maanantai 9. kesäkuuta 2014

Matleena on vyölaukku


Olen selvästi saanut kylliksi lepoa, sillä yhtäkkiä alkoi syntyä uutta tuoteideaa!

Kiilaferrejen leikkuusta jää hassuja suikaleita kangasta yli ja niille piti keksiä hyötykäyttöä. Jonkin aikaa tuherrettuani ja aika paljon kangasta pilattuani kehkeytyi vyö/olkalaukku.


Minulla on ollut myynnissä muinaisina aikoina vyölaukkuja ja olen saanut muutaman kyselyn, joissa on toivottu niiden paluuta. Nyt tuosta vyölaukusta kehkeytyikin uusi ja monipuolisempi versio, jolle annoin nimeksi Matleena-laukku. (Älkää kysykö, miksi. Se vaan tuli mieleen.)

Matleena on siksi mainio, että sitä voi pitää paitsi vyölaukkuna myös olkalaukkuna. Se on pieni, eli sinne mahtuvat vain ne tärkeimmät: puhelin, avaimet ja pieni kukkaro.


Sisällä siellä on nyörin päässä oleva klipsu, johon avaimen voi kiinnittää turvallisesti. Nyörillä on pituutta niin paljon, että avainta ei tarvitse irrottaa klipsusta kotiovella.


Matleena solmitaan vyötärölle nauhojen avulla. Mannekiinini on kai kokoa S, mutta suuremmankin ihmisen ympärille nauhat ylettävät. Nauhat voi pujottaa myös farkkujen vyölenkkeihin monesta kohtaa tai vain yhdestä lenkistä ja jättää laukku lepäämään alemmas lantiolle.


Tai sitten Matleenaa voi pitää olalla. Molempi parempi.

Näitä on nyt valmistunut tämä yksi kappale, mutta kangastilkkuja on vielä jäljellä muutamaan laukkuun. Ompelehdin ne vielä tänään valmiiksi ja laittelen kauppaan. Hintaa tällaiselle tulee suurinpiirtein 27 euroa.





13 kommenttia:

Liiolii kirjoitti...

Makee! Ihanat nuo pimpulat ja tietysti punainen väri.

Mandariinimania kirjoitti...

Hieno idea. Paidan printtikin on oikein kesäisen näköinen! Onko paidassakin maatuska?

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Minäkin tykkään pimpuloista, ovat mukavan leikkisät.

Susanna kirjoitti...

On maatuska. Painoin noita paitoja pienehkön erän joskus vuonna nolla. :)

Marlee /Kättein jälet kirjoitti...

Hieno! Oon miettiny jo jonkin aikaa miten kätevä vyölaukku olisi, varsinkin lasten kanssa ulkoillessa kun sinne saisi ne tärkeimmät tavarat eikä laukku roikkuisi ja heiluisi kaulassa. Mutta ne on niin järkyttäviä! Olen pohtinut miten vyölaukun voisin päivittää... Ja sinä olet löytänyt ratkaisun! Tosi kiva, eikä näytä yhtään vyölaukulle ;D. Tsi-pakkauskin voisi kiinnostaa :)

Valoblogin Taru kirjoitti...

Ihana! Tää klikkasi jo omansa.

Susanna kirjoitti...

Nopea neito! :D Kiitos.

Susanna kirjoitti...

Juu, on vyölaukkuja ja sitten on vyölaukkuja. :D

Tsi-pakkauksia ei nyt tule ainakaan lähitulevaisuudessa, kun kerkesin jo ommella nuo olemassaolevat tilkut.

Susanna kirjoitti...

Pitääkin ottaa se kysymys pois tuosta tekstistä. :P

Hanna Emilia kirjoitti...

Ihana! Miulla onkin vyölaukku siun aiempaa tuotantoa ja oli tänäänkin käytössä, mutta silti kyllä mietin tilaamista :D

Susanna kirjoitti...

Kiva, että on yhä käytössä! Ja joudut toistaiseksi tyyytymään siihen, sillä nämä loppuivat jo. Toivotaan, että Sojalle tulee paljon kiilaferretilauksia, jotta saadaan ylijäämätilkkuja näitä varten. :)

Hanna Emilia kirjoitti...

Oho, nehän meni nopeasti! No hyvä niin ja hyväähän kannattaa odottaa :)

Emmi Sulokutri kirjoitti...

Todella hyvä idea! Monesti puhisen kun joistakin housuista puuttuu taskut, niin tälläinen olisi loistava napata silloin vyötäisille :)