Omituisten otusten kerhon osa 2 ja vähän kesäkeittiötäkin

Täällä päivät täyttyvät yhä vaan polttopuuhommien parissa. Sulo on sahannut moottorisahalla koivunrunkoja pätkiksi ja minä sirkkelöin oksia ja halkaisen pöllejä halkomakoneella. Työnteon lomassa olemme saaneet tutustua esiin putkahteleviin muhkeisiin mönkiäisiin.

Tämä punainen paksukainen on puuntuhoojan toukka ja minä löysin sen halkaistessani yhtä koivupölliä. Aika hyvä tuuri, että halkomakoneen terä osui juuri siihen, missä kaveri oli kaivamassa käytäviään, mutta ei silti halkaissut itse toukkaa.

Ukkoetanoita on tullut vastaan jo useampikin. Jokaisen pöllin alla sellainen saattaa piileskellä. Ja jokaisen kohtaaminen aiheuttaa pienen puistatuksen.

En suosittele ottamaan minusta mallia: älkää siis ottako ukkoetanaa käteenne. Se erittää sitkeää limaa, joka ei meinaa irrota käsistä ja joka vielä haisee ihan kalalta.

Mistähän se muuten johtuu, että kaikkein kauneimmat ja koreimmat toukat kasvavat rumiksi, harmaiksi kiitäjäperhosiksi? Kauniilla päiväperhosilla on huomattavasti vaatimattomammat toukat.

Polttopuiden ja ötököiden ihmettelyn lomassa olemme vähän ehtineet miettiä kesäkeittiötäkin. Sitä ei siis tänä kesänä tullut, eikä tulekaan. Meillä, tai ainakin minulla, oli talvella aika suureellisia suunnitelmia kesäkeittiöksi, mutta ne ovat nyt kutistuneet varsin huomattavasti. Olemme hylänneet kokonaan ajatuksen katosta. Ja seinistä. Ymmärsimme nimittäin omien kykyjemme rajat. Nyt ajatuksissamme on tehdä aitaus.

Koska Sulolta sujui lecaharkkojen muuraus niin kätevästi, hän pääsee muuraushommiin vielä tulevaisuudessakin. Suunnittelimme muuratun pöytätason, joka jatkuu sutjakkaasti grilliksi. Pöydän pintaan tulee laatoitus, jotta se kestää kuuman grillin ja roiskuvat tiskivedet. Yhdessä riukuaidan kanssa tämä taso sitten muodostaa kulmauksen, jonka sisään asetetaan puutarhakalusto.

Minä olin jo ehtinyt kerätä tulevaan kesäkeittiöunelmaani yltiöromanttisia ruusukuppeja, jotka olisivat ehdottomasti tarvinneet ympärilleen seinät ja seinille kapoiset avohyllyt. Jotta kuppihaaveesta ei tarvitsisi luopua kokonaan, suunnittelimme muuratun pöydän alle kaapin näille kupeille. Kaapin ovi tulee olemaan vanha kolmiruutuinen ikkuna, jonka lasin läpi ruusukupit tulevat kauniisti esiin.

Onhan tämä kaikki kovin vaatimatonta niihin aiempiin suunnitelmiin verrattuna, mutta tässä vaiheessa tuntuu siltä, että olemme ilman grilliä ja tiskauspaikkaa ikuisesti, jos emme laske rimaa. Ja ensi kesänä on kyllä pakko jo päästä grillaamaan.

Rumaa ja epäkäytännöllistä vai kaunista ja liian kallista?

Suihkukaapin valitseminen on tuskallista. Mittailin tarkemmin tilan, johon kaappi tulee ja ymmärsin, että aiemmin valitsemani edullinen kaappi ei taida sopia sittenkään. Koska sisäänkäynti on kulmasta, kuten useimmissa kaapeissa, en usko meidän mahtuvan luikertelemaan kaappiin vain puolikkaasta ovesta.

Oli aloitettava kaapin etsiminen ihan alusta. Minä ihan oikeasti inhoan netin epämääräistä selaamista. Mitenkään ei voi löytää kaikkia tarjolla olevia vaihtoehtoja.

Ja kaikki umpinaiset suihkukaapit ovat ihan hirvittävän rumia! Miksi ne muotoillaan avaruussukkuloiden näköisiksi? Miksi ne ovat puistattavia möhkäleitä? Miksi niissä on mustaa? Miksi ne ovat niin pyöreitä, massiivisia ja muhkeita? Miksei kukaan suihkumuotoilijoista älyä, että umpinainenkin suihkukaappi voisi olla siro ja simppeli? Ihan teräväkulmainen jopa? Ja miksi oven on oltava nurkassa?

Mutta sitten (kiitos Leena) kohtasin suihkukaappimaailman ainoan kaunottaren:

Schönbergin kaappi on kaikkea sitä, mitä minä vaadin. Se on siro, se on yksinkertainen ja se on jopa kaunis. Se on vain 80 senttiä leveä ja siinä on sisäänkäynti edessä, kapealla sivulla. Se on kuin tehty meidän pitkulaiseen vessaamme. Jos vessan seiniin laitetaan valkoiset panelit, katoaa näin yksinkertainen lasinen laatikko melkein näkyvistä.

Rintaani alkoi puristaa jo siinä vaiheessa, kun rupesin etsimään kaapin hintaa. Ja löysin ja petyin. Onhan se tietysti ihan liian kallis. Se maksaa melkein tonnin enemmän kuin se ensimmäinen vaihtoehtomme. Olisikin ollut sula mahdottomuus löytää kaunista designia halvalla hinnalla. Masentavaa.

Nyt pitää valita joko ruma, edullinen ja hankala

tai kaunis, kallis ja kätevä.

Tai jatkaa etsimistä.

..........................................................................................................................................

LISÄYSTÄ:

Suihkukaappiongelma sai ihanan käänteen, kun Sulo tuli hätiin kekseliäine hakusanoineen ja löysi nopeasti kaapin, joka on melkein yhtä kaunis kuin se ihanin, ja yhtä halpa kuin se epäkäytännöllinen!

Se täyttää ulkonäkö-, hinta-, rakenne- ja kokokriteerit. Nyt tarvitsen vielä hyväksynnän rakennusmestariltamme, ennenkuin tilata paukautan sen!
Ainakin meidän järjellämme mittailtuna kaapin pitäisi mahtua sille varattuun koloseen.

No, eihän siinä toki ole kaunista puulattiaa, mutta se ei haittaa mitään. Siinä ei ole myöskään radiota, mikä on pelkästään hyvä asia!

Kohta ne koulutkin alkavat

En usko, että kesäni olisi ikinä mennyt ohi tällaista vauhtia, vaikka se tuntuukin joka vuosi liian lyhyeltä. Yhtäkkiä eletään heinäkuun viimeisiä päiviä, vaikken minä ehtinyt oikeastaan vielä edes aloittaa kesää kunnolla.

Kun tämän tajusin, huomasin, että on aika ommella niitä keväällä lupaamiani mappipenaaleja ja myös tavallisia penaaleja.

Pussipenaaleihin valitsin väreiksi riemuisat oranssi-lime-yhdistelmät. Nämä penaalit sopivat myös vaikka meikkipusseiksi. Ja mappipenaalit tein keltaisesta. Siitä vähän värihoitoa sitten syksyn synkkiin hetkiin. Verkkopuodissa on tarjolla nyt myös Pikkumummo-palakankaita niillekin, jotka haluavat tuunata omista kansioistaan yhtä tyylikkäitä kuin tuo kuvassa oleva.

Mikkelissä joku blogin lukija kyseli, mahtuuko läppälaukkuun sellainen iso mappi. Nyt vasta muistin mitata! Anteeksi, että jouduit odottamaan näin kauan! Mappi mahtuu, jos se ei ole pullollaan. Täyden mapin kanssa vetskari ei enää mene kiinni. Joten jos haluat Läppälaukun, johon mappikin takuulla mahtuu, niin laita tilaukseesi lisätietoihin toive asiasta, ja ompelen vartavasten vähän suuremman laukun.

Blogihiljaisuuden jälkeen

(Kuvan otti Heather - kiitos!)

Blogini on ollut kovin vaitonainen viime aikoina ja syynä siihen on se, ettei täällä ole tapahtunut mitään edistystä missään asiassa. Paitsi polttopuuasioissa onneksi. Koivua on kaadettu nurin, pätkitty moottorisahalla ja sirkkelillä ja halottu kirveellä ja uudella halkomakoneella.

Meillä on myös käynyt tosi paljon vieraita. Kun edelliset ovat lähteneet, ovat seuraavat jo saapuneet, ja senkin takia viimeinen viikko on kulunut aivan muissa kuin remontin merkeissä. Mutta polttopuusavottaan osallistuneille reippaille vieraillemme olemme tosi kiitollisia! On mukavaa, kun hommat etenevät ja vieläpä hyvässä seurassa.

Olemme tässä oppineet, että heinäkuu on ihan kehnoin mahdollinen aika kaataa puita. Koivut ovat imeneet itsensä niin täyteen vettä, että vesi senkun tirskahtelee halottaessa, ja pöllit painavat kuin pahin synti. Seuraavat puut kaadetaankin vasta kevättalvella.

Nyt pitäisi osata orientoitua suihkuremonttiin. Minulla on ihanan rento olo sen suhteen, sillä olemme saaneet jättää hommat ammattilaisten käsiin. Rakennusmies-isäni tulee jossain vaiheessa elokuuta työmiestensä kanssa hoitamaan hommat ja meidän tarvitsee vain odotella käskyä aloittaa purkutyöt. Ja siihen se meidän osuutemme sitten päättyykin, sillä rakentaminen jätetään niille, jotka tietävät, mitä tekevät. Purkamisessa minäkin alan jo lähestyä ammattilaista...

Sulo haluaisi uusia samalla vessan lavuaarin ja kyllähän se minulle hyvin sopii. Nykyinen kun ei ole mikään kaunistus. Minä haluaisin mieluiten maljan tai suorakaiteen muotoisen altaan. Valinnanvaraa tosin on niin hirmuisesti, etten tiedä, miten kykenemme tekemään minkäänlaista päätöstä. Ja sitten olisi vielä Leenan ihana idea upottaa vanha vati vanhan kaapin sisään (kliks).

Suihkukaapin kanssa valinta on helpompi, sillä valinnanvaraa ei juurikaan ole. Vessamme on niin kapea, että olen löytänyt vain yhden tarpeeksi soukan kaapin. Suihkukaapin kun on oltava sellainen seinällinen, lattiallinen ja katollinen koppi, josta vesihöyry ohjautuu putkea pitkin suoraan pihalle ja vedet suoraan viemäriin. Ei enää vettä meidän lattioillemme, eikä vesihöyryä huoneisiimme, kiitos. Ei ikinä enää.

Lepakoiden ystäville

Läppälaukut ovat olleet niin mahdottoman tykättyjä, että tein niille pikkusiskon. Se on kokonaan armeijan sarkaa, ja pyörii juuri tällä hetkellä pesukoneessa. Jos se selviää kunnialla pesutestistä, päivitän uudet Lepakkolaukut puotiin vielä tämän päivän aikana ja ompelen niitä pienen liudan.

Tässä laukussa olkahihnaa saa säätää koruneulan avulla, ja noita neuloja on valittavissa muutama erilainen: iloisia sateenkaarevia hamahelmikoruja, sekä pimeällä heijastavia puisia koruja.

MUOKS: Lepakot osoittautuivat pesunkestäviksi ja laukut ovat puodissa än-yy-tee-nyt!

Omituisten otusten eläintarha

Siihen nähden, miten hirveästi minä pelkään sammakoita, on aika outoa, millaisia elukoita ottaisin mielelläni pihapiiriimme.

Yksi sellainen tervetullut kaveri on vaskitsa. Eräänä iltana kun kävin sulkemassa pyörävaraston ovet, säikähdin liikahdusta jalkani vieressä. Siinä luikerteli käärme. Koska se ei ollutkaan sammakko, uskalsin jäädä tarkkailemaan sitä paremmin, kunnes se kiemurteli varaston alle. Tutkailin heti netistä, mikä käärme mahtoi olla kyseessä ja sain tietää, ettei se onneksi ollut käärme ensinkään, vaan jalaton lisko, vaskitsa. Vaskitsahavainnoista pitäisi käydä tekemässä merkintä Luonnontieteellisen keskusmuseon havaintopäiväkirjaan, koska vaskitsat ovat ilmeisesti melko harvinaisia. Minulle tuli halu suojella tuota puolustuskyvytöntä lieroa, ja olen monena iltana yrittänyt käydä turhaan tiirailemassa, näkyisikö sitä uudelleen.

Toinen omituinen elukkaviehätykseni liittyy lepakoihin. Toivoisin, että meilläkin asustelisi lepakoita. Vanhempieni pihalla niitä joskus näkee illan pimeydessä kiitävän taivaan halki. Lepakoiden houkuttelemiseksi voisi rakentaa pönttöjäkin, ja sellaisen tekeminen onkin minun to do -listallani.

Kolmas erikoisuus on tässä kuvassa. Arvaatteko, mikä se on? Minä näin sen yhtenä yönä, mutta muistikuvani tuosta kohtaamisesta on aivan yhtä epätodellinen kuin tämä Sulon nappaama valokuvakin.

Kyseessä on kiiltomato. Sulo herätti minut sitä katsomaan, sillä minä olen aina kuvitellut kiiltomatojen olevan keksittyä satua ja esiintyvän vain Aku Ankoissa. Ötökän valovoima oli hämmästyttävän tehokas. Kunpa olisin joskus valveilla pimeän aikaan, niin voisin käydä etsimässä noita kiiltäviä otuksia nurmikon seasta.

Työhuoneen uudet tuotokset

Olen painanut uusista kuva-aiheistani tyynynpäällisiä. Kokeilin niissä valkoista pohjakangasta. Tykkään itse näistä uusista tyynynpäällisistä kovasti, mutta omaan kotiimme en niitä voi laittaa. Ne sopivat niille ihmisille, jotka osaavat elää valkoisten tekstiilien kanssa. Niille, joilla ei ole avojaloinkävelystä mustat jalkapohjat, eikä kangasväriä kynsien alla tai lateksia pakaroissa. Niille, jotka eivät jätä banaaninkuoria sohvalle.

Viime viikolla minulta hupenivat kaikki tiskirättivarastot aivan yhtäkkisessä silmänräpäyksessä. Niinpä oli aika ryhtyä pikaisesti painamaan lisää. Samalla pääsin testaamaan kuivatustelineitä käytännössä. Ja nehän toimivat! Aluksi sähläämiseen meni aikaa niin paljon, että harkitsin jo palaavani takaisin lattialla painamiseen ja kyykkyasentoon. Mutta jo toisena painopäivänä olin omaksunut jonkinlaisen rutiinin narujen ja kepakkojen keskellä, ja jätin onnellisena jäähyväiset kyykötykselle. Voi miten ihanaa onkaan, kun on koko päivän painanut kankaita, ja selkä on silti aivan kunnossa. Eläköön kunnon työtilat!

Välirauha valkoisen kanssa

Maalasin eilen saunan pukuhuoneen katon ja seinät kolmanteen kertaan ja vihasin valkoista maalia yhä enemmän. Sama maali sävytettynä peittää kertavedolla, mutta valkoisena ei riitä tuhatkaan kerrosta. En maalannut neljättä kertaa, sillä sain tarpeekseni: olkoon läpikuultava.

Mutta kun aloin tuoda pukuhuoneeseen verhoja ja pieniä esineitä, alkoi inhoni valkoista kohtaan kummasti pehmetä ja lopulta katosi kokonaan. Huoneesta tuli ihan hirmuisen sievä, ja nyt se on kuin kesämökki saaristossa. Sinne tekisi mieli mennä nukkumaan.

Sulo valitsi saunaan verhokankaan jo ennenkuin olimme tänne muuttaneetkaan, ja nyt minä viimein saatoin ommella kankaista verhot. Tein myös hyllyn laudeliinoille. Oikeiden laudeliinojemme lisäksi laitoin hyllylle pinkan kauniita pellavaisia kuolinliinoja, jotka Sulo joskus otti talteen eräästä vanhainkodista, josta ne heitettiin pois. Ne ovat mainioita peflettejä.

Pukuhuone ei pääse edukseen näissä kuvissa. En osaa valokuvata valkoista, ja minusta näihin kuviin ei tarttunut sitä lempeää saaristolaistunnelmaa, joka pukuhuoneessa vallitsee.

Saunan väritys sai nyt harmaan ja valkoisen seuraksi tummansinisen.

Sulokin on saanut hienon lecaharkkoseinän valmiiksi hyvällä menestyksellä. Ihan vielä emme silti saunomaan pääse. Laastin on annettava kuivua ensin. Sitten pitää ostaa kiukaaseen uudet kivet ja pestä vesipata. Ja ulko-ovenkin voisi vaihtaa. Saunan hyväkuntoinen, vanha ovi on tallessa aitassa, ja nykyinen styroxia sisältänyt ovi on surkeassa jamassa.

Kaunis kylpylämme

Kävin kylvyssä. Omalla pihalla. Tunsin todella ansainneeni tämän rentouttavan hetken uudessa kotikylpylässämme. Vaikka vesi oli liian kuumaa, paperitehdas haiskahti ja pari hyttystäkin yritti häiritä minua, olin hyvin onnellinen. Elämä on niin kovin hyvää täällä Immolassa.

Olen tehnyt saunan pukuhuonetta tänään ihan koko päivän. Esittelen sen teille huomenna, sillä tänä iltana jaksan keskittyä enää vain piha-alueeseen. Eilen illalla rakensin paneleista ammeelle seinät ja tänään loihdin alueesta tunnelmallisen kylpylän. Toin ammeen ympärille kaikenlaista epäkäytännöllistä rekvisiittaa, kuten vanhan pyykkilaudan ja huteran puutarhatuolin, jolla pelottaa istua.

Ammeen päälle nikkaroin hyllyn, johon keräsin kaunista kylpyesineistöä. Saatoin vetää vähän överiksi, vai mitä? Kaikki tietävät, miten kauheaan jamaan kaunis asetelma menee ensimmäisellä rankkasateella. Ei sitä voi siinä oikeasti pitää. Silti minun oli pakko saada tehdä ammeesta houkutteleva keidas, vaikka ihan vain tätä yhtä iltaa varten.

Ostin jopa pesusienen, sillä se oli niin kivan näköinen. Ilokseni se myös osoittautui oikein mukavan karheaksi iholle. Koristelin pitsillä lasipullon, johon laitoin jotakin oranssia suihkusaippuaa, jota kumpikaan meistä ei käytä. Se nyt vaan näytti hyvältä lasipullossa, oranssin saippuan seurassa.

Välillä vähän pienempi paha

Viime talvena Sulo äkkäsi vintillä huolestuttavan ilmiön: lattian rajassa oli mustunutta hirttä ja paksu kerros jäätä. Jos on jäätä, on kosteutta, ja jos on kosteutta, tulee huolestus. Niinpä vintin lattian avaaminen on ollut minun epämiellyttävien tehtävieni listalla siitä saakka. Sulon astman takia homma jäi automaattisesti minun kontolleni ja olenkin sitä lykännyt jatkuvasti. Sen verran paljon tuli edellisessä kodissa homeista moskaa kaivettua, että tiesin hyvin, miten karmeaa hommaa se on.

(Kuva joulukuulta)

Nyt vessan hometilanteen selvennyttyä sain jostakin voimaa kiivetä vinttiiin sorkkaraudan ja lapion kanssa. Mutta kerrankin kävi nyt niin, että aloitettu työ ei paisunutkaan isoksi riesaksi, vaan typistyi alkuunsa!

Mitään kosteaa nimittäin ei löytynytkään. Kaivoin mustuneen kohdan vierestä kaiken eristeen pois ja totesin rakenteiden olevan täysin kunnossa. Hirressä oleva tumma alue on aivan hirren pinnassa, eikä ulotu lattialautojen alapuolle ja hirsi ihan kova ja terve.

Mistä ihmeestä se jää sitten talvella muodostui? Oliko vanha katto vuotanut syksyllä ja jättänyt hirren niin märäksi, että vaikka kattoremontti tehtiinkin lokakuussa, oli vielä pakkastenkin tultua vintillä märkiä paikkoja? Ja keväälläkö sitten tuulettuva vintti ja pitävä katto ovat kuivanneet aiemmin kastuneet paikat?

Jotain vähemmän kivaa

Koska aihe ei tällä kertaa ole iloinen, kompensoin sitä kuvittamalla kirjoituksen kaikella sillä, mikä on kaunista.

Pohjustukseksi pitää aloittaa siitä, että meillä on ollut tarkoitus muuttaa talon vesijohdot pintavesijohdoiksi kesän aikana. Nyt kuumien ilmojen alettua meidän kotiimme on ilmaantunut epämiellyttävä haju.

Olen alkanut huolestua taas siitä, mahtaako suihku kuitenkin olla homepesäke. Talomme wc/suihku on rakennettu 90-luvun lopulla käyttäen 70-luvun menetelmiä. Eli lastulevyä tai kipsilevyä ja siihen päälle muovia. Mitään vesieristyksiä ei ole tehty. Uskomatontako? Niin minustakin.

Niinpä päätin sijoittaa muutaman satasen mielenrauhan hankkimiseen ja tilasin meille homekoirat. Jos koirat eivät löydä hometta, voin olla huoletta ja suostua uskomaan, että kodissa leijuva paha haju lähtee vaikkapa minusta itsestäni. Voimme sitten myös panna putkiremontin alkuun.

Ja jos koirat löytävät jotakin, niin.... en tiedä.

Homekoirat kouluttajansa kanssa saapuivat maanantai-aamuna. Ensimmäinen koira tuli sisään, juoksenteli huoneet läpi ja singahti haukkumaan sinne, missä aisti hometta. Sitten kouluttaja vei koiran autoon ja toi toisen taloon. Tämäkin koira ravasi paikat läpi ja alkoi sitten vimmatusti raapia niitä samoja kohtia, joita edellinen koira oli haukkunut. Kolmanneksi meillä kävi vielä puolivuotias harjoittelijakoira, joka meni vähän höpäkkäiseksi vessassa, mutta ei osannut ilmaista tarkkaa kohtaa.

Eli hometta on suihkussa sekä toimistossa olevan vesipisteen alla. Olen pettynyt, vaikkakaan en yllättynyt. Kouluttaja sanoi, että koira ilmaisee samalla tavalla homeen, oli sitä sitten paljon tai aivan pikkuisen. Se hyvä puoli tässä on, että todennäköisesti hometta on vain vähän, sillä märkätilat on rakennettu tänne vasta 14 vuotta sitten. Ja lisäksi hyvä merkki oli se, että molemmat koirat löysivät homepisteet todella nopeasti. Oikein kunnon hometaloissa koirilla kuulemma menee pitkään etsiessä, kun ilmassa on homeitiöitä niin paljon ja alkulähteen erottaminen on vaikeampaa.

Nyt me mietimme jatkoa kaikessa rauhassa. Ja minä pidän järjen päässä, enkä ala kehittää mitään oireita nyt, kun niitä kerran ei tähänkään asti minulla ole ilmennyt. Olettehan kilttejä, älkääkä tekään maalailko uhkakuvia päähäni - osaan itsekin.

Tässä vielä linkki homekoirafirmaan, joka sijaitsee Rautjärvellä:

Homekoirat Sagulin Ky

Elämä ei ole pelkkää työntekoa...

... vaan se on myös remonttia.

Vieläkö muistatte, miten kurjaan jamaan saunamme jäi viimeksi siitä kertoessani? Nyt saunallakin on otettu pieniä askeleita eteenpäin, kun muurahaisista on päästy eroon (toivottavasti).

Viimeisin aikaansaannokseni on saunanpihakylpylän aita.

Mittaa aidanpätkälle tuli pari-kolme metriä, eli juuri sen verran että se tarjoaa suojaisan kylpypaikan saunan nurkalle. Ja hintaa aidalle kertyi nolla euroa + ruuvit ja naulat. Käytin aitaan yhden suuren kuormalavan, pari maasta nostamaani vanhaa aidantolppaa, muutaman kellarista rapisseen tiilen, isäni antamia paneleita ja ystävämme terassilta ylijäänyttä puuöljyä.

Paraatipuolelta aita onkin tosi upea. En näytä teille sen toista puolta, sillä se on karmaiseva.

Koska en jaksanut yksinäni saada valurautaista ammetta hievahtamaankaan, pitää toistaiseksi vain kuvitella amme tuohon aidan vierelle. Kuvitelkaapa saman tien myös pimeä syysilta, kuuma kylpyvesi, kynttilöitä ja tähtitaivas. Aika ihanaa!

Ja palataanpa takaisin tähän hetkeen. Saunan sisätilojen kanssa edistystä on myös tapahtunut, sillä maalasin betonilattiat harmaiksi. Koska pesuvatimmekin ovat kaikki tummanharmaita, tulee saunasta huolestuttavan hillitty värimaailmaltaan: tummaa hirttä, valkoista ja harmaata. Mutta kyllähän sauna saa hillitty ollakin.

Ulkopuolelta saunan seinä on yhä auki. Olemme saaneet sukulaisilta arvokasta apua sekä työn että neuvojen muodossa. Anopin mies kävi moottorisahansa kanssa silpaisemassa hirsiä pois. On se huimaa, miten joku osaa käyttää moottorisahaa tarkasti. Minä sanoin hänelle, että hirren takana ovat pukuhuoneen seinäpanelit, joiden pitäisi säilyä ehjinä. Se oli vitsi.

Hetken päästä hirret olivat poikki ja irti, ja panelit täysin vahingoittumattomina. Käsittämätöntä. Ja onnekasta! Mitä olisinkaan tehnyt, jos panelit olisivat olleet päreinä suuren homeenpoisto- ja maalausurakkani jälkeen?

Tässä vaiheessa pitäisi sitten laittaa uudet hirret, eikö niin? Me päädyimme kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun, jonka esitti minun isäni. Poistetut hirret ovat muuria vasten, joten niiden tilalle voi tehdä helposti lecaharkoista uuden seinän. Älkää nyt repikö pelihousujanne tai kiskoko herneitä hengitysteihinne. Kyllä me tiedämme, miten vääräoppinen idea on, mutta meillä on siihen painavat syyt.

Ensinnäkään kukaan tuttavapiiristämme ei osaa laittaa uusia hirsiä poistettujen tilalle. Toiseksi meillä ei nyt ole varaa palkata työhön hirsirakentamisen ammattilaisia. Kolmanneksi meillä ei tule myöhemminkään olemaan siihen varaa ja me haluamme saada saunan kuntoon tänä kesänä. Neljänneksi Sulo on haaveillut lecaharkkorakentamisesta jo vaikka kuinka kauan, ja pääsee nyt kokeilemaan hommaa ihan käytännön tasolla.

Hän aikookin ryhtyä työhön heti seuraavilla vapaillaan, ja minä sain käskyn pysyä kokonaan pois paikalta. Sulo haluaa työrauhan ilman päällepäsmäröivää, kaikkitietävää emäntää. Mutta tämä emäntä on innoissaan; ties vaikka pääsisimme saunomaan jo ensi viikonloppuna!

En jaksa keksiä otsikkoa

Samalla kun painoin Kuninkaalliset Kurnuttajat asiakkaan Läppälaukkuun, kokeilin painaa sammakot myös T-paitaan, sillä Maatuska-paidat ovat olleet tosi suosittuja. Enää vihreitä taitaa olla jäljellä, eikä niitäkään monta. Ja kun ne loppuvat, ne loppuvat, eli jos joku nyt vielä miettii, kannattaisiko hankkia vihreä Maatuska-paita, niin nyt kannattaa toimia.

Koska paidat osoittautuvat hyvinmyyväksi tuotteeksi, yritän nyt metsästää niitä ilman valmista painatusta. Jos löydän kohtuuhintaisia ja silti hyvälaatuisia paitoja, alan painaa niitä asiakkaan toivomalla printillä. Löysin nimittäin verkkokauppani ominaisuuksista alasvetovalikot, joiden ansiosta asiakas voi valita haluamansa väri- ja painokuvavaihtoehdon. Toiminto sopii tuotteisiin, jotka voi valmistaa tilausten perusteella.

Alunperin olin ajatellut, etten tee Läppälaukkuja lainkaan varastoon. Ne kun ovat liian kalliita tuotteita jäämään nurkkiin pyörimään, jos eivät menekään kaupaksi. Niinpä valmistin niitä aluksi vain tilausten mukaan. Kenkäveroa varten jouduin ompelemaan Läppiksiäkin sarjalla, ja nyt niitä on kuitenkin varastossa joitakin kappaleita. En usko niiden kuitenkaan jäävän myymättä, sillä Läppiksillä on ollut erittäin hyvä vastaanotto.

Teen laukkuja jatkossakin tilausten mukaan, ja siihen tarpeeseen nuo alasvetovalikot olivatkin hyvä löytö. Jos asiakas ei löydä juuri mieleistään vaihtoehtoa varastotuotteiden joukoista, hän voi valita saatavilla olevan kankaan ja haluamansa printin. Kerrassaan mainiota!

Yhden naisen tekstiilitehdas

Nyt vihdoin on työhuoneellani kaikki paikoillaan työtekoa varten. Yllättävän kauan tässä lattianmaalaus- ja mööpleerausurakassa sitten taas vierähtikin. Olen nyt uskoakseni lopultakin onnistunut järjestämään minitehtaalleni loogiset paikat varastolle, leikkuu- ja painosalille, ompelimolle sekä myymälälle. Toimisto ja lähettämö ovat seinän toisella puolella.

Maalarinteipillä "restauroitu" lokerikko täyttää tehtävänsä paremmin kuin upeasti kankaiden säilyttämisessä! Olen vuosien varrella yrittänyt keksiä vaikka minkälaisia ratkaisuja palakankaiden varastoimiseen, ja todennut kaikki toimimattomiksi ratkaisuiksi. Mutta nyt on kaikki kohdallaan. Yhdellä silmäyksellä näen, missä mikäkin palanen on, ja tietysti kankaat on lajiteltu sateenkaaren värien mukaan.

Työhuoneelle on saapunut myös yksi uusi huonekalu: riemukkaan vihreä penkki. Se on anopilta, ja kuulemma peräisin Tiuruniemen sairaalasta, jossa se on ollut liinavaatekaappina. Kaappina se oli myös anopin aitassa, mutta minusta sen erikoinen muotoilu sopii paremmin vaakatasoon. Nyt se on siis penkki/arkku, joka kätkee sisäänsä sen pienistä tilkuista koostuvan kangassekametelin, jota en saanut sovitettua postilokerikkoon.

Toinen postin lajitteluhyllyistä asettui melkein kivuttomasti tuulikaapin kylkeen, kätevästi ompelukoneen viereen. Nyt ovat ompelulangat, napit, vinonauhat ja pitsit helposti käden ulottuvilla. Ompelupöydän oikealla puolella on silityslauta rautoineen valmiina käyttöön.

Työpöytääkin piti hiukan modifioida. Lisäsin vahakankaan alle neljä kerrosta armeijan sarkaa, jotta pöytä pehmenisi niin paljon, että siinä on hyvä painaa kankaita. Painaja (minä) seisoo pöydän vasemmalla puolella. Aion rakentaa siihen lattiatasoon vielä telineen, johon voi asettaa kokonaisen kangaspakan. Siitä kangasta voi sitten vetää rullalta suoraan painopöydälle.

Rakensimme myös kuivatusjärjestelmän painettaville kankaille. Se koostuu katonrajassa kulkevista vaijereista ja narujen varassa roikkuvista puukepeistä, joita voi liikuttaa vaijeria pitkin. Sitä mukaan kun kangas on painettu, se levitetään kuivatustelineelle ja vedetään kauemmas painopöydästä. Tätä on niin vaikeaa sanallisesti selittää, että yritän saada systeemin kuvattua joskus tositoimissa. Ensi viikolla kuivausteline joutuu testiajoon, sillä 50 metriä bambukangasta odottaa jo painamista tiskiräteiksi.