150 vuotta sitten Minna Canth oli jyvällä jostain. Nyt vuonna 2014 me käsityöyrittäjät yritämme vähän vihjailla samaa. Kaikkea ei ole pakko tehdä itse. Yritän itsekin vielä sisäistää sen paremmin. Tosin olen Minnan kanssa eri linjoilla siinä, että käsityö pitäisi tyttökouluista poistaa. Päinvastoin, käsityön opetusta pitäisi laajentaa ja monipuolistaa riippumatta siitä, ovatko ne lapset tyttöjä vai poikia. Jos käsityö jätettäisiin pois koulusta, kukaan ei saisi kipinää hankkia siitä ammattia itselleen.
Hyvää tasa-arvon päivää teille kaikille! Minäpä kokeilen keskittyä niihin käsitöihin, jotta elatuksen saisin.
20 kommenttia:
Olen samaa mieltä, ettei käsityöaineita saa poistaa kouluista. Käsityöt oli ainakin mulla ihan lemppariaine kuviksen ja köksän tullessa hyvinä kakkosina. Se oli ainakin meikäläiselle sellaista ihanaa, kun pääsi eroon siitä teorian maailmasta, tekemään itse jotain, eikä tarvinut vain istua hiljaa kuunnellen kun opettaja paasaa mistä paasaskaan. :I
Minna Canth on kyllä ollut moderni nainen! Silti (näin käsityönopettajana) pidän koulukäsityötä tärkeänä - se opettaa kärsivällisyyttä, suunnitelmallisuutta, avaruudellista hahmottamista, tuotteen alkuperän ymmärtämistä, kulttuuriperinnön tuntemusta ja arvostusta työtä kohtaan. Kaikelle tälle (monelle muullekin opetussuunnitelmaan kuuluvalle sisällölle) on tilausta myös tässä ajassa.
Samat sanat. :)
Paitsi että matikka oli ihanaa.
Niin on ollut moderni. Bongasin tänään toisenkin ihanan sitaatin häneltä: "Minä vähät välitän siitä, mitä ihmiset sanovat!"
Yhtälailla käsityö puolustaa paikkaansa koulussa kuin mikä tahansa muukin aine. Toiset löytävät kädentaidoista uransa, toiset kemiasta, toiset kotitaloudesta, joku liikunnasta, joku kielistä.
Käsityöt ja ruoanlaitto vaan taitavat olla ainoa kouluaineista, mistä yhä vieläkin hämmästyttävän usein ajatellaan, että aikuisten naisten kuuluu niitä osata. :P
Käsityö, veisto, köksä, jumppa, piirustus kaikki mukavia aineita, joita ei tulisi arvostella numeroin lainjkaan, paitsi, jos oppilas aikoo ko alalle. Arvostelu vie tekemisen ilon...
Olen samaa mieltä, että käsityöläisiä tulisi tukea. Mutta vähätuloisena ja isoperheisenä omin käsin tekeminen on elämisen edellytys ja näin on varmasti ollut suurimmassa osassa perheitä 1800-luvun lopulla ja myöhemminkin. Tuen käsityöläisiä sitten kun penskat lähtee pesästä :)
Minusta nykypäivänä ongelma ei ole niinkään se, että kaikki "pitäisi" tehdä itse, vaan se, että lähes kaikkea on tarjolla valmiina ja sen verran edullisesti, että ei tarvitse eikä edes kannata tehdä itse. Halpatuotetun ostaminen kun tulee edullisemmaksi kuin pelkät materiaalit itse tehtyyn.
Niin... kyllä minä ainakin tykkäsin saada numeroarvosteluja kuviksesta ja käsitöistä, mutta musiikista ja liikunnasta en olisi tosiaann välittänyt saada. :P
Ja näin on kyllä meidänkin perheessä. Joskus se itse tekeminen menee jopa ihan överiksi, kun ajatus siitä, että ei ole varaa teettää muilla, on niin syvällä takaraivossa. :)
Minä en ole sitä mieltä, että itse tekemisessä olisi mitään väärää tai sen harrastaminen huono juttu, vaan päinvastoin käsillä tekeminen on ihanaa ja hienoa; siitä saa hyvää mieltä, onnistumisen tunteita ja joskus jopa säästää rahaa.
Olet asian ytimessä.
Jos minä saisin päättää, niin mitään oppiaineita ei arvosteltaisi koulussa! Hyväksytty/hylätty-arviointi olisi ihan riittävä ainakin peruskoulussa.
Minä taas ymmärsin asian vähän toisin. En ole mitenkään innokas ostamaan tavaroita ja jos ostan, tykkään metsästää enemmänkin käytettyä, vaikka nyt huonekaluja ja lasten vaatteita. Mutta kuluttaja minä kyllä olen - kulutan nimittäin palveluja. Meillä käy siivooja, ostan juhliin tarjoilut valmiina Ramin konditoriasta, päiväpeittoni lyhentää ja vanhoista farkuista kassin ompelee käsityöyrittäjä. Olen saanut tästä kulutustottumuksestani muutaman kerran suorastaan pöyristyttävän törkeää palautetta tyyliin laiska ja huono ihminen ei siivoa itse ja vain ihan tositosi huono äiti ei tee itse lapselleen Disneyn Cars-hahmon näköistä synttärikakkua. Ai niin mutta meidän lapset on tyttöjä, siis Barbie-kakkua... Toisaalta minä en ulkoista seinien rakennusta ja kattojen maalaamista, koska kiitos peruskoululaitoksen tarjoileman valinnanvapauden, niitä juttuja osaan tehdä koska halusin 8-vuotiaana valita teknisen käsityön. Otan siis Minnan ohjeen kirjaimellisesti :) Hyvin usein tulee myös kautta rantain kommenttia siitä, että täytyy olla poikkeuksellisen äveriäs voidakseen ostaa palveluja, mutta kun on viime vuodet itse todistettavasti elänyt suurimman osan ajasta äitiyspäivärahan tai kotihoidontuen ja työttömyyden alhossa riutuvan puolison epäsäännöllisten ja vähäisten tulojen varassa niin aika täydestä sydämestä kyllä totean, että rahankäyttö jos mikä on arvovalinta - siinä vaiheessa kun sitä rahaa on sen verran ettei ihan jatkuvasti horju taloudellisen katastrofin partaalla. Tulipa sekava selostus :)
Sie olet esimerkillinen. Pelastat maailman.
Luin juuri aamun alkajaisiksi tämän:
http://lisasounio-ahtisaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163520-suomen-tulevaisuuden-tyopaikat-ovat-pienissa-yrityksissa
Rahankäyttö on nimenomaan arvovalinta. Minä olen ollut köyhä koko ikäni lukuunottamatta parin vuoden jaksoa, jolloin olin mainostoimistossa töissä. Silloin olin kai melkein keskituloinen, mutta
rahaa tuntui olevan ihan liiaksikin, kun oli niin vähään tottunut.
Nytkin tuloni ovat työttömien kanssa samoilla hujakoilla. Siitä huolimatta pystyn ostamaan käsityöläisen tekemän pikkulaukun tai kasan käsin huovutettuja hiuspampuloita. Voin ostaa käsityöläiseltä kengät tai pipon. Koska jätän aika paljon kaikkea muuta ostamatta. Arvovalinta.
Mutta en minä näin ole ennen ajatellut. Tämä on minullekin uusi tapa arvottaa ostoksiani. Minä olen aina ollut se, joka hakee halpahallista halvimmat mahdolliset tennarit, ja kohta toiset ja taas toiset, koska köyhällä ei ole muka varaa ostaa kallista. Olen alkanut onneksi ymmärtää paremmin.
Tuo lause "Kaikki naiset elkööt tehkö käsitöitä" on niin hyvä:D
Vaan jos on jo sukurasitteena että kaikki pitää ainakin yrittää tehdä itse, niin voi kuulua vain ryhmään joka tekee:) Tosin joustamaankin on jo oppinut joissakin asioissa. Jos joku hillo tai mehu ei ole omatekoista, niin se on ainakin jonkun pientuottajan tekemää ja ostan vähillä tuloillani toistenkin tekemiä käsitöitä. Ja tämä perustuu juuri tuohon että jätän aika paljon kaikkea muuta ostamatta.
Itse tehtyhän ei aina todellakaan ole se halvin vaihtoehto;) Naurettu monesti kuinka kalliiksi esim. tomaatinkasvatus tuleekaan; rakennetaan kasvihuone, hankitaan siemenet, mullat (ostetaan kenties taimikasvatuksesta huolimatta taimet torilta:D), palkataan lomareissun ajaksi kastelija, lämmitetään talven uhatessa ja pääsatokauden lähestyessä..
Vaan eihän sitä rahassa kaikkea mitata. Yksi asia, mistä ei lipsuta, on se että lumityöt tehdään itse! Normaalitalvina onkin joskus mennyt koko päivä pihaa ja tietä kolatessa:D Ja säästö on ihan huikea..
Raija
Minähän olen siis vielä muutama vuosi sitten ollut Helsingin (tai Moskovan, tai Pietarin) keskustassa asuva, shoppailua harrastava vanhapiika jolla oli kahdetkymmenet kengät... eli ei tämä ihan hirveän sisäsyntyinen toimintatapa ole minullakaan :)
Kulutustottumuksiltaan todella minimalistisen puolison hyvä esimerkki ja omakin asioiden tärkeysjärjestyksen ja elämäntilanteen keikahtaminen aika päälaelleen ovat vaikuttaneet tosi paljon. Ja sitten on sellainenkin asia, että ihan hirveän monet "tarpeet", joita meillä postmodernin kulutusyhteiskunnan kansalaisilla on, ovat oikeasti vain kuvitteellisia mukatarpeita. Esimerkki: Meillä on postilaatikossa ei mainoksia -kyltti, emme katso telkkarista mainosrahoitteisia kanavia ja kuuntelemme YLEn radiokanavia. Käymme aniharvoin muissa kuin ruokakaupoissa - emme edes kirpputoreilla - ja jos käymme, menemme ostamaan jotain sellaista, joka puuttuu. Tästä huolimatta toki olemme melko kyllästetyt kaikenlaisella mainonnalla, mutta kuitenkin sitä ostaosta -viestiä tulee sen verran vähemmän, että niitä ostamistarpeitakin tuntuu olevan vain koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Toki meillä kulutetaan myös tavaroihin - kuopus sai juuri nettikaupasta synttärilahjaksi tilatun uuden potkupyörän jne. Mutta keskimäärin ehkä ei kuitenkaan kauhean paljon. Sillä tavalla rahaa jää niiden palvelujen ostoon - ja sillä kuluttamisella ainakin minä ostan vain yksinkertaisesti lisää aikaa itselleni siihen, että voin vaikka nukkua kunnon yöunet lapsen syntymäpäiväjuhlien alla enkä väkertää jotain halvatun kakkua yökaudet. Ja kaikki kunnia toki heille, jotka osaavat hallita aikaansa niin, että sitä jää myös kakuille ja muille vastaaville - minä olen siinä kohtaa jotenkin vajavainen, että yötöiksi tuollaiset hommat aina menevät.
Anteeks, mun on ihan pakko kommentoida, että tässä taitaa olla kyse Lucina Hagmanista, eikä suinkaan Luciasta? Nyt on joltain unohtunu N-kirjain nimen keskeltä. Kiitos anteeks moimoi!
Tai enhän minä voi tietää jos Canth harrasti kirjoitusvirheitä...
Tai joku muu... korjasin tuosta tekstistä jo muitakin kirjoitusvirheitä, se taidettiin napata sellaisenaan Suomen käsityön museon sivulta. Harmillista. Aika iso virhe kumminkin.
Ei, ei tosiaan ole halvin vaihtoehto. Justiinsa taas kun ompelin itsellesi sen kotihaalarinkin, niin mietin, että huhhuijaa. Kankaat maksaa 27 euroa metri ja sitten vielä oma ompelutyö päälle. Ja Tokmannissa samanlainen haalari kahdella kympillä. :(
Viljely on ihan sama juttu. Ei tule tomaatti halvaksi kotipuutarhurille. :D
Mutta kyllä siitä aika hyvän mielen saa kuitenkin.
Niinpä. On sekin säästöä, että säästää omaa aikaansa ja voimaansa, kun maksaa jollekin toiselle jostain hommasta. Joka kevät meitin sitä, että saisinko kasaan tarpeeksi rahaa, että voisin tilata ikkunanpesijän.
En ole muuten vielä uskaltanut ruveta tutustumaan siihen sun Moskova-blogiin. Pelkään, että en sitten pääse irti taas ollenkaan.
Lähetä kommentti