tiistai 31. elokuuta 2010
Rajoja
Eilen kävimme tonttimme lohkomistilaisuudessa. Ennakkoon saamiemme ohjeiden ja omien mielikuviemme perusteella odotimme kepakkojen kanssa seisoskelua, tiirustelua ja tähystelyä, vesakon raivaamista, puitten kaatamista. Todellisuudessa homma hoituikin yhden miehen ja GPS-laitteen toimesta. Me siinä lähinnä ihmettelimme apumiestemme kanssa, kun tonttimme kulmat merkittiin kiiltävillä rajapyykeillä.
Muutto alkaa tuntua konkreettiselta. Tasan kuukauden kuluttua jätämme Oriveden taaksemme ja aloitamme uuden elämämme.
keskiviikko 25. elokuuta 2010
Vaihtelua puurtamiseen
Viimeisen puolentoista viikon aikana minä olen painanut sellaiset määrät kankaita varastoon, että siitä on ollut työn ilo kaukana. Näissä tiloissa työnteon ja asumisen yhdistäminen ei ole ollenkaan hauskaa. Kun yhdistetyssä olohuone-toimisto-työhuoneessa on aika ryhtyä kankaanpainoon, pitää ensin raahata suuri osa huonekaluista makuuhuoneeseen. Kun kerran on painovehkeet saanut levitettyä lattioille, niitä ei heti viitsi pois kerätä. Niinpä olen elellyt puikkelehtien kaiken roinan joukossa.
Sulo onneksi oli viikon ajan reissussa, joten hänen ei tarvinnut sietää kaaosta. Nyt kankaita onneksi on sen verran, että seuraavan kerran aion kaivaa seulani esille vasta uudessa asemakodissa, kun hulppeat työtilani on remontoitu.
Rotinoita
Kun tuttavamme sai vauvan, piti keksiä jotain viemisiä pikkuiselle ja tuoreelle äidille. Uunituoreen sammakkoseulani lumoissa ompelin vauvalle reissupeiton. Ja koska olen nykyisin niin bisnesorientoitunut epeli, ompelin samalla vaivalla peittoja muutaman ylimääräisen kappaleen - tietysti verkkopuotiini.
Tunnustelua
Iloinen ylläri odotteli minua Kirsin blogissa: kiertopalkinto löysi tiensä tänne Susannan Työhuoneelle. Kiitokset! Tunnustukseen liittyy, että on kerrottava seitsemän asiaa omasta itsestä ja jaettava palkinto eteenpäin taas seitsemälle.
Minä x 7:
1. Olen hirveä pessimisti.
2. Olen myös vahva ihminen, vaikka en sitä aina ole tajunnutkaan.
3. Innostun asioista nopeasti ja vimmalla, ja yhtä nopeasti menetän innostukseni asiaan.
4. Siksi joskus pelkään, mahdanko pian menettää innostukseni myös omaan yritykseeni.
5. Olen äärimmäisen kärsimätön.
6. Haluaisin omistaa staffordinbullterrierin, mieluiten vaaleanruskea-valkoisen.
7. Kuvan koira ei ole staffi, mutta vei aikoinaan ison palan sydämestäni.
Tunnustus jatkaa matkaansa seuraaviin paikkoihin:
Villa Honkasaloon. Kaikki, jotka lukevat blogiani, tietävät, etten ole valkoisen sisustamisen ystävä. Honkasalon Malla tekee kuitenkin valkoisesta niin kaunista, että jopa minä olen haltioissani.
Peikkokukkulalle. Minusta on mainiota saada lukea Mian elämästä kaukana Chilessä, jossa kaikki on niin toisin, ja sitten kuitenkin ihan niinkuin täälläkin.
Punaiseen tupaan entisille naapureilleni, joiden taloprojektia saamme seurata näin etänäkin.
Kaarlelaan, jonka vaiheita jännitän välillä niinkuin muka oikeasti tuntisin hirsitalon siirtäjät.
Sisustuskärpäselle, jolta eivät ideat koskaan lopu.
Saaripalstalle Sailalle, jonka tarinat saaristosta aina viehättävät.
Ja tietysti vielä Parolan asemalle... perässä tullaan!
lauantai 21. elokuuta 2010
Grooooooot
No, Kruunupäät ovat kuitenkin nyt rippasen Maatuskoita ja Pöllöparvia edullisempia, kuten myös rippasen pienikokoisempia. Ne asiakkaat, jotka eivät vaadi priimaa, voivat ostaa kaksi kakkoslaatuista riepulaista yhden hinnalla.
torstai 19. elokuuta 2010
Kruunupäitä
maanantai 16. elokuuta 2010
Aallonpohjia
Tulipa koettua sellainenkin myyntitapahtuma, että kotiin tulin kyynelsilmin. Kai se on yrittäjänä vaan yritettävä kovettaa omaakin nahkaansa ja ymmärtää, että aina ei mene ihan putkeen. Vain kokeilemalla oppii, mihin tapahtumiin kannattaa mennä ja mitkä on parasta jättää väliin.
Ostin eräältä venäläiseltä myyjältä puuhelmistä tehdyn, käsinmaalatun sammakon. Sen hinta oli 2 euroa, ja periaatteessa en haluaisi kannustaa ketään myymään mitään tuotteitaan tuollaisilla polkuhinnoilla. Ostin sammakon silti, koska minulla on outo, vastustamaton viha-kauhu-suhde sammakoihin. Nyt Saku istuu tietokoneen kulmalla muistuttamassa minua siitä, että yrittäjän elämä on riskinottoa ja joskus tulee tehtyä virhearviointeja.
Tapahtumana Pietarilaiset markkinat olivat kuitenkin oikein kiva kokemus, erityisesti tykkäsin musiikkiesityksistä ja naapuripöydän pirteästä Natalia-rouvasta.
perjantai 13. elokuuta 2010
Katse itään
Huomisaamuna levitän maatuskani Tampereen Tallipihalle. Siellä vietetään Suomi-Venäjäseuran järjestämiä Pietarilaisia markkinoita. Tapahtuma on minulle uusi tuttavuus, vaikka sitä on vietetty jo vuosikausia niin Tampereella kuin Lappeenrannassakin.
Idän suunnassa ovat meidän ajatuksemme olleet viime päivinä. Kävimme viemässä pienen osan omaisuuttamme askeleen lähemmäs uutta kotiamme. Sukulaisten varastot ovat nyt täynnä meidän pahvilaatikoitamme. Sulo esitteli minulle tulevan kotiseutuni ihmeitä. Hänelle itselleen seudut ovat tuttuakin tutumpia. En oikein osaa kuvitella itseäni niihin kuiviin, mäntyisiin maisemiin, mutta niille kirkasvetisille hiekkarannoille kipitän kyllä iloisin mielin!
lauantai 7. elokuuta 2010
Tyynyvimma
Viikon päästä on Pietarilaiset Markkinat, jonne halusin mukaan jotain uutta. Ompelin punaisia tyynynpäällisiä. Perustin ompelupisteen taas pihalle, koska nämä ilmat ovat olleet niin ihania ja koska ahtaassa väliaikaiskodissamme minulla on kerrassaan pikkuruinen ompelupöytä. Mielestäni tyynynpäällisistä tuli kivoja, mutta mahtavatko olla liian romanttisia pitseineen kaikkineen - se jääköön nähtäväksi. Tyynynpäälliset ovat jo tarjolla Verkkopuodissani.
Tyynyjen parissa olen touhuillut myös vapaa-aikana. Isoäidin neliöt ovat malliesimerkki siitä, miten minäkin soljun muotijuttujen perässä. Sisustuslehdet ja blogit ovat olleet tulvillaan isoäidin neliöitä. Kun hoksasin niitä ensimmäisiä kertoja, reaktioni oli: "Isoäidin neliöitä - mitä ihmettä?!" Seuraavaksi huomasin ajattelevani: "Isoäidin neliöitä - miten nättiä!" Ja kun tarpeeksi neliöitä oli vilkkunut silmissäni, olin jo valmis: "Isoäidin neliöitä - pakko saada!"
Niinpä sitten muutaman viikon asiaa kypsyteltyäni ostin lankaa ja virkkuukoukun. Vaikken ole virkannut mitään ainakaan kymmeneen vuoteen, olivat silmukat jossain selkärankani sopukoissa, sillä neliöt syntyivät kuin itsestään ilman ohjeita tai miettimistä. Suunnitelmissani on tehdä monta isoa tyynyä, jotka pääsevät uudessa kodissamme olohuoneen vähemmän kauniille puusohvalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)