keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Herbaario makuuhuoneessa



Minulla on hallussani kaksi herbaariota, siis kuivattujen kasvien kokoelmaa, eli niitä, mitä koululaiset ennenvanhaan keräsivät kesälomillaan. Toisen on koonnut äitini ystävätär 50- ja 60-lukujen vaihteessa ja toisen joku neiti Wittmann 20-luvun lopulla. Ne ovat ihania. Jotkut kasveista ovat säilyneet ihan uskomattoman hyvinä. Kuvassa oleva violetti Lythrum salicaria eli rantakukka on poimittu 20.6.1960 Hollolan Heinlammelta. Syvänpunainen Matthiola incana eli lörkoja (guuglettamalla selvitettynä tarhaleukoija) on kasvanut puutarhassa Nokialla elokuussa 1927.

Minusta on ihmeellistä, miten tämä koulutehtävä on itsepintaisesti pysynyt opetusohjelmassa vuosikymmenet. Täsmälleen samanlaisia ovat molemmat kokoelmat, paksuja pinkkoja, jotka on koottu nauhoilla solmittavien pahvikansien väliin. Jokainen kasvi on prässätty ja teipattu paperiarkille ja oikeaan alakulmaan on sievästi liimattu lappu, joka sisältää kasvin latinalaisen ja kotimaisen nimen, luokituksen ja kasvupaikan, kerääjän nimen ja päiväyksen. Ja ikäeroa näillä kokoelmilla on 30 vuotta!

Milloin näitä lakattiin keräämästä? Onko lukijoissani ketään, joka vielä on oman herbaarionsa joskus koonnut? Pitäisikö nykyajan koululaistenkin paneutua kasvikuntaamme tällä hartaudella?

Ja sitten pieni järkytys... älkää säikähtäkö! Minä askartelin näistä ikivanhoista kuivatuista kukista tauluja makuuhuoneemme seinälle. En sentään tuhonnut niitä hyvin säilyneitä, vaan valitsin sellaisia kasveja, jotka olivat vaurioituneet tai irronneet papereista. Lisäksi tarvittiin yhdeksän halpaa kehystä, vähän limenvihreää maalia ja vihreää kartonkia. Olisi myös tarvittu huolellisuutta ja kärsivällisyyttä, jotta taulut olisi saatu tismälleen siisteihin riveihin seinälle.


16 kommenttia:

Purnukka kirjoitti...

Mielestäni nämä pääsevät arvoonsa tuossa seinällä :) Parempi että niillä on käyttöä. Ihania aarteita :)

morso kirjoitti...

Hei, siskoni keräsi 15 vuotiaana kasvit, minä enää en. Eli kerääminen taukosi joskus 70-luvun puolivälin paikkeilla tai jälkeen. nykyisin nuorte taas koulusta riippuen keräävät kasveja, ainakin opettelevat tunnistamaan ja opettelevat keräämisen ja kuivattamisen tekniikan. Määrät ovat pienempiä. Tyttäreni keräsi 30 kasvia, poikani ei tarvinnut kerätä. Tehhtävän saa nykyisin suorittaa myös valokuvaamalla.

Lettu kirjoitti...

Aivan ihanat!!!
Ja vielä tuonne jo vanhaan juttuun, että mulla on kans sama ongelma nuitten valkosten sisustusten kans. Siksi tykkäänkin sun blogista kun teillä EI ole valkoista. Mulla ei oo sisustusblogi, mutta meillä ei mun mielestä oo kovin paljon valkosta. Makkarissa on vaaleat seinät, mutta värikkäät tekstiilit (niitä nyt en oo juuri kuvaillu). Olohuoneessa on punainen seinä ja oranssi matto. :) Tykkään enemmän tavaroista, joilla on tarina kuin jostakin tietystä sisustustyylistä, säännöistä ja väriopeista. :)
Siksi sun kollaasikin on täydellinen, koska se ei ole viivottimella ja vatupassilla vedetty. :)

Aseman laidalla kirjoitti...

Minusta nuo ovat aivan mahtavia! Harmi vaan, ettei nykyaikana niitä taideta kouluissa oikein kunnolla tehdä. Silloin tällöin olen poikien koulussa tekemän "yhden sivun" version tallettanut, mutta ei meilläkään ole kuin 3 sivullista tallessa;( Itse en muista, että olisi minun kouluaikana edes tehty.
Sinulla taitaa olla oikeat aarteet hallussasi!

Unknown kirjoitti...

Tosiaan upeasti säilyneet värit noissa kasveissa!

Kyllä nykyäänkin kasveja kerätään ja prässätään, mutta tuollaista isoa omaa kasvistoa ei ilmeisesti koota. Nyt ala-asteikäiset tyttäreni ovat kummatkin keränneet kasveja, mutta toimeksianto on koululta ollut muutaman kymmenen eri kasvin luokkaa. Hienoja nekin!

Susanna kirjoitti...

Purnukka, niin minäkin perustelin tätä askarteluani. Mietin kyllä pitkään, että raaskinko vai en.

Morso, kiitos! Ihanaa, että sain vastauksen hetipaikalla.

Lettu, se oikeasti ON vatupassilla vedetty! :-D
Olikohan vatupassin kuplassa joku vika...?

Aseman laidalla ja Anne, onhan sentään kiva, että koululaiset keräävät edes pikkuruiset kasvimäärät vielä nykyäänkin. Mahtoivatkohan entisajan kasvinkerääjät inhota koko tehtävää, kun kesälomallakin piti muistaa kouluhommia tehdä?

Lettu kirjoitti...

No, sitte se vika on nuissa kehyksissä! :D Eikä se ees oo vika.. :)

Unknown kirjoitti...

Joo, monessa peruskoulussa kerätään vielä pieniä kasvistoja.
Opettajakoulutksessa kerättiin vähän laajemminkin. Eräopaskoulutukseen ja metsäinsinöörin koulutukseen kuuluu ihan kunnon kasvistot.

Minna kirjoitti...

Minä myös tein kasvion, se piti tehdä yläasteella kesäloman aikana. En nyt muista, oliko 7. ja 8. luokalla, mutta siitä on nyt noin 6 vuotta aikaa? :)

Ceraci kirjoitti...

Minäkin keräsin kasvion 90-luvun lopulla yläasteella ollessani. Olisiko ollut jotain 70-80 kasvin luokkaa, mitä keräsin. Vähimmäisvaatimus taisi olla 20 ja kaikki siitä enemmän (ja oikein tunnistetut) nostivat numeroa ylöspäin. Mikäpä siinä, kun tykkäsin jo silloin kasveista ja puutarhuroinnista. :)

Hienolta näyttää seinäherbaario. :)

AnniP kirjoitti...

Hienoja ovat seinällä! Meilläkin kerättiin, 10 vuotta sitten luonnontiedelukiossa kasviot. Että ei tuo ihan kadonnutta perinnettä taida olla.

Susanna kirjoitti...

Onpas hauskaa, että herbaariot eivät olekaan sukupuuttoon kuolleita juttuja. Minä en ole koskaan joutunut keräämään, en edes yhtä kasvia.

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Meillä oli mökillä eli äidin synnyinkodissa äidin 50-luvulla keräämä herbaario jonka isoveljeni epähuomiossa nakkasi roskiin pari vuotta sitten. Sai kyllä kuulla jupinaa aiheesta jälkeenpäin...

Valkoisesta sisustuksesta vielä sen verran, että mulle henkilökohtaisesti vielä hirveämpää on beige sisustus. Mun mielestä se "beeeessshhhi" on täysin mielikuvituksettomien ihmisten sisustus"väri". Yök. Mutta kukin viihtyy missä viihtyy, kunhan on oman näköistä :)

Susanna kirjoitti...

Voi onnetonta velipoikaa! :-)

Noita beigejä ei nykyisin sisustuslehdissä juurikaan näy, mutta olen kyllä samaa mieltä. Beige on aina ollut suomalaisten perussynti. Minusta beigejä koteja on pääasiassa niillä, jotka eivät sisusta kotejaan, vaan pelkästään kaulustavat. Kaikilla kun ei ole tämän sortin intohimoja...

Unknown kirjoitti...

Toi kalustuksen ja sisustuksen ero oli loistava huomio! Alan käyttämään. Olen aina inhonnut beigeä -niin kalustuksessa kuin vaatetuksessakin. Arvaat varmaan minkä värinen pönttöuuni uudessa talossamme oli muuttaessamme?:P

Anonyymi kirjoitti...

Biologian perusopinnoissa kasvituntemus suoritetaan herbaarion keräämisellä (90 lajia / 1 op!). Eli kesä menee prässätessä heiniä;-)