Piipahdus pihalla

Ei, en ole saanut vieläkään työhuonetta valmiiksi. On myös yhä niin pimeää, etten voi valokuvata niitä yksityiskohtia, jotka ovat jotakuinkin valmiina. Huomenna meille tulee sähkömies, joten piakkoin työhuoneessa on vähän valoakin. Valoa on myös mielessäni, sillä olen suunnitellut pelastusta pieleen menneelle lattialle. Jos maalaan sen (tärpätillä notkistetulla) sinisellä maalilla vielä kertaalleen ja vetelen sen päälle lakan, lattiasta voi tulla ihan hieno! Mutta vasta ensi kesänä, kun maalinkäryt voi tuulettaa kunnolla pois.

Välipalana tarjoilen teille kuvan Sulon lempilapsesta eli kompostista. Oikeastaan ruma muovipallo ei ole ollenkaan ruma, kun se on asetettu noin sievästi kahden männyn ja pienen katajan katveeseen. Sulo on pitkään haaveillut omasta kompostista ja sen hän hankkikin heti tänne muuttaessamme. Sulo on meidän aseman kompostivastaava. Minusta tulee ulkohuussivastaava.

Tyytymättömyys

Olen käyttänyt nyt kaksi kokonaista päivää työhuoneen kalustamiseen. Mitään edistystä ei silti ole tapahtunut. Olen menettänyt hermoni hyllynkannattimien kanssa ja telonut itseni mustelmille, kun painavat hyllylevyt ovat tipahdelleet päälleni. Olen inhonnut hassua mattalattiaa, joka tuntuu kummallisen karhealta jalkojen alla. Olen ollut kiitollinen siitä, ettei meillä ole naapureita, sillä sen varjolla olen voinut karjua ja kiljua kiukkuani vapautuneesti ulos. Olen harmitellut sysipimeyttä, jonka takia on aivan turhaa kuvitella ottavansa yhtään valokuvaa.

Tiedän olevani väsynyt, mutta tiedän myös sen, että pian helpottaa. Päivän tai parin päästä kaikki tavarat ehkä ovat paikoillaan. Tavoite on saada marraskuun ensimmäisenä päivänä verkkopuoti taas auki ja työt käyntiin. Olethan Sinä muistanut osallistua kilpailuun? Vielä on tämä viikonloppu aikaa!

Epätoivon sininen

Olin jo ihan itkuvalmis työhuoneen seinien ja katon jynssäyksestä, joten päätin, että en jynssää enää yhtään. Niinpä maalasin seinät, vaikka niissä oli yhä kerros rumaa harmaata kipsipölyä ja muuta likaa. Koska olin ennen muuttoa ostanut kolme kiloa ultramariininsinistä pigmenttiä Sateenkaariväreiltä, tuli työhuoneesta sininen. Alunperin olin suunnitellut siniset makuuhuoneeseen tai olohuoneeseen, mutta kumpaankaan ne eivät sitten tuntuneet istuvan.

Seiniin valitsin hennon vaaleansinisen, koska halusin huoneen pysyvän mahdollisimman valoisana. Valkoisen ja ultramariinin pigmentin avulla sekoittelin sopivan maitomaalin. Tässä kohtaa voin sanoa, että niin kivaa kuin se maitomaali onkin, niin sillä on lähes mahdotonta saada tasaisen väriset seinät. Työhuoneeni on nyt laikukas. Mutta en vaan enää jaksa välittää siitä.

Vuorossa oli lattian maalaaminen. Sateenkaariväreillä onneksi on hyvin toimiva verkkokauppa, ja 10 litraa lattiamaalia saapui bussilla yhdessä yössä. Pigmentti piti sekoittaa ensin havupuutärpättiin, jonka jälkeen töhnä sekoitettiin maaliin. Saamieni ohjeiden mukainen määrä tärpättiä ei sitten riittänyt alkuunkaan kolmen pigmenttikilon kaveriksi. Olin jälleen siinä tilanteessa, että lattiamaali oli kamalaa tahmaa, jonka levittäminen oli raskasta ja epämiellyttävää. Onneksi sain Sulon avukseni.

Muutenkin pigmentti aiheutti ihmetystä. Puoleen ämpärilliseen maalia upposi ihan tosiaan lähes kolme kiloa pigmenttijauhetta, ennenkuin väri oli tarpeeksi syvänsininen. Minusta kilon olisi pitänyt riittää tuohon maalimäärään. Tein ehkä jotain väärin.

Ja kun sitä pigmenttiä meni niin hirmuinen määrä, muuttui puolikiiltävä lattiamaali aivan mattaiseksi. Lisäksi maalille tuli hintaa aikalailla, sillä sininen pigmentti ei ole ihan halpaa. Olisi ollut fiksumpaa tilata valmiiksi sävytetty maali.

On ihanan helpottavaa, että nyt kaikki pakolliset työt on tehty! Kunhan lattia kuivuu, saan kalustaa työhuoneen ja voimme alkaa elää tavallista elämäämme uudessa kodissamme. Ja sisustaa ja remontoida pikkuhiljaa pienissä erissä. Hyvästi kymmentuntiset maalauspäivät ja hourailuyöt!

Tervaa, häkää, nikotiinia ja hiukan historiaa

En malta olla raportoimatta työhuoneen katosta! Mönjä katossa on pelkkää tupakkasaastetta. Se lähtee onneksi helposti ihmesienellä pyyhkimällä. Ihmesieniä näyttää kuluvan toistakymmentä kappaletta koko katon alalle, ja minun onkin nyt keskeytettävä työ ja lähdettävä ostamaan niitä lisää.

Pyyhkiessä töhnä alkaa haista. Haju on sekoitus piipputupakkaa ja märkää tuhkakuppia. Ei mikään miellyttävä tuoksu. Huonehan oli alunperin aseman odotussali. Talo rakennettiin vuonna 1937, ja toimi tarkoituksessaan aina vuoteen 1968 asti, jolloin henkilöliikenne asemalla lakkasi. Noina aikoina tupakoitiin missä vain ja milloin vain, ja ilmeisesti erityisesti junaa odotellessa tupakkaa taisi kulua.

Minä en ole mikään siisti ihminen, ja siivoaminen on yksi niistä asioista, joita inhoan. Mutta jopa minä ihmettelen sitä, miten täällä on voitu asua. Saastaa ja vuosikymmenten kerrostumia on nimittäin kaikkialla, eikä vain katossa. Miksei kukaan ole halunnut siivota täällä koskaan?

No, ehkä joskus, mutta ei ainakaan 40-luvun jälkeen. Sulo löysi erään huoneen tuuletusräppänään piilotettuja kirjeitä. Ne on päivätty alkuvuodelle 1943 ja osoitettu oletettavasti nuorelle pojalle, joka ehkä on asunut täällä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Näiden kirjeiden löytyminen oli meille tunnepitoinen tapaus. Tietysti luimme ne, ja pojan elämä kosketti meitä kovasti. Kirjeiden saaja on ehkä vielä elossa. Olisi upeaa löytää hänet ja toimittaa kirjeet oikealle omistajalleen. Ehkä pojan isä oli täällä asemalla töissä.

Muutenkin aseman historiaa olisi hienoa oppia. Ainakin 70-luvulla tämä oli tyhjillään. Silloin Sulo oli pieni poika ja leikki kuormureillaan aseman hiekkapihalla. Odotussalin seinien kirjoituksista voimme lukea, miten nuoriso on tuolloin viettänyt aikaansa tyhjässä hallissa, tehden sitä, mitä nuoriso parhaiten osaa.

Sen jälkeisestä ajasta minulla ei ole tietoa, mutta 90-luvulla täällä on asunut lapsiperhe, jonka jättämiä tavaroita ja papereita täällä on jonkin verran jäljellä. Keittiön hellan pesästä löytyi perheen äidin kirjoittamia muistiinpanoja liittyen heidän poismuuttoonsa.

Viimeiset 13 vuotta rakennus on ollut erään keraamikon kotina ja työhuoneena, kunnes Senaattikiinteistöt myivät tämän meille. Nyt meistäkin tuli osa talon historiaa.

Väistämättömän lykkäystä

Eilispäivän vietin keittiötä sisustaen ja ulkorakennuksia siivoten. Keittiöstä tulee kuvia, kunhan saamme kirkkaamman päivän. Pihalta löysin hienoja aarteita! Yksi huikeimmista löydöistä oli laatikollinen kirkkaankeltaisia laattoja, jotka on purettu joltain seinältä. Luullakseni ne ovat olleet keittiössä ennen karmeata pintaremonttia. Eikö ole aika uskomatonta, että kun keltaisen toimistoni allaspöydän ylle pitäisi saada roiskeenkestävä seinä, niin sitten käsiini noin vaan ilmestyy keltaisia laattoja aivan kuin tilauksesta?! Onneksi en ehtinyt vielä kiinnittää vahakangasta seinään! Edellisen postauksen kommenteissa Saila mainitsi Suuren Remonttikäden johdatuksesta, ja minä alan kohta jo uskoa sellaisen olemassaoloon!

Oikeasti minun pitäisi jo olla työhuoneen kimpussa. Olin kuvitellut saavani kaikki työtilani valmiiksi hyvissä ajoin ennen marraskuuta, mutta niin ei nyt käykään. Minä olen lykännyt työhuoneen remontoinnin aloittamista, koska siellä näyttää nyt tältä:

Ja tältä:

On ollut hyvin voimistavaa saada joitain huoneita valmiiksi asti, ennenkuin jaksan ryhtyä näin ison operaation kimppuun. Työhuone on samassa jamassa kuin toimisto alunperin oli, ja siksi urakka tuntuu hitusen raskaalta. Onhan työhuone tuplasti suurempi kuin toimisto ja vielä paljon likaisempi. Kuka tulisi jynssäämään 35 neliötä saastaista kattoa? Kuka maalaisi kaikki seinät? Kuka maalaisi lattian? Ai niin, minä.

Lattia muuten tulee saamaan ihan upean värin...

Graafinen suunnittelutoimisto

Toimistoni on nyt niin valmis, että graafisen puolen työt pääsevät taas käyntiin. Olen todella riemuissani toimiston värimaailmasta. Kirkas keltainen pinkin ja vaaleanpunaisen sekä turkoosin kaverina on todella hauska yhdistelmä! Ainakin minun mielestäni tästä tuli inspiroiva ympäristö työnteolle.

Minulla on hirmuisen paha tapa istua tietokoneen ääressä kyykkyasennossa tuolilla. Vaikka sellainen asento istuukin kroppaani ihan luonnostaan ja huomaamatta, en ole enää nuori. Välillä selkäkivut ovat ihan kamalia ja en meinaakaan päästä tuolikyykystäni enää ylös. Kyykytys piti kitkeä minusta pois. Koska minulla ei ole varaa hienoihin satulatuoleihin, päättelin jumppapallon ajavan saman asian. Oli siinä urheiluliikkeen myyjän ilmeessä näkemistä, kun sanoin tarvitsevani "75-senttisen jumppapallon, mieluiten turkoosi tai pinkki, keltainenkin käy." Koska pallo sitten kuitenkin oli liian matala, jouduin sahaamaan pöydänjaloista pienet pätkät pois. Voin kuitenkin todeta, että kyykistely on nyt mahdotonta ja istuminen miellyttävää. Toivottavasti pallo ei räjähdä allani.

Pallon lisäksi toimistoon ostettiin muutakin uutta: rullapaperi ja teline, jonka maalasin kalusteisiin sopivaksi. Nyt on luonnospaperia aina kätevästi käden ulottuvilla.

Kaikki pienet vaaleanpunaiset esineeni pääsivät tänne itseoikeutetusti, kuten makuuhuoneessa aiemmin ollut Barbapapa-figuurilla koristamani lamppu.

Sulo teki minulle kesällä syntymäpäivälahjaksi jakkaran, jonka materiaalit hän dyykkasi roskiksista. Koska toimiston värimaailma oli minulla jo tuolloin tiedossa, osasi Sulo loihtia tismalleen oikeanlaisen jakkaran.

Toimistoon on edellisen asukkaan toimesta asennettu hana ja teräsallas. Minun kannaltani sopivampi paikka olisi työhuoneen puolella, mutta meneehän se tässäkin ihan mukavasti. Ikeasta ostin sievän vahakankaan, jolla päällystin pöytätason ja jossain vaiheessa laitan sitä vielä seinänkin suojaksi.

Matala jalaton kaapisto löytyi kesällä kierrätyskeskuksesta ihan ilmaiseksi. Maalasin sen ja kiinnitin aiemmin tietokonepöydästä ylijääneet jalanpalat sen jaloiksi. Minusta oli ihmeellisen hienoa, että sahatuille pöydänjaloille löytyi käyttöä ihan samantien.

Kansiot ovat tietysti sävy sävyyn muun sisutuksen kanssa, jotta niitä ei tarvitse piilotella kaappeihin.

Vaaleanpunaraidalliset matot ovat anoppini kutomat, ja hän ilahdutti minua antamalla ne yllättäen minulle lahjaksi.

Ainoa poikkeava yksilö on rakas sohvani, jota Sulo inhoaa sydämensä pohjasta. Jonain päivänä olen toivottavasti joko niin rikas tai niin lahjakas, että saan sohvan verhoiltua uudelleen. Pinkki olisi sähäkkä, vai mitä?

Vai sittenkin lastenhuone?

Tiedänhän minä, että meillä on tosi paljon leluja, ...

...vaikka olemme olevinamme aikuisia, ...

...mutta ei kai se mitään haittaa?

Tänään vessassa

Sain eilen wc:n valmiiksi. On ollut erittäin vaikeaa orientoitua edes hampaiden harjaamiseen, kun kaikki toilettituotteet ovat hujan hajan laatikoissa ja nyssyköissä ja vessassa pitää pujotella romukasojen lomitse vain päästäkseen pöntölle.

Pitää myöntää, että tykkään valkoisesta vessastamme. Minulle valkoisen huoneen hyväksyminen oli iso irtiotto tavanomaisesta, ja tunsinkin olevani tyystin vierailla vesillä sitä sisustaessani.

Muutama uusi esine tuli ostettua. Yksi niistä on koukeroinen rautahylly, johon törmäsimme tässä yhtenä päivänä rautakaupassa. Silkka heräteostos, mutta ei kaduta. Myös pieni peltinen poljinroskis on vartavasten tänne hankittu. Olin jo ehtinyt unohtaa sen olemassaolon, sillä ostin sen jo viime kesänä.

Vaaleanpunainen suihkuverho onneksi löytyi paikallisesta halpamarketista, samoin koukeroiset hyllynkannattimet. Kaikki muu onkin sitten vanhaa, vähän maalailtuna.

Kaikki valmista! Ei saa huomata kärventynyttä sähköpatteria. Ostamme ehkä uuden jossain vaiheessa.

Maidolla maalaamisen lyhyt oppimäärä

Virheistä oppii ja vaikeuksien kautta voittoon, niinhän? Toimisto on nyt ihanan keltainen ja voitte varmasti uskoa, miten onnelliseksi se minut tekee. Laitan myöhemmin kuvia kalustuksesta, joka on jo osittain paikallaan.

Mitään oikeita neuvoja en voi antaa niille, jotka haluavat kokeilla maitomaalausta, mutta muutaman kantapään kautta opitun vinkin kerron mielelläni.

Ensinnäkin: pigmenteissä ei saa pihtailla! Laita mielummin liikaa pigmenttiä kuin liian vähän, sillä peittävyys kärsii paljon, kun pigmentin määrä vähenee. Vaikka soppa näyttää ämpärissä ihan oikean väriseltä vähemmälläkin pigmentillä, se ei sitä ole. Mitä vähemmän pigmenttiä, sitä useampia maalikerroksia seinät kaipaavat ja sitä vetisemmäksi pinta tulee ja sitä suuremmalla todennäköäisyydellä tapetit alkavat irtoilla.

Tässä huoneessa päästiin kokeilemaan neljänlaista seinäpintaa: oli vanha pinkopahvi vanhoine paperitapetteineen. Sitten oli uusi kuitulevy remonttipaperitapetteineen ja uusi kuitulevy uusine "paperi"tapetteineen. Ja vielä pieni hitunen käsittelemätöntä puupintaa. Paras lopputulos oli uuden tapetin pinnalla. Valkoinen uusi tapetti tarvitsi vain yhden maalikerroksen. Ruskea remonttipaperi käyttäytyi myös kauniisti, vaikka maalikerroksia tarvittiin jopa viisi, eikä tulos ole vieläkään tasaainen. Vanhat tapetit pärjäsivät kaikkein huonoimmin ja alkoivat käpristellä reunoistaan, kun märkää maalia piti sutia monta kerrosta. Käsittelemätön puu taas oli luonnollisesti paras mahdollinen materiaali.

Vaikka isojen seinäpintojen maalaamisessa telan käyttäminen on hyvin houkuttelevaa, on silti jaksettava vaan käyttää sutia. Telalla maitomaalikin levittyyy näppärästi, mutta kuivuessaan se rapisee pois. Se jää tavallaan liian irti seinästä, kun taas pensselillä maalin saa hierottua paremmin seinään.

Pääsimme myös kokeilmeaan kahta erilaista pigmenttiä: jauhemaista ja nestemäistä. Jauhemainen sekoittui paremmin seokseen, kun taas nestemäista piti hämmennellä aivan koko ajan. Nestemäinen oli mukavampaa käsitellä sekoitusvaiheessa, eikä se sisältänyt haitallisia aineita. Tässä krominkeltaisessa jauheessa kun oli sitä lyijyä. Sateenkaariväreistä saa kummankinsorttisia pigmenttejä. Itse olen nyt nestemäisen kannalla.

Minun reseptini sisälsi rasvatonta maitoa, maitolitraa kohden 300 gr pigmenttijauhetta ja 100 gr kalkkia. Ja sitten kaikki suhteet kuitenkin käytännössä menivät ihan miten sattuu. Maalia kannattaa sekoittaa kerrallaan vain 1-2 litraa, sillä kalkki sakkautuu astian pohjalle ja pientä määrää on helpompi hämmennellä. Oli hulluutta tehdä kokonainen ämpärillinen maalia kerrallaan. Ohjeen mukaan maali on heti valmista sudittavaksi, mutta minusta se oli koostumukseltaan parempaa vasta yön yli viileässä seisottuaan. Taisin vatkata sekoitusvaiheessa liikaa, sillä soppa vaahtosi kamalasti, mutta yön aikana vaahto oli kadonnut.

Kyökin puolella

Taisin aiemmin jo mainita, miten asuinhuoneet eivät tunnu omilta vääränlaisine seinämateriaaleineen ja boordimaalauksineen. Keittiössä oma tuntu on pikkuisen paremmin jo olemassa, kun kalusteet on melkein saatu paikoilleen.

Kuvassa näkyvä vanha alakaapisto on yksi talosta löytyneistä aarteista. Se oli kipsipölyn peittämänä työhuoneessa. Pesimme sen kunnolla, ja minä vaihdoin rumat vetimet Ikean posliininuppeihin. Ensin ajattelin maalata kaapin, mutta en taidakaan. Se on nimittäin hyvässä maalissa ja värikin on alkanut miellyttää.

Isäni aarreaitoista löysin pari kappaletta ihanaa pontillista lattialankkua, jota oli käytetty jonkun venäläisen luksushuvilassa. Lankut ovat noin 30 cm leveitä ja muistaakseni tammea. Ne on tuotu Saksasta saakka ja hinta on vaatimattomat 300 euroa/kpl. Vaikka venäläisten kallis maku onkin kovin pöyristyttävää, en voi valittaa. Lankuista tuli ihan upea pöytätaso vanhan alakaapin päälle!

Isän liiterissä on myös samaisesta huvilasta ylijäänyttä Versacen kaakelilaattaa... mihinköhän meille sopisi kultakiemurainen Versace?

Mitä toimistossa tapahtuu?

Viimeisenä iltana ennen Leville lähtöä minä maalasin toimiston lattian. Maali oli Sateenkaarivärien harmaata lattiamaalia, jota meillä oli tahmea purkinpohjallinen. Koska ohenninta ei sattunut juuri olemaan tarjolla, jouduin hinkkaamaan jankin lattiaan kaikkia voimiani käyttäen. Työ oli hidasta ja raskasta, ja minua hiukan pelottaa, miten maali ajan mittaan käyttäytyy. Kun ohjeistus on maalata monta ohutta kerrosta, vetelin minä lattiaan yhden paksun. Lattia jäi viikoksi kuivumaan, ja ainakin vielä se näyttää oikein hyvältä!

Tapetoinnissakaan emme noudattaneet mitään sääntöjä. Käytimme tapettina nimittäin ruskeaa remonttipaperia. Nätisti se seinille asettui ja kuivuessaan tasoittui hyvin. Tänään aion hakea purkkikaupalla maitoa ja ryhtyä maalaamaan. Onpa jännittävää, miten maitomaali ja remppapaperi toimivat yhdessä. Sitten Sulo joutuu moottorisahailemaan oviaukon seinään ja minä pääsen vihdoin kalustamaan toimistoni!

Vessan vaaleutta

Olen päättänyt pitää vessan valkeana. Värit määräsi pieni kaappi, jonka Orivedellä nikkaroin makuuhuoneeseemme. Nyt se löysi paikkansa vessan seinältä, ja minä totesin, että vessasta tulee valkoinen pienin vaaleanpunaisin ja suklaanruskein yksityiskohdin.

Tähän taloon on tehty suihku 13 vuotta sitten. Alan melkein kiemurrella pelkästään sen takia, etten tiedä, miten se on rakennettu. Vessaa tutkailemalla kiemurtelu senkun lisääntyy. Muovimatossa on saumoja, joista vesi pääsee livahtamaan jonnekin - mutta minne? Mitä muovilattian ja muoviseinien alta löytyy? Onko siellä jonkinlainen kosteussuoja vai pelkkää lastu- tai kipsilevyä? Pääseekö vesi lotisemaan hirsiin saakka? Ja onko lattian alla litimärkä lasivillapommi? Kukaan ei osaa vastata näihin kysymyksiin. Eikä pintojen repiminen auki ole tärkeysjärjestyksessä lähimainkaan listan huipulla. On vaan siedettävä epätietoisuutta ja yritettävä lakata kiemurtelemasta.

Viikko pohjoisessa

Joku lukijoista on ehkä huomannut, ettei meiltä ole kuulunut mitään kokonaiseen viikkoon. Se johtuu siitä, että meidän oli jätettävä uusi kotimme heti alkuunsa, sillä ohjelmassa oli viikon kuntoremonttiloma Levillä. Loma oli varattu jo ennen mitään talokauppoja, ja siksi ajankohta oli näin epäsopiva. Tuntui todella hankalalta jättää kaikki kesken, kun olisi ollut niin mainiota vaan jatkaa remonttia. Mutta onneksi lähdimme! Viikko täynnä liikuntaa, ulkoilua ja valmiiksi katettuja pöytiä teki valtavan hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Oli ihmeellistä, miten pää tyhjeni kaikesta muusta, ja ajatukset olivat vain siinä hetkessä.

Eilen illalla saavuimme takaisin kotiin. Poissaollessamme katto oli valmistunut ja internet kytketty. Tästä on hyvä jatkaa!

Toimisto valmiina tapetoitavaksi

Kävimme eilen illalla rautakaupasta hakemassa sitä, mitä minä sanon virheellisesti haltexiksi, eli "huokoista puukuitulevyä". Tänään olen saanut levytettyä toimiston seinät ja olen nauttinut joka hetkestä. Remppahommat ovat niin mahdottoman hauskoja! Onneksi ne eivät lopu ihan pian.

Tämä huone on ollut lipputoimistona. Siellä on jopa lippuluukku, joka on koko talon kruunu minun mielestäni. Ovesta pääsee entiseen odotussaliin, josta tulee minun työhuoneeni. Toimisto pysyy toimistona, eli sinne sijoitamme tietokoneen.

Ja tämähän on sitten se auringonkeltainen huone, jossa seinät maalataan maidolla.

Kesäinen paratiisi

Näettekös saman kuin minä? Pieni kesähuvilamme! Valkoisiksi maalatut sisäseinät, mökin takaosassa pöytätaso pikkuisena kesäkeittiönä ja etuosassa puutarhapöytä ja tuolit. Kukkia amppeleissa, sieviä lyhtyjä, eriparisia vanhoja lautasia. Ja grilli siinä edustalla.

Ulkorakennus haisee pahasti homeelta. Koska tänään oli ihanan aurinkoinen päivä, maltoin poistua toimistosta ja ryhtyä purkamaan tämän mökin seiniä. Siellä oli kirkkaankeltaiset pahvit, jotka olivat homepilkkuja täynnä. Katossa sama homepahvi, mutta väriltään mintunvihreä. Ja lattiassa monta kerrosta muovimattoa. Uskollinen ystäväni sorkkarauta pääsi hommiin. Voi miten olenkaan elementissä saadessani purkaa jotain rumaa!

Löyhkäävien muovimattojen alta löytyi vielä aika suloinen ruusulattia. Ikävä kyllä sekin oli homeessa ja lähtee kaatopaikalle. Nyt vaan tuuletetaan ja toivotaan haisun katoavan. Ensi kesänä voin laittaa ruokaa tässä ilmavassa keittiössä ja PURKAA kotimme keittiöstä pois lastulevyseinät ja niiden alla vaanivat inhottavat lasivillat!

Miten mahtavaa tämä kaikki onkaan!

Kattoa pään päälle

Katontekijät ovat täydessä vauhdissa. He aloittivat työnsä maanantaina ja nyt on jo toinen lape pellitetty.

Valitsimme katemateriaaliksi Metehe Oy:n rivikaton. Perustelujakin löytyy.

Talossa on alunperin huopakatto. Koska rakennus ei ole suojeltu, voisimme laittaa kattoon ihan mitä tahansa materiaalia. Sulolle olisi kelvannut tiiltä jäljittelevä peltikatto, mutta minä en voinut hyväksyä sellaista rumilusta kauniin kotimme päälle. Minun mielestäni vaihtoehdot olivat joko huopa, saumapelti tai vanhan ajan tiili. Vanhan mallin tiiltä saa kuulemma isolla rahalla Virosta. Siis ei kiitos. Saumapeltikatto olisi hieno, mutta vaatii myös ison rahan - ei kiitos. Huopa olisi muuten hyvä, mutta sitä varten olisi pitänyt purkaa koko nykyinen katto ja rakentaa alusta asti uudelleen - ei kiitos. .

Kun sitten isäni kertoi tästä rivikattopellistä, ei päätös ollut vaikea. Se muistuttaa ulkonäöltään saumapeltikattoa, mutta on nopea ja helppo asentaa. Se voidaan laittaa olemassaolevien huopien päälle. Väriksi valitsimme tummanharmaan, jotta katto olisi mahdollisimman lähellä vanhaa huopaa.

Hyvän näköistä jälkeä on tulossa. Kuvia valmiista katosta laitan myöhemmin.

Ps. Kiitos kommenteistanne edellisiin postauksiin, ja anteeksi etten jaksa niitä enää kommentoida. Pahoittelen myös kirjoitusvirheitä. Olemme onnettoman nettitikun varassa ja netin käyttö on hermoja raastava koettelemus!

Niin ysäriä, niin ysäriä

Heti saavuttuamme minut valtasi aivan heikkopäinen vimma repiä lastulevyseiniä auki, kantaa lasivillat kaatoipaikalle, irrotella muovimattoja ja ostella uusia helloja ja jääkaappeja ja purkaa homehtuneet levyt ulkorakennuksen seinästä ja remontoida hetiheti toimisto ja työhuone ja maalata kaikki kamalat valkoiset seinät iloisin värein. Hirmuisen hankalaa oli ottaa järki käyttöön ja punnita, mikä oikeasti on tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä ja mitkä asiat voivat odottaa vaikka hamaan ikuisuuteen saakka.

Minua vaivaa paljon se, että asunnon seinät on koristeltu tyylillä, joka sotii pahasti omaa makuani vastaan. Melkein joka huoneessa on seinän alaosa maalattu kirjavaksi, sitten on maalattu boordi, ja yläosa on valkoinen. Eteisessä, olohuoneessa, keittiössä ja makuuhuoneessa on 90-lukulainen tunnelma, joka häiritsee minua kauheasti. Mutta seinien on odotettava vuoroaan vielä pitkään.

Kipsipölyä ja sieviä sieniä

Saavuimme uuteen kotiimme torstaina. Suurin osa ajasta on kulunut siihen, että olemme ajelleet ympäri Etelä-Karjalaa noukkimassa omaisuuttamme, joka oli ripoteltuna sukulaisten hoteisiin. Sen jälkeen olemme siirrelleet laatikoita huoneista toisiin ja yrittäneet saada edes joitain kalusteita paikaoilleen. Vaikka olemme aika poikki fyysisesti ja kovin väsyneitä, niin onnellisuus on ehdottomasti päällimmäinen tunne.

Vasta tänään saimme viimein aloittaa remontin. Minä kävin toimiston kimppuun heti aamutuimaan. Pinkopahvit olivat silminnähden kärsineet vuotavan katon takia.

Ilonen yllätys olikin sitten se, että hirret pahvien alla olivat tyystin moitteettomassa kunnossa. Vain hauskat kuivahtaneet sienet yrittivät pilata tunnelmaa ikkunan yläpuolella.

Ainoa ongelma on ollut kipsipöly, jota on kaikkialla. Näissä tiloissa on tehty keramiikkaa ja kipsimuotteja viimeiset 13 vuotta. Pölyn ja muun ryönän määrästä päätellen huoneita ei ole juuri siivottu. Kipsipölyn pois peseminen osoittautui todella työlääksi, ja pahinta siinä oli se, että Sulon astma äityi ihan mahdottomaksi. Katsoimme parhaaksi, että hän pysyy toistaiseksi poissa pölyisimmistä tiloista.