Rynttyliisan blogista tuli (pienen vihjailun jälkeen) minullekin haaste. "Moni meistä bloggaa anonyyminä, eikä halua laittaa omaa kuvaansa blogiin. Olisi kuitenkin mukava nähdä, minkä näköistä porukkaa me olemme. Esittele itsesi yhdellä tai useammalla lapsuuden kuvallasi. Laita haaste kiertämään kahdelle tai useammalle bloggaajalle."
Tämä on vähän sellainen haaste, etten tiedä, kenelle uskallan laittaa. Laitan nyt Sojalle ja Inkalle, vaikka heidän kasvonsa ovatkin blogeissa näkyneet. Jos joku muu teistä haluaa ottaa haasteen vastaan, se on tässä tarjolla.
Minulla oli tosi pitkään se periaate, että omaa pärstääni en blogiin laita. Pikkuhiljaa olen kuitenkin rohkaistunut. Niin moni teistä kuitenkin on jo tämän naamataulun nähnyt myyntitapahtumissa, että kynnys omien kuvieni postaamiseen on madaltunut.
Viimeksi toissapäivänä jaoin Instagramissa ja Facebookissa tämän kuvan:
Aamulla napattu kuva. Sulo tuli keittiöön, josta löysi minut hyvin tyypillisestä asennosta kyyköttelemässä lattialla. Tietysti älyttömyyspuhelinta näpläämässä kesken puuronkeiton. Sulo otti puhelimen ja nappasi minusta kuvan. Facebookissa kuva herätti hilpeyttä, toi kuulemma mieleen koiran, joka on saatu kiinni pahanteossa ja odottaa rangaistusta. Kenenkään mieleen ei noussut kuvaa vakavastiotettavasta nelikymppisestä yrittäjänaisesta. No, tässä minä kuitenkin olen kaikkein luonnollisimmillani ja rehellisimmilläni. Mäyräkoirana.
Kyykötys on periytyvä ominaisuus. Nyt päästään siihen hasteeseen ja lapsuuskuviin.
Kyykötin jo ennenkuin osasin nousta pystyasentoon. Tässä on vastasyntynyt minä.
Tässä kyykötän viisivuotiaana hiekkalaatikolla.
Ekaluokkalainen Sussu kyyköttää Pilkku-koiran kanssa eväsretkellä. Meidän perheen naisväki kyykötti aina ja kaikkialla. Perimme taidon äidiltämme.
Puuroa hämmentäessämme istuimme pöydällä kyykkyasennossa. Kuin luimme lehteä, teimme sen kyykyssä lattialla. Leikimme, söimme, askartelimme, teimme ihan kaiken kyykyssä.
Meillä oli ruokapöydän ympärillä pitkät penkit, jotka olivat kuin luodut kyyköttämiseen. Siinä sitten naisväki aamuisin kyykötti, yöpaidat polvien yli vedettyinä. Tässä kuvassa minä kyykötän synttärikahvipöydässä 9-vuotiaana. Nuo, jotka eivät kyykötä, eivät ole sukua meille.
Kuva-albumeissani on aukko, sillä seuraavat kuvat ovat melkein aikuisiältä, mutta kyykötyskuvia olisi vanhemmillani vaikka kuinka paljon myös teinivuosiltani.
Tällä hetkellä istun työtuolissani tietokoneen ääressä ja kyykötän.
Nykyisin kyyköttäminen kangaistaa selkäni, olen alkanut kasvaa liian
vanhaksi tähän perinneasentoon. Mutta tiedättekö, että ei ole
olemassakaan sellaista takareisien venyttelyliikettä, joka saisi minun
takareiteni tai pakarani venymään. Tämän ominaisuuden vuoksi Sulo nimittää minua Kyykkynippuseksi. Kun kyykötän keittiön penkillä, hän kiertää kätensä ympärilleni ja nostaa minut ilmaan. Olen kuin avuton kananmuna silloin. Kiusallista.
62 kommenttia:
Eiks toi kyykötys oo ihan yleistä jollain alkuperäiskansoilla, eli sen luulis olevan ihmiselle oikeenki luannollinen asento. Tekis varmaan hyvvää munki takareisille ja persiille. Ihania kuvia! <3
Juu, alkuperäiskansatuntemukseni on kuvien varassa, mutta muistan kyllä nähneeni kyykötyskuvia maailman eri puolilta, kun ruokaa laitetaan "alkeellisissa" olosuhteissa.
Voi kiitos päiväni piristämisestä! Hilpeystasoni tuplaantui tässä räkänokkaisena ja kurkkukipuisena mököttäessäni. Tunnustan myös kuuluvani kyyköttäjien heimoon. Vanheneminen ja selän prakaaminen tosin asettaa nykyisin rajoja minunkin kyykötykselleni :)
Voi apua! Mä niiiiin repesin noille sun jutuilles! Kiitos hyvistä hihityksistä! Nyt saan taas puhtia tähän koneella kyyköttämiseen!!
Ihana juttu! :D kyllä tästä nyt niin mieleni ilostutin. Kiitos!
Oi, paranemista sinulle! Minulla on myös kurkku kipeänä, mutta pahemmalta flunssalta taidan välttyä tälläkin kertaa.
Käsittääksnei äitini on jo joutunut luopumaan kyyköttämisestä kokonaan. Nauttikaamme siis niin kauna kuin voimme!
:) Kiva, että virkisti.
Minäkin ilostutan mieleni siitä, että te ilostuitte!
Evoluutio ei ole karsinut suvustasi tuota hyväksi havaittua asentoa. Omassa suvussani se on muuntunut "takapuoli lepää toisen, polvi-istuntaan valmistautuneen jalan päällä, kun toinen jalka on kyykkyasennossa, leukaa tukien" tai perinteiseen selkäkyyryiseen löysään risti-istuntaan.
Minulle on alkanut ilmaantua teidän suvun perinnettä. Se on pahasta, sillä selkä vääntyy sivuttain ja aiheuttaa toispuolista ryhtiä!
Meilläkin asuu kyyköttäjä, 11-vuotias poikani. Hän istuu aamuisin taidokkaasti pienellä, korkealla lastentuolilla ja kyyköttää. Selvästi sun soul mate!
ps. Spagaattiharjoitukset venyttävät, tosin aika tuskaisesti! :)
Muista itsekin viettäneeni paljon aikaa polvet leuan alla ja yöpaita napakasti siihen päälle vedettynä lapsuudessani. Pitäisi alkaa taas. On ilmeisesti monella tapaa terveellinen asento verrattuna tuoli-istumiseen.
Kiva postaus!
Mä niin tunnistan itseni noista kyykötyskuvista! :D Kauhistuin joskus kun näin itsestäni kuvan rippijuhlapäivänäni kyyköttämässä meidän pystykorvan vieressä. Siihen asti olin kuvitellut osaavani olla kyykyssä kuten normaalit ihmiset. Kyyköttäminen on erityisen miellyttävää yöpaidassa juuri herättyään tai suihkusta tullessa. Kyyköttäessä ei viluta niin paljon kuin kahdella jalalla kävellessä ;)
Oli pakko kokeilla, että oletko laittanut sen sanahirviöarvauksen päälle - näköjään et. Minä laitoin, kun en jaksa enää niitä häirikköviestejä...
Oli hetken aikaa, mutta kun itse kommentoin tänne toisella sähköpostiosoitteellani ja jouduin näpyttämään niitä sanahirviöitä, niin hermo meni heti. Päätin, että lukijaystävällisyys vie nyt voiton ja minä vaan kärsin spämmejä sitten.
Ihan totta muuten! Se on lämpötaloudellinen asento.
Ai normaalit ihmiset? Minä taas olen ikäni ihmetellyt, miksi muut eivät osaa mennä kyykkyyn. Sulokin kaatuu nokalleen, jos edes yrittää. :D
Kiitos. :)
On myös epäterveellinen, ainakin minun selkäni nykyisin inhoaa kyykötystä. Mutta asento tulee niin luonnostaan, ettei sitä osaa vastustaa.
Spagaatti! Ei toivoakaan. Yritin huonolla menestyksellä enkä päässyt mitenkään alas, mutta venytys tuntui tuskana alemmissa raajoissa pelkästään.
Minäkin kyyköttelin lapsena ja nuorena paljon, ja juuri pitkä yöpaita polvien yli vedettynä :) Nyt tästä postauksestasi innostuneena kokeilen, ja kyllähän se vieläkin sujuu. Ehkä pitäisi ottaa taas tämä asento käyttöön, kun nykyään könöttelen melko epäsymmetrisisssä asennoissa ja saan pahoja selkäsärkyjä. Jotkut ihmiset eivät muuten pysty menemään kyykkyyn niin, että kantapäät pysyvät maassa.
Minusta on aina ihan hassun näköistä, kun luonnostaankyykkyämätön ihminen yrittää kyyköttää. Miten outoa onkaan, ettei kaikilla takapuoli osukaan nilkkoihin. :D
Onnittelut kyykötystaidosta! Minä olen ehtaa yläsavolaista persjalkaisten rotua ja meille luonteva kyyköttäminen näin aikuisena on vastoin fysiikan lakeja. Vetää kumoon väkisin ja paksut jalat puutuvat sekunneissa. Kadehdin nuorimmaistani joka on perinyt isänsä kukkakeppigeenit ja saattaa kyyköttää tuntikausia lattialla legomerensä keskellä. :)
Hih, varmasti pulkannarua muistuttavilla raajoilla on aika oleellinen osa kyyköttämisen taidossa.
No jopas! Täytyy kaivella kätköjä.
Mie yritin sellaista 30 päivän kyykkyhaastetta, sillä juuri tuo asento on kuulemma erittäin hyvä lepoasento ihmiselle, mutta ei kuulkaa ei, jo parissa minuutissa jalat katosivat maailmasta ja hetken kuluttua alkoi tuska. Sain kyllä muutamana päivänä sen 30 minuuttia kasaan, mutta sitten tuli flunssa ja homma jäi. Kun kyyhötän muutenkin kaiket ajat, ajattelen, että liike on miulle parempi kuin lisää lepoasentoja.
IHANA kyykötyspostaus :)
Luen paljon blogeja, mutta tämä on niitä harvoja jotka saavat nauramaan ääneen. Repesin täysin kohdassa "nuo jotka eivät kyykötä, eivät ole sukua meille". :D
Minä en kyykötä niin usein että huomaisin sitä itse, mutta mummon syntymäpäiväkahveilla kyykötin kaikessa rauhassa lattialla ruusukuppi ja kakkulautanen kädessä, enkä kiinnittänyt asiaan huomiota ennen kuin nuorempi ninjailua harrastava serkkuni sanoi, että monet japanilaiset istuvat samalla tavalla tyytyväisesti kyykyssä. Yleensä tuolilla istuessa nostan jalat risti-istuntaan ja sekin saa kommentteja: taidamme olla kankean kansan erikoisuuksia. Mutta ei minua jaksa kukaan nostaa vaikka olisin millaisessa asennossa - huomaa kyllä että miehesi siirtelee ihmisiä työkseenkin!
Hauska juttu! Itse taidan olla enempikin risti-istuja kuin kyyköttäjä :)
Älkää unohtako Riku Niemistä! Munamiehenä on suorastaan ahkeroinut kyykötysrintamalla :)
t. Juuli
Voi sie poloinen! :D
Pitikö kyyköttää 30 minuuttia yhtä kyytiä?
:)
Voi kiitos. Minusta on ihanaa, että joku nauraa ääneen jutuilleni. Vaikka en minä tätäkään naurattaakseni kirjoittanut, vaan ihan tosielämäähän tämäkin oli.
Ihmisten nostelu taitaa olla tekniikkalaji. Minähän kuitenkin painan melkein yhtä paljon kuin Sulo itse, ja olen paljon pidempi.
Jatka risti-istuntojasi, se varmasti tekee hyvää myös jaloille. :)
Se taas on minulle epäluontevaa. Vaikkakin varmasti olisi paikallaan välillä istua niinkin, tekisi selälle hyvää.
No aivan totta! Ja siihen vielä sellainen ihmeellisellä äänellä kimitys lisäksi, niin ei onnistu ihan jokapojalta!
Siis munamiehen esiäiti munanainen, mutta punaisiin pukeutunut tuossa ekassa kuvassa. Alkaakohan kohta keikkaa pukata, kun joku sinut sieltä keittiön räsymatolta keksii... ei onnistu meikäläiseltä ainakaan kellahtamatta tuo asento. Notkea olet. t asiallinen anonyymi
Hilpeä kuvasarja kyykötyksestä! Suvussanne kulkee siis oikein jäntevät jalkalihakset ; )
En olekaan ennen törmännyt aikuisiän kyyköttäjiin. Kuulun täysin päinvastaiseen äärilaitaan, kun lapsenakaan en oikein pystynyt istumaan kovalla lattialla missään asennossa, vaan se oli todella tukalaa. Olis varmaan kannattanut kokeilla kyyköttämistä!
Paljon kiitoksia haasteesta, meinaan kaivaa esiin jotain lapsuuden kyyköttämättömyyskuvia ja laittaa blogiin : )
Riitti, että vaikka minuutin kerrallaan, kunhan yhteensä 30 minuuttia. Mie oon niin peräpainoinen, että kellahdan selälleni. Ja pysyäkseni tasapainossa pitää levittää jalat ihan kamalan auki. No, lonkkiahan se venyttäis. Plääh. Alamäessä asento onnistuu kyllä ja on vähän aikaa jopa mukava. Se venyttäis miun alaselkää mukavasti ja sen puoleen olisi pieninä annoksina ihan hyvä... Ehkä vaan teen niitä aktiivisia kyykkyjä, eli pompin ees taas...
Hih, onpa hassu tapa. Tai ainakin minusta, joka en ole koskaan tykännyt kyyköttämisestä. Makoilusta enemmänkin :D
Uskaltaisinkohan minäkin laittaa jotakin omia kuvia blogiin... Jotenkin aina oma naama nolottaa.
Ehkä ne kykyt ylös alas on kuitenkin kaikin puolin viksumpi vaihtoehto.
Minä muuten kyykötän helposti vaikka 8 tuntia, jos oikein jään koneelle jumiin.
Minä en puhu yhtä hauskasti. :D Vaikka Sulo kyllä jaksaa aina nauraa mikkihiiri-äänelleni, kun kiihdyn jostain. Mutta ihan Munamieheksi saakka en yllä.
Kiva, jos tartut tähän!
No tietysti uskallat. Sinä olet sentään niin älyttömän kauniskin, ettei ole mitään syytä noloilla.
Ihania kuvia. Meidän 9v. osaa tuon taidon, istuu aina ja kaikkialla siis kyyköttämällä :)
Ei ole todellista!! Mä olen luullut (ja kuullut), että mun suku on ainoita kyykkynököttäjiä. Silloin, kun suku oli vielä täydempi, niin rivissä kyykkivät niin seitsemänkymppinen pappa kuin meikäläinenkin (silloin kovasti nuorempi).
Jos pitää miettiä jotain oikein tosissaan, niin on pakko kyykyttää. Useimmiten kyykötän suihkussa tai takapihalla kahvin kanssa. Töissä välillä vähän ajatus tökkii, kun ei kehtaa kyykkiä.
:D Kiitos taas hyvistä nauruista! Jo tuosta Instagram-kuvasta tuli mieleen, että onkohan munamies sinulle sukua?!
Taidanpa alkaa kyyköttää itsekin enempi, ennen kuin on myöhäistä;)
Raija
Repesin ihan täysin tälle postaukselle! Jo heti ensimmäinen kuva sai nauramaan, mutta viimeistään sen teki ei-sukulaisten esittely ja ajatus siitä, että joku nostelee Kyykkynippusta aamupalalla :DDD
Vaikka sä oot oikeasti kyllä aika mahdoton niin toisaalta ymmärrän mitä sussa rakastetaan, sä olet kyllä niin aito =) Ihana postaus
Voi ei, mussa on tapahtunut jotain, koska en enää kyykötä! Nyt vasta tajuan.
Mulla oli lapsena tapana kyykkiä niin että leikin pää ja kädet polvien välissä... Samallailla kuin tuo eka asentosi, mutta polvet vähän leveemmällä. Onpa hankalaa selittää, mutta kukaan muu ei päässyt samaan asentoon. Itselleni se oli kuitenkin aivan luonnollinen, enkä edes tiennyt asian kummallisuutta ennenkuin se minulle selväksi tehtiin :D
Voi Susanna! Ihania kuvia ja mukava teksti. Kiitos aamun hymyilyterapiasta :)
Oda K
Jokaisella perheellä pitäisi olla ainakin yksi kyykötysvastaavaa. :P
\o/ Ihanaa, kyykkysukulaiset kohtaavat!
Eipä kestä, on kivaa saada teidät hyvälle mielelle vaikka vain hetkeksi. :)
❤ ❤ ❤
Mahdoton? Minäkö? :o
Mutta, totta, siihen vaaditaan kyllä aika erityinen ihminen, että minua jaksaa rakastaa. :)
Olet vaan erehtynyt kasvamaan aikuiseksi. Vielä ei ole liian myöhäistä ottaa takapakkia ja palata kyykötysjuurille. :)
Kiitos vaan, Oda. :)
Mä en tajua miten ihmiset pystyy olemaan kyykyssä kauemman aikaa :O Mulla nousee kantapäät ilmaan tietyn kyykkykulman jälkeen, joten eihän siinä pystyssä pysy. Traumat tuli ala-asteella luisteluliikunnassa, kun piti mennä kyykkyliukua, opettaja käskee menemään alemmas ja alemmas kun ei kuulemma ole vielä kyykkyliukuasentoa. Kyllä sen sitten arvaa mitä tapahtuu, kun menee tarpeeksi alas ja kantapäät nousee ylös. Nimim. Polvet mustelmilla, nenä jäänpinnassa. :D
Ihanat kuvat kyyköttäjästä!
Miehelläni oli tapana kyyköttää, kun puuhellaa sytytteli, mutta nyt se ei enää onnistu, sillä tapaturmassa sääriluu murtui ja kipsattiin vinoon:)
Itse en tuossa asennossa ole koskaan pystynyt olemaan, olen mielummin polvillani:)
Kääk! No nyt laitoin. Siitä tulikin pitkä juttu :D Saa nähdä kauanko kehtaan antaa sen olla tuolla, omituista kun blogi täynnä omaa naamaa...
No niin, sillä lailla! Reipas tyttö! :)
Hih, toisille se tosiaan on fyysisesti mahdotonta. Mutta jos yhtään lohduttaa, niin vaikka olen luontainen kyykyttäjä, niin luistinten kanssa se oli vaikeaa minullekin. :)
Voi ei, kyykkyinvaliditeetti. :)
Lähetä kommentti