sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Menolippu Immolaan, kiitos

eli Neljän viikon sisustuskuvahaaste, jotain yllättävää.

Haasteen tämän viikon viimeinen tehtävä on kuvata kodin yllätyksellinen asia. Vaikea juttu, sillä minusta meillä ei ole mitään yllätyksellistä. Mutta kun ajattelen, mikä yllättää ne ihmiset, jotka tänne tulevat ensimmäistä kertaa, on vastaus ihan selvä: lippuluukku.

Se saa poikkeuksetta aikaan ihastuneita huudahduksia. Eikä ihme, sillä se todella on kaunis. Ja ehkä myös yllättävä, sillä ei kovin monessa kodissa ole lippuluukkua.

Kun minulla oli puoti auki ja täällä kävi ventovieraita ihmisiä, lippuluukku herätti huomiota jopa siinä määrin, että tosi moni vaan muitta mutkitta meni ja tempaisi siitä laatikon auki.

Jos sinä olisit jonkun kodissa tai jonkun myymälässä, menisitkö kurkkimaan laatikoihin? Etpä tietenkään. Mutta lippuluukku pani kai ihmiset niin pois raiteiltaan, että noinkin ilmeinen käyttäytymissääntö pääsi unohtumaan.

Niin... en ole vieläkään käynyt ostamassa sitä violettia seinämaalia. Toimisto on yhä hullunkurisessa kunnossa.

Kirkkaankeltaiset seinät ovat muuten tosi hankala asia valokuvaamisen kannalta. Vaikka olisi miten pilvinen ilma, pitää kamera säätää auringonpaisteasetukselle, jotta lopputulos olisi edes sinnepäin.

7 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Kirkkaankeltaiset seinät on ihanat! Sain nykyiseen työpaikkaani tullessani itse valita värin ja maalata työhuoneeni seinät enkä vieläkään ole kyllästynyt kirkkaankeltaiseen. Pieni koppi, jossa on vain seinän yläreunassa pieni ikkuna, kirkastui ja valaistui vallan.

Varpasen Asema kirjoitti...

On se helmi tuo alkuperäinen lippuluukku! Onko teillä muuten erillistä ”postiluukkua”?

Susanna kirjoitti...

Ei ole, tämä on ainoa luukku, vaikka posti tosiaan on toiminut tässä samassa toimistossa.

Minäkin tykkään kyllä kirkkaankeltaisista seinistä. Jos maitomaali ei olisi alkanut käyttäytyä huonosti, en varmaan olisi alkanut haaveillakaan muunvärisestä toimistosta.

Liisa T. kirjoitti...

Meillä on pojan huoneesta yksi seinä maalattu tuon väriseksi. Vaikka muut seinät ovat vaaleita, huone on todella aurinkoinen.

Viime kesänä vetäsin meidän keittiöstä ison pätkän vaalean liilaksi. Tikkurilan Mustikkamaito taisi olla väri. Todella hyvä päätös, vaikka arkailin niin voimakkaan värin käyttöä. Teillä väriä piisaa, mahtavaa.

Susanna kirjoitti...

Keltaisessa tosiaan on voimaa. Teidän poika saa ehkä positiviisuushoitoa huoneessan.

Lievestuore As. kirjoitti...

Upea tuo lippuluukku, olen kade. Meillä on vaan se pleksinen ikkuna jossa lukee "PUHU TÄHÄN" :D

Susanna kirjoitti...

Et ole ainoa, jolla on sellainen pleksiluukku. Aika ihme, että meillä on tämä alkuperäinen säilynyt.