sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Miten tänne päädyimme eli kertausta uusille lukijoille


(Kuvat: Senaattikiinteistöt)

Blogi on saanut ihanasti uusia lukijoita viime aikoina ja on ehkä paikallaan kertoa tiiviisti, miksi me tänne itärajaiselle asemalle päädyimme asumaan.

Minä muutin vuokralle Oriveden asema-alueelle vuonna 2002, koska ihan vaan mielistyin siihen paikkaan ja tarvitsin kodin. Mielistyminen kasvoi nopeasti rakkaudeksi ja syntyi haave ikiomasta rautatierakennuksesta. Kun Sulo ilmestyi elämääni, taisin istuttaa haaveensiemenen myöskin hänen sydämeensä. Pitkään se olikin vain haave, jonka ei koskaan uskonut toteutuvan.

Kun Senaattikiinteistöt ilmoitti aikovansa myydä kaikki vanhat asemarakennukset, olin jokseenkin paniikissa: jos emme nyt saa ostettua omaa asemaa, emme saa sitä koskaan. Kiertelimme paljon vaanimassa asemia sekä Pirkanmaalla että Sulon kotiseudulla Etelä-Karjalassa. Senaatti myi asemia pienissä erissä ja jatkuvasti piti olla vahtimassa, mitkä asemat milloinkin ovat kaupan.



Kun tämä meidän asemamme tuli myyntiin, emme tyytyneet enää vain vaanimaan pihalla, vaan pyysimme näytön. Oli toimittava nopeasti, sillä tarjousten jättöaika läheni. Kävimme tutustumassa taloon viime maaliskuussa ja sen jälkeen minun pääni ei lakannut suhisemasta. Vaikka ympäristö ei minua viehättänyt melu- ja hajuhaittoneen, rakastuin taloon heti. Se oli kaikkea sitä, mitä olin toivonut.


Siitäkin huolimatta, että katto vuoti ja osa huoneista oli tupattu täyteen tavaraa, näin meidät tässä talossa ja talon meidän näköisenä. Tämä asema oli pakko saada! Sulon piti miettiä omaa kantaansa hiukan kauemmin, sillä hänen oli jätettävä työnsä. Epävarmuus tulevasta oli aika iso.

Kaupat tehtiin toukokuussa. Koska asemalla oli vuokralainen, meidän piti odottaa lokakuuhun saakka, ennenkuin pääsimme itse asettumaan taloksi. Meidän onnemme oli se, että vuokralainen oli itse jo irtisanonut vuokrasopimuksensa, emmekä me joutuneet siihen kaameaan tilanteeseen, että olisimme joutuneet antamaan hänelle lähtöpassit. On surullista, miten ihminen, jolle on aikoinaan luvattu "saat asua vaikka lopun ikääsi tässä" ja joka on omin varoin kunnostanut taloa, joutuu etsimään uuden kodin. Vuokralla asuminen on aina epävarmaa.


Jäähyväiset vanhalle kodille, lähdössä kohti uutta.

Siksi mekin oman talon halusimme. Oma määräysvalta, varmuus ja turvallisuus. Mutta miksi juuri rautatieasema? Olemme paljon katselleet myös muita myynnissä olevia taloja vuosien aikana. Etuovi.comissa on notkuttu jokusia tunteja ja etsitty ihania vanhoja unelmataloja. Mutta kun verrataan vanhaa rautatieasemaa ja jotakin muuta vanhaa hirsitaloa, huomataan usein, että rautatierakennus on jyhkeä ja jämerä ja pysynyt suorassa kaikki vuosikymmenet. Moni muu talo on painunut ja kallistunut ja hapertunut. Meidän hintahaitariimme mahtuvat talot olivat järjestään kamalia mörskiä, joissa yleensä ei ollut edes kattoa. Rautatierakennukset rakennettiin laatutavarasta, joka on kestänyt hienosti aikaa.

Meidän asemamme isoja plussia olivat oma rauha (naapurit kaukana, ympärillä vain metsää) ja se, että talo oli liitetty kaupungin vesi- ja viemäriverkkoon. Lisäksi talossa oli asuttu, joten se oli sisäänmuutettavassa kunnossa. Kuitenkaan täällä ei oltu tehty pahoja uudistuksia, ja kaikki uunit olivat käytössä ja kunnossa.

Uusi koti, aika tutun oloinen.

Kuitenkin Senaatti myi näitä rakennuksia edullisesti. Ei niin edullisesti kuin Kapiteeli vuosituhannen alussa, mutta edullisesti kuitenkin. Tämän valtavan aseman hinnalla olisimme saaneet näiltä seuduilta pikkuisen lautamökin.

Melkein kaikki asemat ovatkin menneet kaupaksi, mutta on Senaatilla vielä muutama kaunis helmi jäljellä. Ja sille, jolla on rahaa ihan hirveästi, on tarjolla jotain ihan huikeaa: kliks!

Kotimme menneistä ajoista meillä ei vielä ole paljonkaan tietoa. Talo on rakennettu vuonna 1936 ja toimi asemakäytössä 60-luvulle saakka, jolloin henkilöliikenne täällä lakkasi. Sen jälkeen se on ollut tyhjillään tai vuokrattuna.

19 kommenttia:

morso kirjoitti...

Hei, edelliseen vielä: ei tarvi kaataa kaikkia koivuja, päätätte, mille alueella haluatte omput mansikat ym, ja raivaatte niille riittävästi tilaa, ja muualle voi jättä niitä koivuja sittn enemmän pystyyn. Meillä on n. 1400 neliötä tonttia, 12 isoa koivua ja pari pientä. Viime keväänä kaadettiin 2 isoa ja 1 pieni pois, eikä se mäy oikeastaan missään muussa kuin yhdessä kohtaa lisääntyneenä nurmen kasvuvauhtina.

Tiina Konttila kirjoitti...

Voi hyvä luoja, en ole tiennytkään haluavani asua jollain bunkkerisaarella! Nyt heti lotto vetämään, tuohan olisi aivan huikea "kakkosasunto" ;D

Ja tuollaisen takia voisi melkein kuvitella muuttavansa takaisin pääkaupunkiseudulle...

Virpi-Ilona Hongisto kirjoitti...

Vanhalla asemalla voi vieläkin aistia odotuksen tunnelman. Lempäälän vanha asema toimii käsityökeskuksena. Siellä käydessäni kuvittelen tyylikkään rouvan kopisevissa kengissään, hatussaan ja matkalaukussaan odottelevan junan saapumista. Kenties Helsinkiin asti?

Tiina Konttila kirjoitti...

Niin ja asemarakennuksia olen aina ihaillut, ovat tosiaan jykeviä mutta myös kauniita :)

Unknown kirjoitti...

Kiitos postauksesta! Minäkin haaveilin aina lapsesta asti asemarakennuksesta. Yhtä pientä tavoiteltiin, meni ohi. Päädyimme radan varteen katselemaan radanvartijan mökkiä, vaikka oma talomme ei VR:n rakennuksia olekaan. Koska tämä on kuitenkin aivan radanvartijan mökin vieressä, aion joskus lisätä tähän samanlaiset puuleikkaukset kuin tuossa mökissä. Eläkkeellä siis:P

Talonne on hurjan mielenkiintoinen! Paljonko neliöitä ja huoneita? Luojan kiitos teillä ei ilmeisesti ole vielä lapsia -tuossa vaiheessa tuollaista unelmaa jaksaa vielä elää ja työstää! Me itse hoidimme homman vähän "väärässä järjestyksessä" nimittäin.

Onnea matkaan! Seuraan todella suurella mielenkiinnolla, mitä teette ja keksitte ja jaksatte. Tule vastavierailulle blogiini!

Unknown kirjoitti...

Ja tosiaan: olen asunut yhden kesän vastaavan tyyppisellä saarella kuin tuossa linkissäsi. Suomen linnan toisella puolella vain. Arvaa kuinka kateellinen olen sille, joka tuohon saareen päätyy?

Kuitin koivu kirjoitti...

Aivan mahtavia rakennuksia on kyllä myynnissä. Itse asutaan sata vuotta vanhassa kaupunkipuutalossa. Samoihin aikoihin on rakennettu moni asemakin. Työn laatu on ollut tuohon aikaan todella korkealla. Meidän asunto oli ennen meitä jaettu kahtia ja molemmat olivat vuokrattuja. Mitään kummempia remontteja ei oltu tehty ja sekin mitä oli tehty oli helposti purettavisssa. Tosin hommaa oli kyllä siinäkin. Vuokralaisten irtisanominen olikin sitten ihan oma episodinsa. Toinen lähti kolme kuukautta ennen määräpäivää. Lähtiessään heitti kaiken roskiinmenevän irtaimiston mielenosoituksellisesti pihalle. Toinen lähti viimeisenä päivänä jättäen kaikki vuokransa maksamatta.

Jake kirjoitti...

Olisi upea kunnostaa Rysäkarista venäläisille turisteille suunnattu pelikasino linnoitusteemalla juoksuhautoineen ja bunkkereineen. RAY:llä olisi varmasti mahdollisuus saada lisenssit ja rahoituskin hoituisi. Harmi kun itsellä on niin vähän kontakteja sekä taitoa tällaisiin projekteihin liittyen, että toteutukseen tämä haavekuva ei ennätä.

Aseman laidalla kirjoitti...

Täällä taas yksi uusi lukija! Ihana kuulla historiikki lyhykäisesti ! Me asumme niinikään yhdestä Suomen asemarakennuksista täällä Kainuussa ja täytyy sanoa, että tämä on se KOTI isolla koolla. Etsimme taloa 3 vuotta ja kun tämä tuli myyntiin, se oli menoa eikä meininkiä. Meidän onneksemme (tai epäonneksemme) edelliset olivat remontoineet talon jo pari kohtaa lukuunottamatta valmiiksi. Onneksi ajan henkeä kunnioittaen. Talomme on kenties VR:n asemapäällikön entinen talo tai sitten rakennusmestari, rak. 1941. Mene ja tiedä. Kovin on vaikea saada historiatietoja talosta. Mutta hyvä täällä on asua ja elää, joten ymmärrän hyvin teidänkin intohimonne!
Mukavaa sunnuntaita!
-Satu Aseman laidalta-

Eva-Liisa kirjoitti...

Täällä kans yksi lukija jotka hiukan aikaa sitten löysi blogisi, ja nyt tulin uudemman kerran ajan kanssa. Ihana historiikki ja kävin eilen illalla silmäilemässä vanha blogiasi myös. Täytynee kunhan enemmän aikaa järjestyy lukea molemmat blogisi läpeensä.

Mukavaa uutta viikkoa sinne radan varteen.

Ai niin,Piken blogista tänne osauduin.

Jutta kirjoitti...

No huikeaa tosiaan, olenkin aina haaveillut omasta tulenjohtotornista ja betonibunkkereista! ;D

Näköjään Oulun lähistölläkin ollut asemarakennuksia myynnissä, en ole tuollaisesta mahdollisuudesta tiennytkään. Ja mukava muutenkin kuulla lisää kokemuksistasi, vaikka olen varmaan jo pari vuotta seurannut blogiasi.

Susanna kirjoitti...

Morso, kaikki suuret koivut sijaitsevat talon läheisyydessä, ja sitten muu tontti on kitukasvuista kuusikkoa ja lepikkoa. Olisikohan hyvä idea raivata tuota ryteikköpuolta mansikkamaan tieltä pois? Mansikat taitavat tarvita aika paljon valoa.

Pilvitarha, minustakin tuollainen saari olisi ihan ehdottoman hyvä syy asua Helsingissä.

Ilona, Lempäälän käsityökeskusta olen joskus käynyt kurkistelemassa. Lempäälässäkin oli pieni rautatiemökki myynnissä. Meidän asemalla ei aisti hienoja rouvia valitettavasti, vaan enemmän sellaisia lätsäpäisiä ja lantsarijalkaisia äijiä.

Susanna kirjoitti...

Leena, tässä on neliöitä 207. Talo on jaettu asunnon puoleen (2h+k) ja asemapuoleen: toimisto, odotussali, lämmin makasiini ja kylmä makasiini. Pitänee laittaa vielä pohjapiirrostakin tänne katseltavaksi.
Lapsia meillä ei ole, emmekä niitä suunnittele tulevaisuudessakaan. Minä en ihan oikeasti ymmärrä niiden ihmisten energiamäärää, jotka hoitavat lapsensa, remppaavat ja sisustavat ihanasti kotiaan, ompelevat siinä sivussa ihania vaatteita niille lapsilleen ja vielä rakentavat täydellisiä nukkekoteja. Ja käyvät töissä.

Kuitin koivu, meitä peloteltiin todella paljon silloin talon ostovaiheessa sillä, miten vuokralaisesta tulee takuulla ongelmia. Saimme jatkuvasti kuulla Miina Äkkijyrkkä-tarinoita ja minä kauhuissani luin netistä millaista hankaluutta vuokralaiset voivat halutessaan aiheuttaa. Meillä kaikki sujui sitten onneksi ihan hyvässä järjestyksessä.

Susanna kirjoitti...

Jake, aika hulppea suunnitelma. Itse tekisin saaresta oman pikku paratiisini, mutta kyllähän se varmaan johonkin tuollaiseen kaupalliseen käyttöön vielä päätyy. Mahtaisikohan se lottovoittokaan riittää tuon ostamiseen.

Aseman laidalla, onpa hienoa saada tänne joku muukin asemanomistaja! Tulen varmasti tutustumaan sinun blogiisi.

Liisa, ihan hienoa, että jaksoit lueskella vanhojakin juttuja. Tätä blogittelua on harrastettu nyt sen verran, että ei kai kukaan uusi lukija ihan kaikkea jaksakaan läpi kahlata.

Jutta, ihme, ettet ole kuullut näistä asemarakennuksista. Kun Senaatti pani näitä myyntiin, siitä kerrottiin joka lehdessä. Ehkä minun silmäni nappasi uutiset kärkkäämmin, kun oli niin tärkeä asia mulle.

Huh.... huomasinhan nyt kaikki kommentit... on niin mukava yllätys, kun te kommentoitte näin aktiivisesti! Kiitos!

Heidi kirjoitti...

Hei!
Ihana kyllä tuo teidän uusi kotinne! Mie olen varmaan ainakin vuoden verran ihaillut siun sisustustyyliäsi. Sen vanhan kodin värimaailma oli todella herkullinen ja uudestakin on tulossa ihana. Mielenkiinnolla olen lukenut siun remppakertomuksia. Ostimme mieheni kanssa Lappeenrannasta hirsitalon vm 1932 tuossa loppuvuodesta. Melkoinen projekti edessä, mutten olisi voinut kuvitellakaan uutta taloa. Siun blogeista olen valanut itselleni uskoa, että itsekin voi sitä remppaa tehdä mahdollisimman paljon ja tehdä omanäköiseksi koti. Vaikka myö ollaan aikaslailla ummikoita vielä. Opiskelemalla ja tekemällä oppii :) Mutta kiitoksia oikein mielenkiintoista kirjoituksista!

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

kiva blogi!

Ei teitä sitten kiinnostanut ostaa tuota Oriveden asemaa..?

Oon palannu noille Senaatin sivuille jo noin 20 kertaa (kiitos sinun;)) tuo Haapamäen asema on hieno! ja moni muu, mutta se on lähin:)

-Tessa-

Susanna kirjoitti...

Heidi, kylläpä tuli mukava mieli viestistäsi. Paljon onnea teidän kotiprojektinne kanssa, tekemällä oppii!

Tessa, Oriveden asemarakennuskin oli myynnissä, mutta se myytiin suoraan kaupungille ilman tarjouskilpailua. Ne talot, joissa me asuimme, olivat olleet yksityisomistuksessa jo kymmenisen vuotta. Nyt siellä on vielä yksi orivetinen talo myytävänä, mutta siellä ei ole lainkaan vettä eikä viemäriä. Sijainti tosin on ihana ja talokin oikein kiva. Käytiin siellä näytössä kyllä.

Maija kirjoitti...

Jos talonne historiasta olette kiinnostuneita, paljon saattaa selvitä käynnillä rakennushistorian osaston arkistoon (suljettuna muuton vuoksi toukokuuhun asti). Museoilla on ihan valtavan suuri asiantuntemus omista erikoisalueistaan, näytteillä museossa on vain pienen pieni murto-osa siitä kaikesta. Eli Suomen rautatiemuseosta Hyvinkäältä kannattaa myös kysellä.

Samaten Rakennustaito- tai Arkkitehti-lehdistä voisi hyvällä tuurilla löytää jopa rakennuspiirustukset. Olen melko varma, että kunta on tilanpuutteen vuoksi hävittänyt kaikki asemarakennusta koskevat asiakirjat jo aika päivää sitten.

Ihana blogi sinulla! Minullekin tulee tällainen, kun päästään täältä kaupungista pois.

Susanna kirjoitti...

Kiitos Maija vinkeistä! Talon historiaa pitää ihan ehdottomasti saada selville, ja jos vaan aikaa olisi, niin ryhtyisin selvittelemään heti. Rautatiemuseossa meidän on pitänyt käydä jo vaikka kuinka kauan, mutta koskaan ei muka olla ehditty.

Onnea kaupungistapakenemisprojektiin!