tiistai 27. joulukuuta 2016

Sen pituinen se joulu

Toivottavasti teillä oli mukava joulu!

Tänä vuonna minun jouluni oli hyvin poikkeuksellinen, sillä sitä jouluoloa ei vaan tullut koskaan. Normaalisti minulle tärkeitä juttuja ovat joulukuusi, jonka koristelen jo itsenäisyyspäivän tienoilla sekä piparkakkutalo. Lahjat ovat myös tärkeitä ja se, että teen itse jouluruoat.


Mutta tänä vuonna mikään noista ei tuntunut tärkeältä. Ei tehnyt mieli roudata kuusta metsästä, ei huvittanut leipoa pipareita. Ajatus lahjojen saamisesta ja antamisesta lähinnä ahdisti ja joulukortteja näin aivan tarpeeksi Postissa. Kaikkein vähiten minua innosti ruoanlaitto.


Sitten tuli valaistus! Ei ole pakko, jos ei halua!

Päätös jouluvalmistelujen väliinjättämisestä oli mahdottoman rentouttava ja vapauttava. Kävin tekemässä Postissa pitkiä päiviä ja lohnotin illat sohvalla katsellen Orange is the New Blackiä Sulon kanssa. Ja kun se jouluaattoaamu sitten tuli, meni Sulo töihin ja minä kauppaan. Kaikki jouluruoathan rosollia ja riisipuuroa myöten löytyvät kaupasta valmiina. Niinpä minätyttö se vaan ostin kaiken eineksinä, vaikka olen aina halveksinut tuota "äitien tekemää ruokaa"! Hah, mikä rentous!


Koska en ole ollut juurikaan kotona viime viikkoina, ei tarvinnut edes miettiä, pitäisikö siivota. Kukaan kun ei ole kerinnyt sotkeakaan. Aaton minä makasin yksinäni sohvalla katsellen Netflixiä ja syöden karkkia. Keli oli mitä karmein, joten en kärsinyt yhtään edes huonosta omastatunnosta.


Kun Sulo joulupäivänä sitten pääsi töistä, availimme paketit, söimme einesriisipuuroa, eineslaatikoita ja eineskinkkua ja katselimme taas Orange is the New Blackiä. Käytännössä minä en liikkunut koko jouluviikonlopun aikana muualla kuin sohvan ja jääkaapin välillä.



Yksi parhaista jouluista, sanoisin. Ja jälleen kerran hämmästytän itseäni.


lauantai 17. joulukuuta 2016

Harmaan sävyjä


Tämän vuoden aikana olen miettinyt paljon sitä, mikä minusta tulee isona. Olen ollut totaalisen kyllästynyt yrittämiseen, käsityöhön ja erityisesti myymiseen ja markkinoimiseen. Olen tottakai myös nauttinut kovasti tuosta kaikesta. Ja nyt viime aikoina olen saanut katsella maailmaa uudesta vinkkelistä, duunarina matalapalkka-alalla pätkätöissä. Pidän tätä kaikkea rikkautena, joka avaa silmiäni ja kehittää minua.

Olen ollut tosi mustavalkoinen ihminen, ja olen varmasti vieläkin. Minulla on yhä jyrkkiä mielipiteitä, mutta huomaan myös loiventuneeni ja pehmentyneeni paljon. Vanheneminenko sen tekee, että maailma saa harmaan sävyjä mustan ja valkoisen väliin?


Yrittäminen. Yrittäjät monesti puhuvat itsestään vähän kuin sankareina. Olen itsekin tehnyt sitä. Mehän elätämme itse itsemme! Me olemme rippumattomia! Me pyöritämme yhteiskuntaa! Me maksamme hirveästi veroja! Ja Suomen lainsäädäntö tekee yrittämisestä jatkuvaa kamppailua! Me teemme ympäripyöreää päivää ja pidimme lomaa viimeksi 15 vuotta sitten!

Yrittäjän verotus ei ole minua koskaan maahan painanut, lakejakaan ei ole tarvinnut kirota. Minusta yrittäjät paisuttelevat lainsäädännön kahleita, varsinkin me pienet yksinyrittäjät. Ainakin toiminimiyrittämisen byrokratia on yksinkertaista, eikä siitä selviytyminen tee kenestäkään sankaria. Eikä kellon ympäri töiden tekeminen ja lomailun väliin jättäminen ole sankarillista, vaan enemmänkin typeryyttä tai organisointitaidon puutetta. Yrittäjä tekee töitä itseään varten; tekee sitä, mitä haluaa tehdä. Parhaimmillaan hän saa elantonsa tekemällä sitä, mihin hänella on intohimo. En näe siinä sankarillisuutta, vaan enemmänkin syyn olla kiitollinen onnekkuudestaan.

Olen ollut tosi ylpeä siitä, miten vuosikausia kestäneen sosiaalituilla elämisen jälkeen minä löysin itsestäni yrittäjänaisen, jonka ei enää tarvitse lähetellä anelulomakkeita sossuun tai kelaan. Siinä onkin kyllä hyvä syy olla tyytyväinen itseensä.

Oma yritys onkin enemmän identiteetti kuin työpaikka. Nyt Postissa olen todennut, että palkkatyö on todella helppoa rahaa verrattuna yrittämisen henkisen puoleen. Yrittäjyydessä ei silti ole mitään sen sankarillisempaa. Ne palkkatöissä olevat duunarit pitävät huolen siitä, että myös yrittäjältä katoavat roskat, sähköt pelaavat, verkkokaupan toimitukset löytävät perille, tiet on aurattu, hanasta tulee vettä ja särkyyn saa lääkettä.

Nyt minä olen ylpeä siitä, miten entinen paniikkihäiriöinen erakko onkin viihtynyt hälisevässä, ahtaassa, meluisassa Postin lajittelussa, jossa pitää olla tekemisissä hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Olen ylpeä siitä, että sopeuduin aikaisiin aamuherätyksiin ja että teen mielelläni työtä, joka ei vaadi luovuutta.





Käsityö. Minua on alkanut nolottaa käsityöläisten rutina siitä, että ihmiset eivät osta, eivätkä tajua, miksi käsityö maksaa. Olen itse ruikuttanut täällä blogissa samaa asiaa vuosien varrella vaikka kuinka monta kertaa! Hesarissa jokunen aika sitten julkaistu kannanotto oli taas yksi esimerkki meidän käsityöyrittäjien ruikutuksesta:

"Luovan alan yksinyrittäjä joutuu tekemään valtavasti työtä elantonsa eteen."
Sankariuden korostamista.

"Näillä yrittäjillä on kuitenkin myös perheet elätettävänä.  - - - Koska yrittäjä on lähes täysin sosiaaliturvan ulkopuolella, kovin montaa vuotta alle työttömyyskorvauksen suuruisella vuosituloilla hommaa ei jaksa pyörittää."
Säälinkerjuuta.

"Koska kauppa ei ole käynyt tänä vuonna lainkaan odotusten mukaan, kymmenet käsityöläiset ovat harkinneet jo yrittäjyydestä luopumista. - - - Vuosi 2016 on ollut suomalaiselle käsityöyrittäjälle surkein kymmeniin vuosiin."
Asiakkaiden syyllistämistä.

"Hanki kestävä joululahja myyjäisistä - - - Hyvä kuluttaja, joka arvostat laatua ja kotimaisia tuotteita: anna onnellinen joulu myös yrittäjälle ja valitse kotimaiset tuotteet kuusen alle. - - - Näitä tuotteita ei ole valmistettu lapsityövoimalla Kaukoidän hikipajoissa, vaan tarjolla on kotimaista osaamista, jossa perinteet ja ­design saavat aina uusia ilmentymiä ja joiden materiaalien alkuperästä voi olla täysin varma. Tämä on kestävää kehitystä ja kiertotaloutta parhaimmillaan."
Kaunistelua.

"Suomalainen käsityö" on todella häilyväinen määritelmä, jonka ylle on ihan turhaa asettaa sädekehää. Kun menee käsityömyyjäisiin tai messuille, tulee vastaan kaikenlaista "laatua", "kotimaista" ja "käsityötä".

Materiaalithan tulevat enimmäkseen kaukaa Aasiasta. Korujen osat Kiinasta, kankaat Intiasta, villat Uudesta-Seelannista. Kun ne materiaalit pannaan kasaan täällä meillä, syntyy suomalainen tuote. Minua se häiritsee yhä enemmän. Miksi puhutaan suomalaisesta, kun kyse lopulta kuitenkin on globaalista? Miksi puhutaan käsityöstä silloinkin, kun käsityön osuus on häviävän pieni?

Käsityöyrittäjillä ei ole pätevyysvaatimuksia, vaan kuka tahansa saa ryhtyä myymään kättensä töitä. Siksi joukossa on todella ammattitaitoisten, vuosikausia treenanneiden ja tuotekehitykseen panostaneiden mestareiden lisäksi myös kaikensorttista askartelijaa. Korvakorut irtoavat koukuistaan ja paidat nyppyyntyvät siinä, missä niiden kiinalaisetkin vastineet. Käsityö ei ole synonyymi kestävyydelle tai laadulle.

Käsityö ei ole myöskään synonyymi kestävälle kehitykselle. Kun minä menen käsityömarkkinoille ostamaan lahjoja tai tuliaisia (koska haluan tehdä oikein ja tukea käsityöläisiä), törmään aina samaan ongelmaan, olin sitten Suomessa tai ulkomailla. Se ongelma on nimeltään turha tavara. Näen paljon kauniita ja taidokkaita tuotteita, mutta yhtälailla näen niissä samoissa tuotteissa turhuutta. Koruja, pussukoita, laukkuja, koriste-esineitä, magneetteja, lisää koruja... kuinka paljon niitä oikein maailmassa tarvitaan? Jos me yrittäjät valmistamme pohjimmiltaan tarpeettomia esineitä, on ihan turhaa ihmetellä, miksei kauppa käy.

Mehän olemme kaikki kyllästettyjä tavaralla. Ei ole mikään ihme, että tavaran vähentäminen on muotia ja elämyksiä ostetaan nyt mielummin kuin tavaraa. En itsekään halua yhtään uutta esinettä kotiimme, sillä tunnen hukkuvani entisiinkin.

Kun yrittäjä alkaa syyttää asiakkaita siitä, etteivät he osta tarpeeksi, on syytä katsoa peiliin.


Myyminen. Markkinoiminen. Olen todennut, että nuo kaksi ämmää ovat minulle vaikeinta yrittämisessä. En jaksaisi edes kirjoittaa niistä, sillä olen niin kyllästynyt niihin. Varsinkin nyt, kun palkkatyössä saan hyvin konkreettisen ymmärryksen siitä, kuinka pitkään minun on tehtävä töitä voidakseni ostaa tietyn tavaran tai palvelun. Minusta on jo pitkään tuntunut huonolta yrittää myydä ihmisille tavaraa, ja siksi olen edes yrittänyt olla rönsyilemättä turhiin tuotteisiin. Mutta silti myyminen tuntuu koko ajan vaikeammalta. Kahdeksan euron tiskirätti = tunti töitä Postissa! Puolen tunnin hieronta = 4 tuntia Postissa!

Enpä taida enää kummastella heitä, jotka Riepukioskillani päivittelevät kallista hintaa.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Elämänsuunnitelma, osa 4


osa 1    -    osa 2    -    osa 3

Olen yhä aika kysymysmerkkinä sen suhteen, mitä elämälläni teen, mutta uskon, että asia vielä kirkastuu joskus.


10. Sain osa-aikaisen työpaikan.

Pidän itseäni varsin onnekkaana, kun se tapahtui näin nopeasti. Pääsin SOL:n palkkalistoille keikkatyöläiseksi tekemään postin lajittelua täällä Imatralla. Monet valittavat sitä, ettei Suomessa ole oikeita työpaikkoja enää tarjolla, vaan pelkkää vuokratyöpaikkaa toisensa perään. Minulle tuollainen vuokratyöpaikka kuitenkin sopii mainiosti. Tokikaan minulla ei ole vakituisen työpaikan tuomaa turvaa siitä, että tietäisin, että töitä on vielä kahden viikon kuluttuakin. Minulla ei ole myöskään työterveyshuoltoa, sairaslomia tai irtisanomisaikoja. Palkkanikin taitaa olla pienin mahdollinen. Toisaalta minulla on vapaus ilmoittaa, etten ole käytettävissä jonain päivänä, jos minulla on jotain muuta menoa tai velvollisuutta.

Aluksi tein neljän tunnin päiviä ja se oli mahtavaa. Kun pääsin postista kymmenen jälkeen aamulla, minulla oli vielä kokonainen päivä aikaa omalle yritykselleni ja vapaa-ajalleni. Työ postissa oli ja on yhä hirveän helppoa rahaa verrattuna yrittämiseen. Se on poistanut harteiltani sen tuskallisen painavaksi käyneen taakan siitä, että selviänkö, pärjäänkö, pysynkö hengissä. Tieto siitä, että aamut postissa tuovat minulle muutaman kympin rahaa tilille joka päivä, on ollut ihana asia.

Osa-aikainen aamutyö ja reippaat heräämiset toivat myös uutta intoa omaan yritystoimintaani ja uusia ideoita sekä energiaa.



11. Lähdin pitkälle lomalle. 

Loman tarkoitus oli auttaa pahan, pimeän marraskuun yli, jotta olisin täynnä virtaa ja intoa joulumyyntiin. Kolmen viikon toimettomuuden tarkoitus oli saada minut arvostamaan omaa työtäni ja tehdä minulle palava halu päästä käsiksi työhön. Arvelin myös, että niin pitkä aika niin karuissa maisemassa saisi minut taas muistamaan, miten hieno asia ovat neljä vuodenaikaa.

Noooooh....

En ollut suinkaan täynnä virtaa joulumyyntiin, kun palasin kotiin. Päinvastoin, en vieläkään löydä joulun tunnelmaa. Käsityökorttelin Joulukin tuli vedettyä läpi ihan vasemmalla kädellä ja olen todella kiitollinen jokaisesta tilauksesta, jonka sain! En aio mennä yksiinkään joulumyyjäisiin, koska minulla ei ole paljonkaan myytävää eikä senkään vertaa kutsumusta.

Toimettomana oleminen oli niin ihanaa, että se synnytti minuun vain suuremman palon toimettomuutta kohtaan. Hippi sisälläni haluaa tämän ja vapauden mennä minne lystää ja tehdä mitä lystää. Sisäinen palo liikkuvaa elämää kohtaan kasvoi taas kerran hallitsemattomiin mittoihin. Se kiukuttaa minua, sillä minussa on myös se järkevä konservatiivi, joka hokee sille hipille, että ei noin voi elää! Täytyy pitää yhteiskuntaa pyörimässä, olla hyödyksi ja tehdä rahaa ja maksaa veroja, jotta kaikki toimisi. Ei voi vaan luisua karkuun ja kuoria maailmasta kermoja päältä. Näiden akhden taistelevan voiman välillä on kompromissi: sitten eläkkeellä, jos sinne asti jotenkin pysyy hengissä/toimintakykyisenä ja jos saa tuon Sulonkin innostumaan ajatuksesta ja jos silloin vielä eläkkeitä on olemassakaan...

Ja ne karut maisemat.... niiden vetovoimasta taisin jo matkaraportissani mainitakin. Kyllä minä ottaisin karut maisemat paljon mielummin kuin tämän pimeyden. Ja jos tekisi mieli lunta, sitäkin löytyy maailmankolkista, joita kaamos ei vaivaa.

Loma toimi kuitenkin siinä, että olen nyt pirteä, olen terveen värinen ja minulla on hyvä mieli rämpiä eteenpäin taas jonkin aikaa. Ja siinä, että nautin siitä, että kaupoista löytyy hapanmaitotuotteita ja vettä tulee hanasta rajattomasti, eikä sitä tarvitse kantaa kymmentä litraa päivässä kaupasta. Sellaisia pieniä arjen iloja. Suomihan on erinomainen maa kaikilta muilta osin, paitsi ilmastolta.



12. Osa-aikainen työ muuttui ylikokoaikaiseksi.

Neljän tunnin päivät toimivat virkistävänä ja huojentavana lääkkeenä rasittuneelle pienyrittäjälle. Sitten ne muuttuivat kuuden tunnin päiviksi, jotka jo pikkuisen alkoivat häiritä muuta elämää. En välttämättä viitsinytkään enää käydä tiskirättejä painamaan, kun ruokaakin pitäisi keritä laittaa, talo lämmittää, lumet kolata ja laittaa Playmobilit uuteen vitriiniin... Ja sitten ne kuuden tunnin päivät alkoivat venyä niin pitkälle iltapäivään, että olikin jo pimeää, kun kaivauduin lajitteluhyllyjen välistä ulkomaailmaan. Tällä viikolla olen saanut elää tavallisen ihmisen elämää, kun olen herännyt viideltä, sinkoutunut töihin ja palannut sieltä kolmen aikaan. Olen ollut aika väsynyt, olen saanut komeat mustat silmänaluset ja syönyt vain eineksiä tai voileipiä. Kokoaikatyö ja yrittäjyys eivät sovi yhteen, mutta yllättäen juuri nyt minusta tuntuukin siltä, että jätän mielelläni yritystoimintaan liittyvät tehtävät taka-alalle ja teen noita pitkiä päiviä, kun niitä on tarjolla. Koska se kuitenkin on tosi helppoa rahaa yrittämiseen verrattuna.

Aika näyttää, miten mieli muuttuu.


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Käsityökorttelin Joulu


Tavallisesti Käsityökorttelin Joulu on minulle todella hyvä myyntipäivä tai -viikonloppu. Olen aiempina vuosina itse organisoinut sen suurimmaksi osaksi, mutta tänä vuonna muut korttelilaiset joutuivat siihen hommaan minun lomareissuni takia.

Olen valmistautunut tähän virtuaaliseen joulumyyjäisiin aina todella huolella, joten ei ole ihme, että se on ollut minulle myynnillisesti mainio tapahtuma. Olen tehnyt uusia tuotteita, keksinyt ilmaisia iloja asiakkaille ja tehnyt viikkokausia kaikenlaista pohjatyötä.

Tänään, kun tapahtumaan on enää yksi yö aikaa, minä totean nöyrästi tehneeni virheen, kun päätin pitää marraskuun lomaa. Nyt minulla ei nimittäin ole kuin muutama uusi tiskirätti riepukaupassa ja Homomaatuska Tompalla vain yksi uutuustuote. Kaikki muu jäi tekemättä. Siitä saakka, kun olen tullut takaisin Suomeen, olen ollut Postissa, ja aivan vaivihkaa leppoisat nelituntiset päiväni ovat vaihtuneet yhdeksäntuntisiksi. Kauemminkin olisin saanut siellä ylitöissä viipyä, mutta en vain ole pystynyt, enkä jaksanut. Näiden syiden takia Käsityökorttelin Joulu on minun osaltani todella vaatimaton. Toivottavasti muut ovat sitten panneet parastaan ja uurastaneet minunkin edestäni, jotta löydätte kädentaitajien tarjonnasta ihan huippuhyviä lahjaideoita.


Vanhaan tuttuun tappaan tapahtumapaikka on Facebookissa Käsityökortteli-ryhmässä. Sinne ei ole pakko liittyä jäseneksi, mutta vain jäsenet voivat kommentoida ja osallistua kilpailuihin. Itse pystyn olemaan paikalla juttelemassa vain noin iltakahdeksaan saakka, koska en halua olla puolikuollut aamuhämärissä kun ajelen taas sinne "oikeisiin töihini".

Olen tehnyt omaan verkkokauppaani sivun, jonne kaikki jouluiset uutuudet ja alennukset ja mahdolliset kilpailut ilmaantuvat huomenna torstaina klo 18.

Pankaas siis muistutus puhelimeenne, varautukaa glögillä ja pehmeällä torkkupeitolla sekä mukavilla villasukilla ja kääriytykää huomisiltana sohvalle läppäri sylissänne tuhlaamaan toivottavasti supermuhkeat veronpaulutuksenne!

lauantai 26. marraskuuta 2016

Raportti Fuerteventuran omatoimimatkasta

Betancuria-niminen kylä, jossa jopa 1600-luvulta peräisin olevaa rakennuskantaa oli vielä nähtävillä.

Mitä minä sanoin siitä lumien sulamisesta ja loskasta viime postauksessani? Kotiinpaluupäivän sää oli ehkä kaikkein paskin, mitä tässä maassa voi olla. Pimeääkin pimeämpi, sateinen ja kylmä. Juuri sellainen, miksi halusin marraskuuta pakoon. Oli siinä itkussa pitelemistä, kun jurnutin julkisilla kotia kohti.

Mutta kun pääsin Imatralle saakka ja näin Sulon asemalaiturilla vastassa, ei itkua enää voinut pidätellä. Ei siksi, että synkkyys olisi siinä vaiheessa käynyt ylitsepääsemättömän sietämättömäksi, vaan siksi, että tuntui niin hyvältä nähdä Sulo. Kolme viikkoa kului silmittömän nopeasti, eikä koti-ikävä ehtinyt tulla yhtään. Vasta kun näin Sulon siinä livenä, tajusin, miten paljon olin häntä kaivannut.

Yhtään mitään muuta en sitten ollutkaan.

Kiviä ja hiekkaa silmänkantamattomiin.

Eka lomaviikko kului totutellessa ja opetellessa, toinen viikko nauttiessa, mutta kolmannella viikolla kotiinpaluu ja työt alkoivat jo pikkuisen kalvaa ja tulivat painajaisina uniin. Tämän vuoksi ajattelen, että ensi talvena sitten ehkä neljä viikkoa. Aion palata Fuerteventuralle, sillä se oli minusta paratiisi. Ekan viikon pienten sateiden loputtua sää oli aivan täydellinen. 20-23 astetta ja lämmintä, navakkaa tuulta, aurinko paistoi kauniisti. Ei ollut hikipätsituska ollenkaan, vaan sää oli erittäin miellyttävää liikkumiseen. Joka päivä tuli käveltyä paljon, parhaimpina päivinä gepsikello kertoi, että 18 kilometriä. Aamuisin tykkäsin lähteä kävelemään auringon noustessa ja tein pitkiä geokätköilykävelyitäkin. Koska koko saari on silkkaa hiekkaa ja kiveä, ne kätkötkin olivat aina jonkin kiven alla. Ja kun niitä kiviä on miljardi, niin meinasi siinä ensi alkuun epätoivo iskeä. Sitten tajusin, että toisin kuin täällä Suomessa geo-ohjelman kertomat koordinaatit näyttivät metrin tarkkuudella oikeaan kohtaan! Se helpotti huomattavasti oikean kiven bongaamista. Fuerteventuralla on paljon geokätköjä ja kävely on helppoa.

Näkyvyys jopa kymmeniä kilometriä. Viihtyisitkö?

Ne autiomaat, joista koko saaren pinta käytännössä koostui, olivat ihan parasta. En oikeasti ole koskaan tuntenut olevani niin onnellinen ja sinut itseni kanssa kuin kävellessäni noilla karuilla kentillä, joilla ei näkynyt ketään missään. Oli vain minä ja aurinko ja hiljaisuus ja maa, jota pitkin kulkea päämäärällä tai ilman. Ei tarvittu teitä, eikä polkuja, koska eksymisen vaaraa ei ollut. Omilla silmillä näki kilometritolkulla joka suuntaan. Käveleminen sujui ihmeen vaivattomasti, hengittäminen oli ällistyttävän helppoa. (En ole mieltänyt itseäni mitenkään keuhkovammaiseksi, mutta tuolla se ilman kulkeutuminen keuhkoihin oli jotenkin aivan olennaisesti erilaista kuin missään muualla.)

Halpa hotellini oli sympaattinen ja rauhallinen.

Minusta oli ihanaa, ettei ollut lainkaan sosiaalista elämää. Ei tarvinnut huolehtia mistään, eikä tavata ketään. Toisin kuin olin arvellut, aikani ei käynyt pitkäksi enkä tylsistynyt toimettomuuteen. Päinvastoin opin lopulta jopa viihtymään siinä hotellin altaallakin kirjan tai neulomuksen kanssa.

Ainoa, mikä minua jälkeenpäin harmitti tässä omatoimisesti järjestämässäni matkassa oli se, että lentojen välilaskujen takia perillä auringossa ei saanut olla kuin 19 yötä. Lentokenttähotellit Englannissa ja Vantaalla, silmittömän kalliit ruoat ja juomavedet lentokentillä ja pakolliset kolme yötä Madridissa shoppailuineen ja ravintolaruokailuineen tulivat lopulta niin kalliiksikin, että olisi varmasti kannattanut valita suoremmat, vaikkakin hinnakkaammat lennot.

Pakollinen stoppi Madridissa opetti, että kaupunki on hyvin kaunis, mutta aivan liian vilkas minulle.

Olin ajatellut, että 20 euroa käyttörahaa riittää per päivä, mutta lopulta kulutettu rahamäärä oli keskimäärin noin 25 euroa päivältä. Sitä tosiaan nostivat ne lentokenttien ravinnon hinnat ja Madridissa viettämäni aika sekä muutamat yllättävät leluhankinnat. En kyllä arvannut, että barbileikit ryöstäytyvät sielläkin käsistä! Lisäksi jouduin lähettämään itselleni viiden kilon paketin matkatavaroita kotiin, koska kaikki ei enää mahtunut laukkuuni, enkä halunnut yrittää selvitä ekstralaukun kanssa muutenkin vaivalloisesta kotiinpaluusta.

Koti: makuuhuone, kylpyhuone ja tupakeittiö sekä terassi.

Oma hotellini oli halvin mahdollinen, mutta kun katselen yleistä hintatasoa, se on sama kuin Suomessa. Hotellit Kanarian saarilla ovat kallistuneet julmetusti. Koko reissun hinnaksi tuli noin 1200 euroa, kun siihen lasketaan kaikki hotellit, lennot ja kotimaan junamatkat. En minä olisi sillä rahalla saanut kolmen viikon pakettimatkaa. Aion silti tutkailla pakettimatkavaihtoehtojakin ensi vuoden reissua suunnitellessani, sillä tuo, että joku matkanjärjestäjä voikin mennä konkurssiin ja lentoja voidaan siirtää useita päiviä aikaisemmaksi, on melko epämiellyttävä muuttuva tekijä.

Caleta De Fusten keskusta.

Fuerteventuran viehätys oli säässä, maisemassa ja rauhallisuudessa. Hotellini sijaitsi Caleta De Fuste -nimisessä "kaupungissa" eli hotellien, ravintoloiden ja matkamuistomyymälöiden muodostamssa keskittymässä keskellä eimitään. Siellä oli hirveän paljon brittituristeja, enimmäkseen vanhempia ihmisiä. Espanjan kieltä ei juurikaan kuullut, sillä kaikkialla puhuttiin englantia, minkä lasken miinukseksi.

Maaoravat tykkäsivät tuisteita ja turistit maaoravista.


Iso plussa kuitenkin oli todella edullinen paikallinen bussiliikenne turistirysien ja pääkaupungin välillä. Mutta jos halusi nähdä vuoristoa tai oikeita kyliä, bussit eivät välttämättä enää olleetkaan kovin kätevä vaihtoehto ja autonvuokraus oli tyyristä. Sitä pitää miettiä ensi kerraksi, että löytyisikö jostakin järkevällä hinnalla auto edes muutamaksi päiväksi. Minusta Fuerteventura olisi täydellisin koettuna matkailuautosta, koska parkkeerata voi mihin vain ja tyhjää rannikkoa ja karua kuunpintaa riittää mielin määrin. Sillä lailla olisi majapaikka ja ruoat aina mukana ja voisi koko ajan vaihtaa tukikohdan sijaintia. Mutta huh, asuntoautojen vuokrahinnat ne vasta kalliita ovatkin!

Kansainväliset leijafestarit sattuivat sopivaan aikaan.

Nyt on sitten tilanne se, että aloitin hommat Postissa heti kotiinpaluuta seuraavana aamuna ja siellä kuluu ensi viikkokin. Jossain välissä pitäisi kuitenkin pystyä hoitamaan pullisteleva sähköposti ja saada kauppaan jotain myytävää, ennenkuin Käsityökorttelin Joulu tärähtää käyntiin torstaina!

https://www.facebook.com/groups/Kasityokortteli/

torstai 10. marraskuuta 2016

Terveiset paratiisisaarelta


Yli viikko on jo lomasta kulunut ja olen mielestäni nyt vasta alkanut kotiutua tänne! Aluksi oli kaikenlaista pientä kiusaa, joiden takia oli vaikeaa päästä heti rentoon lomatunnelmaan.

Paha järkytys tapahtui tuloiltana, kun asetuin väsyneenä huoneistooni. Ovenkahva jäi käteen, avain temppuili. Sohva näytti siltä, kuin siihen olisi joku kuollut ja ehtinyt maata paikallaan pari viikkoa ennen löytymistään. Keittiön hana oli irti ja heilui vesijohdon varassa. Vessapaperirullatelinekin oli hajalla. Terassin ovia ei voinut pitää auki, koska kissanpissan lemu löyhähti sisään ja katit vaanivat puskissa. Huoneistoni oli kadun varrella ja tien toisella puolella oli baari, joka lupasi live music every night ja näytti myös pitävänsä lupauksensa. WiFin löytymisestä ei ollut toivoakaan. Sängyn patjat olivat järkyttävät törröttävine jousineen ja upottavine keskikohtineen. Mutta pahinta kaikessa oli makuuhuoneessa leijuva vahva homeen haju, jonka lähteen paikallistin vaatekomeroihin. Komerot olivat niin kauheassa homeessa, etten sellaista ole kuunaan nähnyt. Itkuisena ja väsyneenä suljin makuuhuoneen oven ja päätin nukkua olohuonekeittiön kuolonsohvalla. Se oli kuitenkin niin vino, että selkäni olisi hajonnut sen päällä nukkuessani. Riivin saastaisen sohvanpäällisen irti ja löysin sen alta suht siedettävän vaahtomuovipatjan. Sen asetin sohvapöytien päälle ja sain aikaan ihan vakuuttavan pedin. 

Ahdistava alku lomalle, mutta mitä muuta voi odottaa, jos valitsee hotellin, joka maksaa 25 euroa yöltä? Ajatus melkein kolmesta viikosta homeisessa asunnossa kovaäänistä b-luokan livemusiikkia kuunnellen tuntui todella kauhealta. Itkuisena mietin, että tästä tulee helvetillinen loma. Koti-ikävä meinasi tulla jo ennenkuin ensimmäinenkään yö oli takana.


Aamulla aivoni pystyivät levänneinä tarkastelemaan katastrofia muultakin kantilta, ja kävin respassa kysymässä, olisikohan mahdollista vaihtaa huonetta. Muutaman tunnin odottelun jälkeen minulle löytyikin vastaava huoneisto, mutta ei lainkaan niin rähjäinen kuin edeltäjänsä. Kaikki on täällä uudessa huoneistossa ehjää ja sängyssäkin oikein hyvä, napakka patja. Makuuhuoneen komeroiden lastulevyhyllyt ovat kuitenkin tässäkin huoneessa huonossa jamassa, mutta vain hieman homeessa. Olen selvinnyt siitä ongelmasta pitämällä ikkunaa auki kaikki yöt ja toivomalla, että homeitiöt pysyvät komeroiden ovien takana. Ainakaan en haista hometta, joten asia ei rassaa minua.

Voin nimittäin huoletta pitää ikkunoita ja terassin ovea auki, sillä uusi huone on hotellialueen hiljaisella laidalla. Tänne ei kuulu baarin möykkä eikä ole puskia kissojen piileskelylle. Naapurissani asuu hipihiljainen vanha mies ja toisella puolella espanjalainen perhe, joka paikalliseen tapaan häipyy kaupungille siinä vaiheessa, kun minä alan käydä yöpuulle. Olen viihtynyt hienosti!

Aluksi murhetta aiheutti myös se, että tämän turistikylän ruokakaupat ovat todella kalliita, vaikka valikoimaa löytyykin. Kunnollinen ja kohtuuhintainen supermarketti on pitkän kävelymatkan päässä. Mutta nyt olen muutaman viime päivän aikana opetellut bussireittejä ja todennut niiden avanneen minulle taivaan! Bussilla matkustaminen on todella halpaa ja kätevää. 

Kolmas alkumetrien harmi oli sade. Minä valitsin tämän saaren vain sen takia, että täällä ei sada koskaan, täällä on aina aurinkoista ja kova tuuli. Täällä ei edes kasva juuri mikään kasvi omasta tahdostaan, vaan jokainen puu ja pensas on istutettu ja jatkuvan kastelun alla. Siinä, missä Suomessa on metsää, on täällä kiveä ja hiekkaa. Autiota kuumaisemaa silmänkantamattomiin. Ja siitä huolimatta, kun Susanna saapuu, niin takuulla sataa! Ja ilma oli seisovaa ja kosteaa, tuulesta ei tietoakaan. Vasta toissapäivänä oli ensimmäinen päivä, ettei satanut pisaraakaan vettä ja se tuulikin alkoi puhaltaa lopulta muutama päivä sitten. Onneksi sateet täällä ovat pikaista laatua, eikä viikkotolkulla jatkuvaa kaatosadetta kuten kotona, joten jokaiselle päivälle on myös riittänyt upeaa aurinkoa. Tuuli pitää huolen siitä, että kosteus katoaa, pyykit kuivuvat ja peti ei ole iltaisin nihkeä, kuten Teneriffalla. Ilmasto on todella täydellinen. Lempeän lämmin, ja öisinkään ei lämpötila laske kuin asteen tai pari viileämmäksi. Täällä voisi helposti nukkua taivasalla. Täällä olisi läpi vuoden hyvä olla.


Sulo on lähetellyt minulle kuvia lumisateesta. Kotona on kolmekymmentä senttiä lunta ja lisää tulee. Kun minä alkuvuonna varasin tämän matkan, jotta en joutuisi sietämään marraskuun vesisadetta ja märkää, masentavaa pimeyttä, me vitsailimme, että lumet tulevat takuulla silloin, kun minä lähden. Hiihtokelit alkavat ja kauniit valoisat talvipäivät pitävät pahimman pimeyden aisoissa. No, niin sitten tosiaan taisi käydä. Nyt me vitsailemme, että minun tuurillani hanget hohtavat siellä tuonne kuun loppupuolelle asti ja sitten ne muuttuvat loskaksi minun kotiinpaluuni kunniaksi ja sulavat pois ja jäätyvät sitten mustaksi pääkallokeliksi. 

Hetkittäin huono omatunto vaivaa minua, kun Sulo ei saa nauttia tästä paratiisista, vaan joutuu kantamaan puita, lämmittämään taloa ja kolaamaan pihaa. Tekemään kaikkea sitä, mikä on minun hommaani. Pidetään nyt peukkuja, että lumisade lakkaa ja Sulo ehtii myös hiihtää ja nauttia vapaistaan.

Minulla on enää 8 yötä paratiisissa ja aion nauttia jokaisesta jäljelläolevasta sekunnista. Toivon, että ensi vuonna voin paeta Suomesta kokonaiseksi kuukaudeksi ja että Sulo voisi olla mukana edes yhden viikon.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Väliaikakuulumisia


Nimenomaan väliaikaa tunnen eläväni juuri nyt. Tiistaina on lähtö kohti aurinkoa, ja se on se, mikä minulla on nyt tiukasti mielessä. Tämä yhtäkkinen luminen aika sitä ennen on vain tilapäinen häiriö, joka pitää käyttää a) työlistan lyhentämiseen, b) matkalaukun pakkaamiseen ja c) postilla työskentelyyn.

Työlistallani on liikaa kaikkea, ja yritän selvitä niistä tärkeimmistä, eli graafisista hommista, joista saan laskuttaa asiakasta. Omaan rättibisnekseen liittyvät asiat jäävät nyt auttamatta muiden hommien jalkoihin ja vaikka varastosta ovat jotkut riepumallit loppuneet, niin uusia ei ole tulossa. Toivon, että Sulo myy poissaollessani loputkin olemassaolevat rievut. Kangasmyynnin laitan nyt tauolle, koska en halua rasittaa Suloa kankaiden mittailemisella ja pakettien postittamisella ja koska en enää kerkiä painaa Sussu-tunikoiden printtikankaita. Jouluksi on tulossa uutuusjuttuja rättirintamalla, mutta ne paljastuvat vasta, kun palaan kotiin.


Minulla on ollut vähän sellainen olo, että onkos vähän tyhmää lähteä lomalle, kun on niin kaunis syksy ja kaikki on hyvin ja mielikin pysynyt valoisana. Mutta hah! Luonto teki minulle palveluksen mättämällä märkää lunta maahan kymmenisen senttiä! Nyt minusta tuntuu ihan todella hyvältä ajatukselta kadota täältä! Olen ihan täpinöissäni! Jännittää myös, sillä niin moni asia on mennyt jo vähän pieleen tähän reissuun liittyen. Piirrän ristin hotellihuoneeni seinään, jos minulla todella on paikka niille lennoille, joille lippuni viimeisimmän tiedon mukaan ovat ja jos minua todellakin odottaa pieni huoneisto keittiöineen Fuerteventuralla.


Kolme ja puoli viikkoa postissa on takana, ja se on ollut varsin valaisevaa aikaa. Olen taas muistanut, miksi aikoinani totesin, että en halua työkavereita ja miksi yksinyrittäminen oli minulle helpotus. Minun ei ole lainkaan helppoa keskittyä ja olla oma itseni, jos ympärillä on tarkkailijoita tai hälinää. Varsinkin naisten seurassa olen todella vaivaantunut, enkä oikein tiedä, mistä se johtuu. Olen huomannut, että virheiden tekeminen on minulle ihan hirveän häpeän aihe ja sisäänrakennetun kelvottomuuteni takia muutun helposti ahdistuneeksi ja avuttomaksi virheitä tehtyäni. Se, että minun virheeni vaikeuttaa jonkun toisen työtä, on minulle sietämätön taakka. Olen kuitenkin huomannut, että muutkin tekevät virheitä ja jos joku on huonolla tuulella, se ei johdu välttämättä siitä, että hän vihaisi minua! Olen välillä joutunut pakottamaan itseni hymyilemään reippaasti ja huomannut, että se ihan oikeasti toimii: tekoreippaus jalostuu oikeasti hyväksi fiilikseksi.

Neljän tunnin työpäivät aikaisin aamulla tuntuvat yhä varsin kelvolliselta vaihtoehdolta ja hyvin pieneltä uhraukselta. En kuitenkaan usko, että jaksaisin tehdä postin lajittelua kokopäivätoimisesti. Enkä tiedä, huolitaanko minua töihin enää sen jälkeen, kun joudun nyt omasta pyynnöstäni olemaan poissa kokonaisen kuukauden, vaikka töitä olisi tarjolla.




tiistai 11. lokakuuta 2016

Tärkeintä ei ole perillepääsy


Vaan matka. Niin Soja sanoo kansallispukujen valmistamisesta. Minun 39 tuntia kestänyt matkani hamekankaan kutojana on nyt kuitenkin tullut päätökseen ja olen tosi iloinen siitä! Kutominen eli se matka oli itsessäänkin kiva ja minä tykkäsin kutomisesta oikein kovasti, mutta olipa vaan ihanaa saada kangas irti puista.

Viime talvenahan minä stressaannuin ja rasituin työväenopiston harrastuksistani. Venäjänkielen opiskelu ja kansallispuvun paidan väkertäminen olivat kumpikin pelkkää vastoinkäymistä, ylämäkeen raahustamista ja epäonnistumisen tunnetta. Paskoja reissuja kumpikin, minun mielestäni. Kumpikaan matka ei edes tullut päätökseen keväällä, joten päätin vaihtaa reittiä.


Jätin venäjänopiskelut sikseen, enkä ilmoittautunut edes kansallispukukurssille. Sen sijaan Soja ehdottikin, että voisin itse kutoa hamekankaan hänen kangaspuillaan. Se osoittautui ihan mahtavaksi ajatukseksi. Ensinnäkin, jos olisin tilannut kankaan Taito Uusimaalta, olisi Taito Uusimaa tilannut sen Sojalta, joka olisi laittanut tilauksen jonnekin vuosien mittaisen työlistansa jatkoksi. Toiseksi säästin viitisensataa euroa kutomalla itse. Ja kolmanneksi Soja tuumi, että masentavan paitaprojektin jälkeen minun piti saada tehdä jotain, jonka tekeminen palkitsee. Niin ajattelee hyvä opettaja, kiitos Soja!


Ja kutominen palkitsi, vaikka aluksi se jännitti minua. Oli niin paljon osattavaa. Piti osata laskea yhtäaikaa jaloilla neljään ja käsillä mihin sattuu kolmen ja yhdentoista välillä. Piti ottaa koppi lentelevästä sukkulasta ennenkuin se ehti lattialle saakka. Piti seurata mallitilkusta, mikä väri tulee seuraavaksi. Piti muistaa siirtää hassua haravaa ja vääntää hammasratasta oikealle kireydelle. Ja jos loimilanka katkesi, piti osata laittaa siihen jatkoa ja pujotella se paikoilleen. Ja piti puolata villalankaa, puolata puolaamasta päästyäänkin.

Ei homma oikeasti niin vaikeaa sitten ollutkaan, kuin miltä ensi alkuun tuntui. Väriraitojen järjestyksen minä opin lopulta kahden metrin paikkeilla ulkoa, jalkojen liikkeisiin ei tarvinnut enää kolmannella kerralla laskupäätä ja se haravakin alkoi siirtyä ilman, että sitä piti koko ajan vahdata. Rytmi löytyi, tahti kiihtyi. Päätin saada valmista ennen lomareissuani, mutta sainkin valmista nopeammin kuin arvasinkaan.


Kun hamekankaan jokaisen sentin on kutonut ihan omin käsin, voi todella hyvillä mielin sanoa, että se on MINUN hameeni. Siinä on minun polkemisvirheeni (jotka onneksi näkyvät vain nurjalle) ja siinä on minun värivirheeni. Siinä on myös minun onnistumiseni, minun urakkani, minun henkilökohtainen suhteeni jokaiseen raitaan. Minulla on huono suhde lapsenkakan värisiin raitoihin ja melko huono suhde vihreisiin raitoihin, mutta erityisen rakastava suhde punaisiin ja keltaisiin raitoihin sekä kahden sinisen symbioosiin. Hassua, miten eriväriset langat olivat luonteenpiirteineen kuin ihmisiä, joiden kanssa joko tulin toimeen tai en tullut toimeen.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Postin tuo, postin tuo, postin tuo Pate jokaisen luo...

Te, jotka seuraatte minua Facebookissa tai Instagramissa, tiedättekin, että sain työpaikan Postista. (Mikä on aika huvittavaa, kun ajattelee, millainen suhde verkkokauppiaana minulla on kyseiseen laitokseen) Olen SOL:n työntekijä, eli minut siis kutsutaan töihin tarvittaessa. Olin superonnellinen, kun puhelu Postilta tuli ja sain kuulla, että kelpaan ainakin viikoksi töihin. Juuri tätä minä nyt tarvitsin: työn, joka ei syö kaikkea aikaani ja josta tulee vähän rahaa. Työn, joka ei vaadi ponnisteluja ja jossa vaan kyselemättä suoritetaan annetut tehtävät. Työn, joka antaa minun hengähtää hetken ja ottaa etäisyyttä siihen stressiin, jonka yrittäminen on päässyt minussa aiheuttamaan.


Olen nyt ollut viitenä aamuna töissä neljän tunnin ajan. Tehtävänäni on lajitella posteja. Se ei ole varsinaisesti vaikeaa, mutta vaatii tarkkaavaisuutta. Olen viihtynyt hyvin ja työaika on juuri sopiva, etten kerkiä tympääntymään. Vaikeinta on ollut oppia menemään nukkumaan tarpeeksi aikaisin, jotta uni riittäisi siihen, että kello soi jo viiden jälkeen.

Aikaisissa aamuissa on kyllä hyvätkin puolensa. Kun olen tehnyt osani Postissa, olen kotona jo lounasaikaan ja minulla on vielä monta tuntia aikaa tehdä omaa varsinaista työtäni ja kotihommia. Olen itse asiassa saanutkin tehokkaammin omia töitäni tehtyä näinä päivinä, joina olen aloittanut aamuni Postissa. Leikkimisellekin on välillä löytynyt aikaa, mutta olen kyllä joutunut karsimaan aika paljon Instagramissa notkumista.



Olen saanut todeta, miten suuri vaikutus on yksittäisellä ihmisellä siihen, miten ympärillä olevat viihtyvät. Minä olen vähän heittopussina, joten olen päässyt tekemään lajittelua eri tyyppien kanssa. Joku kiukuttelee ja valittaa, paiskoo paketteja naama punaisena. Ja sitten joku toinen tulee joka aamu paikalle iloisena ja aurinkoisena, juttelee, nauraa ja vitsailee koko päivän, vaikka on tehnyt sitä tasan samaa hommaa 36 vuotta. Minä niin ihailen sellaista ihmistä! Hän osaa olla tyytyväinen osaansa ja voitte varmasti kuvitella, että juuri sille postinjakajalle on kaikkein mukavinta niitä posteja lajitella. Minä perusnegatiivinen rutisija olen saanut häneltä muistutuksen siitä, miten tärkeää on olla nurisematta turhasta.



Kokemus on ollut kaikin puolin todella silmiä avaava, myös sen suhteen, millainen on matalapalkkaisten alojen palkkaus. Olen aika surullinen siitä, että valtava määrä ihmisiä tekee työtään naurettavan pientä rahallista korvausta vastaan. Kaikki ne, jotka siellä matalapalkka-aloilla pitävät yhteiskuntaa pyörimässä... jakavat postia, siivoavat toimistoja, istuvat kassoilla ja kuljettavat jätteitä...

Ja siitä olen myös surullinen, että työntekijöiden pitäminen on niin hirmuisen kallista työnantajalle. Koska olen itse yrittäjä, tiedän varsin hyvin, miksi palkat ovat pieniä ja miksi otetaan mielummin vuokratyöläisiä, kuin palkataan omia työntekijöitä. Eikö ole ihan hullua, että ensin työntekijöiden palkkaaminen tehdään niin kalliiksi, ettei tekijöille voida maksaa kunnollista palkkaa ja sitten "yhteiskunta" maksaa erotuksen sosiaalitukina.



Tämä elämänsuunnan kriisini on tehnyt minulle hirmuisen hyvää. Kuinka minä kehtaan valittaa, jos onnistun omassa yritystoiminnassa maksamaan itselleni "vain" tonnin kuussa palkkaa!? Voi että olen ollut tampio! Monet ihmiset, jotka tekevät täyttä työpäivää toisen palveluksessa, eivät tienaa mitenkään olennaisesti enemmän. Ja minulla sentään on yksinäisyrittäjänä mieletön vapaus määrittää itse työaikani. Kun paistaa aurinko, voin jättää hommat sikseen ja lähteä ulos. Jos aamulla nukuttaa, saan jäädä sänkyyn. Jos haluan lähteä lomalle marraskuussa, voin tehdä niin välittämättä lain määräämistä lomakausista tai kertyneiden lomapäivien määrästä. Jos olen flunssainen, en joudu miettimään, kehtaanko jäädä kotiin vai raahaudunko töihin. Ja jos annan työn vallata mieleni liian syvältä, minulla on mahdollisuus myös ravistaa itseni siitä irti, tavalla tai toisella. Minullahan on asiat vähän hiton hyvin ja silti olen kehdannut olla tyytymätön nurisija. Minä olen vastuussa elämästäni, valinnoistani ja siitä, päätänkö olla kiitollinen osastani.

Ja juuri nyt minä osaan olla erittäin kiitollinen siitä, että minulla on pieni yritys, joka tuo minulle pientä toimeentuloa ja pieni osa-aikatyö, joka tuo minulle lisää pientä toimeentuloa ja antaa minun olla stressaamatta. Ja siitä, että minulla on myös vapaa-aikaa tehdä asioita, joita rakastan. Voiko tämän parempaa edes toivoa?


PS. Vuoksenniskalla Imatralla, osoitteessa Torikatu 7, on huomenna lauantaina klo 10-14 kirpputori ja minä menen sinne myymään Playmobileitani. Liian halvalla meinaan myydä, mutta kun tämä meidän pieni mökkimme on käynyt liian ahtaaksi kokoelmalleni ja ihmiset eivät tunnu ostavan niitä minulta kohtuullisella hinnalla, niin kokeilen sitten polkuhinnoittelua. Olen tehnyt julmaa karsintaa "tärkeä prinsessa - ei niin tärkeä prinsessa" -periaatteella ja sain aika paljon kavennettua hoviväkeä.

Lopuksi vielä sananen sponsoriltamme:


Yleisön pyynnöstä Sussu-tunikoita saa nyt ihan valmiiksi ommeltunakin. Toistaiseksi kokeillaan niin, että tilauksen tultua minä painan kankaan ja postitan sen Tampereelle taitavan ompelijan käsiin, joka ompelee Sussun valmiiksi ja postittaa asiakkaalle. Tästä saa tehdä tilauksia, klik.




lauantai 1. lokakuuta 2016

Syksyn tullen sieniä kasvaa


Niitä alkoi tupsahdella pihamaalle pieninä sievinä kimppuina. Kuperia, söpöjä, vaaleanruskeita sieniä. Sitten niitä ilmestyi yhä enemmän ja erään sadepäivän jälkeen koko nurmikkomme oli niitä täynnä. Varmaan koivunkantosieniä, me ajattelimme, kun niin tiiviisti koivujen kantojen ja juurien mukaan kasvoivat. Nopeasti ne söpöt pienet sienet muuttuivat rumiksi lerppalierisiksi, tummanruskeiksi örvelöiksi. Vasta siinä vaiheessa älysin guuglata, että mikäs se tuollainen koivunkantosieni oikein on miehiään.


"Koivunkantosieni on kantosieniin kuuluva erinomainen ruokasieni. Sen voi paistaa, keittää, kuivata tai käyttää muhennoksissa." (Wikipedia)

Jahas. Annettiinpa niiden erinomaisten ruokasienien sitten mädäntyä tuohon pihalle.


Tänään minä korjasin ne pois, koska mätänevät sienivuoret eivät ihan hirveästi kaunista maisemaa. Yritin tutkailla, olisivatko ne vielä syötäväksi kelpaavia, mutta parhaimmatkin olivat jo limaantuneet ja näyttivät aika luotaantyöntäviltä. Meinasin alkaa soimata itseäni ihan urakalla, sillä sain kerätä ja lapioida limottuneita sieniä kokonaisen kottikärryllisen! Oman kotiovemme välittömässä läheisyydessä kasvoi siis ihan hirveä määrä ilmaista ruokaa, jonka me heitimme hukkaan! Emme ollenkaan tajunneet, mikä aarre edessämme rehotti!

 Koska olen opettelemassa positiivisemmaksi ja valoisammaksi (mikä muuten on onnistunut ihmeellisen helposti), en kuitenkaan käynyt ruoskimaan itseäni tai kieriskelemään tuhkassa. Toivon, että sienisato on tulevinakin syksyinä runsas, koska silloin minä osaan olla valmiina poimimaan jokaisen koivunkantosienen, joka pistää lakkinsa esiin meidän nurmikollamme.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Elämänsuunnitelman kolmannet askeleet


 (Edelliset askeleet voi lukea täältä.)

6. Kun sain ajan TE-toimiston ammatinvalintapsykologille, menin paikalle toiveikkaana. Mutta mitä arvelette, jos nimike on ammatin - valinta - psykologi, niin eikö tyypin pitäisi a) tietää tosi paljon ammateista b) tietää uran suunnan valitsemisesta ja c) tutustua asiakkaan persoonaan, taitoihin, soveltuvuuteen jne... No, en sano tästä asiasta enempää kuin sen, että poistuin puolentoista tunnin kuluttua paikalta pettyneenä, väsyneenä ja hapenpuutteisena seurattuani vierestä, miten kaveri selasi samoja nettisivuja, joiden parissa olin itse epätietoisena notkunut tuntikausia kotona näiden viimeisten viikkojen aikana.

7. Kun sain ajan Kehyn yritysasiantuntijoiden juttusille, menin paikalle toiveikkaana. Ja sieltäpä myös tulin pois varsin hyvällä mielellä, molemmilta tapaamiskerroilta. Tapaamani naiset olivat innostuneita, innostavia, positiivisia ja mukavia. Minun oli oikein miellyttävää keskustella ongelmakohdistani heidän kanssaan ja sain ihan konkreettisia vinkkejä ja ehdotuksia siitä, mitä kannattaisi kokeilla, jotta saisin myynnin nousemaan takaisin aiempien vuosien tasolle. Nyt minulla on to do -lista ja löysin kadonnutta iloa ja intoa tätä omaa yritystäni kohtaan. Jo pelkästään se oli hienoa asia, mutta lisäksi pääsin mukaan hankkeeseen, jolla pyritään saamaan paikalliset tuotteet liikelahjoja etsivien yritysten tietoisuuteen. Minulle annettiin myös yrityskummi. Hänet tapaan vasta lokakuun loppupuolella. Olen toiveikas senkin suhteen, vaikka minulle on todella epäselvää, mitä kummin kanssa tehdään. Kehyn palveluista jäi erittäin positiivinen tunne ja minusta on uskomattoman hienoa, että yrittäjille on tarjolla tällaista apua aivan ilmaiseksi.

9. Kun sain kutsun työhaastatteluun, menin paikalle toiveikkaana. Olen laittanut hakemuksia muutamiin erilaisiin osa-aikatöihin ja todennut, miten raastavaa ja masentavaa on saada "valintamme ei juuri tällä kertaa osunut teihin, mutta pidämme hakemuksenne tallessa, mikäli meillä joskus avautuu teille sopivaa työtä" -nöyryytyskirjeitä. Työhaastattelussa koin olevani nainen paikallaan ja nyt on olo kuin olisin laittanut lottokupongin. Sama jännitys, mutta kunpa vaan en joutuisi kokemaan sitä samaa pettymystä, joka aina lottolauantaina tipauttaa todellisuuteen. Minä todella olisin tyytyväinen, jos nyt saisin osa-aikatyön, joka ei vaadi muuta kuin annettujen tehtävien suorittamista.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Kiitos

Viikonlopun tilausmäärä oli h-u-i-k-e-a! En ikimaailmassa osannut arvata, että siellä ruutujen tuolla puolen innostuttaisiin moisella omistautumisella tuottamaan Sulolle harjoitusmateriaalia. Ette arvaakaan, miten onnellinen minä olen! Ja kiitollinen! Perjantai-iltana meinasi itku tulla silmään, kun kurkkasin saapuneiden tilausten määrää. Ja Sulo selviytyi tottakai aivan hienosti harjoittelupäivästään. Tai illastaan oikeastaan, sillä tilausten käsittelyä lykättiin koko ajan milloin milläkin verukkeella, kunnes sunnuntai-iltana urakkaa ei voinut enää kauemmaksi tuupata.

Teidän ansiostanne minulla on nyt menetetyt hotellirahat kasassa, ja voin lähteä marraskuussa reissuun melkein hyvällä omallatunnolla! KIITOS!

Matkakuume alkaakin jo poltella... mitä vaatteita otan mukaan, mitä Ken pakkaa... tarvitaanko piikkimattoa ja piikkityynyä, toimiiko siellä netti ja hoituuko tabletilla kaikki etähommat... kunpa ei tulisi oksennustautia tai jos tulee niin ei ainakaan matkan aikana... miten pärjään lentokoneiden vaihdoissa yksikseni... kuinka iso koti-ikävä tuleekaan... missäs siellä on geokätköjä ja miten bussilinjat kulkevat ja ja ja ja.....

Ihanalla tavalla jännittävää!




perjantai 23. syyskuuta 2016

Riepukauppiaan oppitunteja Sulolle



Sulosta pitää nyt koulia riepukauppias riepukauppiaan paikalle, sillä minun lomamatkani lähenee hyvää vauhtia. (Ei, minulla ei ole vieläkään niitä menetettyjä rahoja koossa, mutta minulla on nyt Visa-kortti, joten minähän lähden matkaan, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Aivan epäsussumaista holtittomuutta.) 

Laitoin verkkokauppaan postikuluttomuuden loppuviikon ajaksi siinä toivossa, että tilauksia tulisi tosi paljon ja Sulo pääsisi kunnolla harjoittelemaan. Lisäksi tästä pääsette tarjouspakettiin, joka oli alunperin tarkoitettu vain uutiskirjeen tilaajille. Tarjouspaketti sisältää neljä kappaletta syksyisen värisiä riepulaisia. Ja sitten vielä muistutan, että viiden normaalihintaisen rievun ostaja saa yhden yllätysrievun kaupan päälle.

Sulo on tänään omissa töissään ja alkaa huomenna käsitellä tilauksianne. Postiin ne lähtevät maanantaina. Iso kiitos jo etukäteen kaikille tilauksia tekeville!