keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Tänään töissä


On ihanaa, kun aurinko herättää minut jo kuudelta ja päivät ovat suloisen pitkiä. Nousin reippaasti tekemään töitä. Viiden työtunnin aikana sain vaikka mitä aikaiseksi, ja silti minulla on käytännössä vielä kokonainen päivä aikaa haravoida pihaa.

Uusia tuotteita on nyt verkkopuodissa. Murheenkryyniksi muodostuneiden kehyskukkaroiden kivikkoinen tie päättyi lopulta oikein onnellisesti ja siitä iso kiitos kuuluu teille, jotka annoitte minulle taannoin hyviä vinkkejä kehyksen kiinnittämiseen. Isompia kukkaroita on nyt puodissa sekä turkoosin että pinkin värisinä ja ne löytyvät Kassit ja pussit -kategoriasta.

Koska pienen kukkaron hinta olisi muodostunut väkisinkin mielestäni liian korkeaksi, päätin kokeilla jotakin muuta. Pikkukukkarot ovat puodissa nyt "tee se itse"-muodossa, ja ne myydään pakkauksissa, jotka sisältävät ompeluohjeet ja kaikki tarvittavat materiaalit.

Lisäksi kodinsisustajille on tarjolla pari uutta käsinpainettua julistetta, toisessa vanha tuttu Pöllöparvi ja toisessa skootteri parkkeerattuna keväisesti kukkivan puun alle.

Muistattehan, että blogin lukijat saavat tilaukseensa kaupan päälle kirjanmerkin, mutta VAIN jos huomaa kirjoittaa sanan blogi alennuskuponki-kohtaan.

4 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

No voi mua Hölmöä! Tein tilluuta ja kirjotin sanan "blogi" väärään paikkaan, lisätietoihin :(
No muuten asia hoitui hyvin... wanhuus ei tuu yksin *päivittelee*
tuksu

Susanna kirjoitti...

Ei se haittaa, Tuksu. Otan sen silti huomioon. :-)

Unknown kirjoitti...

Grafiikkasi on kyllä tosi kaunista ja tyylikästä! Erityisesti tykkään sen humoristisesta sävystä.

Susanna kirjoitti...

Voi kiitos, Leena!