Lopussa kiitos seisoskelee

Kävin eilen Helsingissä. Paitsi että sain junamatkalla sukkien varret neulottua valmiiksi, onnistuin myös läpäisemään web designer -tutkinnon. Ja vieläpä ilman moitteen sanaa: tutkintohenkilöt olivat oikein tyytyväisiä lopputyöhöni.

Koulun loppuminen on helpottava asia. Lopputyön kirjallisen osan kanssa oli sen verran työtä, että minusta on ihanaa vihdoinkin saada olla ajattelematta koko asiaa. Olin ajatellut ryhtyä opiskelemaan saman tein jotakin uutta, mutta nyt minusta tuntuu siltä, että haluankin junnata hetken paikallani. Tai ehkä vähän pidemmänkin hetken.

Mutta niin heppoisiksi jäivät kuitenkin tämän koulutuksen tarjoamat www-sivunrakennusopit, etten aio koskaan käyttää itsestäni web designer -titteliä. Se olisi mielestäni loukkaus niitä kohtaan, jotka ovat opiskelleet alaa päivittäin usean vuoden ajan. Pidän yhä itseäni vain graafisena suunnittelijana, joka on hiukan onnistunut päivittämään taitojaan nykyaikaisemmiksi.

Ansaitsin silti mielestäni palkinnon kunnialla loppuun asti suoritetuista opinnoista, joten kävin tänään ostamassa uuden saumurin. Kylläpä tulee sievää saumaa, kuulkaas! Mutta aika monta riepua taidan joutua vielä saumuroimaan, ennenkuin ne pyörähtelevät uudella koneella samaa tahtia kuin vanhalla tutulla. Uuden kanssa tatsi on vielä vähän hakusessa. Tiedossa siis iso pinkka edullista kakkoslaatua!

Vanha ystävä joutuu varmaankin huutikseen tai tori.fihin etsimään uutta kaveria.

Kuin mikä tahansa synkkä päivä

Ei tapahdu mitään. Tylsäilyttää. Koti on siivoamatta. Tiskit tiskaamatta. Rievut ompelematta. Dieetti väsyttää jo kovasti. Ja se sisustuslehti, jonka ilmestymistä tälle päivälle odotin, ilmestyykin vasta kuukauden kuluttua.



Tässä tilanteessa parasta onkin vain ottaa neulomukset käteen ja muistaa, että kevät on koko ajan lähempänä.

Lapsuus kynällä - ja nuoruus myös

Pienen linnun blogissa oli kiva kaikille avoin haaste "lapsuus käsillä". Hän haastoi käsityön harrastajat esittelemään niitä kädentaitojen tuotoksia, joita lapsena olemme tehneet. 

Muistin heti puutyötunneilla tehdyt lintulaudat, tekstiilitöissä nypertämäni pannulaput, hikisormin väännetyt villasukat, ensimmäiset mollamaijat ja lukuisat taikataikinasta muovaillut käyttö- ja koriste-esineet.

Kun rupesin kaivamaan muistolaatikoitani vintiltä, jouduin toteamaan surullisen asian: eihän niitä muistoja ole tallella juuri lainkaan! Palaan kuitenkin tulevaisuudessa tähän asiaan, jos jossain vaiheessa löydän lapsuuskodista vanhoja tekeleitäni.

Sen sijaan minulla on tallella paljon piirustuksia. Niitä läpikäydessäni löysin myös muutamia varhaislapsuuden kynäilyjä.

Tässä on kolmivuotiaan Susannan näkemys raskaana olevasta naisesta. Kuka on tuo toinen tyyppi, siitä ei ole tietoa.

Arkistossani on varsin ikävä, ala-asteen mentävä aukko. Tämä kuudennella luokalla piirtämäni kuva uudesta kodistamme on ainoa tallessa oleva piirros siltä aikakaudelta. Epäilen, että kaikki siihen mennessä kuvaamataidon tunneilla piirretyt työt on tuhottu, kun muutimme uudelle paikkakunnalle. Se on todella harmillista, sillä muistan monia erittäin hyviä töitä vanhalta ala-asteelta. Siellä opettaja panosti kuvaamataitoon ja meillä oli kunnollista paperia ja laadukkaat vesivärit. Ja ne ainoat oikeat liidut.

Teini-iässä piirsin kai aika tyypillisiä teiniaiheita. Näitä söpöjä geishoja urakoin isot pinkat ja lisäksi piirsin nuoria naisia, joille suunnittelin vaatteita.

Tässä on oma huoneeni 90-luvun alussa.  Sain itse sisustaa koko 4,5-neliöisen lukaalini.

 

Samainen huone vuotta myöhemmin, kun tyttömäiset taulut ja julisteet olivat vaihtuneet Guns N´Rosesiin. Kaipaan tuota pinnasohvaa. Sen kuuluisi asua nyt meidän kodissamme, mutta se on pantu päreiksi jo aikoja sitten.

Lukioaikoihin en piirtänytkään juuri muuta kuin Axl Rosen kuvia. Kyhäsin valopöydän pleksilevystä, jonka viritin tuolin selkänojan ja pöydän väliin. Alle laitoin lukulampun ja piirsin kuvat läpi lehdistä. Se oli hyvää anatomiatreeniä.

 

Opiskeluaikoina piirsin paljon jo pelkästään koulun takia, mutta myös harrastuksena. Kehityin ihan taitavaksi elävänmallinpiirtäjäksi.

Olenkin aina piirtänyt mieluiten ihmisiä ja taloja.

Parikymppisen Susannan angsti näkyy varsin ilmeisenä monissa kuvissa.

Varsinkin lukuisat omakuvat opiskeluvuosien ajalta kertovat paljon senhetkisestä mielentilastani. Ei tarvita kovin kummoisia psykologintaitoja todetakseen, että olin hiukan hajalla. 

Tämä häiriintynyt kuva on sieltä positiivisimmasta päästä.

 Nykyisin piirrän enää näitä simppeleitä maskotteja Lunetelle...

... ja vielä simppelimpiä omakuvia sarjakuvapäiväkirjaani.

Ympyrä sulkeutuu, kun katsotaan tuota viimeisintä omakuvaani ja tätä nelivuotiaan Susannan näkemystä omasta itsestään. 

Olen taantunut.

Tältä meillä oikeasti näyttää

Helmikuu on kulunut ihan kamalan hitaasti, sillä olen odottanut kärsimättömänä sisustuslehteä, joka ilmestyy kuun lopussa. Siinä on ilmeisesti meidän koti mukana. Kuvauksethan tehtiin loppukesällä (vai alkusyksyllä, en nyt kyllä muistakaan tarkasti), joten se, että juttu tulee nyt jo ulos, on kyllä merkillisen nopea tahti. Se jännittää erityisen paljon siksi, että en ole saanut lainkaan nähdä kuvia etukäteen.

Minä tietysti vähän siivosin silloin kuvauksia varten ja panin tavarat muutenkin ojennukseen. Samoin näitä oman blogin kuviakin ottaessani katson aina, että kaikki on nätisti ja suht siistiä. Monet sanovatkin blogin perusteella, että "teillähän on aina niin siistiä", mutta se ei tietenkään pidä paikkaansa. Usein meillä on karmea kaaos. Ja pahimmillaan se on aina silloin, kun joku Sulon sukulaisista tai työkavereista ilmestyy varoittamatta ovelle. Haluan vilauttaa teille nyt sitä meidän oikeaa todellisuuttamme. Sitä, millainen meidän kotimme on blogin ja sisustuslehtikuvien ulottumattomissa.

Sänkyä ei pedata juuri koskaan. Sehän on vain terveellistä, että peti tuulettuu hyvin päivän aikana, eikö?

Tänä aamuna makuuhuone oli kyllä tavanomaista siistimpi. Vain muutama minun vaatemyttyni lojui lattialla ja historiallisesti vain yksi Sulon vaatekappale roikkui kaapin oveen ripustettuna. Minähän pääsin jopa kulkemaan kompastelematta vessaan. Kun Sulo on kotona, tuossa keskellä lattiaa on ihan aina mielivaltainen määrä erilaisia maastokuosisia kasseja, joita hän joutuu raahaamaan edestakas työn ja kodin välillä. Yleensä siinä on lisäksi vielä pyykkikori, jossa puhtaat vaatteet kärsivällisesti odottavat kaappiin pääsyä.

Keittiö näytti tänä aamuna melko tyypilliseltä. Eilisaamun puurolautaset munankuorineen olivat yhä korjaamatta pois. Ja tottahan aina yksi pullollinen Lasolia kuuluu jokaiseen ruokapöytään.

Tiskit odottavat deadlinea. Se on se hetki, kun Sulo saapuu töistä kotiin kahden vuorokauden jälkeen. Yksin ollessani minä elän ihan pellossa ja hoitelen tiskit vasta pakon edessä viime hetkellä, koska en halua Sulon tulevan väsyneenä kotiin ja kohtaavan ensimmäisenä tiskivuorta, joka on vain kasvanut hänen poissaollessaan. Aika usein jopa onnistun tässä tehtävässä.

Ja siinähän se tiskirättikin huuhtelemattomana myttynä pönöttää kaiken ryönän keskellä. Ihana sisustuselementti, tosiaan.

Jatketaas matkaa olohuoneeseen.

Jahas, emäntä on taas kerran menettänyt hermonsa kiristäviin rintaliiveihin ja heittänyt ne ohimennessään lattialle. Nuo muut vaatteet ovat aiemmilta päiviltä, sillä tämäkään kasa ei ole tähän kertynyt yhdellä huitaisulla. 

Samainen emäntä on lohnottanut sohvalla kolmen torkkupeiton alla nyyhkimässä erityisen sydämeenkäyvälle Criminal Mindsin jaksolle hörppien samalla iltasmoothietaan. Aamulla smoothienjämät ovatkin oikein mukavasti jämähtäneet mukiin ja se tietysti ilahduttaa siinä vaiheessa aivan erityisesti, kun tiskien deadline lähenee.

Salin puolen synnit ovatkin vaihteeksi sitten Sulon harteilla. Metallinen kynttilänjalka on tietysti se ainoa oikea paikka kuivattaa hikistä hiihtopipoa. Sulon monot ja törkyiset pihahommarukkaset asuvat ihan vakituisesti uunin edessä.

Vaikka minua jostain kumman syystä ei lainkaan ärsytä omat lattioille viljellyt sukkahousuni ja rintaliivini, joita joudun päivittäin metsästämään ympäri taloa, minua ärsyttää aivan tolkuttomasti se, miten Sulo ripustelee hikivaatteitaan salin tuolien selkänojille. Olemme nikkaroineet noille vaatteille ihan ikioman kuivatuspaikan kylppäriin, mutta siitä huolimatta Sulo uskollisesti jaksaa peitellä niillä kauniit vanhat tuolimme.

Kurkistus toimistoon auttaa unohtamaan ärsytyksen, sillä siitä alkaa minun valtakuntani. Sen kaaoksesta en pääse syyttämään ketään muuta kuin itseäni.  Kaikki tavarat jäävät minulta juuri siihen kohtaan, mihin ne lasken käsistäni. Pari viikkoa sitten maalasin seinäkaapin, mutta maalipöntöt ovat yhä allastasolla ja pensseli huuhtelematta lavuaarissa.

Tässä Sottapyttymaan kuningatar istuu valtaistuimellaan ja nakkelee ympärilleen papereita, toimistotarvikkeita ja urheiluvälineitä. Jos hän joskus vaivautuu nousemaan ylös ja hakemaan jotakin kaapista, on hänen mahdotonta kuitenkaan vaivautua sulkemaan kaapin ovea.

Mutta työhuoneen puolella
vallitsee tänään kuitenkin
hyvä järjestys, sillä
siellä on rättilinjasto
juuri toiminnassa.
Turhaan siis käymme siellä
nyt ollenkaan.

(Psst...
turkoosejakin rättejä
on taas verkkopuodissa.
Jokaista kuosia edes
jonkin verran.)

Kierroksen kauniiksi lopuksi näytän vielä minun ehdottoman suosikkini. Kukahan punnitsi aamupalan pakastemarjat oikeaoppisesti dieetin mukaan, mutta unohtikin syödä ne?

Mutta nyt on raahauduttava niiden tiskien kimppuun. Sulo on täällä puolen tunnin kuluttua.

Ei mitään laamapaitoja

 

Tästä tulee nyt kuolettavan pitkä postaus, mutta lukekoon ken jaksaa. Asiakastyytyväisyyskyselyyni on tähän mennessä tullut 235 vastausta, ja koska vastausten saapumistahti on nyt hiljentynyt yhteen kappaleeseen per päivä, päätin ryhtyä läpikäymään vastauksia. Kyselyyn saa silti yhä vastata ja arvontaan voi osallistua huhtikuun loppuun asti.

Kerroinkin jo aiemmin, miten vaikeaa minun oli ensin lukea näitä vastauksia, ja miten pahalta yksikin kriittinen arvio tuntui. Nyt osaan jo suhtautua asiaan järkevämmin ja pitää mittasuhteet oikeina. Olen todella kiitollinen kaikille, jotka jaksoivat vastata, sillä kyllä tästä tuli paljon arvokasta tietoa esiin.

Jo ekalla luokalla osoitin merkkejä siitä, että minun kannattaa ryhtyä yksinyrittäjäksi.
"Antaa tovereilleen työrauhan" ja "kykenee yhteistyöhön" olivat heikoimmat kohtani.

Lapsena ja teininä, siis kouluaikoina minusta oli kauheaa saada kokeesta kasi. Vain ysit ja kympit olivat kyllin hyviä. Tällainen lapsena omaksuttu armottomuus itseäni kohtaan ei ole minusta vieläkään kadonnut, ja siksi minusta oli erityisen pelottavaa katsoa, millaisia arvosanoja räteistäni annettiin.

88% vastaajista antoi nelosen tai vitosen. Se on todella hieno tulos. Ja kaikista vastanneista vain 5 henkilöä piti rättiäni heikkona tuotteena, eikä yksikään täysin surkeana. Sehän on huippuhienoa. Tästä pallukasta varsin mojova lohko sisältää hyviä arvosanoja. Ihanaa!

Ja siitä huolimatta nuo kolmoset tuntuvat minusta hirmuisen kurjilta. Jokainen rätti on minulle kuin oma lapsi; jokaista rakastan ja jokaisen valmistan parhaani mukaan. Nousen näköjään heti puolustusasemiin, kun lapselleni annetaan kokeesta välttävä numero.

Tuo tunne on nyt pitänyt osata kääntää niin, että ottaisin avoimesti vastaan sen, mikä on pielessä ja yrittäisin kasvattaa näistä lapsistani vieläkin parempia.

Huomattava enemmistö asiakkaistani suosittelisi rättiä muille. 96%:n tyytyväisyys on huikea asia. Vain kahdeksan vastaajaa jättäisi suosittelematta riepua.

Pyysin valitsemaan tuotteen kolme parasta piirrettä. Parhaimpina ominaisuuksina asiakkaat pitivät kuosejani, rätin kotimaisuutta ja ekologisuutta. Tämä yllätti minua hiukan, sillä oma kärkikolmikkoni olisi ollut kuosit + hajuttomuus + imukyky. Minulle itselleni riepujen käyttöominaisuudet ovat tärkeimpiä asioita.

Kuosien kauneus, persoonallisuus ja iloisuus olivat ylivoimaisesti myös se tekijä, joka oli synnyttänyt ensimmäisen ostopäätöksen. Lisäksi käyttöominaisuudet kestävyydestä, pestävyydestä ja pitkäikäisyydestä eli tuotteen ekologisuus olivat houkuttaneet ostamaan.

Monessa kommentissa myös mainittiin kotimaisen käsityöyrittäjän tukeminen ja kannustaminen ja se, että minä persoonallani ja blogillani olin tehnyt positiivisen vaikutuksen. Sen lukeminen tuntui erityisen hienolta, sillä tällaisella yliavoimella blogilla on myös varjopuolensa.

"Suht tyytyväinen molempiin [kilpailevaan rättiin ja Susannan Työhuoneen rättiin]. Näillä sinun räteilläsi on kuitenkin tekijä, jolla on kasvot ja on mukava hankkia tavaraa paikasta, josta tietää jotain muutakin. Tänä päivänähän on tärkeää, että tuotteella on tarina."

Mutta palataanpa vielä niihin kahdeksaan henkilöön, jotka varmasti eivät suosittelisi näitä rättejä kenellekään. Mikä heidän mielestään rievussa mahtoi olla niin pahasti vialla?

Kaksi heistä sanoi, että rätti ei kuivunut. Kolmas kertoi, että rätti haisi pahalta. Neljännen rätti oli harmaantunut hetkessä. Viides vaati, että musta painoväri olisi ehdottomasti otettava takaisin tuotantoon. Kuudennen rätissä oli rumat saumuroinnit ja sen muoto oli epäsymmetrinen.

Ja loput olivat joutuneet kohtaamaan väriä päästävän rätin. Tuo kirottu väriongelma ja sen selitys ei siis ole heidän tietoonsa asti viime kesänä kantautunut.

Tästä onkin sujuvaa siirtyä siihen, mitä kaikkea parannettavaa räteissä olisi. Noiden kahdeksan ihmisen kokemukset eivät suinkaan olleet ainutlaatuisia, mutta muut vastaajat olivat samoista puutteista huolimatta tykästyneet riepuihinsa.

Kysyin tarkennusta, mitä parannettavaa Susannan Työhuoneen räteissä olisi:

Minulle huojentavaa oli se, että tähän kysymykseen puolet kaikista vastasi, ettei keksi mitään parannettavaa tai että tuote on jo täydellinen.

" Hmmm. Jos se kävelis itse pesukoneeseen? ;) "

"Yksinkertaista ja toimivaa tuotetta on vaikeaa parantaa."

Mutta monet löysivät myös puutteita. Käyn niitä tässä läpi ja myös perustelen joitakin ominaisuuksia.

KOKO

Eniten toivottiin muutoksia kokoon. Aika monen mielestä rätti oli liian pieni. Yhtä moni piti sitä liian paksuna. Toisaalta joidenkin mielestä rätti oli tarpeettoman suuri ja jotkut mainitsivat sen koon olevan juuri sopiva. Jotkut taas toivoivat näiden nykykokoisten lisäksi suurempia rättejä muuhun siivoushommaan, kuten lattioiden pesuun.

Painoseula

Rätin koko ei ole tuulesta temmattu, vaan olen sen hyvinkin tarkkaan joutunut miettimään. Painoseula on tietyn kokoinen ja sen pinta-ala tulee käyttää mahdollisimman tarkkaan hyödyksi. Samoin kankaan leveys. Jos seulan pinta-alasta tai kankaasta jää paljon hukkapaloja, kustannukset nousevat ja sen myötä myös rätin hinta nousee. Tämän vuoksi pieni koon lisäys ei oikein ole mahdollista.

Sen sijaan huomattavasti suurempien riepujen tekeminen nykyisen koon lisäksi on asia, jonka aion pohtia kunnolla ja tehdä laskelmat. Tässä kohtaa ottaisinkin mielelläni vastaan toiveita, mikä olisi mukava koko. Ja jos riepu menee lattioiden luuttuamiseen, onko oikeasti enää mitään väliä sillä, onko siinä kaunista kuvaa? Eihän sitä katsella joka päivä keittiön paraatipaikalla.

"Bambutiskirätissä ei ole muuta moitittavaa kuin se, että rätti kuivuu tuskallisen hitaasti. Toisaalta rätti ei tuoksu märkänäkään."

Liiallinen paksuus ja siitä johtuva hidas kuivuminen tuntui vaivaavan useampiakin käyttäjiä. Kaksinkertainen kangas tosiaan kuivuu hitaasti, mutta samalla se tuplaa pinta-alan ja sitä myötä se tuplaa myös imukyvyn. Tämän oli moni huomannutkin.

"Kuivumisaika on varsin pitkä. Ohuempi materiaali kuivuisi nopeammin (mutta veisi kenties pisteitä imukyvyltä)."

"Omaan makuuni se on turhan paksu. Jos saisin päättää, olisi valikoimissa yksinkertaisesta kankaasta oleva rätti nykyistä hiukan suurempana. Paksuus tiputti arvosanan vitosesta kolmoseen. Muuten olen tyytyväinen."

Moni ehdotti yksinkertaista kangasta. Kun minä aloitin tiskirättien tekemisen, ne olivatkin nimenomaan yksinkertaisia ja suurempia. Olin vain saumuroinut reunat purkautumisen estämiseksi. Sellainen rätti tosiaan kuivui nopeammin ja oli ihan toimiva, mutta se käpertyi rullalle. Kaunis kuosi katosi, kun riepu rullautui juuri niin päin, että nurja puoli jäi päälle. Joudun tuottamaan teille pettymyksen, sillä en aio palata noihin vuoden 2009 rullaileviin tunnelmiin.

Vuonna 2009

ULKONÄKÖ

Paljon toivottiin lisää värivalikoimaa ja uusia kuoseja. Minulla on nyt tuotannossa 17 erilaista kuosia kahtena värinä. Se tarkoittaa 34 eri versiota. Siinä on nytkin liikaa minun kapasiteetilleni, vaikka minusta olisi ihanaa tarjota teille kaikki sateenkaaren värit ja uuden kuosin tasaisin väliajoin.

Mutta kuosit uudistuvat kyllä silloin tällöin, ja uskoisin, että kesäksi viimeistään piirrän taas jonkun uuden. Mutta varautukaa siihen, että joudumme hyvästelemään samalla ainakin yhden vanhan tutun.

Pinkkiä, violettia ja vihreitä sävyjä toivottiin muutamissa vasutauksissa. Näitä kaikkia olen aiemmin kokeillut, mutta mikään niistä ei myynyt kunnolla.

Edesmenneitä värikokeiluja.

Mutta mustan värin paluuta toivottiin niin monessa vastauksessa, että se varmasti tulee jossain vaiheessa takaisin. Tosin sitten kuosimäärän kustannuksella. Vähiten suositut kuosit pitää jättää pois, jotta värejä voidaan lisätä, etten minä hukkuisi vaihtoehtojen paljouteen. Musta ei ollut suosittu väri missään muissa kuoseissa kuin pöllöissä, skoottereissa ja kahvipannuissa. Uskoisin, että tulen jatkossa tekemäänkin mustalla vain tiettyjä printtejä.

Ja tosiaan kuten jo aiemmin mainitsin, värien leviämisestä ja pintojen sotkeutumisesta tuli muutama maininta. Siitä voi lukea kootut selitykset viime kesän postauksestani. Mutta tuo vikahan on siis saatu jo ratkaistua - luojan kiitos.

Haaveriepu.

Paljon myös huomautettiin valkoisen pohjavärin sopimattomuudesta siivouskäyttöön. Olen siitä niin samaa mieltä kuin vain voi olla! Valkea rätti totta kai harmaantuu ajan kanssa, ja mitä harvemmin sitä pesee, sitä varmemmin harmaus siihen pinttyy. Mutta ahkeralla huuhtelulla ja pesulla se pysyy kyllä suhteellisen kauniina. Mikään rätti ei voi pysyä kuin pakasta vedettynä päivittäisen käytön seurauksena. Kahvi ja muut voimakkaasti värjäävät ainekset tietysti ovat ongelmallisimpia pyyhittäviä. Vaikutusta tuntuu olevan myös käyttövedellä. Anopillani tulee kraanasta hiukan ruosteista vettä ja rätit ovat todella törkeän näköisiä hänen kotonaan.

Minun suuri haaveeni onkin, että voisin joskus hylätä valkoisen kankaan ja tehdä värillisä riepuja.

Mutta toimintani on niin pientä, että sen haaveen toteuttaminen ei ole ollut mahdollisuuksien rajoissa. Värillistä pohjaa voisi saada kolmella eri tavalla:

1. Kankaan voisi värjätä itse, mikä tarkoittaisi järjetöntä työmäärää ja vedenkulutusta, kun pesisin kotipesukoneessa jatkuvasti satoja metrejä kankaita. Paljon lisää työtä = paljon lisää kustannuksia = paljon nousua tuotteen hintaan.

2. Toinen tapa olisi tilata tehtaalta valmiiksi värjätty kangas. Mutta jos tätä käyttämääni kangasta aletaan värjäyttää, joutuisin tilaamaan kerrallaan muistaakseni vähintään 500 metriä ja metrihinta nousisi todella reippaasti. Minulla ei ole sellaisia kertasummia käytettäväksi. Ja kuinka silloin valitsisin värin? Yksi väri ei miellyttäisi kuitenkaan kaikkia, joten joutuisin tilaamaan useampia värejä ja tilausmäärä laskettaisiinkin jo kilometreissä. Kuinka paljon asiakkaat olisivat valmiita maksamaan extraa värillisestä pohjasta?

3. Kolmas tapa olisi löytää toinen kankaanvalmistaja, joka voisi tarjota värjättyä kangasta edullisemmalla hinnalla. Aina silloin tällöin minä jaksan ruveta tätä mahdollisuutta kartoittamaan, mutta toistaiseksi en ole saavuttanut mitään tuloksia sillä saralla. Elän kuitenkin toivossa, sillä jonain päivänä täydellinen kangas ihan varmasti ilmaantuu eteeni.

Onnistunutta saumurointia.

Eräs ulkonäköön liittyvä seikka tuli esiin mutamassa kommentissa. Saumurointijälki ei ollut tyydyttänyt asiakasta. Tämä on hyvin valitettava seikka ja harmittaa minua itseänikin. Minulla on käytössäni ihan tavallinen kotisaumuri, jonka olen ostanut käytettynä. Se ei todellakaan tee niin kaunista jälkeä, kuin sen soisi tekevän. Kunhan rikastun, hankin paremman koneen.

Koska bambukangas vielä kutistuu kastuessaan melko paljon, mutta saumurilanka ei kutistu lainkaan, reunan saumurointi löystyy ajan kanssa. Se ei tietenkään näytä kauniilta.

Parantamisen varaa on tietenkin myös minun ompelutaidoissani, mutta jos verrataan nykyistä rättiä kahden vuoden takaiseen, niin reunat ovat kyllä jo huomattavasti paremman näköiset. Kehityn siis koko ajan. Epäsymmetrisiä riepuja suollan silti välillä vieläkin, mutta myyn ne kakkoslaatuisina. Koska en kuitenkaan ole robotti, voi ykköslaatuisessakin rievussa olla pari milliä heittoa sivujen pituuksissa. Ja joskus laaduntarkkailussakin voi tapahtua kiusallinen lipsahdus ja ykkösluokkaan saattaa livahtaa suunnikkaan muotoinen riepu.

KÄYTTÖOMINAISUUDET

Hämmästyttäviä olivat ne muutamat kommentit siitä, että rätti haisee pahalta ja alkoi haista heti ensimmäisellä käytöllä. En oikein ymmärrä tätä asiaa, sillä hajuttomuus kuitenkin oli mainittu lähes kaikissa hyvissä kommenteissa ja siitä saan kiitosta muutenkin ihan jatkuvasti. Meillä on käytetty näitä rättejä nyt neljä vuotta, eikä ikinä ole rätti haissut. Minä uskallan milloin tahansa kävellä keittiöön, ottaa rätin tiskialtaasta ja painaa sen naamalleni. Jos jotkut kuitenkin ovat todenneet riepujensa löyhkäävän, en taida oikein enää tohtia käyttää hajuttomuutta argumenttina mainonnassani. Minun on nyt ryhdyttävä tekemään huolellisia hajutestejä ja pyyhittävä räteillä mahdollisimman erilaisia lätäköitä.

Myös huonosta imukyvystä valitettiin joissakin kommenteissa. Tähänkään minulla ei ole oikein mitään vastausta, sillä saan paljon hyvää palautetta juuri imukyvystä, joka paranee ja paranee, mitä kauemmin rätti on käytössä. Bambu on sellainen metka materiaali, että se oppii imemisen taidon vanhetessaan. Mitä enemmän rättiä käyttää ja pesee, sen paremmaksi se tulee. Heikoimmillaan sen imukyky on aivan upouutena.

Osa esitti toiveen, että räteissä voisi olla ripustuslenkki. Tämän toteuttaminen olisi ihan helppoa, joten pannaanpa harkintaan.

Sitten oli liuta sekalaisia parannusehdotuksia, joiden kannatus oli kuitenkin hyvin pientä. Toivottiin tehokkaampaa mainontaa, lisää jälleenmyyjiä, parempaa saatavuutta, parempia käyttöohjeita, halvempaa hintaa, karheampaa kangasta, kaksipuoleista painatusta jne.

VERTAILUA MUIHIN

55 vastaajaa oli käyttänyt myös jonkun toisen yrityksen valmistamaa bamburiepua tai omatekoista virkattua tai neulottua riepua. Pyysin heitä vertaamaan näitä minun valmistamaani riepuun.

Hyvin monet totesivat, että erot eivät olleet olennaisia, mutta joitain silti tuli esiin.

Kahdessa vastauksessa pidettiin minun rättini imukykyä heikompana, mutta 11 sanoi, että minun rättini imee tehokkaammin kuin kilpailijansa.

Minun rättini on kaikista paksuin, mikä tietysti oli osan mielestä miinusta ja osan mielestä plussaa. Erikoista kyllä, joidenkin mielestä minun rättini kuivui nopeammin, ja joidenkin mielestä hitaammin.

"Toinen ehkä kuivui nopeammin, mutta ei hidas kuivuminen sinänsä haittaa, kun rätti ei ala haista."

Kilpailijan karheaa kangasta arvostettiin paljon sen paremman hankausominaisuuden vuoksi.

"Toisen valmistajan "nukkapintainen" rätti tehoaa pinttyneisiin tahroihin."

Joku mainitsi, että minun rättini pysyy paremmin puhtaana, joku toinen taas oli sitä mieltä, että kilpailijan rätti. Muutama oli sitä mieltä, että minun riepuni pysyvät hajuttomampina. Myös paremmasta kestävyydestä sain pisteitä.

"Toisen valmistajan rätti lensi aika nopeaa wc-istuimen pesurätiksi, koska kulahti aivan muodottomaksi. "

Hinta oli mainittu muutamassa kommentissa. Minun riepuni taitaa tosiaan olla markkinoiden kallein. En silti näe syytä ruveta siitä nipistämään, sillä en halua alkaa riistää itseäni. Hinnoittelu on monen käsityöläisen akilleenkantapää. Jotkut jälleenmyyjistäni myyvät riepujani jopa 8 euron kappalehintaan ja tekevät silti mukavasti kauppaa. Onneksi käsityön hintaa osataan jo ymmärtää, sen te olette minulle opettaneet!

Olennaisin ero olikin visuaalinen. Puolet vastaajista totesi, että minun kuosini ovat kauneimpia.

"Kuosit nostavat nämä ihan omaan luokkaansa."

"Se toinen oli pliisumpi."

"Ja tosiaan niillä [toisilla räteillä] on se laamapaita-ulkonäkö. Jos nyt voi jotain yleisdepressiivisempää keksiä kuin tiskirätti, niin laamapaidalta näyttävä tiskirätti on sitten kyllä ankeuden huippu. "

Pari vastaajaa tosin toisessa kohdassa toivoi hillitympiä kuoseja. Heille minä joudun toteamaan, että ellei minulle tapahdu jotakin massiivista persoonallisuuden muutosta, niin kuosini pysyvät jatkossakin kaikkea muuta kuin hillittyinä. Susannan Työhuone ei ole pliisu, eikä tule koskaan olemaan.

Suosittelen lämpimästi kurkkaamaan Kiertin tai Serimerin valikoimaa, jos kaipaatte välillä  hillittyjä ja hempeitä kuoseja ja maanläheisiä vätejä. Kummastakaan minulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta kuten tästä kyselystä tuli ilmi, niin olennaisin ero on juuri kuoseissa.

Tai sitten voitte yrittää etsiä ne LAAMAPAITARÄTIT, joissa ei ole kuvioita lainkaan. :)

Olipa urakka.... tuhannet kiitokset teille, jotka vastasitte kyselyyn ja teille, jotka vielä luitte tämän raportin. Aion jatkaa tiskirättitehtailua erittäin hyvillä mielin ja uskoa itseeni ja omaan tuotteeseeni vielä entistäkin lujemmin.

Nyt nollaan pääni katsomalla kaksi Criminal Mindsin jaksoa putkeen, vaikka nukkumaanmenoaikani onkin hujahtanut jo aikoja sitten ohi.