sunnuntai 6. heinäkuuta 2025

Lähempänä sataa kuin nollaa

Nyt on tilanne sellainen, että olen elänyt kahdella vuosituhannella tasan yhtä kauan. 25,5 vuotta kumpaakin. Se on minusta aivan käsittämätön ajatus, koska vuodesta 1974 oli 2K:hon aikaa ihmiselämä. Kuitenkin vuosi 2000 oli niinkus eilen! Kaikella todennäköisyydellä elänkin suurimman osan elämästäni 2000-luvulla, mikä tuntuu aivan väärältä. Eiväthän vuosiluvut voi alkaa kakkosella... en ole siihen tottunut vieläkään!

Vanheneminen on perseestä ja pelottavaa. Se aiheuttaa minussa sekä pakokauhua että luovuttamisen tunteita. Minulla on alimpaan mahdolliseen eläkeikään vielä 15 vuotta. Todennäköisyys sille, että olen tuolloin jo hyvää vauhtia muistisairas, on liian suuri. Riskiä pienentääkseni yritän pitää huolen siitä, että syön terveellisesti, pysyn jatkossakin erossa alkoholista ja tupakasta, pysyn sosiaalisesti aktiivisena ja kiinnostuneena maailmanmenosta, teen käsitöitä ja löydän jokaisesta päivästä jotain iloa sekä syön B12-vitamiinia purkista. 

Vastapuolella uhkakuvia on kuitenkin runsaasti. Vaihdevuoteni alkoivat jo 48-vuotiaana, minulla on ADHD ja korkea kolesteroli, liikun liian vähän, stressaan herkästi, olen aina nukkunut huonosti, minulla on ollut useita masennusjaksoja ja äidin puolen suvussa useammallakin on muistisairaus.

Näillä spekseillä arvelisin, että mikäli pysyn fyysisesti terveenä, minulla on enintään 10 vuotta enää laadukasta elämää jäljellä.

Eilinen oli laadukas päivä. Ihme tuuri, että sain synttärilahjaksi auringonpaisteen! Ihan niikuin juhannusaattokin oli yksi aurinkoinen päivä sadekauden keskellä, kävi eilen samoin. Leivoin jopa kakun, josta tuli paitsi kaunein ikinä tekemäni, myös oikein maukas ja sopivan kostea. 

Koristelin kakun syötävillä kukilla, jotka olin saanut tuliaisina ehkä pari vuotta sitten. Mansikat ovat vielä niin kalliita, ettei tullut mieleenkään ostaa.  

Tämä kesä on kyllä ollut huikeaa kukkaloistoa. Nyt kun lupiinit alkavat jo väistyä, ovat kaikki pientareet yllättäen täynnä ketokukkia. Jopa täällä kaupungissa! Päivänkakkaroita, kellokukkia, puna-apiloita ja niitä kaikki muita lapsuuden tienpientareiden ihanuuksia. 

Minulle kaikki tärkeät Imatralla asuvat tyypit tulivat kakkukahveille ja loppupäivän ajelimme fillareilla ihmettelemässä hulinaa, jonka Imatranajot toivat paikkakunnalle. Tienasin melkein 7 euroa tyhjillä tölkeillä ja pulloilla.

Vanhenemisessa on yksi hyvä asia. Se, etten enää häpeä itseni yhtään niin paljon kuin nuorena. Kun kerään tölkkejä kuulosuojaimet päässäni ihmisten seassa, minua ei hävetä. Kun kaadun selälleni pulunpaskaan parkkihallissa ja hame nousee korviin, eikä minulla ole alushousuja, minua ei hävetä. Nuorena yritin vain olla normaali, etten joutuisi häpeämään, mutta kun yritin ja epäonnistuin, niin häpesin kahta pahemmin. Paljon kivempaa on olla yrittämättä ja häpeämättä.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Kesäkuu meni, kesä ei alkanut

On tosi vaikeaa pitää toivoa yllä, että tästä kesästä vielä joskus tulisi kesä. Suppilauta odottaa yhä kassissaan sitä, että vesi ja ilma lämpenisivät, aurinko paistaisi ja tuuli tyyntyisi. Lähes samoja asioita odottaa mopokin, joten en sitäkään ole viitsinyt ottaa ajoon. 

Helmut on nyt ollut neljä viikkoa korjaamolla odottamassa, että joku tyyppi fiksaisi sen perästä irrotetun möykyn ja se saataisiin laitettua takaisin paikoilleen. Olen tosi vihainen siitä, että minulle sanottiin korjaamoreissuun menevän "jokunen päivä". Niinpä minä olen sitten joka päivä odottanut Helmutin valmistumista, ja jokaisen viikon jälkeen kun olen kysynyt, mikä on tilanne, olen saanut vastaukseksi, että toivottavasti seuraavalla viikolla valmistuu. Ja samalla olen tullut yhä vihaisemmaksi siitä, miten paljon olen menettänyt rahaa vakuutuksiin ja veroihin, kun en laittanut autoa seisontaan. 

Kotona olen sentään saanut raivattua pensasaitaa ja maalattua portaiden kaiteita. Saksalaiset kaverini kävivät täällä, viipyivät viikon ja jatkoivat sitten matkaansa matkailuautollaan. Saimme onneksi ihanan kesäisen juhannusaaton, mutta muuten oli kylmää ja enimmäkseen sateista. Minä en koskaan varsinaisesti vietä näitä vappuja ja vastaavia mitenkään, mutta nyt tuntui tosi mukavalta saada vähän spesiaalimpi juhannusaatto. Sulokin tuli vaimokkeensa kanssa, kaikki toivat pöytään omat antimensa ja me vietimme hyvin perinteisen suomalaisen grillailujuhannuksen. Sen jälkeen menimme saunomaan Hinkanrantaan, jossa olikin odotettua enemmän porukkaa. Moni sanoi, että oli jättänyt juhannuksen väliin ja pysynyt kotona, koska kelit eivät houkuttaneet mökkeilemään. Kokolle emme saksalaisia raahanneet, mutta emmepä joutuneet myöskään näkemään lieveilmiönä yhtäkään suomalaista kännipäätä.

Otin tavoitteekseni maalata ensi vuoden kalenterista puuttuvat kuvat tämän viikon aikana, mutta jostain syystä olen onnistunut tekemään vain yhden kuvan. Pakotan itseni aloittamaan toista heti, kun saan tämän postauksen kirjoitettua! Minä lupaan! Eihän se nyt oikeasti näin vaikea homma ole! Vaivaiset kaksi kuvaa ja kansi on enää jäljellä. Toivottavasti allakka menee viimevuotista paremmin kaupaksi. Ainakin kuvat ovat minusta nyt paljon parempia.

Olen nyt päättänyt, etten matkustele Helmutilla yhtään minnekään tänä kesänä, vaikka se tosiaan valmistuisikin "ensi viikolla", kuten on luvattu. Pysyn kotona ja pihtaan rahaa ihan neuroottisesti. Haluan oikeasti päästä helvettiin täältä edes syksyksi. Jos ja kun kesä on tätä sorttia, minulla ei ole mitään mahdollisuuksia selviytyä masentumatta kaamosajasta. Olenkin tutkaillut Kelan sääntöjä ja ymmärtääkseni saisin olla kolme kuukautta ulkomailla menettämättä työttömyyskorvausta. Työnhakuvelvoitteen täyttäminenhän onnistuu ihan mistä tahansa. Jos roudaan tietokoneen mukaan, voisin hakeutua jonnekin sähkön äärelle aina silloin, kun minulla olisi graafisia töitä. 

Toimeentulotukea saisin pelkästään oman kotini kuluihin eli vastikkeeseen ja sähköön, mutta en mihinkään muuhun. Miten siis kustantaisin ruoan, lääkkeet, dieselin ja huvit sekä haaverit? No tietysti sillä työllä, jonka Universumi minulle nyt lopppukesäksi järjestäisi ja josta saisin palkan syksyllä! Eikö niin, kilttikultarakas Universumi? Pitäkää peukkuja. Jos minä pääsen reissuun, te saatte lukea iloista blogia tämän valituksen sijaan!

Ja voisin yrittää hakeutua johonkin Workaway-paikkaan, jos minut vain jonnekin huolittaisiin. Se toisi paitsi säästöjä ruokakuluihin, myös sosiaalista elämää ja vaihtelevia kokemuksia. En halua viettää kolmea kuukautta yksinäni tuppisuuna Helmutissa lainsuojattomana nyt, kun Espanjassa häshtäk vänlaif on tuhonnut itse itsensä ja kaikki kivat paikat on kielletty.

Mitä vanhemmaksi ja huonokuntoisemmaksi käyn, sitä selvempää minulle on, että olisi pakko elää nyt, eikä odottaa eläkettä, joka häämöttää epätoivoisten 16 vuoden päässä.

Päätän tämän postauksen positiivisiin asioihin. 

Vähän lomailun makuun pääsimme eräänä iltana, kun kävimme hakemassa minulle käytetyn jääkaapin Nuijamaalta. Ajoimme moottoritien sijasta maisemareittiä pitkin kiemuraista maaseututietä ja katsoimme kylän nähtävyydet. Pelkästään jo vieraassa Lidlissä käyminen tuntui luksukselta - niin raskaaksi on kotona jumittaminen jo mielelle käynyt.

Minulla on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni jääkaappi, joka ei pidä ääntä! Mikä rauha ja hiljaisuus kotonani vallitseekaan! Kiitän onneani, että joku ihana ihminen halusi myydä melkein uuden jääkaappipakastimensa vain viidellä kympillä juuri nyt, kun omani oli alkanut vaatia kunnon nyrkiniskua kylkeensä lakatakseen välillä jyrisemästä!


Ja lisää ihania asioita! Näitähän riittää!

Viime perjantaina Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö järjesti ihan ilmaisen retken läheiseen saareen, jossa tutustuttiin entiseen leirikeskukseen ja mietittiin sen tulevaa käyttöä kaiken kansan yhteisenä ja avoimena virkistysalueena. Siellä sai saunoakin. Miten paljon minä arvostankaan tällaisia tilaisuuksia! Että pääsen ilmaiseksi rantasaunaan! Nyt kun kaikesta pitää pihtailla, en pysty edes sellaista harrastamaan. Ainoa minun kukkarolleni sopiva saunakin on tuplannut hintansa tänä kesänä.

Ja ajatelkaas sitäkin, miten hyvä tuuri minulle kävi, ettei tähän minun kotiini löytynytkään vuokralaista kesäksi! Tuolla minä olisin nyt nämä puolitoista kuukautta elänyt kaatosateessa teltassa omalla pihalla, kun Helmut on ollut ajokiellossa! Ai järkytys mikä hirvittävä ajatus!