Pientä söpöä

Olen päivitellyt verkkopuotiani. Ihanin aikaansaannos on se, että puodin osoite on nyt puoti.susannantyohuone.net, eikä palveluntarjoajan nimi enää näy osoiterivillä. Vanha tuttu mycashflow-osoite johtaa silti oikeaan paikkaan. En oikein tajua, mten en ole saanut tuotakaan tehtyä jo kolme vuotta sitten.

Kännypusseja minä tein uuden erän joskus kesällä muistaakseni, mutta nyt vasta sain ne kuvattua ja päivitettyä kauppaan saakka. Pellavainen kännypussi on kiva joululahja maatuskoiden ystävälle.

Maatuskoita löytyy myös pitkästä aikaa kauppakassien kyljistä. Näitä puuvillaisia kasseja minulla oli myynnissä joskus muinoin, ja niitä on vähän kaipailtu takaisin. Tein niitä pienen erän.

Samaisissa kasseissa on valittavana myös pöllökuosia.

Varastoni uumenista löysin vielä myös pari teollisesti valmistettua kassia, jotka olen itse painanut. Myyn nämä viimeiset pois ihan törkyhalvalla.  Nehän menivät heti.

Uutuutena kaupassa on nyt keittiöön pirteitä settejä, jotka sisältävät puolipellavaisen pyyheliinan ja kaksi bambutiskirättiä. Nämä tiskirätit ovat muista poiketen painettu molemmin puolin ja vaihteeksi olen tehnyt painotyönkin ihan omin kätösin.

Olen pakannut näitä settejä siisteihin sellofaanipusseihin, joten ne on helppo kääräistä vaikka joulupakettiin ja antaa lahjaksi. Hinta on edullinen ja pyöreä 30 euroa.

Keittiöpyyhkeet tulevat toivottavasti jatkossa olemaan vakituista valikoimaa, mutta tämän vuoden puolelle en taida ehtiä niitä enempää valmistaa. Siispä nyt on saatavilla vain tämä erikoisspesiaalipaketti punaisia pöllösiä.

. . .

PS: Lämpöisesti tervetuloa myös Sinulle, joka satuit tulemaan tänne vasta avatun Indiedays Inspiration -sivuston kautta! Toivottavasti viihdyt ja tulet toistekin.

Sunnuntain täytettä

Olen saanut pari blogihaastetta. Ensimmäisen aihe on "Food To Do" eli pitäisi listata kahdeksan ruokaa, jotka pitäisi tai haluaisi valmistaa. Tämä haaste tuli minulle Kalusterannasta.  Vaikea haaste, sillä minä en ole ruokasuuntautunut ihminen. Tykkään syömisestä aivan liikaakin, mutta en yhtään ole innoissani kokkaamisesta.

Siksi ensimmäisenä listallani onkin yksinkertaisesti ruoka, mikä tahansa ruokalaji. Jokin ihan oikea, kunnolla valmistettu ruoka-annos lisukkeineen. Sellaista meillä tehdään todella harvoin, sillä myös Sulo on yhtä laiska kokki kuin minä.

Minulle tulee kausia, jolloin innostun ruoanlaitosta ja teen ihan kunnolla ruokaa, mutta normaalisti tunnen sen olevan liian aikaavievää ja liikaa tiskiä tuottavaa hommaa. Eineksiä en silti syö koskaan. Minä vain räävin kasaan jotain, mitä sattuu kaapissa olemaan, tai keittelen sosekeiton, jota latkitaan monta päivää peräkkäin.

Hiljattain omaksumani smoothieruokailu onkin ihan parhautta minunlaiselleni laiskamadolle. Nopeaa ja helppoa, terveellistä ravintoa ja minimaalisesti tiskiä. Vakiosmoothieni pohja koostuu tuoreesta pinaatista, avokadosta ja banaanista, ja lisäksi laitan siihen maun mukaan muita herkkuja. Koska tuoretta pinaattia saa täältä huonosti (vain Lidlistä silloin tällöin) ja avokadot myydään aina raakoina, olisi hyvä oppia joku toinenkin lempipohja. Niinpä To do -listani kakkosena onkin uusien smoothiereseptien etsiminen.

Minä en ole aina ollut näin onneton kokki. Ennen Sulon tapaamista minä tein oikeaa ruokaa päivittäin. Lisäksi leivoin kaikki leivät itse, ja tein usein karjalanpiirakoita. Silloin minulla oli paljon aikaa, kun ei ollut parisuhdetta eikä työtä, eikä remontoitavaa taloa. Eikä nettiä kotona. Jos minä nytkin istuisin vähemmän netissä, kerkiäisin kyllä kokata ja leipoa. Karjalanpiirakoita en ole tehnyt Sulolle koskaan. Otan tavoitteekseni leipoa niitä vielä tämän vuoden puolella.

Listan neljäs on hiukan nolo juttu. Viime kesänä saimme USA:ssa asuneelta kaverilta tarvikkeet amerikkalaisen nuotioherkun tekemiseen. Mariekeksejä, suklaata ja vaahtokarkkeja. Vaahtokarkit piti paahtaa tulella, sitten laittaa kuuma karkki suklaapalan keran kahden keksin väliin ja puristaa tiukaksi. On kuulemma makeaa ja ihanaa.

Kävi kuitenkin niin, että ennenkuin saimme aikaiseksi järjestää itsellemme nuotiohetken, kerkesimme syödä sekä vaahtokarkit että suklaat makeanhimossamme. Mariekeksit odottavat yhä kaapissa.

Viides listallani on punajuurisipsien kokeileminen. Kaupasta saa nykyään ihania juurikassipsejä, ja vasta Imatralle avatusta Punnitse&Säästästä hullunvärisiä retiisisipsejä. Minulle on tullut kauhea himo näihin herkumpiin sipseihin, sillä ne voittavat perunalastut ihan mennen tullen. Meillä haetaan leffaeväätkin nyt Punnitse&Säästästä. Haluaisin tehdä itse punajuurisipsejä, sillä valmiina ostetut ovat kauhean kalliita, mutta raaka punajuuri taas puoli-ilmaista.

Viimeisenä lislalleni saan laittaa Kinuskikissan blogista joskus bongaamani Baileys-juustokakun ohjeen, joka on keikkunut bookmarkseissani jo ikuisuuden. Rakastan juustokakkuja, ja alkoholijuomista Bailey´s on ainoa, joka minulle maistuu. Niiden yhdistelmä ei voi olla muuta kuin taivaallista!

Valitettavasti en saa aikaiseksi täyttä listaa. Minä siis ihan todellakin olen täysin kunnianhimoton ruokien suhteen.

Toinen haaste on Tirkistelyhaaste ja se saapui tänne Hattaralandiasta. Tarkoitus on kuvata oman kodin ikkunoita ulkopuolelta. Tirkistellä kotia ulkopuolisen silmin. Minusta tämä haaste tuntui ajatuksena hauskalta, sillä minähän olen tirkistelyn ammattilainen. Opiskelin Raahessa monta vuotta ja kun illat pimenivät, minä kävelin ihania vanhan kaupungin katuja ja vilkuilin sisään ihmisten ikkunoista. Raahe on täynnä pikkuruisia vanhoja taloja, joissa ikkunat ovat matalalla. Nuo kodit edustivat minulle täydellistä onnellisuutta, lämpöä ja kodikkuutta. On ihan huikeaa, että nyt 15 vuotta myöhemmin minulla on oma vanha talo ja lämpimät huoneet. Silloin en osannut vielä edes haaveilla sellaisesta. Unelma vanhasta talosta kasvoi minussa hiukan myöhemmin. Opiskeluaikoina minä haaveilin jykevästä, paksuseinäisestä asunnosta jossakin Helsingin jugendkerrostalossa.

Meidän ikkunoidemme kuvaaminen ei kuitenkaan ollut kovin yksinkertaista. Vaikka ikkunat ovat olevinaan suuret, on lasipinta-ala pieni ja huoneista ei saa selvää. Ikkunat ovat myös sen verran korkealla, että olisin tarvinnut tikkaat kuvatakseni niitä. Ei ole helppoa tirkistellä meidän elämäämme.

Näistä haasteista panen ikkunahaasteen eteenpäin Inkalle, jonka kodissa on suuria ikkunoita. Ja ruokatavoitehaasteen saa Jokihaka, joka ihan oikeasti osaa kokata.

PS. Kootut Murut -blogissa on arvonta!  

En vaadi teitä osallistumaan arvontaan, koska sehän heikentää omia voitonmmhdollisuuksiani (hehe), mutta suosittelen ehdottomasti tutustumaan Jutan blogiin, jos se jostain syystä on vielä teille tuntematon. Jutan koti on nimittäin kuin karkki, aivan suloinen. Juttakin sisustaa runsailla väreillä, mutta hänen väriskaalansa on täysin toisenlainen kuin minun.

Ensilumi tulee kuudelta

Niin ne uhkasivat eilen Ilmatieteenlaitoksella. Minä kurkistelin kelikameroita ja katselin talven etenemistä lännen suunnasta. Kauhistelin kuvia, joita siskoni lähetteli Turusta. Siellä näytti joulumaalta.

Menin bussilla vesijumppaan, koska lumituhon luvattiin alkavan juuri samaan aikaan. Päätin jättää urheilematta kesärenkailla kotiin.

Uimahallista ulostullessani totesin, että lunta ei edelleenkään ole, ja ihailin tähtiä taivaalla.

Mutta Ilmatieteenlaitos ei antanut armoa: kyllä sitä lunta yön aikana meillekin saadaan. Tänä aamuna minä ihan jännitin silmien avaamista. Olisiko lunta?

Ei ollut. Oli aurinkoa, kirpsakkaa pakkasta ja juuri sellainen syksy, kuin minä syksyn haluan olevankin.

Vanha kansa sanoo, että talvi alkaa yhdeksän viikon kuluttua viimeisestä syysukkosesta. Meillä se maaginen päivä osuu joulukuun toiseen.

Kauniin palautteen voima

Riskirättiepisodin myötä minä sain nähdä ja kokea ihan ihmeellistä hyvää ihmisissä. Muistanette, miten olin paniikissa siitä, että joudun lopettamaan koko riepubisneksen, mutta sitten TE, minun asiakkaani, pelastitte minut ostamalla pois ihan hirveän määrän Riskirättejä. Ja teidän ansiostanne minä pystyin jatkamaan tätä pientä yrittämistäni. Olen siitä ihan silmittömän kiitollinen. En tiedä, miten olisin siitä tilanteesta luovinut läpi muuten.

Tämän lisäksi olen saanut ihan hämmentäviä yllätyksiä. Postilaatikostani on löytynyt asiakkailta kortteja kannustavine ja kiittävine sanoineen. Olen kerran saanut jopa suklaata!

Pari päivää sitten sain taas yllätyksen, joka pani minut ihan häkellyksiin. Eräs asiakas halusi ilahduttaa minua tekemällään kekseliäällä teepussimagneetilla ja hervottomalla Käpymies-sarjakuvalla. Minun oli ihan vaikeaa olla. Oli ihanaa saada sellainen yllätys, mutta samalla outo ällistys valtasi minut: miksi minulle? Miksi ihmeessä?

Kiitos, Asta.

Tämä kaikki on saanut minut miettimään sitä, annanko minä itse tarpeeksi positiivista palautetta niille, joita haluan kannustaa jatkamaan tai kiittää hyvästä palvelusta. Tapanani on ollut lähetellä sähköpostikiitoksia tai lausua kiitokset ihan kasvokkainkin. Eräälle apteekin kassaneidille kävin kerran kuiskaamassa kiitokset hänen aurinkoisesta hymystään, jota olin hyvällä mielellä seurannut pitkän tovin odottaessani vuoroani resepteineni. Sellainen aurinkoinen asiakaspalvelija tuntui valaisevan koko apteekin. Mutta minä annan palautetta kuitenkin varsin harvoin. Asiakaspalvelutehtävissä olevat ihmiset joutuvat jaksamaan päivästä toiseen ja ansaitsisivat takuulla yllätysilahdutuksia hekin. Pitäisiköhän joskus vaan lähettää yllätyslähetys jollekin, joka on hoitanut hommansa hyvin?

Mikä on paras yllätyspalaute, jonka olet itse saanut ventovieraalta ihmiseltä?

Messuamista

Taas lähestyy messureissu. Kahden viikon kuluttua kasaan pikkuisen osastoni Helsingin Messukeskukseen, jossa on kädentaitomessut.

Sain muutaman pääsylipun jaettavaksi asiakkailleni, mutta en nyt millään jaksa järjestää arvontaa. Tällä kertaa siis nopeat syövät hitaat. Jos tiedät, että ihan varmasti haluat lähteä Kädentaitomessuille ja että ihan varmasti sinne pääsetkin, niin kommentoi tähän ja hihkaise lippu itsellesi. Kaksi nopeinta saa lipun, yksi kummallekin.

Samalla lipulla pääsee myös muille Messukeskuksessa samaan aikaan pidettäville messuille. Katso lisää tietoa täältä.

Nupuille peittoja

Täällä Imatralla Heidi Hänninen Sinisestä Designistä käynnisti nuppupeittokampanjan, johon ehtii vielä osallistua, vaikka asuisi toisella puolella maailmaa. Sinisen Designin Facebook-sivulla on huutokauppa, jonka tuotto käytetään nuppupeittojen materiaalien hankkimiseen. Siellä on huudettavissa eri käsityöläisten lahjoittamia tuotteita.

Heidistä oli taannoin juttu Uutisvuoksessa, ja häneen voi varmasti olla yhteydessä, jos asia kiinnostaa ja haluat ommella peittoja keskosille.

Ja ei, supikoirien kuva ei mitenkään liity aiheeseen, mutta ovathan nekin aika reppania nuppusia, eikö?

Ihan pöllö päivä

Lähdin auringon houkuttamana ajelemaan polkupyörällä kesken tiskirättitouhujeni. Suuntasin hiljaiselle golfkentälle ja istuskelin hetken siellä rantasaunan laiturilla päivää paistattamassa.

Kun nousin jatkaakseni matkaani, tajusin yhtäkkiä katsovani suoraan suuren pöllön rauhallisiin silmiin. Säikähdin! Uskomattoman suuri lintu! Se istui hievahtamatta paikoillaan. Istui vain ja katseli minua, aivan lähietäisyydellä. Jähmetyin ihailemaan sitä.

Vasta sitten ymmärsin kaivaa kännykän esiin.

Pöllö istui niin lähellä minua, että vaikka itselläni ei ollut silmälaseja päässä, pystyin erottamaan sen yksityiskohdat mainiosti. Arvioisin, ettei välimatkaa ollut kymmentäkään metriä. Kirosin mielessäni sitä, ettei minulla ollut kunnon kameraa mukana, ei edes pokkaria, vaan olin onnettoman iPhonen suttukameran armoilla. Häkellyttävän lähellä istuva pöllö näyttää kuvissa olevan kovin kaukana.

Yritin hivuttautua vieläkin lähemmäs, mutta pöllöä ei huvittanut pitää minulle seuraa, vaan se siirtyi kauemmas. Minä pyrin perään, mutta silloin se lensi viheriön poikki ja katosi näkyvistä.

Tämä oli hyvin vaikuttava kokemus. Lintuja harrastava tuttavani osasi tunnistaa upean pöllön lapinpöllöksi. Lapinpöllöt etsivät nyt myyriä täältä eteläisemmästä Suomesta, ja minä toivotan ne kaikki tervetulleiksi meidän pihamme runsaaseen myyräbaariin. (Vrt. edellinen postaus.)

Tästä pöllökohtaamisesta riehaantuneena päätin laittaa pikaisen alennuskampanjan Verkkopuotiin, jossa nyt lopultakin on kaikkia riepuja tarjolla.

Olen saanut valmiiksi nelisensataa rättiä, mutta koska erilaisia kuoseja on niin paljon, on jokaista versiota nyt tarjolla hyvinkin rajallinen määrä. Mutta kangasta on painettuna ainakin toisen mokoman verran, joten yritän pitää varastoa yllä. Suosituimmat kuosit saattavat silti taas loppua nopeasti.

Siispä, jos olet menossa ostoksille Verkkopuotiini, kliks kliks, niin muista blogin lukijoiden alennuskoodi LAPINPÖLLÖ, ja saat 15 prosentin alennuksen vähintään 20 euron arvoiseen tilaukseen. Alennus on voimassa ma-ke.

Ihania ilmiöitä

Aurinko paistaa! Voiko olla totta?

Minä aion saada tänä iltana verkkokauppaan taas kaikkia riepuja myyntiin, joten tänään on tehtävä töitä reippaasti. Mutta oikeasti, voiko tällaista päivää viettää sisällä? Ei mitenkään. Siksipä minä ulkoilen nyt niin kauan kuin tuo aurinko tuolla loistelee, sillä se vie voiton kaikista kirkasvalolampuista. Rätit ehdin hoitaa sitten illalla valmiiksi ja päivittää kauppaan.

Nyt on syytä nauttia pihahommista, kun kerrankin ei sada.

Pihamme on täynnä myyrien kekoja. Isoja ja muhkeita kasoja. Mietin kauhulla, mahtaako yksikään tulppaani tai krookus nousta keväällä maasta, vai jäävätkö kaikki istuttamani sipulit myyrien hampaisiin?

Kun minä katselen noita mustia multakasoja pitkin pihaamme, odotan koko ajan, että kohta jostain niistä pistää esiin...

 

... tutun Myyrän pää!

Asioita astioista

Minun ei tarvinnut miettiä hetkeäkään, mitä esittelisin, kun sain Saaristohuvilalta haasteen kertoa lempiastioistani.

Ykköslempparini on aivan ehdottomasti keraamikko Tarja Ahokaisen tekemä teekuppi asetteineen. Siinä on kaikki niin kohdallaan. Se on suuri, se on laakea, se on hauskan muotoinen, siinä on kauniin rouhea pinta ja se on käsityötä. Plussana vielä se uskomaton seikka, ettei se meinaa tummua teen vaikutuksesta ollenkaan, vaikka minä tiskaan sitä melko harvoin. Se kun on käytössä useita kertoja päivässä. En enää osaa elää ilman sitä. Tee maistuu ankealta kaikista muista kupeista.

Muuten meillä on käytössä Ikean astiasto.  Näitä harmaita lautasia, kulhoja ja kuppeja ei voi sanoa lempiastioikseni, vaikka pidän paljonkin niiden muotoilusta. Ihmettelen jatkuvasti sitä, miksi meidän kodissamme on harmaat astiat. Mikä sai minut valitsemaan harmaan astiaston? En oikein muista enää. Oliko se parasta, mitä Ikealla silloin sattui olemaan?

Jos voisin valita ihan mitkä tahansa astiat, meillä syötäisiin Arabian vanhoilta Maisema-lautasilta. Kun nuorena tyttönä lähdin kotoa suuren maailmaan, otin mukaani kaksi matalaa, kaksi syvää ja kaksi pientä Maisemaa. Ajattelin kerääväni vielä kokonaisen astiaston tarjoiluastioineen ja kahvikuppeineen kaikkineen.

No, todellisuus tuli vastaan, kun ymmärsin, millaisissa hinnoissa nämä rakastamani astiat liikkuvat. Siksi meillä syödään nyt ikealaisilta.

Kuriositeettina kerron yhden Maisemiin liittyvän tapauksen. Olin kymmenisen vuotta sitten työnhakukurssilla, joka järjestettiin Oriveden seurakuntatalon tiloissa. Me myös ruokailimme siellä. Meidän piti hakea itse astiat ja ruoka keittiöstä, ja siellä seurakuntatalon laitoskeittiössä minua kohtasi taivaallinen näky: suurensuuri komero täynnä sinisiä Maisema-astioita! Aivan arkikäytössä. Olin aivan pyörällä päästäni. Niin lukematon määrä minun unelma-astioitani!

En tiedä, vieläkö siellä ruokaillaan maisemallisesti, vai onkohan seurakunta keksinyt lyödä rahoiksi aarteellaan.

Onko sinulla lempiastiaa tai -astioita?

Perhosista pöllörilleihin eli kurkistus uusiin printteihin

Olen tekemässä tiskirättejä. Tavoitteenani on saada leikattua tänään kolmisensataa riepua. Mutta koska olen minä, istunkin tässä kirjoittamassa blogia. Teki nimittäin mieli vilauttaa teille uudet tiskirättikuosit.

Minulla on ehkä jonkinsortin perhosbuumi menossa. Muistanette ehkä, mitä tein toimiston seinälle tässä joku aika sitten. Yksi uusista riepukuoseistakin on perhosaiheinen.

Aina välillä yritän toteuttaa asiakkaiden toiveita. Yksi kestotoiveista on hevonen. Itse en ole koskaan ollut hevostyttö, enkä oikein saa kiinni hevosten viehätyksestä, joten tämä on ollut minulle melko hankala aihe piirtää.

Tein parhaani. Toivottavasti heppahullut menevät tästä ihan liekehtiviksi ja Haaveponi-rievut viedään käsistä.

Minulta on myös toivottu maskuliinisempia aiheita. Omasta mielestäni kuosini ovat hyvinkin sukupuolineutraaleja, mutta yritin kuitenkin kaivaa itsestäni miehen esiin ja piirtää auton.

Ja kuinkas siinä kävi? Piirsin kuplavolkkarin. Kuinka miehekäs on kuplavolkkari?

Minun ensimmäinen autoni oli kupla. Sen nimi oli Katri. Rakastin sitä aivan silmittömästi. Sen kanssa minä opettelin autolla ajamisen taidon, ja sen kanssa koin monet seikkailut.

Se oli minulle kuin rakas ystävä, ei pelkkä auto. Kun siitä hajosi joku osa (ja uskokaa pois, että niitä kyllä hajosikin), surin sitä kuin sairasta ystävää. Kun se jätti minut Raahen ja Oulun välissä olevalle ankealle aavalle räntäsateeseen minihame päällä liftaamaan, kiukuttelin sille niinkuin vain voi kiukutella sille, jonka ystävyyteen luottaa. Tunsin riipivää syyllisyyttä ystäväni satuttamisesta, kun peruutin sen lyhtypylvääseen ja ruttasin sen takapuskurin. Jumaloin sitä tolkuttomina pakkasaamuina, kun se hurahti helposti käyntiin ja puski läpi aurauskinosten. Otin henkilökohtaisena loukkauksena jokaisen halveksivan tai ivallisen kommentin, joka Katrista lausuttiin.

Minulle tulee yhä kyyneleet silmiin, kun muistelen, miten lopulta jouduin sen myymään ja katselin, kuinka se hinattiin pois luotani. Siitä en toivu varmasti koskaan.

Uskoisin kuplistien tykkäävän tästä rievusta. Se käy erittäin hyvin myös huurtuvan tuulilasin kuivailemiseen.

 No niin, eteenpäin.

Yksi omista lempparikuoseistani on ollut lepakko, joka lenteli Läppälaukuissa. En ole valmistanut laukkuja enää moneen aikaan, koska niiden kate on kehno, mutta halusin nyt elvyttää reippaan lepakon.

Minä haaveilen, että meidän pihallamme lentelisi näitä veijareita, mutta eipä ole näkynyt.

Viidenteen uuteen kuosiin sain kipinän silmälaseista, jotka ostin vuosi sitten. Kutsun niitä pöllörilleiksi, koska ne ovat niin valtavat. Jos joku olisi vielä kolmekin vuotta sitten sanonut, että minulla tulee olemaan tuollaiset kuutiolasit naamallani, olisin nauranut ja kiistänyt kaiken!

Sitten kävi niin, että menin ostamaan silmälaseja ja erehdyin huumorimielessä testaamaan valtavia pöllörillejä. Taisivat vielä olla miesten mallistosta. Katsoin peiliin ja tulin hirmuisen hyvälle tuulelle.

En kuitenkaan ostanut noita ilokehyksiä, sillä ne olivat niin 80-lukuiset ja mahdottomat. Ostin tavalliset, hillitymmän kokoiset.

Mutta pöllörillit eivät jättäneet minua rauhaan! Muutaman viikon kuluttua palasin liikkeeseen ja tilasin omat pöllörillit. Onneksi nykyisin silmälaseja saa hyvin halvalla ja on ihan mahdollista ostaa kahdet.

Pöllöt ovat ihan mahtavat. Ne ovat kevyet ja niillä näkee hyvin reunoillekin, kun näkökentässä ei ole rajoja. Käytän niitä siitä huolimatta, että ne ovat minulle liian suuret ja näyttävät ilmeisen humoristisilta. Ainakin eräs rakas ystäväni kirkaisi hyvin aidosti "Mitä sulla oikein on päässä!?", kun ne näki. Ja vaikka Sulon luulisi jo tottuneen näihin, häntä alkaa usein naurattaa, kun katsoo minua.

No niin, nyt minä menen takaisin leikkaamaan riepuja. Jospa jo ensi viikon aikana saisin jotain näistä kauppaan saakka.

PS. Älkää unohtako osallistua arvontaan tuossa alla!

400 ja arvonta!

Tervetuloa lukijaksi, Kivitasku! Nyt blogillani on lukijapanelissa jo 400 lukijaa ja se on niin kaunis numero, että sitähän on juhlistettava. Blogeissa juhliminen tarkoittaa yleensä arvontaa, ja niin täälläkin. Arvonnassa on kolme palkintoa.

Palkinto 1. Läppälaukku. Päällinen vaaleanpunaista pellavaa, Maatuskaperhe-painatus mustalla. Laukku on armeijan sarkakangasta ja sen kaksiosainen rakenne näkyy tuosta kuvasta. Arvo 65,90 euroa. Lisätietoja Verkkopuodin puolelta.

Palkinto 2. T-paita. Oranssia interlock-puuvillaa, naisten malli. Käsinpainettu maatuskaprintti. Koko valittavissa M-XL. Arvo n. 15 euroa.

Palkinto 3. Neljä bambutiskirättiä oman valinnan mukaan niistä, mitä Verkkopuodissa on tarjolla silloin, kun voittaja tavoitetaan. Arvo 31,20 euroa.

Säännöt menevät näin:.

Yhden arvan saat, kun jätät kommentin tähän postaukseen. Lisäarpoja voit tienata seuraavasti:

+ 1 arpa, jos olet lukijapaneelissa (se näkyy aivan sivun lopussa).

+ 1 arpa, jos tykkäät Susannan Työhuoneen Facebook-sivusta.

+ 1 arpa, jos laitat omaan blogiisi linkin tänne minun blogiini. Voit käyttää vaikka tuota ylläolevaa kuvaa, tai jotain muuta.

+ 1 arpa,  jos linkität Facebookissa kavereillesi.

Kerro kommentissasi, monellako arvalla olet mukana. Viisi arpaa on siis maksimimäärä. Anonyymit, laittaisitteko ystävällisesti viestiinne nimimerkin. Osallistumisaikaa annan nyt ihan kunnolla, 16. marraskuuta klo 21 asti ja arvonta suoritetaan lauantaina 17.11.

Mieltäkohottava hetki

Meillä on taas ikkunat! 

No, työhuoneessa kaksi ikkunaa. Muoveja lepattelee vielä muissa ikkunoissa, mutta oli kyllä huikea hetki, kun sain ottaa tämän valokuvan. Olin niin monta kertaa jo menettänyt toivoni, mutta kyllä minä nyt uskon, että ennen lumien tuloa meillä ei ole enää yhdessäkään ikkunassa yksinkertaisia laseja.

Ikkunankunnostusoppimäärän viimeinen luento on siis vuorossa.

Kittaamisen jälkeen laitetaan rautaosat taas paikoillen. Me maalasimme jo aiemmin ne kaikki ruosteenestomaalilla. Niistä tuli todella kauniita. Jos vanhat ruuvinreijät ovat liian väliä, niitä voi tiivistää tikunpätkällä ja liimalla.

Sitten pokat maalataan vielä kahteen kertaan. Me maalasimme nyt vain ulkopuolen pinnat, jotka ovat säätä vasten. Sisäpuoli on vasta kertaalleen maalattu, ja ne maalataan loppuun sitten ensi keväänä. Syy tähän on se, että meillä on ollut ihan hirveä tuuli täällä sisällä, ja nyt tehdään vain välttämättömimmät, jotta selvitään tästä mahdollisimman nopeasti.

Toimiston sisäikkunat ovat seuraavana valmistumassa, niissä maalien pitää vielä kuivua. Salin pokat on kitattu ja kunhan kitti kuivahtaa pinnaltaan hiukan, voimme maalata nekin. Ja sitten on vielä työhuoneen kolmas ikkuna, jonka pokissa ei ole vielä laseja lainkaan. Eli hommaa riittää vielä tällekin syksylle ihan reippaasti.

Ja sitten se hieno hetki: asetetaan pokat omille paikoilleen. Niin upea tunne! Nuo karmit ovat vuorossa ehkä kahden vuoden kuluttua... sitten, kun kaikki pokat on saatu kunnostettua.

Iloksenne päivän asu. Sauli-tossut ja Kärppä-verkkarit.

On niin ihanaa, että työhuoneessakin pysyy taas lämpö. Ihan oikeasti ette voi kuvitellakaan, mikä tuuli siellä on käynyt koko ajan. Sisäpuolen pokat ovat erittäin paljon pienemmät kuin karmit, ja niissä on melkein sentin raot, joista tuuli on päässyt sisään aivan vapaasti.

Kyllä nyt kelpaa ruveta joulumyyntivarastoa kasvattamaan. Tässä esimauksi varsinainen Special Edition: lahjapakkauksessa puolipellavainen pyyheliina ja kaksi molemminpuolin painettua pöllöriepua.