sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kauniin päivän kevennys


Olen siivonnut kolme päivää tätä taloa. Miten voi olla mahdollista, että yksi vaivainen vessaremontti saa aikaan sellaisen kaaoksen joka ikisessä huoneessa? Olen roudannut tavaroita eestaas, imuroinut, luutinut ja pessyt lattioita. Ja sitten lopulta sain levittää puhtaat matot lattioille. Ihana tunne! Meillä ei ole kevään jälkeen ollut mattoja, sillä niitä on pesty pikkuhiljaa. Nyt koti tuntuu taas niin kovin kauniilta, kun kaikki iloisenkirjavat matot ovat paikoillaan.

Tänään tapahtui sellainen ihme, että aurinko riehaantui paistamaan oikein kunnolla, ja niinpä minä jätin vielä työhuoneen siivouksen puolitiehen ja siirryin siivoamaan pihaa. Sekin oli nimittäin kaaoksessa.

Tein myös pyörälenkin Vuoksenniskalle, josta tuo ylimmäinen kuva on. Vihreä pikkutalo on kai leikkimökki. Se on kaunein talo, jonka olen eläessäni nähnyt. Olen koko vuoden odottanut syksyä, jotta voisin hiipiä kuvaamaan mökin. Olin nimittäin varma, että keltaisten vaahteranlehtien sylissä se näyttää kaikkein parhaimmalta.

Tästä pääsemmekin seuraavaan kauneuteen, nimittäin kauniisiin sanoihin, joita Pilvitehtaamon Ti lausui kiertävistä tunnustuksista. Lukekaapa sieltä, ja ymmärrätte, miksi tällä kertaa minunkin on valittava viisi blogia, joille tämä lähtee täältä matkaansa jatkamaan, vaikka yleensä olen hävettävän laiska näitä jakelemaan.

Tunnustus on muuttanut ulkoasuaan matkan varrella ja niinpä minäkin vähän muutin sen värejä, jotta se sopisi paremmin oman blogini maisemaan.

No niin, asiaan! Pitää vastata näihin taas niin kovin jännittäviin kysymyksiin. (Kuka näitä kysymyksiä keksii? Kaipaan mielikuvituksellisempia tehtäviä.)

Lempiruoka: No ei varsinaisesti ole, mutta onnistuin jokunen päivä sitten loihtimaan niin mahdottoman herkullisen sienikastikkeen, että lautasen tyhjeneminen oli silkkaa epätoivoista jäähyväistä.

Lempimakeinen: Dajm-suklaa. Erityisesti se alkuperäinen, jossa kovaa krokanttia on suurin osa patukasta. On se suklaisempikin versio hyvää.

Lempiluettava: Olen aina tykännyt erityisesti romaaneista, jotka kertovat pienten poikien traagisista elämistä. Sellaisia kirjoja on olemassa yllättävän paljon. Näin yhtäkkiä tulevat mieleen Pikku teurastaja, Ystäväni Owen Meany, Kun aasintamma näki herran enkelin, Jos joskus tulisi helle.

Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Yksin ollessani.

Lempielokuva: Miten voisin sanoa vain yhden lempielokuvan, kun niitä on kymmeniä? Sanon tällä kertaa Aamiainen Plutolla.

Ja sitten näihin samoihin kysymyksiin jään odottelemaan vastausta




9 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Ihan punastun sanoistasi. :)

Leikkimökki on hieno! En koskaan saanut leikkimökkiä pienenä ja jo silloin päätin, että jos mulla on ikinä tyttöä, niin leikkimökki on saatava. Melkein ostin jo yhden fb:n myydään-ryhmästä, mutta myöhästyin muutaman minuutin, kun joku kurja ehti huudella sen itselleen. :D

Tiia kirjoitti...

Oi! Kiitos, Susanna! Olen kyllä vilpittömän onnellinen, kun joku täällä blogimaailmassa muistaa pientä blogiani tunnustuksella :)

Tuo leikkimökki on kyllä todella valoittava. Tuossa katossa on sitä jotain. Meidän pihaan muuttaa leikkimökki ensi kesänä ja sormet jo syyhyävät sisustuspuuhiin!

Saara kirjoitti...

Hienoa, että hommat valmistuvat! :) Me vielä odotellaan sitä hetkeä, että uskaltaa laittaa puhtaat matot lattioille.. En tee sitä, ennen kuin viimeinenkin työmies tekee viimeiset hommansa. Ja se saattaa venähtää jouluun... :/

Tiina Konttila kirjoitti...

Onpa tosiaan kaunis talo...

Ja kiitos tunnustuksesta, ilahduin!

Unknown kirjoitti...

Oi ihanaa, kiitos tunnustuksesta! :) Tämän päivän paras...päivä on ollut aika huono muuten!

Ihana tuo pikkumökki -ihan kuin Hannusta ja Kertusta! Oikeastaan vähän pelottava söpöydessään!

Unknown kirjoitti...

hih, pyöräytin haasteen takaisin sinulle: nyt on siellä uudet kysymykset odottamassa!! vastaa, rouva hyvä:D

Susanna kirjoitti...

Ti ja Tiia, minäkin haluaisin päästä sisustamaan leikkimökkiä, vaikkei meillä koskaan tule olemaan niitä pieniä tyttöjä. Tahi poikia.

Saara, minäkin taisin vähän hoppuilla, kun noita vessan kattolistoja ja kynnyksiä tulee vielä miehet laittamaan, ja saan arvatenkin vielä siivota sahanpuruja pois matoista.

Leena, se mökki toisaan on vähän pelottava! Sen takia se varmaan niin viehättääkin. Se ei ole mikään ihan perusleikkimökki. Ja tuyo ympäristö sopii vielä niin hyvin siihen puolipelottavaan tunnelmaan.

Kiva, että keksit kunnollisia kysymyksiä. Tekisi mieli malttamattomana vastata heti, mutta minun on ihan pakko mennä maalaamaan kattolistoja...

Liisa T. kirjoitti...

Moi! Huomasin, että linkki ei toimi. (Ainakaan omalla koneellani ei avautunut kuin tyhjä sivu.) Eli siis tuo "Pilvitehtaamon Ti lausui" -linkki. Ajattelin ilmottaa ku huomasin. :)

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Korjaan.