torstai 23. kesäkuuta 2016

Jännittää ja innostaa


Jotenkin minä olen onnistunut kasaamaan taas liian isoja riskejä tällekin vuodelle, vaikka pyhästi päätin, että tänä vuonna mennään varman päälle kaikessa. Nyt ei ole varaa harha-askeliin, sillä viime vuosi meni jo aika kehnosti, eikä minulla ole ollut sitä tavanomaista joulumyynnin tuomaa rahallista turvaa ollenkaan tässä alkuvuonna.

Ja silti minä nyt olen pannut lähes kaiken yhden kortin varaan. Eli ensi viikon. Kaksi isoa tapahtumaa osui samaan aikaan, enkä pystynyt päättämään, kumpaan lähtisin. Päätin varata paikan molemmista.


EuroGames on sateenkaarikansan urheilutapahtuma, joka seilaa vuosittain eri maissa. Tänä kesänä se pidetään Suomessa samaan aikaan Helsingin Pride-viikon kanssa. Kisakylään oli tarjolla myyntipaikkoja ja minusta tuntui, että Homomaatuska Tompan olisi ihan pakko olla siellä. Siellä Tomppa saisi kaivattua näkyvyyttä myös ulkomaalaisten keskuudessa.

En tiedä, mitä se kaikki todellisuudessa tulee olemaan, mutta kuvitelmissani näen kisakylän täynnä iloisia kansainvälisiä urheilijoita, jatkuvaa auringonpaistetta ja erityisen hyvää tunnelmaa. Susannan Työhuoneen tulevaisuus on nyt aika pitkälti kiinni näissä homo-olympialaisissa, sillä paikkamaksu oli tähtitieteellinen ja Tomppa-paidoissa on omaisuus kiinni. Jos ne jäävät myymättä, tulee tenkkapoo.

Toisaalta pelkään kamalasti, miten käy ja toisaalta olen niin innoissani, etten malta odottaa lähtöä! Kisakylässä on ohjelmaa pitkin viikkoa, joten voisi kuvitella, että siellä olisi myös väkeä. Minua pitäisi odottaa siellä puinen mökki sähköineen. Se on ihana asia, koska ei tarvitse stressata säiden takia ihan niin paljon. Pystyn keittelemään teetä ja pussiruokia ja ottamaan sähkökäyttöisen kylmälaukunkin mukaan, joten syömiseen ei mene ylimääräistä rahaa. Yöt vietän teltassa kaverini pihalla Espoossa. Päivät ovat pitkiä ja tiedän, että koko rupeama koettelee minun kestävyyskykyni rajoja toden teolla.


Samaan aikaan kun minä päivystän paitakioskissani Helsingissä, on Riepukioski täydessä iskussa Turussa. Hullumaista kyllä, sain älyttömään työpaikkailmoitukseeni kaksi hakemusta! Olipa kiusallista joutua valitsemaan noiden kahden hyvän hakijan välillä! Minulla on kuitenkin luottamus valitsemaani henkilöön, joka tuntuu yhä olevan oikein iloisella mielellä lähdössä torimuijaksi. En ole koskaan aiemmin ollut Turun käsityöläismarkkinoilla, mutta ymmärtääkseni se on tapahtuma, joka ei petä. Tosin nyt siinä on sellainen uutuus, että meillä on siellä Käsityökortteli, joka sijaitsee joen toisella rannalla. Kunpa, voi kunpa asiakkaat löytäisivät tiensä myös sinne!

To do -listallani oli tälle viikolle melkoinen määrä hoidettavia hommia ennen maanantain lähtölaukausta, mutta nyt lista alkaa olla voiton puolella ja kerkiän onneksi pitää ihan kunnolla muutaman vapaapäivää juhannuksen aikaan. Tiukka aikataulu, matalapaine ja kehnosti sujuneet myyntitapahtumat ovat vieneet minusta mehut. Olen kovasti kaivannut nukkejani, rentouttavaa leikkiä ja pään nollausta. Otinkin pienen varaslähdön eilen nukketouhuihin ja tein mini-Sussulle minityövälineet ja miniriepuja. Sitten kävimme Vuoksen rannalla eväslounaalla Sulon kanssa ja illalla pääsimme katsomaan kesäteatterin Kekkonen-näytelmää, joka muuten oli ihan todella hyvä! Käykää ihmeessä se katsomassa, ensi-ilta on ensi viikolla. Ikinä ei ole teatteriesitys aiheuttanut minussa niin paljon tunteita kuin tämä Kekkonen nyt teki.





Riepukioski Turun Käsityöläismarkkinoiden Käsityökorttelissa 
Aurajoen itäisellä puolella 30.6. - 3.7.
to klo 12 – 20
pe klo 12 – 20
la klo 10 – 18
su klo 10 – 18

Homomaatuska Tomppa EuroGames -kisakylässä
Helsingin Kansalaistorilla 29.6. - 2.7.
ke klo 12 – 20
to klo 12 – 20
pe klo 12 – 20
la klo 12 – 19

Susannan Työhuoneen verkkokauppa
on avoinna koko ajan, mutta tilauksia ei toimiteta 27.6 - 4.7. välisenä aikana.








sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Paluu maan pinnalle


Suomen kesä piti huolen siitä, etten kerinnyt päästää Oulun menestystä nousemaan päähäni.

Torstaina lähdin Helsinkiin Pro Kädentaitajien markkinoille. Ajattelin, että se ei voi olla huono reissu, kun pääsen kätevästi junalla kapsäkkini kanssa valmiiseen pöytään yhteisteltan suojaan. Narinkkatorilla on aina ollut hyvä myynti Käsityökortteleissa - myös sateella -  joten en oikein edes pitänyt mahdollisena, että miinuksille voisi mennä.

Sade alkoi sillä sekunnilla, kun sain kapsäkkini vedettyä telttaan ja jatkui tauotta koko päivän. Ja kyllä sitä vettä sitten tulikin. Tutkailimme sädetutkaa, joka näytti lähinnä huonolta vitsiltä, kun muualla oli poutaa ja vain Helsingin päällä jumitteli sade, jonka luvattiin loppuvan heti, kun meidän markkina-aikamme loppuu.


Järjestäjät olivat keksineet laittaa yhteen isoon telttaan kiinni pienet teltat niin, että systeemi muodosti yhden suuren kokonaisuuden, jonka ulkoseinät olivat umpinaiset. Rakennelma oli kuin telttakankainen kauppakeskus, jossa on sisällä monta pientä myymälää. Myyjien kannalta se oli oikein kiva ratkaisu, sillä tämä helpotti jutustelua, kun kaikki olivat yhdessä tilassa. Asiakkaiden kannaltakin se oli teoriassa ihan hyvä idea, koska he pääsisivät sateensuojaan. Mutta käytännössä ei tietenkään.

Suomalaisethan eivät tule sisään telttoihin. Kun katselin rakennelmaa ulkoapäin, totesin heti, etten itsekään uskaltautuisi sinne sisälle. Päällepäin ei edes tiennyt, mitä sieltä sisältä löytyisi... tulisivatko sieltä uskonjulistajat kimppuun, olisiko siellä kirppari vai soppaa kodittomille. Sinänsä ihmettelen, että jokunen asiakas kuitenkin löysi tiensä telttaamme ja minunkin myyntini ylti huimaan 85 euroon. Narinkkatorin normaali tavoite on kuitenkin kymmenkertainen, jotta sinne asti kannattaisi lähteä ja kulujen jälkeen jäisi edes jotain käteen.


No, meillä oli hauskaa yhdessä, nauroimme ja pulputimme keskenämme tunnelmallisessa yhteisteltassamme. Masennushan tulee aina vasta siinä vaiheessa, kun pitää lähteä kotiin. Vertaistuella jaksetaan kyllä pitää hymy korvissa ja ilo pinnassa.

Seuraavana oli vuorossa Lappeenranta ja tämä viikonloppu. Varoituksia kuultiin, että "kaikki" ovat Jukolan viestissä. Minä en ymmärtänyt, miksi niin olisi. Sehän on metsäsuunnistustapahtuma, eihän sellaista voi edes seurata niinkuin vaikka jääkiekkoa. Miksi kummassa kukaan olisi siellä? Sääennusteetkin yrittivät varoittaa lupaamalla sadetta koko viikonlopuksi. Mutta onhan Linnoituksessa aina vahingossakin ihmisiä, vaikka nämä kotikulmat eivät koskaan ole kovin hyvällä myynnillä päässeet yllättämäänkään. Ja kun paikkakin oli jo maksettu, niin eihän siinä sitten ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä matkaan.

Tuuli voimistui aamupäivällä, kun pystytimme telttojamme. Tapahtumassa oli käsityöläisiä, antiikkikauppiaita ja harrastajia, ja joillain oli sellaiset hetkut puutarhapaviljongit telttoina. Kauhulla katselimme, milloin ne lentävät tiehensä. Vaikka ensin oli aurinkoista, varoitukset asiakkaiden puutteesta alkoivat näyttää todelta. Hyvä, jos siellä alueella parikymmentä ihmistä poikkesi. Kaksi rättiä myin. Kiitos niille molemmille asiakkaalle!

Sitten alkoi sade. Yhden aikaan puolet antiikkipuolen kauppiaista ja osa kädentaitajistakin oli jo pakannut kamansa ja häipyneet. Säätiedotuksia katseltiin. Sama tuuli ja sade jatkuisi sunnuntai-iltaan kello viiteen asti. Sehän on tietysti se kellonaika, jolloin tapahtuman pitäisi loppua.


Meidät korttelilaiset on omissa tapahtumissamme hyvin koulutettu siihen, että paikalle tullaan, oli keli mikä tahansa ja loppuun asti jökötetään, oli keli mikä tahansa. Kun tapahtumia järjestetään talkoilla ilman palkkaa, on enemmän kuin inhottavaa niitä uurastajia kohtaan olla tulematta paikalle tai pakata tavarat kesken pois. Samoin se on törkeää asiakkaita kohtaan, jos joku vaikka varta vasten tulisi vielä viimeisen viidentoista minuutin aikana. Siksi päätös luovuttamisesta oli aika vaikea.

Mutta lopulta mekin porukalla päädyimme siihen, että ei kannata tuhlata kahta päivää seisomalla myrskyssä myymättä mitään ja pilaamalla tuotteita sateessa. Sen ajan voi käyttää fiksusti tekemällä töitä omilla pajoillamme. Miinukset tulevat joka tapauksessa, eli sitä enemmän hävitään, mitä kauemmin siellä seistään. Erityisen paljon minua harmitti niiden puolesta, jotka tulivat kaukaa ja olivat varanneet hotellihuoneen. Nyt olin minä se onnekas, jolla oli lyhyt matka kotiin ja kulut jäivät pelkkään paikkamaksuun.

Minulla oli huono omatunto, kun aloin pakata kamppeitani. Mietin, miten kurjalta mahtaa tuntua järjestäjästä, joka päiväunilta palatessaan löytää vain tyhjän torin. Sitten hoksasin, että ainoa, joka tästä tapahtumasta millään lailla hyötyi, oli järjestäjä. Hän hoiti työnsä, sai palkkansa ja jäi ainoaksi, joka pääsi tienaamaan. Siis pois huono omatunto!


Tämän ylimääräisen päivän käytän nyt samalla lailla kuin koko tulevan auringonpaisteisen viikonkin: valmistautumalla sekä EuroGameseihin että Turun Käsityöläismarkkinoiden Käsityökortteliin, jotka ovat yhtä aikaa kuun vaihteessa. Molempiin lähden turhan isolla riskillä, mutta se on sitten taas jo toinen tarina.


tiistai 14. kesäkuuta 2016

Tapaus Oulu


Saavuimme kotiin eilen illalla sopivasti nukkumaanmenoon. Venytimme kotimatkaa pysähtelemällä geokätköille ja jätskeille useampaan kertaan, koska aurinko paistoi ja olo oli lomaisa.

Oulun Käsityökortteli oli todella ihana kokemus. Siitäkin huolimatta, että perjantai oli fyysisesti tuskaa kylmyyden ja kovan tuulen takia. En tajua, miten saatoin olla niin tyhmä, etten ollut varannut tuulensuojavaatetta tarpeeksi mukaan. Ei pipoa, ei hanskoja, ja sää oli kuin marraskuussa. Termospullonkin olin unohtanut kotiin. Kun seisoo kylmässä tuulessa liian vähissä vaatteissa aamusta iltaan, alkaa koko kehoa särkeä. Huono ilma olikin ehkä syy siihen, että myynti oli huonoa kai kaikilla muilla paitsi päähineitä myyvillä kollegoilla. Odotukset viime kesän Oulun korttelin perusteella olivat nimittäin kaikilla korkealla.

Lauantaina oli vaikeaa päästä edes sängystä ylös, mutta päivä muuttui aurinkoisemmaksi ja tuuli suostui tyyntymään. Meillä olikin lämmintä! Ja sen perjantain jälkeen kiitollisuuteni auringonpaisteesta oli erityisen suurta.


Mutta ihmeellisintä tässä reissussa olivat ihmiset! Aika monella paikkakunnalla olen torikojussani seisonut ja valehtelematta sanon, että missään ei koskaan ole ollut näin positiivista ja kannustavaa vastaanottoa kuin Oulussa. Kukaan ei valittanut hinnoista. Kukaan ei kipittänyt karkuun, kun tervehdin! Ihmiset katsoivat silmiin ja tervehtivät takaisin, juttelivat iloisesti. Kukaan ei tuhahdellut tuotteelle, vaan nekin, joille se oli uusi asia, sanoivat "minäpä kokeilen" ja ostivat yhden rievun. Oulussa myös ne vanhemmat rouvat, jotka eivät muualla ole minun rievuistani olleet kiinnostuneita, ottivat avoimesti informaation vastaan ja käsittämättömän moni lähti kojultani riepu mukanaan eteenpäin.

Vaikka perjantain myynti oli surkeaa, lauantai korvasi sen tuplasti ja pääsin siihen optimistisen realistiseen tavoitteeseen, jonka olin tälle reissulle asettanut.

Koska olimme sinne asti reissanneet, meillä oli ajatus yhdistää työntekoon myös minikokoinen loma, sillä rakas ystäväpariskunta asuu Oulussa ja näemme heitä aivan liian harvoin. Vietimme siis vielä sunnuntain heidän seurassaan ja minun oli oikeastaan aika vaikeaa lähteä kotiinpäin.


Asuin Oulussa 1998-2002 ja minun muistoni Oulusta eivät ole hyviä. Mutta tämä reissu käänsi Oulun-muistoni jotenkin päälaelleen. Olivatko oululaiset silloinkin näin iloisia ja ihania, eivätkä ollenkaan sisäänpäinlämpiäviä ja torjuvia, niinkuin minä muistan? Oliko Oulu silloinkin näin kaunis, eikä pelkkä löyhkäävä teknologiakammotus? Siihen ajanjaksoon liittyy tosi paljon kiusallisia muistoja ja huonoa vointia, joten se negatiivinen kuva, joka minulla Oulusta on säilynyt, onkin tainnut johtua ihan vaan omasta navastani, eikä suinkaan Oulusta.

Olen onnellinen siitä, että lähdin. Ei pelkästään hyvän myynnin vuoksi vaan myös siksi, että Oulu muuttui minulle nyt hyväksi muistoksi. Olen erityisen iloinen siitä, että lähes kaikki lähialueella asuvat vanhat tuttuni ja kaverini kävivät minua moikkaamassa torilla. Tajusin, että minullahan on ystäviä enemmän siellä kuin täällä Imatralla, vaikka pidän Imatraa tosi lintukotona.


Ihanan onnellisen kuplani särkivät sitten sunnuntai-iltana uutiset Orlandosta. Rakkautta, rakkautta, rakkautta kaikissa sateenkaaren väreissä tulvii Instagram nyt, mutta minä tunnen lähinnä epätoivoa. Miten rakkaus voisi voittaa mielipuolet konekiväärien kanssa? Suojaton on maailma hulluja vastaan ja se on pelottavaa.

Mutta nyt alkaa taas arki täällä. Sähköposti tursuaa velvollisuuksia, ja niiden läpikäyminen ja töihin ryhtyminen on pakollinen, vaikkakin vastenmielinen tehtävä. Lisäksi seuraavat myyntitapahtumat painavat tiukasti päälle. Jo ylihuomenna torstaina menen kokeilemaan Narinkkatorin arkipäivää Pro Kädentaitajien Design Marketilla. Ja viikonlopun olenkin sitten kotoseutuvilla Lappeenrannan Linnoituksessa.

Vielä kerran kiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitos Ouluun kaikille, jotka tulitte Käsityökortteliin.



keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Operaatio pajuaita ja muita kuulumisia



Normaalisti olisin tässä vaiheessa kesää ihan epätoivoinen siitä, että kohta se kesä on ohi enkä kerinnyt edes huomata sitä. Mutta en tällä kertaa. Tottakai se on kohta ohi, mutta nytpä se ei ahdistakaan, kun tiedän, että marraskuussa minua odottaa toinen kesä. Luulen, että lomareissun ostaminen jo vuoden vaihtuessa oli fiksuinta, mitä saatoin tehdä oman henkisen hyvinvointini hyväksi.



Poimin eilen perinteisen juhannuskimppuni. Tuntuu, että aika menee taas niin hurjaa vauhtia eteenpäin, etten pysy perässä. Pitikö meidän maalata ikkunanpokia ennenkuin sadekausi alkaa? Pitikö pestä matot? No, pitihän ne jo viime kesänä, jotta haitanneeko tuo, jos ne jäävät ensi kesään?

Olen kuitenkin mielestäni ollut ihan ahkera. Vaikka on ollut mahtavia hellepäiviä, olen malttanut tehdä töitäkin. Päiväni ovat rytmittyneet riepujen painamisen ja keinussa lohnotuksen vuoropuhelulla. Kun painoseulat kuivuvat, on helppo antaa itselleen lupa maata sen aikaa auringossa. Ja riepujen viikkaus ja tuotelappuihin kietominen on mitä parasta pihakeinutyötä. Nyt minulla on hyvä varasto seuraavia tapahtumia varten, mikä onkin tärkeää, koska matkapäiviä tulee nyt runsaasti ja välipäivinä pitää ehtiä ladata akkuja.


Huomenna lähden ajamaan Ouluun. Sinne on hauskaa lähteä, koska Oulu on ollut kotikaupunkini muutaman vuoden ajan ja vaikka se aika oli pikkuisen omituinen keikka elämässäni, niin sieltä on jäänyt paljon kivojakin muistoja ja pari rakasta ihmistä, joita on ihanaa päästä taas näkemään.

Tottakai toivon, että reissun anti ei jää pelkkiin kivoihin kohtaamisiin, vaan saan kauppojakin tehtyä. Käsityökortteli on perjantaina klo 10-18 ja lauantaina klo 10-16 satamassa, Aittatorilla. Otan mukaan vain kolmen sortin riepuja (Oma koti kullan kallis, Pöllöt ja Mummon pitsiliina), joten jos joku sielläpäin toivoo pääsevänsä ostelemaan muita riepukuoseja tai Tomppa-paitoja tai muita jäljelläolevia Tomppa-tuotteita, niin kannattaa laittaa minulle sähköpostia (susanna@susannantyohuone.net) tämän päivän aikana, jotta älyän ottaa niitä mukaan tiskin alle.


Lupasin pitää teidät ajan tasalla pajuaitaprojektistani. Nyt näyttää siltä, että viljellyt pajut ovat juurtuneet mallikkaasti, sillä ne ovat kasvattaneet lehtiä ihan hyvin. Luonnosta anastetut vitsat sen sijaan ovat lähes kaikki kuolleet. Vain neljä kuudestakymmenestä näyttäisi olevan hengissä.  Se tarkoittaa sitä, etten saakaan näkösuoja-aitaa vielä tänä kesänä.

Kun nuo ostopajut lähtivätkin noin hyvin kotiutumaan tänne, minulle tuli todella hyvä mieli siitä, että tein kunnolliset pohjatyöt ja ostin vitsoja ihan rahalla. Jos olisin vain kerännyt pajua luonnosta koko aidan mitalta ja tökkinyt niitä maahan, olisi nyt kiukku ja harmistus valloillaan. Nyt meillä on sentään viisi metriä hyvää aidanalkua ja ensi vuonna teen sitten loput 7 metriä samalla lailla ostopajuista.