perjantai 31. elokuuta 2012
Tarpeellinen vapaapäivä
Minun elämäni on ollut ärsyttävän työpainoitteista nyt jo monta viikkoa. Sen on varmasti huomannut myös blogista. Eilen päätin, että omaa päätäni tuulettaakseni en teekään töitä, vaan menen pihalle ja siirrän mansikkapenkit toiseen paikkaan.
Jouduin syöksähtämään rautakauppaan kesken hommien, kun multa loppui kesken. Mutta rautakaupassa huomasin puutarhaosaston olevan täynnänsä marjapensaiden taimia. Tein heräteostoksen: ostin kaksi vattupuskaa ja kolme mustaherukkaa. Ja multaa kahta kauheammin.
Tunnen itseni aina hiukan paremmaksi ihmiseksi niinä syksyinä, kun olen saanut pakastimen täyteen marjoja ja sieniä. Tänä vuonna tilanne on hyvä. Olemme poimineet paljon mustikoita ja ostaneet torilta runsaasti mansikkaa ja vadelmaa. Äidin puskista minä sain kerätä punaista viinimarjaa ja opettelin käyttämään Mehu-Maijaa.
Me istutimme keväällä kaksi omenapuuta. Toinen niistä onnistui jopa tekemään yhden omenan! Me käymme kyttäämässä sitä päivittäin; varmistamassa, että sillä on kaikki hyvin. Myös ikivanha omenapuu aitan nurkalla kantaakin hedelmää tänä vuonna. Ei paljon, mutta kuitenkin.
Minulla oli kasvamassa myös kaksi tomaatintainta talon aurinkoisella seinustalla. Toinen taimista heitti henkensä heti kättelyssä, mutta toisesta kasvoi mutantti. En ilmeisesti osannut poistaa kaikkia "varkaita", vaan tästä yhdestä ainoasta tomaatinvarresta kasvoi läpitunkematon viidakko. Sittemmin riivin siltä lehtiä ja oksia pois hyvin raskaalla kädellä ja löysin sen syövereistä kymmeniä tomaatteja.
Löysin myös käsittämättömän mutkaisen ja paksun varren. Mahdoinko laittaa kanankakkaakin liikaa? Oletteko koskaan nähneet näin älyttömän näköistä tomaattia?
Sienitilanne pakastimessamme on myös historiallisen hyvä. Vara-appeni on kerännyt minulle ihan hirmuiset määrät kanttarelleja. Myös Sulo on poiminut niitä omalta tontilta ja lähinurkilta, mutta ihana appi on kantanut sieniä minulle korikaupalla. Hän kun tykkää kulkea metsässä, mutta sienistä ei taida itse välittää niin paljon kuin minä. Minä en keksi juuri mitään parempaa kuin paistetut kanttarellit.
Ensimmäiset karvarouskutkin ovat ponnahdelleet maasta. Viime syksynä keräsin niitä omalta tontilta ihan hervottomia määriä ja yritin tehdä niistä suolasieniä. Kaikki purkit homehtuivat jääkaapissa. En ollut osannut. Pitänee tänä syksynä yrittää uudestaan.
Oli mukavaa pitää täydellinen vapaapäivä ja nauttia ulkoilusta. Ikävä kyllä myös jouduin samalla toteamaan, että syksy on oikeasti täällä. Tuli se kuitenkin, vaikka kesäkään ei koskaan alkanut kunnolla.
Mutta nyt takaisin sorvin ääreen. Tai siis prässien. Sain eräältä hämmentävän ystävälliseltä ventovieraalta lainaksi ihan oikean prässin, jonka avulla tiskirättiurakka sujuu pikkuisen nopsemmin.
Tuollaisen minäkin ostan sitten, kun rahatilanne palautuu normaaliin. Mutta niin suuren, että siihen mahtuu neljä rättiä kerrallaan. Siitä minä nyt haaveilen.
torstai 30. elokuuta 2012
Katoavaa kaunoperinnettä
Te, jotka olette tilanneet minulta bamburiepuja tai muita tuotteita elokuun aikana, olette saaneet tilauksenne kirjekuoressa, jonka osoitetiedot olen kirjoittanut kaunokirjoituksella. Tämä johtuu siitä, että luin elokuun alussa Hesarista jutun, että kaunokirjoituksesta luovutaan kouluissa kokonaan, ja tulevaisuudessa todennäköisesti kaikesta käsinkirjoituksesta. Maailma on muuttunut; tekstiä tuotetaan tietokoneella, tabloideilla ja kännyköillä. Ja tulevaisuudessa yhä enemmän niin. Minusta se on hirvittävää. Halusin käydä pieneen kapinaan kaunokirjoitustaidon puolesta.
En ole ainoa, jota tämä kehitys harmittaa. Löysin Kartanonrouva Elisen kautta aiheeseen liittyvän haasteen. Toukokuun tyttö kehottaa meitä kirjoittamaan yhden postauksen kaunokirjoituksella. Vaikka minun käsialani ei ole erityisen kaunista, halusin ottaa tämän haasteen vastaan. Koska olen saanut toisenkin haasteen Jennyltä Gloomy Moonista, vastaankin Jennyn haasteeseen kaunokirjoituksella.
Mites on, jaksoitko sinä lukea käsinkirjoitettua blogitekstiä?
Kumpainenkin haaste on tästä vapaasti otettavissa mukaan!
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Kivoja töitä
Vaikka yrittäjänä olemisessa tulee aallonpohjia, joskus vähän liiankin syviä, niin on hyvä myös muistaa kaikki kivat hetket.
Ylin kuva kertoo kauniisti sen, mikä tässä minun hommassani on sitä ehdotonta parhautta. Että voi ottaa työt mukaan ja lähteä rannalle! Meidän lähin uimarantamme on paratiisimainen paikka, ja lähes aina melkein autio. Niinä harvoina kesäpäivinä, mitä elokuussa on ollut, minä rantauduin Immolan hiekoille ja piirtelin Lissuja. Lissu on Luneten maskotti, joka seikkailee kuukautiskuppien maailmassa esitteiden ja ilmoitusten muodossa. Lissulla on oma Facebook-profiilikin!
Joskus käy niinkin ihanasti, että aivan yllättäen saan toimeksiannon, josta innostun itsekin ihan mahdottomasti. Iskelmäpuput ovat kaksi iskelmästä mitään ymmärtämätöntä neitoa, jotka lähtevät tutustumaan "iskusävelmän" ihmeisiin vanhalla mersulla. Heille minä sain luoda blogin ulkoasun ja se on nyt julkistettu. On kiva päästä seuraamaan näiden naisten reissuja!
tiistai 28. elokuuta 2012
Muutoksia bambutiskirätteihin
Niinhän sitä sanotaan, että kriiseistä kasvaa jotain parempaa. En tiedä, olenko menossa parempaan päin, mutta ainakin olen joutunut tiksirättipainajaisen takia miettimään tuotteideni valmistusprosessin uusiksi.
Muutos numero 1 on painovärin vaihtaminen. Tässä palaan juurilleni - rievut painetaan ainakin toistaiseksi nyt niillä väreillä, millä yritykseni alkuaikana, sillä alihankkijan käyttämä väri tuhri pyyhittäviä pintoja. Minä olen nyt hangannut meillä kaapinovia, jääkaapin kylkeä, seiniä ja ovenkarmeja apinan raivolla, enkä ole todennut näiden uusvanhojen värien sotkevan mitään. Painovärin vaihtamisen myötä minä olen myös päättänyt karsia värivaihtoehtoja ja keskityn nyt vain kahteen suosituimpaan väriin. Tämän vastapainoksi tarjoan teille muutaman uuden kuosin vielä ennen joulua.
Muutos numero 2 on painovärin kiinnittäminen. Vaikka alihankkija hoitaakin myös tulevaisuudessa kankaiden painamisen, kiinnitys tulee nyt olemaan minun tehtäväni. Testauksissani totesin, että tekstiiliprässi kiinnittää värin paremmin kuin uuni, vaikka juuri uunin pitäisi kaiken järjen mukaan olla se professionaalimpi vaihtoehto. Myös tässä minä palaan alkupisteeseen. Käytössäni on naurettavan pieni kotitalouksien tekstiiliprässi, johon mahtuu vain kaksi tiskirättiä kerrallaan. Se myös pitää hermojaraastavaa piipitystä koko ajan. Typerintä tässä hommassa on se, että riepujen prässäämiseen uppoaa aivan tuhottomasti aikaa. Kun jokaista riepua pitää käryttää 1-2 minuuttia kahteen kertaan, minä kuuntelen piipitystä sitten aamusta iltaan. Hyvä puoli asiassa on se, että pystyn tekemään jotain muuta hommaa samaan aikaan. Voin kirjoittaa blogia tai tehdä graafisia töitä, tai vaikka neuloa sukkaa. Hyppään vain minuutin välein lataamaan uudet rievut prässiin. Voitte varmasti arvata, että tässä työvaiheessa on vielä paljon parantamisen varaa.
Muutos numero 3 on varavarmuusratkaisu. Päätin lakata painamasta riepujen toiselle puolelle mitään kuvioita. Jos joku asiakas haluaa hinkata vimmalla mitä tahansa herkkää pintaa, on hänellä valittavanaan myös rievun puhtaanvaalea tausta. Vaikka omissa testeissäni ei väriä jäänytkään enää mihinkään, en pysty mitenkään vannomaan, etteikö jostakin maailman kolkasta löytyisi sellaistakin materiaalia, joka saa nämäkin värit leviämään. Tämä hätävarjelun liioittelu on mielestäni visuaalinen huononnus, mutta käytännöllinen parannus. Erityisen mukavaa on päästä kertomaan teille, että tämän muutoksen myötä pystyn hiukan laskemaan tiskirättien hintaa!
Mutta siihen menee vielä aikaa, ennenkuin saan nämä uudet kaverit myyntiin. Tämän viikon minä prässään prässäämisen jälkeenkin ja toivon, että prässin vimmattu piipitys ei jää soimaan päähäni ikiajoiksi. Kaikki valmistuvat rievut otan mukaan messuille.
Mutta edullisia Riskirättejä on verkkopuodissani yhä vaikka kuinka paljon. Kannattaa tilata tällä viikolla, jos vielä haluaa sellaisen saada... ensi viikolla en pysty tilauksia käsittelemään tai toimittamaan, koska olen Helsingissä; ensin koulussa opiskelemassa Wordpressin salaisuuksia ja sitten messuilemassa Katajanokalla.
Jotkut asiat eivät koskaan muutu
Tämän sitaatin sain lukea käsityöyrittäjien foorumilta. Minua hymyilyttää sen kieli, ja se, että asia ei ole muuttunut miksikään 150 vuodessa.
On vähän kiirusta. Helsingin Wanhan Sataman Kädentaitomessut painavat päälle ja tekemistä on vaikka kuinka paljon. Palaan asiaan, kunhan saan kaaokseni jonkinlaiseen järjestykseen.
torstai 23. elokuuta 2012
Hyvä kiertämään eli pieni arvonta
Kaiken rättikarmeuden keskellä en ole kyennyt kertomaan teille, miten sohvanmaalaamisprojekti etenee. Sehän nimittäin on edennyt hienosti.
En kylläkään suosittele ketään spreijaamaan omia huonekalujaan sisätiloissa. Maali levisi suojauspapereista huolimatta pitkin lattioita, mutta lähti kyllä ihan helposti kostealla pyyhkien pois.
Minä olin raaskinut ostaa vain kolme pulloa, mikä oli aivan liian vähän. Koko sohvan tausta jäi maalaamatta. Tästä lähtien sohva joutuu siis aina olemaan selkä seinää vasten.
Olemme antaneet sohvan kuivua nyt pari viikkoa, mutta yhä se on paikoitellen nahkea. Se saattaa johtua enemmän hätähousuisesta spreijaajasta kuin maalista, sillä minä suihkin liikaa kerroksia kerrallaan, vaikka ohjeessa käskettiin antaa kuivua välillä 72 tuntia. Veikkaan, että myös sohvan ennestään saastainen pinta vaikuttaa tuohon värin kuivumiseen. Selkänoja nimittäin on jo paljon kuivempi kuin likainen istuinosa.
Minä ihastuin niin kovasti sohvan uuteen ulkomuotoon, että jouduin panemaan taas kerran Sulon niin "rakastaman" huonekalushakin käyntiin. Sohva muutti saliin ja salin järjestys meni uusiksi.
Nyt toimistossa ei ole enää sohvaa, vaan kauheasti tyhjää tilaa... huonekalushakki siis jatkuu joskus, kunhan minulla riittää taas aivokapasiteettia ajatella muutakin kuin tiskirättejä.
Mahdatteko muistaa sen ihanan sähköpostin, jonka sain virolaiselta kauppiaalta, kun tilauksessani olikin yksi oranssi puteli punaisen sijasta?
Nyt ajattelin laittaa hyvän kiertoon, eli lähettää eteenpäin tämän pullon poltettua oranssia, jonka sitten sain ilmaiseksi. Siis panen putelin arvontapalkinnoksi! Sen arvo on 14,99 euroa. Enemmän tietoa tästä maalista voitte lukea suoraan FabricSpray.eu:n sivuilta.
Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen ja kertomalla, mitä maalaisit tällä oranssilla värillä. Ja jos et justiinsa heti keksi mitään, niin saat osallistua silti. Minä en rupea päättämään, kenellä on paras idea, vaan voittaja valitaan arpomalla. Arvonta voisi päättyä vaikkapa 31.8. keskiyöllä.
Vielä laitan muistin virkistämiseksi tähän kuvan siitä, miten ruma sohva oli ennen spreijaamista. Uh.
Lopuksi vielä tunnustus, jonka sain Ninniltä.
1. Kiitä linkin kera bloggajaa, joka antoi tunnustuksen.
Kiitos Ninni Mintun Helminauhasta! Viime päivien vastoinkäymisten keskellä tämä tuntui tosi mukavalta!
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempiblogillesi ja kerro heille siitä kommentilla.
Auts. Miten voin valita kaikista lemppareistani vain viisi? Tällä kertaa annan tunnustusta
Korsoon
Lievestuoreelle
Varpaseen
Pikkaralaan
ja vielä tänne.
3. Kopioi PostIt -lappu ja liitä se blogiisi.
Tehty.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain PostIt -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Olen minä iloinen ihan käskemättäkin! Sitäpaitsi "vain PostIt-lappu" on ehkä visuaalisesti tyylikkäin kiertopalkinto, jonka olen toistaiseksi nähnyt. Mutta tiedän, että kaikki eivät välitä näistä kiertotunnustuksista, joten en ota nokkiini, jos ette halua jatkaa. Tykkään silti blogeistanne!
Aiheet:
haasteet ja arvonnat,
sali,
sisustus,
toimisto
tiistai 21. elokuuta 2012
Riskirättien loppumaton suo
Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että te olette ihania ihmisiä ja että minä olen todella etuoikeutettu, kun minulla on tällainen asiakasjoukko, joka uskoo tuotteisiini ja ryntää apuun, kun apua tarvitaan.
Kun kerroin tiskirättien väriongelmasta, olin täydellisen varma siitä, että joudun virtuaalisen kivityksen kohteeksi ja saan paljon kiukkuista palautetta, kun olen myynyt viallisia tuotteita. Mutta kivien sijaan te heittelittekin ruusuja.
Olen ollut niin liikuttunut kaikista noista viesteistänne edelliseen postaukseen ja kaikista sähköposteista, joita olette lähettäneet, että harminkyynelien lisäksi olen saanut vuodattaa myös ilon kyyneleitä.
Tilauksia on tämän viikon aikana tullut paljon normaaliviikkoa enemmän, ja kaikkiin tilauksiin olen saanut pakata Riskirätin tai useamman. Minä niin kovasti toivon, että olette tyytyväisiä ostokseenne, ja että joukossa ei olisi ihan hirveästi niitä rättejä, joista väriä lähtee.
Vaikka värien suttaaminen on nyt paljastunut paljon olettamaani laajemmaksi viaksi, olen ollut todella huojentunut niistä palautteista, joissa kerrotaan, ettei yksikään rätti ole päästänyt väriä. Se helpottaa oloani hiukan. Samoin se, että värien leviäminen lakkaa aikanaan rättiä pesemällä.
Tämä viikko on ollut todella raskas. Te olette tilauksillani keventäneet sitä ihan hirmuisen paljon. Minulla ei edes ole niin suuria sanoja, että ne riittäisivät kiitollisuuttani kuvaamaan.
Riskirättivarasto alkoi teidän ansiostanne jo pienentyä kovasti, mutta valitettavasti niitä tulee verkkokauppaan yhä vaan lisää, kun joudun lunastamaan rättejä takaisin joiltakin jälleenmyyjiltä. Valmiiksi painettua kangastakin on vielä varastossa, ja eilen minä saumuroinkin taas isot pinkat niitä lisää.
Uusi kuosikin siellä on joukossa. Olin ajatellut pihdata "Oma koti kullan kallis" -kuosia joulumyyntiin, mutta koska en halua pihtailla yhtäkään Riskirättiä, lasken senkin nyt vapaaksi.
maanantai 13. elokuuta 2012
Pienyrittäjän pahin painajainen
Nyt minä joudun kertomaan teille asian, joka ahdistaa minua ihan hirveästi. Aloitan alusta.
Viime vuonna tiskirättien menekki nousi niin suureksi, että tunsin hukkuvani painamistyöhön ja menetin siitä kaiken ilon. Ymmärsin, että on aika delegoida osa töistä muille ihmisille. Pitkällisen etsinnän jälkeen löysinkin pienyrittäjän, jolle saatoin antaa tiskirättien painamisen alihankintatyöksi. Viime marraskuusta alkaen tiskirätit onkin siis suurimmaksi osaksi painettu toisen ihmisen toimesta ja minun työkseni on jäänyt kuosien suunnittelu, kankaiden leikkaaminen ja ompeleminen, riepujen pakkaaminen ja myyminen. Tämä on ollut toimiva ja hyvä systeemi. On ollut mukavaa voida tarjota työtä toiselle pienyrittäjälle ja samalla saada itselle enemmän vapautta. Tällä tavalla olen myös pystynyt lisäämään tuotantomääriä ja saamaan tukkumyynnin hiukan kannattavammaksi.
Mutta viime kevään aikana aloin saada asiakkailta reklamaatioita, jotka herättivät minussa kasvavaa kauhua. Värien pysyvyydessä oli ilmennyt vikaa. Tyytymättömiä asiakkaita ei ollut paljon, mutta minulle yksikin oli liikaa. Olin yhteydessä painajaani, ja oletimme, että joukkoon oli jäänyt rättejä, joissa väri oli kiinnitetty huonosti. Painaja lupasi olla huolellinen.
Mutta reklamaatioita tuli lisää. Pohdimme asiaa yhdessä painajan kanssa ja totesimme, että värit pitää kiinnittää kuumemmalla ja hitaammin. Kangasväri tarttuu bambuun huonommin kuin esim. pellavaan.
Minä lähetin reklamoineille asiakkaille uudet rätit ja mietin kauhulla, kuinka moni ei ollut jaksanut vaivautua reklamoimaan. Oliko Suomi nyt pullollaan minun rättejäni, joissa ei pysynyt väri? Tuleeko minulle vielä tuhat rättiä takaisin, ja joudun konkurssiin? Testasin useita rättejä ja totesin, että vialliset rätit olivat onneksi harvinaisia. Mutta hankaluus oli se, etten voinut etukäteen tietää, mikä rätti päästää väriä ja mikä ei. Näiden riskirättien myyminen oli kauheaa. Jokaista rättiä postittaessani vatsaani kouraisi, kun pelkäsin, että lähetän huonolaatuisen rievun matkaan.
Viimeisimmässä erässä värit kiinnitettiin kolmeen kertaan ja painaja oli erityisen tarkka värin määrän suhteen painoseulassa. Minä aloin taas hengittää vapaammin.
Kunnes sain reklamaation myös uusimman erän rätistä. Sama vika jatkuu yhä. Olimme siis hakoteillä kuvitellessamme ongelman johtuneen värin kiinnittämisestä. Kyse taisikin olla painoväristä itsestään. Minä olen käyttänyt painaessani toisen valmistajan väripigmenttejä ja ne rätit ovat olleet moitteettomia. Alihankkijani käyttämä väri on siis sopimatonta bambuun. Tästä lähtien hän painaa rätit minun hyväksi kokemallani värillä ja minä toivottavasti pystyn taas myymään riepujani ylpeästi.
Mutta nyt tilanne on se, että minulla on varastossa satoja rättejä, joiden myyminen asiakkaille on helvetillinen ajatus. Yhtä tuskallista on ajatella niitä lukemattomia euroja, jotka olen maksanut kankaista ja painamisista, ja jotka vievät minut tuhoon, jos en voikaan myydä noita jo painettuja rättejä. Sietämättömän pelottavaa on se, että tämän kriisin vuoksi minulla ei olekaan rahaa tilata lisää kangasta tehdäkseni Riskirättien tilalle uusia, parempia riepuja.
Päädyin kompromissiin:
Kaikki rätit on nyt siirretty verkkokaupassa poistopisteeseen ja minä myyn ne alennetulla hinnalla. Mutta noiden rättien ostaminen on arpapeliä. Saatat saada kunnollisen rievun, tai sitten saatat saada rievun, joka tuhrii tiettyjä pintoja.
Ostettuasi rätin sitä kannattaa ensin kokeilla varovaisesti. Jos satut epäonneksesi saamaan kelvottoman rievun, vältä pyyhkimästä vaaleita pintoja. Riepu kelpaa silti mainiosti moneen muuhun hommaan.
Värien tuhriminen lakkaa aikanaan, kun rättiä pesee ahkerasti. Pahimmat ongelmat ovat mustissa räteissä.
Seuraava erä rättejä on nyt painettavana. Saan ne toivottavasti valmiiksi syyskuun alkuun mennessä. Ja toivottavasti niistä eivät värit leviä pitkin kenenkään keittiönkaappeja. Siihen asti verkkokaupassa on siis tarjolla pelkästään arvaamattomia Riskirättejä.
Koska näitä riepuja on nyt jälleenmyyjillä ja kuluttajien kodeissa tuhansia kappaleita, niiden joukossa on varmasti paljon viallisia.
Jos olet jo aiemmin ostanut normaalihintaisen rätin, jonka väreissä on vikaa, ole ystävällinen ja ole minuun yhteydessä sähköpostitse susanna at susannantyohuone.net . Ei ole väliä, ostitko sen verkkokaupastani vai jälleenmyyjältä, vai saitko lahjaksi jostakin. Palautteesi on tärkeää.
Olen hirvittävän pahoillani. Sekä asiakkaideni että itseni puolesta.
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Mukavaa matkaa, kukin omassa luokassaan!
Rautatiemuseopäivien parasta antia olivat erilaiset junanvaunut. Joihinkin pääsi sisällekin, ja jopa matkustamaan niissä. Kolme museojunaa kulki eri reittejä ja niihin sai ostaa lippuja. Minä sinkoilin kameran kanssa niin moneen vaunuun kuin onnistuin, ennenkuin junat täyttyivät ihmisistä tai lähtivät asemalta. Valitettavasti en enää muista, mikä vaunu kuului mihinkin junaan, mutta onhan näitä kuvia kaunis katsella.
Tässä kolmannen luokan vaunussa mekin matkustimme ainakin pari minuuttia, kun pieni höyryveturi veti sitä edestakaisin museon rata-alueella. Kovat penkit olivat hämmästyttävän mukavia istua - siinä on penkkimuotoilija osannut asiansa. Minua hämmästytti myös se, miten pitkään vaunuissa vielä oli käytössä sylkykupit.
Vanhoissa, entisöidyissä vaunuissa oli mainio tunnelma. Alueella sai tutustua myös nykyaikaisiin vaunuihin, jotka näiden suloisten ja luonnonläheisten sisustusten jälkeen tuntuivat varsin luotaantyöntäviltä. Ja myös haisivat luotaantyöntäviltä! Miksi nykyjunien vaunuissa haisee niin karmealta?
Minä kaipaan näitä kunnollisia sinisiä vaunuja. Penkit olivat minun vartaloni mukaiset, mukavan pehmeät ja hyvänmuotoiset. Kun siniset vaunut korvattiin IC- ja Pendolino-junilla, loppui minulta junamatkustamisen miellyttävyys. Nykyisin valitsenkin monesti mielummin bussin, kuin löyhkäävän junan kivikovat istuimet.
Mutta jos vaunut olisivat sitä luokkaa, kuin 1800-luvun lopun keisarin junassa, ei junamatkailua voittaisi mikään.
Käsittämättömän herkullinen, silkillä kauttaaltaan vuorattu keisarin vaunuosasto sai minut liekehtimään. Minulle iski pakottava tarve tunkeutua väkivalloin lasin läpi ja hautautua tuon punaisen vaunun pehmeyteen. Muhkeat nojatuolit ja sohvat sekä vihreällä huovalla päällystetty kokoontaitettava pöytä lupailivat miellyttävää matkustuskokemusta.
Keisarinnan vaunun divaani ja riippukeinun lailla leijuva vuode jatkoivat ylellisen silkkistä linjaa. Voin vain kuvitella, miten kauniita unia noissa pedeissä näkisikään.
Ja koska ylhäisöstä oli kyse, olivat saniteettitilatkin sen mukaiset. Olisipa junan vessassa odottamassa tällainen näky, kun minä seuraavan kerran avaan oven pelonsekaisin tuntein ja jo valmiiksi kuvotusta tuntien.
1900-luvun alkupuoliskolla Suomen presidentti matkusti myös hyvin mukavasti, vaikka kyllä minä kuitenkin mielummin kallistuisin keisarin pehmeille silkeille.
Keisarin juna ja presidentin vaunu ovat Rautatiemuseossa esillä jatkuvasti, vaikka viikonlopun juhlallisuudet ovatkin juuri loppumassa.
Äffän salaisuus
Kävimme eilen Hyvinkään Rautatiemuseossa rautatiemuseopäivillä. Ensin olimme vähän kahden vaiheilla, lähdemmekö vai emme, ja sitten vielä epäröimme suht kalliiden pääsylippujenkin kanssa, mutta onneksi kuitenkin menimme. Päivä olikin täynnä hienoja elämyksiä. Joudun ehkä rasittamaan teitä vielä useallakin postauksella kaikesta siitä, mitä päiväämme mahtui, jotta en joutuisi tunkemaan kaikkea kiinnostavaa tähän samaan tekstiin.
Aloitan kirjainelämyksestä. Täältä meidän kodista löytyi muuton jälkeen iso ja hyvin painava, rautainen F-kirjain, jonka alkuperää ihmettelimme. Sittemmin selvisi, että noilla rautakirjaimilla on merkattu junanvaunuihin vaunun numero ja tekstit "VR" ja "Suomi". Olen miettinyt, olisiko jossain vaunussa lukenut myös kansainvälisesti "Finland", joka selittäisi meidän äffämme.
Rautatietapahtumassa olikin myynnissä kelpo pino noita samoja mystisiä äffiä. Lisäksi oli tarjolla kirjaimia äskettäin mainitsemistani Suomi- ja VR-sanoista sekä kauniita kakkosia.
Meitä hiukan harmitti, että numerotarjonta ei ollut sen runsaampaa. Olisi ollut ihanaa saada numerot 1 ja 3 meidän talon kadunnumeroa merkkaamaan. Ostimme sitten veen ja ärrän ihan muuten vaan ja huvin vuoksi.
Suureksi riemukseni se meidän äffämmekin sai lopulta selityksensä, kun katselimme museojunien lähtöä asemalta matkaan:
maanantai 6. elokuuta 2012
That selfish bitch
Oli ihan pakko lainata tämä kuva Bluntcardilta. (Moraalini on löyhä kuvien varastamisessa silloin, kun voin samalla mainostaa alkuperäistä lähdettä.)
No, Pariisissa asti en todellakaan ole, mutta vietän silti tämän viikon erossa työnteosta miniloman merkeissä. Verkkopuodissa voi tehdä ostoksia normaalisti, mutta toimitukset alkavat vasta ensi viikolla.
Ja noita Bluntcardin hykerryttäviä, ihanan törkeitä juttuja voi shopata Bluntcard-verkkokaupassa eri tuotteiden muodossa ja ihailla heidän Facebook-sivullaan. Klik klik... uppoaako sinun huumorintajuusi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)