perjantai 12. huhtikuuta 2013
Ideasta konkretiaksi
Yksi teistä lukijoista esitti aiemmin minulle hyviä kysymyksiä. Niin hyviä, että vastausten löytäminen meinasi olla todella vaikeaa.
"Minusta on aina mahtavaa kuulla / lukea, mitä luovan työn tekijä kertoo työskentelyprosessista. Mitä kaikkea pitää tapahtua, ennen kuin päässäsi muhinut kuva on valmis tuote? Millaisia päätöksiä, hylkäämisiä ja virtaviivaistamisia joudut matkan varrella tekemään?"
Monesti luovan alan ihmiset kertovat hyvinkin syvällisesti siitä, mitä heidän sisuksissaan tapahtuu, kun inspiraatio iskee ja miten sisäiset tunnelmat muuttuvat konkreettisiksi esineiksi, mistä ajatukset ja inspiraatio kumpuavat ja miten niitä työstetään.
Minä en pysty sellaista kuvaamaan. En koskaan tiedä, miten joku idea saa alkunsa, se vaan on yhtäkkiä olemassa. Graafisessa suunnittelussa yleensä on tapana tehdä jos jonkinlaista leiskaa ja harjoitelmaa ennenkuin se lopullinen idea ilmestyy. Väsätä mindmappeja ja kokoontua brainstormaamaan. Minä toimin melko toisin. Istun koneelle ja ryhdyn tekemään: työ syntyy ja muotoutuu siinä samalla. Näen tehdessäni, mitä seuraavaksi tarvitaan tai mitä puuttuuu, tai mikä on liikaa. Joskus menee metsään ja lopputulos on kauhea. Silloin aloitan alusta.
Kaiken lähtökohtana on tietysti asiakkaalta saadut ohjeet. Mitä paremmin asiakas pystyy kuvailemaan toivomaansa tunnelmaa, värimaailmaa, tyyliä ja tarpeitaan, sen helpompaa minun on alkaa muodostaa siitä visuaalista esitystä. Joskus on asiakkaita, joiden kanssa en ole lainkaan samalla aaltopituudella. En kertakaikkiaan saa kiinni siitä, mitä toinen ajaa takaa, en ymmärrä merkitystä sanojen takana. Se on hyvin ahdistavaa. Mutta sitten taas on niitä asiakkaita, jotka jo ottaessaan yhteyttä minuun tietävät tyylini ja ovat jo lähtökohtaisesti samoilla taajuuksilla. Silloin työnteko on kaikkein ihaninta ja lopputulokseen sekä minä että asiakas voi olla tyytyväinen.
Olen muuttunut vuosien myötä. Nuorempana minulle oli hyvin tärkeää se, että työni ovat MINUN töitäni, eikä niissä näy asiakkaan päinvastaiset näkemykset ja niiden johdosta tehdyt kompromissit. Nykyisin en pidä enää tärkeimpänä sitä, että lopullinen työ on minun silmissäni täydellinen, vaan sitä, että asiakas saa, mitä haluaa. Jos teen kolme logoehdotusta, ja asiakas tahtookin ottaa niistä jokaisesta jotakin ja yhdistää niistä logon, minä toimin toiveen mukaan. Myös silloin, kun se ei omaan silmääni hyvältä näyttäisikään. Ja joskus käy niin, että olen itsekin ilahtunut asiakkaan hoksaamasta muutoksesta, ja lopputulos onkin parempi kuin lähtökohdat.
Tiskirättien kohdalla suunnittelutyö sujuu samalla lailla, vaikka asiakasta ei vielä samalla lailla olekaan mukana.
Jos olen saanut teiltä asiakkailta ehdotuksia printtien kuva-aiheiksi, ja jos ne houkuttelevat minua, piirtelen niitä. Aloitan kynällä ja paperilla, ja kun syntynyt hahmo miellyttää minua, piirrän sen puhtaaksi vektorigrafiikkaohjelmalla. Esimerkiksi perhoset, leivokset, kissat ja pöllöt ovat tällaisia asiakaslähtöisiä aiheita.Yleensä kuitenkin piirrän sellaisia teemoja, jotka jotenkin ovat minulle läheisiä. Tiskiräteissäni seikkailevat kanat, kuplavolkkarit, skootterit, maatuskat, lepakot ja kotimökit; ne kaikki ovat minulle läheisiä aiheisia. Ja mielestäni on niin, että mitä tärkeämpi aihe ja asia on minulle, sitä paremmalta näyttävät myös ne tuotteet, joita synnytän.
Joskus käy niin, että aihe toimii kauniisti kynällä piirrettynä, mutta menettää jotakin, kun teen siitä tietokoneella vektoriversion. Silloin mietin, onko tärkeää pysyä tyylillisesti samanlaisena, eli pysyä täsmällisessä vektorigrafiikassa vai voisiko joku rätti ollakin vapaammin taiteiltu, käsinpiirretyn näköinen. Toistaiseksi olen pitäytynyt jämpteissä vektoreissa, koska minusta on mukavaa, että tuotteeni ovat yhteneväistä, tunnistettavaa sarjaa. Täsmälliset vektorit myös toimivat nätisti silkkipainotekniikalla painettaessa.
Tämä viikko on Taito ry:n alullepanema Taidon ja käsityön viikko ja me Suomen käsityöyrittäjät olemme myös viettämässä sitä monenlaisin tavoin. On tarjolla muun muassa työnäytöksiä ja kursseja, näyttelyitä, avoimia ovia ja kahvitarjoiluja!
Blogeissa ja verkkokaupoissa löytyy tarjouksia ja arvontoja,
sekä mielenkiintoisia juttuja meistä yrittäjistä.
Katso tästä linkistä lista kaikesta siitä, mitä meillä tapahtuu!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mielenkiintoista tutustua luomisprosessiisi. Kiitos tästä. :)
Mielenkiinnosta kysyn röyhkeästi, että millä osviittaisella hintahaitarilla liikutaan kun asiakas haluaa teettää logon? Ymmärrän ilman muuta jos et halua vastata tähän.
Ihan julkista tietoa on minun hinnoitteluni. :)
Tuolta näet vähän osviittaa, sivun alareunassa on linkki hinnastoon:
http://www.susannantyohuone.net/graafinen.html
Pienille yrityksille olen tehnyt tuolla hitusen päälle neljälläsadalla kolmekin ehdotusta logosta ja myös ne asiakkaan toivomat muutokset, vaikka hinnastossa lukeekin, että muutoksista veloitan erikseen.
Lähetä kommentti