Viimeksi ollessani Lappeenrannan satamatorilla Riepukioskini kanssa, eräs rouva halusi tietää, miten Lempirievut tehdään. Kun kerroin hänelle kaikki vaiheet, hän totesi: "No sehän tässä sitten maksaa" ja osti rievun.
Ajattelin nyt kertoa saman tarinan koko maailmalle, jos maailma vaan sattuu tänne blogiin eksymään.
Ihan ensimmäiseksi suunnittelen printin. Tämä Öttiäiset-kuosi sai aiheensa asiakkailtani, joilta kyselin keväällä Facebookissa kuositoiveita. Ensin luonnostelen kuvan ihan perinteiseen tapaan lyijykynällä ja skannaan kuvan.
Sen jälkeen käytän luonnosta apuna ja piirrän kuvan puhtaaksi tietokoneen vektorigrafiikkaohjelmalla. Itse käytän InDesignia, vaikka se saakin muut graafikot pyörittelemään silmiään. (Sori vaan, kollegat, mutta putosin kelkasta, kun kelpo FreeHand tapettiin ja Illustrator on yhä minulle mysteeri.)
Kun printti on valmis, se tulostetaan kalvolle. Tällaiset pienet tulostelen ihan lasertulostimella, mutta suuret tulostutan kunnolliselle filmille kirjapainossa. Kotitulostuksia tarvitaan useampi päällekkäin, sillä mustasta ei saa valo päästä läpi.
Monet kankaanpainoa työkseen tekevät valottavat seulat itse. Minä en, sillä olen laskeskellut, että on kustannustehokkaampaa teettää työ alihankintana toisella paikallisella yrittäjällä, kuin hankkia itse kaikki valotusvälineet ja lotrata kemian kanssa. Samaa seulaa voi käyttää moneen kertaan. Tässäkin Öttiäisten alla näkyy haamukuvana seulassa aiemmin ollut puukuvio.
Eli hurautan siis kalvon ja seulan kanssa painotuotteita tekevän yrittäjän pakeille ja jätän seulan valotuksen hänen huolekseen.
Sitten vuorossa on kankaan leikkaaminen.
Ja rättien reunojen saumurointi.
Tämän jälkeen seula on jo valmistunut ja minä pääsen painamaan.
Värien lisäksi tarvitaan raakeli, jolla painoväri levitetään tasaisesti seulaan. Tämän menetelmän nimi on silkkipaino eli seripaino. Minähän teetän painovaiheen yleensä alihankintana jo suoraan kangaspakalle, ja silloin puhutaan laakapainosta. Tekniikka on sama, mutta välineet ovat kooltaan moninkertaisia. Siellä seula on kooltaan puolitoista metriä kertaa metri, ja siihen mahtuu kerrallaan 24 rättiä. Olen tässä viime aikoina miettinyt, josko kuitenkin ryhtyisin taas itse painamaan enemmän rättejä.
Painetut bambutiskirätit ripustan kuivumaan ja kun urakka on valmis, pesen seulan huolellisesti.
Kun väri on hyvin kuivunut, se pitää vielä kiinnittää lämmön avulla. Minulla on tähän tarkoitukseen lämpöprässi. Prässätyt, kuumat rievut viikkaan sievästi ja paketoin tuotelappuunsa. Tässä vaiheessa erottelen kakkoslaatuiset pois joukosta.
Ja nyt Lempiriepu-bambutiskisrätti on valmis matkaamaan uuteen kotiinsa.
Nämä Öttiäiset ovat nyt ensimmäinen sisäpiiririepujen sarjasta, eli niitä voivat ostaa vain uutiskirjeen tilaajat. Lähetän uutiskirjeet tilausohjeineen ensi viikonloppuna. Ne tuntuvat menevän herkästi roskapostikansioon, ja varsinkin gmail luokittele ne mielellään roskiin tai sitten tarjoukset-kansioon, joka on tullut sinne uutena ominaisuutena.
Jos sinä et vielä ole Susannan Työhuoneen uutiskirjettä tilannut, mutta haluaisit sellaisen saada, niin lähetäpä sähköpostiosoitteesi minulle osoitteeseen susanna at susannantyohuone.net. Kesäiset Öttiäiset tulevat myyntiin ensi viikolla ja elokuun sisäpiiririepuna tulevat olemaan siilit!
42 kommenttia:
On siinä hommaa! Hienoja öttiäisiä :)
Nämä silkkipainojutut saavat minut pitkästä aikaa huokailemaan, että olispas kivaa taas tehdä sitäkin. Onko se kallista valottaa seulat muilla? Grafiikan työhön tarvitsee kaikille väreille kuitenkin oman seulan. Ootko ajatellut joskus piirtää käsin kuvat? Tai leikata? Niitähän on kaikenlaisia tusseja ja kalvoja. Painojälki on tosin varmaan erilaista kankaalla kuin paperilla, ei ehkä näkyisi liian ohut viiva?
Riippuu varmaan paikasta, kuinka kallista valottaminen on. Kannattaa kysyä oman paikkakunnan mainoslahjafirmoista, niitä nyt on joka kylällä ainakin yksi. :)
En ole ajatellut piirtää käsin, tai siis olen, mutta päätynyt siihen, että minun tyylini on nyt ämä särmikäs vektorimaailma, ja ainakin toistaiseksi pysyn siinä.
Ihana juttu! Itelläkin on ollut luonnoksissa jo pitkään kirjoitusta kankaanpainamisesta, mutta siellä se vielä odottelee... Kyllä siinä vaan on niin monta työvaihetta, mutta kivaa puuhaa kuitenkin. Ihana tuo uudenmallinen rätti.
Minäkin olin vannoutunut Freehand käyttäjä, mutta oli pakko opetella Illustration kun FH:ta ei enää saanut uusimmille käyttiksille. Alku oli ihan hirveetä, mutta kyllä se siitä sitten avautui. Kaikki nauroivat aina minulle ja Freehandille, olin NIIN vanhanaikainen. Nyt tuo käyttämäni Illu on vuodelta yks ja kaks, mutta kelpaa hyvin mulle.
Itse vaatetusalan ammattilaisena osasin nuo työvaiheet kuvitellakin, mutta hyvä juttu kaikille niille jotka miettii että "mikä siinä maksaa"!
Tämä avasi kyllä hyvin rättien syntyä, kiitos! Ihanat kesäöttiäiset!
Tosi mielenkiintoinen postaus! Varmasti kivaa työtä.Täytyykin heti tilata uutiskirjeesi... :)
Tosi mielenkiintoista oli lukea tämä. Se toi myös mieleeni kun olin ensimmäisessä kesätyössäni Marimekossa tsupparina 70-luvun alkupuolella. Oli aina hirveän kiva viedä postit sinne painotaloon, missä tuollaisilla puukehikoilla tädit värejä levittelivät ja kuvioita kankaalle loivat. Muistan sen hajunkin vielä ja metelin.
Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta. Mulla ei ole muuta kokemusta kankaanpainannasta kuin leimasimilla tai töpöttämällä painaminen kotitarpeiksi.
Kiitos nopeasta rättitoimituksesta, uusi kotikin sai jo rättinsä laatikkoon odottelemaan:)
Iiihania uusia rättejä siellä! Pitääkin sit heti pistää tilaus tulemaan, kun niitä saa!
Kivaahan se on. Ainakin välillä. :P
InDesign onneksi tuli paikkaamaan FreeHandin menetystä, joten olen onnistunut välttelemään Illua näin pitkään. Minun ihan oikeasti pitäisi mennä johonkin illukoulutukseen. Itsekseni en vaan saa siitä mitään otetta. Joskus tulee työjuttuja, joissa on valmis painopohja tehty Illulla ja minun on vaan pakko räpeltää sen kassa. Aikaa kuluu ihan tolkuttomasti, kun jokaista toimintoa pitää metsästää puoli tuntia.
Eipä kesträ kiittää. Monesti me käsityöläiset emme edes tajua sitä, että työvaiheet eivät tosiaan ole kaikille muille itsestään selviä. :)
Kiitos! Hyvähyvä! :)
Minusta olisi tosi hauskaa joskus päästä tutustumaan vaikkapa juuri Marimekon painamoon.
Kiitos sinulle!
Kyttää viikonloppuna sähköpostiasi! :D
Kiva postaus :) Mut jos painat itse, niin miksi leikkaat rätit ensin ja sitten vasta painat? Eikö olisi ripeämpää painaa kankaalle ja vaikka samalla ohuet reunaviivatkin ja sitten leikata?
Tuo seulan valottamishomma pyyhki mulla yli kertakaikkiaan... Mikä sen valottaa tai mikä siinä valotetaan tai millä se valotetaan??? Ei oo tullut kankaita painettua. Onko se hienoin hetki, kun saa rätit sieltä prässistä vai se painamisen jälkeinen hetki?
Ei minun pöydälläni, se on liian kapea painopöydäksi. :D
Tuolla tavalla kyllä tein aluksi aika pitkäänkin, pari vuotta kaiketi, ja painoin lattialla kyykkien, jolloin sain 5 metriä kangasta aina kerrallaan levitettyä. Ohuet leikkausviivat olivat seulassa mukana, mutta kun tuo bambu nyt on sellaista venkoilevaa, niin ne reunaviivat eivät välttämättä olleetkaan enää suorakaiteen muotoisia kun riepuja alkoi leikata.
Tykkään enemmän tästä nykyisestä tavastani.
Yritän selittää, vaikka onhan se aika abstraktia. Seulassa on siis kehykseen pingotettu ohut seulakangas, jonka pälle levitetään valotusemulsio. Älä vaan kysy, mitä ainetta se oikein on! :P
Sitten tuo tulostettu kalvo asetetaan siihen päälle ja valaistaan seulaa uv-valolla. Valo ei läpäise mustia kohtia, jolloin ainostaan muut kohdat emulsiosta tavallaan jämähtävät kiinni siihen kankaaseen valon vaikutuksesta. Eli kankaaseen muodostuu sabluuna, jossa ne kuviokohdat ovat vain kangasta ja muissa kohdissa on kerros, jota väri ei läpäise. Se näkyy tuollaisena violettina tuossa seulakuvassa. Kun sitten levitetään painoväriä, niin harvaankudottu seulakangas päästää painovärin lävitseen kaikista muista kohdista, paitsi niistä, joissa se kovettunut emulsio on.
Kun seula pestään käytön jälkeen, se sabluuna pysyy yhä paikallaan, ja vain ylimääräinen kangasväri lähtee vedellä pois.
Ja siitä on sitten noin 20 vuotta, kun olen seuloja viimeksi valottanut, että jos tuo oli jotenkin väärin selitetty, niin vanha pää ei ehkä muistanut kaikkea oikein. :D
Hienoin hetki on se, kun olen saanut vaikkapa sadan rätin erän valmiiksi, ja laitan ne varastokaapin hyllyille sieviin pinoihin. SIlloin aina hymyilyttää. :)
Tätä vois sanoa ihan aidoksi käsityöksi :D. Palaako sulla koskaan pinna missään työvaiheessa :)?
Onpa monta vaihetta, tosiaan. Ei sitä itsekään tule ajatelleeksi vaan usein äimistelee jonkun tuotteen hintaa. Ihan ansainnut olet joka pennosen! :)
Hianoo, tää oli miälenkiintosta! Mut mitäs jos sää saat nyt kilpailijan tiskirättipisnekseen ko on kunnon "ohjeet"? Mulla ainaki alko sormia syyhyttää, että olis hauskaa tehrä rättejä. Mut älä pelkää, en mää niitä ruppee tekemään. :-)
Tää oli hyvä! Mies on aikasemmin työkseen tehnyt graafikon / silkkipainajan (ja mitä lie liuta muita) töitä ja on joskus selittänyt näistä, mutta puupääpallero kun olen niin ei jää pelkästä kuuntelusta mitään päähän jää. :D Kuvalliset kertomukset taikka suoraan asian näyttäminen saa mutki tajuamaan asiat :D
P.s. Joskus olen meinannut, että josko pistäisin hänet piirtämään mulle jotain kuoseja ja painattaisin ne itse, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Ei riitä hermot. :D
Hyvä postaus jälleen! Priimaa pukkaa.:) Pari kiitoksen sanaa sulle viimeisimmässä postauksessani, mutta ihan täälläkin: Kiitos mahtavan hyvistä ikkunoiden kunnostusohjeista!:)
Ei pala, mutta tylsyys iskee aina ja joka vaiheessa.
Ja nämä rievut ovat tosi simppeli tuote. Minä aina mietin niitä, jotka tekevät jotain laukkuja tai vuoritettuja pussukoita, jotka ehkä näyttävät äkkiä katseltuna yksinkertaisilta, mutta niissä vasta monta vaihetta onkin. :)
Sitten toivotan onnea bisnekseen. ;P
Mutta tosiaan, aiemmin olin tosi paniikissa, että entä jos joku "matkii" ja vie minulta asiakkaat. Silloin ei olisi tullut mieleenkään kertoa, miten näitä tehdään. Totuus kuitenkin on, että tiskirättejä tekee jo todella moni, ja vielä monempi olisi koko ajan voinut niitä tehdä, ja silti minulle on riittänyt asiakkaita ja taitaa riittää jatkossakin. Tässä bisneksen teossa on niin monta muutakin asiaa kuin vaan se tuote itsessään, etten usko tällaisen postauksen pelkästään aiheuttavan kenellekään kipinää ryhtyä tiksirättiyrittäjäksi.
No ihan samanlainen olen minäkin. Sen takia kokosin nuo ikkunankorjausohjeetkin tänne blogiin kuvallisiksi ohjeiksi, kun itselläni oli vaikeuksia ymmärtää oppeja vain kirjoista luettuna, ilman kuvia!
No, ehkä joskus vielä. Kännybageihin jotain ihan spesiaalia!
Kiitos vaan! Olen iloinen, että niistä on apua!
Minä luulin että leikkaat ensin ja sitten painat ja vasta sen jälkeen ompelet. Ostin silloin niitä valkoisia joihin saa itse painaa, mutta olen arastellut tehdä kun pelkään että väri menee läpi takapuolelle. Ei tuo muutenkaan taida olla mun juttuni, kankaan painanta. vaikka eihän mulla mitään seuloja ole, sabluuna-töpötys- linjalla mennään...
Ei se varmasti mene. Väri ei mene edes yksinkertaisen kankaan läpi. Ole pelotta vain ja pane töpöttäen! :D
No hyvä tietää, kiitos :)
Joo minä kävin sellaisen alkeiskurssin työnantajan piikkiin aikoinani, auttoi kyllä alkuun, mutta kyllä sitä räpellystä silti olti monta kuukautta... mutta tiedän niin tunteen, luulin jossain vaiheessa ihan tosissani, että en tule ikinä oppimaan mitään muuta kuin freehandiä. Hämmentävintä Illussa on, että siinä ei ole samoja pikakomentoja kuin sisaressaan photoshopissa. Itse muokkasin melkein kaikki pikakomennot samoiksi kuin freehandissä, auttoi tosi paljon!
Vähän epäilen, että Marimekolla ei enää Suomessa ole ollenkaan tällaista käsipainoa. 80- luvun alussa olin siellä myös töissä ja silloin koko pulju oli jo muuttanut uuteen osoitteeseen uusiin tiloihin. Siellä se koneellinen paino oli kyllä valtava osasto, mutta en muista sieltä ollenkaan käsipainoa, mutta en ollutkaan enää tsuppari ja voi olla etten ihan joka nurkassa siinä talossa käynyt.
Kiva kun kerroit työprosessista, oli mielenkiintoista lukea että miten noi valmistetaan :-)
Nyt minullakin sytytti, kiitos selvästä selvennyksestä :)
Ihan hassua, että itse olen pitänyt aivan itsestäänselvänä sitä, että kaikki tietävät. Onneksi se rouva avasi silmäni, niin sain hyvän aiheen postaukselle. :D
Hyvä! Pelkäsin, että sotken vaan lisää. :D
Lähetä kommentti