lauantai 31. toukokuuta 2014

Ihan ihanasti pihalla


Pitkin talvea huomasin ajattelevani, että kuka idiootti ottaa riesakseen tällaisen valtavan talon. Mutta eilen illalla, kun menin pihalle, sille ikiomalle pihallemme, ja kävelin kaikessa rauhassa ja pitkästä aikaa ihan oikeasti katselin ympärilleni, minä taas ymmärsin sitä idioottia. Ei kai mikään ole sen parempaa, kuin omistaa tällainen riesa?


Pihamme on kauneimmillaan tähän aikaan vuodesta. Se hoitamatonkin, ryteikköinen puolikas on nyt ihana, kun ruoho rehottaa vihreänä.


Tämä sama kohta on hetken päästä ihan toisen näköinen. Tuo kaunis vihreä mätäs muuttuu kuivaksi "kaislikoksi", kun heinät kasvattavat itseensä pitkät huitakkeet. Jos tontti pysyisi aina juuri sen näköisenä, kuin se on nyt, sille ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään.

Mutta koska ei pysy, minulla on projektina kasvattaa syreenipuskia hoidetun ja hoitamattoman puolikkaan välille.


Olenkin tänään siirtänyt taimia keinun taustalle. Toivottavasti ne juurtuvat hyvin. Ainakin viime kesänä siirtämäni yksilöt kotiutuivat mainiosti uuteen paikkaansa ja voivat nyt hyvin. Kuvasta niitä ei kyllä erota lainkaan, mutta siinä ne silti ovat. Muutaman vuoden kuluttua siinä kasvaa jo komea syreeniaita.


Myös Sulo on kaivanut sisäisen hortonominsa esiin. Tuossa joitakin viikkoja takaperin hän tuli kaupasta kotiin ja sanoi: "Mie olen liikuttava. Mie ostin kukansiemeniä." Ja minä kun olin juuri päättänyt, ettei yhtään kukkaa laiteta tänä kesänä hoidettavaksi! No, ehkä Sulo hoitaa ne itse. Hänen auringonkukkansa ovatkin jo hyvässä kasvussa.


Tänään on ollut hirmuisen hyvä päivä. Paitsi että olen leikkinyt puutarhuria, saimme yhdessä ihan mukavan määrän polttopuitakin tehtyä. Ja sitten söimme ihan mukavan määrän jäätelöä suolapähkinöiden ja kinuskikastikkeen kera, joten nyt olo on aika ähky. Eme ole oppineet pysymään kohtuudessa herkkujen suhteen. Se on aina överit tai ei mitään.





Ihan hirveästi ei huvittaisi siirtyä huomiseksi työmoodiin, mutta niin on vaan tehtävä. Lappeenrannan Satamassa on sunnuntaina Mahdollisuuksien tori. Minulle on aika epäselvää, mitä siellä muuta tapahtuu sen lisäksi, että siellä on kourallinen meitä Luova Etelä-Karjala -verkoston käsityöläisiä ja taiteilijoita myymässä tuotteitamme.

Se on klo 13-19, tulkaapa Riepukiskalle, jos satutte huudeille. Lupaan, etten esitä tankotanssia kuitenkaan.


perjantai 30. toukokuuta 2014

Rauha alkaa löytyä


Tänään tuntuu olevan ensimmäinen päivä korttelikiertueen jälkeen, että minä alan rauhoittua. Päässä ei enää suhise, eikä koko ajan ole sellainen olo, että on tuhat asiaa tehtävänä. Ensin Helsingistä palattuani tuli aallonpohja, huolestuttavan syvä. Se johtuu varmasti pitkästä stressistä ja tyhjyydestä, joka iski, kun se stressinaiheuttaja oli ohi. Eikä asiaa tietenkään auttanut kaamea kylmyys ja matalapaine, joka iski heti maanantaina. Koko viikon on tullut taivaalta vettä lähes tauotta. Istuin lattialla ja mietin vakavissani, että myyn kaikki loput sadat rätit alennuksella ja kaikki loput sadat kangasmetrit panen huutikseen myyntiin ja lopetan koko homman. "Kun ei minusta mihinkään ole."

Onneksi olen kasvanut jo sen verran, että tajuan nykyisin noiden kelvottomuuden syövereiden menevän joskus ohi, ja sanoin itselleni, että älä nyt just heti sinne huutikseen mitään kylvä, vaan odota ensi viikkoon ja mieti sitten uudelleen.


Nyt on jo alkanut helpottaa. Siivosin koko kodin, pesin ihan lattiatkin, ja se oli toimivaa terapiaa. Sain siinä jotenkin konkreettisesti otteen taas kodista ja ajatukset pois työstä. Illalla pääsin aloittamaan työhuoneenkin siivouksen. Kaaos siellä oli ennennäkemättömän totaalinen. Olen raivannut huoneesta nyt ehkä puolet, mutta en pidä kauheaa kiirettä sen kanssa. Minulla on nyt aikaa. Tiskirättejä on varastossa vaikka kuinka paljon, ja kun käväisen vielä sunnuntaina Lappeenrannan satamassa myymässä pari rättiä, niin sitten pidän ensi viikon ajan lomaa työ-töistä. Teen kotitöitä vaan ja olen pihalla.


Olen tänään lueskellut blogejakin pitkästä aikaa. Ne ovat täynnä puutarhaa ja remonttihommia. Ensi viikoksi lupaavat lämpimämpää. Jospa minäkin tarttuisin sutiin ja maalipurkkiin ja vetelisin uuden kuistimme kuosiinsa.


Tänään pyykkään talvivaatteet ja vien ne vinttiin.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kuvamuistoja


Palataan vielä kerran Käsityökortteliin. Sain eilen korttelipaparazzi Terhi Muukkosen ottamat valokuvat Helsingin Käsityökorttelista ja voi hyvänen aika miten mielettömiä kuvia ne olivatkaan. Kyllä minä tiesin, että Terhillä on harvinaislaatuinen taito saada ihminen tuntemaan olonsa hyväksi kameran tykityksessä, mutta nämä kuvat löivät silti minut ihan ällikällä. Terhi on kuvannut meitä yrittäjiä, ja se on minusta upeaa. Tuotekuviammehan vilisee siellä ja täällä, mutta Terhi antoi tuotteille ihmisen kasvot. Koko porukkamme on aivan haltioissaan näistä.

Tässä muutamia omia superlemppareitani ja lisää voitte katsella Flickr-palvelun puolella.




Otto Aanmaa - Suomen Käsityöyrittäjien "isä".
Väsymätön, liiankin kärsivällinen, lempeä ja jämpti tyyppi,
jota ilman ei meidän ryhmäämme olisi olemassakaan.









Kiitos, Terhi. Sä oot aarre.




maanantai 26. toukokuuta 2014

Ohi! Ohiohiohi!


Kotona. Käsityökortteli on minun osaltani lopussa. (Osa porukasta jatkaa vielä Seinäjoelle 7.6.) Tämä oli sellainen puoli vuotta, että huh. En ole juurikaan pystynyt ajattelemaan mitään muuta; kaikki aika on kulunut järjestelyyn, suunnitteluun, yhteisen markkinointimateriaalin ja omien tuotteiden tekemiseen, panikointiin, stressiin, kiukutteluun ja onneksi myös iloon. Valtavan suuri ponnistus, johon en ihan hevillä toista kertaa rupea.

Spirraalin kiekurat sopivat hyvin kortin tilalle, jos pitää onnitella tai vaikka lohduttaa ystävää.

Juuri nyt en halua edes ajatella seuraavan kiertueen ajankohtaan. Se voi tulla tänä vuonna, se voi tulla ensi vuonna tai sitten ei, mutta yhden tärkeän asian minä opin: minä en repeä näin paljoon. Jos samanlaista kiertuetta joskus aletaan toteuttaa, yritän muistaa, että joka viikonloppu yksi reissu on minulle liikaa ja jos erehdyn jotakin korttelia itse vielä organisoimaan, niin opettelen jakamaan enemmän vastuuta muille. Se on aina ollut minulle vaikeaa. Olen ollut "Sussu ite" -tyyppiä kakarasta asti, enkä ole mihinkään siitä muuttunut. Ekan luokan todistuksessani heikoin arvosanani oli kohdassa "kykenee yhteistyöhön" ja olen yhä mielummin se, joka tekee yksin, kuin ryhmätyönä. Nyt vaan aika konkreettisesti tuli tajuttua se, että meidän porukassa on iso määrä pystyviä, upeita tyyppejä, joille voi luovuttaa vastuuta. Ja pitää luovuttaa. Olen idiootti, kun yritän pitää kaikki langat itselläni.

Vernadan koru valaa uskoa itseen. Vähän niinkuin Cheekin soittaminen täpöllä. :P

Tajusin sen siinä kohtaa, kun lauantain odotukset pettänyt myynti korvensi mieltäni ihan kohtuuttomasti ja kun sunnuntaiaamuna herätessäni en saanut itkua pidäteltyä mitenkään. Sitten vielä hyväätarkoittavat kanssayrittäjät halasivat ja lohduttivat, mikä tietysti vain pahensi itkemistä. Nyt vähän nolottaa tai toisaalta naurattaakin. Väsymys, pitkä stressi ja työtaakka sitten purkautuivat lapsellisena itkuna, kun ne suuret odotukset eivät toteutuneetkaan.

Kipriikan yrttipussi pysyy ikkunassa imukupin avulla!

Viime elokuinen Käsityökortteli oli megamenestys myynnillisesti ja asiakasmäärältään, mutta lähimainkaan siihen ei ylletty tällä kertaa. Osa myyjistä oli kuitenkin hyvin tyytyväisiä myyntiin, ja ilmeisesti ainakin suurimmalla osalla oli tosi kivaa, joten se helpotti oloani paljon.

Minullakin oli hauskaa. Ihan hirmuisen kivaa. Minusta on nykyisin mahdottoman mukavaa tavata asiakkaita kasvotusten, vaikka vielä joku vuosi sitten se oli minulle ihan kauhistuttavaa ja ahdistavaa. Minusta on hauskaa, miten te blogin lukijat tulette esittäytymään ja moikkaamaan. "Moi, me ollaan oltu kaksi vuotta kavereita, mutta sinä et vaan tiedä sitä." Tuo oululaisen bloginlukijan tervehdys aika hyvin kuvastaa sitä, mitä tämä bloggaaminen minulle antaa. Ihan kuin minulla olisi iso liuta kavereita. Kiitos kun olette siellä!

Ystäväni oikeasta maailmasta, Soja Murto (vas.) seurassaan komia Korttelienkeli.
Toinen pikkuenkeleistämme. Enkelit olivat kojuvahteina pissi- ja ruokataukojen aikana ja ravasivat asioilla.

Myös muiden yrittäjien kanssa jutteleminen on äärimmäisen kivaa, ja on hauskaa nähdä livenä tyypit, joiden seurassa olen verkossa päivästä toiseen. Kun me kaikki olemme niin samassa veneessä, ja yhteenkuuluvuus on ihan käsinkosketeltavaa, se antaa melkoisesti voimia. Meillä oli korttelissa valokuvaaja mukana, oma korttelipaparazzimme, ystäväni Terhi. Hän keksi, että koko porukka pitää saada yhteiskuvaan. Sunnuntaiaamuna satapäinen joukkomme kerääntyi torin nurkan portaikkoon porukkapotrettiin. En tiedä, miltä se muista tuntui, kun en ole kerinnyt kysellä, mutta ainakin minussa nousi suuri ylpeys siitä, että saan olla osa sellaista ryhmää. Malttamattomana odotan kuvia.

Ihana, sydämellinen Oda lähti kiertueelle Inarista saakka.

ViaMinnet ja kukat, jotka eivät koskaan kuihdu.

Nyt on sellainen olo, että millaistakohan se minun elämäni olikaan? Korttelikiertue on täyttänyt ajatukseni joulukuusta asti. Millaista oli aikana ennen Käsityökorttelia? Sitä alan nyt taas opetella.


  
Kiitokset, suurensuuret kiitokset kaikille tavalla tai toisella osallistuneille!
  


PS: Päivän tuotesijoittelut. Yläkuvassa on kaikki kiertueelta mukanani kotiutuneet ihanuudet:
Iso kukkaropussi Kirjosilta
Pieni kukkaro Risako
Ikkunaan kiinnitettävä yrttipussi Kipriikka
Onnenavain Jussakka
Rannekoru Vernada
Muki ja sydän Punainen Ruukku
Lohtupisara Spirraali
Pampulat Anna-Riitan Aitta

Ja tässä vielä VIRTAn upea saunamittari.



perjantai 23. toukokuuta 2014

Kotkot. Nyt sitä mennään

 

Pikkuisen riemastutti tänä aamuna, kun sähköpostiin oli tullut Riepuselfie-kuva kanalta! Kisa on yhä käynnissä, joten hyvin ehtii vielä mukaan. Kuvia on tullut yllättävän vähän ja tässä vaiheessa voittomahdollisuudet ainakin ovat mitä mahtavimmat. Säännöt löytyvät täältä blogista ja nyt kun olen viikonlopun ajan Helsingissä Riepukioskini kanssa, kuvan voi tulla ottamaan vaikka sinne paikan päälle. Jos et omista omaa Lempiriepua, voit lainata sellaisen Riepukiskalta hetkeksi ja ottaa kuvan siellä Narinkkatorilla.


Törkeän unettoman yön jälkeen on kyllä hienoa lähteä ajelemaan Helsinkiin saakka, mutta nyt sitä vaan mennään. Olisipa minulla kyky olla jännittämättä. Tulkaahan moikkaamaan minua Narinkkatorille, jos vaan pysyn tolpillani siellä helteessä 13:n tunnin työpäivät kehnoilla unilla!

Kuvia matkan varrelta tupsahtelee tähän ja kuvatekstit näkyvät, kun klikkaatte kuvat auki.

Käsityökortteli Helsingissä, Narinkkatorilla
lauantaina ja sunnuntaina klo 10-18.
Mukana on melkein sata ammattikäsityöläistä: 
upeaa kädentaitoa ja hienoa designia.
Tervetuloa!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Korttelii, korttelii, korttelii suih suih suih


En minä mistään kesästä ja mopoilusta ole kerinnyt nauttia. Viime hetken pakkaamista, suunnittelua ja askartelua sekä tietokoneella kökkimistä on riittänyt joka hetkelle ja hommia on vielä jäljelläkin vaikka kuinka paljon.

Narinkkatorin vuokrauksesta vastaavan viraston henkilökunta on aiheuttanut minulle suurta päänpakotusta sanomalla ensin, että torin toinen puoli on vuokrattu jollekin muulle tapahtumalle koko viikonlopun ajaksi ja sitten muuttamalla tarinaansa. Sen lisäksi, että pelkään, ettei Helsinkiinkään tule asiakkaita ja minulla on sadan pettyneen yrittäjän purnaus edessäni, minä olen pelännyt, että puolet torista valtaa joku hevikonsertti tai kiihdytysautokisa ja meidän aamuinen roudauksemme tulee olemaan täydellistä kaaosta, kun autoilla ei mahdukaan ajamaan torille.

Lopulta kuitenkin kävi ilmi, että torilla on vain yksi katolisen seurakunnan sananlevitystilaisuus sunnuntaina klo 15-16. Hetki laulua ja puheita - eihän se olekaan juttu eikä mikään. Turhaa paniikkia koko viikon ajan! Mikä hulluus minut oikein sai järjestämään korttelin uudelleen, kun se viime kertakin oli ihan kauheaa stressiä? Enkö koskaan opi mitään?

No en. Tämä on toisaalta niin mahtavaa. Viime kerralla Käsityökorttelin jälkeen lensin kaksi viikkoa pilvissä, kun sain hyvin menneestä tapahtumasta niin valtavan itsetuntobuustin.


Helsingin kortteliin on tulossa kiva kisa: Korttelisuunnistus. Siinä on kysymyksiä, joihin vastaukset löytyvät korttelissa mukana olevilta kojuilta, jotka on merkattu suunnistuskarttaan. Sen kartan voivat kaikki kortteliintulijat halutessaan tulostaa jo kotona valmiiksi tästä linkistä, mutta sitä on jaossa myös korttelin myyjillä. Suunnistukseen kannattaa ilman muuta osallistua ja se sopii ihan mainiosti lapsillekin. Kysymykset ovat helppoja ja palkintoja arvotaan mahdoton määrä.

On myös toinen, vielä helpompi kisa: pitää vain vastata asiakaskyselyyn ja kertoa, mistä löysi tiedon Käsityökorttelista. Siinä palkintona arvotaan yksi 50 euron arvoinen tuotepaketti meikäläisten yrittäjien lahjoittamia tuotteita.

Molempia kuponkeja pitäisi löytyä jokaiselta korttelin kojulta, joten osallistuminen on hyvin helppoa.


Helsingin Käsityökortteli on tuplasti sen kokoinen kuin viime elokuussa. Nyt mukana on 94 yrittäjää. Tuotevalikoima on hulppea. Jo Tampereella kierrellässänikin olin ihan ihmetyksestä soikeana siitä, miten mieletöntä taitoa meidän yrittäjillämme onkaan. Minun riepuni ovat kamalan vaatimattomia esityksiä kaiken sen todellista taitoa ja näkemystä sekä materiaalinhallintaa vaativan taiteen rinnalla, jota näihin kortteleihin tuodaan myyntiin.

Tampereen korttelista muuten valmistui juuri tänään video. Olen niin iloinen siitä, miten porukassamme on mukana innostuvia ja idearikkaita tyyppejä ja syntyy tällaista kaikkea oheiskivaa. Kiitos Sojalle suunnistuksesta ja Tikkerperille videosta.



Jyväskylästäkin tehtiin video jo aiemmin. Siitä kiitos Vinkeen Kreetalle:

tiistai 20. toukokuuta 2014

Työlomamatkailua


Myyntitapahtumareissut ovat hassu juttu; ne ovat yhtä aikaa sekä raskasta työtä että virkistävää lomailua. Päivät tietysti teen tiukasti töitä, mutta kun illalla pääsen hotelliin, tuleekin lomaolo. On niin mukavaa käydä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin, saada se runsas aamupala valmiiksi laitettuna ja ehkä saunakin illalla. Sellainen ylellisyys tekee reissusta lomaa.

Minulla oli aikomus olla Tampereella yöt siskoni luona, mutta tulin viime tipassa toisiin aatoksiin ja ryhdyinkin varaamaan hotellia. Jyväskylän myynnin ilahduttamana arvelin, että minulla olisi varaa sittenkin yöpyä hotellissa omassa rauhassani. Vaan eipä meinannut etsivälle löytyäkään sijaa majatalossa, sillä kaupunki oli tupaten täynnä erilaisten tapahtumien vuoksi.


Jouduin joka yöksi eri hotelliin. Ensimmäisen yön vietin hulppeissa puitteissa. Hotelli Tammerin sinkkutarjous oli huomattavan edullinen ja niinpä ehkä ainoan kerran elämässäni pääsin hotelliin, jossa vessapaperikin oli sievästi tarralla sinetöity. En millään kyennyt rikkomaan söpöä esitystä, vaan käytin syrjästä löytynyttä vararullaa.

Aamupala oli supermonipuolinen ja teekin tuotiin tarjoiltuna pöytään asti. Ruokasali oli kuin kuninkaanlinnasta ja huoneen sängyssä kolme eripehmoista tyynyä. Ihaninta oli, että upeaa taloa ei oltu pilattu modernisoimalla, vaan siellä oli vanhat ovet ja ikkunatkin. Vessakalusteetkin olivat antiikkityyliä, vaikka uudet olivatkin.


Kun seuraavaksi yöksi sain Sulon seurakseni ja siirryimme Pälkäneelle saakka tienvarsihotelliin, jonka ovella seisoskeli rekkamies kahden kirkkaan viinapullon kanssa, kaikkosivat luksustunnelmat hetkessä. Huoltsikka-aamupala ja metelöivät naapurit kuuluivat hintaan. Ja kaikki tämä ankeus siis maksoi saman verran kuin se Tammerin hämmentävä loisto.


Kotimatkalla kävimme Mobilia-automuseossa katsomassa asuntovaununäyttelyn. Voi miten siellä olikaan toinen toistaan suloisempia vanhoja vaunuja. Ei kauhean hyvä paikka asuntovaunukuumetta kroonisesti potevalle ihmisparalle! Minusta olisi ihan mainiota voida käydä näillä myyntireissuilla oman perässävedettävän pikkukodin kanssa. Vaikka hotelliyöpyminen on ihanaa, uppoavat kaikki ansaitut roposet huonehintoihin hyvin äkkiä.


Mutta tehtiin siellä Tampereella siis töitäkin, eikä vain herkuteltu kuninkaallisissa pöydissä. Odotukseni Jyväskylän Käsityökorttelin megamenestyksen jälkeen olivat todella korkealla. Kuvittelin, että kun Tampere vieläpä on isompi kaupunki, torin sijainti keskeisempi ja kelikin mitä upein, niin minähän tulen sieltä kassa kilisten kotiin.

Tröööt, väärin arvattu. Tampere tuottikin pettymyksen, josta tosin olen nyt jo päässyt yli. En tiedä, mikä oli pääsyynä heikohkoon myyntiin, mutta syitä on todennäköisesti lukuisia. Toisilla meni paremmin, toisilla ihan pohjamutahuonosti. Mutta näkyvin syy oli se, että asiakkaita olikin huomattavasti vähemmän kuin mitä odotimme. Varsinkin sunnuntai kului enimmäkseen seisoskellessa ja myyjäkolegoiden kanssa pilpattaessa.


Minä myin riepujani pääasiassa teille blogin lukijoille ja vanhoille asiakkaille. Siksipä sanonkin erityisen suuret kiitokset teille, jotka kävitte ostoksilla! Oli hauskaa tavata blogimaailmasta ja fb-sivulta tuttuja ihmisiä ihan kasvotusten - siis siitä huolimatta, että minun kasvoni olivat kauheassa jamassa hillittömäksi äityneen allergian takia. Kauniissa ilmassa on hankaluutensakin, vaikka lämmön ja valon ystävä olenkin.

Nyt minä tietysti pelkään sitä ensi viikonlopun Helsinkiä ihan hirmuisesti. Jos Tampere oli kaikkien odotusten vastainen, samoin voi hyvin käydä Helsingissäkin. Samanlaista hellettä on luvassa ja kaupungissa tuhat muuta tapahtumaa samaan aikaan. On Siivouspäivää, Maailmaa kylässä ja Naisten kymppiä. Kaiken kukkuraksi puolet Narinkkatorista on vuokrattu jollekin muulle häppeningille, ja ilmeisesti siellä on ainakin uskonnollista julistustyötä ihan meidän vieressämme.

Mainioiden korttelinaapureideni Punaisen Ruukun ja Keramiikka Matamin taidokasta keramiikkaa.

Hyvä puoli tässä on se, että rättivarastoni tuli Tampereelta takaisin kotiin melkein yhtä suurena kuin lähtiessä, eli en joudu tällä viikolla surruttamaan saumuria tauotta hiki päässä. Saankin nauttia kesästä ja kauniista, punaisesta Kielostani. Paremmat allergialääkkeetkin on tilattu!




perjantai 16. toukokuuta 2014

Ei jännitä edes


Matka Tampereelle on alkanut. Ohjelmassa on tänään palaveria käsityöyrittäjäporukan touhuihin liittyen ja huomenna ja sunnuntaina sitten Käsityökortteli Keskustorilla. Meidät on pantu jemmaan vaalikoppien taakse, mutta jos tulette paikalle, niin raivatkaa tienne poliitikkojen läpi, ja löydätte 71 käsityöläistä tuotteineen.


Minulla on yllinkyllin riepuja mukana, mutta sateenkaarestani jäivät puuttumaan kaikki vihreät rievut nyt kokonaan. Pidän peukkuja sille, että pirkanmaalaiset eivät ole erityisiä vihreän ystäviä.



torstai 15. toukokuuta 2014

Entä jos olisikin leikkimökki?


Meillähän on kesäkeittiö. Joka minun oli ihan pakko saada. Sen katoksen alla piti olla paikka mönkijälle. Mutta mönkijä ei mahtunutkaan. Kesäkeittiössä piti syödä ja tiskata. Mutta se on liian pieni syömiselle ja liian sisätilainen tiskaamiselle. Me syömme pihalla ja minä tiskaan pihalla, paitsi että nyt en enää edes tiskaa, kun meille tuli lopultakin tiskikone.

Käytännössä kesäkeittiö on ollut vain valtava astiakaappi, jonne olen säilönyt vanhoja ruusuposliineita. Ruusuposliineita, joilta piti tarjoilla vieraille kahveja. Mutta ne posliinikupit ovat naurettavan pieniä ja meillä ei juuri koskaan käy vieraita. Ja nyt kun meillä on tiskikone, niin ruusuposliinit pysyvät visusti kaapissa, koska ne pitäisi tiskata käsin ja sehän nyt olisi ihan liian raskasta.

Eli siis lopputulos on se, että meillä tönöttää pihassa aivan täydellisen tarpeeton rakennus. Noloa. Ja niinkuin minun oli se ihan pakko saada...


Ja sitten minun pitää myös jatkuvasti saada Playmobil-tyyppejä. Se on hulluus, jolle ei näy loppua. Kokoelma leviää ja vie kauheasti tilaa.

Siksipä vähän rupesin miettimään, että kun kesäkeittiöstä ei tehdä kanalaakaan, niin entäs jos siitä tulisikin leikkimökki? Playmobilit ovat tarpeettomia tavaroita, jotka vievät liikaa tilaa työhuoneestani ja kesäkeittiössa taas on tarpeetonta, ylimääräistä tilaa vaikka kuinka paljon.


Jospa siis veisin Playmobilit kesäkeittiöön? Saisin askarrella sinne ihan oikean Playmobil-maailman! Se ei olisi kenenkään tiellä, mutta sitä voisi käydä siellä ihailemassa. Muovilelut eivät olisi pakkasestakaan moksiskaan.

Mitähän Sulo tästä tuumaisi? Tämä on varmaan taas niitä tilanteita, joissa minä ajattelen: "Huippuidea!", mutta Sulo huokaisee syvään ja sanoo: "Ei kellään muulla ole tollasta vaimoa ku miulla."