lauantai 6. huhtikuuta 2013
Tuhka, hiekka ja petkele
Koska minua alkoivat rassata nuo työvälineiden hajoamiset huolimatta siitä että olin jo saanut päälle aika hyvän työnteko-flown, päätin pitää tänään ihan rehellisen vapaapäivän. Olenkin leikkinyt kevättä pihalla. Ottanut kirjan kainalooni, hakenut baden-baden-tuolin varastosta, pihapeiton vintiltä ja asettunut aurinkoon lohnottamaan.
On muuten erinomainen kirja tämä "Perinnemestarin rintamiestalo", jonka voitin Laurakaisan arvonnasta. Niin paljon painavaa asiaa, ja ihania pilaamattomia rintamiestalokoteja. Tällaisten kirjojen lukemisessa on vain yksi ikävä puoli: oman talon lateksimaalattu ulkopinta ahdistaa kahta kauheammin.
Meillä on talon päädyssä, lastauslaiturin edessä pieni sulan maan alue. Siihen oli mainiota asettaa tuo maailman rumin, mutta mukavuudessaan ihanin kaluste. Olen tuhat kertaa meinannut hankkiutua eroon meidän baden-baden-tuoleistamme, koska ne ovat niin karmean näköisiä. Mutta oikeasti, mikä voisi olla miellyttävämpi istuin kevätauringossa?
Lastauslaiturin aluetta lukuunottamatta koko tonttimme on yhä hankien, korkeiden nietosten peitossa. Olen kylvännyt hangille sangoittain tuhkaa ja kulkuväylille runsaasti hiekkaa. Kyllä ne auttavat kevättä. Olen hakannut jäitä petkeleellä ja seurannut pienten sulien alueiden laajenemista malttamattomana.
Kymmenen kuvaa kesään -haasteen huhtikuun otos näyttää tältä. Muistaakseni istutin tuohon aitan päätyyn aika hirmuisen määrän kevätkukkien sipuleita viime syksynä. Yhdestäkään ei näy vielä ajatustakaan. Ovatkohan myyrät tehneet työnsä vai uskallankohan toivoa kukkaloistoa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
20 kommenttia:
Kyllä ne sieltä nousee,odotat vain kärsivällisesti.Oman kokemukseni mukaan vain tulppanit kelpaa myyrille.Kieltämättä joskus itsekin kaivelen mullan pintaa,että jokohan sieltä jotain pilkistää:)Täälläkin omin konstein tehty kesää:lapio ja tuhka ahkerassa käytössä,vaikka maisema hetken karmealta näyttääkin.Mutta ihanaa tämä kevään aurinko(kun sulkee silmänsä pesua kaipaavilta ikkunoilta),kasvoja kuumottaa ulkona istumisen jäljiltä.Lämmintä ja aurinkoista kevättä täältä yhdestä rintamamiestalosta ja kiitos mahtavasta blogistasi,pakko käydä lähes päivittäin kurkkaamassa
Mulla on ihan samanlaiset kumpparit, oon hankkinu ne vuonna 2004 :) Muistelin meinaan asiaa juuri eilen, kun seisoin pihalla sohjoisessa vesilammikossa ja odottelin mielessäni sitä aikaa, kun voi taas tehdä virtoja pihalle. Se se vasta on mukavaa :D
Tee niihin tuoleihin jostain hienosta kankaasta uudet päälliset - nyt kun et voi rättejä tehdä.
Lumikellot nousee ensimmäiseksi ja krookukset toisena keväällä, muistilistaan syksyn ostoslistaan.
16.2.13 oli todella hyvä kuva, senhän voisi laittaa vaikka kesäkampanja kuvaksi, olisi varmaan menekkiä.
Hyvä, odotan siis! Viime syksynä kuulin, että jos laitan narsissin sipulit tulppaanien ympärille, myyrät eivät ehkä hoksaisi niitä herkullisia tulppaaneita ollenkaan. Saapa nähdä. :)
Meillä on muuten ikkunat nyt ihan tavallistakin kauheammassa jamassa. Syksyllä meni ikkunaremontti pikkaisen myöhään, ja kukaan ei kerinnyt alka aputsata laseista pellavakittisiä sormenjälkiä.
On muuten parhaat kumpparit ikinä! Ostelen aina välillä jotain "kaupunkikumppareita", sellaisia hyvännnäköisiä ja lystikkäitä. Ne alkavat vuotaa ihan hetkessä, olivat sitten kalliit tai halvat. Mutta eivät Hait. Paitsi, että ne ovat kestävät, niissä on tosi mukavaa kävellä jopa pitkiäkin matkoja.
Mutta nyt kun anoppi osti muka samanlaiset, niin ne ovatkin kamalan painavat ja oudot jalassa. Ovatkohan nokialaiset meneet pilaamaan Hainsa?
Pitäisi kyllä tehdä uudet päälliset tuoleihin. Sitäkin olen ihmetellyt, että kuka senkin on keksinyt, että baden-badeneissa on oltava todella mauttomat ja nolot kuosit?
Kiitos! Minä en muista, oliko tuossa nyt kumpiakaan. Ostelin niitä sipuleita ihan umpimähkään mitään miettimättä. Toivottavasti on!
Tarkoitatko sitä söpöä emäntää?
Haitkaan eivät ole niin kuin ennen. Höh.
Olisko niin, että baden-badenien valmistajat ovat tehneet sopimuksen, jonka perusteella niille toimitetaan ikuisesti kaikki epäonnistuneet kuosikokeilut?
Löysin toisen blogin kautta tänne ja SÄ OLET KYLLÄ IHANA. Joo, vähän (?) höpsö ja omalaatuinen, mutta hauska ja ihastuttava. Kuvat on ihania ja elämänasennetta on kiva lukea. Luin vuodet läpi, okei osan harpoin mutta osan luin sitäkin tarkemmin. Ainoa mitä jäin vähän kaipaamaan niin edes pienen pieni pilkaus tuosta Sulosta, kun monesti hänestä kirjoitat, ja sielun silmin tässä jo koko miehen näkee, niin pilkahtaako häntä missään?
Jahas, en tiennytkään tuosta kirjasta. Pitänee lähteä kirjakauppaan metsästämään. Kiitos vinkistä!
Tarkoitatko sitä söpöä emäntää? Kyllä, söpöjä emäntiä mun rätteihin.
Voi ei, kylläpä sait sydämeni pompahtelemaan ilosta. Minusta tuntuu, että olen juuri tuollainen: hauska, ihastuttava, erittäin höpsö ja varsin omalaatuinen. Kiitos! Mutta välillä olen myös ihan kamalan tyly, hankala, ärsyttävä ja rasittava. ;-)
Ihan mahtavaa, että löysit tänne ja viihdyit, toivottavasti jaksat jatkossakin pysyä mukana.
Ja Sulo... Sulo haluaa blogistaniassa pysyä kasvottomana ja salanimen suojissa. Mutta jos etsit käsiisi sen viimeisimmän Maalla-lehden numeron, niin kyllä se Sulo siellä saattaa vilahtaa.
Hyvähyvä. Se on ihan teille sopiva kirja!
Ei ollenkaan huono idea! Se emäntä oli tilaustyö erään asiakkaan logoon, mutta hän ei mieltynyt siihen, joten jäi käyttämättä. Voisin siis ihan hyvin tehdä siitä rättikuosin. Jos taloustilanteeni yhtään paranee ja pystyn teettämään uusia painoseuloja, niin kesällä olisi jo aika tuoda uutta kuosia valikoimaan.
Joo, olet varmana oikeassa. Kaikki, mitä ei saa kaupaksi, pannaan baden-badeneiden verhoiluihin. Junteille kelpaa kaikki. :D
Minä olen ihan masentunut, kun en mistään tahdo löytää nättejä ja meidän taloon ja pihaan sopivia pihakalusteita. Joko ne ovat liian ökyjä, liian muovirottinkia, liian uusvanhoja, liian baden-badeneita tai sitten ihanv vaan muuten vaan liian jotain väärää. Olen metsästänyt muun muassa sellaisia ihan klassisia puukehikko ja markiisikangas -aurinkotuoleja jo ties miten monta kesää, mutta ei löydy. Niissä pitäisi olla käsinojat, koska muuten niissä ei pysty olemaan kuin varttitunnin puutumatta, mutta kun sellaiset eivät vissiin ole muotia niin ei niitä missään sitten olekaan. Ruokapöydäksi pihalle taidan hakea tänä vuonna vankilan kaupasta jotkut perusklassikot, niissä vankilan vehkeissäkin on vaan se vika että ne on usein aika krouvisti kasattu ja torx-ruuvit vaan vinksottavat joka palikan päässä. Että kyllä on hankalaksi ja vaikeaksi taas tehty ihmisen elämä, en paremmin sano.
No aivan totta, ymmärrän kyllä. Jos joku puutarhakaluste olisikin siedettävän näköinen, hinta on sitten useamman satasen per tuoli.
Minä tykkäisin sellaisista, mitä oli meidän lapsuudessa. Putkirunko, johon pingotettuna kangas. Taitettiin ihan littuun säilytyksen ajaksi.
Kevättä odotan minäkin. Joka päivä olen tuolla ulkona käynyt ja potkinut lumi- ja jääkasoja sulalle alueelle, jotta sulaisivat nopeammin. Tuhkaa käytiin heittelemässä kasvimaalle, että sinne kinostunut lumi lähtisi myös sulamaan. Melkein masennus iski, kun viikonloppuna tuli lakanan kokoisia hiutaleita taivaalta alas, eivätkä ne vieläkään ole sulaneet. Taas otti viikon verran takapakkia tämä kevät. Toivottavasti se sieltä kuitenkin pikapuoliin tulee. :)
Meillä myös tuli kymmenisen senttiä lunta. Kaikki minun esiinkaivamat sulat alueet peittyivät uudelleen lumeen. Todella masentavaa.
Lähetä kommentti