Lemmikin omistamisen tuska ja onni

Kerttunen. Nippunen. Peppunen. Pupunen. Kerttu Einari Lintunen on ollut ilonamme nyt yli vuoden ja jokainen kerta, kun se tuppaa pikku nekkunsa esiin, sydämeni sulaa lätäköksi. Kun tulimme silloin Helsingin Käsityökorttelista kotiin keskiyöllä ja Kerttu istui valveilla kopissaan, en olisi parempaa kotiintuloa voinut kuvitellakaan. Se tähyili ylöspäin ja minä kuvittelin sen sanovan: "Ota lyliin, äiti!" Joskus sitä tekisi vaan mieli rutistaa ja halata, mutta joudun tyytymään vain siihen, että annan sen kiipeillä sylissäni ja tunkea kainalooni.

Nyt keski-iän ylitettyään se on muuttunut rohkeammaksi tutkimaan paikkoja, eikä enää viihdy iltaisin huvipuistossaan, vaan juoksentelee mielummin pitkin lattiaa. Sydäntäni lämmittää, miten se vapauden huumassaan ryntäilee ympäriinsä, mutta palaa aina nopeasti takaisin helmoihini turvaan. Se on selvästi muuttunut seurallisemmaksi ja rauhallisemmaksi.

Mutta seesteisyyden ja rohkeuden lisäksi keski-ikä toi mukanaan myös vaivoja. Kertun oikeassa silmässä on ollut vikaa maaliskuun puolivälistä saakka. Se pitää sitä kiinni. Melkein aina, kun se tulee esiin pesästään tai puuhailee omassa kopissaan, on sen toinen silmä kiinni tai sirrillään. Silmä aukeaa kyllä ilmeisesti adrenaaliryöpäytyksestä heti, kun kaveri pääsee vapaana juoksemaan tai syliin, mutta viimeistään seuraavalla tapaamisella silmä on jälleen ummessa.

Veimme Kertun jo kertaalleen eläinlääkäriin. Se matkusti reippaasti kylmälaukussa koko pitkän viidentoista minuutin automatkan ja jähmettyi käsiini aivan esimerkillisen liikkumattomaksi lääkärin tutkiessa sen silmät. Mitään vikaa silmästä ei kuitenkaan löytynyt. Saimme antibioottivoiteen siltä varalta, että kyse olisi silmätulehduksesta, mutta sen laittaminen vaikutti pahentavan asiaa. Olemme hoitaneet silmää tipoilla, mutta viikot kuluvat ja mitään muutosta ei tapahtu.

Silmätipan laittamisen jälkeen lapsen koko olemus muuttuu rähjäiseksi, mutta kun se saa suittua itsensä kuosiin, se näyttää taas oikein kauniilta. Terveen silmän ja ongelmasilmän ero on vain siinä, että toinen pullottaa normaalisti ja toinen on hiukan litteämpi.

Kerttu ei näytä kärsivän asiasta, mutta minä kärsin. Ehkä siihen kuitenkin sattuu? Se on pieni saaliseläin, eikä sen luonteeseen kuulu näyttää heikkouksia muille. Oma voimattomuus ja avuttomuus on sietämätöntä, kun vastuu Kertun hyvinvoinnista on meidän. Torstaina menemme taas lääkäriin.