Kokemuksia

Minulla oli joku ihmeen maaninen vaihe selvästi taas menossa, kun mitään ajattelematta päätin, että tottakai lähden osoittamaan tukeni tasa-arvoiselle avioliittolaille Helsinkiin, jossa järjestettiin mielenrakkaudenosoitus asian vuoksi. Tilasin junaliput vain itselleni, koska Sulo ei halunnut matkustaa kanssani. ("Asia on tärkeä, mutta mitä tuo auttaa? Enkö mie ole koko kesän paasannut siulle, miten väärä keino mielenosoitukset ovat? Et sitten mene keskelle sitä joukkoa - sinne ne pommit heitetään.")

Koska en saanut Suloa seurakseni, otin tietysti mukaan Kenin. Kun kaiken pahimman työkiireen keskellä sitten löysin itseni tuhlaamasta kokonaisen päivän Helsingin-reissuun, ihmettelin kyllä, miksi minulla ei ole lainkaan järkeä päässäni.

No, rakkaudenosoitukseen tuli hienosti väkeä, ja törmäsin pariin tuttuunkin. Minä halusin kuitenkin mielummin päästä eduskuntaan seuraamaan äänestystä, kuin seisoskella tyhjänpanttina ihmismassan keskellä. Onneksi mahduin lehtereille. Vierailu eduskunnassa oli mielenkiintoinen. Jännitin, annetaanko minun viedä Ken mukanani turvatarkastuksen läpi vai ovatko minikokoiset mielenosoittajat kiellettyjen tavaroiden listalla.

Portaiden kiipeäminen ylös yleisölehterille oli jo haasteellista, mutta vaikeinta oli osata olla hiirenhiljaa, kun äänestystulos ilmestyi taululle. Eivätkä kaikki osanneetkaan, sillä huojentunut kohahdus kiersi lehtereillä ja kansanedustajat mölisivät ja halasivat toisiaan. Se oli hyvin jännittävää, kyyneliä sai pyyhkiä.

Nyt sitten vaan toivotaan lisää ihmeitä, eli että myös seuraava eduskunta on samalla linjalla ja aloite todella etenee vielä laiksi asti.

Olin kotona vähän ennen puolta yötä ja lauantaiaamuna minun piti jo lähteä Imatrankoskelle Riepukioskia pystyttämään. Suloinen Sulo joutui myös hommiin ja hän jatkoi matkaansa ABC:n joulumyyjäisiin.

Ensimmäiset kolme tuntia kävelykadulla olivat ihan karmeat. Myin sinä aikana viisi rättiä ja ruoskin itseäni henkisesti siitä, että saatoin itseni jälleen tällaiseen tilanteeseen. Eipä käynyt kauppa niillä muillakaan muutamilla myyjillä, jotka paikalle olivat erehtyneet.

Puolenpäivän aikoihin sitten tapahtui käänne parempaan ja katu vilkastui. Muutama ihana asiakas tuli varta vasten Riepukiskalle ja jotkut ostivat niin monta rättiä kerralla, että minun päiväni oli pelastettu. Kiitän lämpimästi jokaista, joka kävi ostoksilla! Ei siis kuitenkaan ollut hukkareissu! Mutta yhtä nopeasti kuin myynti alkoi, se myös loppui. Kun kahden maissa paikalla ei ollut enää muita kuin myyjät, päätin tehdä sen, mitä niin paljon inhoan: purkaa telttani etuajassa.

Sulo oli myynyt kaksi riepua koko päivän aikana. Toisen oli ostanut viereinen myyjä ja toisen joku, joka halusi ommella siitä pannulapun. Palkitsin Sulon pizzalla ja hirmuisella määrällä herkkuja.

Minä opin tästä sen, että pienillä halvoilla markkinoilla käyminen todellakin tulee kannattavammaksi kuin isoilla messuilla, mutta ne tapahtumat pitää sitten tosiaan valita oikein. Opin myös sen, että ikinä mihinkään myyntitapahtumaan en saa enää lähteä ilman Keniä! Oli ihan kamalan kurjaa tuottaa pettymys sille nuorelle naiselle, joka varta vasten tuli Keniä tapaamaan.

* * * * * * * * * * * * * * * * *

Sitten minulla on vielä muutama ilmoitusasia.

Käsityökorttelilla on ETUpäivät joka kuukauden kolme viimeistä päivää. Tällä kertaa ETUpäivillä tarjotaan ilmaisia toimistuskuluja. Mukana olevat yritykset löydät täältä: Käsityökorttelin ETUpäivät.
Myös Susannan Työhuone. Postikulut poistuvat koodilla ETU ja koodi toimii vielä tänään.


Ilmaisia toimituskuluja tarjoilen myös ensi viikonloppuna, sillä silloin on vuorossa Käsityökorttelin Joulu. Se on Facebookissa tapahtuva tempaus täynnä tarjouksia, uutuuksia, uniikkituotteita, alennuskorien löytöjä, askartelu- ja leivontaohjeita ja muuta mukavaa, mitä kuutisenkymmentä Käsityökortteliyritystä on keksinyt.

Ja sitten vielä lopuksi muistan mainita, että Kenin joulukalenteri alkaa huomenna Instagramissa ja Facebookissa.

Mainoskatsaus päättyy tähän.

Vapauttava päivä

Pidin eilen vapaapäivän. Sellaista minulla ei olekaan ollut niin moneen viikkoon, etten edes muista. Lähdin kotoa aamulla, kävin hierottavana, lounastin, makasin kirjaston sohvalla yrittäen pysyä hereillä venäjän kirjan äärellä, tein kävelylenkin Vuoksen rannalla ja sitten menin kansallispukutunnille ja venäjäntunnille. Vasta illalla tulin kotiin katsomaan Domea Sulon kanssa ja syömään suklaavanukasta. Hyvä päivä. Oikeasti, kun työ on kotona, siitä pääsee eroon vain lähtemällä pois kotoa. Ja joskus se todella kannattaa tehdä.

Mutta nyt on taas pinnisteltävä työjuttuja. Niin ihania kuin isot messut ovatkin, niin valitettava tosiasia on, että kyllä ne meikäläisellä menevät pelkän markkinoinnin piikkiin, eikä niistä oikein plussalle meinaa päästä. Siksi kokeilen nyt jotain ihan muuta ja menen oman kylän joulumyyjäisiin.

Myyjäisiä on tyrkyllä kahdet päällekkäin ja niinpä Sulokin joutuu nyt rättiedustajaksi. Hänet minä lähetän lauantaina Imatran ABC-asemalle pienen rättivalikoiman kanssa. Sulo ja riepulaiset ovat Apsilla klo 10-14. Ajatelkaapa, miten ihana mies minulla on, kun tällaiseenkin suostuu!

Samaan aikaan minä itse pystytän Riepukioskini Imatrankosken kävelykadulle. Minulle on annettu paikka vähän syrjästä, mutta toivon, että tällä kertaa torillakin olisi myyjiä, jotta minunkin ohitseni olisi edes ihmisvirtaa. Paikkakuntalaisille tiedoksi, että olen siinä torin portaiden yläpäässä klo 9-15 tuona samaisena lauantaina.

Toivottavasti en vaan jänistä! Tällaiset tapahtumat hermostuttavat minua paljon enemmän kuin isot messut tai Käsityökorttelit. Näissä tulee niin helposti se kamala torimuijafiilis. Messuilla on helpompi olla selkä suorassa ylpeänä käsityöläisenä satojen vertaisten keralla, mutta kaiken maailman toritapahtumissa minä kovin helposti muutun säälittäväksi muijareppanaksi, joka värjöttelee pakkasessa nenä jäässä, kun ei muutakaan voi. Siksipä aion pitää nyt huolen siitä, että muistan päivän loppuun saakka olevani tärkeä käsityöläinen!

Oppimisen vuosi

Tämä on ollut iso vuosi minulle. Eihän se vielä ole läheskään lopussa, mutta melkein.

Tammikuussa tein loppiaistaikoja: kolme lupausta ja kolme toivetta. Lupasin olla vähemmän tietokoneella. Hmmm... olen kyllä onnistunut siinä, mutta vain hyvällä tahdolla laskettuna. Olen nimittäin viettänyt aikaa netissä varmasti entistäkin enemmän, sillä tietokoneen sijasta hiplaankin iPuhelinta ihan koko ajan. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tämä lupaus meni kyllä ihan plörinäksi.

Lupasin pudottaa 10 kiloa ja pitää ne kilot poissa. Kun olin pudottanut 7 kiloa, totesin, etten halua olla yhtään laihempi. Lupausta voi muuttaa, jos siihen on hyvät perusteet, eikö? Pysyin koko kevään ja kesän hienosti kuosissani, mutta sitten tuli kylmyys ja pimeys ja sen mukana sokerinhimo ja juoksemisen lopetus. Olen alkanut taas pullistua, mutta minulla on vielä mahikset kääntää kelkkaani ja alkaa juosta kuntosalin juoksumatolla. Jos painan ensi loppiaisena 65 kiloa, voin katsoa onnistuneeni tässä lupauksessa.

Lupasin myös olla vähemmän tuomitseva. Olen onnistunut siinä. Joskus erehdyn toki paheksumaan ja tuomitsemaan kanssaihmisiä, mutta yleensä huomaan, mitä olen tekemässä ja aika usein saan jarrut päälle. Olenkin oppinut pitämään turpani kiinni vähän paremmin kuin ennen.

Eli mitä? Puolitoista pistettä kolmesta?

Tein myös kolme toivomusta. Toivoin Susannan Työhuoneelle yhtä hyvää tulosta kuin viime vuonna. Toivoin, etten menettäisi Suloa ja toivoin paljon aurinkoa. Vain yksi toive on toteutunut, sillä Sulo on onneksi yhä rinnallani. Aurinkoa en muista juurikaan nähneeni. Heinäkuussa se taisi paistaa kovasti, mutta minulla ei ole siitä muistijälkeä. Kurjinta on kuitenkin se, että Susannan Työhuone on tekemässä varsin huonoa tulosta, ellei jouluna tapahdu ihmettä.

Siinä on ollut todella tärkeä opin paikka. Taikatemput eivät auta. Edes leikkimielisesti.

Kun viime vuosi meni hyvin ja joulumyynti oli upeaa, minulla oli edessäni helppo kevät. Elelin mukavasti ja kävin jopa Teneriffallakin silloin alkuvuonna. Shoppailin holtittomasti Playmobileja ja ostin uuden kännykän.

Hankin firmalle satoja metrejä kankaita varastoon ja painatin isoja eriä rättejä. Kävin myyntitapahtumissa, jotka eivät tuottaneet juuri mitään muuta kuin arvokkaita kokemuksia. Sitten nostin rättieni laatuvaatimuksia, ja ne isot määrät alihankkijan painamia valmiita riepuja pitikin myydä polkuhinnalla ja kankaat painaa itse uudestaan. Monia virheliikkeitä siis.

Ja sitten kuoli isi.

Tästä kaikesta opin, että minulla olisi pakko olla hätävaraa tilillä. Sain kokea sen ihan konkreettisesti, kun elämässä kaikki meni sijoiltaan kuolemaa seuranneiden tapahtumien ja tunteiden vuoksi. Jos jostain syystä menetän työkykyni, olen todella puilla paljailla. Hoksasin toki lopulta hakea sairauslomaa ja sainkin Kelalta päivärahaa. Parilta viikolta tuli muistaakseni 130 euroa. Totesin, että olisin tienannut paremmin olemalla "töissä", vaikka en olisikaan tehnyt yhtään mitään. Kunhan saisin verkkokaupan tilaukset lähtemään postiin, niin olemassaoleva varastoni pitäisi minut kyllä hengissä paremmin kuin naurettavan pieni sairauspäiväraha.

Minulla on siis oltava isompi varasto ja isompi salaraha tilillä turvaamassa hätätapauksia. Viime vuosi teki minusta liian huolettoman, kun kauppa kävi niin mukavasti. Aikoinaan yrittäjäkurssilla korostettiin riskien hallintaa.  Kun yksinäisellä yrittäjällä ihan kaikki on kiinni omasta itsestä, on pakko kehittää backuppeja, jotka kannattelevat silloin, kun se oma itse pettää.

Yhteiskunnan tuen varaan en voi laskea, vaan minun pitäisi panna ihan konkreettisesti sukan varteen jotain. Vaikka makselen lain määräämää yrittäjän eläkemaksua, en ikimaailmassa pysty maksamaan sitä niin paljon, että siitä olisi minulle jotain hyötyä sairastuessani. Tai eläkkeellejäädessäni. Jos laittaisin saman verran rahaa toiselle tilille säästöön, kuin mitä maksan YELiä, minulle kertyisi oikein mainio turvarahasto. Mutta minä en pane sitä rahaa omaan piiloon, vaan makselen eläkemaksuja mukisematta, koska nyt on minun vuoroni olla maksajana. Yhteiskuntahan tarjosi minulle työttömyyskorvaukset, toimeentulotuet ja psykoterapiat silloin, kun itse olin heikoilla.

Neljä vuotta yrittäjyyttä on lyhyt aika. Pikkuhiljaa tässä opitaan, vaikka sitten kantapään kautta. Pitää alkaa kehittää riskienhallintaa. En toki kadu hetkeäkään uravalintaani, mutta myönnän, että joskus minua meinaa pelottaa.

Kiirekiirekiire on pikku jaloilla

Vasta selvittiin Tampereen messuista, kun jo seuraavat touhut ovat kaatumassa niskaan. Tai selvittiin ja selvittiin - matkalaukku on vieläkin purkamatta ja Käsityökorttelin mainostauluja ja muuta rekvisiittaa lojuu ympäri taloa.

To do -listani on kahden aanelosen mittainen ja sitä mukaa kun saan sieltä jonkun homman vedettyä yli, joudun kirjoittamaan listalle jo uuden. Työpäivät venyvät nyt kellon ympäri. Hiukan minulla on sellainen tunne, että vetelen taas omilla äärirajoillani ja olen jokseenkin maaninen. Toivottavasti se väistämätön stoppi ei tule ennen itsenäisyyspäivän viikonloppua.

Itsenäisyysviikonloppuna vietämme nimittäin Käsityökorttelin Joulu -verkkotapahtumaa. Pääpaikka on silloin Facebookissa Käsityökortteli-ryhmässä. Mukana on melkein 60 yrittäjää ja luvassa on koko viikonlopun ajan vaihtuvia tarjouksia, postikuluttomuutta, arvontoja, kivoja kilpailuja, kaupanpäällisiä, uutuustuotteita ja erikoistuotteita, joita ei muulloin ole tarjolla. Aloitamme perjantai-illansuussa ja jatkamme sunnuntai-iltaan saakka. Ainakin pari meistä yrittäjistä on aina "juontajina" tuolla ryhmässä ja olisi hirmuisen kivaa, jos siellä syntyisi ihan oikeasti kommunikointia teidän ja meidän välillä. Ryhmää pääsee seuraamaan vaikka ei olisikaan sen jäsen, mutta jos siellä haluaa jutella, niin pitää liittyä jäseneksi.

Valitettavasti ne, jotka eivät ole Facebookiin rekisteröityneitä, eivät pääse tuota ryhmää näkemään. Mukana olevista yrityksistä tulee kuitenkin kooste Käsityökorttelin blogiin, jonka linkkien kautta voi sitten omatoimisesti seurailla itseä kiinnostavien yritysten viikonlopun etenemistä. Minä naputtelen tottakai kaikki omat tarjoukseni, yllätykseni, kilpailuni, uniikkituotteeni ja uutuuteni myös tänne blogiini tipoittain koko viikonlopun ajan, jotta facebook-kapinallisetkin saisivat mahdollisuuden päästä lahjaostoksille.

Eli jos teillä ei ole suunnitelmia itsenäisyyspäivän viikonlopuksi, niin sen voi mainiosti viettää netissä ja hankkia helposti joululahjoja ilman kaameaa kaupoissa ryntäilyä. Me pienet verkkokauppiaat olemme luotettavia ja toimitamme tilauksenne kyllä ajoissa.

Mutta tätä ennen minun pitäisi vielä jaksaa oman kylän joulumarkkinat. Siitä lisää joskus toisella kertaa.

Jospa ei nyt liukasteltaisi

Katsokaas nyt. On matto pihalla ihan niinkuin te neuvoitte! Sulo oli käynyt kaupasta ostamassa halvan maton minun ollessani Tampereella. Hän oli arvellut, että jos hän hoitaa asian minun poissaollessani, en pääse mäkättämään vääränlaisesta hankinnasta. No, ei minun tarvinnut mäkättää, sillä mattohan on tosi nätin värinen. Sopii meidän kuistille hyvin. (Vaikka onkin takuulla pienten sormien kutoma, mutta pidänpä suuni kiinni silti.)

Valokuvaaminen on nyt hankalaa. Pitää muistaa juuri keskipäivän aikaan ottaa kuvat tai ne jäävät ottamatta. Meillä on kyllä hitusen nyt lunta maassa ja pari pakkasastettakin. Ihan mukava juttu, sillä se tuo edes himppasen valoa pimeyteen. Minä vetelen vähintään 5, ja joskus jopa 10-20 nappia D-vitamiinia päivittäin ja olen kyllä pysynyt hämmästyttävän toimeliaana. Voikohan D-vitamiinin yliannostuksesta olla jotain haittaa? Ja mikähän mahtaa olla yliannos? Eivätkös ne purkkien ohjeet yleensä ole alimitoitettuja?

Ihan liekeissä

Tulipa tämäkin koettua: messureissulta saldona on parinsadan euron tappio, mutta mieleni on ihan mahdottoman iloinen! Mitä kummaa?

No, enhän minä lainkaan odottanut, että Tampereen Käsityökortteli-puserrus voisi minulle mitään tuottaa, niin enpä päässyt pettymään. Mutta voi ähky, miten rikkaaksi silti tunnenkaan itseni nyt - nimittäin niin mahtavan hieno kokemus tämä oli.

Kuvat ovat tässä postauksessa ihan kaameat. Ymmärtääkseni kännykässäni on hyvä kamera, ja mielestäni olen sitä osannut aina ihan hyvin käyttääkin, mutta siitä huolimatta kaikki messuhallissa otetut kuvat ovat nyt ihan hirveitä. Onneksi Minttumaan Minttumaria otti hyviä kuvia näyttelystä. Niitä tulee Käsityökorttelin blogiin.

Lähdin torstaiaamuna ennen heräämistä ajelemaan Tampereelle ja taisin saapua ensimmäisenä meikäläisenä paikalle rakentamaan Käsityökorttelin näyttelyä. Meitä odotti siellä osaston kehikko, mutta seiniin ei köyhällä porukalla ollut varoja, joten niitä piti loihtia itse. Minä raahasin mukanani ison kasan panelia ja nikkaroin paikan päällä keittiööni seinän. Ja maalasinkin sen.

Pelkäsin etukäteen, että hutera kehikko ei kestä painavan rakennelmani taakkaa, mutta sehän kesti hienosti ja nippusiteet pitivät seinän pystyssä! Mikä suunnaton helpotus. Maalin kuivumista odotellessa kokosin infopistettä.

Meillä oli ihan oikea painettu otsalauta - koko 12 metrin osaston levyinen. Siitä graafikkosydämeni oli erityisen ylpeä. Tässä hommassa kun on niin tottunut askartelemaan itse kaiken maailman plakaatteja, niin tuollainen virallinen otsalauta oli minun silmissäni jotain ihan älyttömän professionaalia. Tosin suureksi mysteeriksi jäi se, miksi ihmeessä painotalolle lähettämäni valmis painotiedosto oli päätetty korvata ihan toisennäköisellä ratkaisulla. Fontti oli väärä ja asettelu aivan eri kuin mitä olin suunnitellut. Väri kuitenkin oli kohdallaan, joten en jaksanut nostaa asiasta kohtausta. Väärää fonttia tuskin huomasi juuri kukaan. Maailma kun on niin erilainen graafikon silmin.

Näyttelyn rakentaminen porukalla oli todella kivaa. Jokainen meistä viidestä rakentajasta teki oman huoneensa, mutta apua annettiin puolin ja toisin tarvittaessa. Siinä kohtaa olin taas kovin onnellinen siitä, että pääsen tekemään tällaisiakin asioita, kun kuulun tähän hienoon ryhmäämme. Pääsin kokeilemaan stailaamista!

Näyttelyssä oli 53:n yrityksen tuotteita. Niitä ei oltu rankattu mitenkään, joten vaarana oli, että mallikodistamme tulisi hurja sekamelska. Kaikki tuotteet kun olivat hyvin eri tyylisiä. Mutta suureksi riemuksemme kodistamme tuli oikein kaunis kokonaisuus. Joku messukävijäkin huokaisi, että miten saisi siirrettyä sen tunnelman omaankin kotiinsa. Sellaisen palautteen kuuleminen teki todella hyvää.

Ja kyllä sitä hyvää palautetta tosiaan tuli! Kolme päivää pelkkää kehua ja kiitosta - se kuulkaa tekee ihmiselle hyvää! Kun vertaan tätä näyttelyemännän pestiäni normaaliin messureissuun, jossa myyn omia rättejäni, voin sanoa, että kyllä oli eri meininki, kun ei tarvinnut yrittääkään saada mitään kaupaksi. Iloinen mieli vaan pysyi ja pysyi. Epätoivo ei vaaninutkaan nurkan takana.

Olin oikein tyytyväinen keittiöön. Minusta se oli hirmuisen nätti. Oli sääli joutua purkamaan se sunnuntaiu-iltana. Oma kehu haisee, niinkö? Ei toki, sillä keittiön tunnelman loivat ne kaikki hienot tuotteet, joita sain sinne asetella. Siksi haluan tuoda niitä tässä postauksessa nyt oikein kunnolla esiin. Kiitos ja kunnia kuuluu tuotteiden tekijöille. Nyt seuraa siis tämän postauksen mainososuus. Lopettakaa lukeminen tähän, jos mainostaminen kismittää.

Paneliseinän yläosan jouduin tekemään kankaasta. Valitsin valkoista bambua, koska sitä nyt sattuu minulla jostain syystä olemaan aika paljon. Se ei kuitenkaan mielestäni tuonut Jussakan ihania Onnenavaimia ja Elämänlankoja parhaalla tavalla esille. Onneksi niitä oli myös eteisessä, jonka harmaata seinää vasten ne olivat äärimmäisen kauniit. Lepattavaa seinää vasten oli myös hiukan hankalaa saada Mahekan ihanaa vintagetapetista ja ompelukehyksestä tehtyä kelloa asettumaan suoraan.

Mutta pöydälle oli helppo loihtia kiva aamiaiskattaus, kun Kirjosillan Johanna oli tehnyt niin upean liinan, jonka värikin oli toiveeni mukainen limenvihreä. Rekvisiitaksi toin muun muassa paahdettuja leipiä, jotka tietysti unohdin yöpymispaikan keittiöön ekana messupäivänä. Paahtoleivät laitoin Loruloimen kangaskoriin PS Design Pajan paahtispihtien kanssa.

Minua hiukan paljon jännitti paneliseinälle rakentamani hyllyn kestävyys, kun Lohikäärmepuun sipulipiilo paljastui livenä noin kolme kertaa suuremmaksi, kuin olin kuvitellut. Huh, mikä helpotus, että hylly ei romahtanut sen painosta, sillä alla olevalla pöydällä oli vaikka mitä särkyvää.

Metkunin kissamainen taloupaperirullateline edusti keittiössäni leikkisyyttä. Samainen Metkuni antoi minun sotkea leikkuulautansa. Autenttisuutta peliin pilkottujen vihannesten ja munien muodossa! Aika hyvin nahistuivat siinä päivän aikana.

Tässä näkyy Lasistudio Jan Torstenssonin kierrätyslasista tehdyt kermanekka ja sokerikko. Heiltä tuli näyttelyyn myös entisestä pullosta muotoiltu kaunis vaasi. Lasista on tehty myös tuo Noituus Designin pirteän keltainen mortteli.

Ullakko-tuotteen kattilahatut ovat muutakin kuin nätit hiipat puurokattilan päällä. Ne ovat nimittäin oikein näppärät pannulaput. Pannulappuja oli kahdelta muultakin yrittäjältä mukana: Loruloimen possupiparilaput ja Kirjosillan herkät pellavalaput ja patakinnas, jotka laitoin roikkumaan seinähyllyn alla olevaan tankoon.

Nunnun oli painanut valkovihreät verhot, jotka roikkuivat keittiön sivuseinillä sekä upeat pellavapyyhkeet.

Minua harmitti, kun Risakon lp-levystä tehty alamanakka ei oikein kunnolla erottunut hyllyltä. Tai erottui se kalenteri, mutta vinyylilevy saattoi monelta jäädä hoksaamatta.

Varsin moni sen sijaan hoksasi Minttumaan keraamisten teepussialusten ja puurokulhojen lempeät tekstit.

Keramiikkaa tekee myös Päivin Öin, jolta mukana oli älyttömän hieno setti. Oli kahdenlaisia koukerokorvaisia mukeja, teepannu ja liikkis suolasirotin.

Lattiallakin näytti hyvältä. TYLLin sini-lime raitamattoa minä ihan rakastan. Kun sitä tarjottiin keittiöön, olin oikein ilahtunut. Matto määrittikin sitten koko keittiön värimaailman.

Kipriikan kierrätyskassi on minusta hirmuisen kaunis. Sitä myydään ymmärtääkseni sekä ihan pelkkänä kassina että yhdessä puisen telineensä kanssa.

Keittiössä piti olla emäntä, tällä kertaa vähän päätön kylläkin. Emäntä oli pukeutunut Kirjosillan pellavaessuun, jonka koristeena oli Minttumaan keraaminen siipikoru. Noinkin pieni yksityiskohta huomattiin, ja sainkin opastaa jonkun asiakkaan messulaitoksen toiselle puolelle saakka Minttumaan osastoa etsimään.

Jos meillä ei olisi ryhmässä verhoilija Nooraa, olisimme joutuneet vähän pulaan kalustuksen kanssa. Mutta Nooran kunnostamat ja hauskasti maalaamat pinnatuolit pelastivat keittiön. Nooran kalusteita olikin melkein kaikissa huoneissa.

Esimerkiksi olohuoneessa ollutta nojatuolia veikkaan yleisöäänestyksen voittajaksi tai ainakin kakkoseksi. Niin paljon sitä ihailtiin. Ja onhan se upea! Vanhat muodot ja moderni kangas, ja lopputulos on ihana! Olohuoneen sisusti TYLLin yrittäjä Marja.

Pukeutumishuoneesta vastasi Nunnun Annukka. Minä en ollut näköjään onnistunut nappaamaan yhtäkään edes semitarkkaa kokonaiskuvaa tästä huoneesta, joten tässä nyt kaksi tällaista.

Tuossa pöydällä ja seinällä oli paljon hienoja koruja. Inhottavaa, että niistä ei nyt ole ollenkaan kuvia.

Neenuskan Hilla loihti huoneen lapselle ja nimesi lapsen Kuuraksi!

Viides huone oli eteinen ja sen sisusti KongaRoon Marika. Tämä oli minun suosikkihuoneeni. Sen seinäratkaisu oli nerokkuuden huipentuma ja tykkäsin tosi paljon huoneen värimaailmasta.

Ei taida yllättää, että minun keittöni oli näyttelyn kirkasvärisin huone. Mutta yleisöä tuntuivat kuitenkin miellyttävän eniten harmaan sävyt ja hillittyä olohuonetta kuulin kehuttavan aivan erityisesti. Oli ihan mahtavan hienoa nähdä, miten antaumuksella ihmiset paneutuivat äänestämään kivointa huonetta ja tuotetta. Toisille vastaus oli heti ilmiselvä, mutta jotkut tutkivat näyttelyn jopa moneen kertaan.

Näyttelyn lisäksi meillä oli Käsityökorttelin myyntiosasto, jonka puski kasaan Pompulan Mia. Kun torstai-iltana myyntiin tuotu tavaramäärä oli levällään osastolla, ei tosiaan käynyt kateeksi Mian urakka. Mutta tosi hienosti hän apujoukkoineen sai niin mahdottoman erityyliset tuotteet istumaan samaan tilaan. Minusta se oli ihan mission impossible.

Lempiriepujakin meni kaupaksi jonkin verran. Niitä tultiin kuulemma vartavasten hakemaan. Kiitos jokaiselle, joka niin teki. Joku osti kahdeksan kappaletta kerralla ja kassavuorolaisen oli kuulemma tehnyt mieli halata häntä minun puolestani! Minunkin tekee mieli halata häntä. Kiitoskiitos!

Kolmantena yhteiskivana meillä oli lavanäytös "Taidon tarina". Siitä on laitettu videotallenne Youtubeen, käykääpä siellä ihailemassa. Näytöksen puuhasi kasaan House of Simonen Pia, joka myös juonsi näytöksen. Ajatelkaa, miten eri alojen ammattilaisia meiltä löytyy ihan omasta takaa. Kaikenlaisia menneisyyksiä sitä voi käsityöyrittäjällä ollakin. Minusta näytös oli ihana. Meillä ei ollut ammattimalleja tuotteitamme esittelemässä, vaan mallitkin olivat omaa porukkaa ja oman väen lapsia. Paitsi vauvan roolia näyttelevä Baby Born, jonka sain siskontytöltä lainaksi.

Pia on se, jonka ansiota koko tämä Tampereen hienous alunperin oli ja joka tässä teki ihan suunnattoman suuren työn. Minulla oli isoja epäilyksiä näin megalomaanisen yrityksen onnistumisesta, mutta onneksi sain pitkän nenän epäilyksineni. Kaikki meni ihan tolkuttoman hyvin. On niin hyvä mieli!

Väsynyt yrittäjäporukka on nyt itseensä varsin tyytyväinen ja minä kiitänkin paitsi oman porukan osallisia, myös ennen kaikkea kaikkia Tampereella Käsityökorttelin kohteilla käyneitä asiakkaita ja myös kaikkia niitä, jotka ostivat jotain kotiinviemistä niiltä sadalta Suomen Käsityöyrittäjät -ryhmän yrittäjältä, jotka messuilla olivat mukana. Vau. Hyvä me ja hyvä te! Edes messuparkissa puhjennut ja tyhjentynyt autonrengas ei saanut minua pyyhkimään hyvää mieltäni pois.

Ja nyt purkamaan sitä autoa...

Hei follaa mua, pliis!

Kun tein Kenille oman Instagram-tilin, se alkoi yllättävän nopeasti saada seuraajia.

Itse löysin myös valtavan määrän niitä aikuisia barbieharrastajia, jotka esittelivät siellä nukkekokoelmiaan tai ompelemiaan vaatteita.

Jotkut kehittävät jatkuvajuonisia tarinoita nukeilleen.

Joillain on aivan mielettömän hienoja valokuvia.


Ja sitten on niitä tolkuttoman taitavia, jotka uudelleenmaalaavat nukkejensa kasvot ja luovat niistä käsittämättömän realistisia mini-ihmisiä.

Vaikka Ken oli minulle ehkä isolta osalta terapiaa hankalalla hetkellä, en halua sitä enää hyljätä hyllylle patsastelemaan, sillä se on avannut minulle aivan ihanan maailman sosiaalisessa mediassa. On niin mukavaa, kun Kenin kuvat Facebookissa saavat tykkäyksiä ja te kommentoitte niitä kannustavasti. Mieletöntä on se, kun Ken välillä saa postitse yllärikirjeitä ihan omalla nimellään. Minun sydämeni heittelee silloin kuperkeikkaa.

Instagramissa Keniä seuraa myös moni lapsi. Sen takia joudun pikkuisen miettimään, mitä sinne latailen. Hector viihtyisi mainiosti Tom of Finland -tyyppisissä nahkareleissään, mutta pelkään sen jo menevän hyvän maun tuolle puolen. Eräs aikuinen barbie-instailija kertoi blokkaavansa lapsiseuraajat, koska hänen nukkensa puuhaavat jos jonkinlaista kyseenalaista toimintaa: harrastavat seksiä erikoisin tavoin, käyttävät huumeita, juhlivat ja rellestävät. Kaikki nuket kun eivät ole kovin kilttejä tyyppejä ja aika usein K-18.

Minusta lapsiseuraajat ovat Kenillä ihan ok, sillä Kenin sanomahan on se, että miehet mekoissa tai miespariskunnat ovat loppujen lopuksi ihan tavallista porukkaa, enkä pane ollenkaan pahakseni, jos myös lapset sisäistävät tämän ajatusmallin Kenin avulla. Mutta se minua aina huolestuttaa tosi paljon, kun ne samaiset lapset pyytävät Keniltä: "Follaa mua, pliis!" Minusta se on kauheaa. Eiväthän ne lapset tiedä, mikä kaamea perverssi minä tosiasiassa olen, vanha pedofiiliäijä, joka houkuttelee lapsia kivoilla nukkekuvilla? Lapset lataavat jatkuvasti kuvia itsestään Instagramiin.

Vai olenko minä nyt taas ihan tarpeettomasti kukkahattutätinä täällä?



♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

PS: Mut follatkaa hei te mua, pliis XD XD XD

Ken Instagramissa @kenseikkailee
Ken Facebookissa
Susannan Työhuone Instagramissa @susannantyohuone
Susannan Työhuone Facebookissa
Minun Playmobil-nukkeni Instagramissa @susannaplays

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Ja PS vielä. Pari tuntia aikaa voittaa liput Tampereen kädentaitomessuille! 

Ajatukset jo Tampereella

Olen viimeiset pari viikkoa keskittynyt melkein pelkästään Tampereen messujen Käsityökortteliponnistukseen ja nyt alkaa kaikki olla valmista. Jännittää hyvällä tavalla. Toivottavasti suunnitelmani näyttelyosaston seinistä toimii käytännössä. Yleensähän kun minä jotain rakennan, mikään ei suju suunnitelmien mukaan. Pitäkääs peukkuja! Sekin vähän jännittää, saanko kaiken mahtumaan pieneen autooni. Pitäkääs peukkuja sillekin! Ja kaikelle muulle siinä sivussa.

Viimeisimmäksi huomasin eilen, että vaikka olin antanut näyttelyn infopisteen työntekijöille ohjeeksi pukeutua violettiin, minulla itselläni ei ollutkaan violetteja vaatteita. Paitsi polvipussilliset pitkät kalsarit ja muotonsa menettänyt huppari. Ompelin sitten hätäpäissäni pellavaisen hmmm... kauhtanan kaikesta sellaisesta materiaalista, mitä sattui hyllyistä löytymään. Siitä tuli ihan kaunis, mutta kun vedän sen päälleni, saatan näyttää enemmän Pikku Kakkosen tädiltä, kuin arvokkaalta esittelijältä, joka edustaa kahtasataa kädentaitajaa! Älkää silti tuoko lapsianne minulle parkkiin.

Uskon, että näyttelystä tulee hieno. Se on siis koti, jossa on eri huoneita. Meitä on ollut sitä rakentamassa viisi yrittäjää, joista jokainen on koonnut yhden huoneen. On hauskaa nähdä torstaina, millainen kokonaisuus siitä syntyykään.

Olen itse näyttelyssä paikalla joka päivä osan aikaa ja jakelen arvontalappuja. Ihanaa, ettei minun tarvitse olla siellä kolmea vuorokautta aamusta iltaan, vaan pääsenkin ihan rauhassa tutustumaan messuihin ja tekemään omia joululahjahankintoja. Tosin muistelen viime kerralla noilla messuilla hankkineeni joululahjoja lähinnä itselleni...

Minun Lempiriepujanikin messuilta saa ostaa. Ne löytyvät Käsityökorttelin osastolta. Paikka on E119. Valitettavasti tuon sinne vain Mummon pitsiliina -kuosia, koska tila on rajallinen.

Rätit nousevat myös catwalkille. House of Simonen Pia on koonnut lavaesityksen aika mahdottomista aineksista. Muotinäytös ilman, että esitellään ainoatakaan vaatetta? Mitä siellä sitten esitellään ja miten, sen näette joka päivä klo 13. Ja taas siellä E-hallissa.

Tarkemmin tästä kaikesta voitte lukea  

Käsityökorttelin blogista 

ja siellä voi myös voittaa liput messuille! 

Jeeeeee!

Nähdään Tampereella, tervetuloa lämpöisesti!