tiistai 31. heinäkuuta 2012
Soou lääst siisön
En ole ostanut maatuskoita aikoihin, en ainakaan pariin vuoteen. Suurin syy siihen on se, että minulla on niitä niin hirmuiset määrät, etteivät ne mahdu enää nätisti esille. Toinen syy on se, että kirppareilla maatuskoiden hinnat ovat nousseet mielestäni liian korkeiksi. Vajaistakin seteistä pyydetään helposti vähintään kymppi.
Mutta nyt kävi niin, että Vuoksenniskalla eräältä kirpparilta löytyi melkein täydellinen maatuska (pienimmät lapset puuttuivat tietenkin), joka oli niin erityinen, että minun oli pakko saada se kokoelmiini.
Tämän maatuskan koristelut onkin tehty ohuilla puulastuilla, eikä maalaamalla. Sellaista minulla ei ennestään olekaan, enkä muista koskaan sellaista aiemmin edes nähneeni. Ilahduin kovasti, kun tälle kaunottarelle ei ollut laitettu hintaa kuin pari euroa.
Maatuskat alkavat olla kovasti "out". Minun verkkokaupassanikaan ne eivät ole enää ylivoimaisesti myydyin tiskirättikuosi, vaan pöllöt ovat ottaneet kirkkaan ykköspaikan.
Koska minulla on nyt auringon tuomaa energiaa ja intoa, ryhdyin omaksi ja Sulon yllätykseksi tänään ompelemaan. Varastossa on lojunut valmiiksi leikattuja maatuskakankaita kännykkäpusseja ja kauppakasseja varten, mutta ne ovat jääneet minulta ompelematta.
Nyt ajattelin, että kun nuo kerran ovat jo puoliksi tehtyjä, niin parempihan ne olisi ommella loppuun. Otan sitten syyskuussa messuille mukaan, jotta saan isoon osastooni täytettä.
Ja toivon, että kaikki maatuskoiden ystävät eivät olisi niin muodin virtausten perässä juoksevia, että olisivat tyystin kääntäneet selkänsä suloisille mummeleille.
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Käykö teillä kortti?
Ajatukseni karkailevat jo syyskuulle, jolloin on luvassa messureissu Helsinkiin. Kädentaitomessut Wanhassa satamassa ovat iso ja suosittu tapahtuma, mutta silti minulle riitti vielä osasto sieltä. Tuo osasto vaan on aivan liian iso minulle, mikä aiheuttaa lukuisia ongelmia ratkottavaksi. Niistä jupisen lisää joskus myöhemmin.
Mutta yhden ongelman olin jo luullut selättäneeni. Kaikissa myyntitapahtumissa on aina niitä asiakkaita, joilla ei ole käteistä rahaa mukana. "Käykö teillä kortti?" on inhottava kysymys, johon olen aina omaksi ja asiakkaan harmiksi joutunut vastaamaan, että valitettavasti ei.
Olen joutunut pärjäämään pelkän käteiskassan kanssa ja lähettämään muovirahaihmiset tyhjin käsin eteenpäin. Olen kyllä antanut heille alennuskupongin verkkokauppaan, jotta he voivat ostaa rievut messuhinnalla sitten kotoa käsin.
Korttimaksupäätteen vuokra halvimmillaan on melkein 40 euroa kuukaudessa ja omaksi ostaminen sellainen taloudellinen kertarysäys, että sen voi unohtaa.
Sitten viime talvena ilmaantui ruotsalainen keksintö nimeltään iZettle, joka oli pelastus! Kyseessä on korttimaksamiseen kehitetty ilmainen ohjelma, joka toimii iPhoneissa ja iPadeissä. Jokaisesta maksutapahtumasta menee iZettlelle pieni prosenttiosuus, mutta muita kuluja ei ole. Minähän olin aivan riemuissani, ja ryhdyin kovasti suunnittelemaan oman iUnelman hankkimista. Phoneja ja padeja tarkemmin tutkittuani havaitsin kuitenkin, että kalliiksihan sellaisenkin ostaminen tulee ja luovuin koko ajatuksesta. Jospa sittenkin korttimaksupääte vuokralle... kun en minä uutta puhelintakaan ihan oikeasti tarvitsisi.
Olin hyvin rakastunut "uuteen" iPhoneeni.
Kunnes tänään putosi pohja siltä rakkaudelta. Tuli ilmoitus iZettleltä, että Visa-kortit eivät elokuun alusta alkaen enää toimi. Pelkästään MasterCardit ja American Expressit. Kenellä Suomessa on sellaisia kortteja? Aika harvalla kai.
Olen jälleen lähtöpisteessä, eli menossa messuille myymään pelkästään käteisasiakkaille. Harmittavaa.
Vaan onhan minulla nyt nätti puhelin, jossa on tosi kehno kamera.
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
10 x kesä
Perhosia piha täynnä.
Mansikat torilta. Omat vähän homehtuivat sateessa.
Possuressu.
Iltapäivän aurinko paistaa talon seinustalle.
Etanoita kaikkialla. Pieniä, keskikokoisia ja suuria. Ja vielä suurempia.
Kanttarelleja omasta maasta.
Hymyilyttäviä yksityiskohtia.
Polttopuusavottaa trooppisessa ilmastossa.
Tuliaisia.
Talven varaa.
perjantai 27. heinäkuuta 2012
Mitäpä sitä väkisin...
...nukkumaan, jos ei nukuta?
Voihan sitä nousta neljältä aamuyöstä pesemään pyykkiä ja leipomaan piirakkaa.
Kuvaamaan auringonnousua ja kirjoittamaan blogia.
Lupaavat meille kesäpäivää. Ehkä minä otan viltin mopon kyytiin ja ajelen rannalle nukkumaan, kunhan tuo aurinko tuosta kerkiää taivaalle saakka.
Maailma on kaunis. Tunnen olevani taas elävien kirjoissa. Hyvä tunne.
torstai 26. heinäkuuta 2012
Riepuja siellä, riepuja täällä! Uusi kuosi vihdoin tarjolla!
Kyllä pitää kiittää eilistä aurinkotankkausta, sillä olen ollut tänään pitkästä aikaa taas normaali, tehokkaampi itseni ja saanut paljon aikaan. Olen saumuroinut rättejä oikein urakalla ja verkkokaupasta löytyy taas jokaista kuosia. Myös näitä uusia Leivoskekkereitä!
Amerikan ihmeitä!
Toimistossani on sohva, jota rakastan, mutta jossa on rumin ja kurjin päällinen, mitä voi kuvitellakaan. Sohvan uudelleenverhoilu on ollut haaveissani siitä saakka, kun sen viitisen vuotta sitten roudasin kirpparilta kotiin.
Nyt törmäsin ylettömän kiinnostavaan tekniikkaan nettiä selaillessani. The Conservatory Girl -blogissa esiteltiin tuoli, jonka kangaspäälliset maalattiin spraymaalilla.
Onko teille kenellekään tuttu tämä Tulip Fabric Spray Paint tai joku muu vastaava tuote? Saako näitä maaleja Suomesta? Tai osaatteko suositella jotain ulkomaalaista, luotettavaa nettikauppaa, josta voisin tilata?
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Omituisia otuksia, osa kolme
Ihanaa! Sain kokonaisen vuorokauden ilman sadetta! Päätin käyttää aurinkoiset hetket D-vitamiinin, energian ja ilon hankkimiseen ja asettauduin tuntikausiksi pihalle aurinkoon kirjan kanssa. Kävin jopa uimassa, vaikka Immalanjärven vesi on yhä kohmettavan kylmää.
Ja sehän toimi! Tänä iltana olen sitten jaksanut leikellä kaikki rättikankaat ja olo on ihanan pirteä. Vaan huomiseksi lupailevat taas sadetta. Toivottavasti hyvä olo kantaa ja saan huomenna ommeltua edes parisataa rättiä.
Nyt varoitus niille, jotka kammoavat limaisia ötököitä: lopeta lukeminen tähän tai pane ainakin silmät kiinni.
Eilen saunapolulla kohtasimme huiman kokoisia ukkoetanoita. Valehtelematta 15-senttinen turjake mätti kitaansa sienen helttoja minkä ehti.
Oli ihan pakko ottaa videota, sillä enpä ole sellaista suuvärkkiä vielä ennen kenelläkään nähnyt:
Samaisella polulla seikkaili tänään myös kaunis vaskitsa. Siitä en valitettavasti kerinnyt ottaa kuvaa, sillä se luikerteli piiloon minun kipittäessäni hakemaan kameraa.
Hyttyset ovat muuten kadonneet kokonaan meidän pihaltamme. Sekin on ihana asia.
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Olotila tänä aamuna
Juuri nyt minä tarvitsisin tosi ankaran pomon, joka ajaisi minut työhuoneelle pilkkomaan bambukangasta.
Kiitos Piritalle kuvan lainaamisesta.
maanantai 23. heinäkuuta 2012
Lämmintä maalia
Meilläkin paistoi aurinko pari päivää. Yksi kokonainen päivä selvittiin jopa ilman vesisateita. Minä sain vihdoinkin viedä ikkunanpokan pihalle rapsuteltavaksi. Talon päätyyn paistoi aurinko mukavan kuumasti ja vanha ruskea pellavaöljymaali ja kitti pehmenivät niin mainiosti, että niitä oli ilo kaapia.
Mutta toinen puoli pokista on maalattu valkoiseksi joskus moderneina aikoina nykyajan kamalalla maalilla, jonka hinkkaaminen on työläämpää.
Ikkunaurakan tajuton työmäärä on alkanut selvitä meille. Ensi keväänä ymmärrämme aloittaa ikkunoiden irrottelun jo hyvissä ajoin huhtikuussa. Ei yksi kesä riitä mihinkään.
Nyt taas sataa vettä. Tiskirätit odottavat yhä leikkaajaansa.
tiistai 17. heinäkuuta 2012
Herkkukuosi
En malta olla näyttämättä teille uutta tiskirättikuosiani! Näitä herkkumuffinsseja on tulossa... hmm.... epämääräisenä ajankohtana. Matalapainemasennukseni on kasvanut niin sietämättömäksi, että hommat eivät etene, vaikka kuinka yritän pakottaa itseni työhön.
Tämän uuden rättierän piti valmistua jo kesäkuussa, mutta erinäisten vastoinkäymisten takia pääsin vasta tänään aloittamaan leikkaamisen. Tilanne on inhottava, sillä verkkokaupassa iso osa väri- ja kuosivaihtoehdoista on lopussa ja jälleenmyyjät kyselevät jatkuvasti, milloin pöllöjä olisi taas saatavilla.
(Kuva on mustavalkoinen siksi, etten saa tässä valaistuksessa säädettyä kameran värejä mitenkään luonnollisiksi. Punaisena kuppikakut ovat vielä namusempia!)
Kurkistus Lättälään
Imatran kauneuskierros jatkuu. Viime perjantaina sateen hetkeksi tauotessa kävin kuvaamassa Lättälän alueen.
Lättälä (mainio nimikin, eikö!) sijaitsee aivan Stora Enson Kaukopään tehtaan juurella. Selluloosatehdas (silloin Enso-Gutzeit) aloitti toimintansa 1935 ja tuohon aikaan Imatralle rakennettiin useita upeita funkkistaloja. Myös Lättälään tehdastyöntekijöitä varten rakennetut talot edustavat mallikkaasti funktionalismin aikaa. Mutta ennen kuin näytän teille taloja, katsokaa alueen tiekarttaa. Jo pelkästään se on ihailemisen arvoinen.
Lättälä jää omaksi pikkuparatiisikseen metsän suojaan. Suuret lehtipuut ja ruusupensaat reunustavat sen hiekkateitä. Alue on ihastuttavan puistomainen ja täysin omassa rauhassaan. No, rauhassa ja rauhassa, aivan vieressähän jylisee tehdas aivan tauotta.
Talot ovat puurakenteisia, mutta pinnaltaan valkeiksi rapattuja. Alueella on parikymmentä yksikerroksista ja kaksi kaksikerroksista paritaloa. Alunperin niissä oli ulkohuussit, mutta asunnot on myöhemmin remontoitu sisätiloiltaan paremmin nykyvaatimuksia vastaaviksi. Ulkovarastot huusseineen ovat silti yhä olemassa jokaisen talon pihalla.
Lättälä on onneksi suojeltu ja ilmeisesti se on maakunnan ainoa teollisuustyöväen asuinalue, joka yhä on tehtaan omistuksessa. Lättälään siis pääsevät asumaan vain "Kutsetin" työntekijät perheineen.
Lättälässä on mukava käydä pyörähtämässä iltakävelyllä. Osa asunnoista on tyhjillään. Olen käynyt kurkkimassa tyhjien asuntojen ikkunoista ja todennut sisätilat vähemmän viehättäviksi muovimattoineen. Mukava yksityiskohta on se, että kaikissa huoneistoissa on Porin Matit sähkölämmityksen lisäksi.
Vaikka jokaiseen asuntoon kuuluu suuri piha-alue, vain aniharvaa pihaa on laiteltu. Juuri missään ei näy istutuksia tai pihakalusteita. Taitaa olla niin, että nykyisin Lättälää asuttavat pääasiassa yksinäiset miehet.
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Ei tätä jaksa
Ei minusta ole mihinkään näillä ilmoilla. Kesä kesti täsmälleen sen kaksi viikkoa, minkä minä istuin ikkunattomassa huoneessa tietokoneen ääressä photoshoppailemassa kuvia.
Olisinpa niin vastuuton ja huoleton ihminen, että voisin vain tilata äkkilähdön aurinkoon ja miettiä vasta sen jälkeen, millä rahalla kotiinpalatessa eletään.
Minulla oli niin suuret odotukset. Oli uusi kesäkeittiö, ihana uusi grilli ja ruusuastiasto pihakahvitteluihin. Kuvittelin kantavani saumurin pihalle vastarakennetun puutarhapöydän päälle ja onnellisesti surauttelevani tiskirättejä lämmön helliessä mieltäni. Kuvittelin rapsuttelevani ikkunanpokia auringon pyörryttävässä paahteessa. Kuvittelin ajelevani mopolla uimaan leudon tuulen hyväillessä käsivarsiani.
Kyllä suomalaisetkin ansaitsisivat auringonpaistetta edes kesällä. Mehän joudumme kärvistelemään koko pitkän ja pimeän talven sillä voimalla, minkä kesällä auringosta saamme.
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Omalaatuinen asuntomessualue
Kun ensimmäisiä kertoja kävin Imatralla, minä pidin tätä kaupunkia hyvinkin rumana. Vain moottoritie, jonka yli menee kymmeniä ylikulkusiltoja ja kunta, jolla on kolme ankeaa keskustaa liian etäällä toisistaan. Ja vedetön koski tietenkin.
Onneksi olen sittemmin saanut nähdä myös Imatran kauneuden ja rakastunut paikkaan koko sydämestäni. Lupasin taannoin vilauttaa teille kotikaupunkini rakennuskannan hohtavimmat helmet. Täällä on nimittäin useita kauniita asuinalueita, joilla on aivan oma tyylinsä. Ne ovat kuin pieniä erillisiä kyliä omassa idyllissään. Kaikki ne ovat alunperin olleet jonkin teollisuuslaitoksen rakennuttamia ja niissä on asunut työväestöä.
Tässä ensimmäiseksi haluan näyttää teille Niskalammen alueen. Se on kuin lapsuuteni Lotta-kirjasta, paitsi että perspektiivi ei ole yhtä pahasti pielessä. Henkeäsalpaavan kauniit vanhat talot lepäilevät suurten puiden katveessa. Siellä täällä seassa on pieniä taloja, kuin menninkäisten mökkejä. Ja talojen seinistä löytyvät melkein kaikki sateenkaaren värit.
Niskalammen alueen taloja alettiin rakentaa 1910-luvulla. Ne tehtiin Aktiebolaget Tornatorin työntekijöiden kodeiksi. Tornatorilla oli läheisellä Tainionkoskella paperitehdas, puuhiomo ja lankarullatehdas.
Vaikka Niskalammelta on aikojen kuluessa purettu paljon, on paljon onneksi myös säilynyt. Uutta on rakennettu niin, että uudet ja vanhat rakennukset ovat kauniisti sopusoinnussa keskenään. Alueella kulkiessani minun on hyvin vaikeaa erottaa, mikä taloista on rakennettu vuosisadan alussa ja mikä lopussa.
Vuonna 1986 täällä pidettiin asuntomessut. Noista messuista löytyy harmittavan vähän tietoa netistä, vaikka ne ovat mielestäni hyvin mielenkiintoiset ja poikkeukselliset messut. Niitä varten nimittäin peruskorjattiin 26 vanhaa teollisuustyöväen taloa.
80-luvun peruskorjaus on saattanut tehdä tuhojaan talojen sisätilojen autenttisuudelle, mutta ulkoapäin rakennukset ovat pysyneet oikein hyvin alkuperäisessä asussaan. Vaikka monessa on uudet ikkunat, ruudut noudattelevat vanhaa jaottelua, eivätkä pistä silmään ollenkaan pahasti.
Sisätiloja voi kurkistella vaikkapa etuovi.comista, sillä muutama näistä taloista on nytkin myynnissä.
YLE:n Elävästä arkistosta löytyy parin minuutin pätkä Imatran asuntomessuista.
Hapanta!
Lähtötilanne näytti tältä. Ikkunoiden kulmaraudat olivat kovasti ruosteisia.
Sitten vähän sitruunahappoa, vähän enemmän vettä ja useampi päivä liottelua.
Lopputulos on tässä. Huikeaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)