lauantai 17. maaliskuuta 2012

Neljän viikon sisustuskuvahaaste

Nappasin mukaani haasteen blogista nimeltä Image Black and White. Neljän viikon aikana pitää napsia kuvat omasta kodistaan, mielellään joka päivälle yksi kuva tai sitten monta kuvaa yhteen postaukseen. Pieni selitys kuvista olisi myös paikallaan.


Alkuperäisen haasteeseen liittyvän kuvan eli tehtävänannon voivat muut innokkaat käydä nappaamassa tuosta edellämainitusta blogista. Koska minä olen ärsyttävä perfektionisti, tein haastekuvan paremmin oman blogini ulkoasuun sopivaksi. Tämänkin saa ottaa mukaansa, jos haluaa.

No niin. Asiaan. Tässä ensimmäisessä postauksessa käsittelen ekan viikon laatikosta neljä kohtaa. Ensimmäisenä olkoon viimeisin sisustushankinta.

Ikävää, että joudun esittelemään viimeisimmän hankintani, sillä se on aikamoisen ruma. Tattadaa: vahakangaspöytäliina!

Keittiönpöydän maalipinta on alkanut kuoriutua pois ja päädyimme nopeaan hätäratkaisuun, eli peittämään pöydän liinan alle. Mutta koska pöytäliinat muuttuvat meidän huushollissa saastaisiksi yhdessä päivässä, jouduin taipumaan vahakankaaseen.

Ja siitä alkoikin haasteellinen etsintä. Yrittäkääpä löytää Imatralta edes yksi kaunis vahakangas. Kuka näitä kernikankaita oikein suunnittelee? Miksi ne ovat niin uskomattoman rumia?

Löysin minä lopulta yhden oikein tosi kauniin. Se oli kuin vanhanajan tapettikuviota, mutta oranssi-keltainen. Se olisi sopinut täydellisesti meidän keittiöön. Mutta se maksoi parikymppiä metriltä ja minä en raaskinut. Päädyin kompromissiin, ostin halvemman ja rumemman. Mutta onpa se nyt kuitenkin keittiön värimaailman mukainen.

Ja koska minä olen minä, tarkoitti uusi pöytäliina sitä, että koko keittiön kalustus piti järjestellä uusiksi. Pöytä vaihtoi paikkaa lipastojen kanssa (kuva lipastoista tuossa ylempänä) ja ruokakaappienkin sisällön panin samantien järjestykseen.

Pysytään keittiössä, ja etsitään esittelyn arvoinen astia. Valitsin valtavan suuren Arabian lautasen. Se on halkaisijaltaan noin 45-senttinen, painava posliiniastia. Edellinen asukas antoi meidän pitää sen. Minusta se on todella ihana. Siihen on mukavaa laittaa tarjolle pilkottuja kasviksia, joita voi dippailla. Tulee hyvin kaunista tarjottavaa, joka on yksinkertaista ja terveellistäkin.

Jotain mustavalkoista meidän kodistamme ei juurikaan löydy. Mutta keittiöstäpä kuitenkin löytyy liesi ja puuhella. Niiden lisäksi meillä on halaileva sirotinpari, jonka Sulo joskus heltyi Tiimarista ostamaan.

16 kommenttia:

Sini kirjoitti...

Ai vitsit, täähän on kiva haaste! Taidanpa tehdä tämän itsekin kunhan on saatu muutto hoidettua pois alta :)

Kati kirjoitti...

Ois kyllä kiva haaste. :) Pitää yritää saada aikaiseksi.

Toi on muuten totta, että kohtuuhintainen ja kaunis eivät tahdo kulkea vahakankaissa käsi kädessä. Jos ei siis pääse ikeaan piipahtamaan.

Susanna kirjoitti...

No nimenomaan Ikeaa tuli aika lujasti ikävä, kun ravasin vahakangaskaupat läpi.

E kirjoitti...

Kiva haaste, käyn nappaamassa sen vielä joskus :)

Ja voi vitsit tuota teidän keittiötä! Ihana värikäs. Ja isokin! Toista on meillä :D

Norppa kirjoitti...

Kopsaan tämän haasteen ja kehun vielä että, diggasin tosta ettei ota sitä mitä haluaisi koska hinta tuntuu korkealta vaan ottaa jotakin "järkevämpää". :)

Susanna kirjoitti...

Elise, se keittiö on oikeasti pieni, tuo kameran objektiivi antaa ehkä väärän kuvan. Meille ei mahdu edes tiskikonetta! Jos mikä vaan olisi mahdollista, tekisin isosta työhuoneestani keittiön.

Auts, Norppa, minä en diggaa ollenkaan. Olisi ihanaa ottaa se, mitä haluaa, eikä se, mihin joutuu tyytymään.
:-D

Jenny kirjoitti...

Hassunhauska haaste. Ajattelin napata itselleni tämän myös, mutta taidan jättää sen tuonne huhtikuun puolelle. Hauskaa siitä tulee vielä juuri siksi, että meillä ei ole tällä hetkellä sisustusta. On vain yhtä suurta remonttia ja remontin odotusta edeltävää rumuutta. :) Sitten voikin tehdä tämän saman haasteen vaikka vuoden tai kahden kuluttua, kun on toivon mukaan jo vähän sisustuksellisempaa. :)

Norppa kirjoitti...

Susanna, tiedän, tiedän :) Mutta jos tuo olikin merkki siitä, että vahakankaan kanssa pystyy elämään mutta säästää sen päänsä pitämisen johonkin vielä tärkeämpään..? ;)

Äitix5 kirjoitti...

Voi ihana koti <3

Liisa T. kirjoitti...

Tykkään tosta teidän talon fiiliksestä. Tulee koti ja lapsuus mieleen, lämminhenkinen koti. :)

Henne kirjoitti...

Samaa mieltä olen kuin muutama muukin; tosi kivan oloinen tämä haaste! Ja keittiösi on ihana. Voi, ootan itekin niin sitä aikaa kun olis itellä isompi keittiö josta sais tehä niin värikkään ja kirjavan ku ikinä haluais!

Varpasen Asema kirjoitti...

Olet kyllä huikean taitavasti rakentanut persoonallisen, värikkään ja viihtyisän keittiön :)

Susanna kirjoitti...

Jenny, keskeneräisestä kodista tällainen haaste olisikin mielenkiintoisempi. Tuossa on aika paljon tosi tylsiä aiheita, kuten sohva, pöytä jne. joihin saisi kiinnostavuutta juuri sillä, etti kaikki olekaan niin kohdillaan.

Norppa, ihana ajattelumalli!

Kiitos, Äitix5, Liisa ja Hennesolmu sekä Varpasen emäntä!

Anonyymi kirjoitti...

Törmäsin tänään kaverillani maatuskavahakankaaseen. Oli kuulemma ostanut jyskistä. Ois saattanut olla sinulle mieluinen
-Heidi-

Susanna kirjoitti...

Ja onkin mieluinen. Kävin sitä taannoin itsekin sieltä hakemassa, mutta pöytäliinaa en siitä halunnut. Ompelin uimakassin.

Anonyymi kirjoitti...

No hyvä ettei kunnon maatuskafani jäänyt ilman :)
-Heidi-