torstai 28. helmikuuta 2013

Lopussa kiitos seisoskelee


Kävin eilen Helsingissä. Paitsi että sain junamatkalla sukkien varret neulottua valmiiksi, onnistuin myös läpäisemään web designer -tutkinnon. Ja vieläpä ilman moitteen sanaa: tutkintohenkilöt olivat oikein tyytyväisiä lopputyöhöni.

Koulun loppuminen on helpottava asia. Lopputyön kirjallisen osan kanssa oli sen verran työtä, että minusta on ihanaa vihdoinkin saada olla ajattelematta koko asiaa. Olin ajatellut ryhtyä opiskelemaan saman tein jotakin uutta, mutta nyt minusta tuntuu siltä, että haluankin junnata hetken paikallani. Tai ehkä vähän pidemmänkin hetken.

Mutta niin heppoisiksi jäivät kuitenkin tämän koulutuksen tarjoamat www-sivunrakennusopit, etten aio koskaan käyttää itsestäni web designer -titteliä. Se olisi mielestäni loukkaus niitä kohtaan, jotka ovat opiskelleet alaa päivittäin usean vuoden ajan. Pidän yhä itseäni vain graafisena suunnittelijana, joka on hiukan onnistunut päivittämään taitojaan nykyaikaisemmiksi.


Ansaitsin silti mielestäni palkinnon kunnialla loppuun asti suoritetuista opinnoista, joten kävin tänään ostamassa uuden saumurin. Kylläpä tulee sievää saumaa, kuulkaas! Mutta aika monta riepua taidan joutua vielä saumuroimaan, ennenkuin ne pyörähtelevät uudella koneella samaa tahtia kuin vanhalla tutulla. Uuden kanssa tatsi on vielä vähän hakusessa. Tiedossa siis iso pinkka edullista kakkoslaatua!


Vanha ystävä joutuu varmaankin huutikseen tai tori.fihin etsimään uutta kaveria.

30 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Onnea!

Katja kirjoitti...

Onnittelut tutkinnosta ja uudesta kaverista!

Rva Silmusolmu kirjoitti...

Onnea! Sekä tutkinnosta että uudesta työkaverista.
Mä kans melkein ahnehdin graafisen alan tutkintoja jokunen vuosi sitten. Viimeisin, web-puolen tutkinto jäi kesken kun keksin ryhtyä kauppiaaksi. Ja nyt ollaankin niin kiinni nykyisissä hommissa etten ole jaksanut edes harkita opiskelua. Mutta ehkä sitä jonain päivänä vielä.. Vaikka repäisisi ja vaihtaisi ihan kokonaan alaa. :)

Inka kirjoitti...

Paljon onnea tutkinnosta!! Ja uudesta saumurista toki myös : ) Näyttää sievältä tosissaan jo itse masiinakin!

minatra kirjoitti...

Onnittelut :) Web-sivujen rakentamisen ammattimaisuus tullee vasta käytännössä. Aina on hyvä, kun pystyy esittämään konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä on tehnyt. Joskus ne kertovat enemmän kuin monet opintopisteet. Kiva, kun kiitos rennosti seisoskeli sinua odotellen, eikä jäykästi vain seisonut.

Cheri kirjoitti...

Onnea tutkinnosta. Opit ovat selvästi menneet perille, älä ole ollenkaan liian vaatimaton. Ihan liian paljon näkee sivuja, joissa suunnittelu on vähän toisarvoista, joten sillä saralla olisi paljon tekemistä. Onnittelut myös saumurista, toivottavasti teistä tulee pian hyvät kaverit.

Varpasen Asema kirjoitti...

Onnea!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Susanna! Olisin kiinnostunut tuosta vanhasta saumuristasi, jos olet sitä myymässä ja on toimiva peli. Laittaisitko minulle tarkempia tietoja sähköpostilla kutimet at gmail.com, tiedä vaikka päästäisiin tekemään kaupat :)

Sussu kirjoitti...

Millä perusteella valitaan saumuri? En ole ompeluihmisiä mutta mua aina kiinnostaa ammatti-ihmisten suhde työkaluihinsa.

Susanna kirjoitti...

Kiitos onnitteluista kaikille!

Susanna kirjoitti...

Laitoin sinulle postia. :)

Susanna kirjoitti...

Se vasta on vaikeaa! Minun kriteerini olivat, että sen pitää oolla simppeli kone, jossa ei ole mitään erikoisuuksia, mutta sen pitää olla vakaa ja luotettava. Ei saa tuhlautua aikaa säätelyihin. En kuitenkaan omeple kahdeksaa tuntia joka päivä, joten teollisuussaumurille ei ollut tarvetta. Tätä pidettiin hyvänä, kun netissä kyselin muilta ja myös liikkeessä olivat sitä mieltä, että tämä on minulle sopiva kaveri.

Toivottavasti on.

Sussu kirjoitti...

Kiitos kun valaisit :)

Tiina kirjoitti...

Kaksinkertainen *\o/*

Jokihaka Kokkaa kirjoitti...

Onnea!

Nonna kirjoitti...

Onnea onnea! Ihanat sukat!

tarjah kirjoitti...

Onnitteluni tutkinnon suorittamisesta :)

Merja kirjoitti...

Se on ihana tunne, kun tutkinto on suoritettu, vieläpä hyvin ONNEA!!! Onnea on myös luotettavat koneet. Bernina on aina Bernina. Mulla ompelukone 30+ vuotta (sen voi aikanaan jättää perinnöksi.) Bernina 1100 D saumuri lähestyy 9 vuotta, ei kepulainen sekään. Kuuntele sisäistä ääntäni ja pidä rauhasta taukoa opinnoista. Odota, että niihin tulee palo!

Merja kirjoitti...

Lipsahtipa outo ilmaus edelliseen viestiini. Tarkoitin sanoa, että vaikkei saumurini ehkä ihan niitten vanhojen sveitsiäisten veroinen olekaan, on se kuitenkin luotettavuudessaan erilainen kuin aiempi Singerin saumurini. Vastoin parempaa tietoani ostin S:n, koska Berninaedustaja ei suhtautunut minuun asiallisesti. Loppupeleissä kärsin itse ja vaihdoin koneen myöhemmin B:hen.

Mirkka M kirjoitti...

Onnea!

Sara kirjoitti...

Paljon onnea tutkinnosta! Varmasti työ tekijäänsä opettaa ja voit ylpeänä esiintyä Web Designerina. Mitä se tarkkaan ottaen tarkoittaa? Suunnitteletko esim kotisivujen ulkoasuja, logoja..?

Tiina Rönnberg kirjoitti...

Onnea tutkinnon suorittamisesta! Itselleni jäi niin kammotus painopinnanvalmistajan ammattitutkinnon näyttökoepäivistä (ilmeisestikin tuolla samaisessa koulussa), että hetki menee ennenkuin lähden mitään uutta tutkintoa opiskelemaan.

Susanna kirjoitti...

Olisipa muuten ihanaa, että vieläkin koneet tehtäisiin sillä lailla kuin ennen. Eräs käsityöläinen kertoi, että hänen 20 vuotta vanha saumurinsa pelaa yhä kuin unelma. Tätä uutta tuskin voi jättää jälkipolville perinnöksi, vaikka olisikin ihan hyvä vehje muihin verrattuna. :)

Susanna kirjoitti...

Sen pitäisi tarkoittaa sitä, että osaan suunnittelun lisäksi myös toteuttaa niitä nettisivuja. Nyt pystyn toteuttamaan niitä hyvin rajallisesti.

Susanna kirjoitti...

Minulle se englanninkieleinen esiintyminen oli suoraan sanottuna ihan helvettiä. Myös näyttökokeet olivat pelottavia. Vapisin ja hikoilin kamalasti. Tästä lähtien en enää valitse sellaisia opintoja, joissa on mitään kokeita lopussa tai mitään tutkintoja. En minä niillä titteleillä mitään tee, vaan sillä opilla, joka koulusta pitäisi saada.

Susanna kirjoitti...

Kiitos kaikille vielä onnitteluista! :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Jippii - onnittelut! :)

Anonyymi kirjoitti...

Luin lopputyösi nyt uudelleen ja olit ottanut saamiasi korjausvinkkejä varteen, tuotos oli selvästi parempi kuin aiemmin. Kaikkia korjausvinkkejä ET ollut käyttnänyt, mikä oli hyvä sekin. Ei ihme, että sait siitä hyvän lausunnon, hyvää työtä! Hienosti suhtaudut myös koulutuksesi tuomaan "pätevyyteen"!
t. VE

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Aika hienoa, että jaksoit vielä katsoa sen läpi. Sain täältä tosiaan ihan hirmuisen hyviä parannusehdotuksia, joita en itse ollut tullut ajatelleeksikaan.

Tiina Rönnberg kirjoitti...

Itse taas halusin elämäni ensimmäisen ammattitutkinnon ja todistuksen osaamisestani, työstä, jota olen tehnyt jo yli kymmenen vuotta. Mutta olisi mukava, jos näytöt voisi suorittaa jotenkin etänä, vaikka näyttämällä niitä oikeita tehtyjä töitä.