tiistai 22. toukokuuta 2012

Kohujulkkikset Heta ja Pekka


Tänä keväänä minä olen viimein alkanut innostua puutarhan laittamisesta. Viime keväänä mikään pihan kasvillisuuteen liittyvä ei vain mahtunut tajuntaani. Oli niin paljon tekemistä ja kaikki muu oli tärkeämpää. Kun anoppi kiikutti minulle mansikantaimia tai jonkun puskan alun, minut valtasi vain epätoivoinen tunne siitä, etten minä pysty tähän kaikkeen. Siskoni lupasi meille tupaantuliaislahjaksi omenapuun, mutta minulle oli liikaa sekin, että olisin pystynyt miettimään paikkaa yhdellekään puulle.


Mutta onneksi "lahjakortti" oli yhä voimassa, vaikka muutimme tänne jo melkein kaksi vuotta sitten. Eilen kävimme ostamassa kaksi omenapuuta. Toinen on Heta ja toinen Pekka. Oli kamalan vaikeaa ostaa omenapuuta. Minulle olisi ollut tuttuja nimiä vain valkea kuulas ja punakaneli, mutta koska paikallisessa Agrimarketissa oli kaupan pelkkiä hetoja ja pekkoja, ostimme sellaiset ja panimme maahan.

Emme tiedä puiden istuttamisesta yhtään mitään. Nyt luen netistä, että "Heta on suomalainen uutuuslajike, joka pohjautuu MTT:n risteytysaineistoon Lobo x Huvitus 1960-luvun alussa" ja että "Pekka on kohuttu suomalainen uutuus, joka laskettiin kauppoihin syksyllä 1999". Jahah. Tuore kohujulkkis Pekka asuu nyt siis meidän pihallamme.


En ole koskaan ajatellut, mitä kasvien ostaminen kustantaa, mutta silti olen nyt ollut mahdottoman yllättynyt siitä, miten kallista puutarhan luominen onkaan. Pelkkää multaakin kuluu pussikaupalla.

Halusin pensaita talon eteen ja koska anopin pihassa pensashanhikit kukkivat esimerkillisen kivasti koko kesän, lähdin anopin mukana hanhikkiostoksille. Olin ajatellut ostaa ainakin viisi puskaa, mutta en raaskinutkaan. Ostin kolme. Ehkä vuoden kuluttua sitten ostan ne kaksi muuta.


Vadelmapensaitakin minä halusin ja mansikkamaan. Mutta auts, kun kaikki maksaa ihan mansikoita! Vatut jäivät ostamatta. Ehkä ensi kesänä?

Anoppi pelasti mansikkahaaveeni ja kaivoi omasta maastaan minulle paljon taimia. Laitoin mansikat istutuslaatikoihin, jotka nikkaroin paneleista. Ne ovat nyt ihan hölmösti keskellä pihaa, mutta ehkä joskus saamme aikaiseksi ihan oikean mansikkamaan järkevämpään paikkaan lähelle kaivoa. Ehkä joskus saamme ratkaistua senkin, miten 25 metriä syvästä kaivosta nostetaan kätevimmin vettä, eikä meidän tarvitsisi kastella pihaamme vesijohtovedellä.


Olin kuvitellut ostavani myös kaikenmaailman ihania kukkia, mutta enpä taida nyt tohtia niihin sijoittaa enempää rahaa.

Paitsi hinta, myös huonot käyttöohjeet ovat olleet minulle puutarhamaailman suuri yllätys. Minusta jokaisessa myytävässä kasvissa pitäisi olla tiedot siitä, miten se istutetaan, millaiseen paikkaan ja miten sitä hoidetaan. Täysin olemattomat tuoteselosteet eivät kannusta ummikkoa puutarhahommiin.

Olen toki alkanut tajuta, miksi puutarhat rakentuvat useiden vuosien aikana, hiljalleen. Ja minä kun luulin ihan nopsasti vaan loihtivani meille hienon pihan. Luonteeni on aivan liian äkkinäinen ja kärsimätön näin hitaasti etenevälle harrastukselle. No, onneksi kesäkeittiön kanssa riittää vielä puuhaa.

20 kommenttia:

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Ihana kuva tuo ensimmäinen. Osaat myös valokuvata.

Susanna kirjoitti...

Hyvä kamera.

Bambi kirjoitti...

Eikö teidän kaivossa ole uppopumppua? Meillä on pumppu, ja sillä on hyvä kastella, jos on kuivaa. Liiterin nurkalla on vielä nestekontti, sellainen kuutio, johon valuu rännistä sadevedet. Silläkin kastelee tosi pitkään. Niitä saa varmaankin maatiloilta, hinnasta en tiiä... Älkää nyt hyvät ihmiset vesijohtovedellä :)

Kukkien suhteen on hieno asia omistaa iso suku. Vanhemmilla rouville on pihat niin täynnä, että niiden on pakko jakaa kasveja, ja kelles muullekaan niitä tarjotaan, kuin omaa pihaa aloittevalle! ;)

Mervi kirjoitti...

Eläs nyt Susanna, kima oli ihan oikeassa!

Minulla on useamman vuoden vallinnut puutarha-ahdistus: jos olisikin visiota, niin viimeistään budjettiin (tai sen puutteeseen) kaatuu.

Ja sit joka kk kesäaikaan kannan miljoonia kukkakauppaan....

Susanna kirjoitti...

Meillä on pumppu, jonka Sulo sai työkaveriltaan. Emme ole kerinneet perehtyä siihen. Jos pumppu eri riitä, olemme miettineet myös sellaisen perinteisen ämpäri-vinssi-syteemin rakentamista. Kaikki tämä on vaan jäänyt tekemättä, koska meillä on niin kamalasti töitä ollut nämä pari vuotta. Kaikki ajallaan.

Susanna kirjoitti...

Halvaksi tulisi kasvattaa siemenistä kaikki. Mutta jostain syystä minä olen siinä hommassa aivan onnettoman surkea! Salaatitkin kasvatin viime vuonna naateista, jotka jää jäljelle kaupan vihannestiskin salaattiruukuista!

Inka kirjoitti...

Hih, meilläkin on Pekka! Ja sen kaverina on kesäomena Pirja, jotain kohujulkkiksia vissiin sekin. Pekka on monen luotettavan lähteen mukaan syysomena, vaikka lapussa luki talviomena.

Siemenet on toki edullisia, mutta jestas mikä homma esikasvatuksessa on! Kukkien kohdalla varsinkin päätin juuri alkaa suosimaan valmiita taimia, sillä Suomen kesä on niiiin lyhyt.

Mukava seurata pihanne muodostumista puutarhaksi :)

Anonyymi kirjoitti...

Syksyllä, kun sesonki on ohi, kannattaa suunnistaa taimistolle. Kaikkea ei ole enää saatavilla, mutta ainakin täälläpäin perennat -70%, puut -30% ja pensaat -50%.

Vinkin antoi muuan köyhä puutarhuri. ;)

-Pöö-

KAISU kirjoitti...

Juu ei, halvaksi ei tule puutarhan pystyttäminen äkkisiltään. Minäkin käyn ihastelemassa taimikaupoissa kaikenmaailman körhelöitä mutta hintalappu saa usein toisiin ajatuksiin. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa, hiljaa hyvää tulee :)

Susanna kirjoitti...

Kohtalotovereita siis löytyy!

Inka, meidän Pekan lapussa lukee, että se on syysomena! Tuota minä justiin ihmettelen, että miten muut oikein ehtivät kasvattaa siemenistä mitään. Minulla ne kerkiävät ehkä juuri itämään ja saan ne maahan, mutta mitään kukkaa tai vihannesta ne eivät saa aikaiseksi.

Pöö, tuohan on hyvä vinkki! Kiitos!

Soja kirjoitti...

Jos haluat tarha-alpia https://www.viherpeukalot.fi/isot/7500.jpg, sitä saa tulla hakemaan meidän pihalta. Se on perenna, joka leviää helposti ja mie kaivan sitä joka tapauksessa joka kesä pari lapiollista pois kukkalämpäreestä, että muutkin perennat saavat tilaa, muuten se valtaa koko tilan. Mie luulen, että samalla systeemillä vähän kyselemällä saisit ihan ilmaiseksi muitakin perennoja.

Susanna kirjoitti...

Otanotanotan kiitos! Sanot vaan sitten, kun alat kaivaa, niin minä kaarran hakemaan!

Jenny kirjoitti...

Itsekin olen huomenna lähdössä äitini opastuksella, joka näistä puutarha-asioista hieman enemmän ymmärtää, perennaostoksille. Jotain puskaa täytyisi saada kasvimaan laidalle istutettua, mutta minulla ei ole edes mitään mielikuvaa minkätyyppistä haluaisin ja noita perennoja on paljon. Siis hiton paljon!
Itse olen myös hetimullekaikkinyt -tyyppiä ja haluaisin myös loistopuutarhan samantien. Rahapuoli on tosiaan esteenä, mutta ehkä on hyväkin rakentaa sitä pikkuhiljaa niin myös kasvien hengissäpitämistaidotkin saa rauhassa kehittyä. ;)

Katja kirjoitti...

Jos puutarha on minulle jotain opettanut, niin ihan ykkösenä tulee kärsivällisyys. Oikeasti, miten hitaasti kaikki kasvaa.
Ja rahaa kyllä saa palamaan. Syksy on hyvää aikaa laittaa puutarhaa kun taimet tulee alennukseen. Ja hyödynnä tuttavien puutarhoja, aina jää perennoja tai pitää jotain kasvustoa harventaa. Mansikka tekee joka vuosi rönsyjä ja sitä voi laajentaa omilla taimilla. Myös moni puutarhuri lahjoittaa ilomielin ylimääräisiä vadelman taimia. Täälläkin olisi keltaisen vadelman taimia valmiiksi purkitettuna kun en raaski laittaa niitä pois.
Kyllä se puutarha vielä kukoistaa!

Soja kirjoitti...

Mie yritän ens viikolla ehtiä sen verran katsella pihamaata, että kauhaisen kukkapenkkiäkin. Mie sit ilmotan :)

Anonyymi kirjoitti...

Pihaan saa tosiaan rahaa menemään kuin moolokin kitaan. Tänään juuri omilla palstoilla käyskentelin ja mietin aika samoja juttuja.

Sen verran olen havainnut, että perinteiset, maatiaiset perennat ja taimet ovat ainakin meillä olleet kestävimpiä ja menestyneimpiä. Kulloisetkin muotikasvit ja muut erikoisuudet ovat usein kalliita, ja sitten ne kuolevat pois jo samana kesänä tai viimeistään talven aikana.

Evakkosiili kirjoitti...

Niin samat sanat!

Susanna kirjoitti...

Perinteisiä perennopja olisikin mukavinta laittaa, kun talokin on perintinen. Meillä kasvaa hienoa harjaneilikkaa pitkin pihää, villiintyneenä, mutta en tohdi alkaa niitä siirtämään kukkapenkkeihin, sillä tuolla ryteiköissä on maa niin paljon kosteampaa ja multaisampaa. En halua tappaa niitä.

Saikkis kirjoitti...

Muistanko oikein että unohdat helposti kastella kasveja ? Tästä voisi olla apua : http://www.prisma.fi/market/prisma?b_haku.sana=b%C3%B6rdy&additionalParam=L%C3%A4het%C3%A4+kysely&a_Visit%3Ahae=Hae&myymala=Prisma+Lappeenranta&paikkakunta=Lappeenranta&osuuskauppa=EEKOO&pageName=Hakutulos kunnon linkki hirmu mutta kuulostaa ainakin hyvälle. Pohja on siis keraaminen ja kun linnun täyttää vedellä, vesi tihkuu hiljakseen maahan :)

Susanna kirjoitti...

Muistat oikein! Onpa mahtavia BÖRDYJÄ!
:-D