torstai 24. helmikuuta 2011

Lattioilla tassutellen



Olen neulonut elämäni ensimmäiset villasukat! (Niitä seiskaluokalla koulussa hikisillä puikoilla väkerrettyjä ei lasketa.) Olen kovasti ihaillut ihmisiä, jotka osaavat neuloa, ja minusta jokaisen asemapäällikön ja kartanonrouvan pitäisi osata kutoa sukkia. Villasukkia tarvitaan kylmillä lattioilla ihan päivin ja öin, ja lisäksi minusta olisi ihanaa tarjota vieraille koria, josta voi valita mieleisensä jalanlämmittimet.

Valmistuin henkisesti tähän koitokseen viime kesästä asti, ennenkuin lopulta uskalsin ostaa puikot. Neuloin molempia sukkia yhtä aikaa, kaksilla puikoilla, sillä arvelin, että jos joskus saan ensimmäisenkin valmiiksi, on toisen alusta aloittaminen liian masentavaa. Myös arvelin käsialani muuttuvan matkan varrella niin paljon, ettei sukista voi tulla saman kokoiset. Kahden puikkosatsin tekniikka toimikin hyvin ja vältin molemmat uhat.

Sukankutominen vei minut tyystin mukanaan. Kudin houkutti minua kaiken aikaa, ja siitä oli vaikea pysyä erossa. Lopputulos on minusta hyvä siihen nähden, että en ole kutonut yhtään mitään yläasteen jälkeen. Kantapäästä tuli liian iso ja jalkaterästä liian leveä, mutta onpahan päämäärää seuraavalle parille.

13 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ihanan väriset! Villasukat on ihan parhaat, ja tänä talvena ovat tosiaan kuuluneet jokanaisen vakiopukeutumiseen (kaikkihan käyttää?! : )

Mulla sukan kutominen on jäänyt (ja jää) niihin yläastesukkiin. Tuli niin kiiretä silmukkaa, että jonkun piti aina löysätä kudinta välillä. Mutta suuri arvostus kaikille osaajille! Minä olen vain sukan käyttäjä.

Liisa kirjoitti...

Hienot sukat!

Minullakin viimeiset kutomiskokemukset on yläasteen kässätunneilta ja tavoitteena olisi opetella taito uudestaan viimeistään sitten, kun on se oma vanha talo, jossa tarvitaan villasukkia. Rohkaiseva kuulla, että joku muukin on onnistuneesti tarttunut puikkoihin pitkän tauon jälkeen :)

Inka kirjoitti...

Viehättävät sukat!

Hienoa, että olet koukuttunut ;) Tervetuloa kerhoon!

Kirsikka kirjoitti...

Hienot on sukat! Ja hyvä systeemi tehdä molempia samaan aikaan. Itsellänikin on juuri se ongelma, että yhden kyllä saa valmiiksi, mutta toista ei millään viitsisi sitten enää tehdä. :)

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Iloisen väriset sukat, tietysti :) Kärsin jonkinasteisesta villasukkafetissistä, ja jo monta vuotta oon haaveillut aloittavani sukkien teon. Ystävä on luvannut kädestä pitäen opettaa kantapään teonkin! Mulla kun vaan aina tuppaa se into lopahtamaan matkan varrella, niin en ole viitsinyt aloittaa sukkien tekoakaan. Nimimerkillä Villapaitaprojekti ollut kesken 15 vuotta

Nonna kirjoitti...

Hienot tuli! Ja hyvä idea tuo kahden sukan teko yhtaikaa! Sopisi mullekin, sillä vihaan sitä toisen tekoa, kun pitäisi tulla samanlainen ja saa laskea kaikenaikaa.

Milläs ohjeella teit? Minä tein syksyllä 7 veljestä -vyyhdin ohjeella ja mullakin tuli kantapäästä ja jalkaterästä mielestäni liian löysä. Pitäisi purkaa, mutta ei huvita!

Joko suunnittelet seuraavia?

Reettamon kirjoitti...

Tosi pirteät ja lämpimän näköiset sukat :).

Minulla olisi tässä sama lähtötilanne, kipinä vaan puuttuu. Hyvä vinkki tuo kaksien puikkojen tekniikka.

Purnukka kirjoitti...

Täälläki vasta alkanut neuloja, olen enemmän virkkailija, johtuen ehkä siitä etten MUKA ymmärrä ohjeista mitään. Hyvin olen saanut tehtyä lapsille sukat ja lapaset, jopa pipon omaan päähäni. Ai että, ja kyllä se on sitten menoa, koko ajan tekee mieli tehdä kaikenlaista ;)
Hyvältä näyttää!

Rouva Kukko kirjoitti...

Ihanan väriset sukat ja tosiaan hyvä idea tuo yhtäaikaa tekeminen, säästää paljolta laskemiselta.

Meidän perheessä kulutetaan villasukkia tosi paljon, lattiat kun valitettavasti on vielä niin hirveen kylmät. Onneksi äitini tekee sukat, niin kauan olen onnellinen kun hän vain jaksaa tehdä. Mä en itseasiassa paljon muita sukkia käytäkkään kuin villaisia, lähes aina, joka paikassa, juhlissa en. Paitsi jos on sellaiset juhlat joihin villat kelpaa. Nytkin on kahdet sukat päällekkäin, en kestä kylmiä jalkoja. Yösukat on erikseen. Ja kesälläkin käytän villasukkia, lähinnä vedon takia, kun kaikki ovat on auki ja siten siis vetoa lattioilla. Mutta sellaisia vähän ohuempia, tai säärystinmallisia. En itseasiassa osaisi olla enää ilman, jalat tuntuvat voivan paljon paremmin villasukissa.

Anonyymi kirjoitti...

moikka!
minäkin opettelin sukkien neulomisen vasta tässä vähän vanhemmalla iällä...käsityötunneilla "luistin" ja neuloin tutut ja turvalliset tumput :D
sukkien neulominen on mukavaa ja joutuisaa puuhaa,pian alat varmaan kaivata haasteita enemmän neulomiseen ;)
-saia

Susanna kirjoitti...

Anne, tottakai kaikki käyttää. Mullakin tuli koulussa niin kireää neuletta, että puikot vaan kirskui samaa tahtia kuin omat hampaat.

Liisa, aloita ne sukat nyt jo. Et sinä sitten enää ehdi, kun se talo löytyy!

Inka, hyvä kun kommentoit. Olen yrittänyt muistella, mikä sen sinun blogin nimi on, kun olen sen jotenkin hukannut. Nyt heti lyöttäydyin lukijaksi, ettei huku enää uudelleen.

Kirsikka, hyviä ideoita tulee, kun tarpeeksi pitkään etukäteen asiaa pähkäilee. :-)

Purppura, villapaita on niin valtava, että minulla ei varmasti riittäisi into edes yhteen hihaan. Kokeile vaan rohkeasti sukkia!

Nonna, sillä samalla ohjeella tein minäkin! Ja anoppi tekee myös, mutta sanoo, että hän kaventaa varren jälkeen niin, että kun varressa on 12 silmukkaa/per puikko, niin jalkaterässä vain 10 s/puikko.

Seuraavaksi ajattelin kokeilla jotain tossuja. Vierastossuja pitäisi olla aika monet.

Reettamon, toivottavasti esimerkkini saa kipinäsi syttymään. jos minä pystyin, niin puystyvät muutkin!

Purnukka, minäkin luulin, ettei niistä ohjeista voi ymmärtää mitään. Ymmärsin kuitenkin, jopa se pelottavan kantalapun.

Rouva Kukko, samaa maata ollaan. Kesälläkin minulla on univillasukat jalassa. Tavallisia nilkkasukkia en esimerkiksi edes omista.

Saia, minäkin ajattelin uskaltaa kokeilla niitä lapasia myös. Ala-asteella taisin lapaset neuloa viimeksi.

Tiia kirjoitti...

Oi miten pirtsakat! Ja kivat pitkät varret. Kelpaa tassutella kylminäkin talvipäivinä. Itse olen neulonut tumppu- ja kaulaliinaosastoa "kantapääkammon" takia... Mutta ehkä jonain päivänä tartun toimeen ;)

Anonyymi kirjoitti...

Upeat sukat!

Kudon paljon sukkia ja aina teen molempia yhtä aikaa kaksilla puikoilla. Ei tarvitse olla koko ajan laskemassa kerroksia..

Jalkaterän saan sopivaksi kutomalla jalan päällispuolen joustinneuletta (kahdella puikolla 2o 2n).

Hyvää talven jatkoa ihanalle asemallesi!

Tallukka