lauantai 26. joulukuuta 2015

Jouluraportti


Me kokeilimme tänä vuonna viettää aattoa ihan toisin kuin ennen, eli yövyimme Rauhan kylpylässä, virallisesti Holiday Club Saimaassa. Olemme käyneet jokusen kerran siellä ihan vaan kylpemässä, mutta yöpyneet emme ole koskaan.

Minä en ole koskaan tykännyt Rauhan kylpyläosastosta. Siellä on pimeää, rasittavia diskovaloja ja hirveä hälinä. Erilaisia vesielementtejäkin on oikeastaan aika vähän. Koko ajan on jonkun jalka suussa ja hyvin stressaava tunnelma. Mutta sekoilun vastapainoksi siellä on oikein kiva erillinen saunaosasto, jossa kukaan ei riehu.


Odotimme aattoillalta siis rentoutumista tilavassa hotellihuoneessa, rauhallista saunomista pitkällä kaavalla ja megalomaanisen ennennäkemättömän upeaa joulupöytää. Kaksi ensimmäistä toivetta toteutuikin, tosin saunaosasto oli jälleen muuttunut lisämaksulliseksi, mikä vähän harmitti. Kun se kuitenkin on se ainoa hyvä asia kyseisessä kylpylässä, niin toki me sen maksoimme. Lapsiperheet olivat onneksemme ilmeisesti jo lahjojenjakohommissa, sillä allasosastollakin mahtui uiskentelemaan kaikessa rauhassa. Muutaman tunnin lilluttelujen ja saunomisten jälkeen olo olikin onnellisen raukea ja oli aika siirtyä hartaasti odotettuun ruokailuun.


Mutta se olikin valtaisa pettymys! Jos seisovan pöydän hinta on huimat 42 euroa, niin ainakin minä odotan ihan jotain muuta kuin peruslaatikoita ja sitkeäksi paistettua kuivahtanutta kinkkua. Samaa pöperöä oli tarjolla, kuin mitä olisi ollut kotonakin, eikä maku ollut yhtään sen kummempaa. Ravintoloissa syömisen ideahan on se, että kun ruoan laittavat ammattikokit, ovat makuyhdistelmät, mausteet ja esillepano ihastuttavia. Eikö niin? Vakava mielikuvituksen puute vaivasi Rauhan jouluateriaa ja vaikka toki saimme vatsamme täyteen, niin pettymys kyllä aiheutti raskaasti tunnelman latistumisen.

Ja sitten sellaista pientä, mutta hyvän mielen kannalta aika olennaista puutetta koimme myös. Ennen aamupalaa ei päässyt uimaan lainkaan, ja saunamaailma avautui vasta hotellivuorokauden päättyessä. Huoneiden lämpötilaa ei voinut itse säätää. Ravintolassa oli selvästi liian vähän henkilökuntaa, kun joku ruokalaji oli koko ajan lopussa. Ja kuinkahan mahdotonta olisi ollut järjestää edes yksi kynttilä jokaiseen pöytään? Pieniä juttuja, jotka muissa hotelleissa ovat ihan itsestäänselvyyksiä.

Rauhassa on muuten sellainen hämmentävä erikoispiirre, että kylpylään kuljetaan ravintolan läpi. Oli ihan hassua, kun kylpytakkihiippailijat puikkelehtivat siellä seassa kauniisti pukeutuneiden ihmisten ruokaillessa! Minua se ei häirinnyt, lähinnä nauratti. Mitähän ovat arkkitehdit miettineet?



Toinen pettymys seurasi aamulla, jälleen ruoan suhteen. Minä saan töiden takia nukkua aika usein hotelleissa ja olen nähnyt melkoisen laajan skaalan suomalaisten (edullisten) hotellien aamiaistarjoilusta. Rauha olikin kirkkaasti kehnoimmasta päästä, vaikka profiloituukin ei-niin-halvaksi-hotelliksi. Niin kylpylän kuin ruokailujenkin suhteen jäi ikävä ylihinnoittelun ja rahastuksen maku. Laatu ja hinta eivät oikein kohdanneet.

Mutta kaunis huone saa minulta kympin! Se oli ihastuttava. Majoituimmme vain aikuisille tarkoitetun vanhan kivitalon puolelle. (Miksi siellä juoksi silti lapsia käytävillä, en tiedä...) Huonekorkeus oli hulppea, ikkunat suuret ja kauniit syvällä paksujen seinien sylissä. Sisustus oli muhkeaa amerikkalaista tyyliä korkeine, pehmeäpäätyisine sänkyineen ja koristetyynyineen. Beigensävyinen huone oli varsin rauhoittava. Pehmeä kokolattiamatto tuntui aivan kuninkaalliselta.


Minusta kotoa pakeneminen oli erinomainen tapa viettää joulua. Oli kiva pukeutua mekkoon ruokailua varten ja katsella laittautuneita ihmisiä ilman, että joutui olemaan sosiaalinen. Haluaisin ottaa tämän ihan tavaksi, mutta Rauhaan en kyllä menisi toista kertaa. Sulokin viihtyi, mutta hän haluaisi silti viettää joulun mielummin kotona, koska ei onnistunut tavoittamaan joulutunnelmaa. Minä kun olen aina kotona, niin minulle juuri nimenomaan se poissaoleminen toi rauhan ja tunnelman.

Meillä on siis ensi vuonna sama mietintä edessä kuin aina ennenkin: mikä kumma olisi meidän näköisemme joulu?




maanantai 21. joulukuuta 2015

Kevätkylvöjä?


Jos jouluna tuntuu kuin olisi toukokuu, niin saako siirtää mustaviinimarjapensaita? Vastaus selvinnee viimeistään ensi syksynä, sillä minä jo siirsin ne. Se kun jäi syksyn vesisateissa hoitamatta se homma. Tänään taivas päällämme selkeni hetkeksi ja oli yhtäkkiä ihan keväinen tunnelma. Minun alkoi heti tehdä mieli puutarhahommiin.

Oikein onnellista joulua teille kaikille lukijoille! 


 

perjantai 18. joulukuuta 2015

Lumen ansioita


Meillekin tuli lunta. Se ilahdutti minua aivan valtavasti.

Ensinnäkin sain itseni pitkästä aikaa pihalle! Ihan oikeasti en ole juurikaan kyennyt ulkoilemaan muutamaan kuukauteen, kun koko ajan sataa vettä. Nyt pakkasen ansiosta ulkona ei tunnu enää niin kylmältä ja tappavalta. Pakkanen on miellyttävämpi kuin kosteus, vaikka mittarista katsottuna se vaikuttaisikin kylmemmältä. Sain lopultakin hakea lumikolan kesäteloiltaan. Pääsin lumenluontihommiin. Siitä huomasin lihaskuntoni surkeustilan liian konkreettisesti. Liikkumattomuus on tehnyt tehtävänsä. On pakko alkaa tehdä asialle jotain.


Toiseksi lumi toi valoa. Se tarkoitti sitä, että lempiharrastukseni nukkevalokuvaus onnistui taas ilman turhautumista ja lannistumista! Minulla on uusi miespuolinen Phicen-nukke, jonka ostin itselleni joululahjaksi. Tai Sulo sen kyllä halusi minulle ostaa, mutta kun en malttanut odottaa joulua, niin tilasin itse.

Katsoin säätiedotukset. Huomenna alkaa taas vesisade. Joudun sanomaan hyvästit lumelle viimeistään sunnuntaina. Yritän siis nauttia siitä tänään oikein tosissani.


PS: Kiitos Kontiolahdelle ja Mobilian automuseoon. Te, jotka tunnette meidät, mutta me emme tunne teitä, teitte meille hirmuisen hyvän mielen.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Ihan erilainen jouluaatto


Kävimme alkusyksyllä kärsimässä kolmen tunnin mittaisen myyntiesittelyn lomaosakkeista. Se on kuulkaa tuskallista hommaa, mutta siitä hyvästä saimme sadan euron hotellilahjakortin. Laskimme, että se on 17 euron tuntipalkka molemmille, joten se kannattaa kärsiä. Olimme olleet ennenkin vastaavassa pakkomyyntitilaisuudessa, joten tiesimme mitä odottaa ja minä osasin varautua siihen, että arvostelukykyni saattaa sumentua pahasti. Ne ovat taitavia ne myyjät. Saavat lomaosakkeen omistamisen kuulostamaan tosi hyvältä idealta.

No, selvisimme sieltä tälläkin kertaa ulos ilman lomaosaketta, eikä Sulon edes tarvinnut potkia minua välillä pöydän alla. Ihan heti tilaisuuden jälkeen olimme niin poikki väkisinmyyntivakuutteluista, että se lahjakortti ei tuntunutkaan vaivan väärtiltä. Mutta nyt, kun aikaa on kulunut ja meitä odottaa lahjakortin ansiosta vähän erilainen joulu, olen sitä mieltä, että menen kyllä seuraavallakin kerralla aivopestäväksi, jos kutsu vielä tulee.


Me emme ole oikein vielä löytäneet sitä ominta tapaamme viettää joulua. Olemme testanneet vähän kaikkea. Olemme olleet kaksistaan tai ottaneet sukulaisia vieraaksi, minä olen tehnyt hirveästi perinteisiä jouluruokia tai vähän vähemmän, olemme hukuttaneet toisemme lahjoihin, tehneet lahjoja tuttaville tai ostaneet niitä, olemme askarrelleet kortteja tai olleet askartelematta, olemme käyneet kirkossa ja olleet käymättä, olemme käyneet nuotioretkellä jne.

Minulle paras joulu oli viime vuonna. Katselimme Dextereitä joka päivä tuntien ajan ja söimme herkkuja. Uppouduimme ihan omaan kuplaamme. Se oli mahtavaa. Mutta siitä palautuminen oli hyvin vaikeaa. Kun Dexterit loppuivat, tuntui, kun olisin menettänyt rakkaan ystäväni ja yhä vieläkin huomaan välillä ikävöiväni häntä. Aika hullua, vai? Ja siitä herkkujen mättämisestäkään ei meinannut päästä millään eroon ja ne kilot ovat yhä riesanani.


Joulu on ladattu niin monenlaisilla "odotuksilla". Tietysti on velvollisuusteema (Pitää käydä siellä ja siellä kun aina on käyty.) ja syyllisyysteema (No kun se ja se on yksin, niin pitäisikö meidän pyytää se meille?) ja lahjateema (Enemmän on enemmän, vaikka mitään ei tarvita.) ja perinneteema (No kun ne laatikot on aina tehty itse.).

Olemme yrittäneet löytää ne asiat, jotka meille ovat oikeasti tärkeitä ja erottaa ne noista ulkopuolelta tulevista teemoista. Minä tiedän, mikä minulle on tärkeää. Se on joulukuusi. Haluan tuoda sen itsenäisyyspäivänä sisään ja luopua siitä joskus tammikuussa, kun se on pudottanut neulasensa. Ja riisipuuro. Ja se, ettei tule stressiä. Sulolle taas on tärkeää käydä hautausmaalla ja antaa paljon lahjoja.


Minä inhoan ruoanlaittoa. Silti olen ihan vapaaehtoisesti tehnyt joko meille yksin tai meille ja sukulaisille ihan sikana niitä laatikoita ja rosolleja ja kuluttanut siinä hommassa päiviä. Jouluaattonakin iso osa ajasta kuluu hellan ääressä puuroa keittämässä, pöytiä kattaessa, ruokia lämmittäessä, pöytiä tyhjätessä ja tiskivuorta setviessä. Ei kivaa, kiitos vaan.

Ja se loppuaika kuluu sitten saunaa lämmittäessä ja pesuvesiä kantaessa tai ryntäillessä nuotioretkelle, haudoille tai kirkkoon. Aikataulujoulu. Ei kivaa, kiitos.

Lahjoja tulee aina liikaa. Me emme oikeasti tarvitse mitään ja minusta on todella kiusallista, jos vanhat eläkeläisvanhemmat antavat meille ostolahjoja, vaikka me pärjäämme taloudellisesti heitä paremmin. Ei kivaa, kiitos.


Minä ehdotin Sulolle toisenlaista joulua ja hän hyväksyi ajatukseni. Käytämme siis syksyllä tienatun hotellilahjakortin ja menemme kylpylään! Ihan tuohon naapuriin. Majoitumme isoon hotellihuoneeseen sellaisessa osassa laitosta, joka on vain aikuisille. Puljaamme altaissa ja rentoudumme monissa saunoissa, jotka ovat valmiiksi lämmitettyjä. Ja käymme illalla syömässä ravintolassa jouluaterian, jonka on kyllä oltava häikäisevä hintansa perusteella.

Voi että minä olen kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat töissä jouluna ja mahdollistavat sen, etten minä joudu kokkaamaan, kattamaan ja tiskaamaan. Se on minulle paras joululahja.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Good morning madame. May I help you sir?



Olemme kotiutuneet Maltalta. Niinkuin aina, reissu oli ihan liian lyhyt, mutta onneksi aurinko paistoi koko ajan ja oli lämmintäkin. Toivottavasti näistä kuvista välittyy teille hiukan sitä valoa, josta me saimme muutaman päivän ajan nauttia.

Valo oli se, mikä jäi vahvimpana mieleen. Toisena keltainen kalkkikivi. Kolmantena mielitautinen liikenne. Neljäntenä ylitsepursuava kohteliaisuus.


Meillä kävi tuuri, sillä kaikkina viitenä päivänä paistoi aurinko. Vain yhtenä päivänä tuuli niin kovasti, että tarvittiin pitkiä lahkeita ja hihoja. Vaikka paikalliset tietysti kulkivat toppatakeissaan ja uimarannat ammottivat tyhjyyttään, me nautimme kesästä ja uimme Välimeren käsittämättömässä turkoosissa kirkkaudessa.




Me yritimme lyhyen lomamme aikana ehtiä nähdä ainakin Maltan tärkeimmät paikat. Minulle tärkeimpiä ovat luontokohteet, sillä kaupungit kauppoineen ja hälinöineen ovat aina pohjimmiltaan niin kovin samanlaisia, oltiinpa missä päin maailmaa tahansa. Maltan rannikolla on ihan mielettömän upeita kalliota ja luolia, joita kiersimme katselemassa. Hienoimpiin luoliin vietiin turisteja muutamalla eurolla veneajeluille ja ne olivatkin erityisen kivoja kokemuksia.



Kaikkein upein kalliomuodostelma oli Azure window, joka sijaistee Gozon saarella. Saarelle pääsikin edullisesti autolautalla. Tämä oli ilahduttava yllätys, sillä olin ajatellut, ettemme pääse "sinistä ikkunaa" näkemään lainkaan, koska majailimme pääsaarella.




Meillä oli siis vuokra-auto ja sillä pääsimme katselemaan meille mieleisiä seutuja. Hotellit sijaitsivat pohjoisrannikon kaupungeissa, mutta eteläpuolen maaseutu miellytti minua huomattavasti enemmän.

Kaikkialla oli kalkkikiveä. Maa oli keltaista kiveä, talot olivat keltaista kiveä, aidat olivat keltaista kiveä. Ja niitä aitoja oli kaikkialla. Maltasta jäi hyvin yksivärinen tunnelma. Maa on keltaista, meri ja taivas sinistä. Siellä täällä jotakin vihreää. Ehkä siksi en menettänyt sieluani tälle pienelle maalle. Tiedän, että maisemaan turtuisi aika pian.


Kävimme me kaupungeissakin. Samanlaisia ne olivat kuin kaikki muutkin Välimeren maiden pikkukaupungit hotelleineen, pikkukaupponeen, rihkamamyyjineen ja ravintoloineen. Paitsi että kaikki oli keltaista. En pystynyt juurikaan erottamaan, mikä talo oli rakennettu 1600-luvulla ja mikä 2000-luvulla, koska materiaali oli kaikissa samaa ja jopa tyyli oli säilynyt samanlaisena. Eräänkin sata vuotta vanhaksi kuvittelemani talon päädyssä olikin kivestä muotoiltu rakennusvuosi 1989.



Väriä löytyi oikeastaan vain veneistä. Kylläpä silmä lepäsi kirkkaanvärisiksi maalatuissa kalastajapaateissa.

Malta poikkesi Espanjan- ja Italian-matkoistani siinä suhteessa, että asiakaspalvelu oli äärimmäisen hyvää ja kaikki olivat todella kohteliaita. Minua madameteltiin jatkuvasti ja Sulo oli aina sir. Kaikki hymyilivät ja olivat ystävällisiä ja iloisia. Please, please, thank you, joka käänteessä. Siihen tottui pian ja ihmeellisen nopeasti tapa tarttui itsellekin. Kun kotiinpaluun yhteydessä olimme yön Vantaalla hotellissa, tarjoilijoiden "tylyys" jotenkin ihan iski vasten kasvoja, vaikka oikeasti he eivät olleet mitenkään erityisen tylyjä. Käyttäytymisen ero maltalaisiin oli vaan niin huima.




Hankaluuksiakin mahtui reissuun, sillä liikenne oli järjetöntä. Malta vie Italialta voiton kirkaasti, kun puhutaan kaaosmaisesta liikennekulttuurista. Millään liikennemerkeillä ei ollut merkitystä. Stoppimerkin takaa tuli risteykseen se, joka ensimmäisenä ehti. Kun liikenne oli vasemmanpuoleista ja rattikin väärällä puolella autoa, niin Sulo-paran lomasta puuttui paljon sitä rentoutta, jota olisi tarvittu. Pieni saari, valtavasti ihmisiä, kapeat tiet ja valtavasti autoja on aika hurja yhdistelmä.

Malta oli tupattu niin täyteen liikenneympyröitä, että se olisi voinut olla jo humoristista, jollei se olisi ollut niin kauheaa. Ennen ympyrään saapumista ei ollut mitään viittoja, mihin suuntaan ympyrästä pitäisi ajaa, vaan ne viitat näki (jos näki) vasta sitten, kun oli jo ympyrässä, jossa kaikki sinkoilivat autoillaan sikinsokin niin nopeasti kuin pystyivät välittämättä kaistoista.

Ilman etukäteen askartelemaani karttaa olisimme olleet pahassa liemessä. Olen aika ihmeissäni siitä, että emme joutuneet kolariin kertaakaan. Läheltä piti -tilanteita oli kuitenkin aika monta. Sulo ansaitsisi jonkun urheusmerkin siitä, että selvisi niin hienosti ratissa.

Autonvuokraus oli näennäisen edullista, sillä viideltä päivältä auto maksoi vain jokusen kympin, mutta totuus valkeni meille aika pian. Auto nimittäin vuokrattiin valmiiksi tankattuna ja siitä tankillisesta piti maksaa aikamoisen ylihintainen summa vuokraamolle. Auto palautettaisiin sitten "tyhjällä tankilla". Mutta kun maalla on kokoa postimerkin verran, niin ahkerallakaan autoilulla emme saaneet tankillista kulutettua kuin puoleen.


En oikein tiedä, miten Maltalla kannattaisi liikkuminen hoitaa. Julkinen bussiliikenne on ilmeisen hyvää, kattaa lähes koko saaren ja on edullistakin, mutta hidasta ja ahdasta. Lisäksi siellä liikennöivät kätevät "hop on hop off" -bussit, jotka ajavat tiettyä reittiä ympäri saarta ja joiden kyydistä voi jäädä pois ja jatkaa matkaa taas seuraavalla. Niillä pystyy näkemään ainakin tärkeimmät nähtävyydet, muttatulee aika kalliiksi. Ajelimme turistibussilla viimeisenä päivänä, jotta Sulo saisi katsella maisemia rennoin mielin. Ja minä sain olla ulkona auringossa, koska bussit ovat sellaisia vanhoja englantilaisia, kaksikerroksisia avomalleja.

Reissun ainoa pettymys koettiin pyhiinvaelluskohteessani Playmobil-kaupassa. Minulla oli pitkä kauppalista tärkeistä hankinnoista sekä itselleni että ystävälleni, mutta listalta jäi suurin osa leluista saamatta. Kauppa olikin paljon pienempi kuin arvelin ja valikoima suppea. Playmobil Fun Park Saksassa on huvipuistotyyppinen kohde, mutta Maltalla se tarkoittikin yhtä huonetta, jossa lapset saivat leikkiä rikkinäisillä Playmobil-leluilla. Opastettu kierros tehtaassa oli kuitenkin kiinnostava kokemus ja siitä jäi hyvä mieli.






Sen pituinen se reissu. Olisimme viihtyneet pidempäänkin Maltan vieraanvaraisuudessa. Onneksi on kuitenkin koti, jonne on kiva tulla. Vielä kun jotenkin saisi sen oman kodin kaikkine hyvine asioineen jonnekin, jossa on valoa ja lämpöä, niin olisipa vaan elämä mallillaan!


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Hetkeksi pakoon



Kuinka tyhmää on lähteä lomalle kesken joulusesongin? No supertyhmää. Mutku mutku mutku.

Sulon lomat ovat aina ihan hankalia. Niistä ei koskaan tiedä kovin pitkään etukäteen, niiden ajankohtaan ei juurikaan pysty itse vaikuttamaan ja ne ovat aina pieninä pätkinä, eivätkä koskaan kunnollisena, pitkänä, rentouttavana lomana. Kun tuossa keskellä kaikkein paskinta, pimeintä ankeutta ja vesisadetta kävi ilmi, että hänelle pantiinkin loma joulukuun alkupuolelle, aloimme miettiä, josko lähtisimme yhdessä hetkeksi pois täältä. Minun musta mieleni ei pelannut ihan skarpisti ja päätös lomareissusta syntyi. Varasin meille halvan matkan Maltalle.

Toinen vaihtoehto olisi ollut, että Sulo olisi lähtenyt reissuun nyt itsekseen ja minä sitten tammikuussa, kun minulla on hiljaista aikaa. Mutta kun yhdessä on kiva mennä ja halvempaakin. Ja kun Sulon sukulaisetkin suostuivat tulemaan siksi aikaa lomalle tänne meille pitämään kotia pystyssä ja lämpimänä, niin kaikki osui aika hyvin kohdilleen. Paitsi se joulusesonki. Kaduin päätöstä aikalailla heti, mutta tehty mikä tehty.


Juuri nyt en enää kadu. Käsityökorttelin Joulun järjestäminen ja omien joulutuotteiden tekeminen on ollut taas aika kova puserrus ja stressitasoni on ollut pilvissä. Vaikka korttelijoulun myynti ei yltänytkään lähellekään viime vuoden huippulukemia, se meni silti tarpeeksi hyvin ja siihen vielä sain perään käsittämättömän hyvin onnistuneen avoimien ovien päivän. Olen niin kiitollinen!

Nyt on rauhallinen mieli. On ihmeellisen hyvä olla fyysisesti, kun monen viikon stressi katoaa ja mieli yhtäkkiä rauhoittuu aivan kokonaan.  Ja onhan minulla nyt sen verran hyvä varasto, että sillä pärjäillään verkkokaupan joulumyyntiaika. Kun Postin lakkokin loppui, niin loman jälkeen minulla on vielä aivan mainiosti aikaa lähetellä joulutilauksia. Eli verkkokaupan toimituksissa on valitettavasti tauko ensi viikolla. Tämä viikko pelittää vielä normaalisti perjantaihin saakka.

Lähden melkein hyvällä omallatunnolla lomalle. Paitsi, että kun luen käsityöyrittäjien foorumilta toisten hurjia joulumyyjäisaikatauluja, tunnen itseni älyttömän laiskaksi ja kehnoksi yrittäjäksi. "Ei näin, Sussu" sanoo omantunnon ääni sisälläni.