keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Miss Huussi


Nyt kun päivät ovat kuluneet ulkosalla, olen jo monta kertaa kaivannut ulkohuussia. On hankalaa ravata sisälle vessaan, kun jalassa on rapaiset kumpparit. On siis aika panna huussi kuntoon.

Pelonsekaisin tuntein kaivauduin huussin takana olevalle luukulle. Se oli naulattu kiinni, mutta sain naulat helposti irti. En pystynyt hengittämään, koska pelkäsin törmääväni jätöksiin. Mutta kas, pöntön alunen olikin siisti ja tyhjä.

Sulolta lahjaksi saamani Audrey Hepburn -julisteen minä liisteröin kiinni lastulevyyn. Ensin yritin mallata kuvaa mustiin kehyksiin, mutta kehystetty kuva oli liian hienosteleva ulkovessaan. En myöskään halunnut mätkäistä sitä nastoilla suoraan seinään, koska kaikkihan tietävät, miltä ulkovessojen julisteet pian näyttävät. Toivottavasti liisteröinti kestää ilmankosteuden, eikä Audrey rypisty.


Aiemmin tuunasin vähän risuluutaa, jonka löysin ulkovarastosta. Se oli muuten kiva, mutta muovinen vihreä lätkä pilasi sen. Tursottelin Erikeeperiä muovin päälle ja kieputin hamppunarua ympärille. Jostain syystä liima jäi valkoiseksi, vaikka Erikeeperinhän pitäisi kuivua värittömäksi. Mahtoiko syynä olla tuona päivänä vallinnut pakkassää?

Sisustus alkaa olla siis kunnossa, vain tärkein puuttuu, nimittäin astiat sieltä pöntön alta.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oiva makki-ilme Audreylla: "Yyk, se tulee yli!"

Heather

tuksu kirjoitti...

Ulkowessa on kyllä hieno juttu! Meille tehdään takapihalle semmonen kesäwessa, komposti-periaatteella :)
Semmonen oli mökillä ja se toimi hyvin :)
Hienoa teillä on taulut ja kaikki :)
tuksu

Susanna kirjoitti...

Heather, vain sinulle voi tulla tuollainen mieleen. :-D
Mietin, voisiko Audreyn sijoittaa niin, että katse kohdistuu juuri sinne ylitulvintaan...

Unknown kirjoitti...

Hyvä luudan tuunaus! Ja taulu on tosi kaunis: tykkään Audreysta ja sopii huussiin mainiosti!

Anonyymi kirjoitti...

Hienolta näyttää! Julisteenhan voisit vielä lakata mattalakalla niin ehkä kestäisi vielä pitempään.Mutta varmaan se noinkin säilyy paremmin kuin pelkkä juliste ilman taustaa.

t.Annukka