sunnuntai 28. elokuuta 2016

Jumaltenrannan nousu ja tuho


Sain viikonloppuna palautetta, että nyt on blogi taas ollut päivittämättä liian pitkään. "Testikesä" vaan kelluu päälimmäisenä, eikä mitään raportteja tule. Korjataan asia, tehdään yksi ihminen tyytyväiseksi!

Sitten viime kuulumisten olen käynyt Narinkkatorilla kahdesti. Olen yöpynyt teltassa, saanut sadetta ja paistetta, tehnyt todella surkeita myyntituloksia. Jatkoin matkaani Turkuun, jossa myrskytuuli repi vieressäni olleen Finlaysonin teltan hajalle jo ennen tapahtuman alkua ja lennätti minun pöytiäni ja tuotteitani pitkin puistoa. Tuuli vaan voimistui, kun puistojuhlan alku läheni. Pidin itkun sisälläni, keräsin kamani kasaan ja lähdin ajamaan kotiin ennenkuin olin tehnyt yhtäkään kauppaa.

450 km:n matkan aikana ehtii miettiä asioita. Välillä pysähdyin bussipysäkille guuglaamaan vaihtoehtoja. Fakta on se, että tämä työ on alkanut tuoda minulle iloa enää vain siitä, että siitä tulee rahaa. Siis JOS siitä tulee rahaa. Itse työn tekeminen ei enää tuo iloa, eikä kannattele minua. Minulla ei ole pitkään aikaan enää ollut riemua tästä hommasta eikä intoa tai energiaa uudistua. Työssä viihtymiseni on alkanut olla suoraan verrannollinen siihen, miten se tuo euroja käteeni. Ajattelen rahaa koko ajan. Minusta vasemmistolaisesta onkin kasvanut kapitalistin poikanen.



Guuglasin työttömyysturvaa. Sain tietää, että työmarkkinatukea saisi vähän yli 500 euroa kuukaudessa ja sen lisäksi saisi ansaita 300 euroa kuussa ilman, että se vaikuttaisi työmarkkinatuen suuruuteen. 800 euroa. Se on enemmän kuin mitä minä keskimäärin olen pystynyt nostamaan itselleni "palkkaa" tänä vuonna ja vain vähän vähemmän kuin se, mitä viime vuonna. Olin hämmästynyt ja epäuskoinen. Voiko olla totta?

Nyt on tullut aika tarkastella omaa elämää vakavasti. Jatkanko yrittämistä, joka syö jaksamistani ja elämäniloani vai lopetanko yrityksen ja saan levätä hetken? Sen hetken jälkeen olisin samassa pisteessä kuin seitsemän vuotta sitten, jolloin sain tarpeekseni pakko-orjuudesta, jota kutsuttiin kuntouttavaksi työtoiminnaksi ja ajauduin yrittäjäksi.

Mikä tässä maailmassa on pielessä, että työttömänä tienaisin saman verran kuin yrittäjänä? Jos lopettaisin yritykseni, voisin myydä käsitöitä 300 euron arvosta harrastajana joka kuukausi ja säästyä alveilta ja yelleiltä. Minusta se on aika sairas kuvio.

Sairas kuvio, joka vaikuttaa nyt aika älyttömän hyvältä ajatukselta. Tottakai olen tällä hetkellä aivan liian väsynyt tekemään päätöksiä, joten en tee tällä sekunnilla mitään salamaliikkeitä. Minä otan nyt kunnolla selvää tästä kuviosta ja punnitsen asiaa loppuvuoden. Erittäin vakavasti.


Omasta yrityksestä luopuminen ei ole mikään helppo asia. Olen ollut niin ylpeä siitä, että minusta, ikityöttömästä, ahdistuneesta ja fobiaisesta riepulaisesta tuli kelpo yrittäjänainen. Onko häpeä joutua toteamaan, ettei minusta olekaan tähän ja lopettaa? Palata takaisin lähtöruutuun yhtä isoa kokemusta rikkaampana?

Vaakakupeissa on isoja asioita. Yrittämistä puoltavassa kupissa ovat vapaus, vapaa-aika, oma päätäntävalta, ihana käsityöyrittäjien tukiverkosto, ylpeys, asiakkaiden kannustus ja hyvä palaute. Ja työttömyyteen välttämättä liittyvä lomakkeiden täyttäminen, tilitysvelvollisuus jokaisesta teostaan ja menostaan ja pakko osallistua työvoimapoliittiseen orjatyöhön tai koulutuksiin.

Mutta siinä toisessa kupissa on henkinen keveys, joka syntyy siitä, ettei oma hengissäpysyminen olisikaan enää kiinni siitä, onnistunko myymään jotain jollekin toiselle. Tässä nykymaailmassa, jossa KonMarit ja lamapuheet ja kuluttamisen vastustaminen ovat vallanneet ihmisten mielet, kukaan ei halua ostaa enää mitään. Olen lopen uupunut myymiseen. Siihen, että katselen jatkuvasti asioita ja toimiani sillä silmällä, miten sen kaiken muuttaisi rahaksi. En halua olla sellainen ihminen.


(Otsikko on Asterix-sarjakuva-albumin nimi. Komea nimi, joka pyöri päässäni koko kotimatkani ajan. Susannan Työhuone on minun jumaltenrantani.)


perjantai 12. elokuuta 2016

Testikesä


Tämän kesän piti näyttää minulle, voiko myyntitapahtumissa käynnin saada kannattavaksi. Vaikka reissut eivät olekaan vielä ohi, olen jo aika paljon viisaampi kuin keväällä. Vastaus on kyllä. Myyntitapahtumat voivat kannattaa, jos saa kulut minimoitua.

Ja minä olen toden totta minimoinut kuluja.


1. Ruokailu

Enää en pysähdy huoltoasemille aamupalalle tai ostele jätskiä vessastopilla. Minulla on mukanani pähkinöitä, rahkaa, hedelmiä, pilkottuja vihanneksia sekä nakkipaketti, suolalihaa tai tonnikalaa. Jos maja- tai myyntipaikassa on sähköä tarjolla, otan mukaan pienen vedenkeittimen ja teen pussikeittoja, pikapuuroa ja teetä. Täydennystä haen yleensä Lidleistä, sillä niissä on aina samat tavarat samoissa paikoissa, eikä etsiskelyyn kulu aikaa, eikä tule tehtyä heräteostoksia. Ja Lidl on edullinen.



2. Majoitus

Enää en nuku hotelleissa ja huijaa itseäni sillä, että "tämä on samalla lomareissu" ja "hotelliaamupalalla jaksaa pitkälle päivään". Olen nukkunut tuttujen luona (Jos saan oman huoneen, pystyn siihen kyllä!) tai teltassa. Telttailu on ihanaa, jos on kaunis ilma. Olen pystyttänyt pienen telttani jonnekin metsäteiden varteen keskelle ei-mitään ja nukkunut oikein mainiosti. Jos sade ei seurailisi minua minne menenkin, nauttisin telttailusta ihan tosi paljon. Aamupesut voi tehdä uimarannoilla ja trangialla saa valmistaa aamupuuron missä tahansa. Kiitos Suomen jokamiehen oikeuksien, teltan todella saa pystyttää lähestulkoon ihan minne lystää.



3. Polttoaine

Onneksi meillä on Venäjä lähellä. Svetogorskissa huoltoasema on ihan rajalla ja bensa maksaa puolet siitä, mitä Suomessa. Välillä tuntuu aika idioottimaiselta jonottaa kolme tuntia pienen tankillisen takia, mutta kun minulla nyt sattuu olemaan enemmän aikaa kuin rahaa, niin meneehän se. Kun joskus tulee auton vaihdon aika, on vähintään 60 litran tankki ehdoton edellytys.



4. Paikkamaksut

Käsityökortteleissa paikkamaksut ovat edulliset, joten olen käynyt ahkerasti oman porukan tapahtumissa. Niiden huono puoli vaan on se, että aina ei ole asiakkaita. Välillä tulee miinuskeikkoja. Ja sitten on taas tosi hyviäkin myyntejä. Pitää vaan lähteä ja ottaa riski, jotta sitten seuraavana kesänä tietää, mille paikkakunnille tohtii lähteä ja minne ei. Messut olen joutunut jättämään pois kokonaan paikkamaksujen vuoksi, sillä en uskalla enää riskeerata niin paljon. Jos paikkamaksu ylittää sata euroa, aletaan liikkua heikoilla jäillä.



5. Myyntituotteet

Minulla on tuotteissani aivan liian pieni kate. Kun myydyn rievun hinnasta vähennetään arvonlisävero ja materiaali- sekä alihankintakulut, minulle jää puolet. Se puolet ei ole tietenkään puhdasta tuloa, vaan se on se summa, josta pitäisi riittää minulle palkkaa ja kaikki kiinteät kulut, joita yrityksen pyörittämisestä syntyy. Laajakaistat, verkkokauppamaksut, työvälineet, myyntipaikkamaksut, painotuotteet, mainonta, yellit, verot jne jne jne jne... Voitte vaan kuvitella, millaisia määriä 7-8 euron hintaisia rättejä pitäisi myydä jokaisessa tapahtumassa, jotta sillä rahalla pysyisi hengissä. Tämä on minun akilleen kantapääni. En saa tässä kohtaa säästettyä kuluissa.


5. Kirjaaminen

Jokaisen tapahtumat kulut ja myynnit pitää kirjata ylös ja tehdä laskelmat siitä, missä on ollut kannattavaa käydä ja missä ei. Jos seuraavana kesänä valitsee myyntipaikat mutun perusteella, menee pieleen takuulla. Aina hyvä myynti ei tarkoita kannattavaa reissua, eikä lyhyt matka välttämättä takaa plussareissua. Tänä vuonna paras tapahtuma on ollut kaukana Oulussa ja miinuksille meninkin ihan naapurissa Lappeenrannassa. Kesän paras myynti on ollut EuroGamesesissä, mutta siellä viivan alle jäi vain roposia, joten järkeä ei siinä ollut.

Eli olen siis saanut myyntitapahtumat keskimäärin kannattamaan, mutta kaikki penninvenytys ja pihtailu joka käänteessä on aika hullun hommaa. Nyt, kun kesä kulkee kohti vääjäämätöntä loppuaan, on taas aika saada verkkokauppa vetämään.