lauantai 27. joulukuuta 2014

Paras jouluaatto


Jouluaattomme oli täydellinen. Ekan kerran ikinä voin sanoa, että nyt oli just sellainen joulu, kuin me sen halusimme. Kukaan ei edes kuollut tällä kertaa, kiitos siitä.

Sulo tuli töistä aamusella, ja minä olin vielä unten mailla. Ihmeellistä, miten minä nukun jopa kymmeneen saakka, kun on näin pimeää. Toivottavasti sisäinen kelloni palautuu normaaliksi valon lisääntyessä. Minä nousin valmistelemaan lounasretkeämme ja Sulo meni vuorostaan nukkumaan työvuoronsa väsymystä pois.


Pakkasin meille riisipuuroa termokseen, makkaraa, teetä, kahvia ja polttopuita, ja sitten lähdimme Saimaan jäätyneelle rannalle lounastamaan. Jopa aurinko pilkisteli meille hetken aikaa!



Kotona käperryimme sohvalle peittojen alle suklaalastin ja glögin keran ja tuijottelimme Criminal Mindsin yhdeksännen kauden jaksoja DVD:ltä oikein urakalla. Välillä nousimme syömään ja availemaan lahjapaketit, ja palasimme sitten takaisin sarjamurhaajien seuraan.


Illalla saunottiin ja puolenyön maissa kävimme hautausmaalla viemässä kynttilöitä. Joka joulu kynttiläkassimme käy yhä painavammaksi, mikä ei ole ollenkaan mieluinen asia. Mutta jouluöinen hautausmaa on uskomattoman kaunis paikka.


Criminal Mindsit vaihtuvat meillä nyt vähemmän jännittäviin ohjelmiin välipäivien ajaksi, sillä saimme lomalapsen luoksemme. Ja mokoma arkikin jo väijyy nurkan takana! Mites se työmoodi löytyisi, jos sitä ei oikein edes halua löytää?

14 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Kuulostaa kivalta tuo joulu, vaikka edesmenneitä rakkaita onkin ikävä. Toisaalta tuntuu lohduttavalta viettää hetkiä heitä ajatellen ja kiitollisuutta tuntien.
Mutta Criminal Mindsissa niitä vainajia vasta onkin :-D
Mukavaa viikonloppua ja työvireen löytymisen odottelua!

Susanna kirjoitti...

Sulolle hautausmaakäynti on tärkeä jouluperinne. Minulle sillä ei ole samanlaista merkitystä, mutta lähden tietysti kaveriksi mukaan ja ihailen hautasmaan kynttilämerta. En tunne omakseni tapaa sytyttää kynttillää kuolleille. Minulla on isi mukanani joka päivä ilman kynttilöitäkin.

Criminal Minds -rakkauteni on saanut Dexteristä kovan haastajan. Kunhan saamme nuo viimeiset CM:n jaksot katsottua, pääsemme Dexterin kimppuun, sillä joulupaketeista ilmaantui kaudet 3 ja 4! Parhautta! Että se siitä työn tekemisestä sitten... ;P

Lotta kirjoitti...

Minusta on niin ihanaa kuulla, millainen on kenenkin omanlainen joulu. Teidän juhlanne kuulostaa kyllä juurikin täydelliseltä - siltä, ettei mitään tarvitse suorittaa vain siksi, että se kuuluu niin sanottuun perinteiseen jouluun.

Ihania hetkiä tulevalle vuodelle! :)

Jovelan Johanna kirjoitti...

Työmoodi löytää itse itsensä, kun on sen sorttinen, jollainen taidat olla, mutta olipas teillä todellakin t ä y d e l l i n e n aatto! Jestas, miten mukavan kuuloinen. Voisin itse viettää aattoni presiis noin! Meilläkin oli kovin ihana aatto. Voisi ajatella, ettei nyt voisi olla, mutta niinpä vaan oli.

Mun on nyt saatava tietää, miten sait riisipuuron termariin (pulloonko?) ja sieltä pois? Vai oliko sulla mallia termaripakki? Maininta makkarasta hymyilytti, kun omassa suussa riisipuuro (sokerilla ja kanelilla) maistuu juurikin parhaalle, kun sen kanssa saa haukata hieman makkaraa tai rapsakkaa pekonia. Mun tekee mieli mennä puuropiknikille. Ihana, ihana idea! Kiitos kun jaoit sen!

Susanna kirjoitti...

Joulun kanssa on vähän sama juttu kuin häiden: ei välttämättä ole ihan helppoa tunnistaa, mitä oikeasti haluaa ja mitä tekee vain siksi, että niin "kuuluu" tehdä tai niin on aina tehty.

Susanna kirjoitti...

Olen tosi iloinen kuullessani, että juuri teilläkin oli hyvä joulu!

Salaisuus on RUOKATERMOS, sellainen paksu pullo, jossa on leveä suuaukko. :)

Tuo nuotiomakkara jouluaattona oli juuri sellainen asia, jossa piti vähän muistuttaa itselle, että mikään laki ei estä meitä syömästä makkaraa jouluna. :D

Nomadish kirjoitti...

Aattona kertoilin ranskalaiselle kaverilleni suomalaisesta joulusta, traditioista, ruoasta jne. Sain kivan lisäyksen teidän ihanasta jouluaatosta kauniilla Saimaalla upeine kuvineen! Meillä vietettiin joulua rotkon laella, 600 metrin korkeudella kera 15 km vaelluksen ja ensimmäisenä joulupäivänä saimme kutsun kreikkalaiseen valmiiseen joulupöytään, ihana joulu! Taianomaista tulevaa vuotta Sinulle!

Susanna kirjoitti...

Rotkon laella voisi olla ihana olla! Toivotan sinulle yhä hienompia seikkailuja ensi vuodelle!

Elina kirjoitti...

Täällä jouluvaatteeksi päätyi Sussu-tunikan kaavalla tehty joulunpunainen ihanuus: http://aarnilintu.blogspot.fi/2014/12/joulunpunainen-joulu.html
Kaava toimi kertakaikkisen hyvin!

Eppu kirjoitti...

Olipa teilla ihana, rento joulu. Iloiset uudet vuodet koto-Suomeen!

Inka kirjoitti...

Ihana aatto ollut teillä! Sarjojen katsominen on ollut meidänkin hupia jo monena jouluna, mutta nyt ei mitään katsottavaa ollut ja olo olikin melko tyhjä sen takia. Toivottavasti ensi vuonna taas on jotain.

Tsemppiä työmoodin löytymiseen, vaikka voi kai sitä vielä muutaman päivän lomailla...

Susanna kirjoitti...

<3 Upeaa kuulla, kiitos!

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Samaa sinulle sinne, missä lienetkin! :)

Susanna kirjoitti...

Aion lomailla ainakin niin kaun kuin siskontyttö on täällä. En vaan osaa elää normielämää silloin, kun hän on paikalla. :)

Toivottavasti ensi jouluksi löytyy teillekin joku sarja katsottavaksi. Se on kyllä hirmuisen mukavaa, kun voi aivan hyvällä omallatunnolla vaan lohnottaa sohvalla. Kun antaa itselleen luvan, että nyt ei tarvitse tehdä mitään muuta.