perjantai 30. maaliskuuta 2012

Houkutusmaali



Siinä! Toimiston seiniin on nyt maalit ostettu!

Mutta minä en voi antaa itseni tarttua telaan, ennenkuin kaikki 700 keskeneräistä bambutiskirättiä on ommeltu... voi plääh.


Haluaisin uudistaa myös blogia hiukan. Tahtoisin kuvat suuremmaksi, mutta ne eivät suostu sellaisiksi muuttumaan. Vinkkejä?

16 kommenttia:

Liisa T. kirjoitti...

Hyvännäköinen maali! Muistuttaa keittiömme seinän väriä.

En osaa sanoa kuvista, kun en tarkkaan tiedä mitä tekstieditoria käytät jne. Itselläni kuvat muuttuvat suuriksi kun tekstieditorissa kun yksinkertaisesti klikkaan kuvaa (kuva muuttuu aktiiviseksi) ja painan "Suuri". Usein otan "Alkuperäinen koko", jos olen kuvan koon jo muokannut sopivaksi etukäteen. Minulla on tosin kuvien lisäämisessä / lataamisessa ollut ihan älyttömästi ongelmia viime aikoina, ja ne ongelmat koskevat vain Bloggeria. Eli ota tästä sitten selevää.

Hei tuli nyt muuten mieleen, mikä on mustien rättien tila tällä hetkellä?

Susanna kirjoitti...

Mustat rätit painettu unholaan. Ei toimi. :-(

Minäkin laitan aina kuviin, että "suuri", mutta silti ne tulevat pienennettyinä tähän. Pitää jatkaa taistelua... jos vaikka muuttaisin koko pohjan.

Liisa T. kirjoitti...

Ok, hyvä tietää. Harmi juttu ettei se musta toimi. Ymmärrän hyvin asian sen perusteella, mitä aikaisemmin asiasta kerroit. Jäin toiveikkaana odottelemaan mustia rättejä, mutta faktat on faktoja.

Käsitöiden myynnissä ylipäätäänkin ärsyttää se, että niin moni loistava juttu on haudattava olemattoman katteen vuoksi.

Mulla tuli kans mieleen et seuraava asia on pohja. Blogger myös tekee välillä omia "viisaita" tekojaan ja muokkaa kuvia ja tekstiä miten haluaa. Mulla ainakin sekoilee tosi pahasti välillä. Toivottavasti saat homman toimimaan.

Inka kirjoitti...

Moikka!

Olen vähän aikaa sitten siirtynyt käyttämään erittäin suuria kuvia ja tosiaan ihan niin, että kuvan päällä painan hiiren oikealla ja valitsen sinisestä valikosta koon. Teetkö nuo kulmien pyöristykset (nätit muuten!!) jollain ohjelmalla? Ehkä blogger ei siksi suostu tottelemaan komentoa?

Huomasin joskus, että vaikka keskitausta oli kapeampi, kuva muuttui silti erittäin suureksi ja peitti siten myös osan oikeata palkkia. Taustojen leveyksiä saa mun mielestä aika hyvin säädettyä, vaikka mallin mukana joku tietty leveys tuleekin.

En oo mikään koodaaja enkä juuri näistä ymmärrä, mutta havaintoni siis tällaisia. Toivottavasti onnistuu uudistukset! Oikein kiva blogi on näinkin, mutta isommat kuvat olis toki ihanat :)

Inka kirjoitti...

Ja aivan ihana tuo maalisävy! Äkkiäkös ne rätit on ommeltu kun tuollainen ihanuus houkuttelee silmien alla! Tsemppiä!!

Saana kirjoitti...

Ihana väri!

Saga kirjoitti...

Hallintapaneeli....Ulkoasu..... Mallinsuunnitttelutyökalu.... Säädä leveyksiä....Omassa blogissani on tällä hetkellä leveydet säädettynä 1000 ja 260...niillä saa jo melkoisen suuret kuvat blogiin. Ellei nykyinen sivupohjasi salli näitä muutoksia, tai se menettää mallinsa/muotons aikävästi...kannattaa vaihtaa toiseen sivupohjaan, tai valita vaikka vaan tuolta Mallisuuunnittelutyökalusta blogiin kohdasta Taustaväri, jokin Taustakuva.... itse olen käyttänyt myös näitä.... jos näm neuvot menivät asian vierestän, niin....sitten en tämän kummempaa neuvoa asiaanosaa antaa....

E kirjoitti...

Ompelemaan siitä, että näen valmiin violetin huoneen! Odotan sitä jo kieli pitkällä, hihi ;)

P.S. Ihan täydellinen violetinsävy.

Pionimetsän Tiina kirjoitti...

Mulla on pohjana joku bloggerin vanhempi "venytetty" pohja, en tykkää uusista. Ja sit pitää olla myös päivitetty tekstieditori käytössä, jos haluat kuvista "erittäin suuria". Jos näin on ja sit klikkaat kuvaa, niin saat pieni, suuri, erittäin suuri, alkuperäinen koko -valikon mistä valita. Tällä sun pohjalla erittäin suurta ei kai voi käyttää, kun kuva menee sillon myös tonne sivupalkin puolelle.

morso kirjoitti...

Hei. Minäkin tuskailin kuvien kanssa pitkään. Ihan sattumalta löysin tällaisen ratkaisun. Photoshopatessa leikkaan kuvat 8,5 x 8,5 cm kokoisiksi, resoluutioksi vaihdan 150 pikseliä tuumalle. Tuon kuvan bloggeriin suoraan tiedostosta ja edistosrissa valitsen se 2alkuperäinen koko". On aika lähellä sitä, mitä haluan. Ehkä 0,5 cm leveämpi voisi olla lopulisessa näytössä, mutta toistaiseksi olen tyytyväinen.

En ole mikään koodaajaneropatti, joten päätä on hakattu seinään noiden kuvien kanssa. ;)

Susanna kirjoitti...

Nyt minä ymmärsin lopulta, miksi kuvani eivät suurene, vaiokka teen kaikki kikat. Mutta minullapa oli johonkin määritettynä, että käytetään vanhanaikaista tekstieditoria. Kun muutin sen nykyaikaiseksi, alkoivat kuvienkin määritykset toimia niinkuin pitää.

Niinhän Tiina tuossa vinkkaakin, että siellä se vika piilee!

Inka, kuvien pyöreät kulmat olen laittanut jo Photoshopissa, eli ovat osa kuvaa.

Elise, minä teen melkein mitä vaan mielummin kuin ompelen sarjatyönä... mutta jospas NYT menisin saumurin ääreen, kun blogin ulkoasukin tuli jo muutettua.

Keittäjä kirjoitti...

Voi, että pitää olla toope, mutta mistä sitä tietää, mitä tekstieditoria käyttää? Minä en löydä sellaista mistään.

Susanna kirjoitti...

Se on siellä, kun menet Asetukset ja sitten Perus. Ihan sivun alareunassa on kohta Valitse tekstieditori.

Mervi kirjoitti...

AIvan ihana maalin väri. Toivottavasti ompelut alkavat olla loppupuolella ;)

Uusi kuvakokosi toimii tietsikan näytöllä kivasti mutta iPadilla menee vähän oikeasta reunasta kuva taustakuvan päälle eli keskiosa ei skaalaudu riittävästi. Eipä tuo silti estä näkemästä, joten ei mikään iso ongelma. :)

Susanna kirjoitti...

Voi niitä tabletteja. On niin mahdotonta tietää, mikä niissä toimii ja mikä ei.

Keittäjä kirjoitti...

Ei mulla kyllä sillä Asetukset --> Perus -kohdassa ole missään mitään tekstieditorista. En ymmärrä! Kiitos kuitenkin Susanna ja tietysti muutkin.