torstai 12. heinäkuuta 2012

Poloinen verkkokauppias Pahan Postin armoilla


Posti aikoo jälleen nostaa postimaksujen hintoja. Ihan suoraan sanoen minua ärsyttävät kyseisen tahon touhuttelut aika tavalla. Melkoista ylös-alas-seikkailua tämä on viime aikoina ollut. Muistellaanpa.

Kaksi vuotta sitten kirjemaksut laskivat. Se oli erikoista. Mahtoiko olla ensimmäinen kerta ikinä? Kirjemaksu aleni 80 sentistä 75 senttiin. Posti toi omassa tiedotteessaan hyvin selvästi esiin, että määräys tulee Viestintävirastolta, vaikka oikeasti maksuja pitäisi mielummin nostaa.

Puolitoista vuotta sitten Posti ilmoitti jälleen iloisen uutisen: kakkosluokan kirjeen määrärajoitukset poistetaan. Aiemminhan piti olla 20 kirjettä lähtemässä samaan aikaan, jotta ne sai kakkosluokkaan. Tämä uutinen otettiin vastaan suurella riemulla ainakin pienten verkkokauppiaiden keskuudessa. Nyt kirjemaksu olikin enää vain 60 senttiä, ja siitä hyvästä kannatti tinkiä lähetysnopeudesta. Postin tiedotteessa muistettiin PK-yrityksiä, joille tällä muutoksella on suuri merkitys. Ja PK-yrittäjät olivat tyytyväisiä. Kerrankin joku on meidän puolellamme!

Sitä iloa ei sitten kestänytkään kuin muutaman kuukauden. Viime kesänä postimerkeistä poistettiin arvonlisävero. Tämä muutos ei vaikuttanut tavalliseen ihmiseen millään lailla, mutta pienyrittäjät repivät jo hiuksia päästään. 60 sentin postimerkistä oli aiemmin jäänyt yrittäjän maksettavaksi 0,49 senttiä, eli nyt hinnannousu olikin 11 senttiä. Verkkokauppiaille tuli selittelemistä. Jos tuotteen postittaminen oikeasti maksaa 60 senttiä, miksi yrittäjä perii asiakkaalta postimaksuja 74 senttiä? Siksi, että meillä yrittäjillä ei ole oikeutta myydä alvittomia postimaksuja asiakkaillemme. Jos me ostamme postimerkin, jonka "myymme" tuotteen mukana asiakkaalle, joudumme lisäämään siihen 23% arvonlisäveroa, jonka tilitämme valtiolle. Posti tiedotti, että yrityshintoihin ei tule muutoksia. Mutta tämä koski siis suuria yrityksiä, joilla on niin paljon postiliikennettä, että niiden kannattaa ostaa Postilta yrityspalveluja. PK-yrityksiä ei muistettu enää sanallakaan. Ensin annetaan ja sitten viedään. Ähäkutti.

Ja nyt sitten elokuun alusta postimaksut nousevat jälleen. Kakkosluokan merkki nousee 70 senttiin. Minä olen nyt ostanut sadoilla euroilla ikimerkkejä varastoon, aivan kuten jouduin tekemään myös vuosi sitten arvonlisätempun takia. Tällä lailla voin venyttää mahdollisimman pitkään sitä, että joudun nostamaan toimituskuluja omassa verkkokaupassani. Jos nyt sijoitan kaiken liikenevän rahan postimerkkeihin, säästän ajan kanssa ison summan ja lisäksi asiakkailtani muutaman roposen.


10 kommenttia:

AnnaW kirjoitti...

No jo on ihme säätämistä! En ole lainkaan perehtynyt asiaan mutta aikamoista temppuilua kuullostaa olevan.

Susanna kirjoitti...

Hirmuisen kivaa olisi, jos olisi joku vaihtoehto. Matkahuollostakaan ei valitettavasti ole kilpailijaksi.

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Arvaas mitä luulin ensi näkemältä postimerkkirullassasi olevan?

Luulin, että olet teettänyt merkit omasta pihapiiristäsi! Se vasta kallista olisikin....

Katja kirjoitti...

Ihme venkoilua, selkeästi kilpailu puuttuu. Enkä nyt aina kehusiis sitä postin laatua. Meillä jakamisessa ongelmia säännöllisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Kävin jouluna kysymässä postissa miten toimin jos saan suuren tilauksen postituksen kanssa ..n 500 pakettia oli kyseessä. Vastauksena oli etten ei ainakaan alennusta postimaksuista vaan suurempi maksu kun joutuvat kerralla ottamaan niin suuren lähetyksen vastaan että mieluiten useassa erässä. Kaiken huipuksi en olisi sitä saanut toimittaa lähipostiin 4 km päähän vaan 15 km päähän. Ketutti. Onneksi ei tullut tilausta..

Susanna kirjoitti...

Mervi, sepä olisikin ollut hienoa! Olisipa yritykseni joskus niin varoissaan, että voisin teettää omat postimerkit! :-D

Nuo kakkosluokan merkit tosiaan sopivat tyyliltään tosi hyvin minun postituksiini.

Katja, en minäkään kehuisi. Tehtiin kerran testi. Panin samaan aikaan menemään kakkosluokan kirjeen ja ykkösluokan kirjeen. kakkonen meni perille päivässä ja ykkösellä kesti melkein viikko. Sen jälkeen en ole viitsinyt ykkösluokasta maksaa.

Anonyymi, tuohan kuulostaa jo vitsiltä. Uskomatonta touhua! :-(

Reetta Isotupa-Siltanen kirjoitti...

Tosi hyvä että otit asian esille, koska on todella kummallista että en ole ainakaan kertaakaan huomannut tämän asian nousseen esiin jukisessa keskustelussa, ei lehtijuttuja eikä mitään. Tämä asia kyllä ansaitsisi vähintään jonkun A-studion keskusteluillan :D Kuluttajien olisi hyvä tietää tästäkin asiasta! Ketuttaa kyllä vietävästi sijoittaa kaikki rahansa postimerkkeihin, mutta ainakin sillä sijoituksella on varma tuotto...Missä se viestintävirasto nyt luuraa??!!

Eija kirjoitti...

Postin touhu on kummallista, se saa tehdä ihan mitä lystää. Arvonlisäveron saa jättää pois,,,, kumma yritys:/

Anna-Mari kirjoitti...

Olen niin monta kertaa raivostunut postiasioiden takia, etten jaksa enää edes selostaa miksi. Ja niitä arvonlisäverojahan ei ole ollut ulkomaanlähetyksissä ennenkään...

Arvatkaas, paljonko maksaa yhden keijuveistokseni lähettäminen postivakuutettuna Yhdysvaltoihin? Semmoisen 50 euroa! Ja hinnat ovat sentään laskeneet, aiemmin se maksoi noin 80 euroa, maksu määräytyi koon mukaan, koska pakettini ovat suhteessa painoon suuria.

Susanna kirjoitti...

Eija, se arvonlisäverottomuus perusteltiin jotenkin sillä, että peruskirjeen pitää olla peruspalvelua ja siksi siinä ei saisi olla alvia. Kuitenkin esim. isoissa paketeissa on alv. Täysin epälooginen syusteemi.

Reetta, minä kaipaisin meihin suomalaisiin pienyrittäjiin sellaista etelämaalaista temperamenttia, että osaisimme raivokkaasti tuoda epäkohdat esiin ja lähteä barrikadeille. Mutta plääh... kuka jaksaa riehua, kun ihan yhtä voi vaan märistä asiasta blogissaan... :-)

Anna-Mari, on kyllä huima hinta postitukselle! Minusta on ihmeellistä, että kokonainen neljän neliön pihavarasto tulee Virosta saakka meidän kotipihalle astio muutamalla kympillä, mutta pikkuruisen maksikirjeen lähettäminen Suomessa kymmenen kilometrin päähän maksaa melkein kympin.