kuvittelimme Etelä-Karjalan kuuman ja kuivan kesän.

Koska sitten pääsimmekin muuttamaan vasta lokakuussa, emme saaneetkaan edes nuuhkaista omaa kesäistä pihaamme. Sen sijaan saimme pienen hetken keltaisia lehtiä, sitten harmauden, pimeyden ja sen jälkeen liikaa lunta.

Ehkä se oli hyvä asia. Sisätilat olemme nyt laittaneet aika hyvälle mallille näiden synkkien vuodenaikojen aikana, eikä meidän tarvitse kärvistellä sisällä ensi kesänä. Voimme keskittyä pihaan. Eilen kiersimme yhdessä pihalla ja yritimme nähdä sen ilman lunta. Mitkä puut kaadetaan? Mihin istutetaan marjapensaita? Mihin omppupuun voisi laittaa? Kasvaakohan missään nurmikkoa? Paljonko multa maksaa?

Ja mikä meidän koivujamme vaivaa? Iso osa niistä on kummallisia keskeltä haaroittuvia, käkkyräisiksi kasvaneita möykkyjä, jotka tekevät kuolemaa.

Kiitos, Heidi!

Kyllä netti on ihmeellinen asia. Sitä panee Facebookiin kuvan haaveestaan ja kysyy, että "onks kellään" ja parin päivän kuluttua se haave jo saapuu kotiin! Nyt meillä on leipälaatikko! Ja varmasti nätein, mitä on kuunaan nähty.

Meidän keittiöömme sopivat värikkään leipälaatikon lisäksi myös värikkäät karkit. Voisinpa syödä m&m´sejä aina - niitä, missä on pähkinä sisällä. Kulhollinen katoaa meillä hetkessä. Näitä namusia saa muuten tilata ihan valitsemallaan värillä ja vaikka omalla logollaan. Jos Susannan Työhuoneella joskus tarjotaan sammakkologolla varustettuja m&m´sejä, tiedätte, että nyt pyyhkii hyvin ja lujaa...

Tämä ei ole neuleblogi...

...mutta en silti malta olla hehkuttamatta ihanaa sukkaani, jonka juuri äsken sain valmiiksi! Ohjeen katsoin täältä (kliks), mutta sovelsin sitä jonkin verran. Olen todella innoissani tästä sukkamallista, enkä malta odottaa että toinen sukka valmistuu. Tämä yksikin tuntuu jalassa niin hirmuisen pehmoisen lämpöiseltä, ettei sitä tee mieli riisua pois enää ollenkaan.

Sukka kudotaan kahdella pitkällä puikolla ainaoikeinneuleena, ja malli sopii hyvin kantapääkammoisillekin aloittelijoille. Olin tästä niin innoissani, että Sulolle aloittamani normaalilla tavalla neulottavat sukat jäivät ihan kesken. Kunhan saan toisen tällaisen tehtyä ja Sulon sukat valmiiksi, alan neuloa tällä samalla systeemillä vierastossuja. Meillä kun on iso kori varattuna niitä varten.

Sukkainnostuksessani menin taas pilaamaan työpäiväni. Tarkoituksenani oli painaa kankaat pariinsataan tiskirättiin. Värin kuivuessa täytyy pitää taukoa, jolloin erehdyin ottamaan kutimet käteeni. Ja yhtäkkiä onkin iltapäivä ja 150 rättiä painamatta.

Maailmaa Sulon silmin

Minun mielestäni erillisen, ison työhuoneen omistamisessa on se suuri siunaus, että siellä voi vallita ihan kauheakin kaaos. Saa jättää tavarat juuri niille sijoilleen, mihin ne sattuu käsistään laskemaan. Keskeneräisiä töitä voi olla pöydät täynnänsä, ja siitä niitä on helppo napata ompeluun aina kun sopiva hetki tulee.

Sulon näkee asian toisin. Hänen mielestään kyseessä on paloturvallisuusriski.

Alunperin olin kuvitellut, että voin pitää avoimia ovia työhuoneelle, jotta asiakkaat voisivat piipahtaa paikan päälle ostoksille... Olemme Sulon kanssa samaa mieltä siitä, ettei tänne hyrskynmyrskyyn voi asiakkaita päästää. Yrittäjäkin on yöpuku päällään aina pitkälle puoleenpäivään asti!

Olennaisen tarpeellista ja kaivattua

Sauvasekoittimeen laitettava silppurimme hajosi. Oli saatava uusi. Eilen löysimme Prismasta mahdollisimman halvan silppurin, joka on aivan maatuskan muotoinen! Tuskin olisimme sopivampaa voineet enää löytää.

Seuraavana toivelistalla on leipälaatikko. Me molemmat olemme sitä mieltä, että keittiömme kaipaa leipälaatikkoa. Katselimme niitäkin kaupoista, mutta eihän sellaista löydy. Kirppareillakaan ei ole tärpännyt. Sen kun pitäisi olla sellainen kuin 70-luvulla, peltinen ja ihanan värinen, mielellään kuviollinen. Jos jollain notkuu nurkissa ylimääräinen, ilmoittakaa itsestänne.

Nämä kuvat olen napannut Googlen kuvahakusivulta, hakusanalla "leipälaatikko".

Päivän keittiökurkistus

Maalasin sen viimeisenkin seinän keittiöstä. Oli se niin kamalan kolkko kaiken oranssin keskellä, etten voinut oikein sietää sitä enää ollenkaan. Nyt on mukavaa laittaa ruokaa, kun iloinen oranssi seinä valaisee mieltä. Tuo hellan yläpuolella valaisin ei sen sijaan valaise ketään. Vaikka se on minusta ihana, se polttaa lamppuja ihan kiitettävällä vauhdilla. Siinä on kaiketi joku vika.

Vieressä oleva muuri saa jäädä vaaleaksi, se maalataan joskus suunnitellusti haaleanvaalealla, mutta ei vitivalkoisella. Juuri nyt maalauskiintiöni on täynnä.

Jääkaapin päälle nostin niitä emalikattiloita, jotka eivät oikein mihinkään mahtuneet. Ajattelin laittaa niihin viherkasveja. Kaikki meidän kasvimme ovat tällä hetkellä anopin hoidossa, ja ne pitäisi hakea sieltä nyt kotiin, kun pakkaset ovat hellittäneet.

Kukkopilleistä pyydettiin lähikuvaa. Olen niitäkin yrittänyt keräillä, mutta kun tuo oven yläpuoli tuli täyteen, niin eiköhän meillä ole nyt tarpeeksi kukkoloita.

Tulkoon aurinko, ja aurinko tuli

Keittiömme, olkaapa hyvät! Ette arvaakaan, miten onnellinen olen siitä, että keittiö on nyt lähes valmis. Minusta on aina ollut todella kurjaa, kun vieraat istutetaan kahvipöytään, ja se pöytä sijaitsee kamalan karussa, kolkossa, kaikuvassa keittiössämme. Nyt on karuus ja kolkkous poissa, onneksi!

Aloitetaan kierros tiskipöydän luota. Kaapiston maalasin kirpparilta ostamallani lakkamaalilla. Uudet vetimet ovat Ikeasta. Kaapiston muovisen välitilan maalasin Helmi-kalustemaalilla, jonka hankin ruokapöydän maalaamista varten. Seinä on tapetoitu kirpparilta löydetyllä ruututapetilla. Kaapin päällä on nyt enää vain osa emaliastioistani, joita olen haalannut älyttömyyteen asti. Puuhella on tottakai käytössä.

Nurkassa on ovi vierashuoneeseen. Kivat naulakkokoukut olivat talossa, kun muutimme tänne. Samoin violetiksi maalaamani talonpoikainen alakaappi, jonka uudet vetimet ovat myös Ikeasta. Pöytälevy on huonossa kunnossa, joten se pitää vielä maalata tai vaikka päällystää kerniliinalla. Verhot ovat kirpparilta. Porrasjakkaran on Sulo joskus ostanut Ikeasta ja maalannut siniseksi. Sininen kaappi on peräisin Ellokselta. Ostin sen muistaakseni vuonna 2001. Kuvastossa se oli luokiteltu kylpyhuonekalusteeksi!

Lisää vastamaalattuja kalusteita löytyy seuraavasta nurkasta. Näissä säilytetään nyt ruokatarvikkeita. Ruokapöydän ympärillä olevat sekalaiset tuolit saavatkin jäädä valkoisiksi. Pihanpuolen ikkunassa olevan verhokankaan ostin joskus silloin, kun maalasin edellisenkin keittiöni oranssiksi. Nyt ikkunoissa on eripariverhot, mutta ainakaan minua se ei haittaa yhtään.

Päätin jättää osan maatuskoistani kodittomiksi. Niitä on jo liikaa. Oli vaikeaa valita esille pantavat ja piilotettavat.

Ruokapöytä on peräisin entiseltä naapurilta, jonka kanssa tein joskus vaihtarit. Hän halusi pienemmän pöydän, minä tarvitsin isomman. Kiinteiden komeroiden ovet pitää kehystää listoilla. Nyt ne ovat kovin keskeneräisen näköiset. Ostamme niihin todennäköisesti mahdollisimman halpaa mdf-listaa.

Tottakai meidän keittiössämme on Susannan Työhuoneen pyyhkeet ja tiskirätit.

Tiskikaapin puoleisella seinällä olevasta tapetista olen jo vuodenvaihteessa askarrellut meille almanakan. Se on kiinni jääkaapin kyljessä ja siitä näkee kerrallaan koko vuoden. Jos tapettia olisi vielä kylliksi jäljellä, voisimme tapetoida sillä myös jääkaapin ympärillä olevat seinät.

Tällä hetkellä keittiön eteisenpuoleinen nurkka näyttää aika kamalalta. Vitivalkoinen seinä on liian kova, joten aiomme maalata senkin. Yritämme saada aikaan oranssin ja valkoisen maalin sekoituksella värin, joka olisi lähellä ruututapettia, mutta hyvin vaalea.

Aikamatka 70-luvulle

Kolme kerrosta maalia ja urakka on viimein päätöksessä. Maali on tummempaa kuin kuvittelin, mutta uskon sen säihkyvän ihanasti päivänvalossa. Ja nurinperin liisteröidyt tapetitkin kestivät hyvin maalauksen.

Seuraavaksi se kamalin vaihe: siivous. Lupasin mielenhäiriössä Sulolle, että luuttuan lattiatkin tässä yhteydessä. Auts.