maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kala kuivalla seinällä

eli Neljän viikon sisustuskuvahaaste, makuuhuone.

Annan Uulan Into-maalille taas täydet pisteet. Sen parempaa maalia ei olekaan. Se peittää hyvin. Se levittyy helposti. Se ei ihan oikeasti haise ollenkaan. Se kuivuu salamannopeasti. Eilen kun maalasin makuuhuoneen, sain laitella taulut seinille ja verhot paikoilleen melkolailla heti maalattuani. Ja Sillin, tuon liikuttavan kalan, jonka Sulo lapsena on omin pikku sormin ommellut.

Maalasin koko huoneen pienellä pensselillä, koska meillä ei sattunutkaan olemaan yhtään maalitelaa. (En koskaan jaksa pestä niitä, vaan heitän ne aina käytön jälkeen roskiin. Hyi minua.) Enkä minä tietenkään malttanut lähteä ostamaan telaa siinä vaiheessa, kun maalausinspiraatio iski.

Olen tyytyväinen lopputulokseen. Pensselinjälki onkin kauniimpi kuin telan aikaansaama ylettömän tasainen pinta. Taidan sutia myös toimiston samalla metodilla.

Mutta sitä ennen pitää poistaa pahimmin maitomaalista kärsineet tapetit ja ajaa Lappeenrantaan saakka maaliostoksille.

10 kommenttia:

Jaana/Hattaralandia kirjoitti...

Kyllä sinä olet sitten toimelias! Minä kun en saa aikaiseksi edes yhtä seinää maalattua. Kun ensin pitäisi repiä tapetit, joka on mielestäni rasittavaa hommaa. Ehkäpä saan hiukan potkua itseeni, kun mietin sinua pensselöimässä kokonaista huonetta.
Ja tuo kala on on niin hellyyttävä!

E kirjoitti...

Ooh, ihana sininen! En oo yhtään perillä tällaisista Uula-maaleista... Täytyy tutustua asiaan, mäkin haluaisin sinistä yhteen huoneeseen :)

Susanna kirjoitti...

Jaana, en ole ollut toimealias koko talvena. Olen ollut aivan hirmuisen laiska, istunut tietokoneella turhanpäiten tai sohvannurkassa neulomassa. Lohduttaako yhtään?
:-)

Elise, Uulan maalit ovat hengittäviä perinnemaaleja ja Into on sellainen erikoisuus, että se on vesiohenteinen öljymaali.

Ira kirjoitti...

Juuri tänään mietin tuota Uula-maalia. Koulussa entisöin lipastoa ja mietin, jätänkö puupinnalle, vahaanko vai maalaanko? Vielä en tiedä, mutta kiva kuulla kokemuksia Uulasta. Luokkakaverini maalasi sillä tv-tason ja kehui maalin ominaisuuksia. Ja nyt luin sinun juttusi. Ehkäpä kallistun samaan maaliin.

Sinun maalaamasta seinästä tuli kaunis!

Susanna kirjoitti...

Totta, Intoahan on nykyisin myös kalustemaalina! Sitä en ole kokeillut itse, mutta jos se on ollenkaan samaa laatua kuin seinämaali, niin varmasti on kiva maalailla lipastoa.

Karkkis kirjoitti...

Vastavierailulla ja ihania värejä näkyy täälläkin olevan. Tuo seinän sininen on ihan täydellinen! Jäin oikein tuijottelemaan sitä. Limenvihreä tuoli sopii siihen tosi hyvin.

Susanna kirjoitti...

Kiva, kun poikkesit, Karkkis! Minustakin lime ja yönsininen muodostavat tosi herkun parin.

Rouva Vattu kirjoitti...

Onko tuo sininen se kirkas sininen, mikä on värikartoissakin, vai jokin sekoitus? On meinaan hyvä sininen. Haluan jotain sinistä johonkin.

Susanna kirjoitti...

Tämä on Teknoksen värikartasta, 3060-R70B. Teknoksen värit ovat kirkkaampia ja puhtaampia kuin Tikkurilan, siksi valitsen aina niitä mielummin. Uulan maaleja voi sekoittaa myös Teknoksen väreihin, vaikka niistä sanotaan, että Tikkurilan väreillä sekoitetaan.

Rouva Vattu kirjoitti...

Okei, hyvä tietää. Tuo on just sellainen oikea "Fazerin" sininen :D