torstai 11. joulukuuta 2014

Ihan elementissäni taas



Siivoaminen toimii minulla usein alkusoittona mööpelivalssille (kiitos uudesta sanasta Jovelaan). Niin kävi nytkin. Toimistossa selvisin vielä vähällä. Siirsin nukkekodin paikasta A paikkaan B ja Kenin asuntovaunun vastaavasti paikasta B paikkaan A. Lopuksi raahasin vintiltä kangaspuiden penkin tulostimille pöydäksi. Lopputuloksena oli toki viihtyisämpi toimisto, mutta valitettavasti myös erinäisiä tuhoutuneita nukkekodin huonekaluja. Olen vissiin aika heikossa kunnossa, sillä kirjaimellisesti lakosin nukkekotini alle. Onhan se iso ja painava, mutta olen minä silti sitä aiemmin jaksanut kantaa. Onneksi Sulo oli lähellä ja riensi nostamaan talon pois päältäni, ennenkuin sain enempää vahinkoa aikaan.

Seuraavaksi siirryin siivoamaan työhuonetta, jossa minulle tuli holtiton himo vaihtaa tiskirättivaraston ja kangasvaraston paikkoja. Onneksi kuitenkin sain jarrut päälle siinä vaiheessa, kun vasta puolet kankaista oli yltympäriinsä lattioilla. Juuri nyt on paljon kivempiakin hommia tarjolla, kuin hyllyjen uudelleenorganisointia. Sitten minua alkoikin poltella työhuoneen seinien tapetointi ja maalaus, sillä se jäi kesken ehkä joskus viime keväänä. Olisiko joulunpyhinä hyvä hetki remonttihommille?


Onneksi joulumieli oli tässä vaiheessa jo saanut minusta otteen ja päätin, että nyt on juuri sopiva sauma hakea kuusi. Ajoimme siis eilen anoppilaan ja saimme kauniin kuusen. Kuusen tuominen punaiseen salonkiin on aina se hetki, jolloin kyseinen huone on siinä roolissa, johon se on tarkoitettukin: jouluhuoneeksi. Minä en välitä koristella kotia joulua varten, sillä kuusi punaisessa huoneessa on riittävä, ja minusta juuri täydellinen jouluntuoja. Siksi tykkään roudata kuusen mahdollisimaan ajoissa paikalleen, jotta se ei joutuisi kuolemaan vain parin päivän tähden.


Kuusen tuominen huoneen kaunistukseksi laukaisi tietysti uudelleen huonekalushakin. Ambulanssikokoelma nimittäin ei vaan ollenkaan sopinut huoneen tunnelmaan. Sulon siunauksella siirsin koko noin 150 auton kokoelman olohuoneeseen, jonne olen tänään nikkaroinut uusia hyllyjä. Tämän muutoksen myötä meidän kodissamme on nyt YKSI kokonainen huone, josta ei löydy ainoatakaan lelua!

Voi että olen aina onnellisimmillani, kun saan siirrellä huonekaluja, ottaa muutaman askeleen taaksepäin, kallistaa päätäni ja arvioida, onko ratkaisu hyvä vai huono. Olen niin kaivannut kaikkea tätä!

20 kommenttia:

mustakissa kirjoitti...

Tahdon tollasen punasen jouluhuoneen!! Ihana, ihana, ihana!!

Koti1898 kirjoitti...

Mäkin haluaisin jo joulun, mutta se tarkoittaisi myös lunta.

Saila kirjoitti...

Ihana jouluhuone!

Katja kirjoitti...

Voi että on tunnelmainen jouluhuone! Tuolla ei edes haittaa ulkona taivaalta loputtomasti tippuva vesi ja nurkissa pyörivä sumu.

Tiina kirjoitti...

Rymsteeraus. Sitä se on kans. :D

Oot taas oma ittes :)

Susanna kirjoitti...

Voit saada sen! Äkkiä hakemaan punaista maalua tai tapettia! :D

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Ihanan jouluisaa (vaikkei se punainen mun suosikki olekaan). Tunnelmallista!

Susanna kirjoitti...

Kyllä vaan lumi kelpaisi. Viime vuonna ei päästy kertaakaan edes kokeilemaan hiihtämistä. Kunpa ei kävisi taas niin.

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Melkein yhtä kodikas kuin sinun minijoulusi!

Susanna kirjoitti...

Ei niin. Kun pimeäkin tulee niin aikaisin, niin ei edes muista, miten rumaa ulkona on.

Susanna kirjoitti...

Niin olen! Huikea tunne! <3

Susanna kirjoitti...

Kiitos! :)

Sesse kirjoitti...

Ihana joulusali! Itsekin jo valmistauduin huomiseen siivoukseen siirtämällä parin huonekalun paikkaa ja tuomalla imurin olohuoneeseen valmiiksi, mikä taas johtui siitä, että siirtämäni sohvapöydän, joka oli toiminut kukkatasona, alla oli iso kasa multaa ja kukan kuihtuneita lehtiä...pitihän se imuroida ensin, ennenkuin siirsin tilalle kaapin :) Siirtelemisiin!

E kirjoitti...

Upeaa! Punaiset huoneet vaan ovat niin <3 Tuo kuvakin on niin kaunis.

Pike kirjoitti...

Ihana punainen ja hirsinen huone, tunnelmaa täynnä!

Elina kirjoitti...

Todella tunnelmallinen kuva ja kaunis huone! Kyllä joulu on sen arvoinen asia, että punaisen huoneen olemassaolo on varsin oikeutettua!

Susanna kirjoitti...

Hih, maltat sentään imuroida! Minulle käy monesti niin, että kun siirrän jonkun huonekalun ja totean kauheat pölymäärät, huidon vaan ne pölyt äkkiä hihalla syrjään... imuroidaan sitten joskus. Uijui... kaameita paljastuksia. :D

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Minustakin punaiset huoneet vaan ovat aina ihan huippuja. Niin lämpimiä.

Susanna kirjoitti...

Kiitos, Pike!

Susanna kirjoitti...

Ja sopiihan se punainen väri onneksi hyvin ihan koko vuoden ajalle. :)