tiistai 2. huhtikuuta 2013

Siisteimmän vintin palkinto goes to...


Pakkohan tämä on teillekin esitellä. Melkein koko 200 neliön vintti on nyt aika hyvässä järjestyksessä.


Puhtaat matot ja patjat roikkuvat kätevästi tangoilla. Likaiset matot odottavat alakerrassa pesemistä. Mattoja meillä on liikaa, osasta pitäisi päästä eroon.


Takit hengailevat henkareissaan, kengät piilottelevat muovilaatikoissa. Kumpiakin on yhä liikaa, ja niitäkin pitäisi vielä karsia. Valaisimet saivat oivan ripustustelineen vanhasta tv-antennista. Niitä ei ole liikaa, ne vain vaativat kunnostamista. Joulukoristeet ja lelut laittelin pahvilaatikoihin, mutta en oikein keksinyt, miten toimia vanhan kodinelektroniikan kanssa. Televisio, pari ompelukonetta ja yksi kirjoituskone eivät ole tarpeeksi vanhoja ollakseen tosi hienoja, mutta eivät myöskään tarpeeksi uusia päästäkseen käyttöön. Mihin nekin voi kuskata?


Olohuoneesta torpedoimani kirjahyllyt kannattelevat nyt lukuisia vanhoja päiväkirjojani sekä kirjoja Sulon menneisyydestä. Sulon pitää jossain vaiheessa käydä läpi nämäkin kirjat, sillä siellä on paljon kiertoon kelpaavaa. Ja omat ahdistavimmat päiväkirjat minä ajattelin polttaa, kunhan kerkiän.


Kasseja ja laukkuja meillä on aivan järjettömän paljon. Ainakin puolet pitää kuskata vaikka UFFille.


Korjausta odottavat huonekalut ovat nyt yhtenä kasana kesäkeittiön sisustustavaroiden kanssa. Epäloogista. Mutta pian saan viedä kesäkeittiön tyynyt, peitot, ruusuastiat ja muut tilpehöörit pihalle.


Keskilattiat ovat vihdoinkin tyhjänä. Kelpaisi vaikka pitää vinttitanssit. Tosin tuon piipun takana on kyllä aikamoinen vuori kaatopaikalle menevää tavaraa. Ajattelin, että ne on helpointa heitellä päätyikkunasta pihalle.

 

Sulon kirjalaatikoita hyllyyn purkaessani löysin muutaman aarteen, joista eniten ilahduin ala-asteen aikaisesta laulukirjasta. Niin tuttuja kuvia! Ja tuttuja lauluja. Muistatteko tätä:

25 kommenttia:

Ankkurinappis kirjoitti...

Onnitteluni siististä vintistä! Suurin haaste lienee pitää se myös tuollaisena ;) Sellaista pitää kysyä, että tarttuuko noihin tekstiileihin "vintin hajua"? Kun meillä olisi myös paljon käyttökelpoista tilaa vintillä, mutta olen aina ajatellut, että niihin tulee sellainen tunkkainen haju. Vaikka kuivaa, hyvin tuulettuvaa tilaa se on.

Henna/Koti asemalla kirjoitti...

Voi ihanaa miten siistiä! Kyllä munkin täytyy miehen kanssa tehdä sama projekti joku viikonloppu, kun ei tuolta yläkerrasta löydä tällä hetkellä mitään!
Kiitos siivous inspiraatiosta!

Tiina kirjoitti...

Jos haluat luopua ompelukoneista, niin tiedät mihin lähettää ne :D

Anonyymi kirjoitti...

Ihana säilytystila!!. Rivitaloasukkina käy kateeksi, että on noin paljon tilaa, vaikka kotimme meille muuten mieluinen onkin. No meillä ei kerry nurkkiin mitään turhaa ainakaan.

Rouva Vattu kirjoitti...

Me ollaan kärrätty kaikki rikkinäinen elektroniikka Giganttiin. Elektroniikkaliikkeet ovat velvollisia ottamaan ne vastaan ja huolehtimaan niiden kierrätyksestä. Meidän lähimmässä Gigantissa on ainakin eteisessä piste, johon ne voi viedä.

Mutta jos laite toimii ja on ihan käyttökelpoinen, niin senhän voi viedä vaikka Pelastusarmeijan kirppikselle, Fidaan tms.

Soja kirjoitti...

Oi! Olipa nostalginen tuo Taivaanpii, kiitos hetken matkasta lapsuuteen!
Ja reipas tyttö, mahtava vintti, tosin tuo nainenn on vähän pelottava, jos hän istuu siellä vintillä yksinään...

Unknown kirjoitti...

Mäkin voin lunastaa tuollaisen toimivan vanhan koneen ;)

Katja kirjoitti...

Wau! Joskus kun saisi saman aikaiseksi...
Laulukirja on niiiin tuttu. Se taidettiin laulaa alakoulussa kannesta kanteen.

Susanna kirjoitti...

Ei niihin minun mielestäni tartu. Tai ehkä vähän, mutta ei mitenkään häiritsevästi.

Susanna kirjoitti...

Meidänkään vinttiin ei oikeastaan mahtunut enää astumaan. Kaikki roinat olivat just siinä portaiden yläpäässä tukkeena.

Susanna kirjoitti...

Ai vaikka ne eivät toimisikaan? :D

Susanna kirjoitti...

Sehän se on ison vintin kirous. Sinne kertyy aivan turhaa roinaa. Ja paljon.

Susanna kirjoitti...

Ei noiden toiminnasta ole mitään tietoa. Telkkaria en uskalla edes kokeilla. :)

Susanna kirjoitti...

Gwyneth istuu ypöyksin hyllyn reunalla, siinä portaiden vierellä tervehtimässä tulijaa. :)

Susanna kirjoitti...

En usko, että toimivat. Singerissä ainakin oli jotain vikaa, mutta en muista mitä. Tuo Eva tuli talon mukana. En ole kokeillut sen toimivuutta. Kyllä tuollaiset vanhat ompelukoneet varmasti kuntoon voisi laittaa.

Susanna kirjoitti...

Siinä on niin mahtavia biisejä! Lauleskelin niitä Sulolle juuri. :)

Tiina kirjoitti...

Niin, mää korjaan niitä yhdessä macgyvermiehen kanssa :)
Yleensä jos kone ei toimi, niin se toimii kuitenkin. :D
Oikeasti.
Ja kerään ompelukoneita. Joo tiedän, tilaavievä harratus - ainakin rivitalossa asuvalle.

Susanna kirjoitti...

No sitten. Panen tulemaan. On kyllä painava lähetys tällä kertaa. Pitänee hoitaa matkahuolloitse.

Tiina kirjoitti...

Jos harrastaisin halaamista, niin nyt olisi sen paikka. :D

Lähetyskulut sitte tilitykseen :) :)

Jenny kirjoitti...

Itse tarvisin urheilukassin kun olen roller derbyä aloittamassa. Teillähän näyttää noita kassejakin olevan tosiaan vaikka minkälaisia. ;)

Susanna kirjoitti...

Roller derbyä! Se on kyllä justiinsa sellainen laji, johon voisin sinut kuvitella.

Tule hakemaan kasseja. Sulolla on joku fiksaatio ostella urheilukasseja, jotka jäävät tyhjänpantiksi.

Jenny kirjoitti...

Itsekin uskon, että se on tankotanssin ohella ainoa laji, josta minut voi saada kiinnostumaan. :)
On vähän pitkä matka ehkä hakea kassia... :D

Susanna kirjoitti...

Voisin postittaakin, mutta kassit on kyllä sellaisia, että ne pitäisi nähdä. Eikös Roller Derbyssä tyyli mene kaiken edelle? :)

Katjusha kirjoitti...

Kyllä mä hiukan kateellisena katselen sun siistiä vinttiä. Voi kun mä saisin aikaiseksi siivota noin nätiksi!!! Mulla tosin ei ole tilaa ihan noin paljon mutta nätiksi senkin sais jos jaksais aloittaa....

Susanna kirjoitti...

Suosittelen tarttumaan toimeen. :)

Sinne on muuten tosi kiva mennä nykyisin. Aiemmin aina ällötti hakea sieltä mitään tai viedä sinne mitään, kun portaiden päässä odotti roinavyöry.