Joskus käy niin, että kun tekee omasta mielestään todella pienen palveluksen jollekin toiselle, se toinen kokeekin sen huomattavasti isommaksi. Minä lainasin viikonlopuksi pari laitetta kanssayrittäjälle ja sain siitä kiitokseksi lahjan, joka veti minut aivan hämmennyksiin.
Kun Soja ojensi minulle kassissa tämän ihanan maatuskakankaasta ommelun kiilaferren ja kysyi, onkohan sininen minun värini, olin niin hämilläni, en osannut edes vastata, että kaikki värithän ovat minun värejäni.
Olen niin otettu ja iloinen tästä kauniista ja taidokkaasti tehdystä vaatteesta, että intoudun taas laittamaan eteenne päivän asu -kuvan, joka ei edes ole tällä kertaa mitenkään huvittava. Mutta sitä ennen katsokaa tarkkaan ylintä kuvaa ja äimistykää: koltun kanttaus on ommeltu käsin, aivan minipienin pistoin. Uskomatonta kärsivällisyyttä ja tarkkuutta.
Ja kyllä: sininen todellakin on minun värini. Pikkuisen polleana kävelin tänä aamuna viemään tiskirättitilaukset postilaatikolle uuteen kiilaferreeni pukeutuneena ja oloni oli kuin keijukaisella.
Mutta ennen tätä ilon aihetta olen ollut viikonvaihteen ajan melko tuskissani. Ukkonen nimittäin pamautti modeemin hajalle ja minä jouduin tahdonvastaiseen nettivieroitukseen lauantaista alkaen. Kyllä on raivostuttavaa yrittää tihrustaa verkkokaupan tilauksia kännykän näytöltä. Ja kyllä on vaikeaa elää ilman bloggaamista!
Nyt kuitenkin viksu ja moderni siskoni kertoi minulle, että iPhonen voi liittää tietokoneeseen, jolloin tietokoneen netti toimii puhelimen kautta! Ja toden totta se toimii - hitaasti, mutta kuitenkin. En tiedä, miten kauan olisin vielä kyennyt pysymään järjissäni ilman blogimaailmaa. Tämän hitaan puhelinyhteyden varassa pärjään nyt sen aikaa, että Sonera toimittaa meille uuden modeemin.
Olen niin iloinen, etten enää edes jaksa lähettää palautetta kyseiselle operaattorille täydellisen kurjasta asiakaspalvelusta. Vai mitä mieltä olette siitä, että palvelunumerossa ei ole ihmistä, vaan robotti? "Tämä palvelu toimii puheella. Kuvaile lyhyesti ongelmasi. Anteeksi, en saanut selvää." Minulta pääsi luuriin niin monta v***ua ja per****ttä, että robotti joutui jatkuvasti hokemaan "anteeksi, en saanut selvää". Toki on olemassa helpompikin vaihtoehto eli lähettää viesti asiakaspalveluun netin kautta. Mutta onhan se vähän hankalaa, kun se netti ei inahdakaan.
Takaisin iloisiin asioihin.
Onnistuin kerrankin luomaan viikonlopun vieraillemme tarjottavaa, joka kelpasi ja jopa näytti ihan aidosti maistuvan. Se on hyvin harvinainen tilanne tässä huushollissa. Niin harvinainen, että olen alkanut jo pelätä vieraiden kestitsemistä. Jos ihmisillä ei olisikaan mitään erikoisia rajoituksia (mutta kaikilla on nykyään), niin vähintään minun kokkaukseni ovat mauttomia ja ankeita. Nyt ruoka paitsi näytti hyvältä, myös maistui hyvältä. Tuntui upealta, kun vieraat ottivat useamman annoksen.
Olen myös saanut iloa miljoonamääristä jättimäisiä kotiloita, joihin törmäsimme kierrättäessämme vieraitamme Imatran arkkitehtuuriaarteita katsomassa. Komentolan pihassa meidän piti tarkasti varoa jokaista askeltamme, mutta siitä huolimatta onnistuimme rusauttamaan rikki muutaman kotilopoloisen.
Niiden kohtalo ei siis ilahduttanut minua lainkaan, mutta jostain syystä sain runsaasti hupia siirrellesäni kavereita pois polulta ja asetellessani ne joukkokokoukseen.
No niin, ja kesäkin tuli taas takaisin. Että kyllä on elämä kerrassaan mainiota juuri nyt.
