keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Verkkokauppaostoksen palauttaminen
Viikko sitten astui voimaan uusi laki verkkokauppatilausten palautusoikeudesta. Nyt meidän kauppiaiden ei ole enää pakko tarjota ilmaisia palautuksia, vaan palautukset tapahtuvat asiakkaan kustannuksella, paitsi tietysti silloin, jos tuote on viallinen.
Suuri osa verkkokaupoista on kuulemma jo siirtynyt tähän uuden lain tarjoamaan tapaan, vaikka halutessamme me yhä saisimme tarjota ilmaisen palautusmahdollisuuden. Minun kauppaani tulee palautuksia vain yksi tai kaksi vuodessa, joten ilmaiset palautukset eivät ole olleet minulle mikään ongelma tähänkään asti. Joillain kaupoilla kuitenkin on sellaisiakin asiakkaita, jotka jatkuvasti tilailevat, mutta eivät kuitenkaan pidä tuotteita, vaan järjestään palauttelevat niitä tai jättävät postipaketit postista noutamatta. Minulla ei moisia velmuasiakkaita toki ole, vaan minun asiakkaani ovat pelkästään ihania! Hyvä te!
Vaatekauppiaille ilmaiset palautukset ovat olleet suuri ongelma. Asiakkaat ilmeisesti tekevät paljonkin sitä, että tilailevat testattavaksi ja sitten palauttavat, kun se kerran ilmaista on. No, mikään ei tietenkään ole ilmaista, vaan yrittäjähän ne kulut postille maksaa omasta pussistaan, tai vaihtoehtoisesti kaukonäköisesti ujuttaa tuotteiden hintaan jo sen verran ekstraa, että palautusten aiheuttamat kulut saadaan katettua.
En tiedä, miten tämä muutos tulee vaikuttamaan verkkokauppojen myyntiin. Suuret vaatefirmat varmaan pitäytyvät jatkossakin ilmaisissa palautuksissa, koska onhan se hyvä markkinointivaltti. Mutta pienille ilmaiset palautukset ovat saattaneet olla taakka, joten niistä on kannattavaa luopua.
Asiakkaan kannalta em. lakimuutos tietysti on muutos huonompaan, mutta se tuo mukanaan myös yhden minusta täysin käsittämättömän edun ostavalle osapuolelle. Tästä lähtien nimittäin myös käytetyillä tuotteilla on kahden viikon palautusoikeus!
Onneksi me voimme sentään määrittää arvonalennukset käytetylle tuotteelle. Minun bambutiskirättieni arvo alenee täydellä sadalla prosentilla, jos niitä on käytetty edes kerran, sillä en mitenkään voi myydä kerrankäytettyä riepua eteenpäin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos käytät riepua, mutta et tykkää siitä, saat palauttaa sen minulle omalla kustannuksellasi kahden viikon kuluessa, mutta et saa rahojasi takaisin. Tosi älykäs laki, eikö?
Mietin, että tässä kohtaa ne vaatemyyjät ovat taas heikoilla. Voit siis tilata juhlamekon, pitää sitä kerran kekkereillä, ja sitten palauttaa sen uudenveroisessa kunnossa takaisin kauppaan ja maksaa siitä vain arvonalennuksen verran. Kuulostaa pukuvuokraamolta, eikä verkkokaupalta minun mielestäni.
Kaiken kaikkiaan neuvon teitä aina lukemaan toimitusehdot ennenkuin tilaatte yhtään mitään yhtään mistään. Minun kauppani toimitusehdot löytyvät täältä. Olen ne päivittänyt juuri ja jos huomaatte siellä epäselvyyksiä, niin olisin kiitollinen, jos mainitsette niistä minulle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
14 kommenttia:
Johan kuulostaa hassulta! Käytetyn palauttaminen on taatusti huonompi juttu kuin asiakaspalautuksen maksaminen. Vai alkavatko ne sitten myydä halvemmalla käytettyjä tuotteita uusien joukossa? Ja onko joku tosiaan palauttanut tiskirätin???
Minä en käsitä mikä idea tuossa käytetyn palauttamisessa on. Ei ole annettu perusteluja.
On muutama palauttanut tiskirätin, kun ei ole ollut tyytyväinen. Yksi sanoi, että on rumasti saumuroitu, mutta muiden perusteita en muista. Tosiaan, se on kovin kovin kovin harvinaista, että minulle tulee palautuksia.
Hyvä info, mutta aivan ihana kangaskauppa...
Harmi että myyjätär on vuodesta toiseen alusvaatteisillaan. Tuli taas hinku ruveta elvyttämään nukkrkotiharrastusta.
Nämä nukkekotikuvat on kyllä todella ihania! Joka kerta, kun näen näitä, alkaa tehdä mieli ruveta rakentamaan omaa nukkekotia, mutta ei kyllä taida aika eikä aikaansaamisen taso riittää, lisäksi pitäisi varmaan olla aika paljon kaikenlaisia työkaluja ja muita tykötarpeita...
Mutta asiaan, periaatteessa minusta on kyllä hyvä, että himopalauttajat saisivat maksaa palautuksistaan eivätkä kustannukset jäisi yrittäjille, ainakaan niille pienille. Voi kuitenkin käydä niin, että mikäli isot kaupat säilyttävät ilmaiset palautukset ja pienemmät eivät, niin ostajat vähentävät pienemmiltä ostamista :/ Käytetyn palauttamisoikeus kuulostaa kyllä huonolta idealta. Sinun kauppaasi tämä uusi palautussysteemi tosiaan tuskin laajemmin koskee, kun tiskirätit ovat aika paljon halvemmin ja helpommin ostettavia kuin vaatteet: tarkoitan, että vaikka nyt kävisi niinkin, että tiskirätin koko tai väri ei olisi ihan prikulleen sitä, mitä kuvitteli, niin sitä voi silti varsin hyvin käyttää, toisin kuin monessa tapauksessa vaatetta. Ja harvapa tilaa tiskirättiäkään käyttääkseen sitä kerran ja sitten lähettääkseen takaisin :D
Mulle tulee aina huono omatunto, kun joudun palauttamaan jotain tilaamaani, vaikken tee sitä koskaan ilman hyviä perusteita. Ja huomaan, että postiin tai Matkahuollon toimipisteeseen palautuksia viedessäni kovasti nöyristelen ja pyydän anteeksi aiheuttamaani vaivaa :). (Ja tottapuhuakseni täkäläisen Siwan kassa kyllä osaa järjestää niin luihin ja ytimiin asti yltävän jäätävän tuijotuksen paketin palauttajalle, että joka kerralla tekis mieli luikkia karkuun ja sittenkin pitää tilaus itsellään..)
Pystyn niin hyvin kuvittelemaan itseni jonkun suuren postimyyntifirman lähettämöön puljaamaan niitten pakettien kanssa ja omat hermoni joidenkin asioiden suhteen tuntien, voin sanoa, että saattaisi olla pinna melkoisen kireällä, jos huomaisin, että sama nimi kovin usein esiintyy palautettujen pakettien lähettäjänä. Saattaisin jopa jonkun pikku terävän "tervehdyksen" hänelle seuraavan paketin matkaan sujauttaa ;)
Noin voi käydä ja aika näyttää, joutuvatko pienetkin taas ottamaan käyttöön ilmaiset palautukset. Kituville kivijalkakaupoille tästä voisi olla pientä etua, kun niissä pääsee hiplaamaan ja sovittamaan.
:D Minulla on vähän samaa vikaa! Mielummin kärsin nahoissani vääränlaisen tuotteen, kuin näen palauttamisen vaivan.
Ja voinpa kuvitella kuinka tuo käytetyn tavaran palautus tulee ruuhkauttamaan kuluttaja-asiamiestä ja muita vastaavia tahoja.
Hei, Susanna! Voisitko kertoa, mista sait yksityiskohtaiset tietosi uuden lain sisallosta? Tarvitsen nimittain lisatietoja koska minulla on Etsy-kauppa USA:ssa, mutta myyn Eurooppaankin. Aloin juuri lukea lain vaikutuksista ja olen ymmallani. Etsyn ohjeistus on hieman epaselva (https://blog.etsy.com/en/2014/what-etsy-sellers-should-know-about-the-european-unions-new-online-selling-regulations-2/), joten etsin muualta. Europa.eu-sivuston mukaan (http://europa.eu/youreurope/citizens/shopping/shopping-abroad/returning-unwanted-goods/index_fi.htm) kaytettya tuotetta ei saa palauttaa, mutten tieda kuinka luotettava sivusto on. Jatkan etsimista, mutta jos sinulla on tiedossa joku luotettava tietolahde, olisin kiitollinen. -Eppu
Moi Eppu! Minun verkkokauppani on Mycashflown pohjalla ja heiltä tuli selkokieliset selvitykset. Voit lueskella ne Mycashflown sivulta.
No niinpä! :o
Ihania nämä pienet miniatyyri miljööt! Niissä on niin paljon yksityiskohtia ja katseltavaa. Ilmeisesti vanha laki postimyyntipalautuksista on kurittanut kohtuuttoman paljon pikkuisia kauppoja, joten sinäänsä uusi laki tuo siihen muutosta.
Laki on ollut kaiketi erilainen eri EU-maissa ja tällä sitä yhtenäistettiin.
Lähetä kommentti