tiistai 3. huhtikuuta 2012

Suunnitelmia

eli Neljän viikon sisustuskuvahaaste, keskeneräisyyttä.


Toimistossa on nyt kaksi valmista seinää ja kaksi keskeneräistä.


Lippuluukun puoleisen seinän minä maalaan samalla violetilla, kunhan saan aikaiseksi riipiä vanhat tapetit irti. Se on tylsää hommaa, ja siksi jaksan vaivautua rapsuttelemaan seinää viitisen minuuttia kerrallaan.

Neljännen seinän kanssa minulla on suunnitelmat vielä hiukan avoimina.


Siinä on nyt keltainen kaakelointi ja pahannäköiseksi muuttunut keltainen maitomaalipinta. Haaveissani on ollut jo kauan saada kotiimme yksi sellainen seinä, joka on toteutettu pienehköistä tapetinpaloista,  kuin tilkkutäkki. Kuvittelin, että marssin rautakauppaan ja pyydän sieltä poistettuja tapettikirjoja, joista sitten saan tarvittavat tilkut ihan ilmaiseksi.

Mutta eipäs se käykään ihan niin helposti. "Ne menevät päiväkotiin", on nykyisin vakiovastaus kaikissa tapetteja myyvissä kaupoissa.


Tein kuitenkin Photoshopilla testikuvan siitä, miltä tapettitilkuttelu näyttäisi. Mutta tätä kuvaa katsellessani tulin siihen tulokseen, että ei sittenkään. Tämä on jo liikaa jopa minulle. Sulo ehdotti, että jos seinän tilkuttaisi vain parista erilaisesta tapetista, se voisi olla paremman näköinen. Niin voisi.

Haudutellaan.



PS. Kukkaniitty-läppälaukun arvonnan voittaja on arvottu, ja voitto osui Titalle. Lohdutuspalkinnon sai Hanna. Molempiin on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä. Kaunis kiitos kaikille, jotka osallistuivat!

14 kommenttia:

Minnikki kirjoitti...

Ihana nähdä joku muukin tapetinpoistohommissa! Saat täydet sympatiani, tiedän (liian hyvinkin) kuinka tylsää se homma voikaan olla. ;)

Ehkä on ihan hyvä idea tilkuttaa seinä vain parista erilaisesta tapetista, ettei silmät sekoa. ;D

Ihana tuo violetti seinäväri! Ja keltainen sopii niin hyvin violetin kavereriksi.

Tervetuloa kurkkaamaan blogiini meidän projektiamme: http://minnikki.blogspot.com/

Jaana/Hattaralandia kirjoitti...

Tilkkutapettiseinä olisi ihana! Entä jos pyydät näytepaloja tapeteista? Itse sain aika isoja mallipaloja, kun suunnittelimme tytön huoneen tapetointia. Leikkasivat suoraan rullista.
Ja minulta löytyy ylimääräisiä palasia Tapettitalon tapeteista. Ainakin punaista Kiurujen yö-tapettia, sekä sinistä hypoteesi-tapettia. Voin lähettää, jos haluat. :)

Saila kirjoitti...

Hyvä tapetinpoistoasu ;-) Tapettitilkkuseinään voisi kans ajatella käyttäväsä sain yhtä sävyä, noista vastaväreistähän tulee tosi levoton pinta.

Jokke kirjoitti...

Minulla on keittiössä tapettipalaseinä. Aika pieni kyllä. Ne palat löytyivät ihan mummon vintiltä (kun kaikki oli pitänyt säilyttää). Jotkin sisustuskaupat myyvät tapettia myös paloina, ei tarvitse ostaa koko rullaa.

E kirjoitti...

Onko mun silmissä sitten vikaa, mutta mun mielestä toi näyttäis kivalta :D Pinkin tapetin mä tosin vaihtaisin.

Mä oon muutaman kerran kysellyt tapettikirjoja, niin mulle on vastattu aina, et mä myöhästyin, joku muu ehti ensin. Ainakin Bauhauksessa saa itse leikata tapeteista näytemalleja mukaan. Ohjeistus on: sen verran, että kuvio näkyy. Näkyyhän se, noissa mun tapetinpaloissa ;D Tuunaan niillä vielä jotain...

Susanna kirjoitti...

Kiitos linkistä, Minnikki. Uusien blogien löytyminen on aina ihna juttu! Tsemppiä remppaanne!

Jaana, tuota juuri mietin, että mahtaisiko näytepaloja saada just vaikka Tapettitalosta. Olisin ihan valmis maksamaankin niistä, kun tarttisin kuitenkin aika paljon. Älä lähetä vielä, minä joudun pohtimaan tuota seinää vielä aika paljon. Mutta jos tulee tarvetta, niin otan kiitollisena vastaan. Huutelen sitten perään.

Saila, jälleen se yöpuku! Mitenköhän aina onnistunkin?

Jokke, hyvä mummo, kun on älynnyt säilyttää. Meilläkin on aika hyvin tapetinjäämät pantu talteen, mutta ovat ihan väärän v'ärisiä tähän tarkoitukseen.

Ei, sinun silmät on kunnossa, meidän muiden silmissä on vikaa. Hmm, missähän olisi lähin Bauhaus...

Minna Enqvist kirjoitti...

Mielestäni myös ehkä hitusen liian räyhäkkä. Oletko miettynyt raitoja?
Tässä on mielestäni aika onnistunut raidoitus:
http://kotoliving.fi/villakettu/?attachment_id=1887

Tsemppiä suunnitteluun. Maalasin muuten oman olkkarini vihdoinkin keltaiseksi, blogistasi inspiroituneena. :)

Susanna kirjoitti...

Joo, tuo Villakettu on onnistunut paremmin, ehkä juju on paremmin toisiinsa sointuvissa tapeteissa. Vaikka onhan tuokin aika levoton loppujen lopuksi.

Mutta onpa ihanaa, että olen voinut olla herättämässä inspiraatiota!

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on myös pyörinyt idea tilkkutapetoinnista, Tirlittanin-blogista sen aikoinaan bongasin. Huomasin, että jos saman sävyisillä tapeteilla aikoo tapiseerata, voi joutua varautumaan pitkään urakkaan, jos ei omasta takaa materiaalia löydy. Tein laskelmia montako palaa menee, jos tekee vähän isommilla( 38x52), kuin tapettikirjan paloilla ja vastaus on monta! Tuo koko olisi helpohko leikata kokonaisesta rullasta, meinaan siinäkin on hommaa. Siispä olen laittanut tämän projektin joksikin aikaa mietinnän alle. Muutama vinkki: Täällä Mikkelissä paikallinen K-rauta myy melko usein vajaita rullia tapetteja hintaan 1-5 euroa ja silloin tällöin avaamattomia, poistuvia rullia samoilla hinnoilla. Euron tapetilla on meidänkin eteisen iso seinä tapetoitu. Täällä myös Carlson antaa palan tapettia mukaan ja paikallinen Ekotori, eli kierrätyskeskus myy remonttiosastollaan vajaita ja kokonaisia rullia pilkkahintaan. meidän päiväkotiin silloin tällöin tulee tulee rapettikirjija ja niiden käyttö askarteluissa on aika minimaalinen...kannattaa pistää varaukseen kirjoja.
Onnea matkaan tilkkuilun kanssa kannattaa yrittää ehdottomasti, uskon, että kävisi teidän kotiin ihanasti. Mulla on muuten 2 avaamatonta rullaa lilaa tapettia mustin hevosen/lohikäärmeen oloisin eläimin kuvitettuna..;)
T: Marja

Anonyymi kirjoitti...

siis tapettikirjoja! Apua mikä kirjoituserhe...Niin, siis ihan turhan panttina ne tapetit mulla, voin laittaa kiertoon jos joku tarvii...
T: Marja

Susanna kirjoitti...

Minäkin aina ratsaan K-raudan poistokorin, jossa noita euron ja parin rullia on. Mutta aargh, kun siellä on melkein pelkästään valkoisia, harmaita ja beigejä.

Terhi kirjoitti...

Ei kannata pyytää tapettikirjoja, kannattaa pyytää tapettinäytteitä, niitä saa lähes kaikista rautakaupoista ihan ilmaiseksi, osassa on valmiiksi leikattuja paloja, osassa saa itse leikata haluamansa pituisen ja toisissa myyjä leikkaa, usein saa koko kuvion ja hieman ylikin ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mieheni työskentelee rautakaupassa ja vaikkei se hänen tilipussistaan olekaan pois niin kyllä se väsyttää kun ilmaista tavraa käydään anomassa..., kyseessä kuitenkin KAUPPA ja tarkoitus tehdä kannattavaa liiketoimintaa. En sano tätä pahalla, itsekin iloiten ottaisin vastaan jos nykymaailmas jotain ilmaiseksi saisi mutten oleta liiketoimintaa pyörittävien antavan mitään ilmaiseksi ja tiedän kertoja jolloin eräskin kauppaketju näin teki ja tuli törkeästi hyväksikäytetyksi siinä. Jokuhan rakensi talonsa osin ilmaisin tarvikkein.

Susanna kirjoitti...

Kyllä se on parempi, että noita poistettuja tapettimalleja tai muuta ylijäämää annetaan ilmaiseksi kuin että ne nakattaisiin roskiin. Esim juuri rautakauppojen noutopihoilla on siirtolavoja täynnä täysin käyttökelpoista "jätepuuta" josta rakentaisi vaikka mitä tai lämmittäisi uuneja monet kerrat.

Jos joku tosiaan onnistuisi rakentamaan talon ilmaiseksi saadulla tavaralla, se olisi minusta kunnioitettavaa. Ja nythän ei siis puhuta mistään varastetusta tavarasta.

Kiitos vaan mielipiteestäsi, anonyymi.