Torimuija ja hylätyt asemat

"Ennen riitti asemia joka paikkaan, taikka ovathan ne asemat vieläkin, mutta junat eivät pysähdy niille. Entisiä asemarakennuksia ostelevat nyt nuorisosuosikit ja nämä taiteilijayhteisöt, jotka tekevät tolkuttoman hintaisia kukkopillejä."

Teksti on Tuomas Kyrön hulvattomasta kirjasta Mielensäpahoittaja. Olen tänään palkinnut itseni ahkeroinnista ja sadeilmoista selviämisestä lukemalla kirjaa aurinkotuolissa. Ihanaa!

Taitaa minua jännittää se Kenkäveron käsityötapahtuma. Tunsin pakottavaa tarveta kasata torikojuni ja levittää "kukkopillini" esille. Katsoa, että kaikki on kunnossa. Koska en viitsi enää järjestää kamoja takaisin työhuoneeseen, on huominen avointen ovien päivä sitten pihalla. Illalla siitä on helppo pakata kaikki matkalaukkuihin ja suoraan autoon.

Kaikki torimuijat tietävät, että ne kojut, joiden ympärille kertyy väkeä, keräävät väkeä yhä enemmän. Eli ihmiset pitää saada pysähtymään ja viipymään. Ja ihmisethän pysähtyvät, kun heille on tarjolla jotakin ilmaista, tai edes mahdollisuus saada jotakin ilmaiseksi. Niinpä vien arvontamökkini mukanani ja toivon, että kilpailulappuja täyttelevät ihmiset houkuttelevat myös ostavia asiakkaita pysähtymään.

Aurinkoinen päivä ja aurinkoinen mieli

... ja uusia tuotteitakin. En kerkiä näitä nyt vielä päivittää verkkopuotiin, mutta huomenna työhuone on auki ja täältä näitä saa. Samoin to-pe Mikkelin Kenkäverosta.

Ensinnäkin on T-paitoja, jotka ovat testimielellä mukana. Kuva on minun piirtämäni, mutta paidat ovat ulkomaista tuotantoa. Painatus on tehty Suomessa, vaikkakaan ei tällä kertaa minun toimestani. Paidat ovat hyvin laadukasta puuvillaa, sellaista napakampaa, eikä mitään lirularutrikoota. Näitä on vain pienenpieni erä ja varovaisella mielellä.

Olen tehnyt ihan hirmuiset määrät Pollukka-kirjanmerkkejä viime päivinä. Niin paljon, että teki mieli jo lähettää koko satsi Kiinaan pikkusormien näperrättiviksi. Mutta nämä nyt ovat siis tyystin Susannan Työhuoneella tehty, minun isoilla sormillani.

Synnyttäjäaiheisia kirjanmerkkejäkin sain vihdoin viimein tehtyä. Lupailin näitä kysyjille jo yli vuosi sitten, mutta noloa kyllä, en ole saanut tätä ennen aikaiseksi. "Tuore äiti" on tämän Pollukan nimi, ja tiedän sen herättävän tunteita inhosta ihastukseen. Briljantti idea ponnahti ystäväni aivonystyröistä.

Olen tosi innoissani uusimmasta painokuvastani, Kukkaniitystä. Suunnittelen päässäni siitä jo lakanoitakin, mutta en ole löytänyt vielä sopivaa puuvillaa. Pitäisi olla hyvälaatuista, mutta edullista.

Toistaiseksi Kukkaniittyä saa Läppälaukuissa. Samoin Lepakkojen yötä. Ovat vielä prässäystä vailla, kun tänä aamuna nämä vasta painoin. Nämä lähtevät mukaan Mikkeliin, ja ne jotka jäävät myymättä päivittyvät verkkopuotiin viikonloppuna.

Nyt painun pihalle, sillä meillä paistaa lopultakin aurinko! Otan neljäkymmentä kännykkäpussia kainalooni, asetun keinuun ja ompelen nappeja.

Työhuone uusiks!

Sulon täti tyhjensi varastoaan ja pyysi meitä hakemaan sieltä joutilaita huonekaluja. Ja milloinkas me muka olisimme kieltäytyneet ottamasta vastaan kodittomia, kaatopaikkauhan alla olevia vanhoja kalusteita? Niinpä lähdimme Perunalla huristelemaan paikan päälle.

Tädin varastolla odottikin monta hienoa aarretta! Kuten kaksi painavaa hyllykköä, jotka ovat aikoinaan olleet Ruokolahden Postin lajittelulokerikkoja. Ne ovat aivan unelmaiset kankaiden säilyttämisessä!

Minun on laitettava koko työhuoneen sisustus nyt uusiksi, jotta hyllyt mahtuvat sinne. Ja ne pitää putsata ja maalatakin ensin. Koska lattiakin odottaa uusintamaalausta, kaikki hoituu sitten taas yhdellä kertaa. Samalla pitää yrittää rakentaa jonkinlaiset kuivatustelineet painokankaille.

Tekisi niin mieleni jo ryhtyä tähän puuhaan, mutta kun on miljoona kiirellisempääkin hommaa odottamassa. Ensimmäistä kertaa tässä kodissa huomaan olevani stressaantunut. Se johtuu starttirahan loppumisesta ja siitä, että yrittämisellä on tästä eteenpäin ihan oikeasti elettävä. Huolettomuus on kadonnut. Remontti ja sisustelu ovat tipahtaneet tärkeysjärjestyksessä monta pykälää alemmas. Niiden edellä on nyt tuotteiden sarjatuotanto, uusien tuotteiden kehittely, jälleenmyyjien etsiminen, asiakashankinta, graafisten suunnittelupalveluiden markkinointi, verkkokaupan tunnettuuden lisääminen... torikojussa istuskelu...

Kurjan puutarhurin jupinoita

Niinhän minä jo keväällä päätin, ettei minulla tänä kesänä tule olemaan aikaa edes yrittää pitää kukkasia hengissä. Jyrkästi ilmoitin, etten yhtäkään kasvia pihallemme istuta, kun sisäkukissakin on jo liikaa huolehtimista, remonttihommat eivät ole aikeissa loppua ja töitäkin olisi ihan pakko tehdä.

Sitten lipsuin vakaasta päätöksestäni, kun keksin naamioida viemärikaivon kannen kukkapenkiksi. Ostin orvokkeja. Yritin kasvattaa krasseja siemenestä siinä kuitenkaan onnistumatta. Orvokit ovat pysyneet hengissä siitä huolimatta, että olen laiska niitä nyppimään. Krassien tilalle istutin salaattia ja persiljaa - kaupan vihanneshyllyn ruukuista. Kaivonkansi on peittynyt aika mukavasti.

Uskoin tehneeni kukattomuustoiveeni selväksi myös lähipiirilleni, mutta silti sain äidiltä siemenpusseja ja anopilta mansikan ja kurkun taimia ja jonkun vaaleanpunaisen ruukkukukan. Äidin siemenpusseista onnistuin jopa saamaan yhden lajin itämään, mutta koska hukkasin pussit, en tiedä, mikä se on. Se selviää myöhemmin, mikäli taimet eivät kuole.

Anopilta saatuja kasveja yritän pitää hengissä kaikkein suurimmalla pelolla, sillä minusta on hirveän noloa, jos ne kuolevat. Koska anoppini tietää miten onneton olen viherpeukaloinnissa, hän on laittanut mansikat istutuslaatikoihin ja lannoittanut ne oikeaoppisesti. Hän kielsi minua edes yrittämästä siirtää mansikoita maahan. Kurkut jouduin siirtämään. Olen jokseenkin varma, että ne heittävät henkensä ennenkuin ehtivät edes kukkaan asti.

Olen saanut myös muilta vierailta tuliaisiksi kukkasia. Valkoisia pieniä kukkia runsaassa puskassa, oikein kauniita amppeleissa. Näiden rankkojen sateiden aikana olen tyytyväisenä jättänyt kaikki pihakukat oman onnensa nojaan, ja samalla unohtanut kokonaan, että amppelikukat ovatkin kuistin katon alla suojassa. Niinpä havaitsin tänään, että ne ovat rutikuivia ja ruskeita. Laitoin ne kellumaan lasten uima-altaaseen, johon olen säilönyt saaveittain ränneistä syöksyvää vettä. Onpa sitten kasteluvettä saatavilla, kun helteet joskus alkavat.

Jos tästä tekstistä joku on aistivinaan alakulon, niin hän on oikeilla jäljillä. Kurjat ilmat eivät tee minulle hyvää. Matalapaine saa pääni tuhnuiseksi ja muutun hyvin aikaansaamattomaksi. Kaipaan kesää, oikeaa aurinkoista kesää. Sitä kesää, joka täällä Itä-Suomessa aina on: kuiva, kuuma, paisteinen ja aina välillä hurjia ukkosia.

Tiedättekö, että tämä on nyt yhdeksäs peräkkäinen vuosi, kun kesäkuu on kolea ja sateinen? Minä tiedän, koska pidin aiemmin sääpäiväkirjaa. Ennenmuinoisesti heitin sukat jaloistani joskus toukokuun lopulla, kuljin kesän läpi avojaloin ja vasta syyskuun tultua jouduin opettelemaan jälleen sukkien käytön. Viimeinen sellainen kesä oli 2002.

Tälläkin hetkellä minulla on paksut sukkahousut ja villasukat. En halua uskoa, että nämä heinäkuussa alkavat nykykesät ovat tulleet jäädäkseen, mutta kai se alkaa olla pakko.

(kuva Ilmatieteen laitoksen sivulta)

Onko olemassa kauniita työtuoleja?

No ei tietenkään, niin olen aina tiennyt. Siksi olenkin kituutellut tavallisilla talonpoikaistuoleilla tietokoneen ääressä. Paha tapani on vetää jalat tuolille ja kyyköttää kippurassa. Tuloksena siitä on kankeutta, hirvittävän kipeä selkä ja tuskalliset aamuheräämiset.

Siksi ratkaisin työtuoliongelman viime syksynä (klik) ostamalla jumppapallon. Arvelin sillä olevan monia etuja: se sopii sisustukseen, se on suht nätti, siinä on ergonomisen suoraselkäinen asento ja siinä voi vaikka samalla treenata vatsalihaksia. Näkemiin kyykötys! Hyvästi selkäkivut!

Vaan eipä mennyt kauankaan, ennenkuin olin jo oppinut kyyköttämään myös pallon päällä. Selkäni kävi vielä entistäkin kipeämmäksi ja aloin saada myös iskiaskipuja. Mikä pahinta, omaksuin myös lohnotusasennon, josta parin tunnin jälkeen ylös nouseminen ei ollutkaan järin helppoa.

Mutta en silti ole pystynyt edes harkitsemaan oikean työtuolin hankkimista. Ne nyt vaan ovat kaikki niin silmittömän rumia. Kuka yrittää väittää, että sisustuksessa käytännöllisyys menisi kauneuden edelle?

Mutta voi mikä pelastus koittikaan kierrätyskeskuksessa pari päivää sitten! Kohtasin työtuolimaailman kaunottaren.

Aivan ehjä, vanha, punainen työtuoli rautajalkoineen ja vinyylipäällystettyine istuimineen. Hintaa kuusi euroa!

Ja katsokaa: ei mitään karmeita kampia ja vipuja, kuten nykyajan työtuoleissa. Istuimen korkeutta säädellään yksinkertaisesti pyörittelemällä. Ja selkänoja nyt vain sattuu olemaan juuri minulle sopivassa kohdassa.

Tietokonetyöskentely on nyt miellyttävää. Uskon, että tämä on tosirakkautta!

Työhuoneen avoimet ovet

Ennen juhannusta Leena pyysi minua kertomaan, miten työhuoneen avointen ovien päivät ovat onnistuneet ja ovatko asiakkaat löytäneet tänne. Olen nyt pitänyt näitä työhuonepuotipäiviä neljänä keskiviikkona, ja joka kerralla kävijämäärä on aina pikkuisen kasvanut. Se ei kyllä ole enimmilläänkään paljon! Ensimmäisinä keskiviikkoina tänne saapui vain muutama ihminen, mutta viime kerralla kauppa jo kävi oikein kivasti. Siihen nähden, miten olematonta markkinointini on ollut, olen ollut todella yllättynyt siitä, että täällä on käynyt yhtään ketään.

Moni luki meistä kertovan jutun paikallislehdestä ja tuli sen ansiosta. Eli kannatti mennä lehteen. On ihan jännittävää nähdä, käykö jatkossa niin, että väki vähenee, kun uteliaimmat ovat käyneet paikan päällä, vai niin, että sana alkaa kulkea ja ihmisiä tuleekin vielä lisää.

Olin ajatellut, että kun kun minun on pysyttävä tiukasti työhuoneessa ihan koko päivän, saan tosi paljon töitä tehtyä. Se oli väärä luulo. Vaikka asiakkaita ei ehkä määrällisesti ole käynyt mitenkään virtaamalla, niin he ovat lähes kaikki viivähtäneet pitkään. Viime keskiviikkona sain töitä tehtyä noin tunnin verran koko päivän aikana, mutta muulloin täällä oli koko ajan joku.

Näinä päivinä on tämä eteläkarjalainen ihmisluonne taas tullut minullekin tutummaksi. Täällä väki on kovin luontevaa ja avointa, ihmiset juttelevat (vai pitäisikö minun jo osata sanoa "haastavat") minullekin, kuin olisivat minut iät kaiket tunteneet.

Osa ihmisistä on tullut vain uteliaana kurkistelemaan ja juttelemaan mukavia, osa vartavasten ostoksille ja osa kertomaan aseman entisistä loiston päivistä. Olemme saaneet kuulla monia hienoja yksityiskohtia ja muistoja, ja minusta ne ovat arvokasta kuultavaa. Mukavaa on ollut sekin, että pari paikallista yrittäjää on käynyt toivottamassa minut tervetulleeksi Imatralle. Käy väkisinkin mielessä, olisiko Orivedellä ikinä tapahtunut sellaista. Epäilen.

Näin kylmiltään tämä on toisaalta ihmeellisen hauskaa ja innostavaa, mutta toisaalta minulle hiukkasen raskastakin. Näiden sosiaalisten päivien kallistuessa iltaa kohti olen todella poikki ja puhun viimeisille kävijöille jo ihan höperöitä!

Juhannusiloa

Minä aion viettää juhannusviikonlopun töitä tehden ja rentouttaa iltaisin pääni katselemalla kirjastosta lainattuja dvd-leffoja. Toivon teille kaikille oikein rauhallista, turvallista ja kaunista juhannusta.

Ei maatuskoita tällä kertaa

Sain piirrettyä viikonlopun sadetuhnutuspäivänä pari uutta printtiä kankaanpainoa varten. Ainakin Läppälaukkujen kylkiin nämä pääsevät molemmat, ja sitten pitääkin ruveta ideoimaan taas jotakin uutta.

Kesäkuu on hurahtanut kamalaa vauhtia, ja tajusin juuri, että Mikkelin Kenkäveron käsityömyyjäiset ovat jo ensi viikolla! Joudun nyt jättämään saunan hetkeksi odottelemaan, ja panostamaan ompeluhommiin.

Urheita pikku sotilaita

Vaikka nuo mokomat hevosmuurahaiset ovatkin tekemässä selvää meidän saunastamme, minä toisaalta ihailen sitä taitoa, jolla ne ovat käytävänsä hirsiin rakentaneet ja toisaalta myös suren sitä, että koko niiden yhdyskunta aikaansaannoksineen nyt tuhotaan. (Ilo saunan pelastumisesta tosin voittaa nämä surulliset tunteet.)

Olen opiskellut paljon uutta tietoa hevosmuurahaisista netin suosiollisella avustuksella. Tiedän nyt, että ne lentävät tyypit olivat neitsytkuningattaria ja kuhnureita, jotka lentävät joukolla pesästä paritellakseen ilmassa. Parittelun jälkeen neitsyet (jotka siis eivät enää ole neitsyitä) etsivät sitten pesäkolon, johon munivat kasan munia ja joista sitten kasvaa uusi muurahaisyhdyskunta. Kuhnurit sen sijaan pudottavat siipensä ja jäävät maahan harhailemaan, kunnes menehtyvät.

Sitten on työläisiä, joilla kaikilla on omat tarkat tehtävänsä, kuten vaikkapa munien hoitaminen. Ne ovat naaraita, ja vieläpä kaikki sisaruksia keskenään. Osa hevosmuurahaistyöläisistä on sotilaita, jotka ovat erityisen suuria ja vahvaleukaisia.

Kuningattaren asemaa ei kannata kadehtia, sillä nimestään huolimatta hän on vain pesään vangittu munakone. Ja surkeiden kuhnurien ainoa tehtävä maailmassa tulikin jo äsken selväksi.

Uskon, että olemme lähestulkoon saaneet kaikki ötökät hengiltä. Tänään löysimme vielä liudan elossaolevia toukkia ja muutamia lastenhoitajia, jotka kaikki jouduimme julmasti teurastamaan.

Toissapäivänä vielä minä jatkoin älytöntä purkutyötäni kirveen ja sorkkaraudan kanssa ja löysin onkalon, joka oli täynnä munia ja kuolleita muurahaisia. Minun oli vaikea pidätellä kyyneleitäni katsoessani sitä näkyä. Kuinka ne uutterat vauvanhoitajat ovat ensin paenneet työkalujeni tieltä yhä syvemmälle pesän onkaloihin ja sitten myrkyn vaikutuksesta tehneet piilossaan hitaan kuoleman. Toisiinsa kietoutuneina, kippuraan käpristyneinä ne ovat viimeiseen asti vartioineet munia.

Kuinka kovasydäminen pitäisi olla, jotta sen näyn edessä ei tuntisi edes pientä kirpaisua sisällään?

Tänään sain vihdoin avukseni Sulon, jonka jalka alkaa olla jo paremmassa kunnossa. Olen ollut kyllä hyvin tietoinen siitä, miten nopeasti homma olisi hoitunut moottorisahalla, ja miten hitaasti ja työläästi minä etenen käsityökalujeni kanssa, mutta en vaan ole pystynyt odottamaan. Ajattelen sitä, miten jokainen päivä muurahaiset tekevät lisää onkaloita edeten yhä pidemmälle seiniin.

Niinpä Sulo päräytti moottorisahan käyntiin vain todetakseen, ettei heppoinen saha jaksanutkaan purra kovaan, vankkaan hirteen. Päätimme ostaa kunnollisen moottorisahan, sillä tämä sama ongelma halvan vehkeen kanssa tulee vastaan ihan jatkuvasti. Päätimme myös pyytää apuun sukulaisia tehokkaine sahoineen. Jätimme saunan sikseen ja huomenna jatkamme hommaa apuvoiman kanssa.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että pukuhuoneen puoleinen seinä ei olisi mennyttä, vaan tuhot rajoittuisivat vain sille alueelle, jossa hirren takana on tiilimuuri. Sulo on jopa niin optimistinen, että nikkaroi saman tien portaan lauteita varten.

Koska oli pitkästä aikaa hieno päivä, ja olokin taas korkeapaineen myötä edellisiä päiviä energisempi, ryhdyimme viimeistelemään polttopuusuojaa. Sulolla on kyllä suunnitelmia varsinaista katostakin varten, mutta koska jotakin piti saada nopeasti aikaan, olemme yhteistyönä tehneet katoksen roskapuusta. Pohja on kuormalavoja, seinät ja katto dyykattua työmaalautaa, ja kattopellit ovat oman talomme kattoremontin ylijäämää. Ihan kelvokas, ja vielä parempi sitten, kunhan sinne saadaan ne klapitkin.

Jaa miksi ei kanoja

Pysyn yhä kana-aiheessa, ennenkuin jatkan taas muurahaisaiheesta. Eläinteema tuntuu nyt valtaavan blogini remonttijuttujen kustannuksella. Koska sain edelliseen postaukseen kannustavia kanapositiivisia kommentteja, tunnen tarvetta selittää, miksi emme ole suin päin niitä kanoja ottamassa.

Puolesta: Susanna. Vastaan: Sulo. Tunneajattelu: Susanna. Järkiajattelu: Sulo.

Pihallamme seisoo hirsirakenteinen ulkorakennus, jonka päädyssä on talli/navetta. Olemme vastikään saaneet kuulla, että sodan jaloista lähtenyt evakkopariskunta majoittui tänne asemalle ja heillä oli mukanaan yksi lehmä. Eli ainakin yksi eläin on kerran asunut tallissamme.

Puolesta:

Valmis talli sopisi hyvin kanoille. On hirsiseinät, betonilattia ja kylliksi tilaa. On myös lannanluontiluukku rakennuksen taakse. Siitä olisi kätevää avata kanoille kulku pihalle ja vanhan lantalan ansiosta niillä olisi ulkona myös katto suojakseen. Tarhan voisi jatkaa suurensuureksi rakennuksen takana olevalle villiintyneelle alueelle. Minusta kanoilla pitää olla reippaasti tilaa temmeltää, jotta niillä olisi edes hiukan vapaudentunnetta.

Vastaan:

Rakennusta tarvitaan pihatyökalujen, ruohonleikkurin, lumikolien, multasäkkien ja muiden tarpeellisten tavaroiden säilytykseen. Jos siellä olisi kanoja, sinne pitäisi vetää sähköt. Talveksi pitäisi laittaa lämmitys. Sähkölaskumme ovat talvella jo muutenkin liian suuret. Saako tällä tontilla edes pitää kanoja?

Puolesta:

Kanat ovat helppohoitoisia, eikä niiden ruokkiminenkaan tule kalliiksi. Ne söisivät myös meidän ruoanjätteemme. Munat ovat terveellisiä, eikä meidän tarvitsisi enää ostaa isojen kanaloiden munia. Kanat ovat kauniita ja hauskoja, ja minä saisin toteuttaa (lähes olematonta) hoivaviettiäni. Sulon allergian takia kana olisi hyvä lemmikki, koska se ei eläisi sisällä talossa. Kanankakalla voisi lannoittaa tulevaa kasvimaata.

Vastaan:

Kotieläimet sitoisivat meidät tiukasti kotiimme. Vaikka kanat pärjäävätkin melko hyvin itsekseen, olisi väärin jättää ne oman onnensa nojaan moneksi päiväksi. Emme haluaisi vaivata ketään niitä hoitamaan meidän poissaollessamme. Meillä on muutenkin kädet täynnä työtä, jota emme ehdi tehdä. Kanojen hoitaminen olisi vain yksi työ lisää niskaamme. Eläimistä on aina huolta. Ne sairastuvat ja kuolevat. Minä kiintyisin niihin kovasti ja menisin mureniksi, kun niille tapahtuisi jotakin. Kanankakka haisee pahalta ja rakennus sijaitsee aivan keskellä pihaa.

Tässä vaiheessa Vastaan voittaa Puolestan. Ikävä kyllä.

Kun mitään ei tapahdu

Täällä ei mikään ole edistynyt. Sauna on yhä vaiheessa, ja mitään muutakaan ei ole tapahtunut, kun en ole ehtinyt. Siskontyttö on kylässä ja lasta viihdyttääksemme teimme eilen retken Joutsenoon kotieläinpuistoon. Silläkin riskillä mentiin, että lemmikinkaihoinen lapsi alkaa marista, kun hänellä ei ole edes pupua ja kyllä hän niin haluaisi hevosen.

Lapsi selvisi varsin pienillä marinoilla, mutta minun kanakuumeeni taas kasvoi siellä vähän sietämättömiin mittoihin. En oikein osaa tarkkaan sanoa, mikä noissa lintusissa minua niin kauheasti viehättää. Vaikka tiedän, että on sata syytä siihen, miksi ei kanoja meille, niin silti tekisi mieleni vain marista: "Suloooooooo, mun on pakko saaada kanoja! Pliiiiiiiiiiiiis, otetaan kanoja, joooooookooooooo? Miksei???? Mä en ala! Epäreiluaaaaaaaa!!!!!"

Olisihan meillä niille jo paikkakin olemassa. Ja olisi hienoa saada ihanoikeastionnellisten kanojen munia.

Jotakin valkoista, jotakin vanhaa

Saunan sisustamistyö jäi nyt muurhaislöydön takia inhottavasti kesken. Vaan kyllähän pitää olla tyytyväinen, että tuholaisongelma löytyi nyt. Jos en olisi sattunut kohtaamaan parittelulennolle lähtenyttä laumaa, olisimme olleet täysin tietämättömiä koko yhdyskunnan olemassaolosta. Olisipa ollut ikävää, jos muurahaiset olisivat jatkaneet rouskutteluaan niin kauan, että sauna jonain päivänä olisi romahtanut kokonaan niskaamme.

Kerkesin vedellä pukuhuoneen kahteen kertaan valkoisella perinnemaalilla. Kolmannen kerroksen kanssa pitää nyt malttaa odotella, sillä pahimmassa tapauksessa muurahaisten verkosto käsittää koko pukuhuoneen puoleiset hirsiseinät ja joudumme purkamaan ties miten paljon.

Maalatessani itselleni hyvin epäluonnollisella värillä tunsin myötätuntoa kaikkia Suomen maalareita kohtaan, jotka joutuvat maalaamaan samaa ankeaa valkoista jatkuvasti. Olipa nimittäin puuduttavaa maalata valkoista seinää ja jatkaa valkoisten listojen yli valkoiseksi muuttuvaan kattoon.

Pukuhuoneessa on kaunis harmaa ovi, joka vie löylyhuoneeseen ja betonilattiankin olimme suunnitelleet maalaavamme harmaaksi. Suunnittelin myös ompelevani uudet pellavaiset saunatekstiilit.

SuperSanna on tehnyt heidän pukuhuoneeseensa ihanan naulakon (kliks), joka sopisi myös meidän saunaamme. Ehdotin Sulolle, että voisimme törkeästi varastaa idean.

Tänä aamuna tekaisin itselleni kylpytakin vanhoista karheista froteepyyhkeistä. Koska valkoisuus on ankeutta, koristelin kylpytakin kirpparilta joskus ostamallani koristenauhalla. Takista tuli aivan ylellinen. Pyyhkeiden karheus tuntuu iholla todella mukavalta.

Ehkä pukuhuoneeseenkin voisi ripotella jotakin väriä, ihan pikkiriikkisen, aivan hienostuneesti.

Sodanjulistus saunanpilaajille

Kun sain tapettua kaikki saunan sisälle ilmestyneet siivekkäät lisääntyjämuurhaiset, oli aika ruveta etsimään pesää.

Se löytyikin helposti. Saunan takana kohtasin työläismuurahaisia hiipimässä hirren raosta sisälle. Siinä kohdassa vanha hirsi vaihtuu joskus uusittuun. Tutkailin vanhaa hirttä ja löysin muutaman pienenpienen pyöreän reiän. Hirsi vaikutti kuitenkin kovalta ja terveeltä.

Päätin uhallakin kaivautua hirren sisälle siitä kohtaa, mihin muurahaiset olivat pieniä kulkureikiään jyrsineet. Hirsi olikin ulkopinnaltaan ihan tervettä, mutta ikävä yllätys paljastui sisäpuolelta. Pelkkää haperoa. Ja lauma vilistäviä työläismurkkuja, jotka hätääntyivät yllättävästä tunkeutujasta. Ja olin kyllä näkevinäni myös munia. Aloin kaivaa pitsimäistä hirttä ulos reiästä, mutta tajusin pian, että reikäni on aivan liian pieni.

Suurensin reikää, sumutin myrkkyä, kaivoin sisuksia ulos ja suurensin taas. Lentäviä muurahaisia en enää tavannut, vaan pelkästään niitä pienikokoisempia normimurkkuja, joiden kuolinkamppailua yritin helpottaa liiskaamalla niitä sormillani. Myrkytettynä kouristelevien muurahaisten tuskaa on kamala katsella siitä huolimatta, että ne ovat täyttä päätä tekemässä selvää meidän kallisarvoisesta saunastamme.

Kaivoin lisää. Yhtäkkiä muurahaiset muuttuivat suuremmiksi ja ärhäkämmiksi. Ne pistivät minua ja olivat selvästi taistelutahtoisempia kuin aiemmin tapaamani työläiset. Ja sitten sain kiikkiin yhden suuren siivekkään tyypin. Ajattelin voitonriemuisesti löytäneeni kuningattaren, ja voittaneeni myös sen parhaat henkivartijat.

Mutta tuhoutunutta hirttä jatkuu vielä joka suuntaan. Helpointa olisi surauttaa moottorisaha käyntiin, mutta koska Sulo on yhä jalkapuoli ja minä pelkään moottorisahaa, joudun turvautumaan alkeellisempiin työkaluihin. Kova pintakerros hirsissä hankaloittaa purkamista aikalailla.

Ja sitten seurasi taas uusi pettymys: toinenkin siivekäs jättiläinen ilmestyi vastaan. Ei se edellinen sitten tainnutkaan mikään kuningatar olla. On jatkettava kaivamista. Tässä vaiheessa toivomme, että tuhottu hirsialue rajoittuu tuolle alueelle, jossa takana on muuri. En kestä, jos myös pukuhuoneen puoleiset seinät ovat pilalla.

---

Musiikkihaasteen neljäs biisi (ja viimeinen, sillä haasteen loppuosa ei enää inspiroi) on lannistuneeseen tunnelmaani sopiva.

A song that makes me sad: Pimeä tie, mukavaa matkaa on Leevi and the Leavingsin kappale, mutta minusta Olavi Uusivirta ja Paula Vesala ovat saaneet siitä vielä alkuperäistäkin surullisemman.

Pystytkö kuuntelemaan ilman kyyneleitä?

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan

Siinä Uutisvuoksen jutussa minä ponnekkaasti sanon, että eteläkarjalaiset ihmiset ovat mukavampia kuin pirkanmaalaiset. No, tuo kokonaisuudestaan irrotettu lause ei ole koko totuus ollenkaan, joten jos joku pirkanmaalainen on onnistunut lehden lukemaan, niin älkää toki loukkaantuko. Kerkesin viettää teidän joukossanne 8 kelpo vuotta.

Täällä Imatran seutuvilla ihmiset kyllä ovat yleisesti ottaen iloisia, ystävällisiä ja takuulla puheliaampia ja seurallisempia, ja täällä vallitsee jotenkin positiivisempi yleisilmapiiri. Mutta sitten täkäläisellä väellä on yksi hyvin valitettava piirre, ja se on venäläisten mollaaminen.

Venäläisethän kuulemma tulevat ja vievät meidän mökkitonttimme, he etuilevat kassajonoissa ja käyttelevät kyynäpäitään, he ajavat huonoilla autoillaan liikennettä vaarantaen ja tunkevat jopa seurakunnan leipäjonoon niin ettei meille jää ruokakasseja. Hiihtoladutkin pidetään kunnossa ihan vain venäläisiä varten. Saavat vielä hävyttömät tehdä ostoksensa tax freenä.

Näiden juttujen kuunteleminen on minusta hyvin raskasta. Leipäjonoista minulla ei ole kokemusta, mutta kaikki muut rutkutukset ovat ihan huuhaata.

Venäläisten olemassaoloa täällä ei tosiaan voi olla huomaamatta, sillä välillä kaupoissa kuulee enemmän venäjää kuin suomea. Mutta mikä siinä on, ettei asian positiivisia puolia meinata nähdä? Venäläiset matkailijat tuovat näille seuduille aivan huimat määrät rahaa. Imatran palvelut olisivat merkittävästi vähäisempiä ilman venäläisturisteja. Vai luuletteko, että tämän kokoisessa kylässä muuten menestyisivät mitkään sokos emotionit?

Sitäkään en oikein ymmärrä, miksei vastavuoroisuutta huomata kaiken valituksen keskellä. Yhtälailla kuin venäläiset hakevat Suomesta merkkivaatteita, fairya ja nescafeta, hakevat suomalaiset rajan takaa halpaa bensaa ja ilmeisen edullista viinaa.

Rajalla asumisesta kannattaa ottaa ilo ja hyöty irti. Olen minäkin tässä miettinyt, että jospa se viisumi kuitenkin kannattaisi hankkia ja käydä Venäjältä ostamassa pellavaa, joka siellä on hyvälaatuista ja kohtuuhintaistakin.

Tähän kauniiksi lopuksi musiikkihaasteen kolmonen, eli "a song that makes me happy". Tätä biisiä ei vaan voi kuunnella ilman, että tekee mieli pompahdella hyväntuulisesti!

Ja sillä on myös erittäin tärkeä sanoma: "Sillä avaruudesta käsin nähtynä me olemme kaikki vain ihmisiä."