Kesäkauden aloitus

Kyllä, ne ovat tekokukkia.

En olisi arvannut, että jonakin päivänä ostan muovikukkia, mutta tulipa sekin päivä vastaan. Laitoin ne kaunistamaan entisen odotussalin, eli nykyisen työhuoneen ovea. Tässä hässäkässä en ole saanut kukka-asioita kuntoon, ja tuossa on niin paahteinen paikkakin, etten saisi yhtäkään elävää olentoa pysymään siinä hengissä. Näillä verukkeilla siis eteenpäin.

Puoti aukeaa siis keskiviikkona klo 10, ja ajo-ohjeet ja osoite löytyvät Verkkopuodin puolelta, sivun vasemmasta reunasta, kohdasta "Työhuonepuoti Imatralla".

Sisäänkäynti Työhuoneelle tapahtuu junaradan puolelta. Ostokset voi maksaa joko käteisellä tai sitten voi lainata Työhuoneen tietokonetta ja maksaa omilla verkkopankkitunnuksilla.

Nyt pitää siivota ihan urakalla. Huomenna tulee paikallislehden toimittaja. Kymmeniä rättejäkin on vielä ompelematta.

Toivon, että mahdolliset asiakkaat antavat anteeksi epämääräisen polttopuusavotan talon nurkalla. Emme saakaan sitä nyt lähitulevaisuudessa hoidettua loppuun, sillä Sulo Lintuseni loukkasi jalkansa viikonloppuna lentopallon tiimellyksessä ja on nyt keppien varassa.

Mainostamisen aika

Mitä pidätte uudesta tiskirättimainoksestani? Minusta se on mainio, ja siitä suuri kiitos mannekiinilleni! Ihan tarkkaan en ole vielä keksinyt, mihin ja missä muodossa mainos pitäisi levittää.

Tänään ilmestyi kotiseutumme (mainos)kesälehti, joka jaettiin joka kotiin ja jota myös pitkin kesää on jaossa kaupoissa ja virastoissa. Siitä minä ostin ilmoitustilan - tosin siihen lehteen tämä ihana uusi mainos ei ehtinyt.

Mainospaikkojen hinnat ovat minusta jokseenkin älyttömiä, ja olen tässä talven mittaan tullut siihen tulokseen, että lehtimainostaminen on hukkaanheitettyä rahaa. Pitäisi keksiä parempia kanavia.

Minulla oli melkoisia vastoinkäymisiä, kun päätin hyödyntää ilmaisia mainospaikkoja, eli kaupungilla olevia ilmoitustauluja. Ensin aamulla laminointilaitteeni päätti rutata kalvon sisäänsä. (Merkkiä Lervia, Lidlistä. Älkää ikinä ostako yhtäkään Lervia-merkkistä konetta. Vaikka Lidlissa on ihanaa ruokaa, koneita sieltä ei kannata hankkia.) Jonkun aikaa väänsin itkua, kunnes otin ruuvimeisselin käteeni ja aukaisin laitteen. Sain kuin sainkin äherrettyä koneen alkutekijöihinsä ja mainokseni revittyä ulos.

En kuitenkaan osannut laittaa kaikkia irrottamiani osia takaisin paikoilleen, mutta onneksi se ei haitannut, sillä vehje toimi vaarallisena avomallinakin.

Ajelimme Sulon kanssa mopoilla pitkin kylää kiinnittämässä mainoksia ilmoitustauluille, joita oli yllättävän vähän ja nekin vähät olivat huonoissa paikoissa. Sateenkin saimme niskaamme, ja loppuilta vietettiin peiton alla elokuvaa katsellen ja suklaata syöden.

Mainoskampanjani ei siis ole vielä kovin hohdokkaalla mallilla.

Itepäinen muija

Kun tarpeeksi kauan jaksoin keskustella asiasta, antoi Sulo periksi ja minä sain luvan irrottaa saunasta homeiset panelit. Eilen aamulla Sulo suunnisti hammaslääkäriin ja minä kipaisin saunalle uuden sorkkarautani kanssa.

Kaksi tuntia myöhemmin saunasta oli panelit irti ja Sulo saapui kotiin. "Itepäinen muija", hän totesi kurkistaessaan sisään saunan ovesta.

Olen erinomaisen tyytyväinen siihen, mitä panelien alta löytyi. Nimittäin kauniisti tummuneet hirret! Vain siellä pahimmin mädäntyneiden panelien alla yhdessä nurkassa oli hirsi pieneltä alueelta vähän pehmennyt.

Nyt mietimme, millaisen saunan haluamme. Onkohan kenelläkään hirsisaunaekspertillä mitään vastaansanomista siihen, että jättäisimmekin saunaan hirsiseinät? Jos suojaisimme hirret vain siitä kohdin, missä pesuvedet roiskuvat seiniin? Millä ne suojaisimme? Paneloimmeko sen kohdan? Vai olisiko joku toinen materiaali vielä parempi ajatus?

Kaikki tieto ja mielipiteet ovat nyt tervetulleita!

Lopuksi haluan kiittää uutta sorkkarautaamme, joka maksoi 6 euroa Kärkkäisellä. Hinta-laatu-suhde on erinomainen. Kun otin käteeni vanhan pikku sorkkikseni, en voinut käsittää, miten olen tähän saakka selvinnyt sen kanssa. Se tuntui vaivaiselta haarukalta uuteen sorkkarautaan verrattuna! Ja sen kanssa minä sentään olen purkanut olohuoneesta kaksi seinää! Ja vanhassa kodissakin lattioita ja seiniä ja ties mitä.

Sulo sanoi, että sama tunne hänelle tuli, kun hän hankki meille suuremman kirveen.

Arvonnan aika!

Taas on aika arvonnan. Tällä kertaa palkintoja on kaksi: ensinnä bambutiskirättisetti, joka sisältää yhden kanarievun ja yhden kissarievun, sekä vielä Maatuska-klipsikukkaro. Tiskirättisetin arvo on 15,80 e ja kukkaron 24,50 e.

Osallistumiseen vaaditaan kommentti tähän postaukseen, jossa kerrot, kumman palkinnon arvontaan osallistut. Molempiin et siis voi osallistua... PAITSI, jos linkität arvontaan omassa blogissasi. Voit napata tuon kuvan käyttöön. Muista mainita kommentissasi, jos olet linkittänyt.

Arvonta on yhteinen Työhuoneen Facebook-sivun kanssa. Ja vastausaikaa on 31.5. saakka.

Ulkorakennusten tila

Meillä on pihalla useita ulkorakennuksia. Äkkiä katsottuna ne näyttävät ränsistyneiltä ja kehnoilta.

Sitä ne eivät kuitenkaan ole. Ne vain kaipaavat punamultaa pintaansa. Olisi kivaa saada maalattua ne jo tänä kesänä, mutta saattaapa homma siirtyä ensi kesäänkin. Tai sitä seuraavaan. Työ ei onneksi ole kiireisimmästä päästä.

Punamultamaalaus pitäisi kuulemma suorittaa jo keväällä, kun rakennusten seinät ovat kuivimmillaan. Olen tutkinut maalin keitto-ohjeita, mutta maitomaaliepisodeista oppineena suhtaudun äärimmäisen epäillen keittomaalien keittelyyn. Jo pelkästään tarvikkeiden hankkiminen tuntuu työläältä. Saati sitten monen tunnin keittäminen isossa tynnyrissä. Kaiken päälle maali olisi käytettävä parissa päivässä, jottei se pilaannu. Vaan entä jos tuleekin sade?

Onko kukaan teistä käyttänyt Uulan valmista keittomaalia? Mahtaako kellään olla hintatietoa?

Yksi maalausta odottavista rakennuksista on sauna pihan perällä. Ennen maalaamisia hirsien kunto pitäisi kuitenkin tutkia tarkasti. Sauna on nimittäin homeessa sisältä. Erityisen pahasti home haisee pukuhuoneessa.

Mutta onpa itse löylyhuonekin haisulainen. Koko saunasta pitäisi poistaa panelit ja katsoa, ovatko hirret säilyneet hyvinä.

Ostin jo uuden, isomman sorkkaraudankin urakkaa varten, mutta Sulo kielsi minua aloittamasta yhtään mitään. Yritän hillitä itseäni. Se suututtaa minua. Vaikka tiedän, että minun pitäisi ensin kiivetä aseman vinttiin ja tutkia talon kosteustilanne, haluaisin silti mielummin käydä saunan kimppuun. Sauna olisi helpompi ja mukavasti pihalla. Ja olisi niin mukavaa saunoa homeilemattomasti mahdollisimman pian.

Koska minua ahdistaa roiskia vettä jo ennestään homeisille pinnoille, kasasin saunan pihalle pesupenkin. Kesällähän on mukavinta peseytyä ulkosalla. Koska meidän saunassamme ei ole erillistä pesuhuonetta, on peseytyminen kuumassa tilassa... no, liian kuumaa.

Pesupenkin jalat keräsin romahtaneesta kellarista. Kellarin kohtalo on aika ikävä. Sen etuosa on murentunut vain siksi, että sen päälle on kasvanut pari koivua. Niiden juuret ovat rikkoneet tiiliseinän, ovi karmeineen on irronnut ja koko kellari on ihan pilasina. Olisipa ollut mukavaa, jos aiemmat asukkaat olisivat katkoneet puiden taimet sitä mukaa, kun ne tuonne ilmestyivät.

(Huomenna arvotaan.)

Pieniä juttuja

Unohdin kuvata toimiston uusimman esineen, kun kerroin teille uudesta järjestyksestä tässä pari päivää sitten. Pieni veturin muotoinen kynsiharja saapui meille lahjuksena Tampereelta. Esimerkillisen hyvä lahja: talomme teemaan sopiva, täsmälleen oikean värinen toimistooni ja vieläpä tarpeellinenkin. Vai raaskinkohan kuitenkaan hinkata sillä käsiäni maalipensseleitä tai painoseuloja pestessäni?

Minua on alkanut jännittää kesän aukiolopäivät melko lailla. Entä jos kukaan ei tulekaan? Koko kesänä? Kai nyt sentään oman kylän väki edes uteliaisuudesta? Yritin pitää optimistista mielialaa yllä ja laitoin arvontalaatikon työhuoneen eteiseen. Se on söpö postilaatikko, joka makasi täällä pihalla, kun ostimme talon. Printtasin jo valmiiksi kunnon nivaskan arvontalappusiakin. Kaikki työhuonepuodilla vierailevat saavat osallistua arvontaan, ja heinäkuun lopussa sitten arvon 30 euron arvoisen lahjakortin.

Toinenkin arvonta on tulossa, täällä virtuaalimaailmassa nimittäin.

Kohti kesäkaupan avajaisia

Tänään nikkaroin työhuonepuodille pari ständiä. Rungot olikin jo valmiina - ne nimittäin ovat ensimmäisen toripöytäni pukkijalat. Maalasin ne valkoisiksi ja kiinnitin niihin palat lastulevyä. Lastulevyyn niittasin A3-kokoisen, laminoidun julisteen.

Tulostitutin (haa, mikä sana!) julisteet paikallisessa kopiointiliikkeessä. Sain hyvin ystävällistä ja salamannopeaa palvelua ja tulosteetkin olivat edullisia. Tosin ne ovat aivan älyttömän väriset, mutta mitäpä siitä. Tulostimet nyt ovat mitä ovat, eikä värien oikein voikaan odottaa olevan samaa kuin painettaessa. Tosin noin suuri värimuutos kyllä hämmästytti minua melkoisesti. Petroolinsininen sammakkoni on huiman smaragdinvihreä ja ruskeat tekstit aivan pikimustia. Enpä silti tohtinut ruveta asiasta valittamaan. Tiedän varsin hyvin, miten negatiivinen palaute voi suistaa yksinyrittäjän raiteiltaan. Ja kyltin väärät värit tuskin edes häiritsevät kenenkään muun kuin minun silmiäni.

Toimiston uusi järjestys

Tampereen suunnalta tuli vaatimus, että blogia pitäisi päivittää useammin. Tässä siis tulee nyt tällainen "päivitystä päivityksen vuoksi" -päivitys. Kummallisen hämärä ja silti valoisa päivä on tänään. En edes yrittänyt saada kuvista mitenkään hyvän näköisiä.

Toimistoon syntyi nyt toimivampi järjestys. Vein huoneen keskellä olleen sohvan seinän viereen. Kuten näette, sohva on yhä laikukas ja kauhtunut, eikä hohtavan pinkki, kuten sen kuuluisi olla. Tässä taloudellisessa tilanteessa emme ole voineet sitä verhoiluttaa, ja pahoin pelkään sen olevan tärkeysjärjestyksessä tosi pohjalla.

Suloa häiritsi edellinen järjestys, jossa sohvalla istuja katseli pesuallasta. Niinpä tämänkertainen huonekalushakki sai Suloltakin erityisen tyytyväisen hyväksynnän. Nyt sohvalta näkee tietokoneen ruudun, eli voimme katsella elokuvia.

Pesuallas on saanut eteensä uuden verhon. Se on muovipäällysteistä ruudullista kangasta. Minun pitäisi jatkaa allaskaapin paneleilla vielä tuo nurkka altaan ja pönttöuunin välissä. Se on yksi niistä lukuisista pikkuhommista, joita en saa millään aikaiseksi.

Pinkki-turkoosi matala kaappikin on nyt nätimmin esillä, ja se muodostaa mielestäni oikein mukavasti säväyttävän kokonaisuuden samanväristen mappien kanssa. Minusta oli niin huippuhienoa, että joku mappivalmistaja oli sattunut valitsemaan juuri samat värit kuin minä toimistoon. Siksi ostin niitä hyvän liudan, vaikka niille kaikille ei vielä käyttöä olekaan ollut. Jos joskus tulevaisuudessa menisin ostamaan lisää mappeja, ei tätä värivalikoimaa enää olisi.

Kaapin ovet muuttuivat kuvattaessa ihmellisen värisiksi, sillä oikeasti ne ovat samaa pinkkiä kuin mapitkin.

Työpöydät sijoitin aivan keskelle huonetta. Tästä on suora näköyhteys työhuoneen ulko-ovelle. Se on etu sitten, jos tänne kesällä joku sattuu jopa tulemaan ostoksille!

Tietokoneen työpöydän taustakuvan olen tietenkin tehnyt toimiston värimaailman mukaiseksi!

Tässä kuvassa näkyy maitomaalin kamaluus. Vanhat tapetit vettyivät, irtoilivat, kipristyivät ja kovettuivat. Kun niitä yrittää liimata takaisin paikoilleen, ne repeilevät. En suosittele maitomaalia kenellekään. Ostakaa vaikka sitä Uulan Intoa!

Vanha lippuluukku on postituspisteeni. Laatikoihin mahtuu postimerkkejä ja osoitetarroja, pöydällä on talousvaaka. Yhden jälleenmyyjän tilaus tuossa odottelee, että pakkaisin sen ja veisin postiin.

Postimerkeistä puheen ollen... Itella poistaa postimerkeistä arvonlisäveron kesäkuun alussa. Myyntihinnat säilyvät silti ennallaan. Tämä muutos ei vaikuta tavallisen ihmisen ostamien postimerkkien hintoihin mitenkään, mutta yrittäjille merkit kallistuvat aivan huomattavasti. Tämä taas aiheuttaa paineita verkkokauppojen toimitushintojen kallistumiselle. Joten nyt kaikki alv-velvolliset yrittäjät: hamstratkaa postimerkkejä toukokuun aikana!

Tänään leikin arkkitehtiä

Haaveeni kesäkeittiöstä on saanut pikku hiljaa hautua ja nyt se alkaa olla minun päässäni sellainen, että olen tyytyväinen. Haluan yksinkertaisen katoksen, joka sopii talon ja ulkorakennusten tyyliin. Haluan sinne ainakin yhden seinän, mutta en halua siitä umpinaista. Haluan työtason, jolla voi tiskata. Haluan avohyllyjä ruusukuvioisille posliinikupeilleni.

Haluan sen olevan melko pieni, mutta kuitenkin niin iso, että sen sisään mahtuu pöytä ja neljä tuolia. Haluan myös sen ulkopuolelle pöytäryhmän, jotta ruokailijat voivat valita, ovatko auringossa vai varjossa, suojassa vai taivasalla.

Haluan sijoittaa kesäkeittiön niin, että koiranulkoiluttajat eivät näe sen sisään. Haluan, että se on paikassa, jossa on vähiten hyttysiä. Haluan sen olevan lähellä talon pääovea, jotta keittiöstä olisi sopivan pituinen matka kantaa ruokaa ja tiskivesiä. Haluan sen sijoittuvan niin, että pihasta tulisi tasapainoinen kokonaisuus. Haluan tiilistä tehdyn grillin sen lähelle, mutta en sen sisälle.

Piirsin suunnitelmani puhtaaksi. Se on helpompi esitellä Sulolle, kun on konkreettista katsottavaa. Tiedän Sulon ajatuksista vain sen, että hän haluaisi käyttää Leca-harkkoja... joita minun haaveeseeni ei tietenkään sisälly. Mutta ainakin tästä on hyvä lähteä yhdessä suunnittelemaan.

Tämä minun suunnitelmani täyttää kaikki minun haluamiseni. Ajatuksena on ottaa mittakaava ja mittasuhteet yhdestä ulkorakennuksestamme. Siitä, josta alunperin halusin kesäkeittiön, mutta joka on liian kaukana ja joka tarvitaan kaksipyöräisten varastoksi. Lautaverhoilusta tulisi samanlainen kuin talossa, pystyrimoineen, ja kesäkeittiön etuosan laudat sahattaisiin samaan tapaan kuin kuistillamme. Muutenkin avoimen katoksen ilme olisi samanlainen kuin kuistissa. Kattomateriaali voisi olla joko samaa kivaa peltiä kuin talossa, tai sitten huopaa. Lattiaksi tulisi kiveys, ja ne kivet ovat jo olemassakin meidän isällä. Väritys olisi sama kuin talossa. Tällainen uusi rakennelma vanhojen keskellä ei poikkeaisi ympäristöstä lainkaan.

Sijoittaisin kesäkeittiön etupihalle, talon päätyyn, tontin laitaan. Takaseinä pitää ohikulkijoiden katseet poissa, ja rakennuksen takana kasvavat sireenipensaatkin tulevat ajan myötä tarjoamaan lisää näkösuojaa. Talon ulko-ovelta on lyhyt matka ja tasainen maa kulkea. Grillin voisi laittaa pihalta katsottuna kesäkeittiön vasemmalle puolelle. Lisäksi uusi rakennus tässä kohdassa sulkisi kaikki rakennukset ympyräisempään ryhmään. Kaikki vanhat ulkorakennuksemme kun on rakennettu riviin. Koska suurin osa tontistamme on nyt hillitöntä ryteikköä, ajatuksena olisi keskittää nämä elämisen toiminnot pienelle siivotulle alueelle. Aitan nurkalta eteenpäin saa ollakin ryteikköä vielä pitkään ja sinne myös olemme päättäneet sijoittaa polttopuusavotat.

Rakensin tänään kuormalavoista ison tilapäiskatoksen polttopuille. Siitä tuli vimmatun vino. Lähetin siitä Sulolle valokuvan ja hän aivan liikuttui siitä. Niinpä minä voin hyvällä syyllä todeta, että enpä kyllä osaisi rakentaa tätä unelmieni kesäkeittiötä.

Olohuoneinnostus

Kun Marko Paananen Innossa loihti itselleen kotia, hän totesi olohuoneestaan, että se aivan houkuttelee mielenkiintoiseen keskusteluun. Sellaisen olohuoneen minäkin meille haluaisin. Mutta meidän olohuoneemme ei oikein ole houkutellut ketään mihinkään. Sinne tuntuu jopa vähän vaivaannuttavalta pyytää vieraita asettumaan.

Luullakseni syy siihen, miksi Paanasen olohuone innosti keskusteluihin, oli huonekalujen asettelussa. Kaksi muhkeaa sohvaa ja niiden välissä leveä sohvapöytä. Meidän olohuoneessa ei ole sohvapöytää ollutkaan ja istuimet on aseteltu kukin omaan nurkkaansa.

Pöytä istuinten välissä tuo ihmisille tietyn turvan ja siihen voi kaikkien ulottuville asettaa tarjottavaa.

Vaikka en kahta sohvaa nyt olohuoneeseemme voikaan taikoa, minun piti keksiä jostakin sohvapöytä. Ratkaisu löytyi armeijan vanhasta laatikosta, jonka aikoinamme olemme Lylyn viestivarikolta ostaneet. Polttopuita me olemme siellä säilöneet ja nyt viime talvena kanankakkasäkkiä.

Ruuvasin Sulon dyykkaamat sairaalasängyn pyörät laatikon alle ja sohvapöytä oli valmis. Ei ehkä kaikkein persoonallisin ratkaisu; kyllähän näitä lehdissä ja blogeissa näkyy. Mutta toimii. Ja nielee yhä sisäänsä monta sylillistä klapeja.

Kutsuuko tämä asetelma nyt edes istuutumaan? Kuinka syvällistä ja mukaansatempaavaa keskustelua voisi syntyä tässä huoneessa?

Valitettavasti sohvalla istujat joutuvat katselemaan ruskeita maisemia, sillä olohuoneen punainen iloseinä jää istujien selän taakse. Jotakin punaista väripilkkua tällekin puolelle pitää saada. Tuolien päälliset nyt ainakin on helppo uusia.

Oviaukko toimistoon on yhä kesken, ja samoin kaksi seinänpuolikasta pönttöuunin molemmin puolin on maalaamatta. Mutta niillä nyt ei varsinainen kiire olekaan. Paitsi äkkiäkös sen seinän telalla vetelisi loppuun...

Sininen ja vihree ne yhteen soppii

Puut ovat juuri nyt kauneimmillaan, kun niiden vihreä on lähes neonväristä. Kun ihailin tätä vuoden kauneinta aikaa kärrätessäni polttopuita liiteriin, mieleeni muistui äskettäin jostakin sisustuksellisesta kuvalehdestä lukemani toteamus, että "luonnossa kaikki värit sopivat yhteen".

Minusta se on ärsyttävä lause, sillä se pitää sisällään rivien välissä ajatuksen siitä, että sisätiloissa kaikki värit eivät suinkaan sopisi yhteen. Olen erittäin eri mieltä.

Minusta sisustussääntöjä noudattavien kannattaisi katsoa niitä puutarhan väriyhdistelmiä ja huomata, että yhtä hyvin ne värit sopivat yhteen vaikka olohuoneessakin.

Opiskeluajoiltakin minulle on jäänyt mieleen graafisen suunnittelun opettajamme itsestäänselvä kanta siitä, että kulta sopii punaiseen ja hopea siniseen. Piste. Ja sininen ja ruskea eivät sovi yhteen. Piste.

Pitäisiköhän jonkun vihjaista Fazerille, että sinisen suklaan logo on vaihdettava hopeiseksi?

Kesäistä aukioloa

Koska olen päättänyt pitää Työhuoneella ovet avoimina kesällä ainakin yhtenä päivänä viikossa, piti täällä suorittaa hiukan mööpleerausta. Pitkästä aikaa! Mainiota!

Ulkovarastossamme oli hieno oranssi keittiönkaappi, kun tänne muutimme, mutta se oli melkomoisen likainen. Olisin alunperin halunnut sen keittiöön, mutta arvelin sen puhdistamisen ruoka-ainekelpoiseksi olevan turhan työlästä. Nyt muistin kaapin, ja kaivoin sen esiin selluvillasäkkien alta. Se oli paremmassa kunnossa kuin muistinkaan. Ja vaikka se olikin likainen, ihan hyvin siellä voi säilöä kangasväripurkkeja.

Oranssi "uusi" kaappi ja vanha keltainen kaappi muodostavat nyt myyntialueen.

Olen päättänyt avata työhuonepuodin ovet aina keskiviikkoisin klo 10-16 koko kesä- ja heinäkuun ajan. Ja jos siltä tuntuu, niin useamminkin. Päätin myös panostaa paikalliseen mainontaan ja ostin mainospaikan seudun kesälehdestä. Aion olla myös niinkin maanläheinen ja kotikutoinen, että teen mainoksia, joita vien ympäri Imatraa kauppojen seinille ja muille ilmoitustauluille. Ilmainen mainostus on nyt pakko käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi.

Ja kun kerran huonekalushakkia taas pääsin pelaamaan, en malttanutkaan pysähtyä työhuoneen ovelle, vaan siirryin toimiston puolelle. Siitä lisää myöhemmin.

Ilmaiset puutarhakalusteet

Hillitty värimaailma - mikä karmea kirosana! Ja siitä huolimatta menin maalaamaan räiskyvän keltaisen puutarhakeinumme ruskeaksi! Keltaiset patjatkin päällystin aivan maavärisillä kankailla. Mikähän minuun on mennyt? Jotenkin vaan nyt en halua pihallemme mitään räikeää, vaikka sisällä talossa kaipaankin kirkkaita värejä ympärilleni.

Keinuhan on alunperin edelliseen kotiimme hankittu. Runko on poismuuttaneen naapurin hylkäämä. Maalasin sen toissa kesänä keltaiseksi ja tein siihen vaahtomuovipatjoista pehmusteet. Ne päällystin Villit Nakkikoirat -pul-kankaalla, joka on vedenpitävää kestovaippakangasta. (Keinua siinä asussaan voi kurkistaa tästä, kliks.)

Ja nyt koko kirkkaankeltainen komeus peittyikin ruskeaan! Maalin ostin viime kesänä, kun maalasin toritelttani rungon, ja onneksi sitä oli vielä hiukan jäljellä. Kankaat ovat anopin antamat vanhat verhot. Ompelin verhot putkiloiksi ja pujotin ne patjojen päälle. Näin ne on helppo nykäistä irti ja ripustaa kuivumaan, jos patjat joskus vahingossa jäävät sateeseen. Vedenpitävä pul on siellä alla yhä, joten itse patjojen ei pitäisi kastua.

Tykkään lopputuloksesta. Kankaat ja keinun runko ovat varmaan jokseenkin samalta aikakaudelta ja kokonaisuus on miellyttävän mummomainen.

Eikä siinä vielä kaikki... meillä on nimittäin myös kaksi uutta puutarhatuolia. Sulo dyykkasi ne jätteenkäsittelylaitokselta viedessään yhtä kaatopaikkakuormaa. Tuollaisia tuoleja olen aina halunnutkin, mutta ei meillä ole sellaisiin varaa. Miksi ihmiset heittävät tällaista tavaraa pois? Sulo käsitteli tuolit ruskealla öljyllä ja niistä tuli tosi komeat!

Samaisella kaatopaikalla on yleensäkin aika sieluarepivää käydä. Viimeksi kun minä siellä kävin, oli haketettavaksi menevän vuoren huipulla viisi upeaa, vanhaa peiliovea karmeineen kaikkineen. Siellä kaukana meidän ulottumattomissamme. Moni olisi valmis maksamaan rahaa tuollaisesta aarteesta. Tuntui pahalta jättää ovet sinne, mutta niiden hakeminen huipulta olisi ollut hengenvaarallista. On niin hullua, että kaatopaikoilta ei saisi viedä mitään pois, kun siellä kuitenkin on monesti vaikka kuinka paljon hyvää, käyttökelpoista tavaraa.

Ennenkuin menen aivan masennuksiin näistä ajatuksista, siirryn takaisin meidän pihallemme.

Olen lipsumassa yhä enemmän päätöksestäni olla hankkimatta kukkia riesakseni. Nyt tarvitaan ehdotuksia ruukkukukkasista, joilla koristaisimme kuistimme. Kaikki ruukut ovat edellisen asukkaan tekemiä ja minusta ne ovat upeita. Erityisesti ihailen amppeleita, joiden suippo pohja on silmää hivelevä.

Portailla oleviin ruukkuihin tarvitaan kukkia. Paikka on varjossa aivan iltapäivään asti. Ruukut ovat alttiita sateelle. Mitä kukkia näihin laittaisin?

Entä amppeleihin? Nämä ovat varjossa aina ja sateensuojassa kuistin katon alla.

Nyt ehdotuksia teiltä, kiitos! Ja tietenkin sellaisista kukista, jotka ovat helppohoitoisia. Mieluiten vielä valmiina kaupasta saatavia, sillä en taida enää ehtiä siemenistä mitään kasvattaa. Vai ehdinkö?

Vaatimuslammas

Meillä on eteisessä lampaan muotoinen liitutaulu. Aiemmin se toivotti tulijan tervetulleeksi, mutta nykyisin se on aina vaatimassa jotakin. Kun kirjoitin siihen listan tekemättömistä asioista, ystävällinen tervetulolammas muuttuikin tiukaksi vaatimuslampaaksi.

Vaan olipa makea tunne kuitata tänään yksi sen vaatimuksista tehdyksi!

Minä nimittäin hiukan itsekkäin tarkoitusperin kutsuin vanhempani äitienpäivätäytekakulle ja samalla rakentamaan kuistin katon valmiiksi. Kuistihan jäi syksyllä pellittämättä, kun talon kattoa tehtiin.

Isä surauttelikin pellit vikkelästi paikoilleen ja minä sain olla apupoikana. Samalla opin, miten rivikate asennetaan, ja voin kyllä suositella sitä kaikille katontekijöille. Systeemi on yksinkertainen ja nerokas. Katto on paitsi kaunis ja helposti asennettavissa, se myös toimi mainiosti talvella. Kun moni muu harmitteli talonsa katolle kertyviä lumimassoja, meillä lumet liukuivat kovaa kyytiä itsekseen maahan.

Mukava päivä, kerrassaan. Ja pian saan vetäistä lampaan vaatimuksista toisenkin yli, sillä kaatopaikkakuormastamme on jäljellä enää rippeet!

Läppälaukun debyytti

Nyt niitä on saatavilla puodissa! Läppälaukut löytyvät "Kassit, pussit ja laukut" -kategoriasta. Näin ensi alkuun tarjolla on punaisia puuvillalaukkuja ja harmaita ja vaaleanpunaisia pellavalaukkuja. Ja kaikkien vuori on armeijan vahvaa sarkaa, josta eivät vesipisaratkaan läpi sujahtele.

Ja nyt minä sujahdan pihahommiin.

Uutta koulutielle ja näkyjä unessa

Ompelin uuden koululaukun itselleni. Eikä se ole pelkkä koululaukku, vaan käy ihan hyvin jokapäiväiseen käyttöön. Jos saan sovittua ompelimon kanssa tälle hinnan, johon minulla on varaa, näitä tulee myöhemmin myös myyntiin. Ja tietysti, jos tämän prototyypin kanssa eläminen sujuu hyvin.

Sain idean laukkuun viime yönä. Näin unta, jossa olin jonkun käsityöläisen kanssa juttusilla. Hän oli tehnyt olkalaukkuja, jotka olivat minusta niin kivoja ja helppotekoisia, että olisin halunnut varastaa idean. Aamulla unenpöpperössä harmittelin yhä, miksen minä voinut keksiä sitä laukkua.

Kun aloin virota tarpeeksi, ymmärsin, että juuri minähän sen keksin, eikä kukaan muu! Minun uneni ovat minun aivojeni tuotoksia! Olen joskus viime kesänä jo tehnyt siskolleni kukkaron, jossa on käytetty samaa rakennetta. Ehkäpä aivoni ovat työstäneet kukkaroa minun tietämättäni ja tarjoilivat minulle nyt unessa valmiin tuotteen.

Niinpä nousin sängystä ja ryhdyin heti työhön. Muokkasin unessa näkemääni laukkua suuremmaksi, jotta sinne mahtuisi A4-kokoinen kansio tai vaikka läppäri. Samalla sain kokeilla uutta painoseulaani, Maatuskaperhettä.

Muutakin kivaa olen opiskeluja varten väsännyt. Saimme koulusta kansiot. Minusta kansio kuitenkin oli vähän ankea ja persoonaton, joten päätin tuunata oman version. Päällystin vanhan kansion painamallani puuvillakankaalla ja ompelin vielä lisäksi taskun, jota nimitän mappipenaaliksi. Sinne mahtuu koko joukko kyniä ja muistitikku, ja sen voi napsauttaa rengaskansion lukkomekanismiin kiinni. Kätevää, eikö?

Ja nyt, mars koulunpenkille.