tiistai 23. joulukuuta 2014

Johan joutui joulu

Täällä on kaikki valmista. Koti on olevinaan siivottu, sauna esilämmitetty ja puut kannettu, lahjat toimitettu perille, lyhdyt ladattu, liiterin hiirille on viety Kertulta syömättä jääneitä siemeniä ja pähkinöitä, äidit ja isät on visiteerattu. Ilman mitään stressiä tai kiirettä. Olisin toivonut joulunodotusajan vielä jatkuvan, sillä niin paljon olen tänä vuonna kaikista valmisteluista nauttinut.


Jopa ruoat olen jo saanut tehtyä valmiiksi. Joka joulu minä aina yllätyn siitä, ettei niiden loihtiminen oikeastaan niin kauhean työlästä olekaan. Tosin olen oppinut ostamaan valmiit porkkana- ja lanttusoseet, mikä nopeuttaa ja helpottaa urakkaa aivan olennaisesti.

Tänä vuonna tajusin senkin, ettei ole mitään älyä tehdä torttuja ja pipareita, kun emme niitä kauheasti edes välitä syödä. Jos vetää itseensä tolkuttomat määrät sokeriherkkuja, kannattaa mielummin vetää sellaista sorttia, jota todella rakastaa: suklaata!

Niinpä tämä on ensimmäinen joulu miesmuistiin, ettei meillä olekaan piparkakkutaloa.



Haluaisin lähettää erityisen lämpimät jouluterveiset kaikille teille tuntemattomille tontuille, jotka lähetitte meille joulukortin. Ne ovat tuntuneet hirmuisen hyviltä. En tiedä, lähettävätkö ihmiset nykyisin ylipäänsä aina vain vähemmän joulukortteja, vai olemmeko me vaan yhä useamman mustalla listalla, mutta joka vuosi kortteja saapuu vähemmän ja vähemmän. Senkin takia ne teiltä tulleet tosiyllätyskortit ovat ihan mahdottoman sydäntälämmittäviä. Ja se pieni ambulanssi, kiitos!



Minä meinaan siirtyä nyt punaisen joulusalonkini sohvalle kirjan kanssa ja vilkuilla sivusilmällä lahjapinoa, joka odottelee kuusen alla. Minusta on suloista, että siellä näyttää olevan paketteja myös Kenille ja Hectorille. Huomisaamuna Sulo saapuu töistä ja pääsemme yhdessä viettämään rauhallista aattoamme nuotioretkeilyn, Criminal Mindsin ja täyttävien ruokien parissa.



Oikein kaunista, rentouttavaa, rauhallista, iloista, hulvatonta, toiminnallista, tai ihan millaista vaan hyvää joulua teille kaikille! On niin kivaa, että olette siellä!



7 kommenttia:

piaeliina kirjoitti...

Hyvää joulua sinullekin! Minulle tämä on ensimmäinen joulu kun en tee mitään laatikoita, tajusin tuon saman kuin sinäkin, että miksi tehdä sellaisia jouluruokia, joista kukaan ei oikein välitä. Meillä ne ovat laatikot, sen sijaan torttuja ja pipareita menee ja piparkakkutalo tonttuineen on minun "playmobiilini".

Raitalammas kirjoitti...

Hyvää joulua myös sinulle ja perheellesi!

Katja kirjoitti...

Rauhaisaa joulua sinne asemallenne! Jouluna kannattaa nauttia juuri niistä herkuista mistä itse pitää, minulle ne on vihreät kuulat joita en syö kuin jouluna. Laatikot on kuulemma helppo tehdä valmiista soseista, minä vielä pilkon itse, mutta porkkanat on pilkottu jo syyskuussa oman maan sadosta, kiehautettu ja pakastettu. Huomenna keitän ja sitten saa porkkanalaatikkoa sen hitusen joka meillä menee. Tänä vuonna lantut ei taaskaan onnistuneet, joten ne tulee kaupasta.

Ankkurinappis kirjoitti...

Leppoisaa & mukavaa Joulua sinne! On ollut kiva lukea monestakin blogista, ettei jengi stressaa turhia :)

Emilie kirjoitti...

♥ Oikein ihanaa ja rauhallista joulua teille kaikille! :)

AnnaW kirjoitti...

Ihanaa joulua teille Susanna!

Jannen Kuvia ja Kuulumisia kirjoitti...

Hyvät Joulut Teille !! Janne & Pia ja eläimet Sanni-koira Fanni ja Aatu kissat toivotteleepi.