Täällä Imatralla on hyvin tavallista, että ihmiset hakevat Venäjän puolelta bensaa. Niin mekin. Sulo on harrastanut rajanylittelyä jo pitkään, mutta minä vasta tämän talven ajan.
Oma suhtautumiseni Venäjälle menemiseen on vaihdellut alun kauhusta pelkoon, siitä välinpitämättömyyden kautta pieneen kiinnostukseen, ja nykyisin yhä kasvavaan mielenkiintoon, jopa hämmentyneeseen ihastukseen. Olen tehnyt nyt 7 pikaista visiittiä naapurimaahan, pääasiassa Svetogorskiin.
Svetogorskissa on aina mitä karmein ilma. Se johtuu ehkä siitä, että me käymme siellä aina silloin, kun ilma on sellainen, ettei oikein muutakaan huvita tehdä. Odotan kevättä ja vihreyden puhkeamista, jotta pääsisin viimein näkemään Svetogorskin ilman masentavaa harmautta ja kuraa.
Joka ikisellä reissulla kaupungin sanoinkuvaamaton rumuus iskee vasten tajuntaani hämmästyttävällä voimalla. Ensimmäisellä matkalla olin niin järkyttynyt näkemästäni, etten uskonut enää toista kertaa rajaa ylittäväni. Svetogorskin rumuus on sellaista rumuutta, jota en saa tallennettua valokuviin. Se on niin kaikenkattavaa, että yksi kuvaruutu ei pysty sisältämään sellaista määrää rumuusinformaatiota.
Kaikki rakennukset ovat laiminlyötyä ja rapistuneita. Niistä ei pysty kovin helposti erottamaan, mikä on hylätty, mikä asuttu ja mikä toimiva liiketila. Kadut ovat törkeässä kunnossa, täynnä arvaamattomia kraatereita.
Olisi ihanaa joskus nähdä, miltä venäläisten kodit näyttävät sisäpuolelta. Paistaako niistä sama välinpitämättömyys kuin talojen ulkopuolelta, vai panostavatko he kotiensa viihtyisyyteen yhtä paljon kuin omaan vaatetukseensa?
Jos malttaa katsoa kaikkea rumuutta ja rähjäisyyttä tarkemmin, alkaakin nähdä kauneutta. En voi olla ihailematta sitä kekseliäisyyttä, miten paikalliset vajat, autotallit, maakellarit ja kerrostalojen parvekkeet on rakennettu. Niihin on hyödynnetty aivan mielikuvituksellisia rakennustarvikkeita. Siellä ei selvästikään nakata surutta kaatopaikalle vanhoja ikkunanpokia, pieniä pellinpaloja ja levyjä, ja haeta rautakaupasta uutta tilalle, kuten meillä. Kunnioitettavaa.
Liikkumalla Svetogorskissa näemme kaikenlaista outoa ja erikoista, joille emme keksi selitystä. Me pääsemme näillä pikku reissuillamme näkemään pinnan, mutta venäläinen sielunmaisema jää meille täysin aukeamatta. "Mitä? Miksi? Minkä tähden? Häh?" ovat kysymyksiä, jotka sinkoilevat mielessä yhtä kyytiä.
Minulla ja Sulolla on täysin päinvastaiset kiinnostuksen kohteet, kun ylitämme rajan. Sulo tykkää käydä kaupoissa. Hän tietää kyllä, mikä on eläinkauppa (Kertunpoikasia viidellä eurolla), missä myydään leluja, missä kananjalkoja. Sulo tietää, mistä saa parhaat kaalipiirakat ja halvimmat siemenpatukat. Minä tietysti ahdistun kaupoissa.
Kauppavisiittien sijaan minä haluaisin jättää auton parkkiin ja liikkua jalkaisin kameran kanssa. Nähdä yllin kyllin sitä kaikkea silmitöntä rumuutta, ottaa valokuvia ja tutkia näkemääni. Sulo puolestaan hermostuu niillä epämääräisillä kujilla ja takapihoilla, jotka minua vetävät puoleensa.
Kunhan kevät etenee ja Sulon vapaapäivät lisääntyvät, me tohdimme uhrata myös aurinkoisia päiviä matkoillemme rajan taa. Sitten otammekin polkupyörät allemme. Silloin Sulon ei tarvitse murehtia parkkipaikalle jääneen autonsa kohtaloa, vaan voimme sukkuloida kaikessa rauhassa rumuusmaailman ihmeellisyyksissä.
Odotan Venäjän kesää myös sen takia, että uskon rähjäisyyden olevan varsinkin maaseudulla ihan suunnattoman kaunista, kun aurinko paistaa ja maailma on vihreä ja kukkiva. Hullunkuriset hökkelimaalaistalot ovat kuin saduista.
PS: Yleensä, jos tässä blogissa mainitsenkin sanan Venäjä, innostuvat idioottianonyymit purkamaan ryssävihaansa kommenteissa. Poistan jokaisen sellaisen kommentin, joka tähän ilmestyy.
33 kommenttia:
Mielenkiintoinen postaus! On niin jännää, miten teillä Venäjä on ihan naapurissa ja täällä lännessä puolestaan juttelin juuri pariskunnan kanssa, jotka lähtevät parin päivän päästä Tukholmaan - lentääkseen sieltä Kanarialle pakettimatkalle. Naapurimaissa poiketaan, eri syistä tosin, mutta silti ne ovat osa arkea - yksi maa siellä idässä, toinen täällä lännessä, ja vielä kolmas maa ihan pohjoisessa ja oikeastaan neljäskin, etelässä!
Ajatusmaailmassa on varmaan jotakin tosi erilaista, kun verrataan suomalaista ja venäläistä. Italiassa asuva ystäväni on sitä mieltä, että italialaiset ja venäläiset ovat siinä ihan samanlaisia, että vaikka asuisivat sillan alla roskapöntössä, niin pukeudutaan Armanin pukuun.
Luin vuosia sitten varmaan Rakennusperinteen ystävät ry:n lehdestä mielenkiintoisen jutun, missä puhuttiin venäläisestä (jossain suomensukuisten seuduilla, en muista missä tarkalleen) hirsirakennusperinteestä. Suomalaiset ihmettelevät sitä, että siellä pystytettiin hirsikehikko suoraan maahan. Siis sehän väistämättä mätänee. Meillä taas tehtiin aina kivijalka oikein vimpan päälle ensin. Jotain perusteellisen erilaista on ajatusmaailmoissa tässä asiassa, hyvin kiinnostavaa!
Kun tein elämäni ensimmäisen kerran reissun rajan taa (Mujejärvi), sain majapaikan venäläisestä kodista. En halua toista kertaa. Samassa sängyssä olivat aiemmin majoittuneet kutut, koska niillä oli pikkukilejä. Vessaan kun laittoi valon saattoi tutustua lukuisaan valikoimaan toisenlaisia eläimiä. Ja muuta sellaista.
Tarvitsetteko vierailua varten viisumin tai jotain? Itseäni kiinnostaa kovin Viipuri ja sinne haluaisin mennä, oikein ajan kanssa. Ja olisi kiva, jos mukana olisi opas, joka tutustuttaisi paikkaan.
Juuri noinhan ne venäläiset naiset meistä suomalisista naisista ajattelee....:) Olen käynyt Viipurissa ja olin järkyttynyt...juuri talojen kunnosta ja ympäristön likaisuudesta....kuollesta koiranruhosta jalkakäytävän reunalla, josta kukaan ei välittänyt sitä korjata...kerjäävistä lapsista.... Tästä on aikaa, voi olla, että asiat on siellä nyt paremmin!
Itseäni kiehtoo Venäjä, venäläinen kulttuuri, Venäjällä asuvien kansojen kulttuurit... Vain muutaman kerran olen naapurissa käynyt, eri puolilla. Tai osan käynneistä jo Neuvostoliitossa. Tottahan se, että siellä on paljon köyhyyttä ja rumuutta (ruman estetiikkaa). Edellä Sailan kommentissa rinnastettiin italialaisia ja venäläisiä. Heissä on itse asiassa samaa mentaliteettia (italialaiset pitävät kotinsa siisteinä ja roskaavat surutta ympäristöä ja tienvarsia - hei ollaanko me suomalaiset menossa samaan suuntaan). Venäläiset ovat tavallaan enemmän eurooppalaisia kuin me, sanovat monet. Pietari on upea ja lähellä, suosittelen.
Kaiken kaikkiaan rikkaus, että on erilaisia naapureita. Joka puolella on hyvää ja vähemmän hyvää. Istanbulissakin oli kolmisenkymmentä vuotta sitten koiranraatoja kaduilla, hevosenraato hylätyllä kristittyjen hautausmaalla, avonaisia roskakasoja katujen kulmissa (vanha kaupunki) jne.. Ja mielettömästi vanhan eurooppalaisen sekä islamilaisen kulttuurin jälkiä ja nähtävyyksiä kaikkialla. Ristiriidat ja vastakohdat kiehtovat.
maailma on niin avara... ja täynnä kaikenlaista kummallista, eikö :)
Airi
Täällä itäsuomessa Joensuussa tehdään paljon rajalle matkoja, tuonne Värtsilän rajalle ja halpaa bensaa tupakkaa ja muutkin haetaan. Minun työkaveri käy jopa useasti viikkoon.
Yksi selitys minkä olen kuullut talojen rumuudelle ja keskeneräisyydelle on se, että talot jätettiin/jätetään tarkoituksella sellaisiksi jotta eivät kiinnostaisi varkaita, eli ei ole muka mitään vietävää. Paikkaansa pitävyydestä en tiedä. Ja varmasti neuvostoliiton niukkuuden aikana opittiin hyödyntämään kaikki mahdollinen kun ei ollut mistä ottaa.
Itseäni kiehtoo Viipurin seutu sukujuurten takia. Ostosmatkalla olen käyny pari kertaa vuosia vuosia sitten.
Mutta pakko jatkaa vielä rakennuskannasta. Isälläni on paljon tarinoita aiheesta, oli vuosikaudet Neuvostoliiton aikana sähkötöissä rajan takana. Kertoi parvekkeilla kasvatetuista possuista, kylpyammeiden kanoista, kymmenkerroksisista asutuista taloista ilman hissiä ja sähköä jne. Aika hurjan erilaista verrattuna meihin on ollut asumisen taso kun ajattelee Suomea siihen aikaan.
Mua taas kiehtoo Venäjä! En ole ikinä käynyt...Viisumi tarvitaan ilmeisesti vaikka olisi vain päiväretki? Haluaisin nähdä landea ja sitten Moskovan, tai Pietarin...tai vaikka molemmat :D Kertulle terkut! Teija
Olen kerran käynyt ostosreissulla Viipurissa ja se sai mielen apeaksi. Sielläkin kaikki oli ränsistynyttä ja ankeaa. Meidän perässä seurasi miesjoukko, joka auliisti tarjosi kassienkantoapua.
En tiedä ovatko nämä bussimatkat Viipuriin nykyään enää suosittuja, mutta vuosia sitten ne olivat. Mulle riitti se yksi kerta, mutta olipahan avartava kokemus.
- Päivi -
Kauan sitten kävin Neuvstoliitossa ja sen jälkeen monen monta reissua ollut Venäjälle, suurin osa Pietariin. Nytkin suunnitelmissa ryhmämatkaa länsirannikolta pääsiäisen aikoihin, josko saadaa tarpeeksi lähtijöitä. Venäjä on vastakohtaisuuksien maa - rivissä saattaa olla vieri vieressä loistotaloja sekä lähes meidän latoihimme verrattavissa olevia asuintaloja. Itärajan ylitys avaa silmät ja huomaa, kuinka hyvin itellä asiat on :)
Kiehtova aihe - suuri ja mahtava Venäjä ;) Minähän olen kotoisin Vaalimaan kupeesta eli Viipuri on tullut tutuksi lähinnä 90-luvun viisumivapaan Viipurikortin aikana ja sittemmin muutamalla myöhemmällä reissulla. Lisäksi olen ollut Pietarissa ja junaillut sieltä Vienanmerelle ja Solovetskin luostarisaarelle. Solovetskiin mennessä istuimme iltaa kemiläisessä (siis Kem, ei meidän Kemi ;)) kuppilassa, jossa naapuripöydässä juhlittiin syntymäpäiviä. Meidät pyydettiin seuraan ja vodkakarahvi jos toinenkin kannettiin pöytään ja illan päätyttyä meidät melkein pakotettiin päivänsankarin ja hänen vaimonsa luokse yöksi. Silloin vähän mietitytti, että mihinhän tästä joutuu… Kämppä oli venäläiseen tyyliin sisustettu, mutta oikein viihtyisä ja siisti. Vieraanvaraisuus oli jotain huikeaa. Yhteistä kieltähän meillä ei juuri ollut. Jotenkuten pystyimme kommunikoimaan auttavalla venäjälläni ja heidän auttavalla englannilla (kumpikin yhtä huonoja). Olipahan ikimuistoinen reissu... ;)
Venäjällä ei käsittääkseni ole mitään taloyhtiömeininkiä. Siksi talot ja rappukäytävät ovat aivan murjuja ulkoapäin (=ei kenenkään vastuulla), mutta sisällä voi olla ihan mitä tahansa - luksuksesta luteisiin ;D
Mukava lukea Venäjästä, itse on juurikaan enään siellä ole päässyt vierailemaan, mutta ehkä taas joskus enemmin. Suosittelen kyllä lämpöisesti myös vierailua Svetogorskista/Viipurista kauemmas, maasta löytyy vaikka ja kuinka paljon. Ja talot tosiaan ovat pääasiassa (ja myöskin rappukäytävät) ulospäin hirvittäviä, kun Venäjällä ei ole samanlaista taloyhtiö -systeemiä kuin Suomessa. Eli asunnon sista on omistajan, mutta rappukäytävä ja kuori ei kenenkään. Sisältä asunnoista voi löytyä mitä vain!
Tästä kaupungista voisin kirjoittaa romaanin :) Ensimmäisen kerran olen käynyt siellä pikkutyttönä v.1995 ja ei ole mitään negatiivista sanottavaa...Siellä on tullut nähtyä kaikenlaista, muovipussitehtaasta lähtien ja koettukin kaikenlaista. Liikuttavinta oli varmaan käydä kummini kodin pihalla, Vuoksen rannalla. Kodin, jonka hän joutui jättämään kahdesti...
Pidän venäläisestä kulttuurista, kielestä ja ruuasta :) Ja tästä syystä pidän kovasti myös Svetogorskista!
Kuulostaa hullun kiinnostavalta. En ole itse ikinä käynyt Venäjällä, mutta joskus pitää ehdottomasti. Täältä länsirannikolta on valitettavan pitkä matka vain. Onneksi sentään Ruotsi ja Haaparannan Ikea ovat lähempänä ;)
Komppaan sinua ihan täysillä, Venäjä on ihmeellisen kaunis ja ruma yhtäaikaa. Olen niin ihastunut Venäjän Karjalaan, isäni kotiseutuun: ihania ikimetsiä ja aika on tavallaan pysähtynyt. Aina reissun jälkeen mieleeni jää ikävä...ymmärrän täysin, miksi evakot ikävöivät sinne.
Mielenkiintoista! Siinäpä olisikin kesälomareissulle uusi erilainen kohde. Olen ollut vain muutaman päivän työmatkoilla Moskovassa ja Viipurissa nuorena eli kauan sitten. Kiireisellä aikataululla tärkeimmät nähtävyydet, ei mitään takapihoja kameran kanssa ehtinyt kierrellä. Ruuasta en tykännyt, vatsalle eivät sopineet. Tankkasin aamupalalla ja mietin että nälän vuoksi en haluaisi kauaa siellä asuakaan. Muuten kyllä tykkäsin. Ehkäpä Svetogorskiin seuraavaksi..
Raija
Olen ollut jo vuosikausia kiinnostunut Venäjästä, jo sen vahvan ja rikkaan kulttuurin vuoksi mutta myös historian ja sen läheisen sijainnin vuoksi. Valitettavasti pari aivan minivisiittiä olen onnistunut tekemään mutta jos saisin toivoa, kaikkein mieluiten haluaisin aivan tavallisen venäläisen perheen vieraaksi. Maissa ja kulttuureissa on kiinnostavinta arki. Minkälaiseen maanantaihin ihmiset rajan toisella puolella heräävät tai minkälaisille asioille he hymyilevät; minkälainen on venäläinen Putous? :)
Olen tainnut joskus aiemminkin kommentoida, että Pietarissa monta vuotta asunut siippani kysyi ensimmäistä kertaa Svetogorskissa vieraillessaan melko osuvan kysymyksen: "Öö, missä täällä on se kaupunki?" :)
Mutta tuo anekdootti kertoo varmasti eniten vain siitä, että on olemassa ihan mielettömän monta Venäjää, eikä yksikään niistä ole yhtään sen todempi tai epätodempi kuin joku toinen. Isoissa kaupungeissakin on eroja - minä olen asunut sekä Pietarissa että Moskovassa ja molemmat ovat ihan eri maailmansa. Ja sitten on nuo Svetogorskit, joita on varmasti kymmeniä tuhansia samanlaisia. Suurin osa noista kerrostaloista on rakennettu 60-luvulla ja niiden ei ollut tarkoituskaan kestää kuin parikymmentä vuotta, sitten kommunismin olisi suunnitelmien mukaan pitänyt jo edetä niin että kaikille olisi rahaa rakentaa kunnon kivitalo. Hruštšovkiksi niitä taloja kutsutaan, Wikipedian artikkelissa on muistaakseni kerrottu sen Nikitan asuntotuotantoajatuksista.
Minä pidän Venäjästä - ei ole toista asiaa josta sekä koulutuksen että kokemuksen saralla tietäisin enemmän. Rakastankin sitä - sanoin joskus jossain lehtihaastattelussa että se on vähän niin kuin toinen koti, mutta sellainen koti, missä koko ajan tapahtuu, näkee ja kuulee jotain mielenkiintoa herättävää. Minä inhoankin Venäjää - erityisesti sen valtion juuri tällä hetkellä paljaimmillaan näkyvää raadollista suurvaltamentaliteettia. Ja olen sata kertaa väsynyt siihen ja vannonut että ei ikinä enää, pitäköön tunkkinsa koko idän ilmansuunta.
Voi Venäjä. Tuli mieleen tästä vanha blogijuttuni Moskovasta:
http://laurakaisa.blogspot.fi/2009/05/postikortti-moskovasta.html
Hah, itsekin vierailen usein juurikin tankkaamassa Svetossa :) se on kyllä raju paikka, talot jätetty puoliksi kesken, ei olla viitsitty rakentaa loppuun asti vaan heitetty pressua katoksi jne. :D Tuttuni käy Svetossa useaan ja osaa kertoa että esim. keltaisen kaupan kohdalla olevat kerrostalot (joissa parvekkeet tippuneet alas ja silti ne on käytössä) ovat sisältä melko hienoja, telkkarit ym. löytyvät melkein joka asunnosta eli asunnot ovat melko siistejä kuitenkin sisältä vaikka rakennus ei olisikaan kummoinen. Harmittamaan melkein joka kerta jää nämä orvot eläinlapset jotka kulkevat kaduilla ilman omistajaa :(
Tänne onkin tullut taas ihan huimasti kommentteja. Kiitos Laurakaisan, jumituin koko aamuksi hänen vanhaan blogiinsa. :D
En kerkiä kommentoida jokaiseen kommenttiinne nyt erikseen, kuten tavallisesti tapanani on, mutta jokaisen olen kyllä lukenut. Kiitos teille omien Venäjän-kokemustenne jakamisesta.
Vastaus viisumikysymykseen:
Kyllä, viisumi tarvitaan. Niitä saa täällä monestakin toimistosta. Voi ostaa joko kertaviisumin (n.70 euroa) tai vuosiviisumin (n. 120 euroa). Meillä on vuosisviisumit. Se tarkoittaa, että saamme ylittää rajan niin usein kuin lystäämme. Jotain rajoituksia siinä on, että ihan koko vuotta emme voi Venäjällä majailla.
Voisimme myös yöpyä siellä, ja ehkä joskus niin teemmekin. Toistaiseksi yhteiset visiittimme ovat rajoittuneet Svetogorskiin ja kerran Viipuriin, koska talven valoisaan aikaan ei juuri pidemmälle kerkiä. Kesän tulon myötä matkailusäteemmekin tulee kasvamaan.
Ilman Viisumiakin pääsee Viipuriin. Ainakin Lappeenrannasta järjestetään Saimaan kanavan kautta viisumivapaita laivamatkoja Viipuriin. Perillä kerkiää tosin olla vain muutaman tunnin. Sellainen oli minun eka Venäjän-visiittini.
Olen ite pari kertaa Itä-Suomessa vielä asuessani käynyt Venäjällä. Ja mennyt rajan yli juurikin Imatran ja Svetogorskin kohdalta. Svetogorskhan on entiseltä nimeltään Enso, ja pienestä pitäjästä on tullut "kaupunki" vasta Suomen ja Neuvostoliiton välille piirretyn viimeisimmän rajan myötä. Se selittänee vähän sitä kummallista kaupunkisuunnittelua siellä.
Ja kuten tänne jo pari ihmistä oli kommentoinutkin, venäjällä ei ole taloyhtiöitä, vaan valtio omistaa edelleen ne rumien kerrostalojen ulkoseinät ja rappukäytävät. Ja eihän valtiota valitettavasti näy paljoa kiinnosta miltä jonkun Svetogorskilaisen mummelin ulkoseinät näyttää. Mutta tosiaan, jos niistä ikkunoista kehtaa tiirailla, saattaa nähdä jos jonkinmoista kattokruunua ja muuta melko hienoakin värkkäystä sisäpuolella.
Ehkä Neuvostoajoilta jäänyt turvattomuuden ja väliaikaisuuden tunne on edelleen jäänyt Venäjällä ihmisten mieliin. Ainakin yleinen mentaliteetti on se, että esimerkiksi juuri talon ulkonäöllä tai puutarhan siisteydellä ei juurikaan ole väliä, koska kukaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Sen sijaan panostetaan asunnon sisäpuoleen, muutamiin hienoihin vaatteisiin sekä uuteen ja hienoon autoon, jotka on sellaisia asioita mitkä useimmiten pystyy vaikka ottamaan mukaansa minne vaan. Katsokaapa joskus huviksenne Venäjällä vieraillessanne parkkipaikkoja. Ei oo neukku-ladoista tietoakaan - autot on uudempia ja isompia ku Suomessa keskimäärin.
Oi voi, voisin jauhaa Venäjän ja Suomen eroista vaikka kuinka.
P.S. Tuosta naisten ulkonäköasiasta vielä sen verran, että Pietarin keskustassa herätät todennäköisesti eniten huomiota tennarit tms. matalat kengät jalassa. Vaikutat heti turistilta, jos ei ookaan 12 sentin korot jalassa pahimmassa loskassakin :D
Minä rohkenen olla tästä pukeutumisasiasta vähän eri mieltä. Olen ollut opiskelemassa Venäjällä 90-luvun puolivälissä kahteenkin otteeseen ja olin silloin ihan saletisti Yliopiston Huonoiten Pukeutuva Nainen villapaidoissani, farkuissani ja vaelluskengissäni. Mutta sitten taas nyt vaikka kuluneen talven aikana, kun olen käynyt jonkun verran Pietarissa parikymppisten opiskelijoiden kanssa, olen todennut että ainakaan sen ikäisten pukeutumisessa ei ole enää niin kauhean selviä eroja. Tai pikemminkin niitä eroja on eri tyylisten nuorten välillä Pietarissa ihan samalla tavalla kun niitä on nyt vaikka jossain mikkeliläisessä ammattikoulussa, toiset tytöt ovat verkkareissa ja tennareissa ja toisilla on korkeat korot ja hienot käsilaukut. Oikein kiinnitin tähän asiaan huomiota kun olin tammikuussa käymässä Pietarissa ja minulla oli poikkeuksellisesti muutama tunti aikaa haahuilla kaupungilla ennen junan lähtöä. Etsimällä sai etsiä niitä korkeita korkoja :)
Ja Susanna, arvaa jumahdinko siihen vanhaan blogiini itsekin... Minun piti avata myös Postikortti Moskovasta -blogi julkiseksi, siellä oli sellaista ihmissuhdesotkua että halusin kadottaa sen netin uumeniin. Mutta siellä oli myös paljon Venäjä- ja Moskova-huomioita, ja ihmissuhdesotkut ovat jo niin ajan haalistamia että kuka niitä enää jaksaa muistella kuin olankohautuksella.
http://postikorttimoskovasta.blogspot.fi/
Pahoittelen, tuo oli vähän yleistämistä. Huomasin itekin pari vuotta sitten tytöillä ja naisilla (varsinkin nuoremmilla) yllättävän paljon matalia kenkiä. Mutta myös huomattavan paljon korkoja osui silmiini (ei nyt ihan kirjaimellisesti ehehe..), mutta nyt tulin miettineeksi että jäikö ne sen takia mieleen, että se oli juuri se mitä venäläisistä odotin. Nuoret on onneksi sielläkin aika "omantyylisiään"
Muuten Laurakaisa, uskotko tulotason vaikuttavan tuohon pukeutumiseen Venäjällä?
Hyvä kysymys. Silloin opiskeluaikana, vaikka nyt vuonna 1997 Petroskoissa, mietin tosissani että miten ihmeessä opiskelukavereilla on varaa pukeutua yhtään mihinkään, saati sitten vimpan päälle tyylikkäästi hamosiin ja korkokenkiin. Jos nyt 2010-luvulla mietin omia venäläisiä, lähinnä siis pietarilaisia, ystäviä ja kylänmiehiäni jotka edustavat varmaan sellaista aika perus-keskiluokkaa, niin kyllä ne melkein kaikki taitaa ostaa vaatteensa Suomesta kun jotkut ketjuliikevaatteet on tällä puolen rajaa varsinkin verojen jälkeen paljon halvempia...? Mutta jotenkin tuntuisi, että jos siis ihan ääripäät leikkaa pois, kaikkein rikkaimmat ja ihan surkuköyhimmät, niin kyllä minusta pukeutumisrintamalla ollaan aika demokraattisia. Venäjälle tuodaan ihan tolkuttomat määrät Aasiasta kaikenlaista halpatuontirytkyä jota myydään isoimmissa kaupungeissa ihan liikkeissä ja pienemmissä kaupungeissa toreilla, ja ne rievut ei kyllä paljoa maksa. Toisaalta niiden "laatuun" verrattuna joku henkkamaukka-trikoo on ihan superhyvää tavaraa...
Näyttää ihan Chileltä. Täällä kerrostalot ovat juuri tuollaisia keskiluokan ja köyhien asuinalueilla. Se johtuu siitä, että ihmiset omistavat asuntonsa ja maksavat vain oman osansa maalaamisen. Eli ulkoseinistä osa on maalattu ja osa ei - ja tietty kaikki eri väreillä. Vuokralaiset taas elävät kuin porsaat. Täällä ei tosiaankaan välitetä pitää huolta jonkun muun omistamasta asunnosta. Koskaan ei korjata mitään, rikotaan vaan ja varastetaan kaikki, mitä irti saadaan. Täällä ei ole sellaista kulttuuria, että kodeista ja asunnoista pidettäisiin huolta. Kaikki rahat laitetaan ruokaan ja omaan ulkonäköön, eli vaatteisiin.
Ai niin, unohdin mainita että Venäjälle voi myös mennä polkupyörällä. Se on nopea tapa ylittää raja, kun ei tarvitse jonottaa..
Mikäs sen kivempaa kuin aurinkoisena päivänä hypätä pyörän selkään, käydä ostoksilla, syömässä Cafe Lightissa ( jossa seljanka on tosi hyvää ja borssi) ja pyöräillä takaisin :) Se on niiiiin kivaa!
Tuo isojen kerrostalojen neuvostoarkkitehtuuri vetää mua jollain määrittelemättömällä tavalla puoleensa. Haluaisin matkata Moskovaan. Tuijottaisin kutakin stalininhammasta varmaan puoli päivää.
Sinä juuri kerroit kaiken sen mihin minä venäjässä ihastuin. Se vetää kummasti puoleensa, se rumuus ja se älyttömyys ja se vastakohtaisuus. Ja sen kauneuden näkee kun on alkujärkytyksestään toipunut.
Suosittelen käymään kesällä Pietarissa. Siellä on aivan ihania paikkoja.
Päällepäin ei näy eikä tiedä mitä asunnot ovat sisälle kätkeneet. Ulkotilat kun eivät ole kenenkään niin niistä ei pidetä huolta. Olen käynnyt venäläisessä kodissa jossa oma kotini jäi kalpeana haukkomaan henkeään ihaillen. Oli ukrainassa käsintehtyä keittiönkaappia ja kaikkea muutakin hienouksia.
Minäkin jumiutuin lukemaan postikortteja Moskovasta ja tuli ihan mieleen oman perheen alkuajat Moskovassa. Ollaan Laurakaisa oltu siellä yhtäaikaa. Me oltiin 2005-2008 ja uudestaan 2010-2013. Nyt ollaan oltu pian vuosi Suomessa ja välillä ikävä Moskovaan on ihan älytön.
Sanoit tuolla aiemmin, että sinulla on kaksinainen suhtautuminen Venäjään ja venäläisiin. Samoin on minulla. Siellä on paljon asioita, joista pidän ihan älyttömästi, mutta paljon on niitäkin, jotka saavat veren kiehahtamaan. Eikä todellakaan pienimpinä nämä viimeaikaiset maailmantapahtumat.
Venäjällä ja meikäläisen pihalla näyttäisi olevan paljon yhteistä. Tähän aikaan vuodesta ihan karmea romutyyleineen, mutta kun alkaa pukata sitä ihanaa vihreää ja kukkien kukoistusta, ruosteiset "installaatiot" ja muut omituiset värkkäilyt alkavat näyttää hyvältä. Romuromantiikka ja loskasää ei oikein natsaa yhteen.
Vielä joskus tekis mieli matkata myös Venäjälle, mutta länsirannikolla asuvalle se olisikin pidempi reissu...
Ihana matka kuvin Venäjälle. Minulla on vain yksi kokemus parinkymmenen vuoden takaa Viipurista. Minua Venäjä pelotti silloin, mutta en enää varmasti pelkäisi niin. Kuvia jaksaa katsoa pitkään, rumuus se vasta kiinnostaakin. Sen merkitys on avata uusia kanavia, kuten olet itsekin huomannut. Terkkuja sinne rajan tuntumaan.
Minulla olisi kanssa yksi selitys tiilihörskille ja betonimurjuille.
Neuvosto-ajan kommunismin periaatteissa oli että kaikki on valtion omaa. Niinpä kukaan ei viitsinyt panostaa omiin taloihinsa. Ei kunnostettu, ei huolehdittu, koska koskaan ei tiennyt milloin joutuu yhtäkkiä luopumaan asunnostaan ja lähtemään siirtoon esim. hallitsijoiden käskystä.
Pukeudutaanko Venäjällä nykyään siis hyvin, vaikka eikös Neuvosto-aikana pukeutuminen ollut aika ankeaa ja ajasta jäljessä.
-Jussi
Kyllä, Jussi. Venäjällä kaikki pukeutuvat oikein tyylikkäästi. Viimeksi katselin ihaillen vanhaa mummelia, jolla oli upea, pitkä nahkatakki, oikein kauniisti leikattu ja vartaloa myötäilevä. :)
Todella hienot havainnot Ensosta ja venäläisyydestä. Kirjoitat upeasti ja hauskasti!!
Lähetä kommentti