maanantai 25. toukokuuta 2015

Taas näitä homoja

 

Älkää kyllästykö Homomaatuska Tomppaan, sillä en aio pitää sitä ollenkaan vakan alla. Tein sille oman Facebook-sivun, josta toivon, että tykkäätte (jos siis tykkäätte Tompasta itsestään) ja tietysti myös jaatte ilosanomaa eteenpäin. Parissa päivässä Tomppa on saanutkin tykkääjiä jo yli 200, joten hyvältä tuntuu.

Olen tässä viiden vuoden aikana vahingossa oppinut toimimaan somessa oikein ja väärin, mutta Tompan suhteen yritänkin tehdä markkinointia tietoisesti, enkä vaan mutumeiningillä, niinkuin tähän asti. Se jännittää minua. Kun minä tähän saakka olen mennyt varsin omapersoonavetoisesti yrittämisen tietä eteenpäin, niin Tompan kanssa meinaan toimia toisin. Susannan Työhuone -nimeä ei Tompan markkinoinnissa juurikaan tule näkymään, vaan lataan kaiken toivoni tuohon hahmoon itseensä.

Peukut pystyyn!

perjantai 22. toukokuuta 2015

Valokuvaajaa leikkimässä


Olen joutunut saanut viime aikoina valokuvata ihmisiä pariin otteeseen. Koen olevani ihan okei kuvaaja silloin, kun kuvauskohteena ovat nuket tai sisustus tai yksittäiset esineet, mutta kun pitää kuvata eläviä olentoja, olen ihan surkea.  Kun Soja pyysi minua ottamaan markkinointikuvia kansallispuvuista ihmisten päällä, suostuin vain, koska pyytäjä oli Soja, vaikka en ole lainkaan tarpeeksi hyvä siinä hommassa. Jos sää ei satu olemaan täydellinen (eli valoisa ja pilvinen) ja kuvattavat kameraapelkäämättömiä, niin olen pulassa.


Vähän ahdistuneena lähdin tallustelemaan eilen uimarantaa kohti, jossa meidän piti ottaa kuvat. Luojan kiitos, sää oli täydellinen ja mallit todellakin kameraapelkäämättömiä. Niinpä tämänkertainen valokuvaussessio oli hyvin positiivinen kokemus ja teki piirun verran hyvää erittäin huonossa jamassa juuri nyt vellovalle itsetunnolleni.


Vaikka tiesinkin odottaa, että rantaan saapuvasta autosta purkautuu esiin kansallispukuisia henkilöitä, oli heidän ilmestymisensä silti aika hätkähdyttävä näky. On se vaan kuulkaa komeeta, kun on komeeta. Soja oli nakittanut oman suloisen tyttärensä neidon pukuun ja löytänyt ihan huippuhyvät mallit kahden muun puvun sisälle. Oli ihanaa valokuvata ihmisiä, jotka ovat paitsi kauniita, myös ihan kadehdittavan luonnollisia kameran edessä. Voi, olisinpa itse samanlainen! Katsokaa nyt tätä upeaa kolmikkoa!





Olisi ollut kovin kurjaa, jos sää olisi ollut pimeämpi tai aurinko olisi helottanut kovasti ja kuvat olisivat olleet kehnoja. Kun tällainen määrä ihmisiä kuitenkin roudataan paikalle ja puetaan näihin arvokkaisiin mallipukuihin, niin lopputuloksen vaan täytyy onnistua.


Edellinen kuvauskeikkani ei ollut yhtä suuri menestys. Jouduin kuvaamaan sisätiloissa miljoonan erivärisen loisteputken ja ulkoa tulevan vähäisen valon armoilla, enkä todellakaan hallitse kamerani valkotasapainoa sellaisissa olosuhteissa. Lisäksi minulla ei ole objektiivia, joka jaksaisi ottaa yhtään minkäänlaisia kuvia sisätiloissa käsivaralta. Ihan hirveästi hävetti laittaa sen keikan kuvat asiakkaalle, joka vieläpä maksaa minulle niistä!

Aloin haaveilla kunnollisesta objektiivista. Sitten, kun olen oikein rikas, hankin sellaisen.