Epäonnistunut voitelu ja havuja ladulla

Aika usein urheilijat löytävät syyn huonoon kisamenestykseensä kaikkialta muualta paitsi itsestään. Samanlaisia tunnumme olevan myös me omia tuotteitamme myyvät yrittäjät - ainakin siitä päätellen, mitä olen eri myyntitapahtumissa joutunut kokemaan. Aina meillä on väärä ilma, väärä paikka, väärät järjestäjät, väärä päivä. Tuotteemme toki ovat oikeanlaisia ja me itse huippuja. Jos myymme huonosti, syytämme kaikkea muuta paitsi itseämme.

Lähdin Helsinkiin messuilemaan pelon ja innostuksen sekaisin tunnelmin. Nämä olivat ensimmäiset isot messuni ja ihan kaikki olisi voinut mennä pieleen. 

Kaikkein eniten pelkäsin sitä, etten myisi edes sen vertaa, että saisin messuista aiheutuneet isot kulut katettua. Luojan kiitos se pelko osoittautui tällä kertaa turhaksi. Salaa kyllä toivoin myyväni niin hyvin, että voisin tilata paukauttaa valmiin piharakennuksen ja tehdä siitä kesäkeittiöni. Ikävä kyllä se toive ei toteutunut lähimainkaan.

Pelkäsin myös sitä, etten jaksaisi seisoa osastolla kolmea päivää putkeen. Aiemmista myyntitapahtumista tiesin, että yhdenkin päivän jälkeen jokaikinen lihakseni on niin kipeä, että tekee mieli itkeä. Mutta ilmeisesti talven aikana harrastamani hiihto ja vesijumppa ovat olleet hyödyksi, sillä kroppani kesti koko rutistuksen ilman mitään ongelmia! Mukaan ottamani massiivinen särkylääkearsenaali jäi täysin käyttämättä.

Iltaisin uni tuli helposti pikku kävelylenkin ja hotellin saunan jälkeen, mutta se totaalinen väsymys iski vasta sunnuntai-iltana sillä hetkellä, kun ajoin täyteen pakatun Salomen ulos messukeskuksesta.

Pelkäsin sitäkin, että kun kävijöitä on 50 000, en ehdi käymään vessassa enkä syödä mitään. Se pelko oli valitettavasti ihan todella turha, sillä ne kymmenet tuhannet messuvieraat pysyivät viereisessä hallissa Lapsimessujen puolella, ja varovaisesti arvioiden vain parisen tuhatta heistä eksyi meidän halliimme.

Siinä, missä Lapsimessujen puolella vallitsi hirvittävä hälinä ja paniikkitunnelma, ja oli kuumaa ja hektistä, "nautittiin" meidän hallissamme väljistä käytävistä, rauhallisesta hiljaisuudesta ja vilpoisesta ilmasta. Niin kiire ei tullut missään vaiheessa, että nälkä olisi päässyt yllättämään. Kerkesin syödä kilon verran suklaata kolmessa päivässä.

Esiintymislavalla pidettiin ohjelmaa parille katselijalle. Kahvia sai jonottamatta. Me myyjät kiertelimme turhautuneina toistemme osastoilla ja naureskelimme onnettoman pienelle kävijämäärälle. Huumorilla on helpointa peittää pettymys, joka kolmessa päivässä ehti kasvaa lähes raivoksi.

Moni meistä ei myynyt edes sen vertaa, että olisi saanut paikkamaksunsa katettua. Muutama yritys purki jo lauantaina kesken päivän koko osastonsa pois ja katosi paikalta. Niiden tilalle ilmestyi nopeasti halpatuotekauppiaita ja piilolasinestemyyjiä.

Olin etukäteen ollut ihan varma, että kun oman pöytäpaikkani edessä on Sinellin iso osasto, minä katselen kolme päivää ihmisten selkien muodostamaa muuria, kun väki rynnii Sinellin skräppitarvikkeiden äärelle. Vaan enpä katsellut selkiä. Sen sijaan katselin, miten joukko Sinellin pinkkeihin paitoihin pukeutuneita myyjiä tappoi aikaa keskenään jutellen.

Pelkäsin minä sitäkin, että kolmen päivän maksimaalinen sosiaalisuus olisi minulle liikaa. Ei se ollut kuitenkaan. Minusta oli päinvastoin tosi mukavaa kohdata ihmisiä. Oli ihan upeaa, miten moni teistä lukijoistakin tuli paikalle tervehtimään ja esittäytymään. Se tuntui todella hienolta! Samoin oli mielettömän hienoa tavata asiakkaita, jotka kertoivat aiemminkin ostaneensa tuotteitani ja olevansa tyytyväisiä niihin. Lämpö heilahteli sisälläni, kun kuulin ohimenevän ihmisen sanovan kaverilleen: "Mulla on tollanen. Se on sairaan hyvä!"

Miljoonasti kiitoksia niille ihmisille, jotka pysähtyivät, katsoivat tai jopa ostivat tiskirättini! 

Sitäkin minä muistin etukäteen pelätä, että olisin täysin väärillä messuilla. Suurin asiakasryhmäni ovat  kodista kiinnostuneet 25-45-vuotiaat naiset. Siis ne, jotka käyvät Lapsimessuilla, eivätkä niinkään kädentaitotapahtumissa. Mutta Lapsimessujen paikkahinnat olivat niin isot, etten minä uskaltanut sinne lähteä yrittämään. Kun valitsin halvimman mahdollisen paikan, minimoin sen vaaran, että menee miinuksille. 

Nyt olen kiitollinen arkuudestani ja siitä, että laskin varman päälle. Pahimmin minua surettavat ne yrittäjät, joilla oli useiden neliöiden kokoiset, todella kauniit osastot jossakin hallin reunamilla. Eräs peränurkan yrittäjä sanoi laskeneensa, että 12 ihmistä päivässä kulki hänen osastonsa ohi. Jos osasto maksaa tuhansia euroja ja odotuksissa on ollut 30 000 kävijää, voitte vain kuvitella, millainen on yrittäjän mieli sellaisen päivän jälkeen. 

(Kuvan osasto ei liity juuri tähän tapaukseen. Se vain on esimerkki kauniista ja isosta osastosta.)

Kaikesta huolimatta minulle kuitenkin loppujen lopuksi jäi hyvä mieli. Myyntitavoitteeni ei täyttynyt lähellekään, mutta tienasin kuitenkin sen verran, että voin todeta reissun kannattaneen. Lisäksi minulla oli hauskaa. Voin siis olla tyytyväinen!

Mutta entä ne havut tällä ladulla? Mikä meni pieleen? Vika ei varmasti voi olla meidän kaikkien käsityöläisten tai tarvikemyyjien tuotteissa, jos jokainen meistä myi surkeasti. Järjestäjä itsekin totesi minulle, että messut olivat "floppi". Nämä messut on normaalisti järjestetty vain kerran vuodessa, marraskuussa. Tämä oli ensimmäinen kerta näin keväällä. En ala tässä vatvomaan, mitä kaikkea järjestäjien olisi pitänyt tehdä toisin, sillä se keskustelu kuuluu muualle.

Minä päätin silti uskaltaa uudemman kerran. Paikka marraskuun Kädentaitotapahtumaan on jo varattu.


PS. Jos joku kuuli sunnuntaina Radio Novan juontajan hehkuttavan messuilta ostamaansa kaunista tiskirättiä, niin jep; se oli Susannan Työhuoneen tiskirätti!

Iloista, mutta fiksua vappuaattoiltaa teille kaikille!

Kuukauden lukijakoti

Minä en ikinä voita mitään, ja siksi en yleensä osallistu kilpailuihinkaan. Mutta nyt osallistuin ja nyt voitin! Avotakka-lehdessä palkitaan joka numerossa "Kuukauden lukijakoti" -kuva ja minä kun olin niin innoissani violetista toimistostani, päätin lähettää kuvan mukaan kilpailuun.

Tämä voitto tuntuu siksi niin erityisen hyvältä, että voittaja ei määräytynyt arpomalla, eikä edes sillä, kuinka moni "tykkää" (eli kuka saa mahdollisimman monta kaveriaan äänestämään), vaan voittajan valitsi Avotakan raati.

Sain palkinnoksi 150 euron lahjakortin H&M Homeen. Aika huima ajatus törsätä noin iso summa ihan vain turhuuksiin! En ikinä ole tehnyt sellaista! En osaa edes kuvitella, miltä se tuntuu!

Rynnistin heti kyseisen liikkeen nettisivuille katsomaan, millaista tuotetta siellä olisi tarjolla. Aika paljon valkoista, beigeä ja pastelleja... onneksi lahjakortti on voimassa viisi vuotta! Ehkä mallistoon tulee jossain vaiheessa lisää väriä.

Postilaatikkoon ilmaantui taas kolme sisustuslehteä kerrallaan. En ehdi niitä nyt vilkaisemaankaan, mutta ehkä jaksan silmäillä niitä viikonloppuna iltaisin hotellissa, pitkien messupäivien jälkeen.

Messuhermoilua

Nyt voin sanoa, että on melkoisen tuskainen tunnelma. Ylihuomenna on lähdettävä messuille. Pakkaan ja pakkaan, teen listoja ja olen koko ajan varma siitä, että jotain olennaista puuttuu. Tutkin Google Street Viewta ja tulostan ajoreittejä. Varmistan sata kertaa peräkkäin, että kaikki tarvittavat kulkuluvat ovat mukana. Silitän mekkoa ja mietin kenkiä. Jännitän ihan mahdottomasti koko pakettia, mutta eniten sitä, miten mahdan jaksaa kolme niin kovin pitkää päivää peräkkäin. "Hyvin se menee," sanon itselleni tuhat kertaa tunnissa. "Kivaa siellä on. Hyvin sä myyt."

Kuka: Susannan Työhuone

Mitä: Bambuisia tiskirättejä, edullinen messuhinta 7 e/kpl ja lisäksi kivoja kaupanpäällisiä

Missä: Helsingin messukeskus, Kädentaitotapahtuma, halli 7
Milloin: 27.-29.4. pe klo 10-18, la klo 9-18, su klo 9-18


Tulkaapa tekin sinne. Pääsylippujen hinnat 15 euroa. Samalla lipulla pääsee myös Lapsimessuille, lemmikkimessuille ja pienoismallimessuille.

Ja HUOM! Päätin olla investoimatta pankkikorttikoneeseen, joten vain käteinen kelpaa valitettavasti. Messukeskuksessa on kuulemma Otto-automaatteja.

Painonhallinnasta

Tämä ei ole laihdutusblogi. Siitä huolimatta teen nyt taas yhden harha-askelen ja otan painonvahtaamisen esille, koska tiedän, etten ole ainoa asian kanssa pyöriskelevä.

Olen aina ollut ali- tai normaalipainoinen, mutta huomasin pari vuotta sitten olevani menossa kohti ylipainoa ihan vinhaa vauhtia. Vatsanseutuni oli muuttunut kehoni paksuimmaksi osaksi. Se oli minusta hyvin outoa, koska elintapani ovat tervelliset, syön kunnollista ruokaa, enkä ole mikään sohvaperuna.

Kun tarpeeksi monessa paikassa törmäsin tietoon, että naisen terveellinen vyötärönympärys saa olla enintään 80 cm ja että yli 88 sentin vararengas tarkoittaa merkittävää sydän- ja verisuonitautien riskiä, aloin olla ihmeissäni. 

Oma vyötäröni oli hulppeat 93 cm. Minusta oli epäreilua ja fyysisesti mahdotonta, että kaikenpitusten naisten tulisi tavoitella 80 sentin vyötäröä. En uskonut sen olevan mahdollista. Minähän olen pitkä tyttö, miten kummassa vyötäröni voisi ikinä olla sama kuin sirolla 156-senttisellä?

Kokeilin yhtä jos toista. Ensin yritin terveydenhoitajan ohjeiden mukaan poistaa rasvaa, suolaa ja sokeria. Sitten testasin pikadieettejä, yritin hyväkarppausta ja sorruin jopa humpuukivalmisteisiin. Aloin jumpata ja hiihtää. Mutta mistään ei ollut apua. Jatkoin pulskistumista. En ymmärtänyt ollenkaan, miten minä kasvissyöjänä voin koko ajan vaan lihoa.

Pari kuukautta sitten eräs tuttava vinkkasi minulle Kiloklubista. Se on netissä oleva ilmainen palvelu, johon merkataan kaikki syömiset, liikunta, oma paino ja vyötärönmitta sekä tavoitepaino. Palvelu laskee kalorit ja antaa ohjeet siitä, miten paljon ja millaista ruokaa pitää syödä, jos haluaa laihtua terveellisesti ja turvallisesti.

Olen nyt kirjannut syömiseni kahden kuukauden ajan. Tulokset ovat ihanat. Paino on tippunut 4,5 kiloa ja vyötäröstä on kadonnut ihmeellisesti 10 senttiä!

Kiloklubi vaatii tietyn sihteeriluonteen, jotta sinne jaksaa tunnollisesti kirjata kaikki syömisensä. Sen hienous on minusta siinä, että se kertoo, syönkö tervellisesti ja tasapainoisesti. Olen saanut tietää, että kasvisruokavaliosta ei tosiaankaan saa kunnolla proteiineja, vaan että papuja ja tofua pitää vetää holtittomasti, jotta proteiinitavoite täyttyisi. Olen joutunut siksi lisäämään ruokavaliooni leikkeleet, ja vain muutamalla hassulla kinkunsiipaleella se proteiinikin tulee täyteen. Tämä on kasvissyöjän omalletunnolle hiukan hankalaa, mutta mielestäni ainoa vaihtoehto minulle. Rasvoja ei saakaan välttää, kuten terveydenhoitaja on minulle neuvonut, vaan niiden laatuun pitää kiinnittää huomiota. Herkkuja saa syödä, mutta vain (inhottavan) pieniä määriä.

Tässä samalla minulle on myös selvinnyt syy siihen, miksi lihoin. Kun normaalisti naisen kuuluisi syömällä saada noin 2000 kcal päivässä, olen minä jo vuosien ajan vedellyt yli 3000 kcalorin päiväannoksia ymmärtämättä ollenkaan, että syön liikaa.

Minusta oli ihan normaalia syödä suuria ruoka-annoksia, kokonainen suklaalevy, pussillinen pähkinöitä tai puoli pellillistä pullaa. Tai paketillinen jäätelöä tai keksejä. Nyt kun tiedän, miten paljon kaloreita nuo ihanat herkut sisältävät, en enää ollenkaan ihmettele lihomistani. Päinvastoin ihmettelen sitä, miksi en ole lihonut sen enempää.

Tämä ei ole mikään Kiloklubin maksettu mainos. Haluan vaan jakaa iloni teidän kanssanne siltä varalta, että tällainen laihdutustapa toisi apua jollekin toisellekin.

Kaikilla aisteilla

Lukematon määrä sitruunaperhosia, pöriseviä kärpäsiä, muutama nokkosperhonen ja yksi suruvaippa! Ja ensimmäiset, uutterat leskenlehdet. Hiustenleikkuuta pihalla. Sulo T-paidassaan mopon vikoja kartoittamassa. Testiajo. Kuivien havunneulasten tuoksu auringossa. Mustat kynnenaluset.

K-E-V-Ä-T!

Toivottavasti sinun päiväsi on ollut yhtä onnellinen kuin minun.

Taitaa se kuitenkin tulla...

...jos oikein tarkasti katselee: kevät!

Raivatessani maakellarin kumpua esiin hedelmättömien marjapuskien ja nuorten koivujen muodostamasta viidakosta, kohtasin sinivuokon! Tuo pienenpieni kukka sai minut niin onnelliseksi, ettei sitä voi kukaan arvatakaan. Tai ehkä aika moni keväänodottaja voikin. Tuskinpa olen ainoa, jolle kevät ei koskaan tule tarpeeksi ajoissa.

Vaikka lunta on yhä suurimmaksi osaksi tontti täynnänsä, eivätkä saappaanvarret riitä tilusten tarkasteluun, olen minä kuitenkin jo päässyt tarttumaan keväthommiin. Pihatie ja saunapolku ovat jo kokonaan sulat ja mukava läntti nurmikkoakin on talon edestä paljastunut.

(En yhtään tykkää laittaa blogiin kuvia itsestäni, mutta laitan tämän, koska te taannoin toivoitte näkevänne elämäni ensimmäisen neuletakin valmiina. No, on se valmis, ja on se tosi mukava päällä, mutta on se myös ihan mahdottoman epämuodostunut. Kotioloihin se toki kelpaa mainiosti.)

Messulipun voittaja

Kädentaitomessujen pääsylippuarvontaan tuli sen verran kohtuullinen määrä osallistumisia, että päätin järjestää ihan kunnon lappuarvonnan, enkä turvautunut tällä kertaa satunnaislukugeneraattoreihin.

Onnettarena toimi Johannaksi ristitty pulska maatuska-akka, jonka vatsan uumeniin rullasin arvontalaput. Hölskytihölskyti...

Pääsyliput saa tällä kertaa Minna. Laitatko Minna minulle mahdollisimman pian osoitetietosi sähköpostiin susannantyohuone(at)gmail.com, niin lähetän lipun sinulle maanantaina. Onnea Minnalle ja mukavaa messupäivää!

(Jos Minnasta ei kuulu mitään maanantaiaamuun mennessä, menee lippu jollekin muulle. Postin kulkuun on kokemukseni mukaan varattava neljä päivää.)

Kiitos osallistujille! Toivottavasti messukokemus tulee olemaan myös minulle niin hyvä, että tällaisia arvontoja tulee tulevaisuudessa lisää ja lisää ja lisää!

Lappuloita

Junamatkat Helsinkiin ja takaisin sujuvat liiankin nopeasti, kun otan mukaan neulomuksen tai virkkaustyön. Nyt aloitin virkattua tilkkupeittoa. Inspiraation sain Sufferiinan salonki -blogista, joka on täynnänsä niin ihania virkattuja peittoja, että tartunta iski välittömästi minuun. Päätin kokeilla, onko minusta tähän.

Olen kerran aikaisemmin yrittänyt tehdä isoäidinneliöistä peittoa, mutta ei siitä mitään peittoa tullut. Siitä tuli tyynynpäällinen. Sitten purin senkin ja tein lapuista vierastossuja. Mutta nyt uskon, että pääsen pidemmälle, sillä nämä kuusikulmaiset laput ovat mielenkiintoisempia tehdä. Suunnittelematon väriskaala pitää myös kiinnostusta yllä paremmin kuin viimekertainen neljän ankean värin valikoimani. Ja olenhan minä tässä muutaman vuoden aikana harjaantunut koukuttelussa sen verran, että se sujuu jo joutuisammin ja vaivattomammin kuin silloin edellisellä yrittämällä.

Kuvitettu ohje tällaiseen lappuun löytyi toisesta blogista.

Hyvästi Hans ja Paul!

Lähetin Hansin ja Paulin eilen takaisin kotimatkalle.Viikonloppuna kävimme vielä poikien kanssa laavulla paistamassa makkaraa ja sitten Playmobil-hoviväki järjesti läksiäisjuhlat.

Merenneidot lauloivat, pianisti soitti valsseja valkoisella flyygelillään ja aivan kaikki kutsuttiin mukaan. Nähtiinpä niissä juhlissa jopa prinsessan tanssittavan kerjäläistyttöä. Ja kas, eivätkös tuossa pyörähtele itse Susanna ja Sulokin!

Enemmän kuvia Hansin ja Paulin viimeisistä lomapäivistä löytyy heidän omasta blogistaan. Poikien blogia ylläpitää siis saksalainen Johannes. Jos haluat kutsua Hansin ja Paulin omaan kotiisi kyläilemään, ota yhteyttä Johannekseen. Myös Hansin ja Paulin Facebook-sivusta kannattaa käydä tykkäilemässä.

Onpa jännittävää nähdä, mihin tyypit mahtavat seuraavaksi suunnistaa.

Messuarvonta

Helsingin messukeskuksessa on huhtikuun viimeisenä viikonloppuna (27.-29.4.) messurypäs. Tuona yhtenä viikonloppuna siellä järjestetään Lapsimessut, Pet Expo -lemmikkimessut, Model Expo -pienoismallimessut sekä kädentaitomessut, joilla minäkin olen tiskirättejäni myymässä.

Näytteilleasettajille jaetaan tietty määrä vapaalippuja messuille, ja niinpä minäkin sain pari. Nyt siis arvon teidän kaikkien kesken yhden vapaalipun, arvoltaan 15 euroa, jolla pääsee noille kaikille messuille.

Arvontaan voi osallistua laittamalla kommentin tähän postaukseen ja vain ne voivat osallistua, jotka ihan oikeasti ovat menossa noille messuille. Minä en nimittäin enää ehdi arpoa uutta voittajaa, jos voittaja sitten päättääkin, ettei voi tai halua käyttää lippua.

Arvonta suoritetaan perjantaina 20.4. klo 9 aamulla.

Kuvassa olevat kassit ja T-paidat tulevat messuhoukutuksiksi. Painoin niitä varta vasten näitä messuja varten ja ajattelin antaa kaupanpäällisiksi, jos asiakas ostaa 10 tiskirättiä.

Hullut leluhamstraajat?

Nyt olen toipunut perjantaisesta kokemuksesta sen verran, että pystyn siitä teille kertomaan. Meillä kävi toimittaja ja valokuvaaja, mutta en nyt vielä tohdi paljastaa lehteä. He halusivat tehdä jutun, jonka aiheena olisi aikuinen ihminen ja lelut.

Kun meidän koti esiteltiin pari vuotta sitten Koti ja keittiö -lehdessä, minä päätin, ettei ikinä enää. Siitä vaan jäi jotenkin todella paha mieli jälkeenpäin. Sitten meistä oli juttu paikallislehdessä, kun ostimme tämän aseman, ja senkin jälkeen minusta tuntui, että nyt saa kyllä riittää. En tykkää olla lehdissä. Vaikka minusta on ihanaa jakaa meidän elämäämme blogin kautta, on se silti ihan eri asia olla jossakin lehden sivulla vieraiden ihmisten näkemysten kautta suodatettuna.

Silti minä suostuin empimättä, kun toimittaja soitti ja pyysi haastateltavaksi. Ajattelin, että onpa hauska jutun aihe, eihän tästä voi kieltäytyä.

Lehdistövieraamme olivat todella sympaattisia ja mukavia ihmisiä, ja minä siinä jutellessa ihan unohdin, että olen haastattelussa. Puhuimme nukkekodista, Sulon ambulansseista, Barbeista, Playmobileista ja tietysti Hansista ja Paulista.

Jälkeenpäin se morkkis taas iski. Vaikka nämä meidän lelumme ovat meille ihan normaalia elämää, emmekä pidä leluilua kovin erikoisena harrastuksena, niin minua alkoi kalvaa kamala tunne siitä, että kun juttu on lehdessä, minä näytän siinä joltakin täysin kajahtaneelta kylähullulta. Olisi ollut hyvä, jos Sulolla olisi ollut vapaapäivä, jotta hän olisi ollut mukana haastattelussa. Minä kun saatan pulpattaa kaikkea sellaista, mitä kadun jälkeenpäin.

Mutta tehty, mikä tehty. Nyt sitten vaan tuskissani odottelen, millaisen jutun toimittaja loihtii.

Ilmainen ja ihana kuvankäsittelyohjelma

How about orange on yksi lempiblogeistani. Tänä aamuna siellä oli jälleen kerran hyödyllistä tietoa tarjolla. Nyt on nimittäin ilmestynyt ilmainen, nettiselaimella käytettävä, monipuolinen kuvankäsittelyohjelma nimeltään PicMonkey. Tutustuin hiukan epäillen tähän ilmaisohjelmaan, sillä minusta ilmainen ja hyvä eivät yleensä kulje käsikkäin.

Mutta PicMonkey yllätti minut tyystin. Siitä löytyy helposti huikea määrä kuvankäsittelyssä tarvittavia ominaisuuksia, ja itse asiassa ihan samoja kuin Photoshopissa. Minulla on tietenkin Photoshop, koska tarvitsen sitä graafisessa työssäni, mutta se on tolkuttoman kallis ohjelma, eikä sitä kannata pelkän harrastelijavalokuvaamisen tai bloggailun takia ostaa. Mutta tämä PicMonkey ajaa aivan saman asia. Ja on vielä niin simppeli käyttää, että vaikka kuvankäsittely olisi sinulle täyttä hepreaa, niin tällä ohjelmalla teet taikoja tuosta vain.

Minä testasin näitä vanhaa tunnelmaa tuovia säätöjä, mutta siellä on myös mahdollista tehdä aivan perushommia, kuten kääntää, rajata, muuttaa kokoa, tarkentaa, sumentaa, lisätä tekstiä, korjata pielessä olevia väritasapainoja tai valotuksia ja ihon virheitä.

Ja parasta koko ohjelmassa on se, ettei sitä tarvitse asentaa omalle koneelle. Menet vain sinne PicMonkeyn sivulle ja rupeat hommiin. Valmiin kuvan voi tallentaa omalle koneelle.

Tuliaisia Suomesta

Hansin ja Paulin kaksiviikkoinen vierailu alkaa lähestyä loppuaan. On ollut todella hauskaa olla osallisena tällaisessa "travelling toys"-jutussa ja ihan oikeasti minusta tuntuu siltä, että saatan hetken aikaa jopa ikävöidä poikia. Mutta toisaalta eiköhän Imatra ala olla nähty ja koettu, joten ei minulla ole näille kiertolaisille enempää tarjottavaa. Heitä odottavat jo uudet seikkailut.

Hans ja Paul kävivät tällä viikolla kurkkaamassa Venäjän rajaa ja Imatrankosken keskustaa. Niistä löytyy luettavaa poikien blogista.

Omaa kotikaupunkia on tullut näiden kavereiden seurassa katseltua vähän toisesta vinkkelistä ja se on ollut mielenkiintoista. Suuren pettymyksen aiheutti kuitenkin Imatran surkeasti hoidettu markkinointimateriaali. Sitä ei siis ole olemassakaan. Eikö jokaisesta pikkukylästäkin ole turistiesite, jossa on esitelty kiinnostavat kohteet, nähtävyydet, erikoisliikeet ja majoituspaikat? Vaan eipä ole Imatralla sellaista lehdykkää tarjota turisteille. Olisin mielelläni laittanut poikien mukana Saksaan jonkinlaisen esitteen, josta tämä paikkakunta tulisi paremmin tutuksi kuin minun valokuvistani.

Aion laittaa viemisiksi Saksaan tiskirätin ja tietysti suklaata. Mutta mitä muuta arvelisitte saksalaisen haluavan tuliaisiksi Suomesta? Sen pitäisi olla jotain niin pientä, että se mahtuisi muoviseen eväsrasiaan, jossa Hans ja Paul matkustavat. Salmiakkia? Vai jotain ihan muuta?

Huhtikuu

Näyttää siltä, että tänäkin vuonna meidän pihamme on Imatran viimeinen pläntti, jonne kevät saapuu. Kadut ovat keskustaajamissa ihanaisen kuivia ja polkupyörät ja moottoripyörät kurvailevat siellä onnellisina. Maata näkyy jo melkein kaikkialla. Kumisaappaissa ei kulje enää kukaan muu kuin minä.

Kumpparit ovat nimittäin ainoat jalkineet, joilla pääsee pois meidän pihastamme.

Taas on aika ryhtyä avittamaan kevättä, joka ei yksin tunnu selviävän urakastaan. Me mätkimme jäitä petkeleellä, levitämme ämpärikaupalla tuhkaa hangille, hakkaamme jäisiä lumikasoja rautalapiolla ja kolaamme sohjoa pois pihatieltä.

Ja jossain vaiheessa uurastuksemme vielä palkitaan; petkele vaihtuu haravaan ja kumpparit tennareihin.

Sitä kaunista päivää odottelemme.

Huonepalapeli

Olen saanut ehkä parhaan ideani ikinä tähän taloon liittyen! Niinhän sitä aina sanotaan, että talossa pitää asua suht pitkään, ennenkuin sen kanssa pääsee kunnolla juttuun.

Meillä on tiettyjä ongelmakohtia huonejärjestyksessä. Ensimmäinen ja pahin ongelma on liian pieni keittiö. Sinne ei mahdu edes tiskikonetta. Keittiön ongelmana on myös kylmyys, koska siellä ei ole varaavaa lämmönlähdettä. Se pysyy oikein hyvin lämpöisenä, kun viereisiä huoneita lämmitetään, mutta pöydän ääressä paikallaan istuskelu kovilla pakkasilla on epämiellyttävää, koska silloin vilun alkaa tuntea.

Minä haluan keittiön, joka toimii sujuvasti ja jossa on tiskikone.  Haluaisin myös ison olohuoneen, jonne mahtuisi sekä suuri ruokapöytä että sohvaryhmä. Nythän meillä on sohva olohuoneessa, joka on pieni ja syrjäinen kamari. Ja iso ruokapöytä on "salissa", jonne ei sitten muuta mahdukaan.

Mutta entäpä jos huonejärjestys muutetaan? Suurin huoneemme on minun työhuoneeni. Sen ei tarvitsisi olla niin suuri. Tuo huone olisi paljon hienompi olohuoneena. Sen viereisessä huoneessa on minun toimistoni, jossa on myös vesipiste. Toimisto olisi siis helppo muuttaa keittiöksi! Jos toimisto siirtyisi nykyisen salin paikalle ja keittiöstä tulisi työhuone, meille jäisi yksi huone ylikin! 

Työhuone on toistaiseksi hiukan vilpoinen, koska siellä on surkeat ikkunat ja hatara ovi. Mutta niiden kunnostus on vuorossa nyt tulevana kesänä. Kun huone pysyy ensi talvena yhtä hyvin lämpimänä kuin muutkin huoneet, se palvelisi aivan ihanasti olohuoneena! Ajatelkaa, ihan kuin oikea maalaistalon suuri tupa!

Toimiston lavuaari kelpaisi minulle vaikka ihan tuollaisenaankin keittiön palvelukseen. Ainoa harmistus olisi puuhella, jonka siirtäminen ei tänne onnistuisi. Osaisiko sitä elellä ilman puuhellaa? No osaisi. 

Tämä on sellainen ajatus, jonka syöttäminen Sulolle on suuri haaste. Joudun voitelemaan häntä ehkä useamman vuoden ajan, ennenkuin hän alkaa sulaa.

Sitä ennen minun on kuitenkin saatava hänet innostumaan kesäkeittiöprojektista.

Seikkailu Vuoksen vaahdoissa

Hans ja Paul halusivat tutustua Imatran ylpeyteen, Vuokseen, oikein lähietäisyydeltä. 1980-luvun kalastaja myi heille keltaisen kumiveneensä. Valitettavasti airot ja perämoottori ovat jääneet sinne 80-luvulle, samoin kuin kalastajan hiukset.

Pojat laskeutuivat alas kosken uomaan vain todetakseen sen olevan kuivan.

Syy kosken vedettömyyteen on siinä, että upeana kohiseva koski onkin valjastettu energiantuotantoon. Vuoksi saa kuohua vain kesäisin kerran päivässä vartin verran Nightwishin tai Finlandian pauhatessa kovaäänisistä. Mikä sääli.

Pojat löysivät kuitenkin vettä padon tuolta puolen ja saivat laskettua venhonsa laineille.

Mutta vanha paatti ei ollutkaan jokikelpoinen, vaan täyttyi heti vedellä!  Ilman airoja ja pelastusliivejä ystävämme olivat pian todellisessa hädässä.

Mutta onneksi apu oli lähellä! Pelastuslaitos syöksyi hätiin nopealla veneellään, ja vaativaa operaatiota johti Sulo.

Tyhmänrohkeat saksalaiset saatiin ongittua hyisestä Vuoksesta ja käärittyä lämpimiin huopiin. Tällä kertaa he selvisivät pelkällä säikähdyllä.

Illalla takkatulen loimutessa päivän kokemuksia oli mukava muistella kuuman kaakaon ja suklaakakun kera.