Seuraavia remonttikohteita

Pikkuhiljaa alamme remontoida niinsanottua hiirihuonettamme, joka joskus toivottavasti on makuuhuoneemme. Hiirihuone se on nyt siksi, että siellä ovat hiiret voineet vipeltää aikalailla vapaasti. Olen tosi innoissani hiirihuoneen remontoinnin aloittamisesta, sillä huone on tyystin alkuperäiskunnossa. Lautalattia kuluneine maalipintoineen, käsittelemättömät hirsiseinät, alkuperäismaalissaan olevat sotkuinen katto, listat ja ovet. Ja millaiset ovet! Kotimme ainoa pariovi sijaitsee täällä, ja minusta on sääli, että se on nyt toimettomana. Yksi lista siitä on joskus irrotettu, mutta se onneksi oli viereisessä huoneessa ja säästynyt sotkuilta. Tässä huoneessa on ollut edellisen asukkaan valtava keramiikkauuni ja ilmeisesti uunin kuumuus on vaurioittanut kaikkia maalipintoja sekä ikkunalaseja. Joudumme varmasti monen tenkkapoon eteen niitä puhdistaessamme. Tällaista alkuperäiskuntoista huonetta on kuitenkin ihanaa päästä laittamaan, kun ensin ei tarvitse epätoivoisesti miettiä, miten poistaa edellisten remontoijien virheet.

Toista se on sitten olo- ja makuuhuoneissa, joissa olen jo tehnyt aivan varovaista tutkimustyötä.

Olohuoneessa hirsiseinän peittona on vanha pinkopahvi ja kaunis vihreä 50-luvun paperitapetti. Sen päälle on lätkitty lasivillaa ja lastulevyä, joka on tapetoitu muovitapetilla. Koska tämän pintaremontin tekijät ovat olleet huolellisia talonpilaamistyössään, on kaikki vanhat katto- ja jalkalistat ensin irrotettu, sitten pätkitty pienentyneen huoneen mittoihin ja asetettu takaisin paikoilleen. Jos me nyt poistamme lastulevyn ja lasivillan, jäävät kaikki listat kymmenisen senttiä liian lyhyiksi.

Kaunis harmaa lautalattia on ensin tasoitettu sellaisella valkealla kipsimäisellä mönjällä, jonka nimeä en tiedä. Sen päällä on kovalevy ja kovalevyyn on liimattu muovimatto. Koska matto on laitettu vasta seinäremontin jälkeen, matto jää myös seinänvieriltä vajaaksi, kun lastulevyt poistetaan. Eli sitten on saman tien poistettava koko matto ja raavittava irti se työläs mönjäkin.

On siinä miettimistä, ennenkuin näiden huoneiden kimppuun uskaltaa käydä.

Torimuijan kotiinpaluu

Terveiset Naantalista. Olen yhä vain vakuuttuneempi siitä, ettei minun paikkani ole myyjäisissä.

Laittelen uudet bamburätit verkkopuotiin tämän päivän aikana. Hyvin ehtivät vielä pukinkonttiin nämä Kummastuneet kissat ja Herttaiset omenat!

Naantalissa nähdään!

Naantalissa vietetään pikkujoulua lauantaina 27.11. ja sinne minäkin vien bamburättini ja keittiöpyyhkeeni. Tällä kertaa otan mukaani vain bestsellerit, koska järjestäjät ovat järjestäneet myyjille pöydät, enkä tiedä pöydän kokoa.

Myös kotikaupungissamme olisi joulunavausmyyjäiset samana päivänä, mutta kerkesin jo aikoja sitten varata paikan Naantalista. Ja Naantaliin lähtemisessä on sekin hyvä puoli, että pääsen sillä varjolla kyläilemään sisarteni luona.

Toivottavasti ulkona riehuva viima hellittää ennen lauantaita.

Työhuone raportoi

Minulla on nyt työpöytä työhuoneessani! Tiedättehän sen oudon säännön, että mitä enemmän on pöytäpinta-alaa, sitä vähemmän sitä on vapaana? Jotenkin tämä uusikin pöytä täyttyi saman tien ja minä päädyin jälleen lattialle touhuilemaan.

Siinä lattiallakin on ihan hyvä mietiskellä yrityksen asioita. Minulle tulee silloin tällöin toiveita tuotevalikoiman suhteen: asiakkaat kaipaavat pussilakanoita, pannumyssyjä, pöytäliinoja, reppuja, kestovaippoja, kukkaroita, lastenvaatteita tai läppärilaukkuja. Minulla ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia laajentaa valikoimaa, ja ihan totta puhuen minä inhoan sarjaompelua!

Sitten taas toisaalta monet harrastavat ompelua, ja varsin monet ovat siinä minua paljon taitavampia. Niinpä päätin pyörtää periaatepäätökseni, etten koskaan myisi kankaitani kenellekään. No, onneksi olen oman itseni pomo ja voin tehdä uusia periaatepäätöksiä ihan niin usein kuin huvittaa. Tästä lähtien siis Verkkopuodissani myydään myös näitä itse suunnittelemiani ja käsin painamiani kankaita. Ainakin jonkun aikaa...

Halvan lateksin päivä

Maalasin eteisen vaaleanpunaiseksi. Värin suhteen meillä käytiin ensin pieni keskustelu, sillä Sulo ei lainkaan hyväksynyt ajatusta vaaleanpunaisesta eteisestä. Kun kyselin, tietääkö Sulo miltä eteisessä juuri nyt näyttää, kävi ilmi, ettei Sulo tiennyt.

Eteisessä näytti tältä. 90-luvullako tuo kaksivärimaalaus keksittiin vai milloin? Sitä on eteisen lisäksi harrastettu myös makuuhuoneessa. Koska Sulo ei ollut huomannut eteisen väritystä tähänkään mennessä, totesimme, että ihan yhtä hyvin se eteinen sitten voi olla vaikka vaaleanpunainen.

Kun olin saanut seinät maalattua, innostuin maalaamaan myös vaatekaapin, joka on tähän saakka ollut kuultovalkoinen. Irrotin siitä vetimet, jotka eivät ole koskaan miellyttäneet minua. Nyt kaappi saa olla vetimetön, kunnes sopivat tulevat jossain vastaan.

Eteinen on kaiketi menty pilaamaan vessan ja suihkun rakentamisen yhteydessä: seinät on levytetty kipsi- ja lastulevyin ja kaikki vanhat listat ovien pielistä on tuhottu. Samoin jalkalistat, mutta kauniit kattolistat onneksi on paikoin säilytetty. Jälleen kerran isäni varastoista löytyi apu. Kauniit listat ovat sen erään venäläisen huvilan ylijäämämateriaalia. Vaikka ne ovatkin paljon kapeammat kuin tähän taloon kuuluisi, ovat ne silti aivan nätit eteisen ovissa.

Vessan oveen oli entinen asukki taiteillut samoja lehtiä, jotka kiersivät boordina kaikkia seiniä. Koska en halunnut ryhtyä maalaamaan koko ovea, päätin vain vähän muokata kuvioita. Nyt ovessa leijailee punaisia viinimarjoja.

Lupasin Sulolle, että sekoitan hennon vaaleanpunaisen maalin, mutta taisi siitä kuitenkin tulla vähän pinkimpi kuin mille Sulo oli hyväksyntänsä antanut. Milloinkohan minä opin, että maali näyttää aina seinässä tummemmalta kuin purkissa?

Koska eteisessä ei ole ulkoseiniä ja kaikki seinät on jo levytetty, annoimme itsellemme luvan käyttää Bilteman halpaa lateksia. Meillä ei ole aikomusta tulevaisuudessa irrotella lastulevyjä tästä huoneesta, sillä niiden alle ei onneksi ole täällä tungettu lasivilloja.

Surukseni totesin nyt, että luottomaalini koostumusta on jotenkin menty muuttamaan: maali on aivan jauhomaisen mattapintaista, kun se aiemmin on ollut ihanan satiinipintaista. Se ei myöskään enää levity helposti, eikä peitä juuri lainkaan. Olen varsin pettynyt Biltemaan.

Vetämättömän hormin salaisuus

Kotimme edellinen asukas ei ollut koskaan käyttänyt puuhellaa. Hän oli laittanut sen päälle marmorijäljitelmälevyn pöytätasoksi. Tilasimme palotarkastajan ja nuohoojan jo alkukesästä tarkastamaan ja sutimaan kaikki hormit, koska tuo hella ei ollut ainoa käyttämättömistä tulipesistä.

Kun sitten syksyllä pääsimme itse muuttamaan tänne, meille valkeni, että vuokralainen oli kieltänyt käyttämättömien hormien nuohoamisen, koska ilmeisesti luuli itse joutuvansa maksamaan laskun. Meidän oli siis pyydettävä nuohoojat uudelleen paikalle. He tulivatkin saman tien hoitamaan homman. Hellasta nuohooja totesi, että meidän pitäisi poltella ensin paperia alimmassa luukussa, koska se oli ollut 13 vuotta käyttämättä ja vetäisi varmasti aluksi huonosti.

Mehän polttelimme. Ja polttelimme. Mitään vetoa ei kuitenkaan hormiin syntynyt. Aloin tutkia asiaa tarkemmin. Pellin reiästä taskulampulla tiiraillessani näin koivunoksia. Hormi oli siis tukossa nuohouksesta huolimatta.

Nuohoojat saapuivat jälleen ripeästi paikalle. Heillä oli apunaan kiinnostava kamera, jolla tukosta pääsi tutkailemaan. Kävi ilmi, että keittiöstä lähtevät kaksi hormia yhdistyvät korkeammalla, ja nuohotessa harjat menevät vain toiseen hormiin, koska se toinen haara on tukossa. Reippaan rassailunkaan jälkeen tukos ei hievahtanutkaan.

Kauhukuvia alkoi vilistä mielissämme. Naakanpesä! Pahimmassa tapauksessa muuriin on piikattava reikä, jotta tukkeet saataisiin ulos. Ja pian, sillä keittiössä alkoi olla jo koleaa, kun mitään lämmitystä ei ollut. Nuohoojat lupasivat tulla "vanhemman gurunsa" kanssa vielä kerran.

Kun kyseinen guru sitten saapui, hän tökkäsi kerran pari tukosta, työnsi kätensä hormiin ja totesi, että täällähän on hirmuinen veto. Niin olikin. Sekä minä ja Sulo että nuoret nuohoojat olimme aivan ihmeissämme. Mikä se tukos sitten olikin, se oli nyt poissa. Hellaan pantiin tulet ja iloisin mielin istuttiin koko porukalla kahvipöytään. Lupasimme olla soittelematta nuohoojille vähään aikaan!

Kodin sydämessä

Vihdoin lunta! Ja vihdoinkin päivä, jolloin ei ihan välttämättä tarvitse pitää kaikkia valoja palamassa kaiken aikaa. Pääsin ottamaan kuvia keittiöstämme.

Ennen.

Tässä näette keittiön sellaisena kuin se oli meidän saapuessamme. Paitsi että kaikki tuo tiskin määrä ja muu roina ovat kyllä ihan meidän omia sotkujamme. Puuhellan oikealla puolella oli sähköliesi, josta ei valitettavasti ole kuvaa. Se nimittäin olisi ollut näkemisen arvoinen. Entinen asukas jätti meille ystävällisesti purkillisen uuninpuhdistusainetta, mutta yksi vilkaisu uuniin riitti meille. Oli hankittava uusi liesi.

Jälkeen.

Tässä on keittiömme niinsanotun remontin jälkeen. Kantavana teemana meillä on ollut se, että mahdollisimman paljon hyödynnetään olemassaolevaa materiaalia, ja muutostyöt tehdään pienellä rahalla. Vaikka minä halusin heittää kokonaan pois raskaat yläkaapit ja laittaa tilalle avohyllyt, oli Sulo toista mieltä. Jouduin taipumaan järkevien perustelujen edessä. Niinpä otin pensselin käteen. Entisen kodin keittiön seinien maalaamisesta yli jääneellä oranssilla lateksilla minä vetelin kaapistot. Maali loppui ikävästi kahden kerroksen jälkeen, vaikka kolmas olisi ollut vielä pakko sutia. Laikkuisuutta on havaittavissa.

Lieden taakse seinään oli joskus aikojen alussa liimattu jytkeällä asennusliimalla palaset iljettävää muovia. Onpa harmi, ettei niistäkään ole otettu kuvia. Ne olivat aivan yhtä hirveät kuin liesikin. Revin muovit irti seinistä, mutta alta paljastui niin hurjat liimamönjät, etten oikein keksinyt, millä ne saisin kaavittua pois. Koska olen kärsimätön, jätin liimat sikseen ja lähdin tonkimaan varastoja. Löysin vesivaneria, joka riitti peittämään koko liedentakusalueen. Ne me ruuvasimme seinään ja maalasimme kiiltävällä, sinisellä kalustemaalilla. Vanerien yläreuna huoliteltiin sievällä reunalistalla.

Samaa kummallista muovia oli myös keittiönkaappien välitilassa. Siinä se kuitenkin oli jokseenkin puhdasta, joten päätin jättää muovin paikoilleen ja maalata sen. Hyvin näyttäisi kalustemaali pysyvän myös muovipinnassa, vaikka maalikerroksia tarvittiin aika monta.

Minulle on kertynyt aika paljon vanhoja emaliastioita, joista suurin osa on siinä kunnossa, ettei niitä voi käyttää oikeasti. Kiinnitin niille hyllyt, jotka jatkuvat yläkaapeista suoraan makuuhuoneen oven päälle. Kattila- ja pannurivistö jatkuu siis lähes koko seinän mitalla katonrajassa. Hyllyt syntyivät liimapuulevyn pätkästä ja seinäpaneeleista. Kannattimetkin ovat vanhasta kodistamme.

Keittiön vastakkainen nurkkaus kaipaisi vielä jotain sinistä tasapainon vuoksi. Pöytätaso on väsätty ilmaiseksi saaduista levyistä, joista kerroinkin jo aiemmin. Yritän ummistaa silmiäni edellisen asukkaan maalaamalta seinältä, sillä tuo boordikuvio tuo mieleen kahvilan. Haluan lämpöisen keittiön, enkä mitään kolkkoa lastulevyseinäistä kuppilaa!

Kuvan oikeassa ylänurkassa näkyy maalaamaton alue siinä paikassa, jossa aiemmin oli verholauta. Minä en voi sietää verholautoja. Ne kuuluvat 70-luvun kerrostaloihin ja siksi niiden on kaikkien lähdettävä täältä. Olin kuitenkin päästä hengestäni irrottaessani lautoja keittiöstä. Laudat eivät nimittäin yllättäen olleetkaan pelkkiä lautoja, vaan niiden taakse oli rakennettu jyhkeästä raakalaudasta laatikot. Vekottimet painoivat ihan hirveästi ja kun pahaa aavistamatta riipaisin ensimmäisen irti seinästä, tipahti raskas rakennelma käsistäni ja itsekin tipahdin lattialle. Ja lattialle on täällä aika pitkä matka, kun huonekorkeutta on kolme metriä...

Maatuskat ovat itseoikeutettuja keittiön asukkeja myös täällä uudessa kodissa.

Samoin kukkopillit, joille löytyi paikka eteiseen vievän oven päältä. Tuo oven päällä oleva ikkuna oli yksi niistä asioista, joihin rakastuin täällä heti ensimmäisellä käynnillämme.

Lieden ympäristössä käyttämäni sinisen maalin ostin alunperin keittiön pöytää varten. Värin valitsin korkean kaapin mukaan, joka näkyy täällä aiemmassa postauksessa.

Tuolitkin minä maalaan vielä jonakin päivänä. Sitten, kun meillä on taas paljon erilaisia maalinjämiä, mahdollisimman iloisen ja monen värisiä. Sellainen sekalainen tuolirykelmä on ollut haaveissani jostain siitä asti, kun Frendit-tv-sarja aloitti. Monican keittiössä kun oli pöydän ympärillä liuta erityylisiä ja erivärisiä tuoleja.

Vähän tähän tapaan. Kuva on siskoni pihamaalta, jossa viime kesänä nautimme erityisen hyvää lohikeittoa.

Sihteerikköhommia

Minun sisälläni on aina asunut pieni sihteerikkö, joka tuntee viehtymystä kaikenlaiseen arkistointiin, luettelointiin ja laskelmiin. Sellaisesta pikkusihteeristä on paljon hyötyä yrittäjänä, sillä minusta on oikein mukavaa pitää kirjanpitoa ja lähetellä alv-ilmoituksia verottajalle. Oikeasti odotan jopa ensimmäisen veroilmoitukseni tekemistä aika innoissani.

Välillä tulee tietenkin vastaan tenkkapoita, kun ihan kaikkea ei voi luonnostaan osata tai ymmärtää. Viimeisimmäksi olen opetellut tekemään tuloslaskelman, jota tarvittiin starttirahan jatkohakemuksen liitteeksi. Myönnän kiukunneeni ja kironneeni aika pitkään, ennenkuin tajusin, miten tulos lasketaan. Mutta kun asiat selkenevät, voi pikku sihteeri olla tyytyväinen työhönsä.

Nyt olen saanut lopultakin jopa tehtyä laskelmia siitä, onko kannattavinta myydä tuotteita omassa verkkokaupassa, myyntitapahtumissa vai jälleenmyyjien kautta. Kuvitelmani oli, että myyntitapahtumissa käynti on kannattavinta, oma verkkokauppa sitten, mutta jälleenmyyjien kautta myydyistä tuotteista tulisi pelkkää nollatulosta. Siksi olen suhtautunut hyvin epäilevästi jälleenmyyjien hankkimiseen. Olen myös ajatellut, että minun pitäisi pystyä käymään jatkuvasti kaiken maailman messuilla ja myyjäisissä tekemässä kovaa tulosta. Taisin olla tyystin väärässä.

Myyntitapahtumien riemu piilee siinä, että yhdessä päivässä saattaa tulla myyntiä saman verran kuin koko kuukaudessa yhteensä. (Tai sitten ei saa euroakaan. Riski on otettava.) Vaikka tekisi hyvältäkin vaikuttavan tilin jossain myyjäisissä, voivat kulut kuitenkin nousta niin suuriksi, että tulot uppoavat menoihin. Sen lisäksi omaa työaikaa kuluu hurjasti teltassa seisoskellessa, myyjäisiin valmistautuessa, pakatessa ja lopulta purkaessa. Omasta työstä kun pitäisi saada palkkaa.

Näitä laskelmia tehtyäni olen korjannut käsitystäni jälleenmyyjien hankkimisen kannattavuudesta. Vaikka myydyn tuotteen hinnasta lohkeaa yllättävän suuri osa jälleenmyyjän taskuun, säästyy paljon käsityöyrittäjän omaa työaikaa. Myyntitapahtumat taas pitää ottaa ensisijaisesti markkinoinnin kannalta. On hyvä olla välillä jossain näkyvillä, vaikka se ei varsinaisesti leipää toisikaan pöytään.

Sitä voisi kuvitella, että puoli vuotta on pitkä aika oppia yrittäjyyden kiemuroita ja huomata, mikä on itselle se oikein ja omin tapa toimia. Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että vielä on pitkä matka edessä kantapään kautta oppimisen tiellä.

Seuraavana aion paneutua verkkopuotini tunnetuksi tekemiseen. Se tarkoittaa mainostamista. On alettava miettiä, missä mainostaa ja miten. Mainospaikat ovat kalliita, joten on keksittävä ne foorumit, joissa hinta-hyötysuhde on paras. Taas on mentävä riskillä eteenpäin, löydettävä kokemuksen kautta parhaat kanavat. Jännittävää, eikö?

Joulumyyntiin

Taannoisen kuosikyselyn vastauksissa kissoja toivottiin kaikkein eniten seuraavan bambutiskirätin kuvaksi. No, niitä on nyt tulossa. En itse ole ihan täysin tyytyväinen kuosiin kokonaisuutena, vaikka tuosta kissahahmosta tykkäänkin. Lisäksi on tulossa Herttainen omena, joka sopii lahjaksi vaikka isoäidille.

Minua pelotti ihan kauheasti ruveta painamaan kangasta työhuoneen lattialla, sillä se on todella muhkurainen. Levitin lattialle neljä kerrosta armeijan vahvaa sarkaa, jotta lautalattia hieman tasoittuisi. Olisi ollut vihoviimeinen riesa, jos lattia olisi osoittautunut liian krumppuiseksi ja se olisi pitänytkin hioa - juuri kun se saatiin maalattua. Painaminen kuitenkin onnistui, ja sain huokaista helpotuksesta.

Toinenkin uusi työhön liittyvä juttu ilahduttaa minua. Teetin rievuille vyötteet ihan oikeassa offsetpainossa. On niin paljon parempi meininki myydä rättejä nyt, kun ei tarvitse enää itse tulostaa mustesuihkutulostimella vyötteitä, joiden "painojälki" leviää vähäisessäkin kosteudessa. Erityisesti ulkosalla tapahtuvissa myyntitilaisuuksissa entiset vyötteet ovat sateisella kelillä olleet varsin noloja.

Lisäksi olen vielä pystynyt kehittämään työskentelytapojani jonkin verran, ja koko rätinvalmistusprosessi on nyt hitusen tehokkaampaa. Silti kiire tuntuu niskassa, koska ensimmäiset joulumyyjäiset ovat jo alle kahden viikon päässä. Nämä lähipäivät kuluvat kissoja ja omenoita painaessa.

Tullaan sitten paremmalla ilmalla

Olen todella onnellinen siitä, että koko remonttia ei ole pakko tehdä itse, vaan joissain hommissa voimme ostaa palveluja ammattilaisilta. Mutta voi hyvänen aika, miten minun on vaikeaa odotella niitä ammattilaisia!

Katto kyllä hoitui erityisen sutjakkaasti ja siitä kuuluu suunnattoman suuri kiitos minun isälleni, joka hoiti koko homman: hankki kattopellit, rännit ja rakentajat. Me vain nyökyttelimme tyytyväisinä, laittelimme nimmareitamme papereihin, keittelimme kahveja työmiehille ja makselimme laskuja.

Piipunpellittäjiä sen sijaan piti sitten odotella. Pari firmaa kävi katsomassa kattoamme, ja molempien ensimmäinen kommentti oli, että "eihän tuolla pysy". Minä jäin hiukan suu auki, että on siinä erikoisia peltimiehiä, kun katolta tipahtelevat. Kun kuitenkin sitten urakasta päästiin sopimukseen, tyypit totesivat, että "tullaan joskus paremmalla ilmalla". Pelkäsin, että saamme odottaa ensi kevättä. No, eräänä poutapäivänä kaverit kuitenkin ilmaantuivat paikalle ja pysyivät ihan hyvin siellä katonharjalla. Savupiipuistakin tuli oikein komeat.

Sen jälkeen olemme odotelleet sähkömiehiä ("en oikein osaa luvata, milloin päästään tulemaan") ja muuraria ("soittelen sitten kun pääsen tulemaan"), mutta nyt vaikuttaisi siltä, että molemmat saapuisivat ensi viikolla. Hämäläisiä väitetään hitaiksi, mutta Hämeestä tänne Etelä-Karjalaan muuttaneena olen saanut sen käsityksen, että karjalaiset ne vasta verkkaisia ovatkin. Vai olenko minä itse uusmaalaisine juurineni jotenkin erityisen äkkinäinen?

**** MAINOSKATKO ****

Kaksi erityisen kivaa pikkuasuntoa myynnissä Naantalissa:

http://naantalinasunnot.blogspot.com/

**** mainoskatko päättyy ****

Kaikuja lapsuudesta

Saaripalstalta nappasin tällaisen haasteen, jonka saapi jokainen halutessaan siepata täältä taas mukaansa.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen Mikä sinusta tulee isona?

En ole koskaan osannut vastata siihen kysymykseen. Ihmettelen yhä, miten joku osaa.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?

Kallen kiipeilypuu, Barbapapa, Peppi Pitkätossu ja Vaahteramäen Eemeli. Ne ovat minusta vieläkin todella hyviä lastenohjelmia.

3. Lempileikkejäsi?

Leikin paljon Daisy-nukeilla. Muistatteko ne? Kuten Barbiet, mutta eivät niin pelottavia. Myös nukkekoti oli lemppareitani. Siellä asuivat Playmobil-hahmot.

Huomaan, että en ole muuttunut yhtään. Katselen nyt ympärilleni ja näen nukkekodin, monta barbia ja liudan Playmobil-tyyppejä.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

En mitenkään muista. Synttärit olivat kai aina parhaita, kun sai lahjoja ja tuli paljon kavereita vierailulle. Muistan sen, että minusta oli vaivaannuttavaa teeskennellä nukkuvaa sängyssä, kun muu perhe tuli laulamaan. Ja sen muistan, että synttärit menivät aina niin hirveäksi riehumiseksi, että siitä jäi jonkinlainen morkkis.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?

En ole koskaan ollut urheileva lapsi. Uimisesta olen aina tykännyt kovasti. Ei mitään muutosta tässäkään asiassa.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?

Yö! Ostin Varietee-kasetin itse säästämilläni rahoilla ollessani kolmannella luokalla. Se on yhä tallessa. Ja se on yhä paras levy, jonka tiedän. Hirveää! Enkö tosiaan ole kehittynyt ollenkaan näiden vuosikymmenten aikana?

7. Paras joululahjasi/muu lahja, jonka olet saanut?

Leikkimökki, jonka isi rakensi. (Ja nyt minä rakentelen tätä meidän omaa, vähän suurempaa leikkimökkiä...)

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

Mennä naimisiin Jussi Hakulisen kanssa.

Viimein jotain, jossa on tapahtunut muutosta! En ole enää aikeissa kosia Jussia.

Sadepäivän suunnitelmia

Vaikka kaikki pakkokiireelliset sisustus- ja remonttihommat ovatkin nyt hyvällä mallilla, en pysty jarruttamaan mieleni juoksentelua. Olohuone on yksi sellainen asia, jonka kanssa kuitenkin on pakko jarrutella, jotta Sulolla ei menisi hermot minun kanssani. Olen luvannut odottaa kesään asti, ennenkuin ryhdyn repimään seiniä auki.

Olkkarissa on kauhistuttavalla krumppupintaisella tapetilla peitetyt lastulevyseinät. Kun puhkaisimme aukon olohuoneen ja toimiston välille, kävi ilmi, että lastulevyn alla on lasivillaa ja lasivillan alla oikein hyväkuntoinen vanha pinkopahviseinä. Ja mikä parasta: aivan ihana tapetti!

Laitoin palan tapettia kehyksiin. Katselin tapettitalon verkkosivuja, ja mietin, voisiko kyseessä olla tapetti, jota nykyään myös on saatavilla: Teoreema. Jos tuo tapetti on Teoreemaa, se on peräisin 50-luvulta.

Minä en ole saanut tästä huoneesta mitään otetta, enkä oikein ole tiennyt, mitä sille pitäisi tehdä. Sulo mietti, että voisivatko ne seinät sitten joskus ollakin tuollaiset. No toki! Niinpä se asia ratkesi. Olohuone haluaa selvästi olla sellainen vihreä kaunotar, kuin se joskus ennen on ollut.

Olisipa pian kesä!

Vihdoinkin kuvia työhuoneelta

Työhuoneeseen piti saada paljon säilytystilaa. Arvelin, että halvimmalla ja helpoimmalla pääsen, kun ostan sellaisen ruman varastohyllyjärjestelmän halpamarketista. Siihen siis kuuluu metalliset seinäkiskot ja kannattimet. Hyllylevyiksi asetin isän liiteristä dyykkaamiani paneeleita. Tämän kaiken asentamisen olisi luullut olevan helppoa, mutta ei se ollut. Jostain syystä ruuvit eivät menneet seinään ja kun menivät, niin hyllyt olivat vinossa. Kannattimien pitäisi sujahtaa kiskoon vaivattomasti, mutta minä jouduin vääntämään niitä pihtien ja raivon avulla. Ja Sulon.

Kun hyllyt lopulta olivat jotensakin paikoillaan, ne olivat juuri niin rumat kuin arvata saattaa. Mutta onneksi minulla on ihan kohtuullinen varasto puuvillapitsejä, joiden avulla hyllyjen reunat kaunistuivat kummasti.

Osan hyllyistä täytin kankailla. Kaikkein kauneimmat kankaat laitoin iloisenvärisille henkareille. Henkareille sain kepakon harjanvarresta, jonka kiinnitin alimman hyllyn alapuolelle. Pientä tavaraa säilöin laatikoihin ja koreihin. Ihan tavallisista pahvilaatikoista saa oikein nättejä maalaamalla tai kankaalla päällystämällä. Parhaita ovat kenkälaatikot.

Laitoin seinälle myös pari pienempää hyllyä, jossa sakset ja mittanauhat ovat näppärästi käden ulottuvilla.

Olisi kannattanut maalata hyllyt ensin ja laittaa ne seinälle vasta sitten. Minä en tietenkään malttanut.

Keittiöjakkara sai iloa pintaansa keltaisella maalilla, ja vielä joskus maalaan sen jalatkin. Työhuoneen värimaailma muistuttaa kai lähinnä sateenkaarta. Ikean pukkijalat maalasin jo viime kesänä oransseiksi, mutta ne odottelevat yhä pöytälevyä. Kunhan löydän jostain kyllin pitkän levyn, laitan sen päälle turkoosin vahakankaan. Hakusessa on noin metrin levyinen ja 2,5 metriä pitkä tukeva levy.

Sarjassamme "Ei mennyt niinkuin Strömsössä": isoäidin neliöt odottavat parempia aikoja isossa pyykkikorissa.

Nukkeja on aika lailla riittävästi. Toivon, etteivät ohi jyristelevät junat tipauta niitä alas.

Bru-poloinen on ollut ilman kenkiä jo 8 vuotta. Paljain jaloin se saa seisoskella pienen lipaston päällä. Lipaston pelastin vanhan kodin naapuruston kaatopaikkakuormasta. Se oli kamalan näköinen ja Sulo yrittikin tomerasti estää minua ottamasta sitä talteen. Vihreä lipasto muuttui nyt iloisen keltaiseksi, ja karmeat kullanväriset vetimet saivat kyytiä. Ei ole ruma enää.

Lisää nukkeja jokaisen kaapin päällä.

Yksi pieni nurkkaus on pyhitetty "myymälälle" siltä varalta, että joku asiakas joskus haluaa tulla paikan päälle. Liikuttava naulakko löytyi talon vintiltä.

Myytävää tosin on kovin vähän.

Ei täällä kaikki ole ihan niin nättiä, kuin kuvien perusteella voisi luulla. Kaaos on yhä osittain hallitsematon.

Ja työtkin odottavat tekijäänsä. Olen tänään jo hirmuisen energinen, kiitos siitä kuuluu auringolle, joka tarmokkaasti yrittää paistaa sisään kipsipölyisistä ikkunoistamme!

Ja arvonnan voitti...

Tiina S! Arvonnan suoritti satunnaislukugeneraattori, ja Tiinan kommentti oli järjestysnumerolla 23. Laittaisitko Tiina sähköpostia osoitteeseen sussujasulo@luukku.com, ja kertoisit yhteystietosi, niin voin laittaa palkintosi tulemaan.

Hyviä ehdotuksia tuli mukava määrä. Paljon kiitoksia teille kaikille, jotka jaksoitte keksiä vinkkejä. Kissaa toivottiin hirmuisen paljon, mutta en oikein tiedä, osaanko edes piirtää kissaa. Joten katsellaanpa, mitä syntyy.