lauantai 9. helmikuuta 2013

Lumen paino

 

Meidän taloomme rakennettiin uusi peltikatto silloin, kun muutimme tänne. Vanha huopakatto vuoti niin monesta kohtaa. Uusi katto on ollut komea, eikä ole ainakaan meidän silmissämme sotinut vanhan talon ulkomuodon kanssa.

Yksi huono puoli siinä kuitenkin on. Se kun on niin liukas ja jyrkkä, sieltä tulevat lumet alas rytinällä.

 

Niinpä meidän radanpuolen ovemme on jo saanut jokatalvisen esteratansa. Oven yllä oleva kattoluiska, joka jatkuu saumattomasti harjalta asti, on mahtava liukumäki suurille lumimassoille. Kun ne tulevat alas kerralla, on lumilapion kanssa enää melko toivotonta yrittää raivata pääsyä portaille.

 

Onneksi pihanpuolen ovesta pääsee kulkemaan. Kuistin harjakatto jarruttaa lumivyöryn tehokkaasti. Niin tehokkaasti, että kuistin katolle kertyy uhkaava jää- ja lumimöykky. Tässä asiassa me joudumme myöntämään virheemme. Tuohon kertyvää lunta pitäisi lapioida pois sitä mukaa, kun sitä siihen tulee, eikä odottaa helmikuun puoleenväliin vain todetakseen, ettei edes rautalapio pysty enää rikkomaan jäätynyttä, pakkautunutta lunta. Hiukan takaraivossa jyskyttää pelko siitä, kestääkö kuisti, sillä sen kantavat rakenteet ovat aika huonossa jamassa ja odottavat uusimista.


Alunperin talossa on ollut eterniittikatto. Samanlainen kuin ulkorakennuksissamme on vieläkin. 70-vuotiaat katot ovat yhä hienossa kunnossa. Niistä ei lumikaan tipu kenenkään niskaan, vaan sulaa kevään tullen pikkuhiljaa ja valuu vetenä maahan.


Kevät. Ihan pian. Tässä on tänä aamuna otettu helmikuun kuva. Enää neljä kuvaa juhannukseen.

21 kommenttia:

Kukkaiselämää kirjoitti...

Oletteko ajatelleet lumiesteiden laittoa? Meillä on peltikatto ja lumiesteet. Jos lunta kerääntyy liikaa esteitten taakse, voi niitä käydä pudottamassa.

Susanna kirjoitti...

On se mielessä käynyt. Mutta emme ole uskaltaneet ajatella, miten paljon niiden laitattaminen kustantaisi. :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Kauniita kuvia joka tapauksessa! Teillä on niin suloinen talo ja nuo piharakennukset, ah!

Rouva Vattu kirjoitti...

Meillä taitaa olla samantyyppistä toi uusi pelti ja sieltä kyllä tulee lumet liukkaasti. Ihan hirvittää, sulalla ei uskalla päästää koiraa yksinään pihalle. Ja meillä kans verannan katolta tulevat lumet köntsähtää suoraan rapuille. Sitä märkää lunta on sitten kiva lapioida :D Vanhalta katolta ne ei taas tulleet millään alas, vikat roikkui kuukausi tolkulla ylimääräisenä seinämänä ja kukaan ei uskaltanut mennä lähellekään. Lumiesteet voisi kyllä olla ihan kätevät.

maiju kirjoitti...

Lumet painona katolla, tiedän tunteen. Meillä vanha huopakatto mökissämme, pelkään koko ajan että tulee jostain läpi. Puolentoistavuoden päästä vasta on aikaa ja rahaa vaihtaa katto.

Cheri kirjoitti...

Saman ongelman kanssa painitaan uuden peltikaton jälkeen. Kuistin katolta täytyy käydä lapioimassa junttaantunut ja raskas lumi pois, mutten tapahtuu romahdus. En usko, että lumiesteiden laittaminen olisi kauhean kallista.

Soja kirjoitti...

Sitä lumiestettähän ei tarvitse laittaa kuin siihen kävelytien kohdalle radan puolelle, muualtahan on vain hyvä, että lumet tulevat alas. Lumieste maksaa n. 125 €/3 metrin paketti kiinnittimineen, mutta en tiedä tuosta asennuksesta, kun konesaumakattoon ei voi tehdä reikiä kuten "tavalliseen" peltikattoon. Toki tarjouksia kannattaa kysyä. Ja meillä on sellainen lumenpudotin, jolla saa alhaaltakäsin pudoteltua lumet. Se on ehkä vähän ylimitoitettu asia kuistin katon tyhjentämiseen, se maksoi 190 €. Sellaisella voisi ehkä tulla tyhjentäneeksi kuistin katon ajoissa, kun se käy alhaaltakäsin suht helposti. Mutta kun meillä sellainen on, niin joutaahan tuo joskus lainaankin, kun eihän sitä käytetä kuin pari kertaa talvessa.

Susanna kirjoitti...

Pitänee jossain vaiheessa tiedustella lumiesteasiaa ammattilaiselta.

Oikeasti me tarvitsisimme kuistin katon hoiteluun vain tarpeeksi pitkät tikkaat, niin tulisi ehkä ahkerammin kiivettyä sinne. :)

Rouva Vattu kirjoitti...

Mä kyllä näin noita teleskooppivartisia lumenpudotushärpäkkeitä paikallisessta Robbarissa 35 eurolla. Vai olikohan se Hong Kongissa. No joku iso halpamarketti.

Susanna kirjoitti...

Jotenkin tuntuisi, että teleskooppivartinen härpäke ei tuo apua asiaan silloin, kun rautalapion kanssa katolla heiluminenkaan ei tuota mitään tulosta. :-P

Ehkä ensi talveksi sitten.

Tiina kirjoitti...

Googletin vähän ihan mielenkiinnosta ja jopas oli keksintö tuo lumenpudotin (sillä on nimikin, "Tarmo"). Aikamoinen peli :)

Tiina kirjoitti...

Lauantai-illan huippuhetkiä nämä tällaiset :D

Susanna kirjoitti...

Eikä! Pakko oli minunkin aloittaa tämä sunnuntaipäivä katsomalla tarmo-videoita! Aika hulvatonta. :D

En silti usko millään, että edes Tarmo pystyisi puolen metrin paksuiseen jääkerrokseen, joka meidän kuistin päällä nyt lepää.

Tiina kirjoitti...

Ei pidä epäillä Tarmoa. Tarmolle on annettava mahdollisuus.

Niina kirjoitti...

HUOH lumi. Meillä on mansardikatto ja lumi jää katon taitoksiin, ja jäätyy sinne ja ellei sitä ajoissa käy pudottamassa. Jos sen sinne jättää tulee jotain kautta sisälle ... vaikka katto on tarkastettu sataan kertaan eikä ole rikki mistään. Just kunnostettu, maalattu ja tarkastettu. Noin reilu kymmenen vuotta vanha peltikatto. Se paine lumesta, jäästä ja vedstä on vaan niin hirvee, että tihkuu peltikaton saumoista sisälle. Siksi , meidän on harrastettava lumenpudotusta. Ennen kuin ehtii patoontua ja jäädyttää kaiken allaan jumiin.
Vanhaa taloa ei vaan saa niin tiiviiksi, ellei tee muovipussiksi :( ja sitä me ei haluta.

Soja kirjoitti...

Ei se Tarmo kyllä siihen jäätyneeseen pysty... Pahoittelen, jos romautin fantasianne :D

Tiina kirjoitti...

:D :D

Pilvi kirjoitti...

Kuka tätä lumen määrääkään olisi osannut ihan näin ennustaa...?

Jenny kirjoitti...

Sama juttu meidän eteisessä, joka on siis talosta ulkoneva osio. Tulee vedet sisään jos ei muista käydä kattoa tyhjentämässä lumesta aika ajoin.

Susanna kirjoitti...

Meillä on itse asiassa melko vähän lunta. Vertaan aina siihen maaliskuuhun, kun saavuimme tänne ensimmäisen kerran. Lunta oli valehtelematta ainakin metri. Nyt ei olla kai puolessakaan vielä. :)

Rouva Vattu kirjoitti...

No juu, ei se varmaan jäävuoreen pure, jos sinne katolle sellainen on jo parkkeerannut.